Yksi sinulta puuttuu ja sen mukana kaikki

Kirkkohistoria osoittaa että: sen "oikean teologian", eli filosofis-uskonnollisten sofististen järkeisoppien selkein hedelmä, oli alusta asti, lihallisen sarkastisen saivartelun tuloksena, loputtomia skismoja, jotka ovat itseasiassa sitä "kirkkohistoriaa", eli oikea oppisten, ja erilaistenkin saata-nan maailmankirkkojen kerettiläisvainojen "polttoainetta". Nimenomaan kirkollisten synodien skismaiset filosofis-dokmaattiset julkilausumat, ja niiden pohjalta tehdyt kerttiläisvainot, kännistivät ne joukkotuohaomiset, joiden uhreina on teurastettu vähintään 50000000 ihmistä.

Kysyisinkin tältä "rakkauden" tietä korostavalta henkilöltä, ovatko hänen mielestään valtio- yleis- ja maailmankirkot kulkeneet sitä rakkauden viitoittamaa tietä, valistuneiden teologien ohjaamina, ja lisäksi kysyisin sitä: asettiko Herra Jeesus Kristus uudesta liitosta osallisten opastajaksi "teologit" - vai lupasiko hän itse johdattaa Hengellään "Ihmeellisenä Neuvonantajana" kuten: Jes.9:5; Jer.31:31-34; Hes.36:26,27. - ?

körtti-pappi pohdiskeli:

>>>monissa uskonsuunnissa [lähimmäisen] rakkaus on.. kovin pinnallista<<<
Jos tuo uskonsuunta on kovin sulkeutunut ja muut ulossulkeva, niin varmaankin asia on juuri noin.

>>>On vaikea löytää aitoa välittämistä, ihmisen lämpöä, erilaisuuden hyväksymistä, aitoa keskinäistä yhteyttä.<<<
Ehkäpä etsit sitä väärästä paikasta eli jospa sitä lähimmäisenrakkautta löytyykin enemmän uskontoihin ja herätysliikkeisiin hällävälisti suhtautuvien joukosta eli vaikkapa meistä ateisteista.

Eihän minullekaan ole mitään väliä oletko sinä körtti, muslimi vai ateisti, kunhan olet, ihminen.

Kiitos körtti-papille tiedotuksesta. Onneksi Suomesta löytyy edes yksi hengellinen liike joka on täysin vapaa mainituista vioista! Kiittäkäämme Jumalaa, ettemme ole kuin nuo fariseukset ja publikaanit...

Aloittajan viestistä:

Körttiläisyydessä on kyllä paljon hyvää. Yksi asia on ettei ihmiseltä tivata uskoa vaan jokainen saa itse määritellä uskonsa tai uskomattomuutensa Jumalan edessä. Kyllä körttiläisyys on ollut väkevä ase juurruttamaan kansaan menneiden sukupolvien aikana Jumalan pelkoa. Siionin virsien ytimessä liekehtii Jeesuksen rakkaus syntistä kohtaan, kuten Jaakko Elenius viisaasti aikanaan totesi. Se kyllä pitää paikkansa. Monta muutakin hyvää sanottavaa olis ko. liikkeestä.

Mutta silti sanoisin että körttiläisten, -sen enempää kuin kenenkään muidenkaan ei kovin kannattaisi nostella omaa häntäänsä näissä asioissa joihin aloittaja viittaa. On nimittäin totta että jokaisesta herätysliikkeestä ,jopa kirkosta itsestäänkin löytyy monenlaista omahyväisyyttä ja tuomiohenkeä toisella tavalla ajattelevia kohtaan. Ei körttiläisyyskään ole siitä vapaa. Uskokaa pois, tiedän mistä puhun!

Körttiläiset tuovat usein ja mielellään esille, miten he oman näkemyksensä mukaan ovat "Suomen suvaitsevin herätysliike" - suorastaan lähes vikavapaa kristillinen vyöhyke. Tosiasiassa körttiläistenkin suvaitsevuus ulottuu vain heidän kanssaan samoin ajatteleviin. Esimerkiksi koko Raamattuun Jumalan sanana uskova joutuu mielipiteineen aika ahtaalle liikkeessä. Jos on eri mieltä liikkeen valtalinjan kanssa homoudesta, virkakysymyksestä ja useista muista teologisista kysymyksistä niin kas, yhtäkkiä tila käykin ahtaaksi.

Itseäni ärsyttää tällainen aloittajan edustama ylitsevuotava tyytyväisyys omaan liikkeeseen. Ei oikein ole uskottavaakaan että ensin vakuutetaan ettei tarkoitus ole vikoilla, mutta samassa viestissä puhutaan väheksyvään sävyyn esim. "innokkaista liikkeistä" (kaikki tietävät kyllä mihin tämä osoitetaan) . Onkohan nimim. körtti-pappi nuoremman polven körttipappeja? Sellainen mielikuva tulee kirjoituksesta.

Tunsin aikoinaan erääs jo kotiin päässeen uskovaisille rakkaaksi tulleen körttiläisen rovastin, joka jo silloin oli vanha mutta nyt jo edesmennyt. Vanhoissa körttiläisissä usein tapasi sitä vilpitöntä ja aitoa nöyrää hurskautta josta liikkeessä nykyään puhutaan paljon mutta jota vain harvoin tavataan. Isien perintö onkin kelvottoman nykypolven toimesta paljolti turmeltu ja kadotettu, valitettavasti. Ikävöin sitä syvää ja karua kansanhurskautta joka ennen on liikkeessä voimallisena vallinnut. Vaikka silloinkin ihmiset ovat olleet vikapäitä, ei kuitenkaan ollut niin itseensä suurta tyytyväisyyttä kuin liikkeen nykypolvessa on.

Mutta sellaista se vaan on, ihmiselämä. Raadollista. Viat on meissä kaikissa. Jopa siinä kirkossa jota syvästi rakastan. Pakko tunnustaa ettei asiat ole kovin hyvällä mallilla.

Körttiläisyys ei ole kristinuskoa enää ollenkaan, siellä ei osata lukea edes Raamatun sisältöä, koko höskä on kaummaksi Raamatusta eksynyt joukko mit' olla voi niinsanotuissa kristillisissä piireissä.

Mitä se sellainen krtitillisyys mukamas on jossa koko elämä menee ovenpieleen nojaillessa, sisälle saa naulanreijistä kurkkia mutta ei enempää!

Kuka on mahtanut niin hoperon väännelmän keksiä Apostolien perinnöstä hah !

Siellä systeemissä ei taida kovin usein armolahjat olla esillä, olisko ainut armoitus veisata virsiä harras ilme rinnuksilla.

Suomen heräätysliikkeet ovat syntyneet hernhutilaisuuden vaikutuksesta! Seppä Högmsn oli herhutilaisuudesta saanut syvällisen kristillisyyden. Lapin Maria oli hernhutilasuudesta saanut elävän uskon, jota julisti Lars Levi Laestadiukselle. Hedberg tutustui hernhutilaisiin Raahessa.ollessaan. Aabraham Ackrenius sai herätyksensä herhutilaisilta TTukholmassa. Pietistit saivavat kristillisyytensä herhutilaisilta Siperiassa, josta syntyi kartanopietismi.
Heernhutilaisuus syntyi aikoiaan KeskiEuroopassa.

Täällä on puhuttu erittäin halventavasti körttiläisestä kristillisyydestä. Parhaimmillaan körttiläisyys on yksinkertaista ja vakaata sydämen hurskautta joka ei pidä itsestään suurta ääntä.

Körttiläinen on rehellinen, kun häneltä puuttuu uskoa ja rakkautta.Oikeastaan körttiläiseltä puuttuu kaikki. Siksi hän on rikas. Hänellä on Kristus ja ei omaa hurskautta. Tämä on sellaista hengellistä rehellisyyttä ja syvyyttä jota kaikkien ihmisten tulisi elää todeksi niinkuin virrentekijä sanoo: "ah, on tekemättä vielä, mun parannukseni, ja aivan alussansa, on kotimatkani. Maailma himoinensa, minua viehättää, ja syrjään jatkuvasti, iäinen autuus jää"

Jumala on siunannut maatamme tällaisella karulla ja yksinkertaisella kristillisyyden muodolla että me kaikki siitä näkisimme ettei meidän ole kerskailemista itsestämme.

Körtille virsi on rukousta. Siinä on kaikki.

" Mä vaivainen mato ja matkamies, Mont' vaa-
rallist' vaellan retkee, Isän maat' etseissän' tässä tiess',
Ja odotan ehtoon hetkee: Ei levollist', surutoint' ma-
jaa mull' tääll', Sinn' riennän, kiiruhdan kaikell' väell',
Kuss' lepo ja rauha mun kätkee." (VVK 226)

Ei ole mitään syytä puhua halventavasti körttiläisyydestä uskonnon muotona. Kun arvioidaan nykyajan opetusta, pitää tehdä ero olemuksen ja nykyisen ilmenemismuodon välillä.

Huomautit, Ajan merkit, että ketjussa puhutaan halventavasti körttiläisestä kristillisyydestä ja toisaalta myös aloittajan, körtti-papin, ylitsevuotavasta, sinua ärsyttävästä itsetyytyväisyydestä sekä ns innokkaiden liikkeiden väheksymisestä. Molemmissa on siis samaa vikaa, toisen osapuolen väheksymistä. Jos toteamuksesi on totta, niin silloin körttiläisyydessä voi tapahtua se, että oman liikkeen "syntinen, armahdettu" - käsitepari merkitsee tosiassas itsensä korottamista. Muut eivät ymmärrä hengellisiä asioita aivan niin hyvin kuin me. Voitaisiin kuulla sielun korvilla körttiläisen sanovan: "Jumala on tehnyt minusta nöyrän - ja olen ylpeä siitä".

Körttipappi kirjoitti: "On vaikea löytää aitoa välittämistä, ihmisen lämpöä, erilaisuuden hyväksymistä, aitoa keskinäistä yhteyttä." Entäpä, jos körtti-pappi puhuu tuossa myös omasta liikkeestään, siellähän hän elää ja toimii ja mahdollisesti vierailee hyvin harvoin muualla, varsinkaan vapaiden suuntien tilaisuuksissa? Hän kertoo vaikeudestaan löytää uskovien keskinäistä yhteyttä - otan hänen sanansa niin kuin hän on sen kirjoittanut eli hänen on vaikea löytää keskinäistä rakkautta myös körttiläisyydessä, jossa hän elää ja kilvoittelee.

Körtti-papin perustelut rakkaudettomuuteen on mielenkiintoisia ja hyvin syvälliseen keskusteluun ja pohdintaan vieviä. Otan tässä lyhyesti esille muutamia kohtia:
"mutta koska kunnollinen teologia puuttuu, harhaudutaan väistämättä pois ytimestä"
Mikä on se kunnollinen teologia, joka pitää meidät ytimessä, armossa ja rakkaudessa? Oikein kirjoitit, Ajan merkit: "Kun arvioidaan nykyajan opetusta, pitää tehdä ero olemuksen ja nykyisen ilmenemismuodon välillä." Todennäköisesti viittasit kansankirkkoomme, jonka luterilainen perusoppi uskosta vanhurskauttamisesta on suuri aarre, mutta jonka kirkon nykyinen liberaaliteologia on monella tavalla polkenut jalkoihinsa. Luulen, että olet minun laillani tästä nykyisestä kirkon tilasta hyvin huolissasi.

Körttiläisyydessä on saattanut tapahtua sama asia - alun perin todellisena hengellisenä herätysliikkeenä aloittanut körttiläisyys on kulkenut kauas allkuperäisistä juuristaan. Tapasin erään körttipariskunnan ja mies toimi körttiläisyyden johtotehtävissä. Tapahtui niin, että he kumpikin tulivat uskoon ja todistivat minulle, kuinka Jeesus pelasti heidät. Kaksi tuntia keskustelin heidän kanssaan. He olivat asiallisia ja kertoivat, mitä heille tapahtui. Heitä ruvettiin karttamaan, mies erotettiin johtotehtävistä ja he siirtyivät viidesläiseen herätysliikkeeseen. He kertoivat entisinä sisäpiiriläisinä, että uskoon tuleminen, hengellinen herääminen, on vierasta körttiläisyydessä. He kertoivat kokevansa suurta surua siitä, että körttiläisyydessä on paljon ns. uskonnollisia ihmisiä, jotka harrastavat enemmänkin körttiläisyyttä kuin seuraisivat Raamatun ilmoittamaa Jeesusta.

Keskustelin myös erään papin kanssa, jolla on körttitausta. Hän kertoi, että körttiläisyyteen kuuluu jatkuva synnintunto ja armon kerjääminen - armosta iloitseminen ja synnin orjuudesta vapautumisen kokeminen on liikkeelle vierasta. Kysyin suoraan, eikö siellä koskaan voi iloita armosta ja tähän hän totesi, että samaan aikaan voi kiittää Jumalaa armosta ja samaan aikaan on myös murhe omasta syntisyydestä. On tottava, että olemme uskovina uskossa pyhät ja puhtaat, mutta näkemisessä edelleen syntisiä. Puuttuuko körttiläisyydestä armon ilo ja luottamus siihen, että Jeesus vie meidät perille?

Körttipappi: "myös syntikäsite on poikkeuksetta varsin kehittymätön. Ilman yhtenäistä, Raamatun kokonaisilmoitukseen ja Jumalan rakkauteen perustuvaa opillista profiilia uskonliike on tuuliajolla."
Millainen on tuo kehittymätön syntikäsite ja millainen on kehittynyt syntikäsite? Toisessa äärilaidassa on joissakin vapaissa suunnissa valitseva "uskova ei koskaan tee, eikä lankea syntiin" ja toisessa äärilaidassa "uskova on syntinen, eikä lainkaan pyhä" - missä on se oikean profiilin uskonliike, jossa se todellisuus, että kristitty on uskossa täysin pyhä ja puhdas, mutta näkemisessä armoa ja anteeksiantoa päivittäin tarvitseva syntinen?

Opiskelin aioinani Suomen Raamattuopistossa. Siellä opiston opettaja sanoi ylllättäen meille opiskelijoille: körttiopisto on nykyään hengellinen jääkaappi. Rajusti sanottu, mutta hän myös perusteli väitteensä. Körttiläisyys ei hänen mukaansa ole enää pitkään aikaan ollut hengellinen herätysliike.
Onko mahdollista, että hyvin aloittanut hengellinen liike ajautuu Sardeen tilaan:
Ilm. 3:1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut."

Avaajan keskeisin asia näyttää olevan siinä, että hänen kokemuksensa mukaan monilta kristityiltä puuttuu aito välittäminen ja rakkaus. Herännäisyys (körttiläisyys) oli synyessään ankara, vaativa ja kulttuurikielteinen liike, jossa körttipuku ja näkyvät moraaliset valinnat osoittivat ulkopuolisellekin, kuka oli aito körtti. Liikkeen jäseniä pidettiin ja heidät leimattiin vakaviksi, totisiksi ja ilottomiksi. Tämän päivän körttiläisyys on aivan jotain muuta, sillä herännäisyys on mennyt hyvin kauas juuriltaan. Nykyään körttiläisyys on se kaikkein suvaitsevin, kaikkein avarin ja matalinta kynnystä pitävä herätysliike eli kuin vastakohta sille herännäisyydelle, joka syntyi joskus 1700-luvulla. nyt 2000-luvulla liike on sekä määrältään, että näkyvyydeltään vähäinen.

Mitä suvaitsevaisuus, kaikkien hyväksyminen tarkoittaa ja millaista rakkautta itse asiassa haetaan? Körttiläinen kansankirkko julistaa vapauttavaa evankeliumia kaikille ihmisille riippumatta heidän aktiivisuudestaan, kunnollisuudestaan, uskostaan tai edes kirkon jäsenyydestä. Jos julistetaan, että Jumala hyväksyy kaikki, kaikki saavat tulla, niin irrottautuuko tuollainen julistus Jeesuksen ankaran tuntuisista sanoista ahtaasta portista ja kaidasta tiestä? Sekoitetaanko tuolloin Jumalan etsivä rakkaus siihen erityiseen rakkauteen, jonka kohteina ovat ainoastaan Jeesuksen seuraajat, Jumalan lapset?

Maailmassa puhutaan varmaan rakkaudesta enemmän kuin mistään muusta aiheesta. Ns. uskovankaan ei ole vaikeaa yrittää rakastaa kaikkia, jolloin hymyilemme, olemme hyväksyviä ja suvaitsevia kaikkia kohtaan. Kuulemmeko tuolloin Jeesuksen sanat "te oletta maan suola" uudella tavalla eli "te olette maan sokeri". On mahdollista, että rakkautta korostetaan aivan samalla tavalla kuin maailman ihmisetkin - eivätkö kansankirkkommekin saarnat ole täynnä sosiaalisen rakkauden ja hyväksynnän viestiä? Mieleeni tulee hyvin puhutteleva sanapari: "rakkaus ilman totuutta tekee teeskentelijäksi ja totuus ilman rakkautta kovaksi".

Mitä tulee tuohon tämän päivän julistuksen sokerin makeuteen, niin sellainen kaikkia syleilevä sanoma miellyttää ihmisiä. Vaarana on, että julistaja itsekin haluaa tuota hyväksyntää ja niin hän lankeaa puhumaan kauniisti, yrittäen vaikuttaa ihmisiin ja salakavalasti puhuu rakkaudellisesti saadakseen itselleenkin suosiota. Julistus ei perustukaan enää yksin Sanan auktoriteettiin, vaan julistajan tai liikkeen kaiken kattavaan rakkauden määritelmään. Usein jopa hengellisissä puheissa toistetaan: rakkaus saa aikaan rakkautta, viha saa aikaan vihaa. Väittämä on pelkkää psykologiaa, mutta ei lainkaan raamatullinen. Lähtemättä avaamaan asiaa syvemmin totean vain, että täynnä rakkautta oleva Jeesus sai laajalti ihmisten vihat päälleen aina ristin kuolemaan saakka ja pakanain apostoli Paavali koki ankaraa ja julmaakin vihaa sekä maailman ihmisiltä, että valitettavasti myös uskovilta - Paavali nimittää monia häntä vastutaneita uskovia lopulta valheveljiksi, joiden loppu on kadotus. Päämääränä ei kristillisessä liikkeessä saa olla rakkauden julistaminen, vaan oikea lain ja armon esilletuominen. Muuten tapahtuu seuraavaa:

1. Joh. 4:5 "He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.

Körttipappi: "myös syntikäsite on poikkeuksetta varsin kehittymätön."
Syntikäste on kehittymätön silloin, jos mennään itsepetoksessa sellaiseen väittämään, että uskova ei voi langeta ja että uskovassa ei voi enää olla syntiä. Monissa tämän foorumin ketjuissa tuollaista käsitystä tuodaan rajustikin esille. Toisaalta syntikäsitys on kehittymätön silloin, jos ajatellaan, että Jumalalle on samantekevää, miten synnillisesti me elämme. Tämä lähtee sellaisesta lihallisesta ajatusrakennelmasta, että koska emme voi olla täydellisiä, niin meidän ei tarvitse, emmekä oikeastaan, saakaan pyrkiä elämään oikein. Niin oudolta kuin se kuullostaakin, niin tällainen vie lopulta synnin hyväksymiseen, sen suosimiseen ja harrastamiseen ilman todellista synnin tuntoa ja siihen liittyvää parannuksen tekoa. Ihminen kokee vain syyllisyyttä ja kurjuuttu, mutta ei Pyhän Hengen vaikuttamaa synnin tuntoa Jumalan edessä. Pahimmillaan ihminen todistaa olevansa uskova, mutta elämällään kieltää suunsa tunnustuksen:

Juud. "Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

"innokkaat uskonliikkeet"
Avaaja saattaa tarkoittaa niitä uskonliikkeitä, joissa puhutaan uskon ratkaisusta, uskoon tulemisesta ja Jeesuksen seuraamista ojentautumalla elämässä Raamatun Sanan mukaan. Körttiläisyydelle uskoon tuleminen ja elämän antaminen Jeesukselle ovat vieraita käsitteitä. He ovat oikeassa siinä, että ihminen ei ratkaise uskoon tuloa, vaan kaiken vaikuttaa lopulta Herra. He saattavat kuitenkin sokeutua lain suhteen: evankeliumin julistaminen on lain ja evankeliumin sanomaa. Vaatimus elämänsä antamisesta Jeesukselle on lain puhetta, joka vaikuttaa omaantuntoon, antaa synnintuntoa ja vetää ihmistä ahtaan portin eteen. Se ei kuitenkaan pelasta, sen tekee yksin täysimääräinen evankaliumi Jeeuksein ristin sovituksesta.

Uskonliikkeen tuleekin olla innokas Herran työssä. Körttiläiset pitävät nykyään matalaa profiilia, uskosta ei ulkopuolisille noin vain puhuta. Körttiläisiä jopa moitiaan sekä moraalisesta, että hengellisestä passiivisuudesta. On varmaan olemasa körttejä, jotka näkevät rajun muutoksen tapahtuneet ja myös kaipaavat eloisampia aikoja.

Ajan merkit: " Omatunto tulee pyrkiä pitämään niin puhtaana kuin mahdollista."
Olet tietenkin aivan oikeassa. Meidän, myös uskovien, omatuntomme toimii kuitenkin sen mukaan, mitä sinne on syötetty. Jos jokin hengellinen liike painottaa tiettyjä asioita, niin liikkeen jäsenet ottavat sen omaantuntoonsa ja toimivat liikkeen antaman opetuksen mukaan. Omatuntomma on kuin kuminauha: se ptäisi virittää Jumalan Sanan mittaiseksi. Yleistä on kuitenkin, että kristillisissä piireissä omaantuntoon syötetään hyvin paljon ihmiskeskeistä sanomaa, joka kyllä sitoo jäsenien omattunnot, mutta riippuen syötetystä sanasta: omastatunnosgta voi tulla liian kireä tai liian löysä. Vain se, minkä Raamattu sanoo synniksi, on syntiä. Ääriesimerkkeinä körttiläisyys ja vanhoillislestadiolaisuus syöttävät kuulijoittensa omaantuntoon aika lailla erilaista sanomaa.

Jotta ajatukseni kaiken hyväksymisen, avarakatseisuuden ja yleisen rakkauden sanoman vaarasta nähtäisiin, laitan tähän vielä Herramme ja Vapahtajamme omat sanat. Jokainen voi pohtia, onko tässä ketjussa esillä olevassa tämän päivän körttiläisyyden suvaitsevaisuudessa menty liian pitkälle. Oletko koskaan kuullut körttiseurassa puhuttavan ahtaasta portista?

Matteus 7: "Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät."

Oikein hyvää pohdintaa tässä ketjussa, mutta tämän löytämisessä piti vähän kahlata sivustoja taaksepäin. Avaajan nimimerkki on "körttipappi", mutta hän ei sanonut, että nimenomaan körttiläisyydessä olisi sellaista keskinäistä rakkautta, jota hän kaipaa. Ehkä sellaisen johtopätöksen voi vetää siitä, että hän arvostelee liikkeitä, joita hän kutsuu innokkaiksi. Avaaja nostaa esille joitakin kohtia, jotka ovat erittäin puhuttelevia.

"Näin voidaan sanoa kaikista elämyksiä painottavista tai moralistisista uskonsuunnista, joille keskinäisen rakkauden vaaliminen on keskeistä korkeintaan teoriassa."
Elämyksiä painottavat mm. äärikarismaattiset piirit sekä sellaiset yhteisöt, joissa näkyvä ilo on osa jumalanpalvelusmuotoa. Ajatuksena on varmaan vilpittömästi, että Herra viihtyy iloitsevan ja ylistävän kansansa keskuudessa. Sellainen voi jäädä kuintenkin ulkoiseksi muotomenoksi, jossa ylistys ei nouse evankeliumista - sitä ei välttämättä edes julisteta, vaan palvelus aloitetaan pitkällä ylistysjaksolla. Välttmättä Jumala ei siihen miellisty, sillä hän näkee sydämeen. Israel ylisti, mutta sydän ei ollut siinä mukana.
Aam. 5:23 "Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa."

Paljon surraan sitä, että kansankirkkomme jumalanpalvelusten saarnat ovat yleisinhimillistä sosiaalisen rakkauden saarnaa, kaiken suvaitsevaa ja kaiken hyväksyvää. Jos nykyajan körttiläisyys on suvaitsevin herätysliikkeemme, niin eikö sekin ole silloin julistukseltaan sellainen? Uskonnollinen ihminenhän siinä viihtyy, kun lain oikea saarna puuttuu kokonaan. Onko ahdas portti poistettu, että kaikki voisivat tulla ja ajatella olevansa Jumalan lapsia - yhteinen viihtyvyys on väärä tavoite, joka kuuluu juuri maailmaan ja moralistisille ihmisille.

"Ilman selkeää lähimmäisenrakkauteen perustuvaa linjaa kaikella uskonnollisuudella onkin vaarana joutua vakavan tuomion alle."

Kansankirkossamme on juuri selkeä lähimämisenrakkauteen perusuva linja. Siinä käy helposti niin, että asioita ei uskalleta sanoa niin kuin Jumala sanoo. Ei haluta minkäänlaista jakoa, vaikka Jumalan Sana näkee sekä Jumalan lapset, että pimeyden lapset, joita Jeesus kutsui P-rke-leen lapsiksi. Moralistien ja uskonnollisten ihmmisten mielestä Jeesus oli varmaan liian kova ja koko Raamattu sellainen kirja, ettei sen Sanan pohjalta kukaan halua enää ojentautua elämässään.

Maailma julistaa yleistä rakkautta ja seurakunnissa rakkautta voidaan julistaa väärin. Natanael tästä jo kirjoittikin. Arvosamani Raamatun opettaja, Keijo Rainerma sanoi kerran, että siellä missä puhutaan paljon rakkaudesta, on yleensä hyvin vähän rakkautta. Voi olla, että rakkaudesta puhuttaesa puhutaan vain inhimillisestä rakkaudesta, mutta ei Jumalan rakkaudesta. Natanael mainitsi rakkauden ja totuuden kuuluvan yhteen. Sanoisin siihn vielä, että totuus tulee aina ennen rakkautta - ilman Raamatun totuudellista Sanaa, jumalallisesta rakkaudesta on turha puhua.

Totuus on tarkalle ja rehelliselle lukijalle se, että vanhan testamentin Jumala oli enimmäkseen, moraaliton ja esikuvaksi kelpaamaton pikkusieluinen niuhottaja. Ei ihme että kristinusko ei ole pääsääntöisesti yhtään sen kummempaan moraaliin pystynyt, ei menneessä eikä nytkään. Moraalin liittäminen kaikkeen toimintaan eikä sen pohtiminen ei vaan tavoita , ei ainakaan tavallista kansalaista.

körtti-pappi

>>>Kristinuskossa lähimmäisenrakkauden periaate on osa opillista ydintä ja siten erittäin keskeisessä asemassa<<<

Tästä(kin) olen eri mieltä.

Sitten KUN kristinuskossa on luovuttu ikuisesta hel'vetistä, perisynnistä, vuohiin ja lampaisiin jaottelemiselta ja kaikki pääsee taivaaseen niin sitten
EHKÄ voisimme sanoa, että kristinuskossa lähimmäisenrakkaus on osa opillista ydintä.

Summa summarum körtin usko on körttipapin mielestä paras usko

No, vastaavaan väitteeseen olen törmännyt muiden aatesuuntien kohdalla.