Miksi Jyväskylää hypetetään?

tthh

Nimittäin ei oikein tule mieleen toista paikkaa mikä olisi yhtä ylihypetetty kuin Jyväskylä.

Jyväskylä on täysin keinotekoisen maakunnan keskuskaupunki mutta jostain syystä Jyväskylän asukkaat luulevat olevansa jotain tärkeitäkin ihmisiä koska Jyväskylä mukamas olisi jokin tärkeä kaupunki.

Newsflash: mikkeli ja Kajaani ovat molemmat maakuntakeskuksia eikä kukaan kuvittele että kumpikaan olisi mitään tärkeitä kaupunkeja joten mikä saa jyväskyläläiset kuvittelemaan että käpykylä olisi millään tavalla tärkeä?

Eihän Jyväskylässä ole edes mitään kunnon keskustaa. Jokin rupinen kävelykatu, jossa juopot törmäilevät. Muutoin pelkkää tyhjyytta jos verrataan esim Kuopioon, joka on sentään oikea kaupunki.

16

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • MussutaKalakukkoo

      Minusta Jyväskylän keskusta on tiivis ja urbaani. Voisi olla vieläkin citymäisempi.

      • Ljbljbljb

        Jyväskylän keskustaa nyt ei ikinä saada vilkkaammaksi, viihtyisämmäksi tai urbaanimmaksi. Keskusta on Harjun ja Jyväsjärven välissä, kampus rajoittaa yhdeltä suunnalta ja Tourujoki toiselta, joten laajenemismahdollisuuksia ei ole.

        Lisäksi keskustaa on pilattu jollain jättimäisellä, todellakin rumalla asuinkiinteistökompleksilla torin laidalla, senkin tilan keskustassa olisi voinut toteuttaa hyödyllisemmin kaikkia kuntalaisia ajatellen.

        Noh, kunhan nyt vielä pilaavat entisen leirintäalueen ökyrikkaiden asunnoilla, kierosti antavat ensin ajan kulua, ettei porukka havahtuisi ja sitten rakennetaan tosi kalliisti, vaivihkaa. Sinnekään ei sitten tavallisella tallaajalla ole enää asiaa, siitä pitävät huolen pikkusieluiset puudelin taluttajan, nurkkapatriootit.

        Ja aivan varmaa on, että Haukanniemeä ei pieneltäkään osin osata hyödyntää niin, että siitä tulisi tulevaisuudessa jotain muutakin kuin huippukalliiden asuntojen tyyssija. Maisemathan Ja sijaintikin siellä olisivat mitä upeimmat kaupunkilaisten ja turistien virkistäytymiskeitaaksi, joka voitaisiin myös saada tuottamaan jotain, mutta ei,, mitäs täällä umpioituneessa tuppukylässä osattaisiin kehitellä?? AI tuleeko mieleen??

        Anderssonin monttu, siinä viimeisin käsittämätön aivopierumonumentti ja sieltä kun pääsee, niin hienojakin hienompi REIKÄ (kuvaa muuten hyvin kaupunkisuunnittelun kohdalla täydellistä lobotomiaa) ohjaa Kuokkalaan, jossa asuu niin terveitä ihmisiä, ettei siellä tarvita kohta terveyskeskusta ollenkaan. Siirretään vaan kaikki sairaat Kyllönmäen uuden sairaalan hoitoon, johonka pyrkivät odottelevat sitten sisäänpääsyä rantaraittia pitkin kiemurtelevassa loputtomassa jonossa.


    • tthh

      Tiivis ja urbaani? Hahhahaa. Sinä et ole tainnut kauhean paljon matkustellut edes Suomessa?

      • Jyväkylä_rulettaa

        Pilvenpiirtäjiäkö pitäis olla.


      • lisääporukkaa
        Jyväkylä_rulettaa kirjoitti:

        Pilvenpiirtäjiäkö pitäis olla.

        Miksei.


    • BearPooh

      Miltei kaikki kunnat ja kaupungit kehuvat olevansa maailman napoja. Sama ilmiö on muissakin poppoissa. Tähän ylvästelyyn kuuluu myös muiden paikkakuntien halveksiminen. Kuten Varsinais-Suomessa sanottiin:
      Luulo ei ole tiaron väärtti eikä Brunkkala ole Liaron väärtti.

    • Tuppykylän_tömäys

      Vähän samoilla linjoilla aloittajan kanssa. Jkylässä on esim. hyvinkin pieni ja vaatimaton muutaman korttelin kokoinen keskusta koostuen lähinnä nopeasti ja halvalla rakennetuista 70- ja 80-lukujen elementtilaatikoista. Jotenkin kaikesta näkyy nousukasmaisuus ja tietynlainen ankeus.

      Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa (Helsingistä puhumattakaan) on paljon enemmän vanhoja paikallaan muurattuja kivitaloja ja muutenkin paljon näyttävämpi keskusta.

      • snadiMesta

        Tämä oli pieni puutalokaupunki silloin, kun paikallaan muurattuja kivitaloja rakennettiin. Ei täällä ollut väkeä eikä kapitaalia. Kaikki vanha on purettu. Tosin skandaali on suurempi esim. Turussa, jossa olisi ollut säilyttämisen arvoista. Helsingissäkin suosittiin jotain Makkarataloa ja Skohan talo purettiin tieltä. Paljon muutakin suunniteltiin tuhottavaksi City-Centerin tieltä.

        Jyväskylä tavaramerkki voisi olla pyrkimys olla räväkän moderni,


    • hahaaaa

      Rupia on sun perseessä juntti

    • Ryynibyy

      En kyllä oo muualla kuin paikallisessa lehdessä ja kaupunginkihoissa huomannut hypetystä. Sen lauluja laulat kenen leipää syöt. Muualla vähemän kylästä tiedetään tai sen paikallisesta hypetyksistä välitetään, ehkä Seikassa vielä joskus Nykäsestä kertoillaan....

    • Dkxarui

      ...... ja lisäksi NesteRalli

    • HotelleilleKiitos

      Jyväskylä on ihan kiva pikkukaupunki. Suomessa on yksi kaupunki, joka on kauhea, ja se on Helsinki, koska Helsinki ei ole mitään. Helsinki ei ole suurkaupunki eikä mukava pikkukaupunki, pelkästään kauhea Hell-sink-i. Onneksi siellä ei tarvitse asua vain käydäkseen oopperassa.

    • Millä perusteella Keski-Suomi on täysin keinotekoinen maakunta?

    • Noinniinkun

      Hohhoijaaaaaa!

    • Järvi-Suomi

      Monesssa muussa kaupungissa asuneena on sanottava,että kärkipäätä Jyväskylä on ehdottomasti.Suurien vesistöjen varrella,kaunis ja tosi kompakti ,toimiva paikka.

      Asukkaat ovat hyvin sekoittuneet eri heimoista ja heidät otetaan hyvin vastaan.Vain muusta tietämättömät moittivat tätä hyvin pelittävää paikkakuntaa.

      Ei ruuhkia,ei ainaisia jonoja menitpä mihin vaan,ei pinnallisia vaatimuksia liikaa habituksen ja muun suhteen.Toimii.

    • Noinniinkun

      Hohhoijaaaaaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      27
      19827
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      76
      6820
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      28
      6486
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      99
      6235
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      43
      6099
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      104
      5987
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      63
      5405
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      46
      5136
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      60
      4460
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      50
      4070
    Aihe