Uudet tervevystutkimukset taas osoittavat kiistattomasti sen, että keskari on paras palautusjuoma rankan fyysisen ponnistuksen jälkeen. Tiedemiesten mukaan kakkki energia- ja urheilujuomat jäävät ḱirkkaasti hopealle. Me viisaat essolaiset olemme tämänkin asian aina tienneet ja siksi nautimmekin joka päivä ravitsevaa keskaria jo ennaltaehkäisevästi.
Me essolaiset emme enää niin kauheasti urheile, joten fyysiset ponnistelumme jäävät suhteellisen vähäisiksi. Ainoastaan Seksi-Sulo joutuu rankkoihin fyysisiin ponnistuksiin saattoreissullaan, mutta onneksi keskarin avulla hänkin pääsee nopeasti oivaan keskustelukuntoon seuraavana päivänä Essolla.
http://yle.fi/uutiset/tutkielma_olut_urheilujuomia_parempi_palautusjuoma/7778818
Essolaiset taas viisaimpia?
13
126
Vastaukset 13
- jotain.muutakin
Mun mielestä essolaiset toistavat samoja teesejä.
Samat on teesit?
On ihan totta, että me essolaiset toistelemme vuodesta toiseen samoja teesejämme. Olemme ihan pakotettuja tekemään näin, sillä meistä riippumattomista syistä totuus on pysynyt samanlaisena jo pitkän aikaa.
Koska me essolaiset emme alennu valehtelemaan ja keksimään uusia "totuuksia", niin silloin pitää vain toistella näitä vanhoja koettuja juttuja. Emme kai me suuret totuudenpuhujat vain häiritse palstalaisten mielenrauhaa tieteeseen perustuvilla jutuillamme?- salainenIhailijaAikuinen
Ja sinulla ei sitten ollut senkään vertaa sanottavaa. Taidat kadehtia Yleismiestä, jolla ajatukset kulkevat ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa ilmiöissä ja on sanat hallussaan.
- niiinsoooon
salainenIhailijaAikuinen kirjoitti:
Ja sinulla ei sitten ollut senkään vertaa sanottavaa. Taidat kadehtia Yleismiestä, jolla ajatukset kulkevat ajankohtaisissa yhteiskunnallisissa ilmiöissä ja on sanat hallussaan.
;););) vai niin ;););); ei tuo sinunkaan mielipiteesi mikään älynväläys ole.
- eppu2
Kas kun ei tuo Kepu keksinyt ehdottaa, että energiajuomat alkoon.
Johan niitten litkiminen on nuorisollekin haitaksi todettu.- ö-Öö
Iteasiassa.
Meitsi oli joskus ajat sitten stadissa, jossain ostoshelvetissä. Siinä käytäviä pitkin kulkiessa aloin ihmettelemään Valtavaa ihmismäärää Alkon edessä. Hitto, maistijaiset ! Tota, se oli Batteryä. Jäi epäselväksi, miten se esittely oli sisällä Alkossa, kait jokin epämääräinen Koskenkorvan junailema "raittiuskampanja". Siis BatteryKossu maapallon ärsyttävin paukku, kun niitä kiskoo itsensä umpitunneliin, on vielä rasittavasti pirteäkin.
Siis Alkossa ainakin ollut energiajuoman maistiaiset, tietojeni mukaan kerran. Myyntivalikoimaan se ei kuulu. Mutta Alko voisi laajentaa liiketoimintaansa, just lantrinkeja, makkaraa, sinappia, sipsejä, Norttia... Ois niinkuin täyden palvelun alkoholikauppa, sai kaikki tykötarpeetkin. Tosin. järkevintä olisi sijoittaa alkoholihyllyt tavallsiten kauppojen yhteyteen. Sais sen paljon puhutun ruokaviinin muitten ostosten kanssa samasta paikasta.
=DW=
- siilimuori
Ihan hyvä että essolaiset on ajan tasalla ja seuraavat aikaansa. Kuitenkin aloituksesta olsi voinut jättää tuon toisen kapaleen kokonaan pois. Ällöä sekoittaa seksi-sulon "miehuusjutut" joka asiaan, vie mielenkiinnon koko aiheelta.
- onnettommat
Ylilihava perusmies ja naistennaurattaja,Suomalaisten tulevaisuua?
Essolaisilla ei flunssaa
Nyt tiedemiehet ovat taas olleet myöhäisherännäisiä. Me viisaat essolaiset olemme aina tienneet, millä konstilla flunssan saa torjuttua, mutta tutkijat ovat vasta nyt löytäneet sopivat lääkkeet. Me essolaiset emme käytä lääkkeessämme ollenkaan hunajaa, sillä säästelemme hampaitamme. Hunajan me olemme aina korvanneet varsinaisella tehoaineella, ja hyvinhän meidän flunssalääkkeemme on aina toiminut.
http://www.iltalehti.fi/flunssa/2015021019173021_fl.shtml- eppu2
Yleismies kirjoitti:
Essolaisilla ei flunssaa
Nyt tiedemiehet ovat taas olleet myöhäisherännäisiä. Me viisaat essolaiset olemme aina tienneet, millä konstilla flunssan saa torjuttua, mutta tutkijat ovat vasta nyt löytäneet sopivat lääkkeet. Me essolaiset emme käytä lääkkeessämme ollenkaan hunajaa, sillä säästelemme hampaitamme. Hunajan me olemme aina korvanneet varsinaisella tehoaineella, ja hyvinhän meidän flunssalääkkeemme on aina toiminut.
http://www.iltalehti.fi/flunssa/2015021019173021_fl.shtmlEi flunssaa voi torjua muuten, kuin muuttamalla steriiliin kuplaan asumaan.
Mitä noihin lääkkeisiin tulee, niin samat asiat ´´keksitään´´ aina uudestaan ja uudestaan.
Voihan ne tekohampaat pestä hunajan nauttimisen jälkeen, niin hyöty on kaksinkertainen.
Niin se on seksi-Sulon nimipäivä. Onnea vaan. Sulon nimipäivä on huomioitu?
Me essolaiset hoidamme hyvin nämä henkilöstöasiat, joten huomioimme aina Seksi-Sulon nimipäivän. Yleensä tarjoamme nimipäivänä Sulolle ilmaisia keskareita, sillä pienessä maistissa hänen juttunsa ovat paljon nautittavampia, ja erityisesti saattoreissujen kuvaukset ovat täynnä herkullisia yksityiskohtia. Monesti saame näistä Sulon nimipäiväselostuksista hyviä ideoita, mutta harva meistä uskaltaa kokeilla niitä kotona. Totutun tyylin muuttaminen nykyaikaisemmaksi saattaisi nimittäin herättää tiettyjä epäilyksiä.- jaa-ettäkotonakin
Paraneeko flunssakin keskisormea (keskaria) näyttämällä?
"Sulon nimipäiväselostuksista hyviä ideoita, mutta harva meistä uskaltaa kokeilla niitä kotona. Totutun tyylin muuttaminen nykyaikaisemmaksi saattaisi nimittäin herättää tiettyjä epäilyksiä." "Paraneeko flunssakin keskisormea (keskaria) näyttämällä? "
Essolla on monesti puhuttu keskisormen käyttökelpoisuudesta erilaisissa tehtävissä. Olemme tietoisia siitä, että flunssa ei parane keskisormea näyttämällä, mutta Seksi-Sulon mukaan moneen muuhun vaivaan saadaan apu keskisormea käyttämällä. Sulokaan ei ole tarkemmin yksilöinyt sitä, miten tämä käytännössä tapahtuu, mutta meillä on kalpea aavistus asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi yritti murhata mopopojan
Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti7053089Käviskö tällainen suhde
Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E72993- 42859
- 70795
- 88637
Olen pahoillani
Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi43583Poutalan onnettomuus
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit53565Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta
Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k26486Taisin vihdoin saada sinut ulos luuristani stalkkeri
Et selvästikään ole niin pätevä kuin luulet. Tai minä niin huono.83480Harvinaisin persoonallisuustyyppi
Vihdoin löytyi selitys sille mitä olen. En olisi uskonut että löytyisi. Signs You Are the Rarest Personality Type o80475