NAAPURIN KOIRAT

Onneto

Mitähän olisi tehtävissä naapurin herättämiseksi hänen aiheuttamastaan koiriensa meluhäirinnän lopettamiseksi?
Kukaan ei jaksa kuunnella rakkilauman jatkuvaa räkytystä ulkona ollessaan.
Vuorotyössä käydessään saa aamuvuoroviikolla nukkumarauhaa tarpeeksi ajoissa illalla, eikä aamulla voi nukkua riittävän pitkään iltavuoroviikolla tämän jatkuvan häirinnän vuoksi.
Joskus ne herättävät yölläkin. Kyllä tähän väsyy!

Puhumisesta hänen kanssaan ei ole ollut apua; alkaa vain haukkumaan kuten koiransa,
Kysymyksessä on nuorehko naishenkilö, joka muutti taloon muutama vuosi sitten.

On valitettu viranomaisille, mutta vain vähän aikaa piti niitä haukkupantoja, joiden suihke lopettaa haukkumishalut koiralta.
Tähän on tultava loppu; me emme aio muuttaa noiden koirien takia, ne muuttakoon takaisin sinne mistä tulikin! Ovat täysin kouluttamattomia rakkeja, hoitokoirat mukaan lukien.
Niitäkin vielä lisäksi tällä "luontoihmisellä" on, eli lähemmäs kymmenen yhteensä!

Tuollainen koiratarhaus asutuksen keskellä on sairasta!

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietinvainettä

      Eikö myynnissä ole joitakin koiran haukunestolaitteita ja koirakarkottimia, joista kuuluu ultraääntä?
      Muistan nähneeni jonkun linnunpönttömallin jossain, ja vihreän laatikon myös.
      Mahtaisivatkohan toimia....Varmaan riippuu myös pihasi koosta, ja laitteen vaikutusalueestakin.

    • Call-police

      Soita poliisille. Jatkuva haukku on kotirauhan häirintää.

    • Ei siinä oikein muu auta kuin soittaa viranomaisille ja paikalliselle eläinsuojeluvalvojalle. Voi vain toivoa, että henkilö väsyy jatkuviin viranomaisten ja muiden tahojen visiitteihin. Vaikka koirarakas olenkin, niin joskus omistajan herättelemiseen tarvitaan niinkin rajuja keinoja kuin muutaman myrkkylihapullan tiputteleminen hänen asunnon läheisyydessä.

    • doserp

      En ymmärrä, miksi haukkuvia koiria otetaan kerrostaloon. Se ei ole koirien vika koskaan, vaan omistajan. Ilmeisesti Suomessa tämä ei ole mitenkään tavatonta, eikä laitonta, mutta häirintää kyllä. Se varmaan pitäisi jotenkin todistaa, sana sanaa vastaan ei oikein riitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      31
      4877
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      34
      3406
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      183
      3184
    4. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      11
      2257
    5. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      28
      1837
    6. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      12
      1818
    7. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      161
      1783
    8. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      103
      1286
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      137
      1117
    10. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      14
      1089
    Aihe