Avoliitto ahdistaa..

Ei taida olla järkeä yrittää. Juttele jonkun psykologin tai pariterapeutin kanssa.

Sinun tulisi selvittää että onko tuo ahdistuneisuus sitä ettet halua muuttaa hänen kanssa yhteen=alitajuisesti et pidä siitä tyypistä vai joku irrationaalinen pelko. Esim. Kun muuttaa toisen kanssa yhteen, menettää kaiken vapauden. Sun pitää tutkia nyt vähän sisintäsi ja erotella faktat luuloista.

Jokainen solu kehossasi kieltää yhteenmuuton. Jokainen molekyyli aivoissasi kieltää yhteenmuuton. Sinä yrität taistella kaikkea todellista tietoutta vastaan.
Tottakai kehosi protestoi kun et muuten tajua noin itsestään selvää asiaa!!!!!!!!!!!!!
Miksi siis et kuuntelisi onaa sanomaasi, se kuitenkin on aina oikeassa.

Sinulla on edessä monta valtavaa mullistavaa asiaa: muutto uudelle paikkakunnalle kauas kaikesta tutusta. Muutto yhteen toisen ihmisen kanssa, joka vaatii valtavasti muutakin kuin sitä rakkautta. Opetteleminen kokonaan uudenlaiseen arkeen... ei ihme että ahdistaa! Ja jos ei ahdistaisi, et olisi normaali ihminen!
Minun mielestäni kuitenkin maltti on valttia tässäkin. Koskaan ei mielestäni pidä syöksyä suin päin suuriin muutoksiin, jos niihin ei todellakaan ole valmis. Romahdus on melkeinpä fakta jos nyt et kuuntele itseäsi!
Voisitteko hidastaa vauhtia? Edetä maltillisesti ja miettiä kompromisseja?

Unohda yhteen mutto

Ei ole ollut. Kun löysin kumppanin, yhteenmuutto oli luonnollisin ratkaisu ja tätä yhteiseloa kestänyt jo kolmekymmentä vuotta, enkä päivääkään vaihtaisi pois.

Et selvästi halua yhteen asumaan. Joten ilmoitat että ei käy. Eihän tuo ole sen kummempaa. Älä ryhdy sellaseen mihin et ole ihan valmis sitoutumaan. Siitä ei hyvä seuraa.

Minun on helppoa ymmärtää miltä sinusta tuntuu, koska olen kokenut vastaavan tilanteen vain sillä erolla, että muutin 50 kilometrin päähän edellisestä asuinpaikasta. Olimme seurustelleet vajaa 2 vuotta ja muutto oli tavallaan pakollinen.. Oltiin vietetty paljon aikaa yhdessä, pisin yhtäjaksoinen aika oli kuukausi. Muuttoa oltiin aiottu jo aiemmin, mutta en kyennyt kovan ahdistuksen takia. Sitä siis siirrettiin ja minä työstin henkisesti asiaa niin paljon kuin pystyin, mutta lopulta tunsin, että on vain uskallettava ja mentävä muurin yli.

Etukäteen muutossa minua ahdisti se, että joudun luopumaan omasta tilastani ja rauhastani. Olin asunut koko aikuisikäni yksin. Se oli minulle tuttua ja turvallista. Olin muuttamassa miehen luokse, jolla oli kaksi lasta iältään 6 ja 12 vuotta. Vastassa oli kapinallinen teini, joka ei halunnut minua saman katon alle (hän asui isänsä luona). Mietin, että mitenkä tulen toimeen teinin kanssa? Miten rakennan suhteen häneen? Mitä jos en jaksa häntä?

Joku sanoo, että älä muuta, jos pelottaa! Ei se aina niin mene! Joskus ihmisen pitää vain mennä pelkoa päin.. kohdata se ja mennä läpi. Ei elämässä voi aina varmistella, joskus pitää uskaltaa mennä uuteen ja luottaa, että elämä kantaa.

Tiesin etukäteen, että muutto ei tule olemaan minulle helppo ja että joudun käymään läpi melkoisen prosessin, koska olen ihan uudessa elämäntilanteessa. Mikä on minun roolini tässä uusperhekuviossa? Olen joku äitipuoli, mitä se tarkoittaa? Mitä minulta odotetaan? Miten opin elämään lapsipuolteni kanssa? Miten osaan ottaa kaikki huomion? Tunsin, että mielessäni oli täysi kaaos.. kuin korttipakka joka oli täysin sekaisin ja piti vain luottaa, että aikaa myöten tästä tulee jotain selvyyttä.

Pahin tunnetason myllerrys kesti monta kuukautta.. asuminen uudessa paikassa ahdisti välillä pirusti. Mietin, että teinkö virheen. Tunsin surua luopuessani entisestä, mutta tunsin, että en halunnut palata sinnekään. Oli vain yksi tie mennä eteenpäin ja kohdata kaikki mikä tulee.

Aikaa myöten kaikki alkoi helpottamaan ja aloin tuntea uuden paikan kodikseni. Äitipuolen rooli ei sitten ollutkaan se kaikkein helpoin. Se tarjosi erilaisia haasteita monta vuotta, mutta toisaalta elämässä on haasteita olipa ne sitten ydin tai uusperheessä. Minä kasvoin ja me kaikki kasvoimme. Olen nykyään tyytyväinen ja onnellinen elämääni. Ja iloinen, että uskalsin ottaa tuon ratkaisevan askeleen.

Sinuna minä erittelisin nuo pelot, jotta saat selvyyden, että mistä ahdistus johtuu. Voisitko käsitellä sitä miehesi kanssa? Hyvä olisi miettiä myös se takaportti valmiiksi, että jos elämä menee liian vaikeaksi, niin pääsetkö sieltä jonnekin "jäähylle" tai voitko muuttaa jollekin tutulle ennen uuden asunnon etsimistä? Minua ainakin helpotti tosi paljon ajatus, että jos tuntuu liian vaikealta, niin voin aina muuttaa pois ja minun ei tarvitse jäädä mahdottomaan tilanteesen.