aloitin uuden pari suhteen ja mulla on noin 2w uros sakemanni ja naisellani on 5w tyttö kun toin eka kerran koirani tähän uuteen taloon niin tyttö ei ollu kotona koirani kiintyi uuteen naiseeni tosi paljon ja on musta sukkainen itsestäni ja uudesta kumppanistani mutta kun kumppanini tyttö tuli kotia oli koirani ehtiny olla 2-3 päivää meidän kahden kanssa nyt tuntuu että koirani tuntee jäävän vähemmälle huomiolle esim kun otan tytön syliin niin koirani seuraa ja voi haukahdella ja ruuastaan on tosi tarkka ja tänään oli tyttö kävelly koirani ohi kun tämä söi luuta niin oli koira riemastunu ja ottanu tyttöä kädestä kiinni mutta ei purru kait varoitti niin oliso mitään vinkkejä miten saisin koirani totutettua tyttöön koira ei muuten ole akressiivinen
miten totuttaa koira lapseen
27
138
Vastaukset
- rusettirinta
Nyt, kun koira oli ollut teillä jo muutaman päivän ennen tytön tuloa, niin koira tavallaan ei osaa yhdistää tyttöä laumaan kuuluvaksi. Ihanne olisi ollut, että kaikki kolme olette paikalla ensitapaamisessa. Luut ovat koiralle sellainen aarre, että sen pitää saada syödä sitä rauhassa, erillisessä tilassa. Muutenkin, kun koira pitää tyttöä sivullisena, varoisin tuollaista tilannetta. Ikinä en anna lasten olla samassa huoneessa, missä koira syö luutansa. (Siis meillä pk-rotu myös ja koulutetut, jotka lapset saa kääntää vaikka solmuun, niin eivät murise.) Ei myöskään voida olettaa, että koira sopeutuu heti ruokakuppinsa lähellä olevaan tyttöön. Tämäkin asia pitää kertoa tytölle, että ei mennä lähelle, kun koira syö. Siis ruokarauha koiralle, samoin omalla paikallaan makaavalle. Se on erittäin tärkeä asia, jotta koira saavuttaa luottamuksen tyttöön.
Tytön syliin ottamista ja kaikkea riehuntaa pitää välttää. Korkealle nostettu, ääntelevä tyttö voi saada koiran suunniltaan. Koira saattaa luulla, että tytöllä on jokin hätä, eli tyttö on heikko, jolloin se pitää häätää. Silloin koira yleensä purasee.
Teidän koira vaikuttaa ihan mukavan tuntuiselta ja luulisin sen helposti sopeutuvan uuteen tilanteeseen. Päättelen siitä, ettei koira purrut, vaan otti kiinni. Hienosti tehty koiralta. Alku tutustuminen vaatii tytöltä opettelua, miten koiran kanssa ollaan. Ei mitään äkkinäisi liikkeitä, eikä hyppelyjä. Aluksi on ehkä parempi, ettei olla ollenkaan, joten koira tottuu hyväksymään tytön näkemänsä perusteella. Sitten jos koira tulee luokse, niin tyttö silittää koiraa kupeilta tai leuan alta. Ei selästä, eikä pään päältä. Silityksen aikana tytön pitää olla rauhallinen ja voi sanoa koiran nimen esim. "hyvä musti". Tälläisiä totutteluja arjessa, kun on useita, niin koira oppii sisäistämään tytön ja alkaa luottamaan tyttöön. Luotamus kasvaa pikkuhiljaa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Vain sen kautta koiran ja tytön välit kasvavat toisiaan kunnioittavaksi ja koirasta tulee tytön "paras kaveri". Sen jälkeen tyttö voi alkaa vaatimaan koiralta tottelevaisuutta, kuten istu, tänne, maahan, irti ym.- rusettirinta
Pitää vielä lisätä askarruttamaan jäänyt aloittajan otsikko "miten totuttaa koira lapseen".
Saan sen käsityksen, että koiraa pitää totuttaa lapseen, mikä pitäisi olla juuri päin vastoin. Lapselle pitää opettaa, miten koiran kanssa ollaan. Koira sopeutuu, varsinkin laumaviettinen hyvin opettamattakin, jos lapsi ei tuota koiralle epäluuloja. 5v lapsi ymmärtää jo puheen ja tarkoitusperän, siitä syystä rajat täytyy asettaa. Kannattaa todella valmistaa lapsen ja koiran välinen hyvä suhde, jos lapsi vaikka muutaman vuoden kuluttua tulee koulusta ja on yksin kotona koiran kanssa. Onnea teille tulevaisuuteen! - 15plus19
Tuosta luun syömisestä ja muusta ruokailusta ihan vaan sen verran, että koiran kyllä voi opettaa sietämään porukkaa samassa huoneessa. Itse asiassa olisi oikein suotavaakin. Meillä koiran suuri ohjelmanumero iltaisin on että koira tuo minulle luun jota pitelen ja "hänen kuninkaallinen korkeutensa" järsii sitä siitä kädestäni. Samoin koira myöskin odottaa että lounastaminen tapahtuisi, ellei nyt samaan aikaan, niin kuitenkin että olisi "lounasseuraa". Ja koira on rotua joka on varsin tunnettu ruoka-aggressioistaan. Mietin että voisiko aloittaja nyt ehkä muuttaa aiempia rutiineja(toki enempää nykyisistä tietämättä) koiran ruoka- ja luutarjoilussa ottaen koko perheen mukaan seuraksi. Kun omalleni uusia tapoja opetin, niin aloin pitää koiran ruokakuppia jalkojeni välissä. Siihen sitten välillä lisäsin kamaa, välillä sanoin koissulle että odota hetki, niin korjaan vähän paikkaa. Ja luita en antanut koskaan suoraan koiralle, vaan aloitettiin minun pitäen kädellä kiinni toisesta päästä. Ja seurauksena aika harmiton koira.
- ei-näin
15plus19 kirjoitti:
Tuosta luun syömisestä ja muusta ruokailusta ihan vaan sen verran, että koiran kyllä voi opettaa sietämään porukkaa samassa huoneessa. Itse asiassa olisi oikein suotavaakin. Meillä koiran suuri ohjelmanumero iltaisin on että koira tuo minulle luun jota pitelen ja "hänen kuninkaallinen korkeutensa" järsii sitä siitä kädestäni. Samoin koira myöskin odottaa että lounastaminen tapahtuisi, ellei nyt samaan aikaan, niin kuitenkin että olisi "lounasseuraa". Ja koira on rotua joka on varsin tunnettu ruoka-aggressioistaan. Mietin että voisiko aloittaja nyt ehkä muuttaa aiempia rutiineja(toki enempää nykyisistä tietämättä) koiran ruoka- ja luutarjoilussa ottaen koko perheen mukaan seuraksi. Kun omalleni uusia tapoja opetin, niin aloin pitää koiran ruokakuppia jalkojeni välissä. Siihen sitten välillä lisäsin kamaa, välillä sanoin koissulle että odota hetki, niin korjaan vähän paikkaa. Ja luita en antanut koskaan suoraan koiralle, vaan aloitettiin minun pitäen kädellä kiinni toisesta päästä. Ja seurauksena aika harmiton koira.
Voi ehkä opettaa, mutta 5-vuotiaan lapsen kanssa sellaiseen ei todellakaan aleta. Jos koira vartioi yhtään luuta lapselta, niin sen pitää sitten syödä se jossain, missä lapsi ei ole. Siihen ei liity sinun koirasi ja sen ohjelmanumerot mitenkään. Turhia riskejä ei kenenkään tarvitse eikä pidäkään ottaa, joten on huomattavasti vastuuntuntoisempaa antaa koiran syödä luunsa rauhassa jossain, missä sen ei edes tarvitse miettiä puolustamista. Koira on kuitenkin eläin ja monesti jotkin koirat reagoivat lapsiin, jos eivät niihin ole tottuneet, vaikka aikuisiin eivät reagoisikaan.
- Herääkysymys
ei-näin kirjoitti:
Voi ehkä opettaa, mutta 5-vuotiaan lapsen kanssa sellaiseen ei todellakaan aleta. Jos koira vartioi yhtään luuta lapselta, niin sen pitää sitten syödä se jossain, missä lapsi ei ole. Siihen ei liity sinun koirasi ja sen ohjelmanumerot mitenkään. Turhia riskejä ei kenenkään tarvitse eikä pidäkään ottaa, joten on huomattavasti vastuuntuntoisempaa antaa koiran syödä luunsa rauhassa jossain, missä sen ei edes tarvitse miettiä puolustamista. Koira on kuitenkin eläin ja monesti jotkin koirat reagoivat lapsiin, jos eivät niihin ole tottuneet, vaikka aikuisiin eivät reagoisikaan.
Eeh, sinulla ei taida olla ensimmäistäkään koiraa? Ei ainakaan montaa vuotta koirakokemusta. Eli olet tyypillinen suomalainen kireäpipoinen naisihminen jolla ei ole tajuakaan miten koiran kanssa pitää elää?
Todellakin, ei näin, että pidät koirasi äärettömässä kurissa jossain pihahäkin perällä jonne heität sille kämäsen luun ja kun joskus harvoin sen sisälle otat niin komennat välittömästi nurkkaan josta ei saa liikahtaa mihinkään.
Kun sen sijaan voisit pitää koiraasi perheenjäsenenä, nauttia täysin rinnoin sen seurasta ja sen lapsillesi tuomasta ilosta. Kun ihmisellä on luottamus koiraan, koira kyllä palkitsee sen toimimalla luottamuksesi arvoisesti.
Asenteesi perusteella on aihetta kysyä sinulta nimim: "ei-näin" että miksi olet ylipäätään ottanut koiran?
- meniaikaasitten
WTF?! Mikä ihmeen neuvo on -älä ota lasta syliin koiran läsnäollessa...?! Kyllä ne koirat pidetään kurissa, koulutetaan ja totutetaan lapsiin. Monet koirat eivät osaa toimia lasten kanssa kun eivät ikinä ole mitenkään niiden kanssa olleet; pistää sen koiran sitten vaikka liekaan jos ei osaa laittaa sille heti rajoja, kenellekään saa aiheutua vaaraa hallitsemattomasta elukasta.
Koira sopeutuu heti kun sillä on riittävän selkeä ohjaus miten toimia, ettei sen tarvitse keksiä ja kehittää omia ratkaisuja tilanteisiin, joista sillä ei ole kokemusta.- shamaanitransu
Näin se vaan on.
- ei-näin
Sitten on kyllä vähän myöhäistä reagoida mitenkään, jos koira reagoi ensin. Jos koira ei ole tottunut lapsiin, niin vastuuntuntoinen omistaja ei ota turhia riskejä ennen kuin se on lapsen kanssa täysin ok. Juuri se osoittaa koirista jotain ymmärtämistä, että kertoo esim. lapsen syliin nostamisen olevan joillekin koirille hämmennyksen paikka. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun monet pienten koirien omistajat tekevät sen virheen, että nappaavat koiransa syliin ja siitä on sitten saatu aikaiseksi etusivun uutinen.
- rusettirinta
"Tuosta luun syömisestä ja muusta ruokailusta ihan vaan sen verran, että koiran kyllä voi opettaa sietämään porukkaa samassa huoneessa."
Koira oppii sietämään lapselta kaiken, retuuttamisenkin, jos suhde luodaan hyväksi. Tämä koira on ollut vasta niin lyhyen ajan perheessä, ettei siltä voi vaatia samaa, kuin pennusta asti olleelta. Normaalistihan 2v koira hyväksyy käsittelyt kaikilta perheen jäseniltä, mutta ensin on luotava pohja siis, koiralle luottamus, ettei omistajan takia tarvitse olla varuillaan. Toistan aikaisempaa: Vain sen kautta koiran ja tytön välit kasvavat toisiaan kunnioittavaksi ja koirasta tulee tytön "paras kaveri". Sen jälkeen tyttö voi alkaa vaatimaan koiralta tottelevaisuutta, kuten istu, tänne, maahan, irti ym.
Pitää ottaa huomioon, ettei tyttö ole ehkä tottunut koiriin ja koiran säkäkorkeus on sen verran suuri, ettei valtataistelua saa päästää tapahtumaan. Yleensä kestää kuukausia, ennen kuin koiran ja lapsen 100% varma suhde muodostuu.- 15plus19
Ihan olet oikeassa, laiton ton vain erilaisena näkökulmana viestisi jatkoksi. Esimerkkinä siitä mitä tavoitella. Vaikkei 100% varmuutta saakkaan heti, niin luottamuksella pääsee kuitenkin nopeasti eteenpäin. Jos omistaja varoo liiaksi koiransa reaktioita niin se voi hankaloittaa eteenpäin pääsyä ja uuden perheen yhteenhitsautumista. Meitä ihmisiä toki on monenlaisia ja jokaisella omat tapansa reagoida eri tilanteisiin.
- mersunristi
Koirasi on pilalle hemmoteltu "kakara" ja käyttäytyy dominoivasti tekstisi perusteella. Jos olet vielä itse epävarma tilanteissa ei yhdistelmä ole hyvä. Ihme kommentteja täällä "hienosti tehty koiralta" kun koira nappaa vieraan pikkutytön käden suuhun.
- rusettirinta
"Ihme kommentteja täällä "hienosti tehty koiralta" kun koira nappaa vieraan pikkutytön käden suuhun."
Se on koiran normaali tapa. Samoin tekee koira uidessa ihmisen kanssa, pitää ihmisen kädestä kiinni. Samoin tekee koira toiselle leikkikaverilleen, pitää toista koiraa tai kissaa poskesta kiinni. Koira oppii viimeistään hampaiden vaihtumis ikäisenä, millä puruvoimalla voi ottaa kiinni. Yleistä on, että luovutusikäsen pennun naskalihampaat aiheuttavat omistajalle ongelmia, luuloa, että pentu haluaa vahingoittaa, vaikka ei niin ole.Tahallaan vahingoittamis mielessä otteesta jää vähintäin sininen jälki. Tuossa tilanteessa koira siis hallitsi viettinsä puolustaa luutaan yhtä lempeällä otteella, jos tilanteessa olisi ollut koiran oma pentu. Nimenomaa koiran hermorakenne kesti ja se oli "hienosti tehty koiralta".- mersunrasti
Miksi koiran pitää puolustaa luutaan omistajan kodissa muilta ihmisiltä ainakaan tuolla tavalla? Jos ihminen tulee koiran mielestä liian lähelle niin koira on se joka AINA SIIRTYY automaattisesti luineen jonnekin nurkkaan louskuttamaan sitä. Mikäli sitä luuta on pakko antaa kun vieraita on paikalla niin pitäisi ihmisten pystyä kulkemaan vaikka miten läheltä koiraa ettei se nappaa kättä suuhun tai koe tarvetta puolustaa sitä. Sakemannin hampaat on kuitenkin terävät ja lapsen iho ohut. Nollatoleranssi tuollaiselle käytökselle vieraita kohtaan...ja lapsi vielä kyseessä. Vähän voi miettiä mitä aikuisen roolissa tulee tehdä. Kivat kokemukset lapsellekin tulee kun suht iso dogi nappailee kättä suuhun. Luo vaan lisää epävarmuutta koiran ja lapsen välille mikäli lapsi rupeaa pelkäämään ja kaartelemaan koiraa. Tulee varmasti hyvä suhde. Koira kuitenkin käyttäytyy dominoivasti omistajan kodissa ja se on ongelma aina. Jos ei olisi tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
- rusettirinta
" kun toin eka kerran koirani tähän uuteen taloon niin tyttö ei ollu kotona"
Aloittaja kertoo, että hän ja koira muuttivat tytön kotiin, siis koiralle vieraaseen reviiriin. Koiraa "luulot pois" tyylillä opetettaessa, saattaa koirasta tulla ns. äkkiarvaamaton ja salakavala, joka käyttää tilanteet hyväkseen, vain silloin, kun tyttö on yksin kotona. Ettei niin kävisi, niin juuri siitä syystä olen nuo aikaisemmat mielipiteeni kirjoittanut. Koiralle pitää antaa tilaa tutustua ja tytölle opettaa koiran kanssa olemista. - meniaikaasitten
mersunrasti kirjoitti:
Miksi koiran pitää puolustaa luutaan omistajan kodissa muilta ihmisiltä ainakaan tuolla tavalla? Jos ihminen tulee koiran mielestä liian lähelle niin koira on se joka AINA SIIRTYY automaattisesti luineen jonnekin nurkkaan louskuttamaan sitä. Mikäli sitä luuta on pakko antaa kun vieraita on paikalla niin pitäisi ihmisten pystyä kulkemaan vaikka miten läheltä koiraa ettei se nappaa kättä suuhun tai koe tarvetta puolustaa sitä. Sakemannin hampaat on kuitenkin terävät ja lapsen iho ohut. Nollatoleranssi tuollaiselle käytökselle vieraita kohtaan...ja lapsi vielä kyseessä. Vähän voi miettiä mitä aikuisen roolissa tulee tehdä. Kivat kokemukset lapsellekin tulee kun suht iso dogi nappailee kättä suuhun. Luo vaan lisää epävarmuutta koiran ja lapsen välille mikäli lapsi rupeaa pelkäämään ja kaartelemaan koiraa. Tulee varmasti hyvä suhde. Koira kuitenkin käyttäytyy dominoivasti omistajan kodissa ja se on ongelma aina. Jos ei olisi tätä ketjua ei edes olisi olemassa.
" Koira kuitenkin käyttäytyy dominoivasti omistajan kodissa ja se on ongelma aina. Jos ei olisi tätä ketjua ei edes olisi olemassa."
Näin on, sekin auttaa kummasti kun lakkaa inhimillistämästä eläintä, keksimästä ihme-etuisuuksia ja -ominaisuuksia. Koiraa tulee kohdella koirana, ja tosiasiat on tosiaisioita: nappaileva, irvistelevä, muriseva koira ei ole hallinnassa ja kiltti. Turhalla selittelyllä vain pitkitetään ko. käytöstä, kun pitäisi reagoida.
Niinhän ne koiratkin tekevät, eivät spekuloi vaan reagoivat.
- rautarysty
Jaskat sanon minä! Tuskin 5v tyttö hengailee hirveästi yksin kotona. Mikä ihme "luulot pois" meininki? Pitäisikö tytön ruveta pamputtamaan koiraa? Koirahan tässä on nyt jo salakavala kun nappaa yhtäkkiä tytön käden suuhun varoittamatta. Edelleen koira käyttäytyy dominoivasti, komentaa omistajaansa ja on epävarma. Se on se ONGELMA. Ei paikka tila tai muut ihmiset. Ei pidä suvaita dominoivaa käytöstä koiralta kun omistaja on läsnä. Niin yksinkertaista. Tuskin siihen koiraan nyt muutenkaan tulee kiinnitettyä huomiota kotona kun lapsi on 100% tärkeämpi. Antaa sen koiran olla rauhassa ja keskittyy olennaiseen eli ihmisiin. Ulkona voi sitten palloa heitellä koiralle jos jaksaa. Ei lapsen tartte mikään koiran paras kaveri olla. Tuskin koira edes ottaa tosissaan perheen lasta. Mutta koiran tulisi tässä tapauksessa ainakin sietää lasta eikä nähdä sitä kilpailijana.
- rautarösti
Ketjun aloittajalle vielä, että jos on yhtään epävarma olo koiran kanssa mitä tehdä niin ota yhteyttä kouluttajaan. Älä kuuntele näitä nettineuvoja koska oikeasti ei kukaan voi auttaa tai antaa vinkkejä tosissaan näkemättä koiraasi, perhettäsi ja miten koira käyttäytyy ympäristössänne. Koiran ja ihmisen luonne kun selviää vasta kohtaamalla toisen.
- rusettirinta
"Tuskin 5v tyttö hengailee hirveästi yksin kotona"
Luultavasti parisuhde jatkuu kauemmin, joten nyt 5v on parin vuoden kuluttua ekaluokkalainen, joka tuo kavereita kotiinsa. Joten tytön on hyvä heti alusta asti luoda luottamusta koiraan. Kuten tuolla aiemmin kirjoitin.
"Luotamus kasvaa pikkuhiljaa ja sen eteen kannattaa tehdä töitä. Vain sen kautta koiran ja tytön välit kasvavat toisiaan kunnioittavaksi ja koirasta tulee tytön "paras kaveri". Sen jälkeen tyttö voi alkaa vaatimaan koiralta tottelevaisuutta, kuten istu, tänne, maahan, irti ym."
Toinen vaihtoehto tietysti on, että koira pidetään portin takana tai häkissä tai eri huoneessa, niin kuin monilla nykyään.
- suurpää
Aloittaja kertoo että koira käyttäytyy mustasukkaisesti, komentaa jos tyttö otetaan syliin, vartioi ruokaansa ja on jo käynyt tytön käteen kiinni. Kaikki tämä kertoo, että koiralla on liian iso asema perheessä, se alkaa kilpailla lapsen kanssa. Koira ei ole koiran paikalla vaan käyttäytyy dominoivasti. Ohikävely ei saa aiheuttaa tuollaista reaktiota. Tilanteita on valvottava, koiran saamaa huomiota vähennettävä ja koiraa koulutettava tottelevaisemmaksi. Luonnollisesti viisivuotiasta myös neuvotaan, miten koiran kanssa käyttäydytään.
Usein kannetaan huolta, että koira tuntee jäävänsä vähemmälle huomiolle, mutta ylimääräisellä huomiolla vain pahennetaan koiran käytöstä. Koira ei ole ihminen.- rusettirinta
"Aloittaja kertoo että koira käyttäytyy mustasukkaisesti, komentaa jos tyttö otetaan syliin, vartioi ruokaansa ja on jo käynyt tytön käteen kiinni. Kaikki tämä kertoo, että koiralla on liian iso asema perheessä, se alkaa kilpailla lapsen kanssa. Koira ei ole koiran paikalla vaan käyttäytyy dominoivasti.
Koiralla ei ole kykyä olla "mustasukkainen". Kaikki nisäkkäät nousevat takajaloilleen kuulostellakseen vaaraa tai puolustautuessaan, näin tekee myös koira. Tilanteessa, jossa kaksi koiraa seisovat takajaloillaan ja nahistellen leikkivät, lauman kolmas koira tulee heidän väliin. Kolmas koira haluaa erottaa nämä kaksi, koska niillä on taisteluele ja kolmas haluaa rauhaa.
Vastaavassa tilanteessa, kun vaikka aviopari tanssii, nuoret painivat ym. koira tulee väliin erottamaan. Aloittajan tilanteessa mies nostaa tytön syliin ja koira huolestuu."kun otan tytön syliin niin koirani seuraa ja voi haukahdella". Tällä koira nimenomaan hakee rauhaa. Se ei missään tapauksessa ole dominointia, vaan kertoo hyvin sosiaalisesta, hieman pehmeästä (luonnetesti) koirasta.
Ruokaansa puolustaa koira, joka tuntee olevansa epävarma uudessa kodissaan. Jos tälläistä koiraa ei kannusteta, koiran epävarmuus vain lisääntyy. Siitä seuraa epävarmuus kadulla (remmirähjä), pelkopuria kotona. - istuvakoira
Ai kun aviopari on esimerkiksi hässimässä niin koira tulee väliin erottamaan. Baarissa kannattaakin mennä väliin tappeluun rauhoittelemaan osapuolia, saa hyvässä lykyssä vielä molemmilta selkäsaunan. Kun ongelmat hoituisikin aina rauhanpiippua poltellen ja sateenkaaren värejä tuijottaen...
- Rantasaunio
rusettirinta kirjoitti:
"Aloittaja kertoo että koira käyttäytyy mustasukkaisesti, komentaa jos tyttö otetaan syliin, vartioi ruokaansa ja on jo käynyt tytön käteen kiinni. Kaikki tämä kertoo, että koiralla on liian iso asema perheessä, se alkaa kilpailla lapsen kanssa. Koira ei ole koiran paikalla vaan käyttäytyy dominoivasti.
Koiralla ei ole kykyä olla "mustasukkainen". Kaikki nisäkkäät nousevat takajaloilleen kuulostellakseen vaaraa tai puolustautuessaan, näin tekee myös koira. Tilanteessa, jossa kaksi koiraa seisovat takajaloillaan ja nahistellen leikkivät, lauman kolmas koira tulee heidän väliin. Kolmas koira haluaa erottaa nämä kaksi, koska niillä on taisteluele ja kolmas haluaa rauhaa.
Vastaavassa tilanteessa, kun vaikka aviopari tanssii, nuoret painivat ym. koira tulee väliin erottamaan. Aloittajan tilanteessa mies nostaa tytön syliin ja koira huolestuu."kun otan tytön syliin niin koirani seuraa ja voi haukahdella". Tällä koira nimenomaan hakee rauhaa. Se ei missään tapauksessa ole dominointia, vaan kertoo hyvin sosiaalisesta, hieman pehmeästä (luonnetesti) koirasta.
Ruokaansa puolustaa koira, joka tuntee olevansa epävarma uudessa kodissaan. Jos tälläistä koiraa ei kannusteta, koiran epävarmuus vain lisääntyy. Siitä seuraa epävarmuus kadulla (remmirähjä), pelkopuria kotona.Koiran ei kuulu perheen kiistatilanteissa tehdä mitään muuta kuin mennä pöydän alle piiloon tai olla tyystin välinpitämätön. Sen ei kuulu sovitella eikä ratkoa aggressiolla tai ilman aggressiota yhtään mitään.
- rusettirinta
Eli uuteen kotiin ja ihmisiin koira totutetaan olemalla huonekalu.
- rusettirinta
Rantasaunio, yllä oli siis sinulle tarkoitettu kysymys, ei minun mielipide.
- herttakakkonen
Komppaan täysin rusettirintaa. Koiran kuin koiran voinee opettaa olemaan reagoimatta koiralle tyypilliseen tapaan tietyissä tilanteissa, ja monet koirat kyllä siedättyvät ihan itse meille ihmisille tyypilliseen käyttäytymiseen, kuten halaamiseen. Mutta ei ehkä ole oikein pyrkiä opettamaan koiraa pois ihan kaikesta koirille tyypillisestä käyttäytymisestä. Jollei osaa elää koiran kanssa, niin pitänee hankkia jokin muu lemmikki, vaikka ihan kaikkea ei toki tarvitse koiralta sietää.
- MööpelikoiraHah
Rantasaunio kirjoitti:
Koiran ei kuulu perheen kiistatilanteissa tehdä mitään muuta kuin mennä pöydän alle piiloon tai olla tyystin välinpitämätön. Sen ei kuulu sovitella eikä ratkoa aggressiolla tai ilman aggressiota yhtään mitään.
Koira ei ole mikään ihminen. Se näkee kaksi ihmistä toisissaan kiinni ja tulkitsee tilanteen huolestuttavaksi. Pehmeäluonteisena, laumansa altavastaajana - kuten susilauman omegat - se menee osapuolten väliin. Tällöin kummankaan korkea-arvoisen laumanjäsenen ei tarvitse räjäyttää tilannetta tappeluksi, vaan tilanne rauhoittuu. Näin siis susilaumassa. Haukkumisella yritetään herättää osapuolten huomio - herpaannuttaa niiden huomio toisistaan. Tämän jälkeen koiran yleensä yrittää tunkea osapuolten VÄLIIN, ilman hammaskontaktia tms. Se yrittää vain erottaa "riitapukarit" toisistaan, koska vähäarvoisimpana laumanjäsenenä kumpikaan riitapukareista ei pidä sitä uhkana. Joku ihan epätoivoinen koira saattaa näykkäistäkin, mutta ei se tapella aio. Se vain luulee näkevänsä konfliktin ja yrittää saada lauman takaisin rauhalliseen tasapainoon.
Koira toimii juuri kuten asemalleen sopii, mutta ei niin kuin ihmiselle sopii. Ihmisten pitää joko hillitä elkeitään tai opettaa koiralle uusi "luonnonvastainen" käytösmalli.
" Aloittajan tilanteessa mies nostaa tytön syliin ja koira huolestuu."kun otan tytön syliin niin koirani seuraa ja voi haukahdella". Tällä koira nimenomaan hakee rauhaa. Se ei missään tapauksessa ole dominointia, vaan kertoo hyvin sosiaalisesta, hieman pehmeästä (luonnetesti) koirasta."
Juuri näin.
- faktumfakt
Faktat kannattaa pitää faktana tässä jutussa eikä kierrellä ja kaarrella ongelmaa. Mielummin koira sitten huonekaluna kuin napsivana piraijana. Yleensä paras vaihtoehto kun tilaan tulee uusia ihmisiä on olla välittämättä koirasta. Jos itse menen kylään jonkun luo missä vieras koira on niin ei se koira kiinnosta pätkän vertaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912920Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461567- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4021308Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381047Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855