Mitä mieltä sinkkunetistä, kannattaako...?

Lueskelen silloin tällöin tuota uusajan seurusteluilmiötä, sinkut.net palstaa. Olenpa kirjoitellutkin sinne. Muutaman kerran olen käynyt treffeillä :)
Mielestäni liian kauan ei kannata kirjoittaa, pitäisi mahdoll. pian tavata, eikös vaan? Kun pelkästään kirjoittelee, ehtii joskus ihan kiintyä kirjoituskumppaniin. Sanotaan, että rakastuu kirjeisiin. Tapaamisessa mahdollisesti selviääkin, että mukavaksi muodostunut mielikuva on ihan eri kuin face to face.
Tilanne on tietenkin molemminpuoleinen, hän pettyy, jonka mielikuvitus on laittanut henkilön raameihin, eikä mielikuva vastaakkaan arkitodellisuutta.
En tarkoita pelkästään ulkonäköä, huomioithan sen.
Minuun on petetty ja minä olen pettynyt.
12771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tuo pettyminen hämmästyttää minua. En oikein ymmärrä sitä.

Jos ihastuu toisen sisimpään kirjeitten perusteella, niin eikö itsessä ole vika tai vajavaisuus, ettei pysty näkemään tätä sisintä sieltä ulkokuoren takaa. Kumpi on loppupeleissä tärkeämpi, ulkonäkö vai se sisin, luonne?

En hae tietyn haavekuvan näköistä kumppania, vaan itsensä oloista persoonaa, johon haluan tutustua pitkän ajan kuluessa ja vasta sitten päättää, haluanko tavata. Ei minulla ole mikään hätä löytää kumppania, ja hädässä nämä pettymykset kai sattuvat.

Äänestä
  • millainen tämä toinen henkilö on ja hänen taustansa.Vois olla hyväkin nähdä nopeasti sillä kirjoittaahan voi mitä vaan.

    Äänestä

  • tiedä kirjoitti:

    millainen tämä toinen henkilö on ja hänen taustansa.Vois olla hyväkin nähdä nopeasti sillä kirjoittaahan voi mitä vaan.

    onnistu "mitä vaan" kirjoittaminen, kaikki tulee
    aina sydämestä mitä kirjoitan.
    Täällä nimenomaan oppii tuntemaan ihmisen
    ajatuksineen kun keskustelee kauemmin.
    Saattaa olla jopa niin että joidenkin on helpompi pukea ajatuksensa sanoiksi kirjoittamalla kuin´
    istumalla vastatusten kahvikupposten ääressä.
    Täältä saa hyvän pohjan jos haluaa tavata ja on
    sitten helpompi kohdata se "tuttava".

    Äänestä

  • samaa mieltä kanssasi.
    Minua on jopa ärsyttänyt tuo pinnallisuus
    mikä vallitsee tuolla "e virtuaali" maailmassa.
    Siellä on vaikea erottaa ihmisen sisintä koska
    se peitetään kovalla ulkokuorella ja yritetään
    olla jotain muuta mitä ei ole.
    Itse arvostan enemmän sielua kuin ulkokuorta.
    Kuoret on nykyään aika pitkälle muokattavissa
    mutta sisintä ei kovin pitkälle.

    Äänestä

  • Nanni kirjoitti:

    onnistu "mitä vaan" kirjoittaminen, kaikki tulee
    aina sydämestä mitä kirjoitan.
    Täällä nimenomaan oppii tuntemaan ihmisen
    ajatuksineen kun keskustelee kauemmin.
    Saattaa olla jopa niin että joidenkin on helpompi pukea ajatuksensa sanoiksi kirjoittamalla kuin´
    istumalla vastatusten kahvikupposten ääressä.
    Täältä saa hyvän pohjan jos haluaa tavata ja on
    sitten helpompi kohdata se "tuttava".

    Kirjoittelu on hyvä tapa tutustua toiseen. Kyllä sitä suht pian huomaa keskustelun tason, onko siinä jotain pintaa syvemmältäkin, vaiko vain tyhjänpäiväistä sanahelinää. Kyllä sieltä tekstin alta paljastuu itse ihminen. Se onkin sitten toinen juttu; kuka voi määritellä, että kauanko kannattaa "tekstimaratonia" jatkaa. Voisiko ajatella, että jos jaksaa vaikka kuukauden päivät kirjoitella, niin voisi toisesta jo tietää sen verran; että kiinnostaako tavata?

    Äänestä

  • ahomar kirjoitti:

    samaa mutta olen aika uusi näillä palstoilla
    mutta arvostan ihmistä joka osaa pukea tällä
    tavalla ajatuksensa sanoiksi.
    Tämähän on verraton paikka tälle ikäluokalle kun
    suurin osa ei välitä enää lähteä tuonne
    yöelämään, eikä siellä mitään olekaan, pintaliitäjiä vaan ja jos jonkinlaisissa
    huuruissa olevia.
    Luulempa vaan että jos kaikki suhteet olisi
    perustettu ensin pitkään kirjoittelemalla ei
    tulisi niitä pettymyksiä sitten myöhemmin niin
    paljon.

    Netti on ollut kotona käytössä nelisen päivää, töissä olen päässyt näitä välillä lukaisemaan, mutta en juurikaan vastailemaan. Se vaan on edellytys ajatusten vaihdon onnistumiselle, että todella annat itsestäsi myös jotain, siinä tietysti on aina se riski, että kaikki ei tykkää, mutta siinähän erottuu jyvät ja akanat. Itse olen sitä ikäpölvea, ettei lavatansseja ole täällä pääkaupunkiseudulla tullut harrastettua, joten taidot ovat siinä lajissa hieman puutteelliset; siinä jäisi sitten jäljelle ne ravintelit, mitkä mainitsit, siellä kelpaisi minunkin valssi ja humppa, niin ja "diskota" jokainen osaa omalla tyylillään. Ei niin rumaa leidiä oliskaan, ettei sieltä joku kainaloon tarttuis, mutta kannattaako? Eipä taida, jos et välttämättä halua yhtä hoidettavaa lisää.

    tutustuin tuohon ex-kumppaniin juuri vappuriennoissa ja ei todellakaan olisi kannattanut.
    Nyt jäljestäpäin ajateltuna olisi ollut järkevämpää jossain mielessä viettää
    täällä palstalla tuo kymmenen vuotta mikä
    hupeni hänen kanssaan, ei jäänyt kuin pahat muistot. No tottakai joitakin hyviäkin jäi, mutta
    enimmäkseen negatiivista, toivottavasti aika
    kultaa nekin.

    niinpä sitä ole miettinyt kun yksi homma finaalissa,heitänkö loppu elämän harrastuksille,niin taitaa olla paras oli tossa yksi,sen kanssa olis pitänyt käyttää alkoa,ja minä ne käytä ollenkkaan,

    Äänestä

vastasin sikäläiseen viestiin, käytiin treffit mutta ei sytyttänyt puolin eikä toisin.

Äänestä

nettitreffi-ihmiset olleet samasta vai eri kaupungista kuin itse olet? Kirjoittelin 6 kk eri kaupungista olevan kanssa ja sitten se kirjoittelu vain lopahti eikä tullut tavattua. Kuvan kyllä sain mutta livenä en nähnyt. Onko se niin että jos toinen asuu liian kaukana niin se tapaaminen on epätodennäköisempää. Onhan ne treffit toki helpompaa sopia jos asutaan lähekkäin.

Äänestä
  • yritin roikkua pitkään suhteessa jossa toisella
    ei ollut koskaan aikaa minulle, about 3 tuntia
    lauantai-iltaisin senkin hän halusi viettää
    toljottamalla TV:tä. Lopun aikaa hän ryyppäsi
    kaikenlaisissa saunailloissa ym. Sama lopputulos olisi ollut vaikka olisi asunut toisella paikkakunnalla. Luultavasti olisi ollut
    parempaakin se yhdessä oleminen silloin kun olisi tavattu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joulutyttö kirjoitti:

Lueskelen silloin tällöin tuota uusajan seurusteluilmiötä, sinkut.net palstaa. Olenpa kirjoitellutkin sinne. Muutaman kerran olen käynyt treffeillä :)
Mielestäni liian kauan ei kannata kirjoittaa, pitäisi mahdoll. pian tavata, eikös vaan? Kun pelkästään kirjoittelee, ehtii joskus ihan kiintyä kirjoituskumppaniin. Sanotaan, että rakastuu kirjeisiin. Tapaamisessa mahdollisesti selviääkin, että mukavaksi muodostunut mielikuva on ihan eri kuin face to face.
Tilanne on tietenkin molemminpuoleinen, hän pettyy, jonka mielikuvitus on laittanut henkilön raameihin, eikä mielikuva vastaakkaan arkitodellisuutta.
En tarkoita pelkästään ulkonäköä, huomioithan sen.
Minuun on petetty ja minä olen pettynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu