Moniteholasit ja pahoinvointi

pettymys

Sain muutama päivä sitten moniteholasit. Olen yrittänyt totutella niihin, mutta hyvin nopeasti alkaa pahoinvointi ja päänsärky ja joudun ottamaan lasit pois päästä. Kauas näen melko hyvin, mutta lähelle näen paremmin ilman laseja kuin lasien kanssa. Olen yrittänyt asetella laseja eri asentoon, mutta en osaa vielä löytää sitä aukkoja, jossa lähinäkö pitäisi olla, vaikka olen yrittänyt.

Harmittaa, että ostin monitehot, jos näihin tottuminen on näin vaikeaa. Minun pitää olla tosi skarppina töissä ja pahoinvointi estää työnteon.

Olin itse kaksien erillisten lasien kannalla, mutta optikko ylipuhui minut. Kerroin, etten aio käyttää laseja koko ajan ja hänen mukaansa monitehoja ei tarvitse käyttää koko ajan, vaikka moni muu liike oli sanonut, että monitehoja pitää käyttää koko ajan.

Aikaisemmin minulla ei ollut laseja käytössä.

6

3864

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kynsilaukka

      Minulla meni pari viikkoa uusien moniteho lasien kanssa ennen kuin totuin, vaikka aiemmatkin lasit olivat monitehot. Laseja käytin alkuhankaluuksista huolimatta koko ajan.

    • Minutkin optikko ylipuhui kaksitehoihin. En oppinut käyttämään niitä koskaan. Lukualue oli niin pieni, ettei edes yhtä sanomalehden palstaleveyttä kyennyt lukemaan päätä kääntämättä. Puhumattakaan siitä, että Hesarin (se ennenvanhainen isompi lehti) olisi voinut silmäillä päällisinpuolin läpi - kaukoalueella kun ei nähnyt mitään kahta metriä lähempänä olevaa. Ompelukoneella ei pystynyt ompelemaan, koska siinä on nähtävä vähän kokonaiskuvaa - ei pelkkää postimerkin kokoista aluetta. Ja käsitöitä tehdessä työasento oli luonnoton.
      Baanalla taas vuorostaan kompuroin kaikissa portaissa, kun lähi- ja kaukoalueen raja oli aina tiellä, enkä nähnyt mihin jalkani asetan.
      No, onnellista oli että Instrussa oli joku tyytyväisyystakuu ja menin vaihtamaan ne kaksiin erillisiin laseihin, toki maksoin lisähinnan toisista pokista. Myymälän väki ei nyt ollut erityisen tyytyväinen, mutta minä olin.
      Myöhemmän lasienvaihdon yhteydessä toisessa optikkoliikkeessä optikko kertoi, ettei minulle voi ajatellakaan kaksiteholaseja, koska lähi- ja kaukonäköni toinen on plussaa ja toinen miinusta, jolloin kontrasti tulee aivan liian suureksi, vaikkakin lukemani ovatkin aika pienet.

    • Näkymisiin
    • Niinseon15

      Harmillinen, mutta ei ainutlaatuinen kokemus. Kirjoituksestasi päättelen, että olet likitaitteinen. Olet käyttänyt tähän asti laseja nähdäksesi kauas tarkasti. Miinuslasisi ovat voimakkuudeltaan noin -2 luokkaa. Nyt alkaa ikänäkö (vaikka sitä markkinoidaan kaunistellen aikuisnäön nimellä) haitata lähelle katsomista kaukolasit päässä. On hyvinkin yleistä, että noin -2 likitaitteiset eivät ole ensimmäisiin monitehoihinsa tyytyväisiä; he kaikki näkevät ilman laseja paremmin lähelle kuin laseillansa. Monitehot on suositeltu siitä syystä ettei tarvitsisi otta laseja pois lähelle katsottaessa. Valitettavasti monitehojen lähiosa, siis se lukuosa, on vain linssin alaosassa. Silmiä on käännettävä kohti lasien alareunaa, muuten ei näe tarkasti.

      Käy optikollasi kuitenkin tarkastuttamassa lasien yleinen istuvuus. Kehyksen asennolla on suuri merkitys, millaiselle linssien läpi maailma näyttää. Kehys saattaa olla väärässä asennossa tullessaan tehtaalta. Valitettavasti joskus lasien luovutuksessa myyjä tai optikko ei ole huomannut/välittänyt huonosta asennosta. Pyydä tarkistamaan, että lasien asento kasvoillasi on varmasti oikea.

      Monitehoissa myös linssityypin erot ovat erittäin suuret, niin kuin ovat myös hintaerot. Toivottavasti sinulla on uudenaikaiset linssit. Halvimmat monitehot ovat tehty hyvin vanhanaikaisella valmistusmenetelmällä. Jos voimakkuutesi ovat hyvin erilaiset oikeassa ja vasemmassa silmässä, vanhanaikainen valmistustapa tuottaa epämiellyttävämmän kuva kuin uusimmat linssit.

      Vielä lopuksi: monitehoihin kannattaa opetella. On erittäin vähän tyytyväisiä kaksien eri lasien käyttäjiä. Ne tarvittavat lasit tuppaavat olemaan aina väärässä paikassa...

    • TKA

      Oletkohan aika nuori, kun ovat ensimmäiset lasisi. Kävitkö silmälääkärillä, vai ihan optikon kautta? Onhan siinä tietysti vähän totuttelua, itselläni meni aina hyvin useiden monitehojen lasien kanssa. Kerran vaan ihmettelin "ISOJA omenoita", olin heti laittanut uudeet päähäni kauppaan mennessäni. Maitopurkkia nostaessani huomasin suurentavan eron.
      Minäkin olen vähän sitä mieltä, ettet ehkä olisi tarvinnut monitehoisia. Hyväthän ne ovat, jos lähi ja kaukonäkö tarvitsee parempaa näkemistä. Kahdet eri lasit hankalat.
      Minä hankin keväällä -13 viimeisimmät lasini, jotka luulin riittävän loppuelämäkseni (olen yli 70v.). Kävi toisin ---tämän parin vuoden aikana mennyt ensinnäkin n.2500e lasehin. Oikea silmä leikattu kolme kertaa verkkokalvon irtauman takia. (neljäs silikoniöljyn poisto silmästä) Välillä vaihdettu linssi "ikkunalasiksi" ym. Nyt keväällä oli vasemman silmän kaihileikkaus.
      Lukemat nyt kauas -0,75 ja 1,25 lähelle 1,75 ja 3,75. Silloin -13 alku 5.00ja 4.75 lähelle 7.50 ja 7.25. Pahimmillaan yhdet lasit eriparisilmille -0,25 ja 5,00 kauas 2,25 ja 7,50.
      Toivottavasti Sinulla ei ihan näin hullusti ole käynyt. Vanhoihin laitettin edelleen monitehot. Näillä ei kovin pitkään pysty lukemaan, joten ehkä täytyy erikseen hankkia lukulasit. Vähän ihmeellistä, että vahvoilla monitehoilla näkee lukea, vaikkei auton rattiin voi mennä.
      Toivon, että totut niihin laseihin, ehkä menee vähän kauemmin. HYVÄÄ KESÄÄ!

    • likinäköinenVanhus

      Eripari silmille sopii parhaiten rajalliset kaksiteholasit. Rajattomat monitehot eivät edes toimi jos vahvuus ero on 2-3 diopteria. Kaksitehoilla näkee aina hyvin lähelle ja kauas. Vain Likinäköinen Tietokoneen käyttäjä tarvitsee lisäksi toiset lasit 1-tehot joilla näkee näyttö etäisyydelle n 50-60cm päähän eli matka on pitempi kuin lukiessa kirjaa tms. hyvää lähinäköä vaativaa. Likinäköinen näkee ilman laseja tarkasti aivan lähelle vanhanakin. Rajalliset 2-teho lasit sopivat kaikille, ei niitä kalliita hankalia monitehoja tarvitse ostaa. Linssi valikoima on pienempi vain 1.6 ohennus löytyy esim. Hoyalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4483
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      25
      3258
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2914
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2727
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2680
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2567
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2559
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2095
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1737
    Aihe