Kuoleman pelko

Sulla on panic attack eli paniikkihäiriö. Se on yleinen mutta ahdistava häiriö ihmisille. Ajan myötä oppii suhtautumaan paremmin paniikkihäiriöön. Katso wikipedista paniikkikohtaus. Toivottavasti autoin sua! :)

rupean juomaa kaljaa

mulla on paniikkihäiriä!! se alkoi kun mua hyväksikäytettiin olin sillo 13. nyt oon 15 tai no perjattees siit ku mun vanhemmat eros, sit eka juttelin sairaanhoitajalle mun pahasta olosta, sit mulle laitettii lähete nuorisopsykiatrille, ja käyn jutteleen edelleenki sille, ja syön läkkeitä ahdistukseen kans
Et kannattaa oikeesti puhua jollekkin! :)

Eihän kuolemaa kannata pelätä, se on samanlainen tila, kuin ennen hedelmöitystä. Olematon.

Mulla oli nuorempana toi ihan sama. Joskus jopa itkin itseni uneen ja saattoi mennä monia tunteja kun en saanut vaan unta, tuon takia. Mut nyt oon siitä alkanu päästä yli. Mietin yleensä että hei, kaikki kuolee joskus. Ei sitä voi ikuisuuksiin paeta. Ja kun kuolen, niin onko sillä sitten niin merkitystä? Ehkei sitä edes huomaa että on kuollut. Eihän sitä tiedä, vaikka me kaikki oltaisiin nyt kuolleita? Turhaa murehtia. Ikävää, jos koko elämä on mennyt murehtiessa sitä asiaa! :( Unohdat vaan koko jutun, tai puhut jollekin niin saat apua. On tietysti myös erilaisia lääkkeitä tuohon, mutta ensin kannattaa koittaa muuttaa omaa suhtautumistaan asiaan. :)
Onnea! <3

kiitti kaikille mä oon alkanut pikkuhiljaa toipumaan tästä mutten kokonaan.. noh kai se elämä jatkuu ja se on vielä edessä ja mistä sitä tietää mitä tapahtuu.. kiitos :)

Sulla on etsikkoaika, onneks olkoon. Pyydä Jeesusta elämääs, kuolemanpelko oli mulla samoin, aivan vammauttava. Sen saa vaan jotkut, joita kutsun viisaiksi. Tyhmät menee samaa rataa kohti helvettiä, ku ne ei älyä/ ei halua miettiä. Ehkäpä joku jossain joskus on rukoillu sun plsta, ja nyt sä oot sillä tiellä. Kato tv7plus.fi sika hyvää kamaa, monia nuoria jotka kertoo just tosta samasta! kokemuksesta. Tai uskonet.fi

Ei siinä ole mitään pelättävää,täällä eletään aikamme ja sitten kuollaan.

Ahdistusta voi yrittää torjua esimerkiksi ajattalemalla, että tämä menee pian ohi, tällaiset tunteet on normaaleja ja hyväksyttäviä. Kirjoita paperille, hengitä syvään. Ota ote mielestäsi. Voit myös päivänvalossa koittaa hakea apua puhumalla. Tsemppiä!

Eihän sitä kuolemaa ite voi huomata. Varmaan sama asia ku pyörtyy. Tai mistä sitä tietää minkälainen maailma oottaa kuoleman jälkeen.

Ittellä oli samaa muutama vuosi sitten. Myöhemmin (paljon myöhemmin) selvis että se johtu masennuksesta johtuvan ahdistushäiriön oireilusta. Elikkäs se ahdistushäiriö oireili paniikkihäiriönä. Jos sulle tulee sellanen olo, ettet voi olla ajattelematta sitä etkä meinaa saada henkee ja koet oikeestaan KAUHUA siitä asiasta, niin suosittelen meneen rohkeesti kertoon esim. terveydenhoitajalle tai koulupsykologille. Tai vaikka kuraattorille. Voit sanoo et vaikka et epäilet et noi oireet johtuu paniikkikohtauksesta ja pelkäät sitä. Jos ne kysyy et tiedätkö mikä ne laukasee, niin kerrot vaan avoimesti. Voi olla et oot joskus ahdistunu ton asian ajattelusta niin et oot saanu sen kohtauksen ja nyt aina ku saat paniikkikohtauksen (voit ajatella et onko tapahtunu jotain isompaa tai stressaatko niin paljo et se ahdistaa) sun aivot tavallaan yhdistää sen siihen kuolemanpelkoon. Elikkäs se ei välttämättä oo se laukaseva tekijä, vaan sä vaan yhdistät sen siihen.
Paniikkikohtaukset on kamalia ja niitä ei oikeen voi estää, mutta niihin on apua saatavilla. Just nää kouluviranomaset osaa osaltaan auttaa ja jos he kokee et tarviit ihan lääkärin/psykiatrin apua niin ne osaa ohjata sut oikeeseen paikkaan. Saat niiltä myös lähetteitä muualle jos itte niin haluat ja koet ettei niistä oo apua. Ja muistahan, että niillä on vaitiolovelvollisuus, eli jos et halua, niin ne ei saa kertoo kenellekään jos et niin halua. (mulla ne toki soitti kotio ilman mun lupaa, mutta mää olin vakavasti itsetuhoinen. Sun ei tartte huolehtia. ne ei saa kertoo :)) Eli rohkeesti kertoon vaan. Sulle tulee ittellekki parempi olo ku saat selvyyden siitä et onko sulla joku oikee syy tohon vai onko se vaan sitä perus pohtimista. Ja toki seki auttaa ku tiät et on olemassa ihmisiä jokka nyt tietää asiasta ja osaa auttaa. ♥ TSEMPPIÄ!!

Mäki oon pelänny kuolemaa . Vanhemmat sano et vaik sä miten pelkäisit sitä, se tulee silti. Joten kannattaa elää hyvä elämä ja nauttii joka ikisestä päivästä. Ei kannata murehtia sitä mihin ei voi vaikuttaa! ;)

Älkää nyt jumalauta diagnisoiko yhtään mitään yhden viestin perusteella jossain suomi24:ssä. Jumankauta oikeesti.
Mene puhumaan koulukuraattorille/-psykologille. Niillä on täysi vaitiolovelvollisuus.

Mulle tulee kamala olo kun ajattelen kuolemaa, päätä "huimaa", enkä saa happea. Yritän pitää elämäni kiireisenä jolloin en ehdi miettiä sitä. Kuoleman hyväksyminen on mulle vaikeaa, koska en usko mihinkään taivaaseen tai kuoleman jälkeiseen elämään, pitää elää vain hetkessä. Pari kuukautta sitten pelkäsin niin paljon, että mietin jopa itsetuhoisia ajatuksia, onneksi pääsin asian yli. Tsemppiä!

KUOLEMA ON SIUNAUS etenkin kun tajuaa kuinka paskaa elämä on. Onhan se hurjaa aatella et kuoleman jälkeen sä et enää voi ajatella ku sä oot kuollu. Jos sä oot tän viestin jälkeen viälä epätoivone ni sä voisit ruveta uskovaiseks ellet jo oo

Itsellä on ollut muutamia vuosia samantapaisia ajatuksia. Yksi kesä vuosia taaksepäin meni kokonaan asiaa miettiessä ja ahdistus oli valtava, enkä oikein kellekkään uskaltanut silloin puhua. Yhtenä kesäpäivänä vaan laukesi ahdistus ja siitä lähtien, vielä sen kesän jälkeenkin aina välillä on käynyt mielessä.

Iskee juuri näinä pimeinä yön tunteina, yksin ollessa. Nykyään osaan ns. työntää nämä ajatukset pois. Lähes aina menee samalla kaavalla, yhtäkkiä mieleen vaan pomppaa, että ei helvetti sentään, joskus tulevaisuudessa se koittaa, silloin mua ei ole, en ajattele enkä tunne. Ikinä ei ole oikeastaan sillälailla ahdistanut se kuoleman hetki, että sattuuko se nyt vai ei, mutta tieto siitä, että se on tulossa, ikäänkuin samalla tavalla kuin huominen päivä, saa pelontunteen aikaiseksi. Tiedän että jos tuota liian pitkään mietin, saan itseni todella johonkin paniikkihäiriömäiseen tilaan, joten olen tosiaan opetellut vaan sysäämään ajatuksen pois heti sen mieleen ilmestymisen jälkeen.

Välillä taas osaan ajatella ihan toisella valoisammalla tavalla koko hommasta. Olen nuori ja varmaan aika yleistä että tälläisiä ajatuksia päässä liikkuu, ja tuntemukset vaihtelevat ja heittelevät.