Hei! Olen 2014 11.5. saakka työttömän työnhakijana, jonka jälkeen aloitin kokoaikatyön. Työttömänä työnhakijana ollessani työskentelin osa-aikaisesti ja sain soviteltua työttömyysetuutta ja esitäytetyssä veroilmoituksessa oli laskettu työttömyyspäiviä 75 päivää. Voinko hakea kilometrikorvauksia myös osa-aikatyön ajalta ja vähentääkö se kilometrikorvauksen omavastuuosuutta 55e/kk? Eli vaikuttaako osa-aikatyö millään lailla tuohon työttömyysajan kuukausivähennykseen? En myöskään saanut toukokuulta työttömyysetuutta, koska aloitin työt, mutta voinko hakea oikaisua työttömyyspäiviin vähentääkseni km-korvausten omavastuuosuutta? Olin siis työttömänä työnhakijana 11.5. saakka, mutta esitäytetyssä veroilmoituksessa on vain 75 työttömyyspäivää.
Kilometrikorvaukset - osan vuodesta työttömänä
1
201
Vastaukset
Hei ja kiitos kysymyksestäsi!
Voit ilmoittaa matkakulut myös osa-aikatyön osalta eli ilmoita koko vuoden matkat toteutuneiden matkojen mukaisina. Asunnon ja työpaikan väliset matkat hyväksytään halvinta kulkuneuvoa ja matkustustapaa käyttäen.
Jokainen täysi työttömyyskorvauskuukausi pienentää omavastuuta. Vuonna 2014 se oli 55 e/kk ja vähintään 110 e vuodessa. Verottaja laskee työttömän omavastuuosuuden, joten sitä ei itse tarvitse vähentää.
Verottaja saa tiedot tuloista ja työttömyyspäivistä työttömyyspäivärahan maksajalta. Jos siis on epäselvyyttä työttömyyspäivien määrästä, niin tarkista se maksajalta.
Ystävällisesti Seija Verotiimistä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 28226816
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?482284- 1991596
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1521532- 341281
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien331214- 122998
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30932Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex87846Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t82806