Rakastun harvoin, mutta kun rakastun, rakastun tulisesti. Sitoudun suhteeseen 100% aina. Tähän mennessä kuitenkin kaikki vakavemmat suhteeni on päättynyt eroon. Joka kerta, kun minut on jätetty, olen jäänyt suhteeseen kiinni. Yli pääseminen ja eteenpäin meneminen on ollut hidasta ja kestänyt kauan. Yleensä yli vuoden.
Aina menee samaa kaavaa. Puoli vuotta on täyttä tuskaa. Toiveajattelua, haihattelua. Typerää vielä yrittämistä. Tekosyiden keksimistä, että voisi vielä sen viimeisen kerran nähdä. Erilaista juonittelua, että voisin jotenkin vielä olla osa rakkauteni kohteen elämää. Päässäni pyörii viattomia, mutta typeriä vaaleanpunaisia unelmia siitä kuinka kaikki kääntyy parhain päin. Tähänkään päivään mennessä ei näimmä mun aivot oo tajunnu sitä, että yhdelläkään kertaa näin ei käynyt. Ei varmaan yllätä ketään, että jokaisella kerralla tilanne on mennyt jyrkkää syöksyä päin helvettiä. Välit tuhoutuneet täysin ja viimeinenkin arvostus mennyt minuun.
Toistan aina sitä samaa kaavaa. Vaikka tiedän sen, en pysty sitä lopettamaan. En ole luonteeltani paha, mutta teoillani aiheutan näille henkilöille pahaa tajuamattani. Tällä hetkellä edellisestä erosta on kulunut aikaa reilu vuosi. Ei ole kovinkaan kauaa siitä, kun edellisen kerran otin exääni yhteyttä. Vaaleanpunaisten lasien läpi katsoin tilannetta ja kuvittelin, että tietenkin voisimme viettää hyvän päivän yhdessä. Ei käynyt mielen vieressäkään, että hän oli sanonut jo monta kertaa aiemmin, että jättää hänet rauhaan. Tämän viimeisimmän yhteydenoton aikana hän sanoi, että käytökseni menee jo vainoamiseksi.
Kun tajusin hänen tuskan ja pelon, alko hiljalleen jotain liikkumaan päässä. Satuin katsomaan tänään jakson Criminal Mindsia, jossa sekopää mies etsi exäänsä ja oikeutti omien tunteidensa takia ties mitä sairaita tekoja. Aloin pelkäämään, että voisiko minusta tulla samanlainen. En ole kuitenkaan väkivaltainen, mutta mietin, että kun tunteiden vallassa se järjen ääni ei mulla selkeästi ole kovinkaan vahva niin mistä sitä tietää mitä tässä voi vielä pahimmillaan käydä.
Tämä käytös on mulla mun luonteessa, mutta voiko luonnetta muuttaa ja tällaisesta oppia pois? En luokittele itseä hulluksi tai välttämättä persoonallisuushäiriöiseksi, mutta ehkä tässä pitäisi käydä juttelemassa jollekin ammattilaiselle. Jonot ovat vain harmittavan pitkiä. Haluan olla normaali, jotta mun suhteet vois ees joskus onnistua tai että pystyisin käsittelemään eroja jotenkin fiksummin. Osaako kukaan sanoa, että mitä tässä pitäisi tehdä ja kenen puoleen kääntyä?
Yli pääseminen kestää kauan - aina. Mitä teen?
12
<50
Vastaukset
Kelan kustantamaan terapiaan et välttämättä pääse, ja jo siihen hakeutuminen on pitkä prosessi. Muutama käynti psykoterapeutilla ihan omalla kustannuksella on toki kallista, mutta olisi varmasti sen arvoista.
Psykoterapeutteja löydät kotikaupungistasi varmasti ihan googlettamalla. Lyhytkestoisessa prosessissa kannattaa varmaan valita ratkaisukeskeisesti tai kognitiivisesti suuntautunut terapeutti.- enhaluaollahullu
Mikä on kelan kustantama terapia?
Olen katsonut nuita eri vaihtoehtoja ja on niin kallista. Terapiassakin pitäisi varmaan käydä ainakin kerran viikossa. Näillä hinnoilla se olisi 300e kuussa ja ei kyllä tuohon ole varaa. enhaluaollahullu kirjoitti:
Mikä on kelan kustantama terapia?
Olen katsonut nuita eri vaihtoehtoja ja on niin kallista. Terapiassakin pitäisi varmaan käydä ainakin kerran viikossa. Näillä hinnoilla se olisi 300e kuussa ja ei kyllä tuohon ole varaa.
- MissäItsekunnioitus
Opettele hieman kylmää järkeä ja ylpeyttä? Oma selkärankani ei taipuisi tuohon roikkumiseen missään nimessä vaikka muuten kuulostaa tutulta. Itsestä tuntuisi pahalta jos koittaisin tyrkyttää seuraani jollekin joka ei sitä halua. Tai jos koittaisin jopa madella takaisin vaikka minut on jätetty. Siis pahaltahan ero tuntuu joka tapauksessa mutta tuo pahentaa tilannetta vielä kymmenkertaisesti. Olet huolissasi mitä pahaa teet exillesi tällä nykyisellä käytöksellä mutta itsellesihän sinä teet pahaa vielä enemmän! Pyydät tulla torjutuksi kerta toisensa jälkeen joten eikö se vaan pitkitä tilannetta? Ex ei olisi ex jos olisi halunnut seuraasi. Opettele keräämään rippeet ja jatkamaan eteenpäin vaikka hammasta purren sillä exien suunnalta _ei_ ole apua luvassa. Kirjoita vaikka 10 päiväkirjaa että saat asian ulos mutta älä vatvo muiden kuullen tai ainakaan sen entisen kumppanin.
Sille harvoin rakastumiselle en ole keksinyt muuta selitystä omalla kohdallani kuin että etsivät löytää mitä haluavat löytää. Joillekin on "se oikea", häät, perhe, talo ja lemmikki niin selviä maaleja lapsesta pitäen että kumppania etsimällä etsitään jatkuvasti ja ollaan rakastumisvalmiudessa kokoajan joten ehkä niitä sarjadeittailuja ja kevyesti ohitettavia suhteita sitten kertyy vähän helpommin. Tai ylipäänsä joillekin se vastakkainen sukupuoli on kiinnostavin asia koko maailmassa. Itse en ole tuollaisia haaveillut enkä varsinkaan etsinyt vaan voisin hyvin tehdä jotain vallan muuta elämässä, joten on selvää että siinä vaiheessa kun löydän itseni suhteesta olen ihan oikeasti jo kusessa enkä vaan tutustumisvaiheessa. Koko touhu on itseasiassa minulle aina tavalla tai sitten toisella niin kuluttavaa että joskus toivon etten olisi koskaan mihinkään ryhtynytkään, sitä ensimmäistäkään kertaa.
Teoria siis on että muut näyttäisivät pääsevän eroista yli helpommin koska eivät oikeastaan koskaan kunnolla rakastaneetkaan vaan halusivat suorittaa operaation parinmuodostuksen ja perheenperustamisen pois tehtävälistalta. Mutta se on vaan teoria, en tiedä kuinka pahasti menee metsään. Et sinä luultavasti tunteitasi voi muuttaa ja tulet aina kärsimään pitemmän kaavan mukaan mutta käyttäytymistäsi voit muuttaa ja ehkä sitä kautta helpottaa edes hiukan oloasikin lopulta.- enhaluaollahullu
Miten opettelen kylmää järkeä taikka ylpeyttä? Sivistyksellisesti ja koulumittareilla mitattuna, mulla kyllä järkeä riittää yllin kyllin. Ja osaan kyllä ajatella hyvin pitkälle noin kuten kuvailit, että pitäisi toimia, silloin kun ei ole sitä suurta tunnetta juuri sillä hetkellä päällä. Mun ongelma on kuitenkin juurikin se, että saatan niin helposti unohtaa ne tosiseikat näissä tapauksissa. Esimerkiksi saatan nähdä, että paikkakunnalla on vaikka joku kiva tapahtuma. Päähäni saattaa tulla ajatus, että olisi mukava käydä siellä juuri sen exän kanssa. Mieleeni hahmottuu millaista se olisi, jos kaikki olisi niinkuin ennen. Mielen valtaa lämpö ja rakkaus enkä siinä vaiheessa enää välttämättä tajua, että sellainen on ollutta ja mennyttä. Siinä huumassa saatan sitten lähestyä sitä exää. Ehkä huono esimerkki, mutta ehkä ymmärrät tästä, että mun ongelma on just se, että ne tunteet hiljentää järjen äänen.
Sun teoria kuulostaa kyllä periaatteessa ihan järkevältä ja voi kenties ollakin noin. En ota siihen kuitenkaan sen enempää kantaa.
Kuitenkin, toki yritän aina purra hammasta ja mennä eteenpäin näissä tapauksissa. Se on aina kuitenkin ollut ihan suhteettoman hankalaa ja olen onnistunut tuhoamaan välit lähes jokaiseen exään. Näitä ei siis kovin montaa ole. Ja ehkäpä se kunnioituskin on saattanut mennä.
Nyt kun mietin tarkemmin, ehkä voisin ensi töikseni yrittää olla hieman ylpeämpi tai kunnioittaa itseäni enemmän. Yksi ajatusmalli, joka mulla on aina nuissa tapauksissa pyörinyt mielessä on sellainen, että olen ajatellut, että mitä jos se toinen haluaisikin vielä yrittää, mutta ei uskalla jos olen liian torjuva ja selkeästi ajattelen, että se oli tässä. Tämä on aina johtanut siihen, että olen "mennyt vastaan". Jos vielä onnistun johonkin suhteeseen ajautumaan ja se kariutuu, pitää yrittää pitää mielessä, että aiemmilla kerroilla tuo vastaan meneminen ei ole ainakaan auttanut yhtään mitään.
- AinaJätetty
Kuin omasta suustani. Mut on jätetty elämäni aikana 37 kertaa. Kiinnyn ihmisiin aivan helvetin paljon jos huomaan vastakaikua. En myöskään ole väkivaltainen vaan päinvastoin. Viimeisestä todellisesta rakkaudesta on aikaa 2v 4kk 11pv enkä vieläkään pääse hänestä yli. Suren edelleen viikottain ja ainakin kerran viikossa niin että kyyneleet tulee illalla silmiin. Ja moni tietenkin luulee että piinaan tätä ihmistä. En todellakaan vaan olen hänestä viimeksi kuullut 2v 4kk sitten. Mitä nyt netistä vakoillut että hän on jo uudessa suhteessa ja kihloissa. Kävin aikanaan juttelemassa ammattilaiselle tästä kaipuusta mutta ei se mitään auta. Pitäis olla joku pilleri millä unohtaa kaiken. On ihan sama puhuuko tuntemattomalle psykologille vai kaverille. Tulos on sama mutta enemmän sille kaverille avautuminen on kotiinpäin. Oli miten oli. Minun tunteeni ei häviä jos sitten normaali ihmisten tunteet häviää pian eron jälkeen.
Jotenkin tuo yhtälö ei täsmää; kestää jopa vuosia päästä yli mutta silti on taustalla 37 suhdetta, joissa on tullut jätetyksi.
Tai sitten sinun täytyy olla jo aika vanha.- AinaJätetty
helka kirjoitti:
Jotenkin tuo yhtälö ei täsmää; kestää jopa vuosia päästä yli mutta silti on taustalla 37 suhdetta, joissa on tullut jätetyksi.
Tai sitten sinun täytyy olla jo aika vanha.Tuosta kestää vuosia ei muista. Ikää on 34 ja lasken suhteeksi näin miehenä yli kuukauden seurustelut.
AinaJätetty kirjoitti:
Tuosta kestää vuosia ei muista. Ikää on 34 ja lasken suhteeksi näin miehenä yli kuukauden seurustelut.
Kyllä minä sen jo päättelin, että olet se sama ihminen jonka 'suhteiden' määrää olen ennenkin ihmetellyt
- mielenterveyskeskus
Mene terveyskeskukseen ja pyydä lääkäriltä lähete mielenterveyskeskukseen jos sellainen on paikkakunnalla missä asut? Ei maksa mitään.
- VeistäHaavaan
Kiintoisaa aiheessa on aina se että jätetty on yleensä mielisairas ja jättäjä terve. Jätetyn pahin loukkaus on yleensä kun suree rakkauden perään se että pidetään mielenvikaisena. Ihan sama kuin koulukiusaamisessa. Kiusaaja pääsee aina kuin koira veräjästä mutta kiusattua passitetaan eri kouluihin ja mielenterveystoimistoihin yms. Logiikka on sama. Jos ammut siihen on hyvä syy mutta jos saat luodin rintaasi olet aina syyllinen. On tää meno sairasta!
VeistäHaavaan kirjoitti:
Kiintoisaa aiheessa on aina se että jätetty on yleensä mielisairas ja jättäjä terve. Jätetyn pahin loukkaus on yleensä kun suree rakkauden perään se että pidetään mielenvikaisena. Ihan sama kuin koulukiusaamisessa. Kiusaaja pääsee aina kuin koira veräjästä mutta kiusattua passitetaan eri kouluihin ja mielenterveystoimistoihin yms. Logiikka on sama. Jos ammut siihen on hyvä syy mutta jos saat luodin rintaasi olet aina syyllinen. On tää meno sairasta!
Sairasta? Aloittaja kertoi kärsivänsä ja kysyi mistä saisi apua. Miten se häntä auttaisi jos se toinen osapuoli, jättäjä, menisi hakemaan apua johonkin ongelmaan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)664623Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu142259- 251784
- 121518
- 281448
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51308- 101227
- 131146
- 231092
Martinasta kiva haastattelu Iltalehdessä
Hyvän mielen haastattelu ja Martina kauniina ja raikkaan keväisenä kuvissa.2911014