Omistusten ilmoittaminen

Piensijoittaja

Ostin eQPankin Hoivakiinteistöt-erikoisrahastosijoitusta 10.000 eurolla.
Tuleeko minun ilmoittaa tämä uusi, vuonna 2014 tullut omistus johonkin kohtaan veroilmoitusta?
eQ tosin tutki kaikki rahanpesuepäilykohdat eikä havainnut minun pesseen rahaa, mutta silti kysyn varmuuden vuoksi, etten joudu leivättömän pöydän ääreen ilmoittamatta jättämisen takia. En löytänyt mainintaa em. rahastosta veroehdotuksessani, ja siksi kysyn.
Entä kun osa sijoituksista on loppunut verovuonna 2014, mm. jokin indeksisijoitus, onko siitä syytä mainita vai saako verottaja nämä tiedot suoraan noista laitoksista suoraan koneelleen?

1

75

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei ja kiitos kysymyksestä.

      Kyllä.
      Ilmoita varat 31.12.2014 tilanteen mukaisina. Ilmoita myös ulkomailla olevat varat. Varojen arvoa ei ole merkitty erittelyosalle, eikä sinunkaan tarvitse ilmoittaa arvoa.

      Jos erittelyosalle merkittyihin tietoihin on lisättävää tai korjattavaa, merkitse rasti ilmoitusosan kohtaan 14.1 ja ilmoita varojen lisäykset ja korjaukset kohdassa 15 (Lisätietoja).

      Ilmoita muuttuneista varoista niiden laji, lukumäärä ja muut varojen yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot. Varojen arvoa ei tarvitse ilmoittaa. Joukkovelkakirjoista ja muista saamisista on kuitenkin ilmoitettava niiden nimellisarvo.

      Mikäli sijoituksen myynti ei ole valmiina esitäytetyllä veroilmoituksellasi tulee myös se
      ilmoittaa.
      Ilmoituksen voi tehdä kätevästi Veroilmoitus verkossa -palvelulla.

      Ystävällisin terveisin

      Satu E verotiimistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      249
      3750
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      58
      3553
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      99
      2952
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      55
      2699
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      125
      2499
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2092
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2031
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1901
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      114
      1852
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1209
    Aihe