Purkuputki tuli ja työpaikat meni.

Purkuputki sai luvan ja samalla Nuasjärven ammattikalastajille Hätälä Oy ilmoitti lopettavansa Nuasjärvestä pyydetyn kalan oston. Osa kalanostajista ilmoitti lopettavansa purkuputken vuoksi myös Oulujärven kalan ostamisen. Ammattikalastus siis loppuu näiltä järviltä ja 55 ammattikalastajaa jää työttämäksi. Kerrrannais vaikutukset ovat paljon suuremmat. Samoin työpaikkoja on mennyt ja menee majoituksesta ja matkailusta. Talvivaaran 4oo työpaikkaa vie enemmän työpaikkoja muista elinkeinoista. Nekin 400 työpaikkaa Talvivaarassa ovat tilapäisiä, joten Talvivaara tappaa koko Kainuun yrittämisen monelta alalta ja heikentää koko yrityskenttää.Jormasjärven ja Nuasjärven mökit ja tontit ovat käytännössä menettäneet arvonsa. Kuka haluaa asua pilattujen järvien rannoilla? Monet Kainuulaisperheet ovat muuttaneet pois puhtaanpaan ympäristöön pois Kainuusta. Valtio ja yksityiset sijoittajat ovat menettäneet satoja ehkä jopa tuhansia miljoonia euroja. Ympäristörikoksia puidaan oikeudessa vielä vuosia.

Kaikki tämä on mahdollista Suomessa vain ympäristöviranomaisten antamilla luvilla, joten AVI:n Koivula ja kumppanit ja Kainuun Ely keskuksen Pääkkönen ja kumppanit ovat syyllisiä tapahtuneeseen. Ilman näitä viranomaisia mitään vahinkoa ei olisi tapahtunut.
22125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

paska homma

Äänestä

Entinen Sotkamo, nykyinen Sontamo. Pitäkää sontanne, aikanaan yritin varoittaa siitä mitä tuleman pitää..

Äänestä

kai meni, kai meni, paskaputki vain jäi purskahtelemaan

Äänestä

Se on puhdistettua vettä sanoi Vapaavuori PISTE.

Äänestä

Eihän Talvivaaran työpaikoilla ole olleskaan kerrannaisvaikutuksia, eihän putkiaivo?

Äänestä
  • On kerrannaisvaikutus kun yksi Talvivaaran työpaikka vie kaksi työpaikkaa muilta aloilta ja valtion pumppaamalla rahalla saisi yhtä Talvivaaran työntekijää kohti palkattua 10 työntekijää muualla.

    Äänestä

  • niinpä_niin sanot sä noita työpaikoiksi, ihan samanlailla sossu jakaa valtionrahaa.

    Äänestä

Suomen kannattavimmat työpaikat ovat Talvivaarassa, valtio maksaa jokaista työpaikkaa kohti 25 000 euroa/kuukaudessa, on siinä kennannaisvaikutukset

Äänestä

Saaliiden pienuuttahan muutenkin kalastajat valitelleet, tuskin kannattava ammatti.

Äänestä
  • Eiköhän robotti tee kohta sinunkin työsi. Eikös se Jaakko Teppo laulanut, että jonain päivänä saatat sinäkin työtönnä olla ja tilinauhassa on pelkkä nolla.

    Äänestä

Kohta saapi halvalla virveleitä.

Äänestä

Voi hyvä ihme minkä tekivät.Jätevesi allas Nuasjärvi. Voihan se vesi puhdistuakin kun se käsitellään kunnolla ja kemiallisesti puhdistetaan,mutta niinköhän oikeasti tekevät.Mutta hirveä on asia hyvin hirveä.

Äänestä
  • Mikään liikelaitos ole tuommoinen, johon pitää koko ajan valtiolta rahaa puskea!
    Mikä se ostajaehdokas muka on joku britti vai? Eikös se Stubbin emäntäkin ole britti. Niitten tuttuja vai? Laitettu valehtelemaan ennen vaaleja kuukausiksi. Sopii toivoa, että olen väärässä.

    Äänestä

  • Hirveä on asia. Uskaltaako syödä enää hirveä, sekin on juonut Nuasjärven vettä?

    Äänestä

menisivät nekin kalajormat oikeisiin töihin. Vaikka talvivaaraan.

Äänestä
  • Olisikin mukava katsella kun lohilordit käskyttäisivät alaisiaan Talvivaarassa ja välilä perhostelisivat Tuhkajokeen samana päivänä istuttamiaan taimenia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


potkuja kirjoitti:

Purkuputki sai luvan ja samalla Nuasjärven ammattikalastajille Hätälä Oy ilmoitti lopettavansa Nuasjärvestä pyydetyn kalan oston. Osa kalanostajista ilmoitti lopettavansa purkuputken vuoksi myös Oulujärven kalan ostamisen. Ammattikalastus siis loppuu näiltä järviltä ja 55 ammattikalastajaa jää työttämäksi. Kerrrannais vaikutukset ovat paljon suuremmat. Samoin työpaikkoja on mennyt ja menee majoituksesta ja matkailusta. Talvivaaran 4oo työpaikkaa vie enemmän työpaikkoja muista elinkeinoista. Nekin 400 työpaikkaa Talvivaarassa ovat tilapäisiä, joten Talvivaara tappaa koko Kainuun yrittämisen monelta alalta ja heikentää koko yrityskenttää.Jormasjärven ja Nuasjärven mökit ja tontit ovat käytännössä menettäneet arvonsa. Kuka haluaa asua pilattujen järvien rannoilla? Monet Kainuulaisperheet ovat muuttaneet pois puhtaanpaan ympäristöön pois Kainuusta. Valtio ja yksityiset sijoittajat ovat menettäneet satoja ehkä jopa tuhansia miljoonia euroja. Ympäristörikoksia puidaan oikeudessa vielä vuosia.

Kaikki tämä on mahdollista Suomessa vain ympäristöviranomaisten antamilla luvilla, joten AVI:n Koivula ja kumppanit ja Kainuun Ely keskuksen Pääkkönen ja kumppanit ovat syyllisiä tapahtuneeseen. Ilman näitä viranomaisia mitään vahinkoa ei olisi tapahtunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu