Moi olen poika 9luokalla.Mulla on 220h poissaoloja.Jäänkö luokalle?
poissaoloja?Kuinka paljon teillä?Kertookaaa!
8
99
Vastaukset
"Perusopetusasetuksen mukaan oppilas voidaan jättää vuosiluokalle, jos hän ei ole opintojen aikana eikä erillisessä kokeessa suorittanut vuosiluokan opintoja hyväksytysti. Hylätyistä arvosanoista huolimatta oppilas voi siis siirtyä seuraavalle luokalle, mikäli näin päätetään. Päätöksen edellytyksenä on, että oppilaan arvioidaan kykenevän selviytymään seuraavan vuosiluokan opinnoista hyväksytysti."
Erityisesti on syytä panna merkille perusopetusasetuksen säännös, jonka mukaan luokalle jäävän oppilaan suoritukset kyseiseltä vuosiluokalta raukeavat. Raukeamisen vuoksi oppilas joutuu siis suorittamaan uudestaan myös jo hyväksytyt opintonsa eli kertaamaan luokan.
ja sitte tärkeä huomio >Varsinkin perusopetuksen päättövaiheessa raukeamista koskeva säännös on syytä ottaa huomioon. Jos esimerkiksi 9. luokan oppilaan osaaminen tai suoriutuminen jossakin yhteisessä tai valinnaisessa oppiaineessa arvioidaan hylätyksi, ei hänelle voi antaa päättötodistusta ellei hän suorita kyseisiä opintoja hyväksytysti. Usein tämä suorittamismahdollisuus annetaan kesällä koulutyön jo päätyttyä. Jos oppilas ei suoriudu erillisestä kokeesta hyväksytysti tai kenties edes osallistu tai pysty osallistumaan kokeeseen, hän jää luokalleen ja hänen kaikki suorituksensa 9. luokalta raukeavat.
-muistan kun mulla oli amiksen viimeisenä vuotena pyöreät nolla tuntia poissaoloja :----)
en ollu sinä lukuvuonna päivääkään poissa koulusta, kun siellä piti olla...
lue lisää : http://www.oph.fi/saadokset_ja_ohjeet/ohjeita_koulutuksen_jarjestamiseen/perusopetuksen_jarjestaminen/perusopetuksen_oppilaan_arviointi/luokalta_siirtyminen_ja_luokalle_jattaminen- 15v
Mulla on yli 300h D:
- 99tyttö9lk
Mulla on vaan 2h. Ne johtuu vaan hammaslääkäristä.
- dööööpi
oon tyttö ysilt mullon joku 100h eikä oo huomautettu paitti luvattomista oissaoloist tulee istumista
- Puhelias
Mulla on 6h poissaoloja. OLin yhen päivän pois.
- UpS64478
Mulla 450h
- getrektnoob
Mulla 600 tuntia
- 99lk
Eipä tuosta varmaan luokalle jää, jos olet kaikki kokeet ja projektit hoitanut. Mielenkiinnosta kysyn, miten teille moita poissaoloja noin paljon kertyy, kun itelläni oli vain muutamia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2619355- 756342
- 285976
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni955815Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv435659Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h995544- 624983
- 434657
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573996- 493635