Raj. verovelvollisuus, verosopimus, työntekovaltio

melchu

Hei

Olen rajoitetusti verovelvollinen Suomen kansalainen. Leipätyöni (kohdemaa verottaa, sosiaaliturva kohdemaassa) ohella teen sivutyötä Suomeen, suomalaiselle työnantajalle tavallisena kuukausipalkkaisena työntekijänä. Suomen ja kohdemaan välisen verosopimuksen mukaan työntekovaltiona pidetään kohdevaltiota jollei työ ole tehty toisessa sopimusvaltiossa (eli tässä tapauksessa Suomessa).

Haluaisin nyt tietää, miten työ määritellään tehdyksi Suomessa? Kohdevaltiossa minulla on käytössäni verokonsultti, jonka mukaan tämä sivutyöni tulisi verottaa Suomessa, koska työllä ei ole mitään tekemistä kohdemaan kanssa: teen työtä suomeksi, suomalaiselle työnantajalle ja työ vastaanotetaan Suomessa sijaitsevaan kohteeseen. Yleensä teen työtä etänä kohdemaassa sijaitsevan vakituisen asuntoni työhuoneesta, mutta n. kerran vuodessa teen Suomeen yhdistetyn yksityis- ja työmatkan. Riittääkö tämä Suomen verottajalle siihen, että työ tulkitaan Suomessa tehdyksi? Voinko anoa veroilmoituksessani tilanteeseen noudatettavaksi progressiivista verotusta syventävien vero-ohjeiden pykälän 2.2. nojalla, koska Suomella on verosopimus kohdevaltion kanssa?

Kiitos vastauksestanne jo etukäteen!

2

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei!

      Muulta kuin suomalaiselta julkisyhteisöltä tai hallintoelimen jäsenenä saatu palkka on Suomesta saatua tuloa, jos työ, tehtävä tai palvelus on yksinomaan tai pääasiallisesti suoritettu Suomessa täällä olevan työn- tai toimeksiantajan lukuun.

      ’’Pääasiallisesti’’ tarkoittaa sitä, että työstä yli puolet eli vähintään 51 % on tehty Suomessa. Jos työ on pääasiallisesti tehty ulkomailla, palkka ei ole Suomesta saatua, ellei työn- tai toimeksiantaja ole Suomen valtio tai suomalainen julkisyhteisö.

      Jos haluat asiasta lisää tietoja, soittaisitko ystävällisesti palvelunumeroomme 020 697 024/Kansainvälinen henkilöverotus. Virkailija voi puhelimessa kysyä sinulta tarkentavia tietoja asian selvittämiseksi.


      Ystävällisin terveisin
      Sari T Verotiimistä

    • Hei ja kiitos vastauksestasi

      Suomen työnantajani on yksityinen osakeyhtiö. Saan tosiaan työstä säännöllistä kuukausipalkkaa ja teen sitä säännöllisesti etänä.

      Sinänsä tämä kyllä on hieman hämmentävä tilanne, että voisin tehdä työtä mistä vaan ja esim matkoillanikin (muihin ulkomaihin) tätä työtä teen ja vain ja ainoastaan Suomeen, mutta siltikin tuon vastauksen perustella työ tulkitaan vakituisessa asuinmaassani verotettavaksi. Maassa, jolla ei ole mitään tekemistä työn kanssa.

      On myös hämmentävää kun sekä Suomi, että asuinmaani molemmat sanovat että verotusoikeus kuuluu Sille Toiselle valtiolle. Täällä on kuulias kansalainen tarjoamassa verorahoja mutta ei kelpaa kummallekaan :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      241
      3682
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3433
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      91
      2873
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2656
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      118
      2431
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2052
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2011
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1875
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      105
      1804
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1169
    Aihe