tapaamisten jälkeen...

äiti viidelle

millaisin perustein olette saaneet bioperheen tapaamiset vähentymään?
Vai oletteko saaneet?
Meillä lapsi oireilee niin pahasti, että koulusta ei tule mitään pariin kuukauteen, kun tapaa äitinsä. Mitään ei voi! Ei auta opettajan eikä psykiatrin lausunnot ja lapsi voi huonosti.
Kokemuksia?

12

1055

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Salme

      sovittiin jo alussa, että kerran kuussa päivätapaaminen toisen vanhemman kanssa ja hyvin on sujunut.
      Välillä lapset pääsevät ylimääräisille tapaamisille yhteisestä sopimuksesta (niitä ei ole ilmoitettu sossuille eikä kirjattu huoltosuunnitelmaan)

      Siis jopa yön yli tapaamisia, kunhan ajoissa sovitaan, esim juuri joulun aikaan, että ehtivät tavata muitakin sukulaisiaan.
      Tai kesällä.

      Niin kauan kun tapaamiset sujuvat hyvin, ja miksei sujuisi koska mitään haukkumista emme ole saaneet osaksemme ja lapsilla on ollut kivaa.
      Se tekee sellaisen rennon ilmapiirin kaikille osapuolille, kun ei tarvitse pingottaa ja huolehtia, että mitähän siellä nyt tapahtuu ja haukutaanko meitä lapsille...

      Tästä on kiittäminen biovanhempaa, joka oli todella tyytyväinen, että lapset tulivat juuri meille.

    • Salme

      kuinka tiheään teillä on tapaamisia?

      Kyllähän ilman muuta pitää ottaa lasten oireilut huomioon ja vähentää tapaamisia jos se vaikuttaa koulunkäyntiinkin.
      Toinen vaihtoehto on vaatia tapaamisia valvotuissa oloissa.

      Muistuttakaa siitä, mikä todella on lapselle parhaaksi.
      Jos lapsi aiotaan jossain vaiheessa palauttaa, tapaamisia tietenkin pitää olla ettei yhteys katkea, mutta kuten sanoin, valvotusti.

      Vaadi, vaadi ja vielä kerran vaadi, niin kauan, että asialle tulee muutos.

    • ellu4024

      Meillä on kirjallinen sopimus tapaamisista. Voimme toki poiketa siitä yhteisesti neuvotellen perhekodin kanssa. Minulle ainakin tehtiin täysin selväksi se, että jos lapsi oireilee negatiivisesti kotona käyntien jälkeen, niitä on syytä rajoittaa. Lapselle myös tehtiin selväksi, että kotiin pääsee viikonloppulomille, jos kaikki menee hyvin hänenkin käytöksen suhteen. Kun näitä juttuja lukee, tuntuu, että eikö olekaan laadittu kirjallisia sopimuksia? Meillä ainakin sopimuksiin on kirjattu pienen pienet tavoitteetkin.

    • lapsi

      voi huonosti. Hänellä on koti-ikävä, mikä sijaisten on niin kovin vaikea ymmärtää. Jos lapsi on koululainen, hän ymmärtää jo paljon enemmän kuin kuvitteletkaan.

      Raivostuttaa tuo valitus ja ainut konsti on rajoittaa tapaamisia. Odota vähän aikaa, kun lapsi kasvaa isommaksi ei kysele saako tavata vai ei vaan menee tapaamisiin silloin kuin huvittaa. Olkoon äiti kulloinkin millainen tahansa asia ei parane sillä ettei lapsen anneta häntä tavata. Äiti on aina äiti.

      Voisit testata asiaa biologisilla lapsillasi, jos sinulla niitä on. Pyydä sossuja lähettämään lapsi 300km:n päähän täysin vieraaseen ympäristöön. Aluksi pari kuukautta sopeutumisvaihe. Silloin ei liikuta sijoituspaikasta mihinkään. Eikä sinulle edes kerrota missä lapsi on. Ehdithän tuon tietää myöhemminkin. Kotona saa käydä kerran kuussa tanttavalvonnassa päiväseltään. Soittaa voi kotiin joka toinen torstai-ilta. Kännykkää ei saa olla. Tietokonetta ei saa käyttää, ettei vaan keksi laittaa sähköpostia. Mummoa voi tavata kesälomalla. Jos lapsi kysyy syytä, sano että ongelmia vanhempien kanssa. Niitä on joka perheessä. Katso kuinka kauan lapsen mielenterveys kestää. Äläkä sano, ettei sinulla ole päihde-, huume- tai mielenterveysongelmia. Ei niitä ole useissa muissakaan perheissä, joista lapsi on sijoitettu.

      Palaa palstalle parin vuoden päästä kertomaan kuinka monta teidän huushollista on täyspäisinä elossa. Jos on aiemmin kysyttävää, tällä palstalla riittää vastaajia, mutta älä turhaan yritä häiritä. Sijaisvanhemmat kyllä osaavat hoitaa lapsesi puolestasi. Sinä ehdit tutustua häneen myöhemmin uudelleen, kunhan otat huomioon, että hänelle on muodostunut tärkeä suhde sijaisvanhempiin. Ymmärtäväisenä bioäitinä sinä huolehdit että sijaisperhe/sijaisperheet aina kutsutaan kaikkiin lapsesi juhliin kuten valmistujaisiin, häihin yms. Eihän tärkeitä lasten ihmissuhteita saa katkaista.

      • kv1

        mikä ihmeen sopeutumisvaihe?? meillä alkoi sijoitus mummolomalla kaksiviikkoa?

        puhutko jostain antiikin ajoista 20-30 v sitten?

        ja siitä pitäen on lomia ollut kolmenviikon välein ja kaikki pitkät lomat ja juhlapyhät päälle. eikä sikoituksen purusta puhu kukaan. suvusta kun kukaan ei halua hoitaa lasta. he haluavat vain tavata.

        jos vanhemmuus on ollut riittävän hyvää ja lapsi on tosiaan jo kouluiässä, niin hän pystyy kantamaan biovanhempaansa mielessään vaikkei tapaisikaan. kantaahan hän mummojakin, ei meillä biolapset mummoa viikottain tapaa. lomailevat sen kerran vuodessa. miksi sijoitetut tarvitsevat useimmin?

      • lapsi
        kv1 kirjoitti:

        haluaa tavata mummoaan useammin koska on tottunut siihen kotona asuessaan. Niinkuin muutakin läheisiään. Vanhemmat ovat hoitaneet tapaamiset.

      • erikoisen

        hyvä juttu.....

    • lainamami

      ymmärrän tilanteesi paremmin kun uskotkaan, olin itse samassa ilanteessa vielä joku aika sitten, mutta en ole enää.
      Meillä psykiatrin lausunto puhuu jo paljon puolestaan ja itse olemme laittaneet havainnot kirjallisena soskuun ja puhuneet niistä reilusti. Sosku tarvitsee tapaamisten rajoittamiseksi "faktaa" ja mielestäni lääkärin lausunto ja teidän havainnot pitäisi riittää.
      Kuten jo joku tuolla aiemmin sanoi:VAADI JA VIELÄ KERRAN VAADI, muuten ei mitään tapahdu.
      Ja terveiset sille joka on sitä mieltä ettei tapaamisia saisi rajoittaa: tilanteet elää, mahdollisuudet vähenee.Mietippä tuota.

      • äiti viidelle

        En millään jaksaisi taas alkaa oikeudenkäyntejä, mutta pakko kai on, emme ainakaan voi antaa lasta repiä näin. Hänen psyykkeensä ei kestä.
        Toinen vaihtoehto on sitten lapsen sijoitus laitokseen, missä on enemmän hoitohenkilökuntaa.
        Ehkä he jaksavat raivoavan lapsen kanssa paremmin. Hoitajan laitoksissa pääsevät kotiin välillä huilaamaan, mutta me olemme tässä kaaoksessa 24h vuorokaudessa.
        Minne asti sijaisperheen on jaksettava?
        Opettaja ja avustaja ovat juuri ja juuri selvinneet lapsen kanssa, hän alkaa olla niin suurikin, että siihen tarvitaan kaksi aikuista irrottamaan häntä toisten kimpusta.
        Ja kuinka kalliiksi tälläinen tulee? Autoja, vaatteita huonekaluja rikotaan äidin tapaamisen jälkeen monta viikkoa. Koululta tuli juuri 300 euron lasku rikkomisista. Ei mitkään korvaukset kunnalta kata näitä.
        Ja mikä kauheinta, lapsi ei pysty elämään normaalia elämää. Välillä kun on ollut pitempiä aikoija tapaamisten (aina valvottuja) niin hänellä on ollut lähes normaalia käytöstä.

        Onko sijaisvanhempia, jotka ovat katsoneet ettei heidänkään kaikkea tarvitse jaksaa ja laittaneet lapsen laitokseen?
        Tämä lapsi on ollut meillä 10-v, niin että kyllähän häneen on kiintynytkin.

      • Sijaisisä
        äiti viidelle kirjoitti:

        aikaisemmin kirjoittanut että vaatikaa sopimusta tehdessänne sijoittavan kunnan tekemään kaikenkattavan vakuutuksen lapselle. Meillä on tällainen ja me ei makseta itse niin sentin senttiä vaan sijoittavakunta maksaa omavastuun ja vakuutus loput. Tai sitten ehkä saa korkeamman kulukorvauksen johon on laskettu mukaan lapselle vakuutus jonka sijaisperheen silloin pitäisi tehdä kyseessä olevalle sijaislapselle itse. Tapoja voi olla niin erilaisia. Me vaadimme tämän kunnan vastuulle koska silloin ei ole mitään omavastuu kustannuksia eikä niistä tarvitse tehdä silloin erillisiä laskuja kunnan sosiaaliin. Onhan tämä sijoitus aina kustannuksiltaan kunnan vastuulla eikä meidän sijaiskotien tarvitse missääntapauksessa maksaa kuluja omasta kukkarosta. Vaikka jokainen tekee kuten haluaa. Annoin taas vaan vinkin.

      • äiti viidelle
        Sijaisisä kirjoitti:

        kun olis tiennyt silloin sopimusta tehdessä.
        Myöhemmin olen kysellyt vakuutuksisa, mutta sijoittavalla kunnalla ei ole. Meidän kotivakuutus ei maksa, koska lapsi on jo niin iso.
        Sanoivat, että kun tekee tahallaan tän ikänen.
        Et silleen..

    • Koko ajan jankuttamalla ongelmista tapaamisen jälkeen.Yksi lapsistamme tajusi itsekkin kuinka paha olo hänellä oli tapaamisien jälkeen ja halusi itsekkin harvennusta niihin.Jaksamista!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuolemanrangaistus

      Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen
      Laki ja rikos
      124
      7107
    2. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      74
      4897
    3. Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa

      Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk
      Maailman menoa
      73
      3781
    4. Sinä olet minun forEver

      Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,
      Ikävä
      27
      2934
    5. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      43
      2569
    6. Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?

      Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t
      Filosofia
      26
      1971
    7. Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan

      Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei
      Ikävä
      209
      1495
    8. Martinan prinsessahäät peruuntui

      Seiska uutisoi Kauneus ja Terveyslehden artikkeliin perustuen mihin nämä häät kosahti.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      319
      1294
    9. Vakavasti psyykkisesti sairas on pakkohoidossa - Ja asuu silti kotona

      Miten käy, kun vakavasti psyykkisesti sairas "hoidetaan" kotona? Norjassa psyykkisesti sairaiden vuodepaikkojen määrä on
      47
      1116
    10. Läski nainen.

      Epävarmuus ei haittaa. Vaikka se paistaa sinussa syvältä, en aio iskeä heikoimpiin kohtiin, tai rutistaa en läskeistä.
      Ikävä
      58
      982
    Aihe