Sivutulot nettisivuista

jukka793

Hei,

Ohjasin vahingossa henkilökohtaiselle tilille 8900 euroa sivutuloja
vaikka piti ohjata 8499 euroa. Kyseessä on siis nettisivuista saatavat mainostulot joista maksu tulee automaattisesti pankkitilille eräältä ulkomaalaiselta yritykseltä.
Yritin ohjata alle 8499 euroa mutta asettamani maksujen viivästystoiminto ei toiminut niin että ylimenevää osuutta olisi viivästetty vuodella eteenpäin.

Tilanne on se että saan tuloja samalta mainostusyritykseltä enemmänkin, joista
suurimman osan ohjaan osakeyhtiöni tilille (alviton yhteisömyynti) ja tämän noin 8500 euron osan henkilökohtaiselle tilille.
Tämä jako johtuu ainoastaan siitä syystä että kyseisen yrityksen säännöt "pakottavat" tähän. Toki haluaisin ohjata kaiken Oy:ni tilille koska sillä olisi mm. positiivinen vaikutus liikevaihtoon eikä yhteisömyynnin vuoksi olisi tarvetta maksaa ALV:tä.

Kysymykseni on siis että joudunko maksamaan tuosta 8900 euron sivutulosta
ALV:n 24% plus henkilökohtaisen veroprosentin joka on noin 40% eli yhteensä 64% veroa?

Joustetaanko tällaisissa asioissa vai iskeekö ALV tiukasti koko summaan tuossa 8500 euron rajassa? Nythän on kyse kuitenkin järjestelmään tulleesta virheestä ja tavallaan väkisin maksettu liikaa :)


Sää: 3 astetta mutta pilvetön.

1

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei ja kiitos kysymyksestäsi!

      Olemme varautuneet vastaamaan tällä palstalla esitäytettyä veroilmoitusta koskeviin kysymyksiin.

      Ota siis ystävällisesti yhteyttä Verohallinnon alv-palvelunumeroon 020 697 014.

      Terveisin Pirjo Verotiimistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      240
      3666
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      57
      3413
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      91
      2863
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      48
      2656
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      118
      2411
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2042
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2001
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      42
      1875
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      105
      1804
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1159
    Aihe