Samoojan seikkailut (hölmö nimi mutta tulipahan tehtyä)

Kekkonen... Kekkonen.. Kekkonen......

... poikkeuksellisia, koska he pukeutuivat yhtäläisesti ja kulkivat saman merkin alla.
Varovasti Ertáin hiipi lähemmäksi örkkejä kiertäen suuria pohjoisten puiden juuria, mutta pikainen murahdus sai hänet pysähtymään. Metsiköstä, vuorien suunnalta saapui muutama örkki lisää, mutta he ratsativat hurjilla vuorisusilla. He pysähtyivät ja juttelivat jotain omalla kielellään susien urahdellessa vieressä. Ertáin kiitti Mahtavia siitä, että hän pääsi livahtamaan tuulen alapuolelle ja pois susien nenien lähistöltä. Vielä vähän aikaa sitten hän meinasi hyökätä örkkien kimppuun, mutta susien saapuminen paikalle muutti hänen mielensä.
Yö alkoi pikkuhiljaa muuttumaan aamuksi örkkien keskustellessa, mutta hekin alkoivat kyllästyä paikoillaan pysymiseen ja osa nousi jo hirveiden ratsujensa ääreen. Myös Ertáin oli lähdössä, mutta örkkien perään tutkimaan tätä kummallista ilmestystä. He aloittivat matkansa vielä hämärän aikaan, ensin kulkivat susiratsastajat, jalkaisin olevat örkit tulivat selustassa suojaten perää osa kiersi sivustassa varmistamassa joukkion kyljet. Myös tätä Ertáin ihmetteli, sillä koskaan hän ei ollut nähnyt örkkien liikkuvan yhtä järjestelmällisesti. Keskipäivään mennessä he olivat jo kulkeneet vuorten alarinteille jonne he pysähtyivät. Ertáin ylisti lepohetkeä, jota hän oli kaivannut jo edellisstä illasta asti, hän valmistautui kaivamaan repustaan ruokaa, mutta muistikin, että reppu oli jäänyt hänen yöpaikkaansa. Hän kirosi ja istui seuraamaan örkkien ruokahetkeä.
Lopulta he jatkoivat taas matkaa, mutta Ertáinilla oli taas yksi ongelma lisää. Mitäs sitten kun metsä loppuu, eihän hän voi mennä keikkumaan avoimeen maastoon. Niin uppoutunut hän oli ajatuksiinsa, että hän ei huomannut maassa olevaa paksua narua, johon hän kompastui. Nuoli suhahti hänen korvansa vierestä, ja puusta kuului örkkiääniä. Nopeasti Ertáin nousi pystyyn ja vetäisi Ara'thain tupestaan kierähtäessään puun taakse. Pam! Nuija pamahti hänen reiteensä ja hän näki edessään ison örkin, joka kohotti nuijansa korkealle päänsä yläpuolelle. Vain vaivoin ehti Ertáin hyppäämään syrjään kun nuija pamahti vasten puuta, jota vasten hän oli nojannut. Iso pala puuta lensi kappaleina sinne tänne. Ertáin kohotti miekkansa ja lähti örkin kimppuun pistäen hurjaa sarjaa, lyöden vasemmalle ja oikealle, mutta örkkipä ei alistunutkaan iskujen alla vaan heitti nuijansa Ertáita kohti ja vetäisi vyöltään kaksi sapelia. Nyt oli Ertáin vuoro torjua, mutta örkki pisti niin kovaa sarjaa että hänen oli pakko lähteä vetäytymään. "Uskomatonta örkiltä", hän ajatteli, sillä ikinä ennen hän ei ollut nähnyt örkkien taistelevan noin taitavasti, aivan kun heitä olisi koulutettu taistelemaan, sillä ennen örkit eivät ole toimineet samalla tavalla.
Ertáin torjui taas yhden lyönnin ja teräs kalahti terästä vasten. Lopulta örkki oli ajanut hänet puuta vasten ja sai lyötyä Ertáinin miekan pois kädestä. Hän katseli örkkiä tyynesti nojatessaan puuta vasten, ja örkki valmistautui työntämään sapelinsa hänen vatsaansa. Mutta juuri kun örkki oli lyömässä, hän ponkaisi örkkiä päin, vetäisi veitsen vyöltään ja iski sillä örkkiä kaulaan ja mahaan. Ertáin jäi hetkeksi paikoilleen ja haki miekkansa takaisin pusikosta minne se oli lentänyt ja päätti jäädä siihen yöksi. Örkinraadolta hän löysi vettä ja kuivattua lihaa, minkä otuksen? sitä ei hän tiennyt, mutta söi sen nälkäisenä... To be continue

Syötyään lihan ja juotuaan veden Ertáin valmistautui jatkamaan matkaansa, sillä tätä yötä hän ei levännyt, vaan jatkoi örkkilauman perässä kulkua kohti vuoria. Illan pimetessä hän uskaltautui avomaastoon ja lähti kulkemaan örkkien runnomaa tietä eteenpäin. Kaukana edessäpäin näkyi muutamia valopisteitä kulkemassa vuoria ylöspäin. Ertáin suuntasi kulkunsa niitä päin ja kulki vuoren alarinnettä ylöspäin puhkuen ja mutisten. Aamun sarastaessa hän oli kulkenut jo hyvän matkan edemmäs ja örkkien jäljet, joita hän seurasi, olivat tuoreita. Auringon kivutessa taivaalle hän etsi mukavan pikku vuoristopuron ja pysähtyi siihen lepäämään. Alhaalla näkyivät Felminmetsän kuusipuut ja niiden takana oli kylä josta hän oli pari päivää sitten lähtenyt. Ertáin lepuutti jalkojaan vielä vähän ja valmistautui lähtmään örkkien perään. Matkusteltuaan muutaman tunnin, hän löysi örkinraadon maasta ja siellä täällä oli palaneita soihtuja ja katkenneita aseita. Hän tutki nopeasti alueen ja löysi muutamia syömäkelpoisia lihanpalasia örkkien ruokapusseista. Syötyään pikaisesti hän kasasi örkit, sytytti heidän ruumiinsa ja jätti ne palamaan.

Yhä ylemmäs jatkui heidän matkansa, ohi alarinteiden ruohikon ja läpi kallioiden ja teräväväkivisten solien. Kolmasti päivä vaihtui yöksi ja yö päiväksi, kunnes he pääsivät erittäin jyrkkään nousuun juuri ennen lumirajaa. Örkit pysähtyivät porttikäytävää muistuttavan luolan eteen ja sisältä saapui kolmen eri örkkiheimon päälliköt. Ertáin katsoi varovasti kielekkeen yli, jonka taakse hän oli piiloutunut. Hänen ja örkkien välissä oli syvä jyrkänne, joten välitöntä kiinnijäämisen vaaraa ei ollut. Ertáin katseli kummissaan örkkipäälliköitä, sillä ikinä ei kaksi heimoa ole tullut toimeen keskenään ja nyt kolmen päällikön välille oli selvästi tullut liitto. Ja jos örkit liittoutuvat, se tietää vaaraa kaikille vuortenviereisille kylille. Vuoren takaa marssi iso örkkilauma kohti luolaa, varmaan toistasataa örkkiä. Eikä kukaan niistä riidellyt tai nahissut keskenään. Viimeisten päivien tapahtumat menivät pahasti sekaisin. "Grát-hnát grétin"-huudahdus kuului Ertáin takaata ja siellä seisoi kolme örkkiä rivissä kirveet ja nuijat käsissään ja kaksi muuta juoksi kivikukkulan takaata. Hän oli jäänyt vartioiden saarroksiin.

Ara'thain kiilsi ilta-auringon valossa. Ertáin ei aikonut antautua taistelutta, mutta miten hän voisi pärjätä, jos he taistelevat yhtä hyvin kuin örkki metsikössä. Mutta sitä hän ei enään miettinyt vaan huudahti ja ryntäsi kolmen örkin kimppuun, jotka hämmästyivät suuresti hänen tekoaan. Yksi oli jo lyöty maahan kun örkit pääsivät taisteluun mukaan. Ertáin löi laajoja kaaria miekallaan ja torjui välistä muutamia lyöntejä, mutta vaikka miten hän yritti päästä örkkien niskan päälle, niin örkit painostivat häntä jyrkänteen reunalle. Pian myös kauempaa tulleet örkit pääsivät taisteluun mukaan ja Ertáin joutui käyttämään kaikkia kykyjään miekkailijana, ettei vaan olisi saanut örkkisapelin osumaa. Hän huitaisi yhdeltä örkiltä kirveen kädestä ja torjui takaata lyönnin, samalla kierähdyksellä hän katkaisi aseettoman örkin pään irti, mutta hänen selkänsä jäi suojattomaksi ja joku örkeistä pamautti nuijallansa siihen. Ertáin vajosi maahan ja örkki sapelin kanssa oli jo katkaisemassa hänen päätään, mutta viimeinen näky, ennen kuin hän vajosi pimeyteen oli se, että nuijaörkki esti lyönnin. Sitten pimeni. To Be Continue...

Kaikkialla oli aivan pimeää. Yhtäkään ääntä ei kuulunut paikasta minne Ertáin oli herännyt, vankisellistä johon hänet oli teljetty. Siellä hän oli istuskellut muutaman tunnin eikä odotukselle näyttänyt olevan loppua. Hän istuskeli selkä kylmää seinää vasten ja pureskeli maasta löytämäänsä sitkeää lihanpalasta, odottaen että joku tulisi kuulustelemaan häntä, tai edes kiduttamaan örkkien tapaan, jos örkit enään vain muistaisivat tapansa. Kaikki oli muuttnut, hänenkin pitäisi maata syötynä kielekkeellä, eikä istuskella vankisellissä, mutta he eivät ole tehneetkään hänelle mitään. Epäörkkimäisyyksiä epäörkkimäisyyksien jälkeenkin. Kaukaata kuului loksahdus ja oven avautuessa tulen kajo valaisi käytävää, jossa oli sellejä ja luunpalasia, seinillä roikkuivat kidutusvälineet. Örkkilauma käveli hänen luoksensa, käsissään pistimiä ja ruoskia, osa heistä käi ottamassa seinältä hakaveitsiä ja terässauvan, jonka päässä oli metallinpalanen outoine kuvioineen. Yksi örkeistä sytytti käytävän soihdut toisten kiskoessa Ertáinia ulos sellistään.

He kävelivät pitkin käytäviä ja vastaantulevat örkit liittyivät heidän seuraansa naureskellen julmasti. He kulkivat suuren salin läpi, jossa oli selvästikkin ruokailu menossa. Ertáin ja örkit kävelivät pitkän aikaa, ennen kuin he saapuivat huoneeseen, jossa oli kidutuspenkkejä ja sahoja, joitten käyttötarkoitusta ei kauaa tarvinnut miettiä. Hänet pistettiin istumaan penkille ja yksi örkeistä laittoi terässauvan kuumenemaan punahehkuiseen uuniin, josta löytyi kärvistyneitä luurankoja, haju oli hirveä. Ertáin ei halunnut kuulusteltavaksi tai paistettavaksi joten hänen täytyisi keksiä jotain ja pian. Lähistöllä ei ollut miekkoja tai jousia mutta saha saisi kelvata.

Örkit olivat kokoontuneet Ertáinin ympärille ja juttelivat keskenänsä. Ertáin kierähti pois tuolilta ja lähti juoksemaan sahoja kohti. Örkit huudahtelivat ja juoksivat hänen peräänsä, mutta Ertáin ehti ottamaan sahan käteensä ja huitoi sillä pitäen karjahtelevat örkit kauempana. Nopeasti hän iski erästä örkkiä käsivarteen, mutta saha jäi kiinni johonkin, luultavasti luuhun. Hän potkaisi örkin kauemmaksi ja kiskaisi sapelin sen vyöltä ja ajoi muut örkit, jotka olivat aseettomia, ruoskia ja veitsiä lukuunottamatta, seinää vasten. Hän tönäisi erästä örkkiä ja osoitti sapelilla kaapin suuntaan johon örkit alkoivat kavuta. Ertáin pisti kaappiin lukon ja lähti juoksemaan käytävälle, toivoen löytävänsä aseensa.

Ertáin juoksi käytävää pitkin ylöspäin ja toivoi ettei örkkejä liikkuisi siellä. Pian hän oli juossut käytävän päähän, eikä sieltä löytynyt tietä mihinkään muualle kuin alas, syvemmälle vuoreen. Sen tien hän kuitenkin otti ja lähti taas kerran juoksemaan, sillä örkit olisivat jo luultavasti vapautuneet kaapista, ja pian suoritettaisiin luultavasti suur-etsinnät hänen takiaan. Ertáin juoksi kaarevaa käytävää yhä alemmas ja alemmas. Saavuttuaan käytävän päähän hän huomasi olevan keskellä muinaista kääpiökaivantoa, josta örkit olivat tehneet kaupunkinsa. Keskellä suurta kääpiökaivantoa kohosi suuri ja korkea linnoitus, ja hän päätti käydä tutkimassa sen. Kaduilta kuului hälinää. Ertáin nousi jonkun vanhan kivirakennelman päälle ja katsoi varovasti sen yli. Tuhannet örkit täysissä taisteluvarustuksissa olivat kerääntyneet suurelle aukiolle linnakkeen edustalla ja kaikki kuusi ökkirotua marssi yhden lipun alla. Kaikilla oli samanlaiset varusteet ja keskellä toria örkkipäälliköt karjuivat, mutta heidän vieressään seisoi joku muu, joku, joka näytti haltialta, mutta tuon rodun haltioita ei oltu nähty meren tällä puolella tuhansiin vuosiin, sillä se oli yksi Adûshenista, Kirotuista, jotka olivat pettäneet muut haltiat maailman ensipäivinä ja syösseet Siunatut ja Hiudishit tuhoon ja nyt ne olivat taas palanneet..... To be continue

Vika osa ennen joulua. Jatkuu uuden vuoden jälkeen.

Ertáin hiipi varovasti alas kivirakennelmalta, jonka päälle hän oli kiivennyt. Varovasti hän hiipi läpi pimeiden katujen, ja aina kun örkkipartio sattui hänen tielleen, hän piiloutui. Pikkuhiljaa Ertáin lähestyi aukiota sen vasemmalta puolelta ja linnoitus oli hänen vieressään. Armeija oli alkanut jo levittäytyä kohti ulko-ovea ja muita örkkiluolia. Ertáin hiipi mahdollisimman lähelle örkkikapteeneja, jotka keskustelivat keskenään, Adûsh-haltia vain seisoskeli ja kuunteli. Ertáin oli päässyt koloon juuri heidän alapuolelleen ja kuunteli pitkään, mutta ei örkkien kielistä kukaan selvää ota. Lopulta pitkän kinastelun jälkeen Adûsh kyllästyi kuuntelemaan tuota rähinää.

"Nyt riittää!" Adûsh huudahti. "Te vain tappelette ja räyhäätte kun on hyökkäys hoidettavana!" hän jatkoi. "Ja sää luulee et me ruvetaan peruu puheita vai?" örkkipäällikköistä vanhin sanoi." Te örkit ette näytä tajuavan tilanteen tärkeyttä, teidän täytyy hyökätä että saisimme pohjoisen kulkuväylän haltuumme," haltia sanoi tympääntyneellä äänellä. "Ja mikäs vois olla nii tärkeet et meiän täytyis hyökätä, hoitaisitte omat sotanne," vanhin sanoi ja nuoremmat yhtyivät hänen puheeseensa kiljahdellen. "Typerykset, teidän täytyy hyökätä, sillä jos sidotte Baljardin valtakunnan armeijat, voimme iskeä heidät ja vallata heidän maat," Adûsh sanoi ja istahti kivelle. " Ja ne kulkuväylät tarvitsemme että pääsisimme etelään haltioiden ja Ni'rofin ihmisten kimppuun," hän jatkoi. "Enräs ne teijän toiset armeijat joista herra "suuri haltia" puhui?" örkki kysyi. "Ne ovat hyökänneet haltiakaupunki Sto'he'Nofaan ja siksi meidän täytyy kiirehtiä, sillä jos Ni'rofin armeija pääsee auttamaan haltioita, hyökkäys pysähtyy, ja siksi me kiersimme meren ja iskemme selustaan,, mutta edessämme on vielä Baljard, Leorxin kääpiövuoret ja Ni'rofin liitolainen Aromba.

Tämä riitti Ertáinille, joka lähti pois suojastaan ja kulki varovasti talojen suojaan. Pikaisesti hän oli kulkenut jo ovelle josta oli tullut ja kiiruhti kierreportaita ylös. Saavuttuaan pitkälle käytävälle hän pysähtyi. Ketään ei näkynyt ja kaikkialla oli aivan hiljaista. Hän käveli varovasti kidutushuoneen ohi, eikä siellä ollut ketään. Ertáin käveli suureen saliin joka oli tyhjä ja pimeä. Ainoa valonlähde oli suuri portti salin päässä, joka oli auennut. Hän käveli portille ja siitä ulos, ilta-aurinko paistoi läpi lumihuippujen ja itätaivaalla loisti himmeitä tähtiä. Lumeen tallautuneena oli tuhansia jälkiä ja kaikki johtivat solaan portin ja jyrkänteen välillä, jyrkänteen jossa Ertáin oli hävinnyt taistelun. Nopeasti hän kiersi kallion ja nousi jyrkänteelle vievälle väylälle. Puhisten hän kiipesi ylös lumista vuorenrinnettä. Pian hän olikin jo ylhäällä ja käveli taistelupaikalle. Uutta lunta oli satanut sillä välillä kun hän oli ollut luolassa. Hän löysi pari örkinraatoa, joista toiselta puuttui pää, läheltä jyrkänteen reunaa. Tutkiessaan nopeasti lähimaaston hän löysi sen mitä oli etsinytkin, hänen miekkansa Ara'thain. Ilta oli jo pimentynyt yöksi hänen lähtiessään jyrkänteeltä. "Minun täytyy mennä Balinardin kaupunkiin varoittamaan kuningasta tästä hyökkäyksestä," Ertáin ajatteli ja lähti pikaiseen juoksuun vuorenrinnettä alas.

Aamun sarastaessa Ertáin oli jo juossut lumirajan alapuolelle ja saavutti örkkejä koko ajan. Keskipäivällä hän oli jo saavuttanut örkit ja juoksi niiden sivustasta. Illalla Ertáin oli jo päässyt vanhaan leiripaikkaansa Felminmetsässä ja otti reppunsa maasta juostessaan yhä eteenpäin, örkkiryhmä oli jäänyt jo kauas taakse. Lopulta joskus keskellä yötä hänkin väsyi ja jäi lepäämään puunrunkoa vasten. Taivaalle oli kerääntynyt pilviä jotka päästivät talven ensimmäiset lumihiutaleet leijumaan hiljaisesti maan päälle. Aamun koittaessa maassa oli pieni lumikerros ja kaikki kuuset olivat lumen peitossa. Ertáin nousi ja otti repustansa leivän ja repäisi siitä palasen, jonka söi hyvällä ruokahalulla. Suoriuduttuaan pystyyn, hän valmistautui matkustamaan läpi metsän. Hän otti repustansa karvaiset talvisaappat ja käsineet sekä karvanutun ja viitan. Pian hän oli valmis. Ertáin lähti kulkemaan kuusen alta ja varovasi hän kulki puskien läpi ja juurien sekä kantojen yli lumen narskuessa hänen saappaissansa. Metsä loppui yllättäen kesken ja edessä oli pikkukylä, jonka savupiipuista nousi vaaleaa harmaata utua. Ertáin valmistautui kylään menemiseen... To be Continue

Kaikille suurille ja innokkaille faneilleni ilmoitukseksi. Viikonloppuna tai tiistaina saadaan jatkoa tälle typeräotsikkoiselle mahtitarinalle. Hyvästi siksi aikaa, rakkaat fanini.

Kolmas osa.

1. "Auringon kivutessa taivaalle hän etsi mukavan pikku vuoristopuron ja pysähtyi siihen lepäämään." Ihan kuin Ertsi olisi jäänyt puroon lepäämään. Tuskin näin tarkoitit?

2. "...hän löysi örkinraadon maasta..." "Syötyään pikaisesti hän kasasi örkit..." Ensin oli yksi örkki, sitten niiden ruhoja olikin jo kasattavaksi asti.

3. "...kunnes he pääsivät erittäin jyrkkään nousuun..." Tässä(kään) ei ole juurikaan järkeä.

Neljäs ja viides osa.

Ei virhe tai muutakaan, mutta jotenkin iljetti se, että Ertsi söi örkkivankilan lattialta löytämäänsä lihaa. Usch. Mahtoi sillä olla nälkä.

1. Kohta, jossa Ertsiä uhkaa kiduttaminen. "Örkkilauma käveli hänen luoksensa, käsissään pistimiä ja ruoskia, osa heistä käi ottamassa seinältä hakaveitsiä..." "...vastaantulevat örkit liittyivät heidän seuraansa..." Örkkejä oli siis paljon. Lauma useampia vastaantulleita örkkejä. Aseistettuina pistimin, ruoskin ja hakaveitsin. Silti Ertsi sai yhdellä vaivaisella sapelilla voiton koko joukosta ja vieläpä onnistui tuon lauman tunkemaan kaappin. Oli varmasti helevetin iso kaappi.

2. Ertsi havaitsi, että kidutushuone oli tyhjä, joten örkit olivat päässeet kaapista pois. Kuitenkin Ertsi pääsi örkkien kaupungin portista ulos ihan vaan kävelemällä. Luulisi, että örkit olisivat tehneet hälytyksen kaupungissaan vapaana kulkevasta samoojasta, ja vähintään siitä syystä olisivat pitäneet vartijoita portillaan. Tuskin örkkikaupunki yleensäkään vartioimaton oli.

Ja vielä viimeinen juttu, joskaan tämä ei liity tarinaasi varsinaisesti. "Jatkoa seuraa" on englanniksi "to be continued", eli tuo d on sinulta jäänyt pois lopusta.

Vaan on tämä silti selvästi keskimääräistä faninovellia parempi, kun unohtaa asia- ja kielioppivirheet. Tarinassasi on ydintä, "lihaa", joka usein puuttuu. Valitettavan usein näkee vain muotoa sisällön kustannuksella, tässä tapauksessa asetelma on kääntynyt ympäri. Kunhan tosiaan otat onkeesi tässä säikeessä saamasi neuvot ja kirjoitat tarinan uusiksi, niin ilolla lukee.

tulin lukemaan novellia ja löysin lyhyen turinatarinan. no löysin kuitenkin tämän joten suunnistustaitoni on tallella :)

niin arvosteluja:
En millään jaksanut keskittyä lukemaan tarinaa yli puolenvälin, joten ehkei se ollut sen häikäisevämpi kuin omat kirjoitukseni.

Ertáin hiipi varovasti takaisin metikköön ja laski reppunsa maahan. Hän vaihtoi vaatteensa puhtaampiin ja päätti mennä kylään arvokkaasti, sillä siellä viimeksi ollessaan hänet oltiin ajettu törkeästi pois. Puettuaan Ertáin lähti kulkemaan kylän porteille. Hän kiersi puuvarustuksen ja saapui avatulle portille, jota vartioi kaksi nukkuvaa turkisasuista soturia. Ertáin käveli heidän ohitsensa hiljaa ja saapui kylän hiljaiselle raitille, jossa ei sikojen lisäksi tallustellut ketään muuta. Matalat olkikattoiset talot Ertáin ohitti kävellessään eteenpäin. Lopulta, käveltyään pitkän matkan, sillä kylä ei ollut mikään kaikkein pienin, hän saapui isolle lautakattoiselle talolle, jossa kylän päällikkö asusti.
Ertáin kulki varovasti ovelle, sillä viimeksi pihalla olleet koirat olivat ajaneet hänet pois. Nyt hän pääsi vaivatta ovelle asti ja pudisti viimeiset sataneet lumihiutaleet pois olaltaan ennen kuin meni sisälle taloon. Juuri kun hän oli koputtamassa oveen, joku aukaisi sen ja ovi paukahti suoraan Ertáin naamalle aiheuttaen lievää nenäveren vuotoa. Oven avannut henkilö säikähti kun näki vertavuotavan Ertáinin ovella." Kuinka teille kävi arvostettu Samooja?" oven avaaja kysyi. Ertáin piteli nenäänsä ja katsoi murhaavsti oven avaajaa." Etkö voi katsoa eteesi senkin vanha muuli!" Ertáin ärjähti. Siinä samassa muuttui avaajan ilme kiukkuisemmaksi." Arvon herra Ertáin muistelee siis pahalla, kenties koirat muuttaisivat arvon Ertáin mieltä," avaaja lausahti piikikkäästi." Matele siitä muualle, mato, sillä minulla on elintärkeää asiaa herrallesi," Ertáin lausahti ja yritti mennä miehen ohi." Arvon herra Ertáin odottaa ja kertoo syynsä nyt, tai muuten herrani on liian väsynyt kuulemaan likaisen Samoojan kanssa joka levittää levottomuutta valheillaan ja surkeilla tarinoillaan," mies sanoi rauhallisen pilkkaavalla äänellä. Tämä oli liikaa Ertáinille ja hän pamautti nyrkkinsä miehen vatsaan ja heitti henkeä haukkovan miehen vähälumiseen maahan." Toivottavasti et likastuisi siellä mutalumessa Thrôw, sillä olisi ikävää jos herrasi joutuisi kuuntelemaan likaisen ovenavaajan neuvoja!" Ertáin huudahti ja kulki sisälle taloon.

Talon seiniä koristivat vanhat ryijyt, joissa oli eläinten kuvia ja jotka valaistuivat suurten liekkipatojen kajossa. Ertáin käveli pitkää käytävää pitkin kohti suurta ovea, jota vartioi myös muutama turkisasuinen nukkuva soturi. Saavuttuaan heidän luokseen Ertáin rykäisi kuuluvasti jotta vartiat heräisivät, mutta he jatkoivat onnellisesti kuorsauksentäyttämiä uniaan. Ertáin hiipi vartioiden ohitse isolle ovelle, mutta ovelta kuuluva huuto, joka kuului Thrôwille." Vartiat, heittäkää tuo tunkeilia ulos herramme talosta!" Samalla hetkellä vartiat säpsähtivät hereille ja näkivät jonkun tunkeilevan heidän herransa huoneistoon. Ertáinin epäonneksi ovi kylänjohtajan luokse oli sisältä lukossa ja vartiat saivat hänet jaloista kiinni. Vartiat raahasivat maahan kaadetun Ertáin ulos ja heittivät hänet pitkälle ja perästä kuului manauksia siitä, miten kävisi jos hän toiste tulisi häiritsemään heidän uniaan." Senkin typerykset!" Ertáin huudahti," Tänne on tulossa armeija örkkejä ja te ette tee mitään!"."Ai niin kun viimekski taivasratsastajien kanssa, ensin tulet, pelottelet ja ajat ihmiset pakokauhun valtaan, mutta sitten ei tule ketään, vai?" Vartija huusi takaisin." Minä tapoin ne ennen kuin ne ehti tänne!" Ertáin huusi." Niinpä niin, samat vanhat kujeet kuin viimeksikin, mutta nyt häivyt tästä kylästä tai me tapamme sinut esimerkiksi turhasta satuilusta!" vartija huusi ja lähti takaisin talolle.

Ertáin myönsi tappionsa täällä ja lähti kohti pohjoista, ulos kylästä ja tietä pitkin kohti pääkaupunkia itse kuninkaan puheille.

To Be Continued...