murheellisten laulujen maa?

palsternakka

niin mitä nuo eppujen sanoitukset oikein meinaavat? tiedän aiheesta mutta en elänyt silloin kun laulu tehtiin ja tämä oikeasti häiritsee.. siis mitä laulussa ns. kerrotaan?

8

7713

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turmiolan Tommi

      Tuo biisihän on ironiaa ja piruilua vanhoille suomalaisille iskelmille, sekä suomalaisille, kun ne niin paljon pitävät niistä iskelmistä, joissa hukkuu elämän valttikortit, eikä näy edes toivon kipinää.

    • John E. Horny

      Vuonna ´96 soundilehden haastattelussa Martti Syrjä sanoi kokolailla suoraan lainattuna näin: "Ajattelin laulun olevan liikaa tälle kansalle kun niin karkeasti vittuilen kaikesta mistä suomalaiset on tykänneet, siis lähinnä murheen alhossa vaeltamisesta. Mutta ei, kävikin ihan toisin. Niille vittuillaan ja ne vaan hurraa päälle".

      Lisäksi kannattaa jostain hankkia käsiinsä Peter von Baghin haastattelu Martista vuodelta ´82 (löytyy ainakin DC :lla), siinä tulee juttua kyseisestä biisistä ja muutoinkin epuista. (ja sen "musiikkivideokin" on siinä)

      Singlen kansi, ( http://www.eppunormaali.net/eppu100_a.jpg ) on "suomalainen versio" excalibur-tarinasta. Siinä vedestä nousi miekka, tässä sitten mullasta kirves. Ja tämän Martti sanoo siinä von Baghin haastattelussa kunnon virneellä ;)

      Kappaleen sanoista, ne ovat täynnä viittauksia, enkä niitä kaikkia oikein jaksakkaan kirjoittaa. Mutta esimerkiksi Turmiolan Tommi on raittiusvalistusta 1800-luvun puolivälistä (tuossa näkyy se tarina: http://www.stakes.fi/neuvoa-antavat/tapahtumat/T_Tkuvakooste.htm ). "Keskeltä kumpujen..."-kohta on viittausta mm. F.E. Sillanpään Marssilauluun vuodelta 1939 ("kuinka kumpujen kätköistä mullasta maan, isät katsovat poikiaan). "Itsesäälin määrää ... Kärki"-kohta viittaa Toivo Kärkeen ts. niihin iskelmiin jotka ovat sitä ainaista itsesäälisurkutuksesta. "Elämän Valttikortit" on eräs iskelmäkappale, suunnilleen niiltä ajoilta kun levy Tie Vie (jossa murheellisten laulujen maa on) on. "Katajainen kansa", (joka taipuu vaan ei taitu) on viittausta Juhani Ahon "Katajainen kansani"-teoksiin 1900-luvun taitteesta.

      Että tiedoksi vain niille jotka aina väittävät eppuja joksikin itsesääliruikutukseksi, *lukekaa läksynne*

      • Anonyymi

        Kärki määrää oli viittaus keuruulaiseen komppanialääkäri Matti Kärkeen ja hänen tulkintaansa vemppa-anomuksiin, sama selittää myös lauseen alun ja kannanotto Suomen armeijaan.


    • Anonyymi

      Kyllä kun vähän asiaan perehtyy niin sanojen takana on mielenkiintoisia ajatuksia. Esimerkiksi "Näin Turmiolan Tommi taas herää henkiin" viittaa 1800- luvulla raittiusaatteen ajamisessa käytettyyn viinaspäissään rähisevän Tommi Turmiolan hahmoon.

    • Anonyymi

      Taitaa laulaa pantsen toilailuista

    • Anonyymi

      Tämä laulu näyttää käsittelevän suomalaista elämää ja kohtaloita, erityisesti pohjoisen ja kylmän maan olosuhteita. Siinä mainitaan työttömyyttä, alkoholinkäyttöä, perhe-elämää, vaikeuksia ja epätoivoa. Laulun päähenkilö, "Turmiolan Tommi," kamppailee elämässään erilaisten haasteiden ja vaikeuksien kanssa. Laulu näyttää tuovan esiin sosiaalisia ja taloudellisia ongelmia sekä perinteen ja kulttuurin roolia näissä elämänkuvauksissa.

    • Anonyymi

      Kappale ei ole epäisänmaallinen . Kappaleessa kerrotaan isänmaamme ongelmakohdista.

    • Anonyymi

      Enemmän kuin kärki määrää.
      Kärki oli Keuruun varuskunnan vitun kehitysvammanen lääkäri.
      Huora mikä pahoinpiteli vitun pahasti -95 ainakin yhden varusmiehen ja lensi ainakin vähäksi aikaa töista vittuun...

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?

      Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos
      Maailman menoa
      381
      5500
    2. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      15
      1502
    3. Onko kaivatullasi ruuvit löysällä

      eli himmeä pääkoppa? 🪚
      Ikävä
      106
      951
    4. Miltä se tuntui

      Miltä se tuntui, kun ymmärsit minun ikävöineen sinua?
      Ikävä
      78
      841
    5. Minkä biisin omisit sun kaivatulle?

      Pieni perustelu olisi kiva. ❤️
      Ikävä
      50
      822
    6. Onko kaivattusi

      seksuaalisesti vetovoimaisin ihminen jonka olet ikinä tavannut?
      Ikävä
      41
      813
    7. Asentajako putosi radiomastosta

      https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss
      Tampere
      44
      812
    8. Haikeaa miten kaikki meni

      Ei ole rohkeutta enää nähdä. Koska pelkään, että haavat aukeaa. Ikävä on silti, vaikka en vastannut...tiedät mihin.
      Ikävä
      56
      807
    9. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      56
      794
    10. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      39
      779
    Aihe