Ei voi mitään: Kahdeksankymppinen on vanha, ja se on otettava huomioon.
Hammaslääkärikin kysyi, haluanko todella, että romahtanut poskihammas korjataan, siihen menee rahaa ja aikaa. Voi sen ottaa poiskin.
Eka kerran kysyi. Tähän asti on aina sanottu, että hammas kannattaa aina korjata. Juurihoito ja nashtahammash, jollei muu auta.
Nyt ymmärrän, että hammaslääkäri katsoi ikäni ja ajatteli, että sijoitus voi olla turha, enkä ehkä ehdi hampaasta kauan nauttia ennen lähtöä sinne, missä ei sapuskaa popsita.
Sanoin, että paikkaa nyt vaan ihan hyvällä omallatunnolla.
Eikä kysymyksestä kannattanut ottaa nokkiinsa.. Kyllä ikä näkyy ja nuoremmat varmaan ajattelevat, että viime metreille ei kannata mammonaa turhaan tuhlata. Hyvähän se on, että ajatellaan asiakkaan parasta. Hampaan poisto olisi ollut paljon edullisempi vaihtoehto.
Kyllä ikä jo huomataan
15
267
Vastaukset
- millaurjami
Kävin kanssa hammaslääkärissä tälläviikolla .
Hammas oli korjattu --otettiin siittä vanha emakaani paikka pois --sillonajattelin että kiva nyt saa näkyvällepaikalle kauniin valkoisenpaikan . Siittä on 1 vuosi -- eipäs pysynytkään se uusipaikka kun tämän vuodenverran ja se oli aiemmin kestänyt varmaankin 10 v . Nyt korjasi sen mutta koska paikka tuli taas taakse ei sitä valkoista hammasta siihen tullut se vanhan puolikas on siinä niinkunennenkin - Ei tehdä enään kunnontyötä --- maksoi kuitenkin yli 2000 kr mutta koska sain 50% prosentin alennuksen oli loppusumma 1436 kr -- Kyllä siihenhintaankin sais tehdä eteen valkoisenhampaan --kun olen juurihoidosta joskus maksanut paljon /siittä Amalkaani hampaasta)
Kun lääkäri otti sillon sen vanhan paikanpois oltiin me kumpikin sellasissa henkityslaitteissa ettei vaan saatu sitä myskkyä -- mitä minun suussani oli ollut iät ja ajjaat.
UM- pari.satosta.kai
Minulle on sanottu jo seittemänkymppisestä asti hammaslääkeiden taholta että purukalustosi on kurjassa kunnossa..
Osatekareilla vielä jotenkin ruuan hienontaa. Lisäksi ne sanoo olevan ristipurentaa.
Jäystän mielelläni niitä klorofylli purukumeja vai mitä ne on. Joudun pohjauttamaan tekareita par ikertaa vuodessa.
Ne on erikoishammaslääkärin töitä, kuten palkkiot kans.
- Ei-ikäkysymys
Olipa harvinaisen tyhmä hammaslääkäri. Ole sinä aloittaja viisaampi jatkossakin ja pidä purentakalustosi hyvässä kunnossa, pysyt terveenäkin pidempään. Sillä terveenä on mahdotonta pysyä, ellei voi syödä oikeaa, hyvää, terveellistä ruokaa eikä pysty pureksimaan sitä kunnolla.
Iäkkäiden ihmisten hammaskalustot, olivat ne omat tai proteesit, ovat luvattoman huonossa kunnossa ja useimmiten niitten omistajakin silloin on. Jos syöminen on vaikeaa, syödään huonoja vaihtoehtoja (pehmeää pullaa) ja turhalla ravinnolla ei jaksa pysyä terveitten kirjoissa kovin kauan kukaan.- yksullamirjami
Hyvä aloitus ja kiva kun on jo senverran aikaakin , että voi olla olosuhteet on muuttuneet -- ei ainakaan parempaansuuntaan -
Minun purukalustoni on ollut kohtalaisen hyvässä kunnossa ,siihenasti kunnes Hammaslääkäri huomas ne amalkaami paikat sielä alaleuan viimeisissä -- hän ehdotti että otetaan ne pois , jos noiihin tulee reikiä (huom! jos ) hän ei niitä sillonkaan ala paikata, pois on otettava .
Voi herranpieksut ja rouvan nappikengät ---kaikkeen sitä menee halpaan ,olisiko se kun luottaa liikaa sanojan ammattitaitoon
Nyt on minullakin hänen tekemät kaksi alaleuan takahammasta sellaisella raudalla suussa kiinni . en voi syödä mitään niinkun ennen , varsinkaan jos olen vieraassapaikassa syömässä ,voi se kiinteä ruoka jäädä niihin hampaisiin kiinni. On siinä sitte ihmisten aikana mukava ruveta hampaitaan korjaileen -
Ei muutakun mentävä pöydästä pois -- Tualettiin korjaileen niitä kahta hammasta paikoilleen - Kai minä joskus tukehdun niihin vielä .
U.M
Makriina .ek:lle kiitos tästä aloituksesta vaikka aikaa onkulunut --mutta asiat ei . Olipas sulla huono tuuri. Eikö hammaslääkärin työhön liity jonkinmoinen takuu! ?Arvelisin, että jo hampailla ei voi syödä, niin lääkärin pitää ainakin selittää, mihin tarkoitukseen hän on hampaita ajatellut, kun meni ne raudoittamaan.
Kyllä tämä ikä on huomattu muuallakin. Huomaan, että minulle kaupataan huonoa tavaraa, kuvitellaan, että mummu ei näe kunnolla, ei se tarvitse ensiluokkaista tuotetta. Sen havaitsee, kun menee ostamaan vaikka kahvinkeitintä. Kyllä se halpa ja vanha malli isketään ensi töiksi nenän alle.
Kampaaja viis veisaa neuvoistasi, leikkaa napsuttaa tukkasi salamannopeasti ja nyrpistää nenäänsä, jos yrität estää kynimistä.
Terveyskeskuksen luukkuvirkailijalla on ilmeisesti määräys pitää potilaat loitolla. Lääkäriin ei tahdo päästä, vaikka mitä selittäisi, käsketään vain kotiin ja levätä ja tulla uudestaan parin päivän kuluttua. Naapurille kävi juuri niin, ja vaikka valitti useampaan kertaan, piti odottaa, että kohtaus oli niin paha, että vietiin piipaa-autolla päivystykseen, jossa moittivalla äänellä sanottiin, että pitäisi kyllä vähän aikaisemmin...
Pessimismi iski tänään. Ei se usein iske, mutta nautinpahan nyt sitten, kun alkuun pääsin! Onko tähän lääkettä?- kissoittelija
Jospa pätkä kissavideoita hetkiseksi piristäisi, liitteessä olisi koeannos:
https://www.youtube.com/watch?v=Q0zPqM3kCDg
- yksullamirjami
Minä olin kanssa ihan pois tolaltani -- avasin tämän aparatin aamusella . Sainkin lintu sivut aiki --ja kohta kone meni kummalliseks -- ei se suorastan "kkatunu" mutta antiviirusohjelma antoi jonkinlaisia englanninkielisiä kehotus lippuja - Koitin saada jotain tolkkua tähän vähäsillä konsteillani mutta mikään ei tehonnu .
Ajattelin että , kun en päässyt selville oliko se vika Siinä Avasti antiviiruksessa . Poistin sen koko ohjelman -- Ja sammutin koneen - Soitin naapurille toimiiko hänen internetti --ei toiminut . Se vika ei ollut minun koneessani vaan meidän taloyhtiön OXNIT preepandissa - tästä selvitään kyllä -Huraa -- on vaan oltava pikkusen malttia ,niin kaikki järjestyy.
Asensin antiviiruksen uudestaan ja sain sen nyt Suomenkieliseksi --
Koitin koko aika pysyä rauhallisena --olihan vika preepandissa joka on koko ajan monena vuotena toiminut hyvin .
Ja vaikka olenkin jo "melkein muumio "-- en ole kokoaikana tarvinnut apua --
Nyt on taas kiva mennä nukkumaan, kun pöllökin oli niin tyytyväinen omassa pesäpöntössään.
Ei anneta periks" ne on vaan numeroita siinä iässä joka joka vuosi lisääntyy vaan yhdellä -- numerolla .
Oliskoos vanhenemisen pahimmat oireet ne alistumiset --Ja sen mukaan masennus -- mikä vie kaiken voiman ,varsinkin elämänilolta.
Yksinäisyys kaikkein pahinta ,ainakin minulla ,avun pyytäminen ottaakoville .
Kun on koko ,elämänsä ollut yksin (melkein) .- Makriina.ek
Minäkin tutustuin lähemmin tietokoneeseen omin avuin, kun eläkkeelle jäätyäni sain ensimmäisen koneeni. Siinä oli W95. Ovat jutut sen jälkeen muuttuneet monta kertaa, aina joutunut opettelemaan uutta. Aluksi olin ihan ymmällä ja kysyin kaiken aikaa neuvoja pojaltani. Mutta opin minäkin vaivojen ja vastusten kautta. Nyt en enää pelkää kokeilla, kuten aluksi, sillä työtehtävissäni firman ATK-osaston pojat varottelivat aina koskemasta mihinkään muuhun kuin siihen omaan ohjelmaan. Olin oppinut pelkäämään pahinta. Olisi muka voinut kaatua kaikki ohjelmat taitamattomien käsissä.
Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että heiltä olisi itseltään mennyt työ alta, jos muut koneen käyttäjät olisivat oppineet ATK:n salat. Kivoja, tai ei niin kivoja, mutta huomioita, joista tuli itsellenikin mieleen muutamia.
Voi noita muistoja tietsikoista ja puhelimista. En nyt viitsi edes mainita, tai kerron lyhyesi, kun firmaamme tuli tietokone, oliko 1974? laskutukseen ja kirjanpitoon. Kuinka´ollakaan, kun keksimme, että sieltähän löytyy muutakin kivaa ja kone meni juntturaan. Hätä oli suuri, koska työaika oli loppu ja koneet olisi pitänyt varmuuskopioida. Jotenkin siitä selvittiin.
Koti koneeni olen kahdesti "tuhonnut" ja puhelimen kerran, kun lapseni antoi minulle Erikssonin hienon puhelimen kaikilla mausteilla ja sieltäkin löytyi "kaikkea kivaa", joita kokeilin! Heti siitä tuli se kuuluisa ontuva Eriksson, jota (olikohan ounastelu uudesta puhelimesta)muka ei pystynyt korjaamaan?
Hammaslääkäristä on suurin pettymys, kun minulla oli ns. silta, joka oli irronnut, joten varasin ajan erikoislääkäriltä. Kyllä hän sen sillan irroitti, mutta sanoi, että ne tukihampaat täytyy poistaa ja poisti myös? Se oli virhe, koska niihin juurihoidettuihin hampaisiin, ainakin nykyisin, saa edes jonkinlaista purupintaa rakennettua. Ainakin täällä on erittäin hyvä kunnallinen hammaslääkäri.
Lisäksi nuo sinnikkäät puhelinmyyjät. Aluksi löin luuria kiinni sadatellen sitä ennen, mutta nyt olen muotoillut parempaa, tai pahempaa.
Jos soittaja alkaa lurituksensa; "olet osallistunut meidän kyselyyn"...niin vastaa heti, että en ole ainakaan kymmeneenvuoteen, joten tietosi on väärä. Aikaisemmin oli näitä; "tililläsi on XXX-rahaa", joten tilaa lehtiä.
Jos taas soittaja esittää ensin "mumina" firmansa, josta tiedän, että hän kauppaa isompaa nettiliittymää tai parempaa puhelinta, niin keskeytän hänet sanoilla; minä olen iäkäs mummi, en osta mitään, en myy enkä vaihda, mutta tämä kaikki "nauravalla" äänellä ja lopuksi voin kysäistä, että asiahan tuli nyt selväksi?
On tämä opettelemista, tämä elämä. Juuri kun oppii itsekkin, niin kuolema tulee ja nuoret ei usko, mitä mummi kertoo. En minäkään uskonut äitiäni, joka sanoi, että "elämä tulee olemaan vaikeaa"? Nyt muistan tuonkin sanonnan, koska silloin ajattelin, että "miten muka"? Minullahan oli isä ja äiti, sisko ja veljet. Voi, että sitä oli noin tietämätön.
Kyllä, opettelemista on. Ja varuillaan saa olla, ettei joudu hyväksikäytetyksi.
Itse jouduin pulaan, kun naapurissa asuva henkilö, hyvänpäiväntuttu, alkoi lainailla edesmenneen mieheni työkaluja, "Et kai tarvitse sitä jiirisahaa, lainaisitko, kun teen kyökkiin komeroa." Puunkaatoon tarvittiin moottorisahaa. Kysyinkin, eikö hänellä itsellään ole sahaa, ja hän sanoi, että ketju pitäisi terottaa. - Kun kerran lainaa, saa olla varma, että tullaan uudestaan.
Otin pienen vihon ja kirjoitin siihen lainatun esineen ja päivämäärän ja pyysin kuittauksen. Sanoin, että olen vastuussa työkaluista perikunnalle, enkä halua ruveta tekemään selkoa kadonneista koneista. Häntä kuittaukset nolottivat. Ihmetteli, enkö luota häneen, johon en vastannut mitään. Olinhan tietysti voinut sanoa EN. Mutta taisi ymmärtää sen sanomattakin.
Se hyvä puoli asiassa on, että työkoneet ja askarteluhuone siivotaan nyt porukalla ja työkaluille tulee uudet omistajat perikunnan piiristä. Kesämökeille mahtuu.
Mieheni oli aikanaan avulias ja jelppasi naapureita. Eräänä keväänä joku palautti hänelle 100 m kaapelin, jonka oli syksyllä lainannut. Pahoitteli, että se oli jäänyt ulos lumen alle, et kai ole sitä talvella tarvinnut? Ja yksi kundi sanoi, ettei hän osta oksasilppuria kun saa sen meiltä kuitenkin lainaksi. Silloin vaadin, että silppuri viedään mökille.- vasta56
Saako 8kymppistä sanoa vanhaksi? Olen 56-v. ja oli ilo lukea tätäkin ketjua. Ei ole toisten kirjoittajien mollaamista niin kuin joillakin sivuilla. Pysyisipä pää itsellä teidän ikään asti edes noinkin kunnossa kuin tämän ketjun kirjureilla. Tämä piristi jo kohta huomiseen painuvaa iltaa, vaikka olikin jonkin viikon takaista juttua.
- yksullamirjami
Tämä vanhaksi nimittely on pikkuisen epäkorrektia --katsos kun me ihmiset ikäännytäänkin eri lailla -- Sairaus tekee ihmisistä ennenaikaan vaivasia --ja monelta puuttuu elämänhalu -
Tämä on niinkun kukkasetkin --kun hoidetaan hyvin niin elämäjatkuu pidempään , ainakin siedettävänä.
Olen tämän pitkän elämäni aikana saanut tutustua paljon erilaisiin ihmisiin. Mikä oli varmaankin ollut siinä viimeisessä työssäni eduksi. Varsinkin koska jouduin paljon tekemää työtä vammaisten ja vanhuksienkin parissa
He kiintyivätkin vuosienmittaan minuun --mikä ei ollut itselleni tarkoitus koska hehän olivat kovin vieraita ja puhuimmekin äidikielenämme eri kieltä. Kulttuuri onneksi on melko samanlaista -
Se , kun on auttanut pitkän aikaa (montavuotta) jotakin apuatarvitsevaa --minullehan se oli vaan työtä- ja eikä niinkään helppoa --oli koitettava auttaa heidän vaivojaan .
Voi olla että minä itse olen ikääntynyt lempeästi---sitä kun on joskus vaikea uskoa että mittarissa on jo noin isot lukemat -- ja kuolinilmoitukset on jo järjestään nuorempia . Enimmäkseen .
U.M
Muistan, kuinka vanha tätini luki kuolinilmoituksia sillä mielellä, että onko hänellä vielä oikeus elinvuosiin, vai ovatko kaikki ilmoitetut jo häntä nuorempia. Itsekin huomaan tyrmistyväni, kun minua 10 v nuorempien muistokirjoituksia lukee lehdistä, kuolinilmoituksista puhumattakaan.
Kaikki menehtyneet viihdemaailman edustajat ovat olleet kymmeniä vuosia meikäläisiä nuorempia, viimeiseksi tämä Prince. Kovaa elämää nykyajan ihmiset elävät.
Nykypäivän ns. vanhukset ovat käyneet aika mankelin läpi, lyijykynällä kirjoitetusta kaunokirjoitusvihosta läppäriin ja sanojenkäsittelyyn. Pankkitiskillä käyntikin on monelle vain kaukainen muisto, nyt on pakko oppia verkossa asiointi. Se ei ole yksinkertaista monelle kahdeksankymppiselle, mutta lopulta se onnistuu, kun pankit ja verotoimistot siirretään tarpeeksi kauas.
On tässä ollut sen verran oppimista monissa asioissa, ettei ole kerinnyt ruveta vanhukseksi.- vasta56
Siis Te ette ole vanhoja, vaan kokeneita. Asia ymmärretty. Kiitos siitä. Hyviä Jatkoja Teille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks63777Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?872726Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1072561Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut242245- 522033
Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai1061935Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1251799Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si111528Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287341204Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he3461129