KÄSILLÄPARANNUS ELI ENERGIAPARANNUS

KuudesAurinko

"Otteita kirjasta Kuudennen Auringon aika



Tutkija Elmer Green on osoittanut, että kokeneiden käsilläparantajien kädet säteilevät normaalia korkeampia sähköarvoja hoidon aikana. Green päätteli, että hoitaja kykenee välittämään omaa energiaansa hoidettavalle. Myös tohtori William Braudin tutkimukset todistavat, että ihmisen intentiota eli tietoista pyrkimystä voidaan käyttää erittäin voimakkaana parantavana voimana. Energiaparantamista on tutkittu vuosikymmenien ajan useiden tutkijoiden toimesta.

Uusimpien tutkimusten mukaan sairaus onkin seurausta häiriöistä ja epätasapainosta yksilön kvanttivirtauksissa. Terveys puolestaan on tasapainoa ja järjestystä. Parantamisessa on kyse yksilön kvanttivirtausten tasapainottavasta uudelleenohjelmoinnista, jotta kokonaisuus voisi toimia yhtenäisemmin. Parantaminen välittää informaatiota, joka tukee ihmisen energioiden palaamista tasapainotilaan. Näin ollen monet biologiset prosessit ovat alttiita intention hienovaraiselle vaikutukselle. Ihmisellä on mahdollisuus toimia parantavana kanavana, jolloin hän antaa Nollapistekentän järjestää uudelleen toisen ihmisen kvanttivirtaukset. Lynne McTaggart toteaa tällaisten tutkimustulosten viittaavan siihen, että yksi tärkeimmistä hoidoista, mitä lääkäri voi antaa, on terveyden ja hyvinvoinnin toivominen potilaalleen. "

26

1054

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • chakrataukeaa

      "Uusimpien tutkimusten mukaan sairaus onkin seurausta häiriöistä ja epätasapainosta yksilön kvanttivirtauksissa. "

      Millainen moraali on ihmisellä, joka alkaa uskottelemaan sairaalle tällaista soopaa?

      • Oikeaasoopaa

        Uusimpien tutkimusten mukaan sairaudet ovat pillerien ja piikkien vajausta.

        Jos haluat parantua, sinun on tasapainotettava pillerivajaus, syötävä ne oikeat pillerit, ei mitään huuhaa vitamiinipillereitä. Samoin on piikien kanssa!


      • chakrat aukeaa.
        Heti uskishörhö heräsi torppaamaan hyvää kirjoitusta. Niiden "lähetystehtävä" siis jatkuu.


      • Kristallienkelienergia

        Ei näillä hörhöillä ole minkäänlaista moraalia.


    • Moraalistapuheenollen

      >...Yhdysvalloissa ihmisen kehon leikkely on kuitenkin tuottoisa liiketoimi – kuten myös nykyajan Kiinassa. Yhden vuoden aikana amerikkalaiset kirurgit suorittavat noin 350,000 sepelvaltimon ohitusleikkausta ja laskuttavat niistä ainakin neljätoista miljardia dollaria. Usein tällaisia leikkauksia tehdään aivan turhaan. Yhdysvalloissa suoritetuista alaselän leikkauksista puolet tehdään asiantuntijoiden mukaan ilman pätevää syytä, ja tarpeettomasta leikkauksesta johtuvien kuolemien määrän arvellaan siellä olevan jopa kahdeksankymmentä tuhatta potilasta vuodessa....

      • valehtelukokäy

        Eli kvanteista valehtelu sairaille ei ilmeisesti ollut millään tavalla sinun moraalikäsityksesi vastainen?


      • manimanimani
        valehtelukokäy kirjoitti:

        Eli kvanteista valehtelu sairaille ei ilmeisesti ollut millään tavalla sinun moraalikäsityksesi vastainen?

        Ei sinulla, skeptikolla, ole mitään moraalia, koska et edes ymmärrä, mitä sana moraali tarkoittaa, puhumattakaan, että osaisit mitään moraalia oikeata moraalia noudattaa.
        Sinun moraalisi on , enemmän rahaa vähemmällä työllä ja kaikkia petkuttaen.


      • Vaihtoehtolahko
        valehtelukokäy kirjoitti:

        Eli kvanteista valehtelu sairaille ei ilmeisesti ollut millään tavalla sinun moraalikäsityksesi vastainen?

        Liekkö kuuluu siihen samaan moraalittomien lahkoon jossa väitetään olevan olemassa jotain luontaisia syövän parantavia hoitomuotoja.


      • tzemppaamaan
        manimanimani kirjoitti:

        Ei sinulla, skeptikolla, ole mitään moraalia, koska et edes ymmärrä, mitä sana moraali tarkoittaa, puhumattakaan, että osaisit mitään moraalia oikeata moraalia noudattaa.
        Sinun moraalisi on , enemmän rahaa vähemmällä työllä ja kaikkia petkuttaen.

        Koitko kysymykseen vastaamisen henkisesti ylivoimaiseksi?


      • Ultrakanava

        Korkealla maanpinnasta näyttää liitävän tämä "kirjailijakin".


      • kufliygligiug
        Ultrakanava kirjoitti:

        Korkealla maanpinnasta näyttää liitävän tämä "kirjailijakin".

        Ovat näitähuuhariskeposia!


      • näin.tulee.käymään
        kufliygligiug kirjoitti:

        Ovat näitähuuhariskeposia!

        Myös kaukoparannus tullaan tutkittuna tietona toteamaan ennen pitkää faktaksi. Näitä tapauksia on tuhansia ja tuhansia eri puolilla maailmaa.


      • kvanttienergiaaon
        valehtelukokäy kirjoitti:

        Eli kvanteista valehtelu sairaille ei ilmeisesti ollut millään tavalla sinun moraalikäsityksesi vastainen?

        Sinä siis väität,ettei kvanttienergiaa ole olemassa.
        Olet tosi tyhmä ja kouluttamaton ihmisparka.


    • HalukasOppilas

      Voisiko joku kertoa, että mistä saa kurssitusta tuohon käsilläparannukseen?

      • yöhoitaja

        Halukas oppilas.
        Jos sinulla on vähänkin henkisiä lahjoja voi käydä vuosien aikana 3 reikikurssia 1,2 ja3 niin sinä pystyt parantamaan ihmisiä.
        Kurssit maksavat yli 100 €. Tosin kädet eivät ole se parantava tekijä vaan mieli ja aivot ja halu parantaa.
        Tämä henkilö ei ole silti parantaja vaan välittäjä. Hän välittää kosmista energiaa..


      • y.h
        yöhoitaja kirjoitti:

        Halukas oppilas.
        Jos sinulla on vähänkin henkisiä lahjoja voi käydä vuosien aikana 3 reikikurssia 1,2 ja3 niin sinä pystyt parantamaan ihmisiä.
        Kurssit maksavat yli 100 €. Tosin kädet eivät ole se parantava tekijä vaan mieli ja aivot ja halu parantaa.
        Tämä henkilö ei ole silti parantaja vaan välittäjä. Hän välittää kosmista energiaa..

        korjaan yli 1000€


      • Kosminen-energia

        "yöhoitaja"

        Taidat olla yö hoidokki.


    • y.h

      Korjaus. Kolme kurssia maksaa yksityisillä kursseilla yli 1000 €. Myös työväenopistoissa on kuulemma järjestetty reikikurssejakin. Ovat paljon halvempia.

    • näin.vaan.on

      Enemmän kuin käsillä, hyvät supliikki-ihmiset hoitavat tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä hyvällä supliikillaan.
      He saavat introvertinkin ihmisen avautumaan ja puhelemaan kanssaan. Näitä ihmisiä on jokaisessa isommassa kylässä tai taajamassa.
      He ovat todellisia arjen sankareita.

    • Hyvän_Olon_Skeptikko

      Tunnetteko Emily Rosan ?
      Hän oli aikansa mediasensaatio vuoden 1998 paikkeilla

      Tämä 9-vuotias koulutyttö teki sokkotutkimuksen energiaparantajista.

      Hän tutki 21 terapeuttisen kosketuksen (TT) parantajaa tunsivatko he "ihmisen energiakentän"(HEF). Hän tutki moneen kertaan tunnistivatko he sokkona kumman kätensä päällä Rosa piti kättään. He onnistuivat suorastaan surkeasti, arvasivat vain
      44%:sti joka on huonompi kuin sattumalla arvaamalla (50%) olisi pärjännyt.

      Sensaatio hänestä tuli siksi että hän oli aikansa nuorin henkilö joka sai tutkimuksensa läpi arvostetussa peer review lääketieteen julkaisussa, tässä tapauksessa JAMA:ssa(Journal of the American Medical Association:ssa).

      Hänestä on ihan oma artikkelinsakin wikipediassa.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Emily_Rosa
      In 1996, Rosa saw a video of Therapeutic Touch (TT) practitioners claiming they could feel a "Human Energy Field" (HEF) emanating from a human body and could use their hands to manipulate the HEF in order to diagnose and treat disease. ---
      The results showed that TT practitioners could not detect the hand more often than chance, and Rosa et al. therefore concluded that there was no empirical basis to the HEF and by extension therapeutic touch:

      • Hyvän_Olon_Skeptikko

        Tässä näkyy koejärjestely:
        Skeptic:
        http://www.skeptic.com/eskeptic/10-11-17images/Emily-Experiment-Diagram-lg.jpg

        Jama-lehdessä:
        http://amaprod.silverchaircdn.com/data/Journals/JAMA/4554/joc71352f1.gif

        Eli koehenkilö koitti sokkona havaita kumman käden päällä on Emilyn käsi.

        Jos nyt suoraan sanon niin tuo epäonnistuminen hämmästyttää sillä kyllä käden pitäisi säteillä lämpöäkin sen verran että sen huomaisia mutta jos nämä parantajat on niin vanhoja paksunahkaisia ettei edes sitä tunne niin...


      • Ankkanen

        "Tämä 9-vuotias koulutyttö teki sokkotutkimuksen energiaparantajista."
        Kaikenlaista toi lehdistökin viittii valehdella!!!
        Ja sinä uskot kaiken , mitä lehdissä lukee!!!
        Heheheheheh!
        Et ilmeisesti ole se penaalin terävin kynä!!!


    • Käsillä parantajia on aina ollut ns. vanhan kansan keskuudessa. He eivät välttämättä osanneet lukea, eivät saaneet mitään koulutusta.
      Syrjäisessä kotikylässämme oli vanha vakaa maanviljelijä jolla oli sekä verenpysäyttämisen että kaukoparantajan kyky.
      Oli sattumalta isäni sisaren mies. Hän sai pysähdettyä ihmisen verenvuodon kilometrien päästä.

    • Jeesuksenparannusoppi

      Uuden SOTEN mukaisesti tullaan kaikki sairaanhoitajat ja lääkärit lähettämään käsilläparannus kursseille.

    • Anonyymi

      Apua mitä teen oon tehny just tota mun frendeille ja mun vanhemmille kaikki oli ensiks et kuvitteliks ne mut sit se kipu katos niiltä ja ne sano et oon noita

      • Hyvä, että palstalla on vihdoin kirjoituksia palstan aiheestakin.

        Ei sinulla hätää ole, ellet asu Ahvenanmaalla, jossa on ollut muinoin noitavainoja. Vaihtoehtoisia hoitoja ja rokotteita vastustavalla Pohjanmaalla tilanteesi voisi olla hankala.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      225
      3996
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      38
      2403
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      45
      1959
    4. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      452
      1793
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      43
      1770
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      93
      1626
    7. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      21
      1262
    8. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      32
      1034
    9. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      120
      1013
    10. Korvasiko kaupunki Morkon talon?

      Tän missä oli joku vesivuoto talon ulkopuolella? Vai miten saaga päättyi?
      Kuhmo
      9
      964
    Aihe