Oletko jo tyhjännyt jäämistösi?

Poisheitettävää olisi vaikka kuinka paljon. Tässä mietin vain odotanko seuraavaan muuttoon asti vai toiminko jo nyt.

Minä poisheitän jatkuvasti, nytkin on kirpputoripöytä vuokrattuna.

Jostain syystä en käsitä, että ihmisillä on noita ns. aarteita. Aika harvat asiat ovat korvaamattomia ja tavarasta voi luopua. Minulla ei esimerkiksi ole mitään vanhoja valokuvia. Ulkomaanmatkoilla tulee kuvattua ja kuvat ovat koneella katseltavina, mutta ne ovat vain jonkinlaista viihdettä ja matkojen muistelua.

Jos joku kysyisi nyt, mistä materiaalisesta et voi luopua, en varmaan osaisi vastata hetimmiten.

Jäämistö jää jälkeeni, sitten kun minä olen jo poissa.
Siivosin tänään vaatehuoneen ja paljon heitin joutavaa pois. Esim. kahdet aamutossut, kun en koskaan niitä enkä edes sukkia sisällä pidä.
Kaikki sellainen pitäisi kuulemma heittää pois, millä ei ole itselle mitään merkitystä. Viedä vaikka kirpputorille jos hyväkuntoista on.

Jäämistöjen tyhjääminen voi toteutua monellakin eri tapaa. Ystävättäreni jonka elämä on kulkenut aika tavalla parallellia rataa minun kanssani jo kolmenkymmen ja risat vuoden takaa on nyt hyvin pettynyt ja surullinen. Se olisi kauheen pitkä tarina, mutta ihan pääkohdiltaan se meni nyt näin:

Äiti joka asuu Suomessa on nyt laittanut heidän kotitalonsa myyntiin hänen veljiensä ja äidin miesystävän vaatimuksesta, kun mamma on nyt vanhahko (n. 70 v.) ja hänelle on tullut parkinsonia, miesystävä ei jaksa enää leikata nurmikkoa kun ei voi oikein hengittää ankara tupakanpoltto on aiheuttanut keuhkolaajentumaa tai jotain vastaavaa, salilla jaksaa vielä kyllä käydä kuitenkin :). Veljet asuvat 1-2 tunnin päässä ja ovat erittäin varakkaita, aikuiset lapset kummallakin, mutta ei jää aikaa eikä kiinnostusta käydä joskus auttamassa äitiä: perheen miehet päättivät että kaikkipannaan rahaksi ja että mitä niitä romuja säästämään ja talo myyntiin: mamma ja miesystävä muutettiin pieneen kaupunkin luukkuun, ei edes parveketta.

Ystävätär oli ehdottanut että he sisarusten kesken pitäisivät yllä lapsuudenkotiaan (omakotitalo maalla lähellä kaupunkia) kesäkotina äidille ja heillekin pistäytyä lomilla, mutta hänen ehdotulsensa ei saanut vastakaikua. Äiti piti ajatuksesta saada olla kesällä maalla mutta kun kukaan ei jouda auttamaan ja miesystävä ei jaksa.

Nyt muutto on tehty. Veljien tyttäret ovat käyneet putsaamassa mamman talon ja kappas vaan, kaikki arvokkaatkin lahjat mitä ystävättäreni oli roudannut Suomeen äidilleen kolmenkymmenen vuoden aikana, jouluna ja syntymäpäivinä, äitienpäivinä ja tuliaisina ovat facebookissa myynnissä veljentyttärien toimesta, muutamalla eurolla. Minkäs teet, vaikka harmittaakin. Ystävätär ei päässyt täältä kaukaa äitinsä omaisuuden jakoon ja äiti saatiin ylipuhuttua että on parempi muuttaa kaikki rahaksi. Äidinhän ne tavarat tietenkin olivat ja hänen päätösoikeutensa mutta kyllä nyt on minunkin mielestäni veljet käyttäytyneet tosi sikamaisesti sisartaan kohtaan.

Vaimon pois menon jälkeen hänen tavarat pois, en kerää tavaraa kuleksimaan 60 neliön asuntoon ei mahtuisi kovinkaan, mökillä ovat kolmen kimppaa.

Joka päivä jotakin pakkaan hyväntekeväisyyskirpparille menevään laatikkoon, kerran viikossa käyn sen sinne tyhjäämässä. Tarkoitus on ensi kevääseen mennessä saada tavarat niin vähiin, että tärkeimmät mahtuu asuntoautoon ja puolitärkeät pieneen varastokonttiin. Ainakin ensimmäisen eläkevuoden ajattelin olla tienpäällä ilman tiettyä määränpäätä.

En ajatellut tyhjätäkään.
Elelen tässä tätä elämääni ja sitten kun minua ei ole jälkeen jäävät
tekevät mitä haluavat, En osaa mennä heidän päähänsä, jos eivät esitä suoranaisia toivomuksia. Minulle tärkeät voivat olla heille tyhjänpäiväisi ja taas toisin päin.

Paljon olisi kyllä pois heitettävääkin... kahden huoneen ja keittiön...vaatehuoneen.. parvekkeen ja kanakoppivaraston asunnossani...
Kai ne jaksaa sitten rahdata tavarat...kun minut on ensin "rahdattu"

Siivoskelen kaappeja ja nurkkia tasaiseen tahtiin. Vien hyväkuntoisia tavaroita Pelastusarmeijaan, jonka myyntipiste on tässä lähellä.
Roskikseen heitän nyt jo helpommin kuin joskus aikaisemmin. Pitää ajatella, että ei ole tätäkään tavaraa tarvinnut vuosiin, joten sitä ei kaipaa, kun heittää menemään.
Yritän pysytellä poissa tavarataivaista, sillä miellyn johonkin turhaan kuitenkin ja ostan kaapin täytteeksi.
Kirjoista yritän myös päästä eroon. Nekin onneksi saan Pelastusarmeijaan.
Rakastan perittyjä esineitä, niistä en raatsi luopua. Jäävät sitten jälkipolville.

On opittava erottamaan tarpeeton ja tarpeellinen ja sitä tarpeellistakin säilyttää minimaalisesti. Arvotavara ja muu on asia erikseen, jos sitä aikoo säilyttää suvussa ja perijät ovat sellaisia, joista tietää ettei synny perinnönjako Sotaa.