Eli oon 14 vuotias tyttö. Mulle todettiin pari vuotta sitten masennus, mutta onneksi pääsin siitä eroon. Pelkään että se alkaa taas, koska talvesta asti oon huomannut että mua ahdistaa. Mulla on elämässäni niin paljon huolia ja moni asia loukkaa mua. Yritän olla välittämättä ja vahva mutta en enään vaan jaksa. Huoleni ovat siis semmoiset, että menetin parhaan ystäväni lähiaikoina. Ystäväni aina loukkaavat minua, esim. tekevät wa ryhmiä eikä mua lisätä. Sopii menoja keskenään nenäni edessä eikä mua pyydetä, eli siis jätetään ulkopuolelle. Aina kiva jos olen jonku kanssa niin niille tulee aina niitä heidän ryhmäviestejä ja katon aina vieressä silleen että kiva. Toiseen kouluun oon menossa, ja siis anosin eri kouluun koska en voinut mennä sinne kouluun minne mun olisi pitänyt vaikka siellä kaikki mun kaveritkin ovat. Ja siis meen semmoselle luokalle missä on yksi mun vanha luokkalainen, ja oon kuullut vähän aikaa sitten mitä kaikkea paskaa hän on aina puhunut mun selän takana. Joten kyllä ärsyttää, en periaatteessa tunne ketään muita. Vielä se että parhaani kaveri toinen kaveri tuli nytten matkoilta, ja arvasin että nyt hän on heti sen kanssaan. Eli siis tää mun "paras kaverini" ei oo laittanu mulle melkeen yli viikkoon viestiä, soittanu tai ehdottanut mitään. Siis mua ärsyttää miten joudun kokemaan ihmissuhteita tällä tavalla. Oon oikeesti tosi hyväsydäminen ihminen, haluan aina kaikille hyvää, en vihaa ketään ja oon tosi reipas ja rohkea. En ymmärrä, miksi mä välitän ihmisistä niin paljon mutta sit ne vaan loukkaa mua. Ja en tarkoita juuri tätä tilannetta, on ollut paljon pahempiakin. Tää koko kasa näitä mun ongelmia on heitetty niskalleni ja mua ahdistaa nytten. En saa unta, kun mietin kokoajan mitä huonoa mulle taas tapahtuu. Mietin että saanko koskaan semmoista ystävää ketä ei oikeesti tuottais mulle pahaa mieltä. Koska nytten mitä mä tarviin niin oikeesti tosi hyvän ystävän... Mutta mulla ei oo semmoista. On ahdistunut olo, väsynyt, ja yksinäinen. En jaksa esittää että kaikki on okei tai olla välittämättä tästä kaikesta. Mitä mä teen? Nää ajatukset pyörii mun päässä ja haluan oikeasti vain onnellisen elämän.
Mua ahdistaa ja tarvitsen apua.
yksinäinen111
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kun olin 14-vuotias, oli hirveen tärkeää olla porukassa se hauskin ja kivoin ja suosituin. Välillä mulla oli paljon kavereita, välillä taas haukuttiin sumoksi ja milloin miksikin.
Mutta se pointti mitä tarkotan, on, että toi sun hetki elämässä on aivan väliaikanen. Sä kasvat, sä saat uusia ihmisiä elämääsi, sun ystävät kasvaa, ja ymmärtää, että ei noin voi käyttäytyä. Ne ihmiset, joiden kanssa olin ylä- ja ala-asteella, ei niistä kukaan ole enään minun elämässä. Uusia ihmisiä tulee, ne tärkeimmät on vielä tulossa. Joten menet päivä kerrallaan ja mietit, että sulla on oikeasti kaikki asiat hyvin. Sulla on perhe ja rakkaita, joilta saat tukea ja turvaa. Ei tarvi aina olla se coolin. Mun sanat voi tuntua typeriltä sulle nyt, mutta kun tosta meet 4v eteenpäin, ja oot mun ikänen, niin huomaat, että ehkä jotain perää mun sanoissa oli. Sun tosiystävät on vielä jossain tuolla edessä odottamassa sua.
Hei yksinäinen111.
Tuntui hyvältä, että osasit kirjoittaa tänne ja jäsentää pahan mielen kokemuksiasi.
On päivänselvää, että ulkopuolelle jättäminen ja toisten sisäpiiriwhatsappailut loukkaavat ja tuntuvat ikäviltä. Kerrot itse olevasi reilu ja kiva ja toivoisit tietenkin samanlaista kohtelua toisilta.
Olet myös pettynyt siihen, mitä termi 'bestis' tarkoittaa ystävällesi. Ilmeisesti itse haluaisit luottamuksellista, tiivistä suhdetta. Olet odottanut parasta kaveriasi matkoilta ja nyt palattuaan odotus ei täytykään.
Kerrot paljon siitä, miten toivoisit ihmisten kanssa aitoa, läheistä yhteyttä ja se ei ole onnistunut.
Masennus on usein monen pettymyksen aikaansaama summa. Kerroit päässeesi siitä eroon mutta mietit, voiko se alkaa takaisin. Mikä tuolloin sinua auttoi? Kävitkö esim. jossain keskustelemassa? Mainitset sinulla olevan paljon huolia. Niitä ei kuuluisi kantaa yksin vaan jokainen tarvitsee toista ihmistä huoliensa huojentautumiseen ja kuuntelemiseen. Olisiko sinun mahdollista ottaa uudestaan yhteyttä siihen tahoon, joka viimeksi sinua masennuksessa auttoi?
Olet menossa eri kouluun ja sekin mietitytttää.
Ystäväksi ei ketään voi pakottaa. Uskon kuitenkin sinun olevan ihana ystävä sille, jonka kanssa teillä on samantapaiset arvot ystävyyttä kohtaan. Jos omalla luokalla ei sielunkumppania ole, voit hakeutua erilaisten harrastusten piiriin jossa kenties on enemmän sinun kaltaisiasi. Seurakunnillakin järjestetään monenlaista nuorten toimintaa. On peli-iltoja, harrastuskerhoja, leirejä tms. Jos et ole kokeillut, kannattaa varmaan syksyn koettaessa katsoa kirkonkin tarjonta. Nyt kesällä ei varmaan hirveästi ole toimintaa kun työntekijät ovat paljon rippileireillä tai lomilla.
Toivottavasti elämä suo sinulle arvoisesi ja ansaitsemasi rakkaan ystävän.
Kanssasi tätä toivoo Merja, diakoni
Ei kaikki aina haluu minuakaa mukaan ja se on IHAN normaalia. antaisitko kavereittesi joskus tehdä jotain keskenään? Siksi he eivät saata välittää sinusta, sillä kuulostat siltä että sinun pitäisi roikkua niissä kiinni kokoajan.
Hei, Suosittelen sinua lainaamaan kirjastosta tai ostamaan nämä kirjat ja lukemaan ne aina uudellee, ne auttavat on kokemusta:)
-Myönteisen ajattelun voima ( Norman Vincent Peale)
-Sen teet mihin uskot ( Norman Vincent Peale)
-Voima (englanniksi The Power, Rhonda Byrne)
Mulla alkoi myös pari vuotta sitten masennus ja se koulu ei auttanut se koulu ei ymmärtänyt. No sillon ku masennus tuli niin se johtui siitä kun en saanut tukea koulussa. Nyt kun oon just käyny 5 luokan nii ei oo masennus mihinkään kadonnut. Koulu ymmärsi hätä ni liian myöhään siinä vaiheessa kun karkasin ei tapahtunut mitään. Toisellakaan kerralla koulu ei ymmärtänyt. Vasta kolmannella kerralla koulu ymmärsi kun psykologi tuli puhumaan rehtorille ja opettajalle. Olen karannut jo 4 kertaa. Ja siis aina tullu poliisi autolla kotiin. Nyt.. alan väsyä tähän. Toivoisin apua mutta en tykkää niistä keskustelu käynneistä. Ne ovat niin ahdistavia. Oon käynyt vaikka millä psyko käynneillä en kertaakaan oo puhunut poliisille , lääkärille yms.. Voit käydä lukee mun "Monta ongelmaa" oon siis 12v tyttö