Kiinnostus mökin omistamiseen vähenee

Asiallisesti-sanoen

Hinnat laskevat edelleen.
Mökkeily eli kultaista aikaansa vielä 90-luvulla, joskin se kirkkain hohto alkoi jo tuolloin olla ohi.
Ilmiöön on olemassa hyvin yksinkertaiset syyt.
50-luvulla ja sitä ennen syntyneillä oli yleensä ainakin jonkinlaiset siteet maalle. Oltiin joko maalta lähtöisin ja muutettu työ perässä kaupunkiin tai sitten oli vietetty lapsuuden kesiä maalla, sukulaisissa tms. Kaipuu noihin lapsuuden kesiin on yksi mökkeilyinnostusta selittävä tekijä. Toisaalta kun taloudellinen tilanne soi mahdollisuuksia, eikä ollut oikeastaan muutakaan tapaa viettää lisääntynyttä vapaa-aikaa niin ostettiin tontti ja rakennettiin mökki.
Näin se meilläkin kävi.
60-luvulla ja etenkin sen jälkeen syntyneiden sukupolvien mielenkiinto mökkeilyä kohtaan on ollut huomattavasti vähäisempää
Nuoremmat sukupolvet eivät ole kokeneet sitä samaa minkä vanhemmat kokivat, eikä ollut samanlaisia siteitä maalle. Joku saattoi jopa kokea vanhempien mökkeilyn ahdistavaksi, koska yhteys kavereihin oli hyvin usein poikki mökillä ollessa.
Toinen vielä merkittävämpi syy on se, että näille nuoremmille on tarjolla kilpailevia vaihtoehtoja. Ulkomaan matkailu on huomattavasti helpompaa lisääntyneen kielitaidon ja parempien lento- ym. yhteyksien ansiosta.
Kotimaa ei jaksa enää kiinnostaa siinä määrin kuin kaukokohteet. Eräällä tavalla tästä samasta ilmiöstä kertoo se, että muunmaalaisten kiinnostus Suomea kohtaan (matkailumaana) on lisääntynyt.
Suomeen tuleva turisti ei kuitenkaan halua ostaa mökkiä vaan hän vuokraa sen tai todennäköisimmin majoittuu hotelliin.
Harvempi tämän päivän aktiivi-ikäinen suomalainenkaan haluaa hankkia mökkiä omistukseensa, vaikka saattaa muutaman päivän kesässä jossakin mökillä viettääkin. Yhä useampi suomalainenkin vuokraa mökin.
Miksi ostaa lehmä jos haluaa silloin tällöin lasillisen maitoa (jätän nyt mökin hankintaan liittyvän, porkkanapenkissä tyydytettävän pätemisentarpeen käsittelemättä)?
Vuokramökissä on se hyvä puoli, että sen huolto ja ylläpito on jonkun muun harteilla. Maksat vuokran, käytät mökkiä sovitun ajan ja sillä siisti.
Buumin kuihtuminen aiheuttaa joskus hankalia tilanteita ja pienen vesistön rannalla oleva muutaman kymmenen vuoden ikäinen perusvarusteltu mökki on todella vaikea myyntikohde. Tilanne hankaloituu tuostakin jos mökki on pitkien taipaleiden takana. Itä- ja Pohjois-Suomessa on satojen pienten järvien ja lampien rannoilla mökkejä joita ei kukaan ole käyttänyt vuosikausiin juuri lainkaan, eikä niitä enää voi käyttää, koska huoltamattomuus on pilannyt ne.
Toki uusien mökkien rakentamistakin on siitä huolimatta, mutta se on lukumääräisesti huomattavasti vähäisempää kuin em. mökkeilyn kultaisena aikana. Mökkien varustelu ja siten myös rakennuskustannukset ovat tietysti ihan toista luokkaa.
Nyt on syytä huomata, että myös tuo hankintakustannus on merkittävä mökkeilyä rajoittava tekijä. Vaikka varallisuuttakin olisi niin harvempi haluaa sijoittaa rahojaan omistusmökkiin, saati tehdä velkaa sellaisen hankkimista varten.
Kun suuret ikäluokat poistuvat keskuudestamme meille jää todella paljon heikosti tai keskinkertaisesti varusteltuja mökkejä joita kukaan ei tarvitse ja joiden arvo on vain niiden alla olevan tontin arvo. Ilmiö on nähtävissä vielä 50-luvulla syntyneiden kohdallakin.
Tilanteen vakiintumista voimme odotella vasta parinkymmenen vuoden kuluttua, ellei sitten nykyhetkestä katsoen jotain ihan kummallista tapahdu.

http://yle.fi/uutiset/kesamokkien_hinnat_pudonneet_rajusti__katso_maakuntasi_hintamuutos/8025676

121

243

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no_onko_ihme

      Pakko myöntää, että tuleva mökin verotuksen nostaminen 40 % söi vähän ostointoa.
      Tietenkään muutkaan kulut eivät tule laskemaan.

      • Junalla-Lyoniin

        Ai jaa. Onko se jo päätetty. Tuotapa en tiennytkään. Kuvittelin sen olevan vielä ministerin "taskussa".


      • virsi_440

        Tämä yksi se jaksaa "muiden asioiden" murehtimisella kuka ja ketä omistaa mitäkin ei ole kateudella rajaa ja asian valoinen puoli sillä verotetulla eurolla mahdollistetaan (rahoitetaan) tämänkin sankarin ihmettely tänne palstalle.

        Tekemällä töitä voi hankkia jotain ja osa perii sitä mammonaa enkä ole heille kateellinen miksi olisin ja täällä on suurin osa keskustelujen aloituksista juurikin näitä viha/kadepuheita.


      • massia_on
        virsi_440 kirjoitti:

        Tämä yksi se jaksaa "muiden asioiden" murehtimisella kuka ja ketä omistaa mitäkin ei ole kateudella rajaa ja asian valoinen puoli sillä verotetulla eurolla mahdollistetaan (rahoitetaan) tämänkin sankarin ihmettely tänne palstalle.

        Tekemällä töitä voi hankkia jotain ja osa perii sitä mammonaa enkä ole heille kateellinen miksi olisin ja täällä on suurin osa keskustelujen aloituksista juurikin näitä viha/kadepuheita.

        Häh? Älä juo enää.


      • toimeentuleva
        massia_on kirjoitti:

        Häh? Älä juo enää.

        No hyvä että on sitä.
        Massia
        Vihapuhe jatkuu.


      • meillä kiinteistövero 45 euroa vuodessa...ja sitten jos ja kun nousee 40% niin se on 63 euroa. Just joo.....


      • sähkömukavuuksinsaunaym

        ne hankkii huvilan kenellä on pätäkkää sijoittaa.huvilan arvot eivät laske niinkuin pörssissä.meidänkin huvilan arvo on noussut pilviin.5 kertaiseksi sijoitettuun pääomaan verrattuna.ja jää perillisille.nyt ei enää tavallisilla töillä pysty hankkimaan huvilaa.mutta aikoinaan sijoitimme kaikki rahat huvilaan,ja saadaan nauttia luonnon antimista.marjat kalat sienet,riistaeläimet ym rauha ja naatinto.siellä hermolepää ja aivot latautuu.


      • käyttöoikeusikuinen

        kyl on komiaa omistaa huvila.pääsee marjaan kalaan,sieneen,ja tietysti nyt metsälle.ja pilkille ja verkolle talvella.niin ja tietysti arvo on noussut 5 kertaiseksi tässä huvilalla ollessa.ne ostaa ja sijoittaa kellä on hynää.nykyisin ei palkalla enää saa mitään.ja perilliselle jää kun paperit saadaan tehtyä,käyttöoikeus loppuiän.


      • Kateus
        virsi_440 kirjoitti:

        Tämä yksi se jaksaa "muiden asioiden" murehtimisella kuka ja ketä omistaa mitäkin ei ole kateudella rajaa ja asian valoinen puoli sillä verotetulla eurolla mahdollistetaan (rahoitetaan) tämänkin sankarin ihmettely tänne palstalle.

        Tekemällä töitä voi hankkia jotain ja osa perii sitä mammonaa enkä ole heille kateellinen miksi olisin ja täällä on suurin osa keskustelujen aloituksista juurikin näitä viha/kadepuheita.

        Niin totta, samaa mieltä!


      • Vuokra-oikeus-aina

        Kaiken "haalimisen" rinnalla koulut sinulla on jäänyt kinkeri asteelle. Taidatko edes tietää, mitä oli kinkerit?
        Toisekseen jos olet sijoittanut huvilaan joskus 40 - 50 vuotta sitten, minkä arvoinen mörskä käyttömukavuudeltaan se on tänä päivänä? Kun se on lähes kulahtanut ja kulunut. Ja miten se 5-kertainen arvo lasketaan?


      • eivapaatavangitavoi

        Voisin hankkia mökin koska en ole naimisissa enkä laita rahaa miehen pussiin ☺


      • vapaakuintaivaanlintu

        ei voi vapaata vangita:) sama täällä en vaan laita rahaa naisen pussiin on se vaan niin siistii;


      • aina.tyhjenee3xviikossa

        minä laitan pussit tyhjäksi naisen posaan.


      • yäskyäk
        virsi_440 kirjoitti:

        Tämä yksi se jaksaa "muiden asioiden" murehtimisella kuka ja ketä omistaa mitäkin ei ole kateudella rajaa ja asian valoinen puoli sillä verotetulla eurolla mahdollistetaan (rahoitetaan) tämänkin sankarin ihmettely tänne palstalle.

        Tekemällä töitä voi hankkia jotain ja osa perii sitä mammonaa enkä ole heille kateellinen miksi olisin ja täällä on suurin osa keskustelujen aloituksista juurikin näitä viha/kadepuheita.

        Amen, Suomi on kateellisten paratiisi...missään ei varmaan ole niin kateellisia ihmisiä kuin Suomessa ja varsinki Itä-Suomessa!


      • Mökkeilijä1
        Lkv56 kirjoitti:

        meillä kiinteistövero 45 euroa vuodessa...ja sitten jos ja kun nousee 40% niin se on 63 euroa. Just joo.....

        Tässä ollaan asian ytimessä. Mökkien kiinteistöverot on normaalimökeissä (alle 100 m2 ) ihan kohtuulliset. Isokaan prosenttuaalinen korotus ei tee siitä kovin kallista. Jos on 200 m2 mökkiin varaa, niin sitten on varmasti varaa maksaa myös se vajaan 500 euron vero vuodessa.


      • Omistan yhden saaren ja yhden saarimökin. Kahta en tarvitse, joten saarta myyn, koska se on kotiani kauempana. Ensi viikolla menee myyntiin. Mantereen mökki on saarimökkiä mukavampi, mutta se on sitten yleensä se varkaita houkutteleva rantarutakko. Saari on hankala mutta komea. Meillä on onneksi niin lyhyt matka mantereelle, että sen hoitaa hujauksessa soutamalla. Pitää kuitenkin vorot ja vieraat poissa.
        Saariasuminen ei sovi kaikille. Ne, jotka siihen tottuvat saavat elämyksiä, joita rantapusikoissa ei saa. Sen sijaan rannan rutakoihin pääsee autolla pihaan ja pihasta pois. Se on tavattoman kätevää. Lapsuus tuli vietettyä rantarutakossa ja oli sekin kivaa. Se rannan rutakoituminen vain kyllä haittasi.
        Vuokramökki on jonkun toisen, jolle antaa vuokraa, mutta sopii niille, joita asia ei haittaa tai jotka haluavat säästää rahaa ja vaivaa mökkiin.
        Kaupungissakin voi viettää kesän. Samoin matkoilla. Kaikki on koettu. Eri ikäisenä varmaan pitää eri asioista. Poikani ovat nyt aivan ihastuneita saaristoon. Minulle kelpaa jo tv ja kehno kesäohjelma kapungissa.


    • tiedemökkeilijä

      Pitkän kirjoituksen jaksoit väsätä, valitettavasti missaat ns pointin.
      Mökkeily vastaa eri tarpeeseen kuin vaikka ulkomaan matkailu tai viikko
      vuokramökillä.
      Kun ihminen nikkaroi terassia tai kitkee sitä porkkanapenkkiä, tällöin toimii
      pääasiassa ihmisen oikea aivopuolisko ja tämä aiheuttaa suurta tyydytyksen
      tunnetta. Vuokramökillä ei näitä juttuja voi tehdä, aikuinen tarvii oman puuhamaan.
      Mökkeily on siis paljon syvemmällä kuin ne juuret maaseudulla.
      Seuraa mitä ympärilläsi tapahtuu: puutarhanhoito, mökkeily tms lisäävät suosiotaan kaiken aikaa. Tämä näkyy vaikka alan messujen tai tv-ohjelmien lisääntymisenä ja hurjana suosiona.
      Mitä enemmän työt siirtyy päätteelle ja elinypäristö ns neukkukuutioon, sitä enemmän on tarvetta mökkeilylle.

      • Mökkifriikit

        Just näin! Nykyään ihmiset tekevät etätöitä ja sitä voi tehdä mökiltä käsin, niin meilläkin. Meillä ei kummallakaan ollut lapsuuden perheissä mökkiä ja ollaan mökkeily löydetty vasta nyt viisikymppisinä. Mökkikausi alkaa huhtikuussa ja jatkuu lumien tuloon saakka ja ihan törkeen ihanaa päästä aina mökille, sielu lepää ja elämän laatu parantunut aika lailla nyt. Lisäksi käydään me ulkomaillakin lomailemassa vuosittain, joten ei se mökkeilyä estä. Ja juuri tämä nikkarointi ja puuhastelu basic-asioiden äärellä, niin kyllä unohtuu työn kiireet ja stressi.


      • Ngvffcd

        Ei kannata kiinnittää huomiota puuhasteluohjelmien määrään, se ei kerro mitään mökkeilyn suosiosta. Noita ohjelmia tehdään lähinnä siksi, että ne ovat halpoja. Lisäksi, suurinta osaa nykyisistä ihmisistä ei kiinnosta pätkän vertaa nikkarointi tai puutarhanhoito. Pienistä remonteista ja sisustuksesta ollaan toki kiinnostuneita, mutta sitä varten hankitaan ammattilaiset. Itse ei tehdä mitään. Jotkut jopa palkkaa ihmisiä hoitamaan puutarhan.

        On täysin tilastollinen fakta, että mökkeilyinto on romahtanut. Ja jotain mökkiohjelmiakin tehdään, koska välittäjät ovat paniikissa ja sponsoroivat ohjelmia markkinoimaan mökkielämää. Katso vaikka noita ohjelmia, ne ovat pelkkiä sponsorien mainoksia. Useimmat nuoret (alle 40v) pitävät mökkeilyä lähinnä sadistisena kidutuksena ja typeränä rahan ja ajan haaskauksena. Hitto, useimmat nuoret pk-seudulla pitää jopa autoa ja ajokorttia turhina ja jättää ne hankkimatta.


      • vainelämää2

        Mökki tulee olemaan elinehto jatkossa.
        Evitskogissa jo "ulkonaliikkumiskielto" päällä. Ihmiset eivät uskalla enää päästää lapsia ulos, ei tarvinne kertoa mistä systä.
        Tätä porukkaa tulee suomeen jatkossa 25-50 000/v, vähitellen valuvat kohti Helsinkiä ja muita kaupunkeja. Ruotsissa Södertälje on jo Syyrialaismafian hallinnoima.
        Vain ne jotka osaavat elää mökeillä, maalla tms selviävät.


      • xxxxxxxxxx111

        Puhuit asiaa. Juuri noin.

        Tähän voisi lisätä vielä sen, että jos on rantamökin yhteydessä tarpeeksi metsää, esim. meillä on 13 ha, niin siinä riittää puuhaa, kun tehdään polttopuita. Tällöin omaa rauhaakin on enemmän, kun tontin rajalle on yksityistieltä matkaa (no, meillä vain 400 m) riittävästi ja rantaviivaakin on enemmän. Pienessä järvessä (meillä pituus 1 km) on hyvät ja huonot puolensa.
        Tällaisia paikkoja on varmaan aika harvoin myynnissä. Meillä tämä on perintötorppa. Tällä järvellä, jossa on yhteensä 7 mökkiä, ei yhtään vielä ole myyty vieraille. Kaikkien naapureidenkin mökit kulkevat suvussa. Eipä saa verottaja mitään kunnon arviota hinnasta, kun ei ole toteutuneita kauppoja!


      • mies-59v
        Ngvffcd kirjoitti:

        Ei kannata kiinnittää huomiota puuhasteluohjelmien määrään, se ei kerro mitään mökkeilyn suosiosta. Noita ohjelmia tehdään lähinnä siksi, että ne ovat halpoja. Lisäksi, suurinta osaa nykyisistä ihmisistä ei kiinnosta pätkän vertaa nikkarointi tai puutarhanhoito. Pienistä remonteista ja sisustuksesta ollaan toki kiinnostuneita, mutta sitä varten hankitaan ammattilaiset. Itse ei tehdä mitään. Jotkut jopa palkkaa ihmisiä hoitamaan puutarhan.

        On täysin tilastollinen fakta, että mökkeilyinto on romahtanut. Ja jotain mökkiohjelmiakin tehdään, koska välittäjät ovat paniikissa ja sponsoroivat ohjelmia markkinoimaan mökkielämää. Katso vaikka noita ohjelmia, ne ovat pelkkiä sponsorien mainoksia. Useimmat nuoret (alle 40v) pitävät mökkeilyä lähinnä sadistisena kidutuksena ja typeränä rahan ja ajan haaskauksena. Hitto, useimmat nuoret pk-seudulla pitää jopa autoa ja ajokorttia turhina ja jättää ne hankkimatta.

        Varsinkin vanhat ihmiset kaipaavat rauhaa ja saavat sitä mökeillään. Nuoretkin innostuvat myöhemmin kun haluavat puuhailla jotain erilaista omien pienten lastensa kanssa.


      • karutodellisuus
        Ngvffcd kirjoitti:

        Ei kannata kiinnittää huomiota puuhasteluohjelmien määrään, se ei kerro mitään mökkeilyn suosiosta. Noita ohjelmia tehdään lähinnä siksi, että ne ovat halpoja. Lisäksi, suurinta osaa nykyisistä ihmisistä ei kiinnosta pätkän vertaa nikkarointi tai puutarhanhoito. Pienistä remonteista ja sisustuksesta ollaan toki kiinnostuneita, mutta sitä varten hankitaan ammattilaiset. Itse ei tehdä mitään. Jotkut jopa palkkaa ihmisiä hoitamaan puutarhan.

        On täysin tilastollinen fakta, että mökkeilyinto on romahtanut. Ja jotain mökkiohjelmiakin tehdään, koska välittäjät ovat paniikissa ja sponsoroivat ohjelmia markkinoimaan mökkielämää. Katso vaikka noita ohjelmia, ne ovat pelkkiä sponsorien mainoksia. Useimmat nuoret (alle 40v) pitävät mökkeilyä lähinnä sadistisena kidutuksena ja typeränä rahan ja ajan haaskauksena. Hitto, useimmat nuoret pk-seudulla pitää jopa autoa ja ajokorttia turhina ja jättää ne hankkimatta.

        Tavalliset pk-seudun nuoret ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes ajokorttiin saati mihinkään mökin hankintaan. Tämän päivän nuori on paljon köyhempi kuin vanhempansa. Kysykääpäs joskus mökin omistavilta vanhemmilta paljonko he henkkivat jo nuorena. Tämä nuorten aikuisten köyhyys ja valtava työttömyys on myös todellinen siihen miksi kolmekymppisten sukupolvi on tehnyt vähemmän lapsia kuin vanhempansa. Mutta tämän uusliberalistisen politiikan aikanahan palkkojen laskemien, työehtojen heikentyminen ja hyvinvointivaltion rapautuminen esitetään edistyksenä. Uusliberalismi on yksinkertisesti tulonsiirto köyhiltä, duunareita sekä keskiluokalta rikkaille. Varakkaammalla väellä on ne oikeat huvilat käytössä kuten ennenkin.


      • sdfgdfgfg
        karutodellisuus kirjoitti:

        Tavalliset pk-seudun nuoret ovat niin köyhiä ettei ole varaa edes ajokorttiin saati mihinkään mökin hankintaan. Tämän päivän nuori on paljon köyhempi kuin vanhempansa. Kysykääpäs joskus mökin omistavilta vanhemmilta paljonko he henkkivat jo nuorena. Tämä nuorten aikuisten köyhyys ja valtava työttömyys on myös todellinen siihen miksi kolmekymppisten sukupolvi on tehnyt vähemmän lapsia kuin vanhempansa. Mutta tämän uusliberalistisen politiikan aikanahan palkkojen laskemien, työehtojen heikentyminen ja hyvinvointivaltion rapautuminen esitetään edistyksenä. Uusliberalismi on yksinkertisesti tulonsiirto köyhiltä, duunareita sekä keskiluokalta rikkaille. Varakkaammalla väellä on ne oikeat huvilat käytössä kuten ennenkin.

        Itse asiassa suurella osalla olisi kevyesti varaa autoon ja ajokorttiin, mutta he vain pitävät autoa turhana ylihintaisena peltikotterona. Eihän minulla ollut autoa kuin vasta 32-vuotiaana, vaikka siihen olisi ollut kevyesti varaa paljon aiemmin.

        Ja omat vanhempani ostivat mökin aikanaan noin 30-vuotiaina ja myivät sen 50-vuotiaina, kun oppivat vihaamaan mökkielämää (kuten myös minäkin). He ovatkin aina sanoneet, että vain sadistiset luonteet hankkivat mökin taakakseen.

        En luokittele mökkiä sen kummemmin oikeudeksi tai tarpeeksi kuin Ferrarin omistamistakaan. Molemmat ovat täysin typerää rahan ja ajan haaskausta.

        Ja monet miljonääritkään eivät omista mökkiä, eikä sellainen kiinnosta heitä pätkääkään. En minäkään ostaisi omaa mökkiä, vaikka minulla olisi miljardi euroa. En huolisi mökkiä ilmaiseksikaan, enkä edes vaikka siitä maksettaisiin.


      • mökki-ilo
        sdfgdfgfg kirjoitti:

        Itse asiassa suurella osalla olisi kevyesti varaa autoon ja ajokorttiin, mutta he vain pitävät autoa turhana ylihintaisena peltikotterona. Eihän minulla ollut autoa kuin vasta 32-vuotiaana, vaikka siihen olisi ollut kevyesti varaa paljon aiemmin.

        Ja omat vanhempani ostivat mökin aikanaan noin 30-vuotiaina ja myivät sen 50-vuotiaina, kun oppivat vihaamaan mökkielämää (kuten myös minäkin). He ovatkin aina sanoneet, että vain sadistiset luonteet hankkivat mökin taakakseen.

        En luokittele mökkiä sen kummemmin oikeudeksi tai tarpeeksi kuin Ferrarin omistamistakaan. Molemmat ovat täysin typerää rahan ja ajan haaskausta.

        Ja monet miljonääritkään eivät omista mökkiä, eikä sellainen kiinnosta heitä pätkääkään. En minäkään ostaisi omaa mökkiä, vaikka minulla olisi miljardi euroa. En huolisi mökkiä ilmaiseksikaan, enkä edes vaikka siitä maksettaisiin.

        Voivoi, katkeruus paistaa joka sanasta. Harmi että sinulla ei ikinä ollut varaa mökkiin ja elämä kohta jo ohi...


      • hdfgdfgfd
        mökki-ilo kirjoitti:

        Voivoi, katkeruus paistaa joka sanasta. Harmi että sinulla ei ikinä ollut varaa mökkiin ja elämä kohta jo ohi...

        Totta, jos pään hakkaaminen seinään kunnes viedään ambulanssilla sairaalaan on "elämää". Ei mökki ole "elämää" sen enempää kuin mikään muukaan typerä roina.


    • Sadekesä15

      Juuri näin!
      Näin oli meilläkin: vanhemmille oma kesämökki oli tärkeä hankinta.
      itselleni lähinnä vain lapsuudessa.
      Meillä nykypolvilla on ollut mahdollisuus hankkia mm. hyvät omakotitalot verrattuna edellisiin sukupolviin. Jopa kesämökitkin.
      Siis monella ei ole mitään tarvetta omaan (kalliisiin ja vähäkäyttöisiin) kesämökkeihin.

    • JohtajaJAsijoittaja

      Kesämökkien hinnat jatkaa vapaapudotusta. Kesämökki on nyt mustapekka jota kukaan ei halua.

      • Ei-voi-mitään

        Näin on. Myymättä jää ainakin pienten vesistöjen rannoilla ja jossakin kauempana asutuskeskuksista.
        Isoilla vesistöillä on eri juttu, mutta ei ne hinnat näytä olevan nousussa missään.


      • HhahhhhahahahshH
        Ei-voi-mitään kirjoitti:

        Näin on. Myymättä jää ainakin pienten vesistöjen rannoilla ja jossakin kauempana asutuskeskuksista.
        Isoilla vesistöillä on eri juttu, mutta ei ne hinnat näytä olevan nousussa missään.

        Saimaalla hinnat romahtaneet.


      • Kaikella.on.hintansa

        Romahtaa se talous käymällä naimassa Thaimaassakin.


      • mies-59v

        Kyllä varmasti haluavat jos saavat ilmaiseksi (tai lähes niin, lahjaveron hinnalla). Puhun vanhempien perintö- tai lahjamökeistä lapsille.


      • PeeJiiPee

        Osta vanha, tee se itse miehen omistanut mökki. Pirsto se säleiksi ja rakenna tilalle täysin uusi. Muuten olet jatkuvan remontin kanssa täysin kusessa. Saat vatsahaavan kesälomallasi.


    • uusimokki

      Hinnat laskee mutta kunnossa olevien mökkien kiinnostus kasvaa sekä hinnat ei niissä laske. 40-50 v. Ovat edelleen kiinnostuneita mökeistä jossa on mukavuudet ja ranta vieressä. Työpaineet kasvaa ne kelle niitä työpaikkoja riittää. Vapaa aikaan ollaan valmiit sijoittamaan enemmän rahaa, talovelat loppusuoralla ja vanhoihin kerrostalo osakkeisiin sijoitus riskit kasvaa. Niinpä hankitaan mökki, tai puhutaan kakkos asunnosta, joka on sopivan ajomatkan päässä, vedet ja viemärit kunnossa, tekniikka pelaa, vähän ehkä sijoitetaan vähän rahaa sisustamiseen sekä pihan helppo hoitoisuuteen. Näinä talouden aikoina on raha olla hyvä kiinni kiinteässä omaisuudessa ja ehkä kuitenkin kotimaassa. Itse 45 vuotiaana on perheessä velaton 2000 luvun talo sekä vuosi sitten hankittu mökki, jossa vieteään vapaa aikaa. Eikä harmita yhtään vaikka hinnat tulisivat alas vielä 20% niin ne tulee ulkomaan matkakohteiden loma asunnoissa, mutta 10v. Sisällä saan kuitenkin omani pois, vähentäen käyttö hyödyn. Näillä otsikoilla saadaan aikaan lisää tarjontaa ja järkevää hinta mökeille jotka ovat kuitenkin tulleet tiensä päähän, kunnon,tekniikan ja alueen myötä.

    • ostajat

      Kyllä täällä perhe omasta mökistä haaveilee kun osake on maksettu, voi olla että perinnöksi tulee jos sisarukset eivät halua. En ymmärrä näitä puheita ja lehti juttuja

    • täällänäin

      Mulle on ihan sama kuka omistaa ja mitä omistaa...tärkein pointti on itselle se että omistan ulkomailta 2 asuntoa enkä halua suomesta omistaa yhtään mitään!En nyt enkä tulevaisuudessa!

      • Minula.mumon.möki

        Uskotaan.
        Uskotaan sekin, että täällä vajakkisella suomi24 palstallahan ne mökkien, talojen, osakkeiden ja asuntojen omistajat viettävät aikaansa ja käyvät leveilemässä. Heillä kun ei ole muuta tekemistä kuin suomi24 keskustelu palstat :D
        Heidän omaisuuksiaankin hoitaa alan ammattilaiset, että heille itselleen jää aikaa istua suomi24 keskustelupalstoilla kirjoittamassa mitä kaikkea he ovat saaneet aikaan suomen talouselämässä :DDD


    • mekkk

      EI vähene ja itse perin mökin aikanaan ja kun vanhemmat ovat sen -70 luvulla hankkineet niin aina saa omansa pois mutta ei tarvetta myydä ja äitini jo yli 80v ja pidän mökin kunnossa. Mokissä on se hyvä puoli että siellä täytyy tehdä jotain asioiden eteen eikä kaikki ole valmiina kuten vakiruisessa asunnossa. Kivaa puuhastelua on omaksi tarpeeksi ja kun tekee fiiliksen mukaan eikä hampaat irvessä niin se siitä. Kaikkein parasta mökillä on kun aamuisin ensin tuli takkkaan ja jos tarvetta niin aamupala sinne kypsymään ja sen jälkeen aamu-uinnille niin herää ja tulee liikunta samaalla ja sen jälkeen kaikkea muuta..

    • Savusauna__

      Kiinnostus mökin omistamiseen ei ainakaan omalla kohdalla vähene. Kun mökki on isolla tontilla ja puhdasvetisen järven rannalla niin mikä on mukavampaa hellepäivänä kuin kaikessa rauhassa olla laiturilla ja käydä uimassa. Tavallisen puusaunan lisäksi löytyy myös savusauna jossa saunominen on todellinen nautinto. Kesämökkien hintakehitys ei kiinnosta kun en ole mökki myymässä.

    • väheneehän_se

      kun kädettömät nykyihmiset eivät tiedä, mitä he voisivat mökillä tehdä. Eivät osaa käsillään mitään tehdä, ei pysy kädessä sen enempää naula ja vasara kuin kirves tai moottorisahakaan. Klapitkin pitäisi joku tuoda valmiina ja pinota. Pitäisi olla mökilläkin se huoltomies, jolle soittaa ja valittaa, kun tarvitsee korjata jotain.

    • ktLäävässäOlevat

      Suurin osa mökkeilijöistä juuri on näitä kerrostalokopperon poikia. Luusereita.

    • MökkeileväRva

      Lähes yksinpuhelua harrastaa tämä palstamme häirikkö. Kukahan tämä katkera sielu on, joka vuodattaa mökkituskaansa tänne jatkuvalla syötöllä? Näkyy olevan NIIN suunnattoman vaikeaa käsittää, että me mökkeilijät rakastamme mökkejämme ja mökillä puuhastelua. Saamme siitä iloa ja sisältöä elämäämme eikä hinnalla ole paskan väliä. TOISTAN HINNALLA EI OLE VÄLIÄ KUN MÖKKI JO ON EIKÄ MÖKKI OLE MYYNNISSÄ. Live and let Live!

      • 2mökkiä_omistuksessa

        Juurikin näin oikeaa puhetta murehditaan toisten asioilla niin tuppaa ne omat asiat jäädä hoitamatta.

        Ja tiedoksi ne kaavoitetut "hyvät" tontit on jo käytetty ja ostajan ongelma jos siltä löytyy se vanha ja hänen mielestään lahorötiskö ostaa sen huipputontin (kun niitä ei vaan ole markkinoilla) ja rakennuttaa sinne sen huippumökin (tuskin pysyy omaa pi¤¤eliä kummempi elin kädessä työ"kaluista" puhumattakaan)

        Kaveri jaksaa vaan kuin duracell pupu viestiä mökkien myynnistä ja silti niitä tietävästi vaan myydään ja rakennetaan uusiakin joka vuosi ja oma on jo eli ei pahemmin huoleta mitä muiden mökeillä tapahtuu.

        Hyvää ja hauskaa loppukesää marjastuksen ja muiden aktiviteettien lomassa.


      • Päiväkerrallaankin

        En todellakaan myy mökkiä ,ennekuin on todella suuri halu siihen. Mitä väliä,mihin pistät rahasi,jotka olet iloisesti töitä tehden ne hankkinut. Joillakin on loistovene,jotkut ostaa kämppiä ulkomailta,minua viehättää luxusmökki järven rannalla.Ei siitä kannnata murehtua,kun susta aika jättää.Se on loppu sitten.Eikä siitäkään,mitä jälkeläiset sillä mökillä tekee.Elämää ei voi kukaan itse hallita,yrittää voi,mut loppuviimein se on KORKEAMMASSA KÄDESSÄ.


    • kesä-koltiainen

      Itselle ja omalle ikäryhmälleni mökkeily on lähinnä saunomista, kalastusta ja ryyppäämistä.

      • ex_dokumökkeilijä

        Taitaa sitä olla joka ikäryhmälle jossain vaiheessa ne jotka järkiintyvät elävät pidempään ja ne jotka lisäävät kulutusta selviävät kuka mitenkin mutta harrastuksena hyvää silti.


      • ikäryhmä20-30

        Olit siis sinä kavereinesi vuokramökissä, mökkimme naapurissa pari viikkoa sitten.


    • mökkinautinto

      Toisessa viestiketjussa kerrottiin mökkien hintojen puolittuneen. Itse en myisi vaikka hinta olisi noussut sen 50 prosenttia. Sieltä Kreikasta saa varmaan halvalla mökkejä joten kannattaa soitella sinne. Omat lapseni käy ahkeraan mökillä sekä lasten lapseni. On vaan aurinkosähkö, ei telkkaria. Radio riittää ja nuorilla älypuhelimet.
      Kun huoltotöiltä jää aikaa niin lopun ajan pelailemme eri pelejä ulkona ja sisällä. Liikumme metsässä, vähän kalastelemme ja poimimme marjoja.
      Pieni kesämökkimme on meidän henkireikä. Itse asun omakotitalossa mutta lapseni kaikki kerrostaloissa.
      Kaikki nuoret ei varmaankaan tykkää kesämökeistä, mutta ei mökkien hinnat ole vielä paljoa pudonneet. Kuulin että Lomarenkaan vuokrahinnat ovat hieman nousseet viime kesästä. Suomessa riittää vielä mökkejä sekä mökkeilijöitä.

    • ruohonjuurenleikkaaja

      Jos haluaa spekuloida sijoituksilla niin voi keskittyä muihin instrumentteihin kuin mökkeihin. Meidän mökki ei missään skenaariossa ole tulossa myyntiin. Se on täysin omaa perhettä varten.

      • soutupitäjä

        Omaan käyttöön hankittu ja riittävä nykyisenä tulevaisuudesta ei osaa sanoa mutta ei kuitenkaan tule realisoitavaksi oman elämäni aikana ja lahjoitan vaikka suomenrikastuttajille naapurin ja tämän palstan romahduttajan mieliharmiksi eli kun kirstun kansi suljetaan niin eipä se paljoa kiinnosta asianomaista mikä sen hetkinen arvo on mökillä.

        Hyvää mustikanpoiminta keliä odotellessa.


    • MökkiJoonas

      Eihän niistä tosiaan enää mitään saa.

    • 70_luvullasyntynyt

      Itse ostaisin mökin heti, jos olisi rahaa siihen. Toistaiseksi rahat on kiinni omistusasunnossa, sillä avioero pisti omaisuuden puoliksi ja jouduin velattomasta talosta siirtymään velkaiseen kerrostalokämppään.

      Jos vain työt säilyy niin tarkoituksena on ostaa jossain vaiheessa mökki kunhan saan asuntolainaa maksettua pois. Tarkoituksena ostaa ihan pieni mummonmökki kuivalta maalta, jossa on omaa rauhaa. Veden tarpeen tyydyttäisi palju ja pieni puuhastelu takkapuiden, marjapensaiden ja nikkaroinnin parissa olisi hyvää vastapainoa kerrostaloasumiselle.

      • unohda_mummot

        70-lukulainen täälläkin ... ja olisi yhteisomistuksessa oleva kolhoosimökkikin, mutta siellä en ole vuosikymmeniin käynyt, kun muiden osakkaiden ohjelmistona on 1) ryyppäys 2) kännäys 3) perskännit.

        Mummonmökkiä lähdin itsekin alkuun hakemaan, mutta hyvin äkkiä jouduin toteamaan, ettei niihin kannata sotkeutua. Nostalgiahinnoittelua pukkaa, kun huudetaan 50 k€ mökistä, jossa on ilmiselvästi alkup. asukas asunut "tappiin asti" (kalusteista yms. päätellen) sen jälkeen mökkiä lie vielä "kypsytelty" useita vuosia tyhjillään. Piharakennuksia on useita (sauna, liiteri/puuvaja/navetta) ja ne ovat vähintäänkin perusteellisen remontin tarpeessa ellei jo kaiken avun tuolla puolen (valokuvissakin pressuja katolla = katto vuotaa kuin seula jne) ja päärakennuksessakin aina ja poikkeusetta jotain vialla - jopa niin, että homeen hajun aistii jopa netin välityksellä.

        Juuenole mitenkään käsistäni kätevä ja vaikka olisinkin, niin rupea siinä tekemään remonttia rakennuksiin (huom monikko), jotka sijaitsevat 150-200 km etäisyydellä vakituisesta asunnosta. Pitäisi noin niinkuin alkajaisiksi hommata isoa peräkärryä, työkaluja jne jne. "Avaimet käteen" teetettynä taas puhuttaisiin useiden kymppitonnien kuluista. Kun näissä ei tosiaan ne korjaustarpeet ole mitään kevyttä nikkarointia, vaan pitäisi uusia jätevesien käsittely, mökin/saunan katto, mökin ulkoverhous yms. "pientä". Plus sitten kaikki päällepäin näkymättömät alapohjan mätimiset yms. päälle.

        No, seuraavaksi kuivanmaan kesämökkejä katsomaan. Vaan eipä olleet 60/70 -luvun mökitkään paljoa parempia. Näissäkin pressut saunan katolla, lämmityslaitteena "kätevä" avotakka (yläosa sankan noen peittämä... mistä myös voi toimivuutta päätellä). Mutta kylläpä vaan sitä löytyy pienellä 30-40 k€ budjetillakin tarjontaa 80-luvun mökeistäkin. Omani sain vielä em summia halvemmallakin, mutta onhan siinä sitten pientä korjaustarvetta. Kymppitonni lisää, niin alkaa löytyä jo 90 -luvun mökkejä. Ja edelleen hinnat jopa alle paljon huonokuntoisempien mummonmökkien!

        Toki jostain joutuu aina tinkimään. Sehän on alle 100 k€ hintaluokassa selvyys, ettei rantaa ole (pl. joku naurettava savipeltoon kaivettu kuoppa), mutta puutteina saattaa olla myös ei kaivoa, ei sähköä, auto pitää jättää parin sadan metrin päähän.

        Erittäin tyytyväinen olen omaan mökkiini ollut. Sähköt mökillä on, muttei juuri muita mukavuuksia. Kuten asiaan kuuluukin! Jos olisi suihkut, astianpesukoneet, taivaskanavat .... niin sitten olisi meno kuin varsinaisessa asunnossa! Mitä järkeä silloin on edes mökille lähteä?

        Mökkeilyn viehäntys on just siinä, ettei kaikki pelaa automaattisesti, vaan pitää leikkiä sissiä takkapuiden kanssa puuhastellen ym. Ja sitten kun ei enää jaksa, polkaisee takaisin vakiasunnolle. Toistaiseksi on mökillä tullut rampattua "vain" kahdesti kuukaudessa. Vuoden ympäri.


      • Oma.tupa.on.oma.lupakin

        Hienosti kiteytetty tosi tarina suomalaisuuden peri-ihanne-kuvasta nimeltä mökkeily, sen tarpeellisuudesta ja tarpeettomuudesta. Myyjillä tosiaan erittäin vääristynyt mielikuva, että ostaja mökki-himoissaan ostaisi ihan minkä vaan liiterin viiden liiterin hinnalla, ehei.


    • mokiton

      Joillakin joo,rahasta se on kiinni niinku ennenkin.

    • jdhjf

      Haluatko voittaa yli 12 miljoonaa euroa?
      Rekisteröidy ilmaiseksi ja ole mukana arvonnassa.
      Annamme jokaiselle 1000€ bonuksen.
      Klikkaa tästä:
      http://bit.ly/kasino-voitto

    • Tässä_on_
    • Mökkisfan

      Yli 5v. vanhat mökit on kuin vanhoja kirjoja.. Ainakin haisevat samalta.

    • eiiii

      Toden totta, en huolisi vahaa mökkiä edes ilmaiseksi.

      • O.opettaja

        Muutama tunti kannattaisi opiskella oikeinkirjoitusta, vaikka se vähän maksaisikin.


      • HehHehhuh

        Eihän se maksa. Netissä kaikki on ilmaista. No googlessa ainakin.


    • Mökki on suhteellista. Itselle kelpaisi jopa alkeellinen mökki jossa alueen ulkoiset puitteet kohdallaan eli virtaava puhdas vesistö jossa taimenta, harjusta!
      Omistaessa se yksinoikeus kyseiseen jokeen ja vaikka vain laavu joenvarteen...

      Vuokraamalla pääsee sen loma-hetken olemaan 500€:lla kalastusluvat vaatimattomassa mökissä tai telttareissuna vain kalastusluvalla kuten lapissa käytäntö....

      Helpompi elämä kun ei mökkiä omista, koska jos se on enemmän vuodesta käyttämättä niin sitä ikävämpi paikka joka on työleiri lopulta.

      Vuokrakohteen voi valita ja joka vuosi eripaikkaan jos kiinostaa se mökkeily!...Kätevää!

    • Korpimajalle

      Perinnöksi on mökki tulossa ja myyntiin menee, jos ei sisarukset halua lunastaa. Kesäloma raataen itikoiden ruokana keskellä ei mitään ei voisi vähempää kiinnostaa. Lisäksi matka tälle mökille monta sataa kilometriä. Jos haluan maalle, voin vuokrata mökin viikoksi tai pystyttää teltan johonkin jorpakkoon. No, en todellakaan halua. Lomat Euroopan kaupunkikohteissa huomattavasti miellyttävämpiä.

      • Ei.ymmärrä

        """Kesäloma raataen itikoiden ruokana keskellä ei mitään"""
        Avaisitko hieman, mitä se raataminen on? Mökkisi täytyy olla iso maatila vähintään jossa pihatöitä hurmioon saakka aamusta iltaan, että ehtii altistua itikoiden toistuville hyökkäyksille?
        Joku nurmikko pläntti ei vie aikaa kovin kauan ja sellaisenkin voi leikata auringon paisteessa ilman itikoita, kantaa vesiä sanko pari kerrallaan ja saunaan muutamat klapit.
        Itse en istu pihalla silloin kun on raskas matalapaine, viileää tai sateet jolloin itikat tuntuu olevan aktiivisimmillaan, silloin kun niitä on, lähinnä alku kesällä.
        Minullakin on mökki taka-hiki-otsalla noin kaukana asuinpaikastani mutta junalla sinne hilpaisee muutamassa tunnissa, samassa ajassa kuin Euroopan kaupunkikohteisiin joissa niissäkin olen käynyt ehkä 30 kertaa ja eivät ne ole antaneet yhtään isompaa kiksiä kuin mökkeily. Toki olen matkaillut kauempanakin.


      • isoboju68
        Ei.ymmärrä kirjoitti:

        """Kesäloma raataen itikoiden ruokana keskellä ei mitään"""
        Avaisitko hieman, mitä se raataminen on? Mökkisi täytyy olla iso maatila vähintään jossa pihatöitä hurmioon saakka aamusta iltaan, että ehtii altistua itikoiden toistuville hyökkäyksille?
        Joku nurmikko pläntti ei vie aikaa kovin kauan ja sellaisenkin voi leikata auringon paisteessa ilman itikoita, kantaa vesiä sanko pari kerrallaan ja saunaan muutamat klapit.
        Itse en istu pihalla silloin kun on raskas matalapaine, viileää tai sateet jolloin itikat tuntuu olevan aktiivisimmillaan, silloin kun niitä on, lähinnä alku kesällä.
        Minullakin on mökki taka-hiki-otsalla noin kaukana asuinpaikastani mutta junalla sinne hilpaisee muutamassa tunnissa, samassa ajassa kuin Euroopan kaupunkikohteisiin joissa niissäkin olen käynyt ehkä 30 kertaa ja eivät ne ole antaneet yhtään isompaa kiksiä kuin mökkeily. Toki olen matkaillut kauempanakin.

        keski eurooppa on jo nähty. kohta täynnä pakolaisia kerjäämässä.ei kiitos! mökille puuhailemaan...


    • Suomionihanamaa

      Mielestäni vaatimaton mökki on paras ja edullisin.Kylmä vesi, mieluiten hyvä oma kaivo tai kunnasta ostettu vesiliittymä, vesiposti. Ei vesiputkia, viemäriä.Ei talviasuttava.Ei sähköä.Kunnon kompostoiva huussi, ei hajuja.Vesi lämpenee kiukaassa olevassa säiliössä kun saunaa lämmittää ja parin polttimen kaasuliesi ja kaasujääkaappi, turvallisuussyistä jääkaappi ulkovarastoon.Joku ulkogrilli, muurikka halpa, helppokäyttöinen ja hoitonen.
      Vesistö lähellä ja oma vene.

      Tällaiseen mökkiin ei kyllästy kun siellä käy vain kesällä. Jännittävää aina vuoden kuluttua mennä sinne ja todeta kaikkien tuttujen tavaroiden olevan niin kuin ne sinne on jättänyt ja keittää pannukahvit.On jotain pysyvää ja perhekunnille yhteistä Suomessa.
      Ulkomaanmatkat ovat jotenkin niin katoavaa, mutta mökillä viihtyy eri sukupolvet vuodesta toiseen.
      Ehkä liian kalliit ja varustetut kesämökit ovat vieneet sen kesämökki-idean ja tunnelman mikä alkuaan kesämökkeilyssä on ollut.

      Suomalaiset eivät tajua,arvosta miten hieno ja kaunis maa meillä on. Ulkomaalaiset ovat sen huomanneet ja tulevat Suomen saloille rentoutumaan.
      Askeettisissa oloissa Suomen ihanan luonnon aistii voimakkaasti ja maaseutu on ihana viljapeltoineen.

      https://www.youtube.com/watch?v=-ZTu-74LnHI

      https://www.youtube.com/watch?v=GTkFIBSd7Jk

      https://www.youtube.com/watch?v=Dc7X5_YCZEE

      • Mhbgvfv

        Jaa, minusta tuo kuulostaa äärettömän tylsältä. Olet siis joka vuosi pienessä samassa kopperossa, etkä opi Suomen luonnosta yhtään mitään. Jotta Suomea ja Suomen luontoa oppisi arvostamaan, pitäisi pikemminkin kiertää Suomea ja vaihdella paikkaa koko ajan.

        Itse toki voin mökkeillä Suomessa, mutta eri paikassa joka vuosi. Omistaminen itsessään ei merkitse minulle yhtään mitään.


      • Suomionihanamaa
        Mhbgvfv kirjoitti:

        Jaa, minusta tuo kuulostaa äärettömän tylsältä. Olet siis joka vuosi pienessä samassa kopperossa, etkä opi Suomen luonnosta yhtään mitään. Jotta Suomea ja Suomen luontoa oppisi arvostamaan, pitäisi pikemminkin kiertää Suomea ja vaihdella paikkaa koko ajan.

        Itse toki voin mökkeillä Suomessa, mutta eri paikassa joka vuosi. Omistaminen itsessään ei merkitse minulle yhtään mitään.

        On hyvä, että on jotakin pysyvää ja yhteistä perhekunnilla.Tuo sukupolvien jatkuvuus ja yhteiselo on tärkeää.Ukit, mummot ym. suku välillä yhdessä Suomen kauniissa luonnossa.
        Jokainen kokee asiat tavallaan.Pääasia, että on onnellinen. Voihan sitä myös matkustella mökkeilyn lisäksi.


    • mimmilii

      Kauan mietin ostaako oma vai vuokrata. Päädyttiin siihen että vuokraaminen tulee halvemmaksi. Koskaan ei mennä samalle mökille toista kertaa vaan uusi paikka sina. Sieltä käsin kierrämme lähitienoot tutuksi. Kiva mennä aina puhtaaseen mökkiin ja missä puut tehty valmiiksi. Senkin vaan olet huolia vailla lomasi

      • loiujn

        Juuri näin! Vuokramökkejä riittää ja aina pääset näkemään erilaisia maisemia. Vaivatonta ja vuokraat mökin siksi ajaksi kuin haluat. Ei tarvitse rempata, siivota, tyhjenellä huussia, eikä maksaa siitä, että omistat.


    • Entinenmokkilainen

      Mökit on työsiirtoloita, joissa pitää tehää töitä aamusta iltaan. Pitää hankkia kaikki koneet ja laitteet ja pitää vielä osata käyttää niitä. Moottorisahankaan käyttö ei kaikista onnistu. Mukava mennä mökille, kun paksuja mäntyjä on myrsky kaatanut tielle ja pihalle sikinsokin. Hiiret on paskotellut huonekalut, vuodevaatteet ja astiakaapit. Ampiaiset on tehneet ison pesän ulkooven karmin väliin piiloon talon eristeisiin. Aina kun aukaiset oven vartija ampiainen syöksyy kaulaasi ja pistää (näin kävi minulle). Pusikot valtaa pihan. Pitää olla raivaussahat ym..

      • ehkäonnistuu

        Voi ei.Kuulostaa rankalta.
        Hiireet ei pääse sisään jos on riittävän ehjä tiivis rakennus.Jos ei mahdollista, täytyy laittaa rotanmyrkkyä esim. sanomalehden päälle syötiksi esim.sänkyjen alle.Vuodevaatteet peitot,tyynyt on hyvä nostaa seiniin pingotetuille naruille,ei jättää sänkyyn.Patjat pystyyn.
        Myrskyt ovat haitanneet myös vakiasunnoissa asuvia.Ampiaiset pitää tuhota jotenkin.Viikatteella pärjää kun niittää riittävän ajoissa,ettei ole kasvanut niin isoksi pusikot.


      • Myypois

        Juu, kertomasi perusteella pysy poissa metsistä, asfaltti on sinua varten.
        Myy mökkisi niille jotka sitä arvostavat,halvalla tietenkin.


      • mies-59v

        Unohdit lepakot. Meillä niitä on perikunnan molemmissa mökeissä.
        Tänä kesänä toisella mökillä (sillä käyttämättömällä) lepakoilla oli joku siivoushetki, kun ne pudottelivat matalalta ullakolta alas paskojaan suoraan keittiön pöydälle. Mietin, pitäisikö lepakot kaasuttaa hengiltä vaikka mopon pakokaasun ja pitkän letkun avulla. Ovatko ne kaikki pirut rauhoitettuja eläimiä?


      • KaasuaKomissarioPepponen

        Siinä ei emakkokaan röhki perään kun pistät kaasua mökkiin ja lepakot hengiltä. Ei niitä tarvitse sietää. Muista tuulettaa hyvin ennen kuin keräät lepakot tunkiolle.


    • sssshhh

      Ehkä nyt näin ajatellaan, mutta 20v kuluttua taas toisin. Aaltoliikettä. Mutta sanoisin, että omistaa kannattaa, hyvällä paikalla veden äärellä aina sijoitus. Ja voinhan olla se, joka vuokraa hyvällä hinnalla.

      • Hummaan.kaiken

        Sijoitus mihin?
        Omaan arkkuunko? Saa tammi-arkun, muuten täytyisi tyytyä tarjous-arkkuun joka tehty lastulevystä.
        Itse olen sijoittanut edulliseen mökkiin mutta kalliiseen remonttiin toki. Mutta vain itseäni varten, en ansaitsemis mielessä. Ja muu ylimääräinen raha mitä elämässä jää mennyt ja menee muuhun matkailuun. No, ulkomaan reissuja olen vähentänyt radikaalisti. Siellä ei ole enää kiinnostavaa saati kiihottavaa.
        Mökkini olohuone on noin 25 m2. Mutta sinne ostin 60" television heinäkuussa. Ajattelin lähinnä, jos sattuu varkaita, eivät kantele sitä kovin helposti ja onhan se ankkuroitu seinään niin pienellä kiinnitysraolla, että ainakaan varkailla ei ole valmiiksi työkaluja millä alkaa irroittaa :D Mutta sama se, kattavat vakuutuksetkin on. Televisio on enemmän koriste kuin hyödyllinen muuhun kuin uutisiin ja sää.


    • EihänenääSodita

      Jokaiselle jotakin on mökkimarkettien teemana. Kaikki erillaiset tunteiden ilmoitukset tällä sivulla riippuu yksilön kokemuksista sekä nuoruuden ajan
      ihastuksista. Moni kaupungin kasvatti rakastaa katuosuuttaan,eikä millään näe lehmän lantakasan ihanaa tuoksua. Maaseudun raikas ilma"uudesti
      synnyttää ihmisen",olemaan kiitollinen vähästä nautinnosta,suuremmassa
      merkityksessä.
      Mitenkäs sitten jos tapahtuu "liikekannalle pano" ?Me elämme epävakaista
      aikaa,sota voi syttyä ihan vaikka huomenna ?Mihinkä pakenet sitä,jos ei ole
      takaporttia jossakin korven keskellä.Mökillä saattaa olla mahdollisuudet
      elää niukoilla antimilla, mutta elää kuitenkin rakkaittensa seurassa. Yhteen
      hiileen puhaltamalla,kärsimykset tasoittuvat.Kaupungit ovat tuhoisia asua.

    • PahatajatEdessä

      Kaatuneista puista saa saunapuita sekä mökin hellaan keskitalven lämpöä.
      Vesistöstä saa kalaa,joka hetki katiskalla taikka verkolla. Perunaa juuri-
      kellarista ja porkkanaa hiekka-soralla täytetystä tynnyristä. Hapanleipää
      ja hiivaleipää omasta uunista.LIHAA METSÄSTÄ.Viinat voi keittää itse jos
      janottaa, mikään ei sitä hakkaa.Kun kerrostalosta loppuu lämpö ja sähköt
      niin kyllä tulee mökkiä ikävä.On aivan mielipuolista uskoa kaiken jatkuvan
      loputtomiin samaan tahtiin kaupunkioloissa.Varustaudu tulevaisuuteen.

      • Näinmeilläentäteillä

        Laiskurit kaihtavat "käsisahaa".Ennen moottorisahoja rakennettiin koko maapallo täyteen taloja. Ei ihme mitenkä lihakset kuihtuvat ilman liikuntoa.
        Käytän M-sahaa vain pakosta. Kirves ja pokasaha tuottaa kolmisen mottia päivässä,vaikka mummon käsissä.Meillä lapualla käytetään kaikki ensin
        vanhemmasta päästä ! Joulukikinkusta jää pihalle kolmijalkainen sika,heh.


      • mies-59v

        Sitten sinulla on vielä tehtävää aika paljon, kun metrin haloista saadaan klapeja. Sahaat yhden klapin 3 osaan ja vielä ehkä halkaisetkin klapit. Kyllä aika rankkaa on noin tehdä polttopuita. Eipä työssäkäyvän äijän aika riittäisi, kun ei ole traktoria jolla saisi puita kuljetettua tilalta sahauspaikalle. Autonkorjauskin työllistää.


    • Mökkiihanuus

      En suosi myrkkyä hiirille,koska menevät piiloon ja kuolevat johonkin rakoon,
      jossa mätänevät,ja haisevat koko kesän.Vahva jousipyydys (loukku) on paras
      ja tappaa sen heti.Myöskin kissa on hyvä seuralainen ja hoitaa hiiret pois.Mökilläni on villikissa joka pysyttelee piilossa,mutta vie hiiret loukusta.
      Se jättää vain "käyntikorttinsa"portaiden eteen,tiedottaen että,"kaikki hyvin".

      • ehkäonnistuu

        Totta, sitä minäkin mietin, mutta aikoinaan ukki ja mummo laittoivat sanomalehden päälle myrkkyä kun lähtivät mökiltä ja laittoivat mökkiä talviteloille.
        Oli vuoraamaton hirsimökki , ei seinävälejä.Hiiret löytyivät kuolleena lattialta seuraavana kesänä kun mentiin.Olleet varmaankin syksystä lähtie kuolleena, ei siis hajuja.
        Myrkky on vaan niin kurja kun hiiri varmaankin kituu ja se on ikävää. Hiirenloukku tosiaan parempi ja nopeampi.


    • Joshajustapääsee

      Tiiviit kaapit ja laatikot ilman rakoja,säilytykseen. Mitään paperia ei pidä jättää esille koska se on hiirelle haluttua pesänrakennus materiaalia. Jousipatjat erittäin huonoja jättää mökille, koska hiiri poraa reijän sivusta sisälle,ja on
      kiitollinen turvapaikasta. Hiirtä ei pidätä mikään.Kiipeävät vaikka katossa
      ylösalaisin.Raapimalla poraavat reiän seinään josta tuovat siemeniä ja
      puiden lehdenkappaleita pesäänsä.Valkojalkahiiren pesä ei haise, mutta
      harmaan metsähiiren pesään pennut sontivat ja kuseskelevat,joka haisee
      vietävästi, mutta sekin on järjestetty ?Kimalainen haistaa sen ja pesii siihen
      käytettyyn hiiren pesään.Kyllä hajussa kasvaa jos olla jaksaa !

    • Amökkihöperö

      Joo,o, kun olis rahaa, ostaisin heti, halventuneen mökin.

    • Täysin myönteinen asia, jos ei ainakaan uusia mökkejä rakenneta vesien rannoille pilaamaan niitä. Hyvä, jos vanhojakin purettaisiin. Itse kyllä rakastan mökkeilyä, siis en tarvitse mitään huvilaa. Kavereiden tai vuokramökkiä joskus pääsen käyttämään.

    • Parasvaihtoehtox

      Kun asuu kaupungissa järven rannalla, ei tarvitse ajella edestakaisin :)

      • vaihtoethoo

        Eipä ole sitten mitään vaihteluakaan. Yksi osa mökkeilyä onn päästä tuulettumaan
        vähän eri maisemiin kuin arkena.


      • mies-59v

        Mietin juuri Helsinkiä, niin paikkoja ei ole kovin montaa: Keskustassa on Töölönlahdella Linnunlaulun vanha huvila esimerkiksi. Tosin tuokin pitää laskea merenlahdeksi. Muutama muu paikkakin löytyy, mutta paljon kauempana keskustasta.


    • Sunnysouthside

      Onko omistaminen elämän tarkoitus?
      Saako siitä tyydytystä kun kertoo muille omistavansa "hienon" mökin?

      • työhullu2

        Voihan siitäkin tyydytystä saada...
        Ennenkaikkea saa kuitenkin tyydytystä siitä, että siellä voi tehdä kaikenlaista, pientä rakennusprojektia, hoitaa kasvimaata, pitää kasvihuionetta jne.
        Vuokramökillä ei voi tehdä mitään.


      • adasda
        työhullu2 kirjoitti:

        Voihan siitäkin tyydytystä saada...
        Ennenkaikkea saa kuitenkin tyydytystä siitä, että siellä voi tehdä kaikenlaista, pientä rakennusprojektia, hoitaa kasvimaata, pitää kasvihuionetta jne.
        Vuokramökillä ei voi tehdä mitään.

        Miksi pitäisi voidakaan tehdä mitään? Itse en halua lomalla puuhailla yhtään mitään, vaan ainoastaan olla laiskana. Remontointi on aina minusta ollut ajan haaskausta ja itsensä kiduttamista, kuten myös kasvimaan hoito. Minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään kukkaa tai kasvia kotona, lahjaksi saadut kukatkin olen heittänyt suoraan roskiin.

        Itse taas saan tyydytystä siitä, että voin olla täysin laiskana koko kesän.


      • työhullu2
        adasda kirjoitti:

        Miksi pitäisi voidakaan tehdä mitään? Itse en halua lomalla puuhailla yhtään mitään, vaan ainoastaan olla laiskana. Remontointi on aina minusta ollut ajan haaskausta ja itsensä kiduttamista, kuten myös kasvimaan hoito. Minulla ei ole koskaan ollut yhtäkään kukkaa tai kasvia kotona, lahjaksi saadut kukatkin olen heittänyt suoraan roskiin.

        Itse taas saan tyydytystä siitä, että voin olla täysin laiskana koko kesän.

        Ongelmana on äärimmäinen tylsyys. Etkö koskaan pelkää ettet jonain päivänä herääkään tuosta koomasta?


    • rauhaa.rakastava

      Itselleni mökillä sinänsä ei ole niin väliä, huonokin mökkeröinen kelpaisi, mutta olisi ihanaa omistaa rantatontti. Uimista, kalastusta, veneilyä. Tontti kelpaisi lammen- tai joen rannaltakin, missä ei olisi liiemmälti ruuhkaa.

    • Oma_vai_vuokramökki

      Oma mökki vastaan vuokramökki. Erot on esim.siinä, että vuokramökit on usein melko surkeassa kunnossa. Vuokralaisilla on niin erilaisia käsityksiä siitä, mikä on siistiä ja mikä ei. Mökit jätetään käytön jälkeen riipinraapin. Eikä kaikki mökki-isännätkään ole halukkaita pitämään vuokramökkejään kunnossa. Mökkien vuokraamista harrastavat, ovat usein juuri niitä passiivisia lomailijoita. Jotka eivät halua mökilläkään muuta tehdä, kuin juopotella ja laiskotella. Ei ole siis ihme, jos vuokramökit jää tälläisten jäljiltä karmeaan kuntoon.
      Omassa mökissä on tietysti kustannuksensa ja se vaatii kunnossa pysyäkseen myös paljon työtä. Mutta etuna voi mainita esim. sen, että mökki odottaa sinua aina, juuri sellaisessa kunnossa mihin olet sen jättänyt. Lukuunottamatta luonnon aiheuttamia tuhoja. Ei ole yllätyksiä ja pettymyksiä odottamassa.
      Ei ole sotkua, eikä rikottuja paikkoja ym. Sieltä ei ole myöskään kiire pois, kun sinne ei ole ketään tilallesi tulossa. Saat mennä mökillesi milloin haluat, lähteä pois milloin haluat.
      Eikä tarvitse kytätä varauskalenteria. Mökilläsi voit säilyttää myös pysyvästi tiettyjä tavaroita ja tarvikkeitasi, joita ei tarvitse joka mökkireissulle pakata mukaan.
      Kaikki tietää nämä vuokramökin ja oman mökin edut ja haitat.
      Itse kallistun oman mökin kannalle. Mutta suurin miinus ja este oman mökin hankkimisessa on sen hinta. Oman mökin hankkimiseen ei kaikilla valitettavasti ole rahaa. On myös ihmisiä, jotka ikääntyessään ei enää jaksa, hoitaa mökkiään. Eikä heidän jälkipolveakaan mökki kiinnosta.
      Silloin on edessä luopumisen paikka. Joillekkin se on helpotus ja joillekkin luopumisen tuskaa. Onhan sen eteen tehty niin paljon töitä ja sieltä on kertynyt niin monia rakkaita muistoja.

    • kyser

      Täytyy kyllä sanoa että olen mökkihullu positiivisessa merkityksessä, ja täytyy sanoa sekin, että etsii mökkiä sitten eteläsuomesta tai Ylä lapista. Niin ne myynti hinnat on ihan käsittämättömän korkeat.

      Minun mielestäni on keinotekoisesti nostettu arvoa mökeissä ja tonteissa, jos noin 40m2 perus hirsimökki ulkohuussilla ja saunalla tontin koko vaikka 1 hehtaari niin hinta pyyntö on 250,000-350,000€ jopa enemmänkin ja siihen päälle vielä verot yms.

      Olen päättänyt että rakennan vielä joskus tulevaisuudessa vaatimattoman piilopirtin johonkin ylä lapinalueelle, ja olisihan se mukavaa ku olisi mökki myös täällä etelä suomen alueellakin. Jossa voisi oleskella useamminkin kun tulee mökki fiilis, mutta näillä tonttien ja mökkien hinnoilla se taitaa jäädä vain haaveeksi täällä etelä/keski Suomessa

    • Etätyötälaiturilla

      Mökki tunnin ajomatkan päässä ja viimeiset kaksi viikkoa tehnyt etätöitä mökiltä laiturilla istuskellen. Mökki on varustettu normiomakotitalon mukavuuksilla. Välillä on käynyt uimassa ja iltaisin on savusauna lämmennyt. Itikoita ei ole ollenkaan kun tontti on raivattu sopivan avaraksi. Täällä saa olla kaikessa rauhassa tosin kuin näissä Thaimaan, Espanjan tai Kreikan turistihelveteissä. En luopuisi tästä mistään hinnasta.

    • Ei_enää_mökkiä

      Oman piilopirttini myi n. 4v. sitten. Olen nyt 54v. ja on mukavaa päästä rentoutumaan lomalle all inclusive palvelujen ääreen. Mökki tuli ostettua 28 vuotiaana uutena, joten ensimmäiset 10 vuotta meni ilman pakkotyömaata. Mökillä ei ollut sähköjä, juoksevaa vettä ja jääkaapin korvasi maakellari. Vaan aikansa kutakin. Nyt arvostan erilaista lomaa. Jos tätä katsoi sijoitus mielessä niin pääoman tuotto oli alle 4%.

    • Ei__kukaan

      Mökin omistajien keski-ikä on 62 v.

      • näinsemenee

        Mutta ei mökkeilijöiden keski-ikä, jotka siellä omistajan mökillä suvusta käyvät.


    • Östyleijä

      Löperöä vanhemmuutta.

      Vanhempien ois pitänyt sanoa vastalauseista huolimatta lapsilleen, että nyt mennään! Meillä oli näin, vaikka pakkopullaa se mökkeily välillä olikin. Ei siinä silloin mitään siteitä maalle tarvita, mökkeily lapsena ajaa ihan saman asian.

      Nyt aikuisena viihdyn oikein hyvin mökillä kaikenlaisia askareita tehden. Omaa rauhaa. Kun lapseni vähän vielä kasvavat, niin otan heidät mukaani. Vähän vaihtelua kotioloihin.

      • sdfdsfdsf

        Toki, jos halutaan opettaa lapset vihaamaan mökkeilyä. Itselle tehtiin noin lapsena ja en enää halua haaskata minuuttiakaan aikaani (enkä etenkään rahaani) siihen kidutukseen. Neulojen laittaminen kynsien allekin olisi hauskempaa kuin mökkeily, sen opin jo lapsena.

        Luultavasti suuri osa sinunkaan lapsista ei enää aikuisina käytä euroakaan rahaa typerään mökkeilyyn ja lopettaa mökkeilyn loppuiäkseen. Mikä tietenkin on ihan ok.


      • sdfdsfdsf
        sdfdsfdsf kirjoitti:

        Toki, jos halutaan opettaa lapset vihaamaan mökkeilyä. Itselle tehtiin noin lapsena ja en enää halua haaskata minuuttiakaan aikaani (enkä etenkään rahaani) siihen kidutukseen. Neulojen laittaminen kynsien allekin olisi hauskempaa kuin mökkeily, sen opin jo lapsena.

        Luultavasti suuri osa sinunkaan lapsista ei enää aikuisina käytä euroakaan rahaa typerään mökkeilyyn ja lopettaa mökkeilyn loppuiäkseen. Mikä tietenkin on ihan ok.

        Lisään vielä äskeiseen, että todennäköisesti lapset perinnöksi mökin saatuaan pistävät sen myyntiin. Jos kerran heidät on opetettu vihaamaan mökkeilyä, ei heillä ole mitään tunnesidettä mökkiin, heille se on pelkkä hökkeli, josta voi saada rahaa.


      • Östeynssön
        sdfdsfdsf kirjoitti:

        Toki, jos halutaan opettaa lapset vihaamaan mökkeilyä. Itselle tehtiin noin lapsena ja en enää halua haaskata minuuttiakaan aikaani (enkä etenkään rahaani) siihen kidutukseen. Neulojen laittaminen kynsien allekin olisi hauskempaa kuin mökkeily, sen opin jo lapsena.

        Luultavasti suuri osa sinunkaan lapsista ei enää aikuisina käytä euroakaan rahaa typerään mökkeilyyn ja lopettaa mökkeilyn loppuiäkseen. Mikä tietenkin on ihan ok.

        Hei,

        Mikäköhän minussa sitten on vikana..? Oli se mökkeily lapsena (13-16v) välillä aika pakkopullaa, myönnän, mutta nyt aikuisiällä en sitä mitenkään varsinaisesti vihaa, vaan teen ihan mielellänni.

        Voisiko tähän olla vaikuttaneet myönteiset kokemukset mökiltä? Teimme siellä aikoinaan monenlaista koneellista projektia. Ajelin traktorilla, milloin perässä oli lana, milloin äes, milloin kivikoukku, milloin sorminiittokone ja milloin peräkärry kera monenlaisten lastien. Traktorissa oli etukuormaaja ja ajoimme lantaa läheisen maatalon lantalasta omaan makkiin kypsymään useita kuormia. Lisäksi läheiseltä hiekkahaudalta haettiin mökkitielle soraa kantavuutta parantamaan. Peräkärryssä oli myös puominosturi, jolla nostettiin kyytiin ja pois monenlaisia taakkoja (pökkiintyneitä heinäpaaleja lantamakin sekoitusaineeksi, polttopuurankoja, kantoja polttopuuksi tehtäväksi). Nämä kaikki hommat olivat nuorelle pojalle todella mielekkäitä juttuja. Veikkaan, että niillä on vaikutusta aikuisiän suhtautumiseeni mökkeilyyn.

        Toinen asia, mikä näin äkkiseltään tulee mieleen, voi olla erilaiset kielteiset kokemukset vanhempiin liittyen mökkeilystä. Käyttivätkö vanhempasi alkoa kuinka runsaasti mökillänne? Minulla isä silloin tällöin oli kyllä päissään, kun joku vieras tuli käymään ja jolla oli kaljaa mukanaan. Nuo olivat kuitenkin harvoja yksittäisiä kertoja. Toki jos paljon vanhemmat alkoa kittaavat mökillä, se saattaa vaikuttaa lapsen suhtautumiseen mökkeilyyn myös aikuisiällä.

        Muita mahdollisia syitä?


      • iiujhiuhi
        Östeynssön kirjoitti:

        Hei,

        Mikäköhän minussa sitten on vikana..? Oli se mökkeily lapsena (13-16v) välillä aika pakkopullaa, myönnän, mutta nyt aikuisiällä en sitä mitenkään varsinaisesti vihaa, vaan teen ihan mielellänni.

        Voisiko tähän olla vaikuttaneet myönteiset kokemukset mökiltä? Teimme siellä aikoinaan monenlaista koneellista projektia. Ajelin traktorilla, milloin perässä oli lana, milloin äes, milloin kivikoukku, milloin sorminiittokone ja milloin peräkärry kera monenlaisten lastien. Traktorissa oli etukuormaaja ja ajoimme lantaa läheisen maatalon lantalasta omaan makkiin kypsymään useita kuormia. Lisäksi läheiseltä hiekkahaudalta haettiin mökkitielle soraa kantavuutta parantamaan. Peräkärryssä oli myös puominosturi, jolla nostettiin kyytiin ja pois monenlaisia taakkoja (pökkiintyneitä heinäpaaleja lantamakin sekoitusaineeksi, polttopuurankoja, kantoja polttopuuksi tehtäväksi). Nämä kaikki hommat olivat nuorelle pojalle todella mielekkäitä juttuja. Veikkaan, että niillä on vaikutusta aikuisiän suhtautumiseeni mökkeilyyn.

        Toinen asia, mikä näin äkkiseltään tulee mieleen, voi olla erilaiset kielteiset kokemukset vanhempiin liittyen mökkeilystä. Käyttivätkö vanhempasi alkoa kuinka runsaasti mökillänne? Minulla isä silloin tällöin oli kyllä päissään, kun joku vieras tuli käymään ja jolla oli kaljaa mukanaan. Nuo olivat kuitenkin harvoja yksittäisiä kertoja. Toki jos paljon vanhemmat alkoa kittaavat mökillä, se saattaa vaikuttaa lapsen suhtautumiseen mökkeilyyn myös aikuisiällä.

        Muita mahdollisia syitä?

        Myönnettäköön, inhoan jopa autolla ajamista ja vielä enemmän inhoan rumia, pahalta haisevia ja meluavia traktoreita. Oikeastaan, vanhempani kyllä omistivat traktorin (ja omistavat edelleen), mutta en ikinä ajanut sellaisella metriäkään. Inhosin jopa sellaisen sontakärryn kyydissä olemistakin...

        Ja miksi keksiä ylipäätään mitään syitä mökkeilyn inhoamiseen? Mökki on pelkkä typerä hökkeli keskellä ei-mitään, jolla ei ole mitään merkitystä. Jotkut inhoavat benjihyppyjä, toiset mökkeilyä, mutta kumpaakaan ei ikinä tarvitse selittää sanallakaan. Mökkeilyyn ei tarvitse opetella eikä sitä tarvitse analysoida, koska asia on nollan arvoinen oikeassa elämässä. Mökin tai TV:n omistaminen on täsmälleen yhtä merkityksellisiä asioita, mutta ei TV:stä kukaan kysele.


      • Östeleijä

        Pidit asiaa (mökkeilyn inhoamista, "mökillä ei ole mitään merkitystä") ensimmäisessä viestissäsi jotenkin itsestäänselvyytenä. Minusta siihen liittyviä mahdollisia syitä pitäisi yrittää ruotia perinpohjin.


      • iiujhiuhi
        iiujhiuhi kirjoitti:

        Myönnettäköön, inhoan jopa autolla ajamista ja vielä enemmän inhoan rumia, pahalta haisevia ja meluavia traktoreita. Oikeastaan, vanhempani kyllä omistivat traktorin (ja omistavat edelleen), mutta en ikinä ajanut sellaisella metriäkään. Inhosin jopa sellaisen sontakärryn kyydissä olemistakin...

        Ja miksi keksiä ylipäätään mitään syitä mökkeilyn inhoamiseen? Mökki on pelkkä typerä hökkeli keskellä ei-mitään, jolla ei ole mitään merkitystä. Jotkut inhoavat benjihyppyjä, toiset mökkeilyä, mutta kumpaakaan ei ikinä tarvitse selittää sanallakaan. Mökkeilyyn ei tarvitse opetella eikä sitä tarvitse analysoida, koska asia on nollan arvoinen oikeassa elämässä. Mökin tai TV:n omistaminen on täsmälleen yhtä merkityksellisiä asioita, mutta ei TV:stä kukaan kysele.

        Teen vielä toisenkin tunnustuksen... Myös vanhempani alun innostuksen jälkeen alkoivat inhoamaan mökkeilyä ja myivät mökin jo ennen kuin tulin teini-ikään. Myynnin jälkeen he olivat ainoastaan iloisia, että pääsivät eroon mökistä, eivätkä ole katuneet sitä päivääkään. Eikä kyseessä ollut mökki kaikilla mukavuuksilla, vaan mökki ilman sähköä ja juoksevaa vettä, eli muitten postaajien selitykset liiallisista mukavuuksista ei tässä kohtaa päde.


      • sfddsfsdf
        Östeleijä kirjoitti:

        Pidit asiaa (mökkeilyn inhoamista, "mökillä ei ole mitään merkitystä") ensimmäisessä viestissäsi jotenkin itsestäänselvyytenä. Minusta siihen liittyviä mahdollisia syitä pitäisi yrittää ruotia perinpohjin.

        Miksi? Voihan ruotia perinpohjin sitäkin, miksi inhoaa kukkakaalin syömistäkin, mutta onko silläkään väliä? Ei mökkeily ole tärkeä asia, kuten ei kukkakaalin syöminenkään.


    • mar53

      Perin muutama vuosi sitten mökin vanhemmiltani. Vietämme aikaa kesäasuttavalla mökillä aika paljon. Luonto ja järvi lähellä. Minulle nämä elementit on terapiaa. Lapseni viihtyvät ystävineen mökillä aivan hyvin. Ulkohuussikaan ei ole este, kun monella on kemiallinen wc lisänä sisätiloissa. Ulkomaillekin pääsemme, kun vuokraamme mökkiä silloin tällöin. Moni haluaa asutulle mökille vuokralle, koska ne on kodikkaita. Puolustan siis vanhoja mökkejä. Niitä voi pikkuhiljaa uudistaa. Ei ole pakko heti kaikkea korjata uudeksi.

    • nomofobia

      Lapset ja nuoret aikuiset kärsivät nomo-fobiasta eivätkä osaa rentoutua ja nauttia kiireettömästä mökkielämästä. Heidän pahin painajainen on se ettei netti toimi.

    • paluuta
    • Täätä saa hillot kiinteistöveroon helposti!!

      Subject: Claim Your FREE Passive Income Website INSIDE!

      Hello,

      Just IN!

      If you've been looking for an easy way to create a real
      income stream from home then look no further than this
      crazy new passive opportunity that gives you a totally
      fr.e.e. mon.e.y. making website that you can use
      instantly!

      If you're ready to claim your no cost website...use
      the link below to get started!

      CLAIM YOUR WEBSITE HERE: http://www.viralwebsitecash.com/?binary

      Not only do you get a no cost website, you also receive
      a *f*r*ee* $25 bonus to help you get started - just for
      signing up!

      Claim YOUR FUTURE HERE: http://www.viralwebsitecash.com/?binary
      - See more at: http://viralwebsitecash.com/ads.php#sthash.wtrPAq8W.dpuf

    • teeppäniin

      Tässä hyvä innovaatio kädentaidot omaavalle .Tee edullinen kevytrakenteinen kesämajatuotanto suomalaiseen kesäkäyttöön.Valmis, hinattava, jalaksilla.Helposti paikalle asennettava.Älä ahnehdi ja pistä ilmahintaa , vaan tee kohtuuvoitto mielessä.
      Noita kaupan koottavia ei kannata oikein ostaa jos ei osaa itse koota kunnolla ja halvat ovat ihan rimpuloita.

      Uskon, että menestyy varmasti ja suurmenestyksestä tulee sinullekin massia, mutta ei ylihinnoittelusta.Tee kansallisteko :)
      Monille pienituloisille sekä nuorille kelpaa vaatimatonkin.Laittavat sitten itse kodikkaaksi ja vuoraavat jos haluavat lämpivyyttä. Valmista vaikka halvasta vähän hiotusta laudasta, vajatyyppinen, raakamalli.Et tarvitse pääomaa alkamiseen paljon.Ei sen tarvitsse olla 150 m2 hirsilukaali vaan siirtolapuutarhamökin tyyppinen pieni rakennus.Kokovaihdoehdot vaikka 4-10 m2 Vaikka moduulikoottavat, jotta voi yhdistää jos haluaa.
      Siihen sivutuotteena yksinkertainen huussi.Valmiiksi tehtynä ehdottomasti.Yksinkertainen, vaatimattomista aineista.Kelpaa monelle, usko tai älä.
      Nykyihmiset eivät osaa rakentaa monet itse ja monella ei ole mahdollisuutta hankkia kallista kesämökkiä.

      Siinä pienessä majassa ihan hyvin pärjää kesällä ja saa olla Suomen kauniissa luonnossa.Tontteja saa halvalla kun menee vähän kauemmas asutuskeskuksista.

    • prää

      Joo just noin. Mä ajan Audilla, pelaan jääkiekkoa ja äänestän persuja.

    • eityöleiriä

      Mä haluun mökin ja tulen ostamaan sen 2-3v päästä.
      - max 2h pääkaupunkiseudulta
      - kaikki mukavuudet
      - tontti vähintään 5000m2
      - järven rannalla
      - ei yhtään nurmikkoa
      - budjetti 400-600 000€

      Ai miks vasta 2-3v päästä ? Silloin voin ostaa sen käteisellä.....

    • teeppäniin
    • 50luvunperintö

      mökkeilystä on tullut aikamoista homoilua, pitää olla kaikki mukavuudet ja posliinivessat

      ennen oli kunnon touhua metsäkämpillä, siellä paska haisi ja jaloviinapullot tyhjeni
      naisia ei päästetty "sisustamaan" mökkejä

    • mökkilöperö

      Vaikka urbaaninuorten elämässä mökkien suosio vähenisi, niin veikkaan että mökit menevät kuumille kiville meidän luontoa ja rauhaa arvostavien "metsäsuomalaisten" käsissä. Hyvä tietysti, että suurten ikäluokkien kadotessa peritty maaomaisuus lähtee hieman kiertoon, niin meillä köyhemmilläkin on ehkä varaa puhtaaseen järveen, saunaan, metsäpalaan, jossa voi marjastaa ja sienestää ja ihailla luonnonilmiöitä ja rauhaa, josta muiden maiden ihmiset voivat vain unelmoida. :-)

    • JosSilleAntaa

      "Joo naisia ei päästetty""
      Naisia pantiin urakalla minkä ruuanlaitolta ja muilta askareiltaan ehti, sillon mies oli tosimies. "Kyllä tosiMies ottaa jos sille antaa"

      Nykyään ja tulevaisuudessa entistä enemmän mokki on niin härski rahastuksenkohde verotuksessa että kannattaa harkita sen hankkimista, tosin kyllä se vukraankin heijastuu. Vuokralainenkin ne verot vuokrahinnassa maksaa.

      Kun suomen nykypäättäjät on päättänyt suomen olla maailman sosiaalitoimisto rahaa tarvitaan entistä enemmän. Nauttikaamme tästä Tavjankin niin hehkuttamasta Klobaalista maailmastamme.

    • SitäPilaa

      Mökkiharrastus oli vuosikymmeniä sitten "köyhänkin" ulottuvilla. Sitä se ei nykyään ole Kokoomus on siittä pitänyt huolen. Sipilän hallituksen "yhteiskuntasopimus" vie mökkiharrastuksen entistä etäämmänlle köyhältä kansalta.

      Toki marjastaa ja sienestää kuten samoilla ja nauttia luonnosta voi jokamiehenoikeudella ilman että omistaa marjamaata tai metsää ainakin toistaiseksi ellei Thaimaalaiset ja heidät tänne tilaamat Kokoomuslaiset marjakeisarit/orjapiiskurit sitä pilaa.

    • wewewewe

      Oma mökki on paras mökki. Oma lupa ja omat tavat, eipä tarvitse kenellekään mitään selittää ja saa mennä sinne, milloin itse haluaa. Vuokramökeissä on monta huonoa puolta: taso on mitä on, hinnat korkeat ja kaiken lisäksi hyvin monelle kävi tänäkin kesänä siten, että vuokraa maksettiin sateen ropistessa ja lasten kiukutellessa sisätiloissa...Oman mökin rauhaa ei mikään voita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      104
      1656
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      80
      1285
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1200
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      142
      1148
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      3
      1136
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1049
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      21
      1031
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      952
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      937
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      11
      824
    Aihe