ulos ahdingosta

Todella vaikea tilanne.. Suhteesta lähteminen tuntuu todella itsekkäältä ja toisen hylkäämiseltä, kun hän todella tarvitsisi sinua. Toisaalta uhraat oman elämäsi jos jäät.

Tunsin pariskunnan, jonka toinen osapuoli oli sairastanut MS-tautia 30 vuotta. Terve osapuoli piti sairastavasta huolta koko tämän ajan. Ironisesti hän menehtyi tapaturmaisesti ennen puolisoaan, joka oli ollut jo vuosikausia kuoleman kielissä. Hän uhrautui ja hänen oma elämänsä jäi elämättä.

Ehkä paras ratkaisu tuon kaltaisessa tilanteessa olisi, jos puolisot voisivat erota säilyttäen hyvän ystävyyssuhteen. Voisitko hankkia hänelle ulkopuolista apua, jotta hän pärjäisi kotona yksinkin? Voisitko auttaa häntä ja tavata häntä säännöllisesti, vaikka parisuhteenne päättyisi?
Itse laittaisin jäitä hattuun tämän uuden naisen suhteen. Jos hyppäät suoraan uuteen suhteeseen, voit olla lähes varma siitä että lähtöäsi suhteesta pidetään hyvin itsekkäänä tekona. Uusi suhde veisi sinut luultavasti hyvin äkkiä mukanaan ja lopputuloksena on juurikin tuo hylkääminen, jota tuskin haluat tehdä.

Mieti päätöstäsi tarkkaan, ennen kuin toimit. Voimia sinulle!

No jos et voi jättää niin sitten jatkatte tuon naisystävän kanssa salaista intohimoa "ranskalaisittain". Teet parhaasi vaikeassa tilanteessa, se riittää ihmisten ja jumalien edessä.
Vanhaan hyvään aikaan, kun avioliittoja arvostettiin pyhänä instituutiona, salasuhde oli hyvinkin monelle se elämää kannatteleva henkireikä.

Itse jos sairastuisin ni antasin samantien muijalle kenkää, en ikinä haluis et tuo joutus uhraa emämänsä mun takia. Ja sit asiaan eli et voi elää omaa elämääns, koska pelkäät mltä muut aattelee ei muuta ku kuula päähän vaan. Sanot miten asiat on ja lähet menee, jos joku suuttuu ni se on voivoi... Ala elä sitä omaa elä.ääs se oo ainoa asia mikä sul on

Jokainen tekee tuollaisessa tilanteessa sellaisen ratkaisun mikä hänestä tuntuu parhaimmalta. Jos hoitaa toista vain ympäristön paineen vuoksi voi käydä niin, , että menettää ilon elämästä kokonaan. Omaishoitajana oleminen on äärimmäisen rankkaa. Omaa elämäänsä ei kenenkään tarvitse uhrata.

Olin omaishoitajana 4 vuotta. Se riitti mulle. Nuori mies ja elämä valuu hukkaan :o Siltikin hoidokkini kykeni pettämään mua että siinäpä kaunis kiitos siitä auttamisesta. Kallistun samaan mihin muutkin tässä ketjussa. Unohda ne ympäristön paineet, mullekin se oli se isoin juttu aikoinaan, että mitä sukulaiset miettii musta jos jätän sairaan avokkini. No, oikeastaan siinä kävi niin että avokki itse otti ja häipyi joten pidempi tikku jäikin yllättäen mun käteen :D Siitä tikusta pidin tiukasti kiinni ja pääsin liukenemaan kuolleesta hoitosuhteesta melko kepeästi. Mutta ap, jatka elämääs äläkä mieti mitä muut ajattelee siitä. Turha uhrata itseään.

Kirjoitan sinulle tuntematon varsin suoraan oman mielipiteeni:

Jos sinusta tuntuu vaikealta olla suhteessa, niin kyllä suhteen päättäminen on viisain ratkaisu oli kyseessä sitten terve tai sairas kumppani.

Kerroit varsin suoraan että "tunteet on lopahtaneet".
Aika selkeä tilanne.

Aivan sama se kumppanillesi on silloin hoitaako häntä ammatti-ihminen vai elämänkumppani jolle koko tilanne on raskas ja hän olisi mieluummin aivan muualla. Ammattihoitaja tässä tapauksessa PALJON parempi kuin joku ukko naama pitkällä siinä vielä "uhrautumassa" ettei sukulaiset suutu.

Ole sen verran hienotunteinen, että älä paljasta että sinulla on jo siellä uusi nainen takavasemmalla jo valmiina.
Se loukkaa pahinten.
Enemmän kuin hylkääminen.

Itse olen suhteessamme se sairastunut osapuoli (syöpä) ja siippa aika pitkälti huolehtii asioista, elikkä kaikki (koko perhe) tavallaan sairastaa tässä.
En kuitenkaan missään nimessä haluaisi ikinä että hyvä mies tuossa väkisin pyörisi hampaita henkisesti salaa kiristellen.

Mutta mikäli saisin tietää että joku nainen siellä kulisseissa on ollut lohtuna, niin en ikinä antaisi anteeksi moista! Eli siitä pidä pääsi kiinni kun lopetat suhteen.

Älä laita kumppanisi sairauden piikkiin sitä jos et uskalla lähteä kohti uudenlaista elämää.
Olisit halunnut päättää suhteen ilman MS-tautiakin.
Jos toiseen on syvästi kiintynyt aidolla tavalla, niin se on yks hailee vaikka sillä olisi kirgiisialainen hyppykuppa keskellä otsaa.

Et ole naimisissa.

Oletko ollut itsellesi rehellinen. Mitä jos olisittekin naimissa. Olistiko silloin jättämässä häntä, vai hoitaisitko hänet hautaan saakka. Jos vastaus on että hoitasit. Niin silloin olet vastuuta pakoileva hulttio.

Onko hänen sairautensa siinä vaiheessa että häntä täytyy fyysisesti auttaa, mutta hän ymmärtää kaiken ihan hyvin ja pystyy kommunikoimaan. Tee itsellesi selväksi pystyisitkö olemaan hänen tukenaan muuten mutta et enään avopuolisona. Jos pystyisit niin silloin keskustelisit ensin hänen perheensä kanssa ja kerotisit heille että olet jättämässä hänet avopuolisona mutta säilyt hänen elämässään kuitenkin ystävänä joka auttaa häntä säännöllisesti. Ja sen jälkeen kerro vasta hälle. Näin hänellä on valmiiksi tukijoukot lähellä jotka enempää kyselemättä voivat olla tukena. Sillä jos hän ymmärtää kaiken normaalisti on varmasti vaikeaa tulla sairaana hylätyksi. Ja et voi olettaa että hänen läheisensä sitä tulee ymmärtämään tai hyväksymään.

En minäkään hyväksyisi jos joku tekisi läheiselleni noin. Olette kuitenkin olleet yhdessä noin kauan. Jos kyseessä olisi lyhyempi suhde olisi asia erikseen.

Päätös on sinun. Joka tapauksessa muista että aina on ympärilläsi ihmisiä ja heidän mielipiteensä vaihtelee kannustuksesta - tuomitsemiseen. Näin se vain on.

Tulee mieleen hiukan tilanne joka oli Valheen vangit nimisessä-sarjassa..

No kuitenkin...en tiedä miksi ihmeessä ap alkanut salaisesti tapailla jotakuta. Ei parisuhteessa salaisesti tapailla muita ihmisiä.

Ehkä ap:n pitäisi miettiä itsensä sairastuneen ihmisen asemaan. Miten hän toivoisi itseään kohdeltavan jos olisi sairastunut?

Mielestäni todellinen rakkaus on moraalisesti hyväksyttävää ja kunnollista. Saattaa olla, että tuo suhde on jo pilattu noiden salailujen takia, en tiedä. Kannattanee nyt tarkasti harkita miten toimii jatkossa.