Miten narsisti huolehtii perheestään

Questions_

Miten narsistivanhempi huolehtii perheestään? Huolehtiiko lainkaan? Ja jos huolehtii mikä hänelle on tärkeintä? Mistä asioista hän kantaa vastuuta? Kuka kantaa vastuun jos narsisti ei sitä tee? Miten narsistivanhemman lapset kouluttautuvat? antaako narsistivanhempi heidän kouluttautua? Miten he pärjäävät? Onko heillä samat mahdollisuudet elämässä kuin muilla? Kokemuksia kaivattaisiin.

24

63

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yksi_näkökulma

      Minä luulen että on pääasiassa kahdenlaisia narsistivanhempia:
      1.Kontrollifriikkejä joiden jälkikasvusta tulee vähintäänkin kovan luokan neurootikkoja,muutkin mielenterveyden häiriöt lapsilla toki mahdollisia.
      2.Jännämies/nainen tyyppisten narsistien jälkikasvu taasen ottavat oppia vanhemmistaan ja he tulevat levittämään pahaa oloa ja kaaosta elämänsä aikana edesvastuuttomalla käytöksellään vähän kuin vahingossa.

    • Huolenpitoa

      Hän huolehtii siitä, että perheenjäsenet varmasti voivat huonosti ja että aina vain pahempaa on tulossa, tarkistaa ettei perheenjäsen vaan ole mennyt syömään hyvin tai onnistunut nukkumaan kunnolla...

    • Like_mother_like_daught

      Minulla on kokemusta epämääräisesti narsistisesti häiriintyneestä (alkoholisti)äidistä. Hänessä oli ja on sekä ohut- että paksunahkaisen piirteitä, kuten minussakin.

      Minut "kasvatettiin" siten että odotukset ja vaatimukset olivat kovat mutta tukea tai kannustusta ei saanut. Onnistumisista häpäistiin. Silti odotettiin niitä lisää. Kuria tai rajoja ei juuri ollut koska se olisi vaatinut vanhemmilta vaivannäköä. Kuljin miten tahdoin. Kielteisten tunteiden ilmaisua ei sallittu, se oli "hulluutta". Itkemiseen suhtauduttiin ivallisesti.

      Äiti piti aina kovaa meteliä siitä, miten paljon vaivaa hän joutuu lasten vuoksi näkemään kun joutuu seisomaan töiden jälkeen hellan ääressä. Isä hoiti ensimmäkseen kaiken muun kodin, joten eipä tuon niin ylivoimaista olisi luullut olevan.

      Moraalijutuissa sain tiukan kasvatuksen eli äiti siirsi eettistä perfektionismiaan minuun. Koen sen jonkinlaisena "olen ylempänä kuin muut joten huomioin aina muut ensin ja voin hyvin sivuuttaa omat tarpeeni" -ajatteluna. Eräänlaista ovelaa käänteistä narsismia. Minusta tuli samanlainen joten tiedän oikein hyvin mitä tuon ulkokultaisen käytöksen takana on.

      Ja millainen minusta noin muuten tuli? Neuroottinen, arka, itseeni käpertynyt, ahdistunut, masentunut, täydellisyyden tavoittelija, ammattiloukkaantuja, läheisriippuvainen, aitoon rakkauteen kykenenemätön ihmiskuori.

      • Questions_

        "Ja millainen minusta noin muuten tuli? Neuroottinen, arka, itseeni käpertynyt, ahdistunut, masentunut, täydellisyyden tavoittelija, ammattiloukkaantuja, läheisriippuvainen, aitoon rakkauteen kykenenemätön ihmiskuori."

        Oletko millaisessa työssä ja miten olet siellä pärjännyt? Miten oman perheesi hoidat?


      • Like_mother_like_daught

        Olen kaupan alan työssä maahantuonnissa. Suoritin yliopistotutkinnon (koska sitä minulta odotettiin), jolla ei tee käytännössä mitään. Vauhtini alkoi hiipua joskus 25 ikävuoden tienoilla, kun varmaan aloin tiedostamattani oivaltaa, etten elä itselleni vaan vanhempien odotuksille. Silti suoritin tutkinnon loppuun erinomaisin arvosanoin, kuinkas muutenkaan. Sisältä olin tyhjä, yksinäinen ja surullinen.

        Olen ollut hyvä myös töissäni, mutta tajuan nyt että olen turhaan repinyt itsestäni 110 % saavuttaakseni.. jotain. En tiedä mitä, arvostusta ehkä. Siviilissä olen ollut hyvin passiivinen ja saamaton, ystäviä ei ole juuri ollut. Sairastuin uupumukseen 2010, aloin nukahdella töissä istualleni aamupäivisin. Siitä asti en luonnollisestikaan ole ollut hyvä työntekijä. Äitini höpisee yhä että toivoisi minun suorittavan tohtorintutkinnon, vaikken ole tehnyt tähänastisellakaan koulutuksella mitään, eli samat epärealistiset ei-työllistävät statushaaveet jatkuvat sillä suunnalla. Ja se etten kelpaa enkä riitä, sattuu yhä kuin lapseen, vaikka olen jo melkein 40-vuotias.

        Perhettä minulla ei ole, se on tietoinen valinta, koska tiedän että olisin samanlainen katastrofaalinen vanhempi kuin äitini. Tekisin viattomasta lapsesta lähteeni, jolla ei olisi pakomahdollisuutta. Äidistäni eroan ihmissuhteissa oikeastaan vain siinä, että äitini ei osoittanut koskaan hellyyttä eikä juuri edes hymyillyt, kun taas itse suorastaan pursuan hellyyttä kaikkea elävää kohtaan ja hymyilen paljon.

        Parisuhteessa elin ikäni, kunnes jälkimmäisen pitkän parisuhteen katkettua (mies ymmärsi viimein lähteä) jäin ensi kertaa yksin. Romahdin täysin. Olin elänyt riippuvaisena koko ikäni, enkä ymmärtänyt miksi olen edes olemassa ilman toista ihmistä. Koin jopa konkreettisesti sellaisia olotiloja, että minua ei enää ole. Epätodellinen, irrallinen ja sumuinen olo jäi ja on läsnä yhä, kolme vuotta myöhemmin.

        Joskus mietin, sairastuinko uupumukseen siksi, että olin puskenut elämääni eteenpäin häiriintyneisyyteni peittäen ja kieltäen (toki se tunki läpi avoliitoissa) enkä lopulta enää jaksanut. Koen että muutuin uupumuksen myötä todella itsekkääksi ja omista rajoistani tiukasti kiinni pitäväksi. Eli paljastuiko alta todellinen minäni, kun fasadi murtui?

        Nyt olen varovasti aloitellut parisuhdetta, jossa olen heti alkuun avoimesti kertonut häiriintyneisyydestäni ja kipukohdistani ja antanut toiselle työkalut kanssani pärjäämiseen. Vastedes menen ota tai jätä -meiningillä, en halua tuhlata enää koskaan kenenkään vuosia kanssani roikkumiseen. Uusi kumppanini painii jossain määrin samojen ongelmien kanssa, joten koen että olemme tasaveroisia.

        Tiivistettynä voisin sanoa, että voin erittäin, erittäin huonosti ja luulen, että silmien aukeaminen omalle häiriintyneisyydelle on varmasti yksi henkisesti kivuliaimmista asioista mitä ihmisen kehityksessä voi tapahtua. Koen että olen perin juurin paha ja haluaisin vain hävittää itseni. Tällaisesta on äärimmäisen epätodennäköistä toipua, joten tulen kantamaan tätä huonoa oloa mukanani loppuikäni. Ehkä se on minulle oikein.


      • Läpikäynyt

        Olen sitä mieltä että tuskin olet narsisti koska narsisti ei näe itsessään mitään vikaa, vain toisissa. Ehkä läheisriippuvainen?

        Kannattaisiko mennä psykologille juttelemaan ongelmista, hän on oikeasti paras ihminen auttamaan ja voi ymmärtää edes jollain tasolla sillä hänellä on siihen koulutus. Sitä ei tarvitse hävetä eikä tarvitse olla huono tai sairas hakeakseen apua. Tai tukea, kuuntelevaa ulkipuolista ja puolueetonta ihmistä. Se on normaalia ja fiksua.

        Elämä on liian hieno lahja tuhlattavaksi masennukseen ja kurjuuteen. Vaatii rohkeutta tehdä toisin ja muuttaa asioita, etsiä ja toteuttaa asioita jotka tekevät onnelliseksi ja puolustaa omia oikeuksiaan johon meillä kaikilla on oikeus ja velvollisuus. Se kannattaa.

        Toiset valitsevat olla onnettomia, jotkut alitajuisesti tai itse sitä tajuamatta. Elämä on draamaa ja kärsimystä, asioista nähdään vain huonot puolet. Sekin on jonkinlaista itsensä toteuttamista ja olemassa olon todistamista negatiivisuuden kautta. Positiivisuus on paljon puhdistavampaa ja tekee vapaaksi. Menneisyys on mennyt, se sanelee keitä me olemme ja millaisia meistä tuli, mutta ei sitä mitä me olemme ja valitsemme tehdä nyt, millaisiksi kasvamme jatkossa sillä koko elämä on kasvua ja muutosta.

        Tulevaisuus ja se millaisia päätämme olla ja mihin keskittyä riippuu täysin meistä itsestämme. Jokainen ihminen on "laulun arvoinen" ja kyllin arvokas ansaitsemaan hyvän elämän ja kaikki sen lahjat. Siihen voi aikuisena vaikuttaa lähinnä itse.

        Ensin on ryvettävä vallihaudassa, jotta voi päästä juhlimaan satujen linnaan.


      • lainkaanväheksymättä

        Like_mother_like_daughterin saama kasvatus oli hyvinkin yleinen vielä 70-luvun Suomessa. Meitä enemmän ja vähemmän neuroottisia itseensä käpertyneitä silmäpalvojia on siis paljon.


    • ElsaTheQueen

      Omasta kokemuksesta ja netistä luetusta tiedosta:

      narsistivanhempihan ei varsinaisesti "huolehdi" perheen hyvinvoinnista, mutta siitä kylläkin, että ULKOPUOLISILLE perheidylli näyttää erittäin hyvältä ja kullankimalteiselta. Narskupuolisolle ja -vanhemmalle on merkittävää, että muut ihmiset (kaverit, naapurit, randomit) ovat "kateellisia" hänelle ja ihailevat hänen "täydellistä" elämäänsä. Esim. meillä tämä ihailuntavoittelu ilmenee niin, että on oltava iso kalliinoloinen talo, josta kerrotaan kaikille rehvakkaasti, että "oli muuten kallis". Vaikkei se nyt sen kalliimpi ollut kuin talot keskimäärin. Sama pätee autoihin, kodinelektroniikkaan, ulkorakennuksiin, mihin vain, mitä yleensä pidetään hienoja ja arvostettuna. Näitä asioita ei haluta siksi, että ne olisivat narskun itsensä mieleen erityissuosikkeja, vaan niissä olevan hintalapun takia - ja sitten kidutaan persaukisena vuositolkulla.

      Perhe-elämä on ollut aina huutamista, haukkumista, vittuilua ja tyranniaa. Mutta vaikka just äsken olisi narskuvanhempi haukkunut lapsensa ja puolisonsa päin naamaa maailman inhottavimmiksi, vähäjärkisiksi paskapäiksi sylki roiskuen, niin heti seuraavassa hetkessä hän saattaa jollekulle kaverille leveillä, että "meilläpä ei koskaan huudeta eikä riidellä. Meillä tehdään kaikki mielellään yhdessä.<3<3"

      Minä en kouluttautunut. Mutta sekös vasta olikin jotain. Narskuvanhempi oli suunniltaan, kun sisarustensa lapset ovat korkeasti koulutettuja ja heidän ammattejaan arvostetaan (yleisesti ottaen). Olen saanut kuulla narskuvanhemmaltani, että olen hyödytön, eikä minusta koskaan tule _yhtään mitään_ koska olen niin tyhmä eli vähäjärkinen.

      Narskuvanhempi on myös yrittänyt määrätä kaverit minulle aina. Ne ovat olleet aina arvostetussa ammatissa toimivien, pidettyjen vanhempien lapsia/nuoria tai näin aikuisempana sitten ovat itse olleet vähintään opiskelemassa jotain arvostettua. Luonteeltaan ja tavoitteiltaan ne ovat kuitenkin olleet sellaisia, joiden kanssa en vain jaksa olla tai ne ovat jopa koulukiusanneet minua, joten olen valinnut itse omat kaverini. Ja tästäkin narskuvanhempi on aina motkottanut, syyllistänyt, haukkunut vähäjärkiseksi ja muiden "vietävänä" olevaksi idiootiksi. Jep, minullahan ei ole aivoja, joilla ajatella itse.

      Parisuhteeni oli hänelle kova paikka. Mies ei ollut sellainen korkeasti koulutettu kivenkova kokoomuslainen salkkutyyppi, jonka narskuvanhempi olisi halunnut, mutta huomasi kyllä pian, että pystyy hyötymään miehestä. Häntä vain häiritsi se, että mies vietti aikaansa mieluummin minun kuin hänen kanssaan, joten hän syyllisti ja sätti minua siitä, että "tuhlaan miehen aikaa jonninjoutaviin hömpötyksiini, joilla ei ole merkitystä". Välillä narskuvanhempani juoksee ympäriinsä kertoilemassa kaikille, että olen kauhea mulkero ja sorran miestäni ja määräilen mieheni elämää, josta tulikin kertaheitolla oikein helvetillistä, kun sai minut riesakseen.

      Hän myös katsoo, että on ihan ok haukkua minua vähäjärkiseksi, itsekkääksi paskapääksi ja sen jälkeen mennä hyödyn toivossa mielistelemään miestäni, kuin mitään pahaa ei olisi tehnyt.

      Mitä tulee toiseen vanhempaani, tuon narskuvanhemman puolisoon siis, niin hänellähän ei saisi olla kavereita eikä harrastuksia eikä mitään muutakaan elämää. Hänen pitäisi kököttää kotona palvelemassa narskupuolisoaan, kun tämä ei viitsi itse tehdä mitään.

      Sen narskuvanhempani kyllä on aina tehnyt, että maksaa asuntolainastaan isomman osan kuin puolisonsa, mutta tämänkin hän ottaa kontolleen vain saadakseen puolison kiristettyä tahtoonsa. "Et pärjäisi yksin päivääkään. Olisit ihan nolla ilman minua. Minä olen sinulle katon pään päälle antanut, siksi sinun täytyy palvella minua." ja silleen.

      • Like_mother_like_daught

        "Mitä tulee toiseen vanhempaani, tuon narskuvanhemman puolisoon siis, niin hänellähän ei saisi olla kavereita eikä harrastuksia eikä mitään muutakaan elämää. Hänen pitäisi kököttää kotona palvelemassa narskupuolisoaan, kun tämä ei viitsi itse tehdä mitään."

        Minun tuli viiltävä sääli isääni, kun hän olisi halunnut kutsua serkkunsa heille pitkästä aikaa kahville ja äitini tiuskaisi raivoisasti, että isänikö pesee sitä ennen kaikki ikkunat. Niitä ikkunoitahan se serkku tulisikin katsomaan. Isälläni ei ole mitään sosiaalista elämää. Tragikoomista tuossa on se, että isäni se juuri on joka ne ikkunat aina pesee.

        Äitini on istuttanut minuun syvään sen häpeän, että kodissa ei saa olla mitään epätäydellistä. Kun avomieheni aikoinaan totesi, että hänen tuttavapariskuntansa on ajamassa kohta ohi ja poikkeaisi, romahdin polvilleni lattialle itkemään. Tajusin, etten tule mitenkään selviytymään tilanteesta kunnialla. On murheellista, että vaikka silmät avautuvat, itselleen ei juuri tunnu voivan enää mitään, vaikka miten ponnistelisi.


      • Läpikäynyt

        Samasta kärsinyt. Sosiaalinen elämä kärsii kun kukaan ei voi tulla kylään muuten vain. Helpottaa kun ongelman on tunnistanut. Luottaa vain siihen ettei mitään pahaa tapahdu tai muut eivät ala halveksia vaikka itsestä tai kodista tai läheisistä paljastuisi epätäydellisiä asioita tai puutteita. Kun uskaltaa lakata suorittamasta, kontrolloimasta ja tekemästä asioita koska "pitää", kuuluu, on moraalisesti tai eettisesti kaikkia ajatellen hyvä, siksi että muut ajattelevat kuitenkin jotain tai ihmettelevät tms, suuri paino putoaa harteilta ja tajuaa että on ihan riittävä puutteineen päivineen. Samalla tavalla kuin kaikki muutkin.

        Kun itse höllensin yli puolella vaatimuksia itseäni ja kotiani kohtaan, aloin huomata että olen ollut hyvin vaativa myös muita kohtaan. Ja itsekäs koska kaikki piti tehdä minun tavallani koska muuten sain hepulin ja olin varma että jotain kamalaa tapahtuu. Voi ottaa rennomminkin. Elämä on täynnä sattumuksia ja usein niitä hauskoja kun päästää maailman osaksi omas elämää eikä yritä hallita kaikkea. Koko maailman murheita ei voi kantaa omalla olallaan.

        Mitä väliä mitä muut ajattelevat, tärkeintä että valinnat ovat omannäköisiä ja tekevät onnelliseksi itsesi ja lähimpäsi, esim miehesi ja lapsesi. Muut eivät yleensä jaksa edes käyttää energiaa sinun asioidesi huomaamiseen tai pohtimiseen, sen huomaa kun vähän (tai oikeastaan paljon) rentoutuu. Jos joku jaksaa tai puhuu tai ajattelee sinusta pahaa, oma ongelmansa jos on niin kielteinen ihminen ja rajoittunut ettei ymmärrä toisten eri näköisiä valintoja.

        Sitä tulee huomanneeksi ettei kukaan muukaan tee asioita täydellusesti, koko ajan muut ja heidän mielipiteensä huomioiden ja suurta moraalista etiikkaa noudattaen. Miksi sinun pitäisi koko ajan huolehtia että teet kaiken täsmällisesti oikein? Eivät muutkaan tee usko pois. Voi pyrkiä olemaan hyvä ihminen ja ottaa muut huomioon, mutta prosessissa ei saa kuihduttaa itseään ja tukahduttaa omaa kaipuutaan olla onnellinen. Omia tarpeita saa puolustaa ja huolehtia niistä. Narsistin lapsi voi olla aikuisena ylihuolestuja ja samalla perinpohjaisen itsekäs. Kun luopuu ensimmäisestä tavasta ja keskittyy karsimaan myös toisen ja höllentämään vaatimuksiaan kaiken ja kaikkien suhteen, on päässyt eroon puristavasta taakasta. Narsisti jättää joskus myös "sisäisen kriitikon" istumaan olkapäälle ja huomaamatta ihminen kritisoi kaikkea narsistin oppien mukaan, varsinkin omia suorituksiaan, sanomisiaan ja tekemisiään. Kriitikon voi komentaa pois ja ohjata sitten ajatukset tietoisesti mukaviin asioihin. Tavallinen riittää. Puutteellinen riittää. Keskinkertainen riittää. Unelmointi on hyvästä ja mitä tahansa on mahdollista tehdä, oli narsisti siitä mitä mieltä tahansa. ☺


      • Like_mother_like_daught

        "Tavallinen riittää. Puutteellinen riittää. Keskinkertainen riittää. Unelmointi on hyvästä ja mitä tahansa on mahdollista tehdä, oli narsisti siitä mitä mieltä tahansa."

        Minun tuli itku. Kunpa, oi kunpa joku olisi sanonut tuon minulle lapsena. Niin paljon elämää on jäänyt elämättä.


      • Hellvete
        Like_mother_like_daught kirjoitti:

        "Tavallinen riittää. Puutteellinen riittää. Keskinkertainen riittää. Unelmointi on hyvästä ja mitä tahansa on mahdollista tehdä, oli narsisti siitä mitä mieltä tahansa."

        Minun tuli itku. Kunpa, oi kunpa joku olisi sanonut tuon minulle lapsena. Niin paljon elämää on jäänyt elämättä.

        Minäkin eli narsistivanhemman kanssa kahdestaan 14 aikuisvuottani . Jälkeenpäin tuntuu että se aika on myös täysin turhaan menetetty ja haaskattu elämästäni. Narsistivanhemman syvä ja sisältä lähtevä viha omaa perhettään kohtaan peiteltynä imelällä hymyllä ja näennäisellä huolehtimisella aiheuttaa koko perheen sairastumisen. Sisäisen vihansa vallassa vanhempi myös kontrolloi lastaan ja arvostelee häntä pienistäkin virheistä. Lapsi pyrkii siten olemaan virheetön, mutta se virheettömänä oleminen vaatii niin paljon energiaa, ettei sellaista kukaan jaksa pitkään.


      • "Minun tuli itku. Kunpa, oi kunpa joku olisi sanonut tuon minulle lapsena. Niin paljon elämää on jäänyt elämättä."

        Niin, onneksi elämää on elettäväksi vielä jäljellä...

        Tuos kun luin tuon "millainenäiti sellainentytär" henkilön kirjoituksia, niin päällimmäiseksi tuli ajatus, että mistä toivoa toivottomalle tuntui että jotain pitäisi sanoa, mutta mitä ja millä tavalla...

        Mutta luettuani eteenpäin huomasin, että joku tais jo löytää oman kokemuksensa perusteella oikeat sanat joihin on helppo yhtyä...


      • palautetta_
        yhteenlaskutoimitus kirjoitti:

        "Minun tuli itku. Kunpa, oi kunpa joku olisi sanonut tuon minulle lapsena. Niin paljon elämää on jäänyt elämättä."

        Niin, onneksi elämää on elettäväksi vielä jäljellä...

        Tuos kun luin tuon "millainenäiti sellainentytär" henkilön kirjoituksia, niin päällimmäiseksi tuli ajatus, että mistä toivoa toivottomalle tuntui että jotain pitäisi sanoa, mutta mitä ja millä tavalla...

        Mutta luettuani eteenpäin huomasin, että joku tais jo löytää oman kokemuksensa perusteella oikeat sanat joihin on helppo yhtyä...

        ylt, sä olet oikeasti niin monta kertaa oikeassa täällä ja säilytät malttisi vaikka sua kohtaan ollaan monasti tylyjä. Olet myöskin myöntänyt omat puutteesi, itsekkyytesi. Tervettä sanon minä.


      • "Olet myöskin myöntänyt omat puutteesi, itsekkyytesi. Tervettä sanon minä."

        Kiitos, minua hymyilyttää...

        Oli helppo jakaa tässä tuon "läpikäyneen" ajatukset koska olen myös hänen laillaan tavallisuuden, keskeneräisyyden ja vähemmän "täydellisten" ihmisten puolesta puhuja, millä edellisillä tarkoitan myös itseäni...


      • 1519
        Like_mother_like_daught kirjoitti:

        "Mitä tulee toiseen vanhempaani, tuon narskuvanhemman puolisoon siis, niin hänellähän ei saisi olla kavereita eikä harrastuksia eikä mitään muutakaan elämää. Hänen pitäisi kököttää kotona palvelemassa narskupuolisoaan, kun tämä ei viitsi itse tehdä mitään."

        Minun tuli viiltävä sääli isääni, kun hän olisi halunnut kutsua serkkunsa heille pitkästä aikaa kahville ja äitini tiuskaisi raivoisasti, että isänikö pesee sitä ennen kaikki ikkunat. Niitä ikkunoitahan se serkku tulisikin katsomaan. Isälläni ei ole mitään sosiaalista elämää. Tragikoomista tuossa on se, että isäni se juuri on joka ne ikkunat aina pesee.

        Äitini on istuttanut minuun syvään sen häpeän, että kodissa ei saa olla mitään epätäydellistä. Kun avomieheni aikoinaan totesi, että hänen tuttavapariskuntansa on ajamassa kohta ohi ja poikkeaisi, romahdin polvilleni lattialle itkemään. Tajusin, etten tule mitenkään selviytymään tilanteesta kunnialla. On murheellista, että vaikka silmät avautuvat, itselleen ei juuri tunnu voivan enää mitään, vaikka miten ponnistelisi.

        Tunnen perheen, jossa asetelmat ovat samanlaiset ja olen usein ajatellut, että kyseisellä rouvalla on jotenkin narsistinen luonne. Miespoloa voin vain sääliä.


      • vuosikymmenet
        Hellvete kirjoitti:

        Minäkin eli narsistivanhemman kanssa kahdestaan 14 aikuisvuottani . Jälkeenpäin tuntuu että se aika on myös täysin turhaan menetetty ja haaskattu elämästäni. Narsistivanhemman syvä ja sisältä lähtevä viha omaa perhettään kohtaan peiteltynä imelällä hymyllä ja näennäisellä huolehtimisella aiheuttaa koko perheen sairastumisen. Sisäisen vihansa vallassa vanhempi myös kontrolloi lastaan ja arvostelee häntä pienistäkin virheistä. Lapsi pyrkii siten olemaan virheetön, mutta se virheettömänä oleminen vaatii niin paljon energiaa, ettei sellaista kukaan jaksa pitkään.

        Olen elänyt lähes 50 vuotta narsistivanhempani henkisessä vallassa.
        Tilanne mennyt jo aika vakavaksi. Yritän irtautua.


    • Like_mother_like_daught

      Minä otin etäisyyttä äitiini heti kun muutin pois kotoa. Se oli intuitiivista, en silloin ymmärtänyt ollenkaan mistä on kyse tai kenessä on vika. Olen pitänyt välit asiallisina mutta etäisinä. Mutta kuten ylempänä "Läpikäynyt" mainitsi, häiriintynyt vanhempi voi jättää sen kriitikon olkapäälle ja sen tauo'oton kommentointi jatkuu, vaikka vanhempi olisi jo haudassa.

      Kiitokset myötätunnosta myös sinulle, "yhteenlaskutoimitus", vaikka koen etten sitä ansaitse niin kauan kuin taistelen oman häiriintyneisyyteni kanssa.

      Vastaan samalla myös ylempiin huomioihin: mielestäni olen kyllä läheisriippuvainen, jollakin tapaa uhrautuvainen ja toisen tarpeet ylihuomioiva, mutta loukattuna kammottava. Jos koen itseni emotionaalisesti hylätyksi, suljen tunteeni toista kohtaan täysin ja kykenen todella ajattelemattomiin ja itsekkäisiin tekoihin. On kuin psyykeni olisi täydellisessä hätätilassa eikä millään muulla kuin välittömällä helpotuksella ole väliä. Nykyään tilanteeni tiedostaneena ja tekojeni oikeuttamisesta luopuneena torjun tuon kaltaisen käytöksen, mutta tukahduttaminenkin on raskasta.

      Olen juossut kaikenlaisissa terapioissa mutta en osaa avautua niissä täysin ja terapeutin tulisi olla todella tarkkasilmäinen ja kokenut nähdäkseen lävitseni.

      Jos jotakuta kiinnostaa, Psychforumsilla avautuu moni häiriöisyytensä tiedostanut narsisti. Moni sellainenkin, jonka häiriintyneisyys on ollut paljon omaani ilmeisempää ja toiminta julmempaa.

      "lainkaanväheksymättä": on totta että tuollainen kasvatus oli ennen yleistä. Siksi uskonkin että liiallinen synnynnäinen herkkyys ja ehkä myös synnynnäinen taipumus persoonallisuuden häiriintymiseen ovat tämän surkean jamani takana. Tosin äitini oli myös kylmä ja mekaaninen hoitaessaan lapsiaan; monilla äideillä sentään jo silkka äidinrakkaus ja -vaisto tuo hellyyttä ja hymyä tilanteeseen, vaikka kulttuuriympäristö ja oma kasvatus olisi minkälainen.

      • "Olen juossut kaikenlaisissa terapioissa mutta en osaa avautua niissä täysin ja terapeutin tulisi olla todella tarkkasilmäinen ja kokenut nähdäkseen lävitseni."

        Niin jollain tasolla ymmärrän tuon problematiikan.

        Tuossa juuri yhtenä päivänä keskustelin lastensuojeluasioista liittyen siihen oikeusjuttuun jossa viranomaiset olivat syytettyjen penkillä ja ilmaisin mielipiteenäni juuri jotain samansuuntaista, että ns. terveessä perheessä eläneen, oli miten lukenut/pätevä/ammattihenkilö tahansa saattaa kuitenkin olla vaikea kuvitella saati uskoa, mitä kaikkea siellä kodin seinien sisällä tapahtuu...

        Tässä ny kun näitä mietin tuli mieleen sellainenkin termi/henkilö kuin kokemusasiantuntija, joita käsittääkseni on jonkin verran mielenterveys-ja päihdepuolella ja käsittääkseni heitä käytetään ikäänkuin viranomaistyön tukena, koska heillä on sitä omakohtaista/kokemusta ja näkemystä ja näkevät/tietävät, osaavat kuvitella esim. mitä siellä seinien sisällä mahdollisesti voi tapahtua silloin kun kukaan ei ole näkemässä...

        Tämä ny vaan tähän "ymmärtämis problamatiikkaan" liittyen...

        Mutta jos palaan vielä siihen mitä kerroit itsestäsi/omista tuntemuksistasi niin jäin miettimään varsinkin näitä kahta lausetta

        "Koen että olen perin juurin paha ja haluaisin vain hävittää itseni" ja "Tällaisesta on äärimmäisen epätodennäköistä toipua, joten tulen kantamaan tätä huonoa oloa mukanani loppuikäni. Ehkä se on minulle oikein."

        Joita jäin miettimään, varsinkin tuota viimeistä lausetta, ikäänkuin katsoisit ansainneesi kohtalosi kun olet sellainen kuin olet (paha) ja kuten jo mainitsinkin että olet kadottanut toivon paremmasta/et usko toipumiseen...


      • Like_mother_like_daught

        Tuo on kinkkinen asia, tuo toivon menettäminen. Käyn kuitenkin nykyään säännöllisesti suggestoterapiassa (eli yritän vielä jotain), jossa koetetaan purkaa minuun istutettuja virheellisiä uskomuksia. Mielestäni se pitää tällä hetkellä pääni pinnalla ja olen sen avulla saanut muutettua elämääni valtavasti. Olin aiemmin tavallaan hidasta itsemurhaa tekevä ihminen, eli ylensöin ja liikanukuin enkä harrastanut ollenkaan liikuntaa. Nyt syön erittäin terveellisesti ja harrastan päivittäin vähintään kevyttä liikuntaa ja meditaatiota. Nukun säännölliset yöunet. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden, sen aikaa mitä olen käynyt suggestoterapiassa ja uskoisin että olen saanut terveet elämäntavat juurrutettua osaksi elämääni. Olemukseni on muuttunut niin että vanhat tuttavat eivät tunnista minua kadulla. Hyvä kun itsekään tunnistan itseäni tuoreista valokuvista.

        Mutta henkisesti olen yhä tyhjä ja vallalla on koko ajan syvä suru. Ehkä laitan tiedostamattani vastaan henkiselle muutokselle. Ulkoinen on helpompaa. En tiedä. Sen myönnän, että hetkittäin mietin itseäni vastasyntyneenä vauvana ja pohdin, oliko tämän pahuuden ja itsekkyyden siemen sittenkin jo siinä vauvassa. Ehkä kasvuolosuhteilla ei ollutkaan niin olennaista merkitystä.

        Pahoittelut tässä vaiheessa aloittajalle, että ketju lipesi alkuperäisestä aiheesta.


      • "Mutta henkisesti olen yhä tyhjä ja vallalla on koko ajan syvä suru. Ehkä laitan tiedostamattani vastaan henkiselle muutokselle."

        Niin ajattelin eilen tuosta sinun "ehkä se on minulle oikein" lopustasi, että ikäänkuin rankaisisit itseäsi tai et koe ansaitsevasi "parempaa"...

        Mitä tulee tuohon

        "pohdin, oliko tämän pahuuden ja itsekkyyden siemen sittenkin jo siinä vauvassa."

        Niin tietyllä lailla ajattelen että on kyllä. Vauvat ja pienet lapsethan ovat tosi itsekkäitä ja ajattelisin, että kuuluu siinä vaiheessa asiaan kun on kyse ns. eloon jäämisestä

        Ymmärrys hyvästä ja pahasta syntyy vasta myöhemmin ja niiden suhteen varmasti persoonalla ja ympäristöllä/kasvuolosuhteilla on vaikutusta...

        Itse tosiaan ajattelen, että meissä kaikissa on ne hyvän ja pahan siemenet, molemmat puolet. Olemme kykeneviä niin hyvään kuin pahaan, mutta aikuinen ihminen kun tiedostaa tuon, niin tavallaan voi valita kumpaako puolta itsessään pyrkii vahvistamaan...

        Mutta otaksun nyt, että kun olet apua hakenut niin tiedät itsekin, että tuntemuksesi (olen paha ihminen) viittaavat myös sairauteen nimeltä masennus...

        Mitä tulee tuohon tyhjyyden tunteeseen, niin senhän sanotaan liittyvän johonkin sellaiseen, että ihminen saattaa valita selvitymiskeinokseen "olla tuntematta", sinun tapauksessasi ilmeisesti kuitenkin annat itsellesi luvan olla surullinen...

        Olen vähän huono näissä, että nytkin hain linkin, jossa tuota tyhjyyden tunne asiaa, mielestäni selitetään hyvin.

        "Vaikeissa oloissa pitkään eläneet oppivat estämään omia tunteitaan. Tällainen selviytymistyyli kehittyy mielen suojaksi ihmisille, jotka ovat kokeneet liian tuskallisia asioita. Pitkäkestoista psyykkistä stressiä kohdanneet ihmiset ovat toistuvasti kokeneet olevansa voimakkaiden tunteiden armoilla ja toistuvasti kokeneet vaikeutta säädellä niitä. Jos elämässä tapahtuvat asiat ja niihin liittyneet tunteet ovat tuntuneet musertavilta, turvallisimpana vaihtoehtona on näyttäytynyt tunteiden poissulkeminen. On helppo ymmärtää, että silloin alkaa uskoa, ettei kannata tuntea mitään tai että tunteminen voisi olla vaarallista. Moni on oppinut pelkäämään tunteiden kokemista. Tunteiden viriäminen voi silloin johtaa "virran katkaisuun".

        http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=epi00004

        Tämmöstä ny tuli tähän kohtaan, osin nää asiat on itsellekin tuttuja, mutta tuommosta "olen paha ihminen" kokemusta ei itselläni ole ollut ja jonkinlainen luottamus siihen että minä selviän kyllä tavalla tai toisella on aina ollut vähintäänkin taustalla...

        Mutta nuo tunneasiat, niitä on pitänyt minunkin pohtia ja opetella tunnistamaan ja kohtaamaan niitä itsessäsi. Samoin on pitänyt opetella antamaan myös itselleen, opetella ajattelemaan, että minäkin ansaitsen jotain hyvää, pelkästään sen vuoksi, että minä olen minä, ilman että minun pitää yrittää ansaita kaikki teoilla ja suorituksilla...


      • Questions_
        Like_mother_like_daught kirjoitti:

        Tuo on kinkkinen asia, tuo toivon menettäminen. Käyn kuitenkin nykyään säännöllisesti suggestoterapiassa (eli yritän vielä jotain), jossa koetetaan purkaa minuun istutettuja virheellisiä uskomuksia. Mielestäni se pitää tällä hetkellä pääni pinnalla ja olen sen avulla saanut muutettua elämääni valtavasti. Olin aiemmin tavallaan hidasta itsemurhaa tekevä ihminen, eli ylensöin ja liikanukuin enkä harrastanut ollenkaan liikuntaa. Nyt syön erittäin terveellisesti ja harrastan päivittäin vähintään kevyttä liikuntaa ja meditaatiota. Nukun säännölliset yöunet. Tätä on jatkunut jo useamman vuoden, sen aikaa mitä olen käynyt suggestoterapiassa ja uskoisin että olen saanut terveet elämäntavat juurrutettua osaksi elämääni. Olemukseni on muuttunut niin että vanhat tuttavat eivät tunnista minua kadulla. Hyvä kun itsekään tunnistan itseäni tuoreista valokuvista.

        Mutta henkisesti olen yhä tyhjä ja vallalla on koko ajan syvä suru. Ehkä laitan tiedostamattani vastaan henkiselle muutokselle. Ulkoinen on helpompaa. En tiedä. Sen myönnän, että hetkittäin mietin itseäni vastasyntyneenä vauvana ja pohdin, oliko tämän pahuuden ja itsekkyyden siemen sittenkin jo siinä vauvassa. Ehkä kasvuolosuhteilla ei ollutkaan niin olennaista merkitystä.

        Pahoittelut tässä vaiheessa aloittajalle, että ketju lipesi alkuperäisestä aiheesta.

        "Pahoittelut tässä vaiheessa aloittajalle, että ketju lipesi alkuperäisestä aiheesta."
        Ei todellakaan ole paha että lipeää, päinvastoin, mukavaa tekstiä, joka rikastuttaa aihetta.


    • Dantes

      Minulla kaikki hyvä loppui siihen kun isäni kuoli. Jäin äitini kanssa ja tajusin että isäni oli se henkilö joka oikeasti pystyi tekemään perheellemme sen hyvän joka oli oikeaa hyvää, siis sellaista kestävää hyvää joka kestää pidempään kuin kakkupala sulaa suussa. Isäni mukana meni kaikki meidän perheemme mahdollisuus hyvinvointiin, Äitini kanssa tuli elämästä oikea kestopahoinvointi. Äiti uskotteli meille kuinka hyvä meillä muka oli mutta kaikki sen näki että asiat aina olivat menneet sinne eli mitä päin ne menee kun menee huonosti. Kaikki eni kuten se kuuluisa lehmän häntä, alaspäin. Sen jälkeen kaikki oli kulissia johon oli ohuella maalilla väritetty valheellinen kuva perheestämme. Kaikki oli aina hyvin. Kulissin takana oli kuin Danten helvetti, ei tietämystä eikä järkeä. Äitini oli kuningatar jota piti totella. Kerjäläisvaltakunnan kuningatar joka kuvitteli olevansa jotain suurta. Ne suuruuskuvitelmat estivät tätä kuningatarta näkemästä että "valtakuntansa" oli köyhä ja kaikki kärsivät ja kapinoivat jotenkin. Äitini eli jossain muualla kuin oman perheensä keskellä ja se esti häntä näkemästä sitä oikeaa kurjuutta joka meillä oli. Pääasia oli että äitimme sai aina parhaan palan kaikesta se riitti. Jos tuli tilanne joka oli uhka meille hän hylkäsi meidät ja pelasti itsensä. Hän oli sivullinen kun oli ongelmia ja toisaalta taas meidän omistaja jos paremmin hetkittäin meni. Sellainen on narsisti huolehtijana.

    • mummuikäinen

      Miltä hän pelasti itsensä - ?
      Miksi aikuinen nainen, joka avoimesti myöntää, että kaikessa täydellisyydessään on silti epätäydellinen, miksi " suurin pala kakkua" olisi joku palkinto?
      Tuli jotenkin mieleen yhden nuoren äidin kertomus kun vieraili tuttavansa luona, jonka mies oli muistisairas. Oli joitain virallisia asioi, joista keskusteltiin, ja lopuksi juotiin kahvit.
      Mies käyttäytyi jokseenkin oudosti. Veti pöydältä kaikki pullat ja piparit eteensä ja hohotti,
      että kaikki kuuluu mulle, teidän ei tartte meidänpullia ja kakkuja tulla syömään. Ja kaksin käsin työnsi pöydän herkkuja suuhunsa - kaikki tunsivat itsensä vaivautuneiksi.
      Laihialla kai sanottaais että näkyy vieraita olevan tuloss, isäntä hoi , tuo kiireesti naskali voikippoon ja toinen ostetuista silakoista on säästettävä jouluks, sitä ei vieraille anneta.
      Jotenkin kiristykselt tai kidnapatulta kuulostaa "poissaolevuus" - eihän missään perheessä
      mikään onni kukoista, jos tietoisesti tehdään etäisyyttä ihmisten välille.
      Millään narsismilla ei voida kaikkia maailman virheitä selittää - oikeasti saako naiset koskaan väsyä, vaan ainako pitää lakkaamatta rukoilla, juosta läpi tulen ja veden alati, onko edes oikeus koskaan kirota sit paatista taakkaa, jota pitää kantaa iankaikkisesta iankaikkiseen hymyillen, vaikka välillä hampaat irvessä. Ihmisiss olevat tunteet kai on rehellisempiä kuin ihmiset itse - raadollisiksi olennoiks syntyneinä tai tehtyinä. Todella kaikki väsyy ja sairastuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2149
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1762
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      11
      1500
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      234
      1265
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      61
      1250
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1079
    7. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      61
      1002
    8. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      983
    9. Wau mikä kroppa Sofialla

      Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      684
    Aihe