Aivoskanneri todistaa valinnan vapaudettomuudesta?

Joskus näkee aivan vakavissaan tehtyjä väitteitä, joiden mukaan aivokuvantamistutkimukset osoittavat koehenkilöiden päätöksen determinoituneen aivoissa jo useita sekunteja etukäteen (eräs todellisen maailman esimerkki sellaisesta väitteestä on kymmenen sekuntia) ennen kuin henkilö tiesi päättäneensä. Totta on, että aivoskanneridatan ja päätöksen välillä on selviä satunnaisuuden ylittäviä korrelaatioita, mutta todistaako se mitään? Jotta väite olisi ylipäätään tieteellinen, olisi se voitava myös jollakin koejärjestelyllä falsifioida; jos falsifioinnin suorittavia kokeita ei tehdä vaikka falsifioinnin suorittava koejärjestely olisi helposti nähtävissä ja tehtävissä, on kyse vain uskonnollisesta hurmahenkisyydestä.

Suorittakaamme tässä sellaisen väitteen falsifiointi ajatuskokeella. Teknologisista rajoituksista johtuen tässä vaiheessa tosiaan on vielä turvauduttava ajatuskokeeseen, koska tietääkseni nykyään vielä joudutaan päätöksen "ennustaminen" tekemään vasta jälkikäteen skannerin keräämästä datasta. Kun laitteet kehittyvät ja ohjelmallinen laskentateho kasvaa, voitaneen ennustus tehdä lähes ajantasaisesti. Seuraavassa esitettävä ajatuskoe kuvaa tilannetta, jossa ajantasaiseen ennustamiseen tarvittava teknologia on saatavilla.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Henkilöt:
- aivotutkija Aimo Skanneri
- kvanttifyysikko Antti Fyysikko

Aimo Skanneri: No niin. Istupa laitteeseen. Toistamme seuraavaa kuviota. Tehtävänäsi on harvakseltaan heilauttaa jompaakumpaa kättäsi. Jokaisella toistolla valitset aina - köh - vapaasti, kumpaa kättä heilautat, ja heilautat sitä sitten heti. Kuvaamme aivojasi samalla. Tarkoituksemme on kartoittaa, kuinka paljon ennen valintaasi me jo tiedämme sen.

Antti Fyysikko: Tehdään niin.

... ...

Aimo Skanneri: No niin. Näyttää siltä, että tiesimme jo kymmenen sekuntia etukäteen, kumpaa kättä heilautat.

Antti Fyysikko: Kymmenen sekuntia! Mutta sehän on mahdotonta! Sehän romuttaa pohjan tieteenalani tuloksilta. Me fyysikot työssämme oletamme, että meillä on valinnanvapaus sen suhteen, mitä nappia koetilanteessa painamme, ja jos päätöksemme napin painalluksesta onkin determinoitunut jo kymmenen sekuntia etukäteen, on koko valinnanvapausaksioomamme pelkkä perusteeton oletus, ja kaikki kvanttimekaniikan viimeaikaiset edistysaskeleet ovat arvottomia!

Aimo Skanneri (nauraen salaa partaansa): Hekkkkrhönm. Niin bbrrrrfffffff ... niin siltä se vain näyttää. Tässä data.

Antti Fyysikko: No katohan vain niin siltähän se näyttää. Mutta väitätkö tosiaan, että tässä ei ole kyse pelkästä korrelaatiosta, vaan ihan siis determinaatiosta? Siis että päätökseni oli KAUSAALISESTI DETERMINOITUNUT jo kymmenen sekuntia ennen kuin itsekään tiesin, mitä tulen päättämään?

Aimo Skanneri: Niin me aivotutkijat tämän datan tulkitsemme. Tai siis oikeastaan havaitsemme: tässähän ei siis ole mitään filosofiaa, filosofista tulkintaa mukana penninkään vertaa, vaan ihan vain puhdasta havaintoa siitä, mitä tosiasiassa tapahtuu. Spekuloinnit ja oletukset me jätämme filosofeille, me tieteilijät teemme vain havaintoja.

Antti Fyysikko: Mitenkäs se laitteesi oikein toimii?

Aimo Skanneri: No se siis kuvaa aivojasi samalla kun valmistelet valintaasi. Kun vasemman aivopuoliskosi motorisilla alueilla alkaa näkyä selvästi runsaampaa aktiviteettia kuin oikeanpuoleisella, tiedämme, että tulet liikauttamaan oikeaa kättäsi, ja toisin päin. Laitteessamme syttyy ennustuksen merkiksi vihreä lamppu jos aiot heilauttaa oikeaa kättäsi ja punainen lamppu, jos aiot heilauttaa vasenta kättäsi. Sinun kohdallasi merkkivalot paloivat jo noin kymmenen sekuntia etukäteen.

Antti Fyysikko: Mitenkäs tuon kokeen tulokset voisi olla falsifioitavissa jollakin toisella kokeella?

Aimo Skanneri: No jaa, ei kai mitenkään... Se kun on puhdasta havaintoa.

Antti Fyysikko: Eikö mitenkään! Sehän kuulostaa epätieteelliseltä. Tieteessä väitteet tulisi aina olla kokeellisesti testattavissa ja falsifioitavissa.

Aimo Skanneri: Mutta kun tämä on havaintoa. Miten falsifioit havainnon?

Antti Fyysikko: Havaintodataa teillä kyllä on, ja ihan oikeat korrelaatiot aivodatan ja valinnan välillä, mutta kyllähän tuo aika uljaalta väitteeltä kuulostaa, että koe osoittaisi päätökseni DETERMINOITUNEEN KAUSAALISESTI jo kymmenen sekuntia etukäteen.

Aimo Skanneri: No millaista falsifiointitestiä sitten ehdottaisit?

Antti Fyysikko: Onko teillä ne merkkivalot tuolla toisessa huoneessa?

Aimo Skanneri: Siellähän ne on.

Antti Fyysikko: Voiko ne tuoda tänne?

Aimo Skanneri: Kyllähän ne voi.

Antti Fyysikko: No tuopa. Tehdään koe uudestaan samalla, kun valot ovat nähtävissäni. Katsotaanpa, kuinka hyvin ennustusmasiina nyt ennustaa.

Aimo Skanneri: Tuodaan vain.

Antti Fyysikko: Aloitetaanpa nyt siis.

Aimo Skanneri: Aloitetaan.

KONE:

Aimo Skanneri: Oho. Mitenkäs tuossa noin kävi?

KONE:

Aimo Skanneri: No taas! Onko kone rikki???

KONE:

Aimo Skanneri: Heh, nyt osui paremmin.

KONE:

Aimo Skanneri: No nyt se kone toimii taas hyvin.

Aimo Skanneri: Koesarja loppui. Mutta no, jo on tosiaan outoa. Ei se kone nyt ennustanut lainkaan hyvin. Ihan täsmälleen puolet ennusti oikein ja puolet väärin. Tasan sama ennustusvoima kuin kolikonheitolla. Kuinkas se nyt silleen?

Antti Fyysikko: Jätän sen sinulle mietittäväksi. Kerro minullekin kun tiedät. Hyvää viikonloppua!

Äänestä

Kun ilmiö on verifioitu, se pätee. Verifioidun ilmiön falsifioimiseksi tarvittaisiin selitys, miksi asia näyttää verifioidulta, vaikka ei todellisuudessa olekaan.

"Kelvoton yritys" on alunperin lakitermi. Eräissä rikoksissa jo yritys on rangaistava. Jos yritys on ollut niin kehno, että se ei olisi mitenkään voinut johtaa itse rikokseen, on kyseessä kelvoton yritys, josta ei rangaista. Tosin häpeä onkin sitä suurempi.

Äänestä
  • ”Kun ilmiö on verifioitu, se pätee. Verifioidun ilmiön falsifioimiseksi tarvittaisiin selitys, miksi asia näyttää verifioidulta, vaikka ei todellisuudessa olekaan.”

    Höpsis. ”Verifioidun” väitteen falsifioimiseksi tarvitsee vain näyttää, että väite ei ole tosi. Olen tämän ennenkin selittänyt sinulle, mutta ei näytä menneen perille. Auttaisikohan tämä:

    The falsification of statements occurs through modus tollens, via some observation. Suppose some universal statement U forbids some observation O:
    U → ¬O
    Observation O, however, is made:
    O
    So by modus tollens,
    ¬U
    https://en.wikipedia.org/wiki/Falsifiability#Deductive_falsification
    ”"Kelvoton yritys" on alunperin lakitermi. Eräissä rikoksissa jo yritys on rangaistava.”
    Tarkoitatko, että tuon väitteen falsifiointi on rangaistava rikos? Millainen rikos? Uskonrauhan häirintääkö?
    ”Jos yritys on ollut niin kehno, että se ei olisi mitenkään voinut johtaa itse rikokseen, on kyseessä kelvoton yritys, josta ei rangaista. Tosin häpeä onkin sitä suurempi. ”
    Jos joku yritys on tässä yhteydessä ollut niin kehno, että se on asiaa tarkemmin tarkastellen suuri häpeän aihe, taitaa se kyllä olla vain tuo kelvoton yritys väittää aivodatakorrelaatioiden perusteella, että päätös oli determinoitu jo 10 s aikaisemmin. Kuten kävi ilmi.

    Äänestä

  • H.Aggard kirjoitti:

    ”Kun ilmiö on verifioitu, se pätee. Verifioidun ilmiön falsifioimiseksi tarvittaisiin selitys, miksi asia näyttää verifioidulta, vaikka ei todellisuudessa olekaan.”

    Höpsis. ”Verifioidun” väitteen falsifioimiseksi tarvitsee vain näyttää, että väite ei ole tosi. Olen tämän ennenkin selittänyt sinulle, mutta ei näytä menneen perille. Auttaisikohan tämä:

    The falsification of statements occurs through modus tollens, via some observation. Suppose some universal statement U forbids some observation O:
    U → ¬O
    Observation O, however, is made:
    O
    So by modus tollens,
    ¬U
    https://en.wikipedia.org/wiki/Falsifiability#Deductive_falsification
    ”"Kelvoton yritys" on alunperin lakitermi. Eräissä rikoksissa jo yritys on rangaistava.”
    Tarkoitatko, että tuon väitteen falsifiointi on rangaistava rikos? Millainen rikos? Uskonrauhan häirintääkö?
    ”Jos yritys on ollut niin kehno, että se ei olisi mitenkään voinut johtaa itse rikokseen, on kyseessä kelvoton yritys, josta ei rangaista. Tosin häpeä onkin sitä suurempi. ”
    Jos joku yritys on tässä yhteydessä ollut niin kehno, että se on asiaa tarkemmin tarkastellen suuri häpeän aihe, taitaa se kyllä olla vain tuo kelvoton yritys väittää aivodatakorrelaatioiden perusteella, että päätös oli determinoitu jo 10 s aikaisemmin. Kuten kävi ilmi.

    Luulet varmaan minun olevan joku toinen henkilö. Miksi? Etpä sinä ole mitään näyttänyt, vaikka kuvittelet näyttäneesi. Olisi lisäksi kiva, jos kertoisit, miten sinun mielestäsi epätosi väite näyttääkin todelta.

    Äänestä

  • sekoilet kirjoitti:

    "Luulet varmaan minun olevan joku toinen henkilö."

    Mahdollisesti. Vastasin kerran aikaisemminkin täsmälleen samanlaiseen outoon käsitykseen siitä, mitä falsifiointi tarkoittaa.

    "Miksi?"

    Ajattelin, että koska virhe oli sama (ja harvinainen), kirjoittajana on sama henkilö. Jos sinulle ei ole aikaisemmin tuosta huomautettu, niin varmuudella et ollut sama henkilö.

    "Etpä sinä ole mitään näyttänyt, vaikka kuvittelet näyttäneesi. Olisi lisäksi kiva, jos kertoisit, miten sinun mielestäsi epätosi väite näyttääkin todelta."

    Kaikenlainen toiveajattelu tekee usein kritiikittömäksi.

    Sinulla menee logiikka nyt vähän pieleen, koska lähdet premissistä, joka on tosi, mutta uskot että se ei ole tosi. Tietoisen toiminnan edelläkäypä alitajuinen valinta on jo verifioitu kokeellisesti, joten sitä ei enää voi millään keinolla falsifioida.

    Äänestä

  • pieleen-meni kirjoitti:

    Korrelaatio tietoista valintaa edeltävän aivotoiminnan ja tietoisen valinnan välillä on olemassa, mutta melkoisen filosofisen toiveajattelullisen tulkintavenytyksen tuossa saa tehdä korrelaatiosta kausaaliseen determinaatioon. Vai oletko sitä mieltä, että mitään tulkintaa korrelaatiosta kausaaliseen determinaatioon ei tehdä, vaan kyseessä on puhdas havainto kausaalisesta determinaatiosta? Jos olet sitä mieltä, että se on puhdas havainto kausaalisesta determinaatiosta, jota ei voi millään vastakokeella falsifioida ja vastakokeet tulisi siksi jo etukäteen kieltää, niin onnittelen: uskontosi varmaan suo sinulle lämpöä ja turvaa.

    Äänestä

Kaikki päätökset ovat determinoituneet jo 14 miljardia vuotta etukäteen. Maailmankaikkeus on 3D elokuva. Sen kulkua ei voi muuttaa.

Äänestä
  • Todistat väkevästi.

    Äänestä

"Me fyysikot työssämme oletamme, että meillä on valinnanvapaus sen suhteen, mitä nappia koetilanteessa painamme, ja jos päätöksemme napin painalluksesta onkin determinoitunut jo kymmenen sekuntia etukäteen, on koko valinnanvapausaksioomamme pelkkä perusteeton oletus, ja kaikki kvanttimekaniikan viimeaikaiset edistysaskeleet ovat arvottomia!" Fyysikkojen mukaan fysikaalinen maailma on kausaalisesti suljettu. Valinnanvapaus kuitenkin edellyttää, että fyysikolla on aineeton, fysiikan lakien ulkopuolinen sielu, joka vaikuttaa hänen fysikaaliseen aivotoimintaansa. Mutta fysiikan lait eivät salli sielun vaikutusta, joten mitään valinnanvapautta ei ole ja kaikki tapahtumat maailmassa ovat determinoituneet jo alkuräjähdyksessä.

Äänestä
  • Tapahtumat ovat sekä osa kausaalisia että osa satunnaisia. Siten ne eivät voi olla alkuräjähdyksessä determinoituja.

    Äänestä

  • "Fyysikkojen mukaan fysikaalinen maailma on kausaalisesti suljettu."

    Sekoitat fyysikot fysikalisteihin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

H.Aggard kirjoitti:

Joskus näkee aivan vakavissaan tehtyjä väitteitä, joiden mukaan aivokuvantamistutkimukset osoittavat koehenkilöiden päätöksen determinoituneen aivoissa jo useita sekunteja etukäteen (eräs todellisen maailman esimerkki sellaisesta väitteestä on kymmenen sekuntia) ennen kuin henkilö tiesi päättäneensä. Totta on, että aivoskanneridatan ja päätöksen välillä on selviä satunnaisuuden ylittäviä korrelaatioita, mutta todistaako se mitään? Jotta väite olisi ylipäätään tieteellinen, olisi se voitava myös jollakin koejärjestelyllä falsifioida; jos falsifioinnin suorittavia kokeita ei tehdä vaikka falsifioinnin suorittava koejärjestely olisi helposti nähtävissä ja tehtävissä, on kyse vain uskonnollisesta hurmahenkisyydestä.

Suorittakaamme tässä sellaisen väitteen falsifiointi ajatuskokeella. Teknologisista rajoituksista johtuen tässä vaiheessa tosiaan on vielä turvauduttava ajatuskokeeseen, koska tietääkseni nykyään vielä joudutaan päätöksen "ennustaminen" tekemään vasta jälkikäteen skannerin keräämästä datasta. Kun laitteet kehittyvät ja ohjelmallinen laskentateho kasvaa, voitaneen ennustus tehdä lähes ajantasaisesti. Seuraavassa esitettävä ajatuskoe kuvaa tilannetta, jossa ajantasaiseen ennustamiseen tarvittava teknologia on saatavilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu