hUUmenovelli

kitku

Laahustan sovitulle paikalle, silmät ja nenä vuotaen ja nivelet kivusta rutisten, kuin jyrän alle jääneenä. Lisäksi nervini ovat koetuksella. Spennaan tapaamista.

El' Mahigo tulee minuutin myöhässä uudehkolla nissanilla, etupenkillä luunsärkijät: Lefa ja Pommi eli deca ja susta. Pomo viittoo mua viereensä takapenkille.
-mitä jätkä? se kysyy uhkaavana.
-mä tiedän et mun saldo on miinuksella, mut enks mä vois saada vähän ennakkoon? (raukempaa jätkää ja kusipäisintä bossia ei tarvii etsiä.)
-sä teet tänä iltana pikku keikan. saat mukaas kaverin joka neuvoo minne auto viedään.
-enks mä sais jo muuta kun noi fiudet? Ja mä oon niin kipee, et homma voi kusta....
-mä en muistaakseni kysynyt sulta mitään?
Pyytelin anteeksi, valitin refloja ja lopulta pomo sanoi etupenkin lihajärkäleille, joiden kapasiteetti olisi riittänyt kevyesti vaikka kahden Tony Halmeen pieksemiseen:
-tee sille töötit.

Torpedot väsäsivät. Lusikassa kuumennettiin koninpaska ja päivän c-vitamiinit, vedettiin filsun läpi ruuttaan ja spigut annettiin mulle. Bossi käänsi hienovaraisesti päätään kunnes olin töötännyt satsin verenkiertooni.
Alkusävärit oli mahtavat. Tasoituttuani alkoivat deca ja susta vaikuttaa hyviltäkin kavereilta ja pomo oli kuin vanha tuttu.
-kuudelta ruttopuiston vinoparkin seudulle! se komensi ja käski lähtä menemään.

Mä aloin miettiä asemaani. Bilikoiden puhaltaminen tuntui koiran hommalta, tunsin pystyväni jakeluhommiinkin. Mutta suurin heikkouteni esti afäärit: tulisin olemaan aina nisti ja autovaras.

Nuokuin sohvalla, kuuntelin Kingston Wallia ja mietin mahdollisuuksiani arvolleni sopivassa asemassa. Havahduin kun vilkaisin kelloon, vartti aikaa.
Lähdin valumaan ruttopuiston suuntaan ja kelasin mielessäni esiintymistäni vuorosanoja myöten. En tuntenut tyyppiä, mutta ymmärsin että minun oli oltava käskijänä tässä keikassa. Ja näissä fiiliksissä ylimielinen ja itsetietoinen narina lisäsi uskottavuuttani.
Kohta kadunvartta käveli roteva huivipäinen tyyppi, merkkikuteet ja kultakettinkejä kaulassa ja ranteissa.
Gangsta varmisti kuka olen ja alkoi määrätietoisena kierrellä autoja.
Kaivoin rakotulkin ja nipun sekalaisten japsimerkkien nyclia, mutta tyyppi painatti kalliin mersun viereen ja vilkut välähtivät ja dörtsit olivat auki!
Livahdin repsikan paikalle kun muuta mahdollisuutta ei ollut. Ja kaveri oli itsetietoisuudellaan ja röyhkeydellään luonut vaikutelman, kuin auto olisi hänen.

Lähdimme renkaat ulvoen. Tyyppi polkaisi oikean jalan SoWhattinsa konehuoneeseen ja reilut 300 hevosvoimaa saivat mersun lentämään.
Motarin rampilla vauhti oli jo 165km tunnissa ja isompaa vaihdetta sisään ja ampaisimme pitkän letkan ohi ja nopeuden laskiessa 280:n kiidimme Haminan suuntaan. Mä vihjasin, et tällä menolla saadaan siimahännät perään.
-huono olo, vai? se virnisti.
-vedä noi...siin on 0,05. sitähän sä oot vailla...
Tartuin epäröiden värkkeihin, kelasin hetken ja lopulta annoin periksi.

Olin turhan kamoissa perillä, ja jätkä otti ohjat käsiinsä kauppojen tekemisessä. Saimme trokattua bilikan kolmesta geestä konia ja matkarahoiksi 500 euroa. ei paljon paskaakaan siis....

Loppujen lopuksi työkaverini osoittautui ihan rennoksi....rennoksi kuin rautakanki. Veti se roinaa siinä ku mäkin, mut jotain ihme roolia se veti. Ja lopult mä löysin itseni yksin, vuosisadan narkoosissa. Ja ilman rahaa.
Gestabot korjas mut talteen, mut Haminan takamailla kun oltiin, niin ne kai oletti mun olleen kännissä ja korkeintaan lisäksi lääketokkurassa.
Aamulla mä sit pääsin juoppoputkasta.

Harhailin katuja täristen alkavasta kylmyyden tunteesta ja poispääsykin mahtui alkaviin nitkuihin. Mutta lopulta reflat iskivät kuin myrskyaallot rantakallioon. Mä löin nyrkit paskaksi kivikirkon seinään, rukoilin jumalia ja lopuksi jäin tärisemään polvilleni ja odottamaan jos vaikka kirkontorni kaatuisi niskaani.

Mä huusin apua. Etten kestä enää... kuin tilauksesta paikalle riensi bossin luunsärkijät. susta dörtsistä ja deca-dura-bolig fönarista. Edellinen silitti mun lettiä ja sanoi, et kaikki johtuu vaan hermoista. Sustanol oli tiukempi ja kehotti sluuttaamaan konin vedon. Toistaiseksi. Mä pelkäsin narahtamista ja tutkintavankeutta ilman kamaa. Silloin körmyt alkoivat veisata Jumala ompi linnamme! Veisuun jälkeen toinen selitti, että vertauskuvallisesti he koettivat sanoa että sovittaisin tekoni vasta taivaassa. Mutta jeesasiko se!
Kohta huomasin makaavani suuressa salissa, jossa kaikui itku ja valitus. Lääkäri tuli luokseni ja kysyin häneltä, kuolenko.
-Mengele päättää täällä. Hän saapuukin pian, odotelkaa.

Alkoi kuulua kuisketta ja valitus ja itku muuttui virreksi: Oi herra jos mä matkamies maan... Mengele arvioi hetken kunkin potilaan luona. Otti osastolle jos oli tilaa tai tarttui fiskarssin 250 kirveeseen, ja iskulla tai kahdella hän lopetti kärsimyksen. Jos potilas oli terve, mutta tilaa ei ollut, antoi hän kirveen taas heilua.

Mä heräsin taas laitoksesta. Tällä kertaa todellisuudessa. Helvetistä infernoon tai toisin päin. Vain oireenmukaista lääkitystä. Temgesic ja Subutex, samoin kuin kaikki korvaavat opioidit oli pannassa. Vain neuroleptejä ja diapamia.

Ajantaju oli hukassa, joten en tiedä kauan olin suljetulla ennen kuin sain tavata lääkärin. Valkotakki vilkaisi papereitani ja alkoi kysellä.
-kauanko olette käyttänyt?
-vv....sia...useita...
-vuosiako? entä viime käyttöputki?
-...sia, ellei.....puolikin....tta.... sain sanottua lauseet vaivoin.

Lekuri katsoi mua kuin ruttotautista, mumisi jotain ja kätteli tapaamisen päättymisen merkiksi. Mä näin oven raosta, kuinka se pesi käsiään....

Autojutuista tuli kutsu käräjille ja koska olin ehdonalaisessa, ei uusi ehtoollinen enää kävisi päinsä.
Fyysisen olon kohennuttua pääsin odottamaan käräjiä vapaalla jalalla. Konnunsuo ei ollut mulle mikään kotikontu, mä olisin sielläkin vain narkki ja autovaras.
Ainut todellinen rakkaus, heroini, saisi ratkaista tämän umpikujan.

Sovin bossin kanssa keikan ja ruinasin pari gemmiä etukäteen. Painuin kämpille ja asetin jostain sosialisoimani keskiaikaisen kruunun päähäni. Sitten väsäsin Kuningaspiikin, melkein gramman vedot.
Heitin rojut hihaan. Viimeisen kerran.


Onks tost mihinkään? Oon kirjottan se jotai vajaa vuos sitte....