Meillä vanhempia vielä teititeltiin. Miten teillä?

Me olemme aivan pienistä pitäen sinutelleet vanhempiamme sekä tätejä, setiä, enoja ja molempia isoäitejämme.

Äitini (synt. 1910) kertoi, että kun he lapset teitittelivät äitiään ja isäänsä, oli isä sanonut, ettei jumalaakaan teititellä, joten heidän perheessään sinutellaan vanhempia.

Isäni sinutteli äitiään, mutta äiti puhutteli anoppiaan kolmannessa persoonassa. Sen tavan hän oli oppinut anopiltaan, joka ei sinutellut eikä teititellyt miniäänsä vaan puhutteli häntä tyyliin "mitäs Bertalle kuuluu?".
Myös vanhimman pojan vaimo oli famullemme kolmas persoona.
Ilmeisesti syynä oli se, että kaksi vanhinta poikaa oli hairahtunut naimaan suomenkieliset Bertat.
Nuorimman pojan vaimo ei ollut nimeltään Bertta vaan Helga, ja hän ja famu olivat keskenään DU.

Muistan järkytykseni, kun 7-vuotiaana juttelin naapurin tädin kanssa ja jälkikäteen äitini huusi ihan kauhuissaan: "SINUTTELITKO sinä häntä?" Lapset eivät sinuttele vanhempia, vaan sanovat "täti" ja "setä". Pelästyin huonoa käytöstäni niin, että opin sen kertaheitosta, mutta aina oli vaikeaa puhutella vanhempien ihmisiä kolmannessa persoonassa. Vanhempiani sentään sinuttelin, ja myöhemmin appivanhempiani. Mutta olisin kovin mielelläni ollut läheisen kummitätini ystävä, mutta kun oli aina muistettava tämä tädittely, en koskaan pystynyt olemaan niin läheinen hänelle kuin olisin toivonut. Ihmettelen näin jälkikäteen, miksi hänkään ei tehnyt sinunkauppoja kanssani, kun aikuistuin. Oliko se niin vaikeaa?

Ollessani ruotsissa alkuun teitittelin aina itseäni vanhempia. Nämä rouvat ja herrat katsoi minua kun kummajaista, että mistä minä olen tullut. Sitten joku uskalsi sanoa, että täällä sinutellaan ihan jokaista. Suomeen tuloni jälkeen oli taas opeteltava teitittely. Kanssa käyminen on paljon joustavampaa ruotsissa mitä meillä. Myös suvatsevaisuus ja huomioon ottaminen kieleen tai rotuun katsomatta. Sanoisin, että ruotsi on paljon edellä meitä monessa suhteessa.