Miten kuntien homerakentaminen alkoi?

Taisi olla 1980- lukua, kun valtio alkoi vähentää kunnille annettavaa investointi avustusta. Aikaisemmin sai kustannuksista puolet valtiolta.
Kannatti ehkä tehdä romua, joka kohta tehtäisiin uudestaan uusin avustuksin. Tehokas tapa työllistää ja saada veroja byrokratian paisuttamiseen.
Kuka on paremmin perillä?
1083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Arvelisin sen alkaneen silloin kun taloista alettiin tehdä muovipusseja. Materiaalit ja maalit tehtiin hengittämättömiksi. Jos väliin jäi tai syntyi kosteutta, niin siellähän se pysyi eikä mihinkään haihtunut ja näin saatiin otollinen kasvihuone homekasvustolle.

Äänestä
  • Kuntien homekoulut/päiväkodit/virastot oli noita kertaalleen korjattuja/purettuja, valvonta ja tekotapa/materiaalit päällimmäinen syy, suunitteliat suunitteli sutta ja kunnat/kaupungit hyvien kestityksien/lahjonnan jälkeen hyväksyivät kaiken kädet ojossa ):

    Äänestä

  • Nimimerkki sulla ainakin on kohdallaan.

    Ihania homepommeja löytyy myös mm 50-luvun tuotannosta. Silloin käytettiin ihania luonnonmateriaaleja, kuten toja-levyä... ja putkikanaaleihin, lattioiden alle yms. jätettiin muottilaudat muhimaan. Nehän on luonnonmateriaalia, joten tämä OK?

    Myös asbesti on suoraan luonnosta saatava materiaali, joten terveellinen!

    Ennenwanhaan kaikki oli paremmin. Ihmiset elivät terveinä ja kuolivat reippaina 4-kymppisinä!

    Äänestä

Onko tiedossa miten homerakentaminen saadaan loppumaan?

Äänestä

Maan hallinto on kykenemätön korjaamaan rakentamista. Tv:ssä vaalikeskustelu toisensa jälkeen eikä kelvottomasta rakentamisesta puhuta mitään. Joka tason poliitikot hyväksyvät tilanteen?

Hallintoon on tehtävä remonttia samaan tahtiin kuin paljastuu homerakennuksia.
Ensiksi jokaisen määräyksen rikkominen rangaistavaksi.
Toiseksi jokaisen lain rikkominen rangaistavaksi. (On paljon lakeja, joiden rikkominen ei ole rangaistavaa. Tietävä hyödyntää tilanteet, muut jää junasta.)
Kolmanneksi kuntien on rakennettava itse koska yritykset ovat tekemisensä ulkoistaneet ja hajauttaneet ja väistävät kaiken vastuun (omassa kämpässänikin on muutama kohta)
Neljänneksi perustettava rakennuspoliisi, RAKPOL, jolla on valtaa ja on lahjomaton.
Viidenneksi perustettava rakennuskäräjät antamaan pikatuomiot.
Jaa, että menee tuomiot kiireessä väärin? Niiku vaihteeksi, kun nyt on rakentaminen mennyt ihan oikein? Mitä?

Äänestä

Parhaat vastaan tulleet homepommit ovat yli 50 vuoden takaa.

Tampereella menee purkuun kokonainen kerrostalo, missä välipohjat täynnä mitä lie mätinyttä tavaraa.

50-luvun kerrostaloissa on mikrobien herkkuruokaa, tojalevyä, tungettu paitsi yläpohjaan, niin myös lattiarakenteisiin, sokkeleihin ja kellarikerroksen seiniin, missä se lähes satavarmasti on saanut kosteutta jossain vaiheessa. Lopputuloksen saa lukea lehdistä, esim. kuinka monta koulua on pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä evakossa.

Tuoreemmissakin rakennuksissa tulee ylläreitä vastaan, kun on perinnerakentamisen osaajat olleet vauhdissa. On jätetty hyörysulkua pois tai asennettu se väärään paikkaan, lähelle seinän ulkopintaa. Tai laitettu bitumikermiä ihan satunnaisesti valittuun paikkaan. Ritsikoissahan näitä virityksiä on perinteisesti ollut...

Äänestä

Alkoi, loppuneeko koskaan?
"Sisäilmaongelmat eivät selviä yhdellä testillä.

Mediassa aina Hesaria ja Yleä myöten herätti kohua artikkeli, jossa kerrottiin historiallisesta tuloksesta, jonka emeritaprofessori Mirja Salkinoja-Salonen oli työryhmineen saanut aikaan ja myös julkaistuksi Environmental Research -tiedelehdessä. Vahvasti otsikoidut jutut kertoivat, että sisäilman toksiinimittauksilla saadaan selvyyttä meillä yleisiin kosteus- ja homeongelmiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Työterveyslaitos julkaisivat viime viikolla yhteisen tiedotteen, jossa kommentoidaan alunperin vuonna 2012 julkaistuja tutkimustuloksia."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hometulikalliiksi kirjoitti:

Taisi olla 1980- lukua, kun valtio alkoi vähentää kunnille annettavaa investointi avustusta. Aikaisemmin sai kustannuksista puolet valtiolta.
Kannatti ehkä tehdä romua, joka kohta tehtäisiin uudestaan uusin avustuksin. Tehokas tapa työllistää ja saada veroja byrokratian paisuttamiseen.
Kuka on paremmin perillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu