Heipä hei kaikki nuoret aikuiset!
Oon 18v tyttö ja nyt on vaan pakko purkaa tuntoja jonnekin. Mun äiti on aina ollut jollakin tasolla ylisuojeleva, esim. pari vuotta sitten ei saanut olla kahdeksaa pidempään ulkona, koska siellä on kaikenlaisia hörhöjä kuulemma liikkeellä... Yritin sanoa, että oletko käynyt katsomassa (kyseessä oli kesäloma) että keitä siellä oikein on kesäiltaa viettämässä. En silloinkaan polttanut enkä juonut ja nyt täysi-ikäisenään ei ole mitään tarvetta päätä täyteen vetää enkä ole sitä tehnytkään. Noin vuosi sitten tämä vahtaus alkoi vähän hellittää ja nythän voin periaatteessa tehdä mitä haluan, mutta viimeksikin kun tulin vähän ennen kymmentä kotiin (äiti tiesi kenen kanssa liikun ja tuntee kaverini), hän seisoi ulko-ovella kyttäämässä että koska oikein tulen kun kello oli kuulemma "niin kamalan paljon".
Kaikki on siis kotona aina ollut muuten hyvin. Isäni kuoli ollessani vasta pikkutyttö ja tämän jälkeen äitini on elänyt yksinhuoltajana. Vasta nuoruudessani nämä ongelmat tulivat ilmi. Tiedän että hän pitää minua jo nuorena fiksuna naisena ja luottaa minuun ja tukee minua suunnitelmissani, mutta vaikea on lähteä minnekään ulos myöhemmin illalla kun aina on vastassa samanlainen show. Olen vuosikaudet yrittänyt asiasta keskustella, harvemmin huutamalla, koska sillä keinolla ei ainakaan saa mitään aikaiseksi. Hänen päätänsä ei kuitenkaan käännetä, kun hän on päähänsä saanut että ulkona ei illalla ole turvallista liikkua. En itsekään ole sellainen tyyppi, että hirveän usein huvittaisikaan myöhään ulkona roikkua, mieluummin vietän aikaa kavereiden kanssa päivällä ja olen illat rauhassa kotona. Mutta silloin kun haluaisi lähteä jonnekin se ei onnistu. Tai siis ei onnistunut aiemmin, nyt periaattessa, siis jos on valmis rikkomaan kotirauhan. Nuorempana järjellinen keskustelu ei edes onnistunut koska hän oli aina oikeassa, nyt hän sentään kuuntelee näkemyksiäni, mutta ei suostu tulemaan asiassa vastaan.
Juuri nyt ei ole hyvä väli muuttaa pois kotoakaan, koska on abivuosi edessä enkä jaksaisi opetella itse asumista siinä samassa. Olen hänelle kertonut, että vuoden päästä kesällä muutan ja hän on hyväksynyt asian. Silloin hän ei ainakaan enää pysty vaikuttamaan tekemisiini, mutta tiedän, että hän varmasti yrittää.
Hän tuntuu elävän asenteella "älä tee näin, joku voi satuttaa sinua tai voit katua tekemisiäsi". En vaan yksinkertaisesti enää voi seurata hänen mielipiteitään. Ei kuitenkaan ole niin helppoa 18-vuotiaanakaan lopettaa täysin hänen kuuntelemistaan, kun asuu edelleen saman katon alla. Haluan siis korostaa, että kaikki on muuten hänen kanssaan hyvin, saan tukea tulevaisuuteeni ja tämän hetken harrastuksiini ja opiskeluihin yms. Ainoat ristiriidat tulevat menoissa, ja minulla onkin tunne, että hän on koko nuoruuteni estänyt minua elämästä. Tiedän, että hän tekee sen rakkaudesta, mutta kuitenkin. Minun näkökannallani ei ole minkäänlaista merkitystä, vain hänen näkökannallaan tässä asiassa on. Kaikkien muiden vanhemmat varsinkin lukiossa tuntuvat vaan olevan niin paljon rennompia...
Tekstiä on tullut jo kamalasti mutta vielä yksi erittäin ajankohtainen asia: KIELIKURSSI!! Siis olen jo kauan halunnut kielimatkalle, minulla on säästöjä niin paljon, että voisin jopa maksaa sen itse ja lähteä vain hänen mielipiteestään piittaamatta, mutta se voisi rikkoa välit pahemman kerran. Puhuin hänelle eilen, että olen ajatellut lähteä ensi kesänä Amerikkaan kielimatkalle ja toteuttaa suuren unelmani, ja yllätyksekseni eilen hän ei sitä tyrmännytkään. Mutta tänään hän totesi, että oli tullut siihen tulokseen, että olen vielä liian nuori, että sellainen Amerikan kiertomatka (millainen unelmieni kielikurssi olisi) on asia, mikä kuuluu toteuttaa vasta aikuisemmassa iässä. Että Eurooppaan hän minut kaverini kanssa ensi kesänä voisi päästää, mutta ei "yksin" (siis muiden nuorten ja ohjaajien kanssa...) kiertämään Amerikkaa. Huomautin, että enää hän ei voi noin sanoa, että voin lähteä jos haluan. Siihen hän totesi, että se ei olisi oikein. MUTTA MITÄ OIKEAA SIINÄ ON, ETTÄ EN VIELÄKÄÄN MUKA VOI TOTEUTTAA UNELMIANI??? Tämä on sellainen asia, mistä en enää ole valmis tinkimään, niin paljon olen jo näiden vuosien aikana joustanut. Haluan vihdoinkin elää unelmiani vapaasti. Hän pelkää, että "matkalla tapahtuu jotain, joka vaikuttaa pysyvästi tulevaisuuteeni". En vain ymmärrä...
Anteeksi tämä romaani, mahtavaa jos jaksoitte lukea. Pliiiiiiis, antakaa vinkkejä, miten voisin keskustella asiasta ja kertoa, että haluan vastata omasta elämästäni ja totuttaa unelmani rikkomatta välejämme???
Äiti ei päästä irti
11
290
Vastaukset
- amelien
Äitisi on kyl ylisuojeleva eikä tajua että oot aikuinen ja vastaat itsestäsi.Hänellä pitäis olla jotain omaa tekemistä ja menoa elämässään,jottei ehdi vahtia sun menoja:)
- liberalman
Taitaa olla niin luonnollista ja koukuttavaa tuo äitien hoivaamisvietti. Itse kohta kakskymppisenä nuorena miehenä en oikein ymmärrä tuollaista ylisuojelua ja oon kuullut niin monta kertaa näistä helikopteriäideistä. Et siis ole yksin tilanteessa. On myös tutkittu että ylisuojelevat vanhemmat voivat altistaa masennukselle joten voit kertoa sen äidillesi.
Omasta mielestäni vanhempien ei kuuluisi liikaa kiinnittää siihen huomiota "ettei nuorelle tapahdu jotain". Antaa nuoren itsenäistyä tuskin nuori kovin helposti kuolee. Kunhan nuorella on hallussa toimenpiteet arvaamattomissa tilanteissa. Ja tuskin vanhemmille seuraa mitään kauheita rangaistuksia vaikka edes alle 18 v lapsen turvallisuus vaarantuu hetkeksi. Joten jos sulla joskus on omia lapsia, älä ole liian ylisuojeleva "kanaemo". Mutta ainahan sentään kuuluu toki sopia tilannekohtaisesti milloin tulee takaisin, pitää yhteyttä kännykällä ja nuori toimii järkevästi.
Mä taas haluan lisää sellaisia ihmisiä jotka eivät ole aikuisia mutta heillä ei ole kauheeta holhousta. Mä en todellakaan kokenut olevani aikuinen kun täytin 18. Tytöt taitaa kokea olevansa jo aikuisia. Olen nyt kyllä selvästi kehittyneempi kohta 20v mies. hmm... aloittaja oot ihan oikeessa ei siinä mitää, mua vaa alko mietityttää, että
olisko sun isän kuolema vaikuttanu jotenki sun äitiis ja siks se on niin ylisuojeleva?
miten isäs kuoli, jossai onnettomuudessa, pahoinpitely yms... sori kun otin asian esille :/ ja ei tietenkää tarvi kertoa, mut jos tuo on vaikuttanu jotenki äitis käyttäytymiseen... se ei halua sulle mitää pahaa tapahtuvan...
no mutta voimia kuitenki, sulla on oikeus omaanki elämään, mutta pidä hyvät välit äitiis, sä voit olla sille henkireikä tässä pahassa maailmassa.- Tommmppa
Jos mulla olisi joskus lapsia, en MISSÄÄN NIMESSÄ kohtelisi enää ainakaan peruskoulun päättänyttä noin holhoavasti vaikka asuttaisiinkin jossain Helsingissä. Mua ei kauheasti lapset kiinnosta, olen mies (naisia kiinnostaa varmaan enemmän lapset) joten jos suomalainen holhousvaltio menee niin yli, siis ihan farssiksi, ja menettäisin huoltajuuden ja lapseni otettaisiin huostaan, maailmani EI kaadu ja elämäni jatkuu:) .
Jos et pilaa sun abi vuottasi juomalla väärällä kaveri porukassa kun siihen on laillinen lupa. Sen vuoksi koska olet 18.
Minusta saat tehdä mitä haluat mutta äitisi vaan harmistuu jos alat hölmöileen.
olet aikas kehittynyt kun kunnioitat äitiäsi vielä ja se on hyvä tapa aikuisuudessa äitit vieläkin yrittää kontroilla. Aina jää kunnioitus mutta aivot kasvavat n 24-25v että ajatusmaailmasi muuttua ainakin minulla muuttu mutta minä taas hölmöilin.- yyteq
Mitä jos järjestät jonkin duudsoni tyylisen idean jossa äitisi kohtaa pahimmat mahdolliset asiat ilman että niitä nyt oikeasti on tapahtunu. Esimerkiksi sinulle on sattunut jotain tms. jotain mikä tuo hänet holhousvietin kautta minne tahansa sinun luo, jossa paljastat että tyttö käytti nyt äidin holhoavuutta kertoakseen äidille jotain. Tilanne voisi olla myöhään yöllä kun holhoaja jo valmiiksi miettii ja odottaa ja vaikkapa puhelimen kautta siten, että soittaja on joku toinen koska et itse "pysty". Näin esimerkiksi.
- Wertuers
Älä kerro hänelle että menet ulos. Jos hänelle aina kerrot, niin hän joutuu pelkoon siitä. Olet jo täysi-ikäinen, niin saat sinä mennä ulos taikka minne tahansa. Kun et kerro hänelle mitään, niin hän tottuu siihen että menet aina ulos.
Onnea!Tuo kuulostaa kyllä niin katastrofaaliselta tempulta tehdä ylisuojelevalle äidille, että en kyllä uskaltaisi kokeilla. Mieti, kun huomaat yöllä, että oma tytär ei olekaan kotona, eikä sinulla ole mitään hajua missä toinen viipottaa. Joku helikopterimutsi voisi soittaa jopa jo poliisit.
Jokatapauksessa, sitten ihan näin yleisesti. Kannattaa kertoa todellakin äidille minne menet ja kenen kanssa, mutta sanot myöskin että et aio tulla kotiin kahdeksalta tai kymmeneltä. Vaikea antaa mitään tarkempia neuvoja, kun en tiedä millaisia seurauksia tottelemattomuudesta on tai millä tapaa äitisi konkreettisesti estää sinua olemasta ulkona.- Jalaa1
Jotkut ihmiset on valitettavasti niin luupäitä, että niitä pitää herättää lyömällä se märkä rätti päin naamaa. Veikkaan, että tämä tapaus on juuri sellainen. Reiluahan se ei ole, mutta kovaan tautiin kovat lääkkeet.
- dokupentti
Meillä ei juuri kiinnostanut ketään, missä pyörit. Alkoholista tuli aina haukut, joten juopoksihan sitä oli ryhdyttävä. Kielletty kiehtoo...
- Henkisesti.aikuinen
Kysy et miksi roikut minussa näin. Sano että olet jo aikuinen ihminen ja tiedät missä porukoissa kannattaa liikkua ja missä ei. Kyllä sinen ikäinen osaa kantaa oman vastuunsa. Olet jo tarpeeksi viisas liikkuaksesi yksin. Mutta ei kannata lähteä sanomatta sanaakaan, ei tiedä vaikka tuommoinen äiti lähettäis jonkun pelastuspartion perään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2695792Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill651909- 1801720
- 1191211
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä131161Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181561057Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71026Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j41941RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j49921Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288912