Äiti ei päästä irti

Heipä hei kaikki nuoret aikuiset!

Oon 18v tyttö ja nyt on vaan pakko purkaa tuntoja jonnekin. Mun äiti on aina ollut jollakin tasolla ylisuojeleva, esim. pari vuotta sitten ei saanut olla kahdeksaa pidempään ulkona, koska siellä on kaikenlaisia hörhöjä kuulemma liikkeellä... Yritin sanoa, että oletko käynyt katsomassa (kyseessä oli kesäloma) että keitä siellä oikein on kesäiltaa viettämässä. En silloinkaan polttanut enkä juonut ja nyt täysi-ikäisenään ei ole mitään tarvetta päätä täyteen vetää enkä ole sitä tehnytkään. Noin vuosi sitten tämä vahtaus alkoi vähän hellittää ja nythän voin periaatteessa tehdä mitä haluan, mutta viimeksikin kun tulin vähän ennen kymmentä kotiin (äiti tiesi kenen kanssa liikun ja tuntee kaverini), hän seisoi ulko-ovella kyttäämässä että koska oikein tulen kun kello oli kuulemma "niin kamalan paljon".

Kaikki on siis kotona aina ollut muuten hyvin. Isäni kuoli ollessani vasta pikkutyttö ja tämän jälkeen äitini on elänyt yksinhuoltajana. Vasta nuoruudessani nämä ongelmat tulivat ilmi. Tiedän että hän pitää minua jo nuorena fiksuna naisena ja luottaa minuun ja tukee minua suunnitelmissani, mutta vaikea on lähteä minnekään ulos myöhemmin illalla kun aina on vastassa samanlainen show. Olen vuosikaudet yrittänyt asiasta keskustella, harvemmin huutamalla, koska sillä keinolla ei ainakaan saa mitään aikaiseksi. Hänen päätänsä ei kuitenkaan käännetä, kun hän on päähänsä saanut että ulkona ei illalla ole turvallista liikkua. En itsekään ole sellainen tyyppi, että hirveän usein huvittaisikaan myöhään ulkona roikkua, mieluummin vietän aikaa kavereiden kanssa päivällä ja olen illat rauhassa kotona. Mutta silloin kun haluaisi lähteä jonnekin se ei onnistu. Tai siis ei onnistunut aiemmin, nyt periaattessa, siis jos on valmis rikkomaan kotirauhan. Nuorempana järjellinen keskustelu ei edes onnistunut koska hän oli aina oikeassa, nyt hän sentään kuuntelee näkemyksiäni, mutta ei suostu tulemaan asiassa vastaan.

Juuri nyt ei ole hyvä väli muuttaa pois kotoakaan, koska on abivuosi edessä enkä jaksaisi opetella itse asumista siinä samassa. Olen hänelle kertonut, että vuoden päästä kesällä muutan ja hän on hyväksynyt asian. Silloin hän ei ainakaan enää pysty vaikuttamaan tekemisiini, mutta tiedän, että hän varmasti yrittää.

Hän tuntuu elävän asenteella "älä tee näin, joku voi satuttaa sinua tai voit katua tekemisiäsi". En vaan yksinkertaisesti enää voi seurata hänen mielipiteitään. Ei kuitenkaan ole niin helppoa 18-vuotiaanakaan lopettaa täysin hänen kuuntelemistaan, kun asuu edelleen saman katon alla. Haluan siis korostaa, että kaikki on muuten hänen kanssaan hyvin, saan tukea tulevaisuuteeni ja tämän hetken harrastuksiini ja opiskeluihin yms. Ainoat ristiriidat tulevat menoissa, ja minulla onkin tunne, että hän on koko nuoruuteni estänyt minua elämästä. Tiedän, että hän tekee sen rakkaudesta, mutta kuitenkin. Minun näkökannallani ei ole minkäänlaista merkitystä, vain hänen näkökannallaan tässä asiassa on. Kaikkien muiden vanhemmat varsinkin lukiossa tuntuvat vaan olevan niin paljon rennompia...

Tekstiä on tullut jo kamalasti mutta vielä yksi erittäin ajankohtainen asia: KIELIKURSSI!! Siis olen jo kauan halunnut kielimatkalle, minulla on säästöjä niin paljon, että voisin jopa maksaa sen itse ja lähteä vain hänen mielipiteestään piittaamatta, mutta se voisi rikkoa välit pahemman kerran. Puhuin hänelle eilen, että olen ajatellut lähteä ensi kesänä Amerikkaan kielimatkalle ja toteuttaa suuren unelmani, ja yllätyksekseni eilen hän ei sitä tyrmännytkään. Mutta tänään hän totesi, että oli tullut siihen tulokseen, että olen vielä liian nuori, että sellainen Amerikan kiertomatka (millainen unelmieni kielikurssi olisi) on asia, mikä kuuluu toteuttaa vasta aikuisemmassa iässä. Että Eurooppaan hän minut kaverini kanssa ensi kesänä voisi päästää, mutta ei "yksin" (siis muiden nuorten ja ohjaajien kanssa...) kiertämään Amerikkaa. Huomautin, että enää hän ei voi noin sanoa, että voin lähteä jos haluan. Siihen hän totesi, että se ei olisi oikein. MUTTA MITÄ OIKEAA SIINÄ ON, ETTÄ EN VIELÄKÄÄN MUKA VOI TOTEUTTAA UNELMIANI??? Tämä on sellainen asia, mistä en enää ole valmis tinkimään, niin paljon olen jo näiden vuosien aikana joustanut. Haluan vihdoinkin elää unelmiani vapaasti. Hän pelkää, että "matkalla tapahtuu jotain, joka vaikuttaa pysyvästi tulevaisuuteeni". En vain ymmärrä...

Anteeksi tämä romaani, mahtavaa jos jaksoitte lukea. Pliiiiiiis, antakaa vinkkejä, miten voisin keskustella asiasta ja kertoa, että haluan vastata omasta elämästäni ja totuttaa unelmani rikkomatta välejämme???