Anoppi ja appi joka päivä kylään ilmoittamatta

Tuokin on hyvä jos vain auttaa...ovat luonteelta tosi voimakastahtoisia ja sanovat itsekin asiat jyrkästi ja suoraan. Lisäksi koko perhe on aina yhdessä..miehen pikkuvelikään ei oo kuin harvoin kaveriensa kanssa kun viettää miltei kaiken aikansa vanhempien kanssa...asiaa ei auta se että heillä on koko perheen yhteinen harrastus lisäksi! Samaa oli miehen lapsuudes mut nyt kun on aikuistunu nii asiat tietysti vähä muuttunu mut kyllä toi vielä läheisriippuvaiselämää on miehen vanhempien puolelta..eletään lasten kautta omaa elämää. Jos ei puhe auta nii laitetaa ovet lukkoon eikä avata tai muutetaan toiselle paikkakunnalle.

Maltahan hiukan.
Olette asuneet vasta muutamia viikkoja uudessa kodissanne, jossa on tehty remonttia ja siivousta, ja johon miehen vanhemmat ovat osallistuneet. ON siis ymmärrettävää, että piipahdukset eivät katkea hetkessä työkohteessa, johon on innolla osallistuttu.

Remontti ja muutto ovat isoja projekteja, joka vaatii voimia vanhemman polven väeltä. On kolotusta ja pakotusta nivelissä, yöllä ei uni tule, se on katkonaista, palautuminen kestää, mutta silti mennään aikuisen pojan perhettä auttamaan uuden kodin töissä. Ja on omatkin työt.
Voisi ajatella, että eivät appivanhempasi laiskaa väkeä ole olleet, vaan auttavaisia. Sillä olisi heillä varmasti ollut mukavampaakin puuhaa, jos itsekkäästi ajatellaan. Eikö vain?

Numero ykkösenä näin alussa remontin -ynnä siivouksen jälkeen on kiitollisuus apulaistenne antamasta työpanoksesta.
Numero kakkosena toivottavasti järjestät avustajillesi pienet tupaantuliaiset osoituksena ahkerasta osallistumisesta. Samalla se on heille merkki, että NYT on aika palata normaaliin järjestykseen ja perhekuvioihin.

Heille remontin ja siivouksen loppuminen ei ole ollut niin selvä rajanveto kuin sinulle, vaan siihen on jäänyt harmaa katve alue, jossa he nauttivat ikään kuin aikaansaannoksestaan. Viisaana naisena kannattaa heille suoda tuo katve joksikin aikaa.
Sillä on olemassa vallan toisenlaisiakin vanhempia, jotka viisveisaavat aikuisten jälkeläistensä elämästä.
Joten älä liian pian tee selväksi, että "kiitos, työnne kelpasi, mutta seuranne ei" -tyyliin.
Tällaisia miniöitä ja vävyjä on, jotka mieluusti ottavat appivanhemmista hyödyn, mutta unohtavat, että vanhuksilla on myös itseisarvonsa ihmisinä... että he kelpaavat myös normaaliin yhdessäoloon silloin tällöin ilman työpanoksia.

Teet kultaisesti, jos kärsit vielä vaikka parisen viikkoa heidän olemustaan, ja kuin symbolisesti pikku juhlat järjestämällä ilmaiset kiitollisuutesi ja puhallat hienovireisesti remonttipelin poikki.
Aikamoisen kylmää vettä niskaan olisi kaiken remontti-ja siivousvaivan päätteeksi lyödä ovet säppiin ja irvistää. Niin tekee ihminen, joka haluaa vain hyötyä ihmisistä, mutta ei kestä heitä muissa yhteyksissä.
Jos ei kestä, niin silloin ei viisas ihminen ota apuakaan sellaisilta, joita ei hyväksy silmissään. (hieman paisutellen sanottuna)
Nimittäin appivanhemmille saattaa jäädä paha maku suuhun, jos heille juuri tässä tilanteessa menee viesti, että kiitos ja hyvästi, ei tartte tulla enää ennen kuin taas tarvitaan.
Se, että miehen veli liikuskelee vanhempiensa mukana, on taas heidän perheensä asia ja ei kuulu enää sinun ja miehesi asiaksi muuttaa sitä asianlaitaa.

No tottakai olen kiitollinen heidän avusta ja olen tämän monta kertaa heille sanonut ja tarjonnut ruuat ja kahvit keittänyt aina ilman muuta. Ja tottakai palkitaan heidät sitten kun remppa ohi. Ei olla vain itse pyydetty minkäänlaista siivous ym apua he ovat itse vain tulleet auttamaan. Mutta kiitos heille siitä. Mieleen on vain tässä tullut että jos sama meno sitten jatkuu että vain tullaan kysymättä ja ilmoittamatta jatkossakin..kyse ei todellakaan ole siitä että hyväksikäytettäis..tällöinhän olisimme pyytäneet apua alunperin ja odottaneet heitä tänne hommiin. Toki olen sitten tarjonnut heille vastapalveluksia. Se vain ahdistaa kun ennenkin on ollut liiallista sekaantumista meidän asioihin ja kyse on vain siitä että jatkossa haluan elää rauhassa omaa elämää ja että meitä kohdellaan kuten aikuisia ihmisiä kuuluu. Ja että ihan joka päivä en halua nähdä enkä tukkää että ilmoittamatta kuljetaan.

Kiitos tilanteen tarkennuksesta!
Ovatkohan appivanhempasi sitä sukupolvea, jolloin esim. vielä 60-70 -luvuilla ja aikaisempina vuosikymmeninä, varsinkin maaseudulla, saatettiin piipahdella naapurissa etukäteen mitään ilmoittelematta?
Yllätysvieraat eivät vielä 80-luvullakaan olleet niin harvinaisia kaupungeissakaan, etteikö sitä olisi suvaittu.
2000 -luku on tuonut uuden kulttuurin, että perhevierailuun ei missään nimessä mennä etukäteen ilmoittamatta.
Appivanhempasi eivät ilmeisesti ole tajunneet ajan henkeä.
Pystyisikö miehesi jotenkin viestimään vanhemmilleen, että käynnit voisivat harveta ja mieluiten olisi hyvä ilmoittaa etukäteen? Ehkä silloin viesti ei rikkoisi sinun ja appivanhempiesi välejä.
Jokainen tarvitsee oman reviirin, ja ajattelemattomat appivanhemmat eivät ole sitä tajunneet. Miehelläsi on tässä asiassa suuri rooli, joka heijastuu sinuun. Miehesi ja hänen vanhempiensa suhde on ilmeisen tiivis ja irrottautuminen ei ole helppo. Aikaa se ottaa.
Itse en koskaan anoppina mene vävyjen ja miniöiden kotiin ilmoittamatta. Meillä menee se niin päin, että nuori väki tulee ilmoittamatta ja käyvätkin useammin. Se ei haittaa. Itse menen nuorten kotiin aika harvakseltaan ja yleensä silloin on jotkin juhlat.
Tällä lailla olen toivottu vieras, eikä tule ole sitä tunnetta, että olisin jokin riesa.
Toivon, että ongelmasi ratkeaa myönteisellä tavalla ja ajattelemattomat appivanhempasi tajuaisivat, että nuorilla on oma elämä ja tila elettävänään.

Kiitos sulle vastauksesta..vaikutat kyllä mukavalta anopilta. Juu kyllähän se niin taitaa olla että he on juuri sitä ikäluokkaa ja kenties oppinu sellasen tavan. Mun oma perhe ja ystävät aina ilmottaa ja kysyy ennenkö tulee käymään. Itse olen ihmisenä sellainen että en jaksa ketään nähdä joka päivä ja tarvitsen latautuakseni "omaa aikaa" ..mies ja lapset toki on eri asia kun kuuluvat ydinperheeseen.Mies kyllä lupasi sanoa asiasta vanhemmilleen jossain vaiheessa jos tilanne jatkuu entisellään. Uskon että sitten helpottaa :)

Sinelia kirjoitti:

No tottakai olen kiitollinen heidän avusta ja olen tämän monta kertaa heille sanonut ja tarjonnut ruuat ja kahvit keittänyt aina ilman muuta. Ja tottakai palkitaan heidät sitten kun remppa ohi. Ei olla vain itse pyydetty minkäänlaista siivous ym apua he ovat itse vain tulleet auttamaan. Mutta kiitos heille siitä. Mieleen on vain tässä tullut että jos sama meno sitten jatkuu että vain tullaan kysymättä ja ilmoittamatta jatkossakin..kyse ei todellakaan ole siitä että hyväksikäytettäis..tällöinhän olisimme pyytäneet apua alunperin ja odottaneet heitä tänne hommiin. Toki olen sitten tarjonnut heille vastapalveluksia. Se vain ahdistaa kun ennenkin on ollut liiallista sekaantumista meidän asioihin ja kyse on vain siitä että jatkossa haluan elää rauhassa omaa elämää ja että meitä kohdellaan kuten aikuisia ihmisiä kuuluu. Ja että ihan joka päivä en halua nähdä enkä tukkää että ilmoittamatta kuljetaan.

Lue lisää

En ihan ymmärrä sinua ja näkökantaasi. Hehän ovat osa sinun perhettä. On itsestään selvää että he käyvät teillä usein. Ja olisi aika outoa jos pitäisi pyytää lupa saako tulla käymään. Jos apu kerran kelpaa niin silloin olet kyllä tavallaan ilmittanut että olet osa heidän perhettään. Eikä perheenjäsenet kysysele toisiltaan saako tulla vai ei. Nyt on viimmeinen aika sinun kasvaa aikuiseksi.

Tulevaisuudessa tuo aikamiespoika alkaa vanhempiensa "omaishoitajaksi" kupaten niiden eläkkeet. Onhan tätä paljon, itselläni samanlainen sisar jota ei työssä käyminen eikä opiskelu kiinnostanut, siis herkkä taiteilija tyyppi myös roikkuen vanhemmissaan kiinni kuin tauti. Sisar nostelee kaikki tuet ja korvaukset mitä yhteiskunnalta irti saa ja kuppaa vanhempiensa eläkkeet päälle. Työttömällä on aikaa vahtia eläkeläisten rahoja.

En ole mitään apua edes pyytänyt vaan itse ovat tulleet auttamaan. Palkitaan kyllä heidät sitten kun remppa ohi ja ollaan tarjottu myös vasta apua. Eli sulle itelle olis ok se että joku tulis kysymättä auttamaan sua vaikka et apua olisi pyytänyt, neuvois joka asiassa miten mikäki pitäis tehdä ja joka päivä ramppais kysymättä sun luona joskus montaki kertaa päiväs?? Ja sitte sua syytettäis kiittämättömäksi ihmiseksi! Kyllä mulle on ydinperhe ja perhe mies ja lapset. Isä ja sisarukset äidit ym kuuluu lapsuudenperheeseen. Mä olenkin itsenäistynyt mikä on normaalia aikuiselle ihmiselle että vanhempia ei tarvi eikä ketää muutakaan nähdä joka päivä!

"Isoperhe", anoppi ja appi eivät tule koskaan kuulumaan perheeseeni.

Minä synnyin omaan sukuuni, mutta valitsin mieheni kumppanikseni, ja hän valitsi minut. Me loimme yhdessä tämän 2 hengen perheyksikön, joka ei tarvitse apua miehen vanhemmilta tai sisaruksilta, mutta samaa ei voi sanoa heistä. Heille arkipäivän mitätön askarekin, kuka vahtii koiraa, mistä ostaa pesukone ja mitä ääntä autosta kuuluu, on iso asia, josta pitää soittaa koko lähisuku läpi. No, ei enää passaa tämä.

Perheeseeni kuuluu ja on aina kuulunut vain mieheni. Ei sisarukseni eivätkä vanhempani, saati isovanhempani. Mieheni vanhemmat, sisarukset ja isovanhemmat, saavat elää omaa elämäänsä.

Tästä jälkimmäisestä ryhmästä Vain mieheni äidin vanhemmat ovat puolueettomia, koska he ovat likimain ainoat, jotka mieheni lähisuvusta Eivät ole puuttuneet elämäämme, aikatauluumme, ja kyseenalaistaneet, miksi teemme, mitä teemme. Vierailut heille on tehty sydämestä, ei pakosta.

Jossakin vaiheessa heille syntynyt lapsi, eli mieheni äiti, kasvoi kieroon. Hän katkeroitui ja alkoi vihata elämää. Alkoholi astui osaksi elämää.

Hänen veljensä on aivan vastakohta tämän asenteelle; kerrassaan hieno ihminen, joka ei stressaa turhia, ei myöskään arvostele muita, ei soittele kännipuheluita, eikä aseta vaatimuksia. Samoin sisarensa, lämmin ihminen, joka on aina iloisella tuulella. Edelleen, täysi vastakohta omalle siskolleen, mieheni äidille. Mieheni äiti auttaa siskoaan, ja pyytää apua veljeltään, mutta me 2 saamme melkein joka vierailulla anoppilassa kuulla, mikä näissä oli taas vikana.

Olemme kyllästyneet tähän elämänmalliin, ja tähän syytemyllyyn. Mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat vain paperilla sukua miehelleni, mutta siihen se yhteys sitten loppuukin.

He eivät kunnioita meitä, haukkuvat vain poikaansa, ja muita läheisiä, enkä siis arvosta heitä enää yhtään. Miehen sisarukset, ihan samaa poppoa.

Viestisi loppupuolella puhut nuoremmista henkilöistä näin: "Lapset, miniät ja vävyt saavat luvan kunnioittaa meitä ja omia vanhempiaan. Me kunnioitamme myös heitä jos he sen ansaitsevat."

Siinä olet oikeassa, että toisen kunnioitus pitää ansaita, pitää auttaa vastavuoroisesti, ottaa toinen aidolla arvostuksella huomioon. Mutta jos henkilö ei koe saavansa aitoa tunnetta vastineeksi, on mahdotonta kunnioittaa toista väkisin. Kunnioitus ei tule automaattisesti, vain iän ja sukusuhteen takia.

Teimme äskettäin yhteisen päätöksen mieheni kanssa. Emme tule auttamaan mieheni vanhempia ja sisaruksia enää missään remontissa, emme auton kanssa, emme ole koiranvahtina, emmekä enää vieraile heillä, voi olla, että menee vuosia, kun taas näemme. Emme toimi omaishoitajina.

Välien katkaisu äskettäin näihin 2 henkilöön on meille, minulle ja miehelleni, vain suuri helpotus. Olisimme voineet katkaista välit jo kauan aikaa sitten, mutta odotimme ajan muuttavan kaiken. Odotimme, että eläkkeelle pääsynsä helpottaisi stressiään, ja työaikataulujen poistuminen rauhoittaisi. Kävi toisin, tilanne kärjistyi, koska nyt heille vapautui enemmän aikaa puuttua toisten elämään, turhiin yksityiskohtiin.

Meillä on tärkeämpääkin ajateltavaa.

Sinelia kirjoitti:

En ole mitään apua edes pyytänyt vaan itse ovat tulleet auttamaan. Palkitaan kyllä heidät sitten kun remppa ohi ja ollaan tarjottu myös vasta apua. Eli sulle itelle olis ok se että joku tulis kysymättä auttamaan sua vaikka et apua olisi pyytänyt, neuvois joka asiassa miten mikäki pitäis tehdä ja joka päivä ramppais kysymättä sun luona joskus montaki kertaa päiväs?? Ja sitte sua syytettäis kiittämättömäksi ihmiseksi! Kyllä mulle on ydinperhe ja perhe mies ja lapset. Isä ja sisarukset äidit ym kuuluu lapsuudenperheeseen. Mä olenkin itsenäistynyt mikä on normaalia aikuiselle ihmiselle että vanhempia ei tarvi eikä ketää muutakaan nähdä joka päivä!

Lue lisää

Voi taivahan hyssykät. Ydinperhe. johan on sanonta. Perhe on perhe ja sillä selvä. Miellä perheeseen kuuluu sisarukset, vanhemmat ja sisarusten lapset. Se on perhe. Ja perhe pitää yhtä niin hyvässä kuin pahassakin.
Apua annetaan pyytämättä ja yhdessä vietetään aikaa niin paljon kuin se suinkin on mahdollista. Ei kukaan kysele millon saa käydä ja millon ei.
Onneksi en kuulu sinun perheeseen et tulisi viihtymään siinä.

"Sitten olet sitä mieltä että pelkkä kiitos riittää ja sitten ulos sinun ihanasta perheestäsi. "
No pitäisikö sitten maksaa? Eikö olisi suht reilua, että jo remppa-apuun tullessa sanottaisiin, että tämä on sitten meidänkin talo eli tullaan ja mennään niin kuin halutaan.

Teetkö sinäkin niin, että pyytämättä "autat" jotakuta ja sen jälkeen oletat hänen olevan suorastaan alaisesi?

Sinelia kirjoitti:

En ole mitään apua edes pyytänyt vaan itse ovat tulleet auttamaan. Palkitaan kyllä heidät sitten kun remppa ohi ja ollaan tarjottu myös vasta apua. Eli sulle itelle olis ok se että joku tulis kysymättä auttamaan sua vaikka et apua olisi pyytänyt, neuvois joka asiassa miten mikäki pitäis tehdä ja joka päivä ramppais kysymättä sun luona joskus montaki kertaa päiväs?? Ja sitte sua syytettäis kiittämättömäksi ihmiseksi! Kyllä mulle on ydinperhe ja perhe mies ja lapset. Isä ja sisarukset äidit ym kuuluu lapsuudenperheeseen. Mä olenkin itsenäistynyt mikä on normaalia aikuiselle ihmiselle että vanhempia ei tarvi eikä ketää muutakaan nähdä joka päivä!

Lue lisää

Mies luopukoon isästään ja äidistään ja aviossa puolisot ovat "yksi liha" eli yksikkö, johon eivät vanhemmat enää jatkuvasti kuulu. Miehellesi voi olla vaikeaa kieltää vanhempiaan, joten ottakaa yhdessä asia puheeksi kahvitellessa silloin, kun rempat on ohi. Vanhemmilla voi olla vielä luopuminen kesken. Se vaatii aikaa ja ymmärrystä miniältä. Tehkää pelisäännöt selviksi, miten toivotte ilmoittaa tulosta jne.

oletko päässyt noista liian osallistuvista ihmisistä jo eroon?

monesti ei noista todella vaikeista tapauksista pääse eroon kun itse lähtemällä tai odottamalla luonnista poistumista. Viimeinen vaihtoehto raskas, mutta omalla kohdallani ollut ainut vaihtoehto. Vaikka kuinka yrittäisi nätisti keskustella ja varovasti vihjailla ei mitään apua ole niistä ollut. Kun väki vähentynyt on pidot parantuneet.