Ei viisas sure eläviä eikä kuolleita.

Hindut tietävät, että sielu (atman) on ikuinen, mutta ajattelevat hyvin eri tavalla. Atman on jo vaeltanut ikuisuuden materiaalisesta ruumiista toiseen. Niinpä hindu ei toivo atmanin ikuisuuden jatkuvan, vaan pyrkii sen vapautumiseen (moksha). Hindu ei sure kuolemaa, koska se saattaa estää atmanin matkan jatkumisen.

Eikö olekin aika merkillistä, että siinä missä yksi uskonto tavoittelee ikuista elämää, toinen tavoittelee ikuisuuden loppumista :)

messeri kirjoitti:

Hindut tietävät, että sielu (atman) on ikuinen, mutta ajattelevat hyvin eri tavalla. Atman on jo vaeltanut ikuisuuden materiaalisesta ruumiista toiseen. Niinpä hindu ei toivo atmanin ikuisuuden jatkuvan, vaan pyrkii sen vapautumiseen (moksha). Hindu ei sure kuolemaa, koska se saattaa estää atmanin matkan jatkumisen.

Eikö olekin aika merkillistä, että siinä missä yksi uskonto tavoittelee ikuista elämää, toinen tavoittelee ikuisuuden loppumista :)

Lue lisää

Aika erikoinen, idiosynkraattinen tulkinta.

Atman ei varsinaisesti ole mikään vaeltelija, vaan on vain yksi atman, tietoisuus, maailmankaikkeuden ikuinen lähde ja pohja. Atman = Brahman. Ikuisessa Atmanissa (Brahmanissa) syntyvät illuusiona mm. nämä toisistaan näennäisen erilliset yksilömielet, sekä ruumiit ja muut kappaleet. Rajallinen yksilöllinen mieli (Jivatman) kyllä saattaa vaeltaa ruumiillisesta syntymästä toiseen niin kauan, kunnes mieli oivaltaa todellisen olemuksensa, sen rajat sulavat pois ja se sulautuu Atmaniin (Brahmaniin). Silloin koetaan ikuisuutta, ei sen loppumista :) Sen sijaan ajallisuuden kokemus kyllä loppuu.

Ikuisuus näissä yhteyksissä yleensäkään ottaen ei tarkoita tuntemamme kaltaisen ajan jatkumista loppumattomiin. Ikuisuus on jotakin ajan toisella puolella; aika on ikuisuudesta nähtynä vain illuusio. Ajan ja ajallisten peräkkäisten kokemusten jatkumista loppumattomiin voimme kyllä kuvitella mielessämme, mutta ikuisuuden olemusta ja luonnetta on mahdoton ymmärtää tai tavoittaa kuvittelemalla; sen luonne on mielen käsitys- ja kuvittelukyvyn tavoittamattomissa samaan tapaan kuin emme voi kuvitella, millaisia värit ovat, jos emme ole koskaan nähneet. Ikuisuus voidaan ymmärtää vain kokemalla. Tästä kokemuksesta, jossa erillisyyttä, aikaa ja avaruutta ei ole, ovat kertoneet mystikot vuosituhannesta toiseen. Kokemuksena se on käsittämättömän autuaallinen.

advaitisti kirjoitti:

Aika erikoinen, idiosynkraattinen tulkinta.

Atman ei varsinaisesti ole mikään vaeltelija, vaan on vain yksi atman, tietoisuus, maailmankaikkeuden ikuinen lähde ja pohja. Atman = Brahman. Ikuisessa Atmanissa (Brahmanissa) syntyvät illuusiona mm. nämä toisistaan näennäisen erilliset yksilömielet, sekä ruumiit ja muut kappaleet. Rajallinen yksilöllinen mieli (Jivatman) kyllä saattaa vaeltaa ruumiillisesta syntymästä toiseen niin kauan, kunnes mieli oivaltaa todellisen olemuksensa, sen rajat sulavat pois ja se sulautuu Atmaniin (Brahmaniin). Silloin koetaan ikuisuutta, ei sen loppumista :) Sen sijaan ajallisuuden kokemus kyllä loppuu.

Ikuisuus näissä yhteyksissä yleensäkään ottaen ei tarkoita tuntemamme kaltaisen ajan jatkumista loppumattomiin. Ikuisuus on jotakin ajan toisella puolella; aika on ikuisuudesta nähtynä vain illuusio. Ajan ja ajallisten peräkkäisten kokemusten jatkumista loppumattomiin voimme kyllä kuvitella mielessämme, mutta ikuisuuden olemusta ja luonnetta on mahdoton ymmärtää tai tavoittaa kuvittelemalla; sen luonne on mielen käsitys- ja kuvittelukyvyn tavoittamattomissa samaan tapaan kuin emme voi kuvitella, millaisia värit ovat, jos emme ole koskaan nähneet. Ikuisuus voidaan ymmärtää vain kokemalla. Tästä kokemuksesta, jossa erillisyyttä, aikaa ja avaruutta ei ole, ovat kertoneet mystikot vuosituhannesta toiseen. Kokemuksena se on käsittämättömän autuaallinen.

Lue lisää

Hindun päämäärä on minuuden eli yksilöatmanin loppuminen. Hindulaisuudessa yksilöllisyys on paha asia. Hindun henkisenä päämääränä on siis lakata olemasta omana itsenään toistaiseksi.

Toistaiseksi siitä syystä, että hindulaisuuden ultimaalinen todellisuuskäsitys on syklinen eikä linearinen. Kaikki johtaa lopulta samaan tilaan, jossa olemme nyt: minuuden aiheuttamaan rajallisuuden kokemiseen, nautintoihin ja kärsimyksiin, josta tilasta koetetaan hengellisillä harjoitteilla vapautua, kunnes se on onnistunut. Sitä kestää taas oma ajattomuutensa, kunnes yksilöatmaneiksi pirstoutumisen sykli käynnistyy jälleen Shiwa-elementin läsnäolon aiheuttamalla vääjäämättömyydellä.

Jne. jne...

Siivoaa, siivoaa – koskaan ei valmiiksi saa.

loputon.sykli kirjoitti:

Hindun päämäärä on minuuden eli yksilöatmanin loppuminen. Hindulaisuudessa yksilöllisyys on paha asia. Hindun henkisenä päämääränä on siis lakata olemasta omana itsenään toistaiseksi.

Toistaiseksi siitä syystä, että hindulaisuuden ultimaalinen todellisuuskäsitys on syklinen eikä linearinen. Kaikki johtaa lopulta samaan tilaan, jossa olemme nyt: minuuden aiheuttamaan rajallisuuden kokemiseen, nautintoihin ja kärsimyksiin, josta tilasta koetetaan hengellisillä harjoitteilla vapautua, kunnes se on onnistunut. Sitä kestää taas oma ajattomuutensa, kunnes yksilöatmaneiksi pirstoutumisen sykli käynnistyy jälleen Shiwa-elementin läsnäolon aiheuttamalla vääjäämättömyydellä.

Jne. jne...

Siivoaa, siivoaa – koskaan ei valmiiksi saa.

Lue lisää

Hindulaisuudessa yksilöllisyys ei ole mitenkään moralistisesti PAHA asia. Hindulaisuudessa kuten yleensäkään Intian järjestelmissä ei varsinaisesti ole mitään ultimaattista pahaa, olentojen jakoa (pohjimmiltaan) hyviin ja pahoihin. Se, mitä kutsumme pahuudeksi, on jonkinlaista degeneroitumista, etääntymistä omasta todellisesta olemuksestamme, joka ei suinkaan ole yksilöminuus. Sen sijaan on totta, että yksilölliseen minuuteen samaistuminen ja sen egoististen mielihalujen perässä juokseminen aiheuttaa kärsimystä, tuottaen epätyydyttävää elämää, duhkhaa. Sen vuoksi on käytännöllisesti hyvää, eli hyödyllistä, vapautua tuosta yksilöminuuteen samaistumisesta. Hindun henkisenä päämääränä ei siis ole lakata olla olemasta omana itsenään, vaan alkaa olla omana itsenään.

Kosmologia, jonka tuossa maalailit, muistuttaa kovasti esim. stoalaista kosmologiaa, jossa ajan ja todellisuuden rakenne on syklinen. Hindulaisuudessa ei ole sellaista syklistä todellisuuskäsitystä ainakaan PERIMMÄISENÄ todellisuutena. Hinduismissa aika kuten avaruuskin niissä olevine yksilöolioineen nähdään eräänlaisina illuusioina (mikä ei tarkoita ei-olemassaolevaa tai täyttä harhaa, vaan vain "vähemmän todellista", johdannaista ja pysymätöntä). Tapahtumat tässä illuusiossa saattavat seurata vuodenaikojen tapaan toisiaan syklisesti, mutta se ei ole todellisuuden perimmäinen rakenne. Perimmäinen todellisuus, Brahman, on ajaton.

Saamme rakennettua kaikennäköisiä irvikuvia tai olkiukkoja mistä tahansa järjestelmästä vain olettamalla ajan ja avaruuden kuuluvan todellisuuden perimmäiseen kuvaukseen ja projisoimalla sitten 3D aika-käsityksiämme (lineaarisia tai syklisiä) niihin järjestelmiin. Siten saamme vaikkapa rakennettua systeemin päämääräksi milloinkaan loppumattoman ikuisen ajan, jossa ei tapahdu mitään ja kuollaan nirvanassa tylsyyteen ynnä muuta yhtä huvittavaa. Sellaisten rakentelun sijaan voisimme hyväksyä sen, mitä nykyään moderni fysiikka on sanonut ja sitä ennen mystikot ovat sanoneet: aikaa ei ole todella (pohjimmiltaan) olemassa. Perimmäinen todellisuus on ajaton, ja se on autuaallinen.

loputon.sykli kirjoitti:

Hindun päämäärä on minuuden eli yksilöatmanin loppuminen. Hindulaisuudessa yksilöllisyys on paha asia. Hindun henkisenä päämääränä on siis lakata olemasta omana itsenään toistaiseksi.

Toistaiseksi siitä syystä, että hindulaisuuden ultimaalinen todellisuuskäsitys on syklinen eikä linearinen. Kaikki johtaa lopulta samaan tilaan, jossa olemme nyt: minuuden aiheuttamaan rajallisuuden kokemiseen, nautintoihin ja kärsimyksiin, josta tilasta koetetaan hengellisillä harjoitteilla vapautua, kunnes se on onnistunut. Sitä kestää taas oma ajattomuutensa, kunnes yksilöatmaneiksi pirstoutumisen sykli käynnistyy jälleen Shiwa-elementin läsnäolon aiheuttamalla vääjäämättömyydellä.

Jne. jne...

Siivoaa, siivoaa – koskaan ei valmiiksi saa.

Lue lisää

Niin, juutalainen aika on silti lineaarinen, aika voi loppua vain siihen, että aikaa monimutkaisesti kuluttavia massakehoja tulee liikaa ja koneita. Israelin mielestä syklikin oli synti, jä he määrittelivät Jumalan siksi sellaiseksi, joka lisää aikoja ikuisesti SEKÄ menneisyyteen että tulevaan, mutta emme me osaa laskea vielä, kuinka kaukana on se keskelle jäänyt ensimmäinen aika silloin. Tietokonekin näet hidastuu, jos rinnakkaista toimintaa on prosessorissa liikaa, tai muisti on liian paljon suurempi kui kiteen taajuus... 7 miljardia ihmistä ei ehkä vielä ole paljon, mutta kyllä kumuloituneena alussa oli Jumala siis aikakin 7 miljardia kertaa nopeampi luomaan asioita... Me olemme langenneita Jumalia, koska olemme ihmiseksi pudonneet, hekumallisiin aistimuksiimme, mutta jos Ihmisyys puhdistetaan, sitä ei luulla enää syntiseksi.

advaitisti kirjoitti:

Aika erikoinen, idiosynkraattinen tulkinta.

Atman ei varsinaisesti ole mikään vaeltelija, vaan on vain yksi atman, tietoisuus, maailmankaikkeuden ikuinen lähde ja pohja. Atman = Brahman. Ikuisessa Atmanissa (Brahmanissa) syntyvät illuusiona mm. nämä toisistaan näennäisen erilliset yksilömielet, sekä ruumiit ja muut kappaleet. Rajallinen yksilöllinen mieli (Jivatman) kyllä saattaa vaeltaa ruumiillisesta syntymästä toiseen niin kauan, kunnes mieli oivaltaa todellisen olemuksensa, sen rajat sulavat pois ja se sulautuu Atmaniin (Brahmaniin). Silloin koetaan ikuisuutta, ei sen loppumista :) Sen sijaan ajallisuuden kokemus kyllä loppuu.

Ikuisuus näissä yhteyksissä yleensäkään ottaen ei tarkoita tuntemamme kaltaisen ajan jatkumista loppumattomiin. Ikuisuus on jotakin ajan toisella puolella; aika on ikuisuudesta nähtynä vain illuusio. Ajan ja ajallisten peräkkäisten kokemusten jatkumista loppumattomiin voimme kyllä kuvitella mielessämme, mutta ikuisuuden olemusta ja luonnetta on mahdoton ymmärtää tai tavoittaa kuvittelemalla; sen luonne on mielen käsitys- ja kuvittelukyvyn tavoittamattomissa samaan tapaan kuin emme voi kuvitella, millaisia värit ovat, jos emme ole koskaan nähneet. Ikuisuus voidaan ymmärtää vain kokemalla. Tästä kokemuksesta, jossa erillisyyttä, aikaa ja avaruutta ei ole, ovat kertoneet mystikot vuosituhannesta toiseen. Kokemuksena se on käsittämättömän autuaallinen.

Lue lisää

Hei, älkää puhuko sellaisia mitä ette kuitenkaan ymmärrä. Jos kaksi kehoa on eri paikassa, niin miksi Jumalat silmämme puhkoisivat, väitttäen niiden olevan senkään jälkeen yhtä? Yhtä kaikki silti on, kun kaukaa katsotaan, silloin jotain ymmärrätte, ja silloin pitää muistaa, mikä kansa he olivat, tai mikä sieluentiteetti fiilikseltään, tai muistuttivatko he fyysisesti paljon toisiaan. Emme me ymmärrä täysin mikä ominaisuus esim. meillä on sama, ja mikä on eromme, koska kyllä kansoilla on yksi nimittäjä, henkisessä piirissän, vaikeaa on tosin tietää, mihin kansaan pakolaiset ja maahanmuuttujat kuuluvat, vaikka pohjimmiltaan me itsekin tulimme tänne sellaisina. Syntyperäinen suomalainen, on tietysti kovin kortti Suomessakin, mutta ei meidän pidä suruun tappaa ulkomaalaisia maahanmuuttajia, vaan antaa niiden nauraa sille mikä meissä oli samanlaista ja välillä näyttä heille surra sitä, mikä oli liian erilaista, kuin heillä. Ja Suomi on liian erilainen eräässä suhteessa, kuin moni muu kansa, ei meille kelpaa ne, jotka eivät koskaan elämänsä halua kestä kylmyyttä ja yksinäisyyttä, koska eivät he silloin muista miksi Aadam sai vaimonkin.

Viisas ei sure ketään? Sellainen on suruton viisas, ei sellaiselle ole vielä tapahtunut mitään surullista, ennenkuin dementia kohtaa. Surulliselta viisaalta puolestaan ei ole silmät itseltään kadoneet, mutta siksi hän ei näekään minne rakas lähimmäisensä ja kuolleensa meni. Jos JUmalan näkisitte, niin Hän nauraisi erilaiselle. SIihen en minä vielä pysty. Vauvana olimme juuri noin tyhmiä, äiti oli eri huoneessa, tai matkalla, ja kun myöhästyi tunnilla luulimme hänen jo kuolleen? Pohjimmiltaan olemme silti ikuisesti juuri noin tyhmiä.

Viisautta on monenlaista, ainakin viiden-toista-laista, mutta se joka syvyydestä etisii viisautta, saa kuulla tunkkaisen vastauksen: "Te meidät näitte korkeammalta!"

Jos tarkemmin katsotaan niin ei ole.

Sana "tyhjyys" saattaa tuossa tosin hämätä. Siitä syntyy helposti mielikuva, että se tarkoittaa olemattomuutta, tai tilaa, jossa ei ole mitään. Mystikot sen sijaan kertovat, että se "tyhjyys" on ylitsevuotavainen - täynnä värähtelyjä ja tietoisuutta.

Tyhjyys-on-täyteyttä kirjoitti:

Sana "tyhjyys" saattaa tuossa tosin hämätä. Siitä syntyy helposti mielikuva, että se tarkoittaa olemattomuutta, tai tilaa, jossa ei ole mitään. Mystikot sen sijaan kertovat, että se "tyhjyys" on ylitsevuotavainen - täynnä värähtelyjä ja tietoisuutta.

Lue lisää

Buddhalainen viittaa useimmiten sanalla tyhjyys toiseen merkitykseen. Tyhjyys on vain itsenäisen olemassaolon puutetta, ei olemattomuutta.

Henkilön kohdalla se tarkoittaa, että ei ole mitään "ikuista" Minää kuten kuvittelemme. Maailman kohdalla se tarkoittaa sitä, että ei ole mitään perimmäistä, josta kaikki on lähtöisin ja johon kaikki palaa.

Kääntäen se taas tarkoittaa sitä, että jokaisen asian olemassaolo on riippuvainen muiden asioiden olemassaolosta. Mikään ei ole olemassa itsestään ja yksinään muista riippumatta.

Se ei siis tarkoita, että mitään ei olisi olemassa. Se vain tarkoittaa, että mikään ei ole itsenäisesti olemassa - riippumatta kaikesta muusta.

Buddhalainen ei siis ajattele kuten näissä vastauksissa, että kaikki on loppujen lopuksi yhtä ja samaa (jumalaa, absoluuttia, tietoisuutta jne.). Se on eternalismia.

Buddhalainen ei myöskään ajattele, että kaikki on merkityksetöntä tai kaikki on lopulta tyhjää. Se on nihilismiä.

Buddhalainen seisoo ilmassa noiden kahden kiven välissä. Hän ei takerru enää kumpaankaan.

Mitä tulee kuolemaan, niin valaiseva esimerkki löytyy zenistä:

"Kun nämä ainekset kerääntyvät yhteen, älä sano, että minä synnyin. Kun nämä ainekset jälleen hajoavat, älä sano, että minä kuolin. Kukaan ei ole koskaan syntynyt, eikä kukaan ole koskaan kuollut."

ZenKivi kirjoitti:

Buddhalainen viittaa useimmiten sanalla tyhjyys toiseen merkitykseen. Tyhjyys on vain itsenäisen olemassaolon puutetta, ei olemattomuutta.

Henkilön kohdalla se tarkoittaa, että ei ole mitään "ikuista" Minää kuten kuvittelemme. Maailman kohdalla se tarkoittaa sitä, että ei ole mitään perimmäistä, josta kaikki on lähtöisin ja johon kaikki palaa.

Kääntäen se taas tarkoittaa sitä, että jokaisen asian olemassaolo on riippuvainen muiden asioiden olemassaolosta. Mikään ei ole olemassa itsestään ja yksinään muista riippumatta.

Se ei siis tarkoita, että mitään ei olisi olemassa. Se vain tarkoittaa, että mikään ei ole itsenäisesti olemassa - riippumatta kaikesta muusta.

Buddhalainen ei siis ajattele kuten näissä vastauksissa, että kaikki on loppujen lopuksi yhtä ja samaa (jumalaa, absoluuttia, tietoisuutta jne.). Se on eternalismia.

Buddhalainen ei myöskään ajattele, että kaikki on merkityksetöntä tai kaikki on lopulta tyhjää. Se on nihilismiä.

Buddhalainen seisoo ilmassa noiden kahden kiven välissä. Hän ei takerru enää kumpaankaan.

Mitä tulee kuolemaan, niin valaiseva esimerkki löytyy zenistä:

"Kun nämä ainekset kerääntyvät yhteen, älä sano, että minä synnyin. Kun nämä ainekset jälleen hajoavat, älä sano, että minä kuolin. Kukaan ei ole koskaan syntynyt, eikä kukaan ole koskaan kuollut."

Lue lisää

Riippuu tosin buddhalaisuuden haarasta, katsotaanko mitään ikuista olevan olemassa. Eräissä mahayanabuddhalaisuuden suuntauksissa tunnetaan "todellinen, ikuinen itse".

https://en.wikipedia.org/wiki/Mahāyāna_Mahāparinirvāṇa_Sūtra#Buddha-nature.2C_.22true_Self.22_and_Emptiness

Buddha-nature, "true Self" and Emptiness

The buddhadhatu is described as a true self, due to its eternal nature.[26] It is what remains when "non-Self" is discarded:

What the Buddha says here is that he spoke thus to meet the occasion. But now the thought is established [of non-Self], he means to say what is true, which is about the inner content of nirvana itself [...] If there is no more any non-Self, what there exists must be the Self.'[27]

According to Dharmakṣema's extended version of the sutra, this "true Self" is eternal, unchanging, blissful, pure, inviolate and deathless:

... if the non-eternal is made away with [in Nirvana], what there remains must be the Eternal; if there is no more any sorrow, what there remains must be Bliss; if there is no more any non-Self, what exists there must be the Self;

Mutta mitään muuta pysyvää kuin (todellinen) itse ei buddhalaisuudessakaan ole. Yksilömielemme (jivatman) ei ole pysyvä, vaan saa loppunsa jossakin vaiheessa, jolloin koetaan nirvana.

"Kun nämä ainekset kerääntyvät yhteen, älä sano, että minä synnyin. Kun nämä ainekset jälleen hajoavat, älä sano, että minä kuolin. Kukaan ei ole koskaan syntynyt, eikä kukaan ole koskaan kuollut."

Tämä on hyvin yhteensopivaa myös ikuisen todellisen itsen doktriinin kanssa. Kukaan ei ole todella milloinkaan syntynyt, eikä koskaan kuole.

Tyhjyys-on-täyteyttä kirjoitti:

Riippuu tosin buddhalaisuuden haarasta, katsotaanko mitään ikuista olevan olemassa. Eräissä mahayanabuddhalaisuuden suuntauksissa tunnetaan "todellinen, ikuinen itse".

https://en.wikipedia.org/wiki/Mahāyāna_Mahāparinirvāṇa_Sūtra#Buddha-nature.2C_.22true_Self.22_and_Emptiness

Buddha-nature, "true Self" and Emptiness

The buddhadhatu is described as a true self, due to its eternal nature.[26] It is what remains when "non-Self" is discarded:

What the Buddha says here is that he spoke thus to meet the occasion. But now the thought is established [of non-Self], he means to say what is true, which is about the inner content of nirvana itself [...] If there is no more any non-Self, what there exists must be the Self.'[27]

According to Dharmakṣema's extended version of the sutra, this "true Self" is eternal, unchanging, blissful, pure, inviolate and deathless:

... if the non-eternal is made away with [in Nirvana], what there remains must be the Eternal; if there is no more any sorrow, what there remains must be Bliss; if there is no more any non-Self, what exists there must be the Self;

Mutta mitään muuta pysyvää kuin (todellinen) itse ei buddhalaisuudessakaan ole. Yksilömielemme (jivatman) ei ole pysyvä, vaan saa loppunsa jossakin vaiheessa, jolloin koetaan nirvana.

"Kun nämä ainekset kerääntyvät yhteen, älä sano, että minä synnyin. Kun nämä ainekset jälleen hajoavat, älä sano, että minä kuolin. Kukaan ei ole koskaan syntynyt, eikä kukaan ole koskaan kuollut."

Tämä on hyvin yhteensopivaa myös ikuisen todellisen itsen doktriinin kanssa. Kukaan ei ole todella milloinkaan syntynyt, eikä koskaan kuole.

Lue lisää

No ei se välttämättä ole edes suuntauskysymys, se on kiinni ihmisestä itsestään. Kysymys on yksinkertaistaen siitä käsittääkö ihminen Buddha-luonnon (Todellisen itsen) substantiiviksi vai verbiksi.

Buddhalaisuudessa on oma sanansakin tälle, reifikaatio ("esineellistäminen", reification engl.). Se tarkoittaa jonkin aktiivisen ja muuttuvan käsittämistä pysyväksi.

Esimerkiksi sana "joki". Joki on virtaava ja jos istuu joen rannalla hetken niin vähän ajan päästä kaikki vesi joessa on vaihtunut. Siinä joessa ei ole mitään samaa mikä oli hetki sitten. Kuitenkin meidän ajattelussa se on edelleen sama joki. Ajatus "joki" viittaa johonkin kiinteään ja pysyvään asiaan meidän päässämme. Me olemme ottaneet ikäänkuin valokuvan joesta päässämme ja sekoitamme sen pysähtyneen valokuvan siihen todelliseen jokeen. Me olemme liittäneet jokeen jotain, mitä siinä ei alunperin ollut. Tämä on reifikaatiota.

Samalla tavalla Buddha-luonto voidaan käsittää reifikaation kautta tai ilman sitä. Me voimme käsittää, että Buddha-luonto on meidän sisässämme piilotettuna oleva todellinen itse, jolla on essenssi (=reifikaatio). Me voimme käsittää, että Buddha-luonto ei ole jotain mikä meillä on sisässä - vaan se on jotain mitä me ilmennämme ja olemme - siis ilman essenssiä (=ei reifikaatio).

Jälkimmäistä lausetta voisi vielä selventää kuvauksella zenistä (Dogen):

"Therefore, the very impermanency of grass and tree, thicket and forest is the Buddha nature. The very impermanency of men and things, body and mind, is the Buddha nature. Nature and lands, mountains and rivers, are impermanent because they are the Buddha nature. Supreme and complete enlightenment, because it is impermanent, is the Buddha nature."

Dogenille Buddha-luonto ei ole essenssi, se on olemisen tapa ja koko maailman toiminta -siis verbi. Sama idea löytyy Tiibetin buddhalaisuudesta ja erityisesti Madhiamyakasta Nagarjunan kautta.

Tuo Wikipedian kohta, jota lainaat on Yakamoton kommentaarista (1975). Yamamoto on hyvin tietoinen tästä taipumuksesta tehdä reifikaatioita, huomaat miten asia muuttuu kun otetaan sieltä lisätietoa mitä hän tarkoittaa (kapiteelit ja sulkeet minun) :

"What is the Tathagata (Buddha)? ... He is one who is eternal and unchanging. He is beyond the human notion of "is" or "is-not". He is Thusness (tathata, sellaisuus), which is BOTH phenomenon and noumenon, put together. Here, the carnal notion of man is sublimated and explained from the macrocosmic standpoint of existence OF ALL AND ALL. "

Mutta, tämä on yksi vaikeimpia asioita hahmottaa. Ehkä juuri siksi, että siinä ei ole mitään hahmotettavaa? Pohjimmiltaan se tarkoittaa vain olemista maailmassa ilman uskomuksia ja ilman käsityksiä maailmasta. Nähdä asiat sellaisena (tathata) kuin ne ovat.

ZenKivi kirjoitti:

No ei se välttämättä ole edes suuntauskysymys, se on kiinni ihmisestä itsestään. Kysymys on yksinkertaistaen siitä käsittääkö ihminen Buddha-luonnon (Todellisen itsen) substantiiviksi vai verbiksi.

Buddhalaisuudessa on oma sanansakin tälle, reifikaatio ("esineellistäminen", reification engl.). Se tarkoittaa jonkin aktiivisen ja muuttuvan käsittämistä pysyväksi.

Esimerkiksi sana "joki". Joki on virtaava ja jos istuu joen rannalla hetken niin vähän ajan päästä kaikki vesi joessa on vaihtunut. Siinä joessa ei ole mitään samaa mikä oli hetki sitten. Kuitenkin meidän ajattelussa se on edelleen sama joki. Ajatus "joki" viittaa johonkin kiinteään ja pysyvään asiaan meidän päässämme. Me olemme ottaneet ikäänkuin valokuvan joesta päässämme ja sekoitamme sen pysähtyneen valokuvan siihen todelliseen jokeen. Me olemme liittäneet jokeen jotain, mitä siinä ei alunperin ollut. Tämä on reifikaatiota.

Samalla tavalla Buddha-luonto voidaan käsittää reifikaation kautta tai ilman sitä. Me voimme käsittää, että Buddha-luonto on meidän sisässämme piilotettuna oleva todellinen itse, jolla on essenssi (=reifikaatio). Me voimme käsittää, että Buddha-luonto ei ole jotain mikä meillä on sisässä - vaan se on jotain mitä me ilmennämme ja olemme - siis ilman essenssiä (=ei reifikaatio).

Jälkimmäistä lausetta voisi vielä selventää kuvauksella zenistä (Dogen):

"Therefore, the very impermanency of grass and tree, thicket and forest is the Buddha nature. The very impermanency of men and things, body and mind, is the Buddha nature. Nature and lands, mountains and rivers, are impermanent because they are the Buddha nature. Supreme and complete enlightenment, because it is impermanent, is the Buddha nature."

Dogenille Buddha-luonto ei ole essenssi, se on olemisen tapa ja koko maailman toiminta -siis verbi. Sama idea löytyy Tiibetin buddhalaisuudesta ja erityisesti Madhiamyakasta Nagarjunan kautta.

Tuo Wikipedian kohta, jota lainaat on Yakamoton kommentaarista (1975). Yamamoto on hyvin tietoinen tästä taipumuksesta tehdä reifikaatioita, huomaat miten asia muuttuu kun otetaan sieltä lisätietoa mitä hän tarkoittaa (kapiteelit ja sulkeet minun) :

"What is the Tathagata (Buddha)? ... He is one who is eternal and unchanging. He is beyond the human notion of "is" or "is-not". He is Thusness (tathata, sellaisuus), which is BOTH phenomenon and noumenon, put together. Here, the carnal notion of man is sublimated and explained from the macrocosmic standpoint of existence OF ALL AND ALL. "

Mutta, tämä on yksi vaikeimpia asioita hahmottaa. Ehkä juuri siksi, että siinä ei ole mitään hahmotettavaa? Pohjimmiltaan se tarkoittaa vain olemista maailmassa ilman uskomuksia ja ilman käsityksiä maailmasta. Nähdä asiat sellaisena (tathata) kuin ne ovat.

Lue lisää

On se varmaan niinkin, että se on kiinni ihmisestä itsestään, miten asiat haluaa nähdä. Nimittäin sen lisäksi, että buddhalaisuudessa on selvästi eri suuntauksia, joista toisissa tunnustetaan ikuinen todellinen itse, ja toisissa se kiistetään.

ZenKivi kirjoitti:

Buddhalainen viittaa useimmiten sanalla tyhjyys toiseen merkitykseen. Tyhjyys on vain itsenäisen olemassaolon puutetta, ei olemattomuutta.

Henkilön kohdalla se tarkoittaa, että ei ole mitään "ikuista" Minää kuten kuvittelemme. Maailman kohdalla se tarkoittaa sitä, että ei ole mitään perimmäistä, josta kaikki on lähtöisin ja johon kaikki palaa.

Kääntäen se taas tarkoittaa sitä, että jokaisen asian olemassaolo on riippuvainen muiden asioiden olemassaolosta. Mikään ei ole olemassa itsestään ja yksinään muista riippumatta.

Se ei siis tarkoita, että mitään ei olisi olemassa. Se vain tarkoittaa, että mikään ei ole itsenäisesti olemassa - riippumatta kaikesta muusta.

Buddhalainen ei siis ajattele kuten näissä vastauksissa, että kaikki on loppujen lopuksi yhtä ja samaa (jumalaa, absoluuttia, tietoisuutta jne.). Se on eternalismia.

Buddhalainen ei myöskään ajattele, että kaikki on merkityksetöntä tai kaikki on lopulta tyhjää. Se on nihilismiä.

Buddhalainen seisoo ilmassa noiden kahden kiven välissä. Hän ei takerru enää kumpaankaan.

Mitä tulee kuolemaan, niin valaiseva esimerkki löytyy zenistä:

"Kun nämä ainekset kerääntyvät yhteen, älä sano, että minä synnyin. Kun nämä ainekset jälleen hajoavat, älä sano, että minä kuolin. Kukaan ei ole koskaan syntynyt, eikä kukaan ole koskaan kuollut."

Lue lisää

Kuolema on kuolema ja elämä on elämä. Kaikkien meidän keho on kuolevainen, ei se kestä, eikä syy ollut se, että Mooses sanoi, että ihminen elää vain 120 vuotta, vaan se, koska himokas luontomme tuhoaa meidät. Jos joku saa hengelleen persoonallsen piirteen, vain hän elää ikuisesti, koska kukaan muu ei kestänyt olla kaltaisensa, hän on kuin yksi tietooneen 2^24 = 16677216 väristä silloin, mutta hän saattaa saada muitakin samanvärisiä orjikseen,,,

Sekä että. Miksi kysyt?

ZenKivi kirjoitti:

Sekä että. Miksi kysyt?

Se selviää ensimmäisessä lauseessa, kun huolella lukee.

Vikkesukkela kirjoitti:

Se selviää ensimmäisessä lauseessa, kun huolella lukee.

Ja toiseksi: Saapi sitä kysyä, ei siinä mitään pahaa ole.
Ja kolmanneksi: itellä on ollut tuo tyhjyys "kokemus"

Vikkesukkela kirjoitti:

Ja toiseksi: Saapi sitä kysyä, ei siinä mitään pahaa ole.
Ja kolmanneksi: itellä on ollut tuo tyhjyys "kokemus"

Tuota kolmatta oikeastaan kyselin. Haluatko jakaa sitä "kokemusta"? Helpompi lähestyä asiaa, jos tietää miten joku on aiheeseen törmännyt...

ZenKivi kirjoitti:

Tuota kolmatta oikeastaan kyselin. Haluatko jakaa sitä "kokemusta"? Helpompi lähestyä asiaa, jos tietää miten joku on aiheeseen törmännyt...

Mitähän siitä osaisi sanoa.
Se vain tapahtui, täysin yllättäen, ilman minkäänlaista ennakko varoitusta.
Eräänä aamuna heräsin siihen, että sanoinkuvaamaton autuus täytti olemuksen.
Ja ei mennyt kauan kun tapahtui niin että minkä näki silmillä ikäänkuin liukeni pois näkyvistä. Kaikki häipyi kuin savu tuuleen. Eikä sen jälkeen ollut mitään mitä nähdä, eikä ollut näkijäkään.

Vaikka näin kävi, niin tietoisuus ei hävinnyt mihinkään. Tietoisuus oli ainoa joka tiedosti tyhjyyden. Ja vaikka tuo tila oli tyhjyys, ei se ollut tyhjä siinä mielessä,
etteikö jotain olisi ollut. Kyllä oli, nimittäin, se oli täynnä autuutta.
Sanat eivät riitä kertomaan sitä autuutta mitä se oli.

Tuosta tapauksesta on kulunut muutama vuosi, eikä ole selvinnyt miksi tuon "kokemuksen" koin, koska tunnen olevani tavallinen maan matonen.

Mielellään kuulisi muitten kokemuksia aiheesta, kiitos.

Tyhjyyden ja tyhmyyden kokemus on se, että kaikki oli liian puhdasta ja sterilliä, eikä se naisille ainakaan riitä, koska Suomalaiset naiset eivät tavallisesti rakastu puhtaaseen sydämeen, vaan siihen, jonka kanssa syntyy meheviä riitoja...

Vikkesukkela kirjoitti:

Ja toiseksi: Saapi sitä kysyä, ei siinä mitään pahaa ole.
Ja kolmanneksi: itellä on ollut tuo tyhjyys "kokemus"

Hei, kyllä kysyminen on silti yleensä pahaa! Sehän on helpoin tapa varastaa kaikilta kovilta nuorilta kaikki. Mutta mitä siitä että se on pahaa, jäisimme vain liian nuorina kuolemaan, jos emme mitään tietäisi. Kyllä jokaiselta oli silti kysytty aiemmin varkaan kohdatessaan, halusiko kokea jotakin traagista, ja valiettavasti lähes kaikki olivat sanoneet sillekin "kyllä varmasti.". Ei maanpäällä ole sellaista ihmistä silti elänyt, joka ei keneltäkään mitään kysynyt, vaikka Tampere niin valehtelee Ilveksestään. "Sehän vain liikkuu ja lepää, nauravat nuoret lapset."

EI esim.Juice osannut koskaan laulaa mitään väärinpäin. Hänen laulunsa olivat sokeria enimmäkseen, mutta muutama muu artisti aiheutti Suomessa pelkkää vihaa....Pankaapa Budhha ja Juice vieretysten, näette kaksi tai useamman erilaista tai samanlaista gurua....Nykyään gurun on pakko olla muusikko, ei häntä muuten kuunnella, vakavat monotoniset saarnat ei ole näet viihdettä. Ellei se itke tai naura keskeen puheen, tai artikuloi väärin, tai tee muuta hassua.

En minä ristiinnaulinnut Jeesusta, enkä parasta kaveriani, ekä minä myrkyttänyt buddhaa, mutta mitäpä te minun sokeudestani tietäisitte.