nämä pakolaiset Suomessa. Heille pitäisi olla oikein vedenkeitin, että voisi vettä keittää. Minulla ei ole ikinä ollut, osaan keittää vettä kattilassa sähköleyllä. Eikö kukaan ole heille kertonut? Jutussa mainitaan, että hätämajoituksessa on mahdollisuus keittää vettä. Mutta jos nämä ovat tottuneet vedenkeittimiin, niin jo on kurja juttu. Osaan minä hätätilassa kahviakin keittää ilman kahvikeitintä. Se ei tietenkään ole tavallista, mutta kerran meni lasikannu rikki, joten oli pakko keittää vettä kattilassa ja sitten suodattaa se johonkin. Mutta, että vettä, pelkkää vettä!!! Huh, huh. On heillä opittavaa! Toivottavasti valtio ei kuitenkaan kustanna heille vedenkeittimiä!!
eivät tule pärjäämään
45
<50
Vastaukset
- jookovai
Aihe oli yhtä turha kuin aloitus
Ettet nyt vaan kohta heitä juttua veden-heittimestä?
SE olisi yhtä lapsellista.
H.- Idioottien-maassa
Tottumusten seurauksia vedenkeittimet ja älypuhelimet, laiskana makoilu
kahviloiden tuoleissa kymmenen samannäköisen kaverin kaa, sitä se on
näiden "pakolaisten" elämä täällä Etelä-Suomessa.
Välillä pitää vääntäytyä hakemaan lisää rahaa luukulta, jossa alempiarvoinen
nainen antaa sitä aina lisää.
Idioottien maassa.- Alempiarvoisten
naisten pitäisi käyttää burkhaa.
Pojillemme on suomen kieltäkin opettamassa nainen, alempiarvoisena
meidän poikiin nähden tulisi peittää itsensä kokonaan! Alempiarvoisten kirjoitti:
naisten pitäisi käyttää burkhaa.
Pojillemme on suomen kieltäkin opettamassa nainen, alempiarvoisena
meidän poikiin nähden tulisi peittää itsensä kokonaan!"Alempiarvoisten"
Liittyyks burkha veden-heittimeen?
H.
Luin jutun, ovat palaamassa Ruotsiin, eivät jää koska pelkäävät asua Suomessa. Ruotsissa ollaan ystävällisiä, samoin Saksassa perheen isä kertoi. Hyvä me ; DDD
hunksz kirjoitti:
"korppis"
Onko sinut jätetty jossain yksin?
H.Petze matkusti Hollantiin jo kuun puolessa välin. Onneksi kuopus asuu tuossa lähellä. Kun palaa työstä tuo auton ja tulee syömään äidin jauhelihapihvejä ; )
En ole kokenut yksin jäämien tunnetta. Oletko sinä jäänyt yksin siis jätetty yksin joskus, jossain? Pelkäsitkö?korppis kirjoitti:
Petze matkusti Hollantiin jo kuun puolessa välin. Onneksi kuopus asuu tuossa lähellä. Kun palaa työstä tuo auton ja tulee syömään äidin jauhelihapihvejä ; )
En ole kokenut yksin jäämien tunnetta. Oletko sinä jäänyt yksin siis jätetty yksin joskus, jossain? Pelkäsitkö?"korppis"
Ja sinulle kirjoitin palsta-kommentti-yksinäisyydestä.
En alkanut Blogaamaan.
H.
- Onneksi.sinä.pärjäät
On ne juu!! Mikseivät pyydä hellaa? Vedenkeitin maksaa 15 egua ja hella vaivaiset 500!
Ei missään tapauksessa mitään vedenkeittimiä.
Muutenkin kaikenlainen ruuanvalmistukseen tarkoitettu toiminta on pelkkää hemmottelua. Entä asuminen!
Ei ole suomalaisillekaan annettu ilmaisia patjoja ja peitteitä, joilla voivat vetää lonkkaa urheilusalien lattioilla. Näyttäkää yksikin sellainen suomalainen!
Ihan pitää olla katto pään päällä ja vedenkeitin vielä. Kuinka he edes tietävät, että sellaisia on olemassa? Hehän tulevat täysin alkeellisista kulttuureista meidän korkeakulttuurimme hyysättäviksi.
Me sentään ollaan kaikki luku- ja kirjoitustaitoisia, peruskoulun käyneitä. - voiteitä
Iltapäivälehtien kertomaa yksittäistapauksista hyh uskotte vaikka mitä uskotteko joulupukkin.
Voi meitä ressuja, muuten onko sinulla vedenkeitin ja kuinka sen sait?
Nythän tämä äiti halusis tehdä maitojauheesta lapselleen maitoa. Joo, niin eihän siellä tietty ole jääkaappia, mutta maitopurkki voisi säilyä ikkunan välissä jo kun ilmatkin alkaa viiletä.- voiteitä
korppis kirjoitti:
Voi meitä ressuja, muuten onko sinulla vedenkeitin ja kuinka sen sait?
Nythän tämä äiti halusis tehdä maitojauheesta lapselleen maitoa. Joo, niin eihän siellä tietty ole jääkaappia, mutta maitopurkki voisi säilyä ikkunan välissä jo kun ilmatkin alkaa viiletä.On kaksi ne on senverran halpoja että voisin ostaa jokapäivä uuden mitä tulee aiheseen tietysti ovat vähän ulkona tänne tullessaan jos joku mölähtää tämån tapaista saattaa juorulehden toimittaja jutun puutteessa tekaista otsikon.
Viisasaalle juornunlstille ei tulisi mieleenkään alentua samoin täällä puhutaan puutaheinää.
- mieittete
Venäläiset ostivat(kun pääsivät ostoksille) vedenkeittimiä ja lämmittivät niillä kylpyvetensä=kansa joka osaa
Kun pakkaset tulevat, pakolaiset pistävät lisälämmittimet päälle. Hellan levyt ja uunin. UUnin kansi auki ja tarkenee ; ) Sähkölaskuista viis, suomalaiset maksaa.
- pallonpotkintaa
Antaisivat pallon, mitä potkia. Siitähän ne ilahtuu joka äijä. Unohtuu vedenkeitäntä.
- Makriina.ek
Suomalaisten rakennukset ovat paljon paremmin rakennettu ja eristetty kuin Välimeren maissa. Älä pelkää, että he palelevat.
Meillä varaudutaan kylmään.
Monissa maissa esim. kaksinkertaiset ikkunat ovat täysin tuntemattomat. Makriina.ek kirjoitti:
Suomalaisten rakennukset ovat paljon paremmin rakennettu ja eristetty kuin Välimeren maissa. Älä pelkää, että he palelevat.
Meillä varaudutaan kylmään.
Monissa maissa esim. kaksinkertaiset ikkunat ovat täysin tuntemattomat.Ja, että enkö tietäisi ; ) On tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
No jokatapauksessa viime talvena Torniossa tai jossain pohjoisessa mamujen uunit ja hellan levyt olivat päällä pakkasten aikoina. En mää sitä itse keksinyt luin jostain.
Onneksi Petzen Hollannin kotiin on uusittu ikkunat. Eivät vedä, eivätkö työnnä ; )
Tarkoitit varmaan kolminkertaiset ikkunat ovat tuntemattomat. Useimmissa Euroopan maissa olen törmännyt kaksinkertaisiin ikkunoihin. Yksinkertaiin en muista törmänneeni.- Makriina.ek
korppis kirjoitti:
Ja, että enkö tietäisi ; ) On tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
No jokatapauksessa viime talvena Torniossa tai jossain pohjoisessa mamujen uunit ja hellan levyt olivat päällä pakkasten aikoina. En mää sitä itse keksinyt luin jostain.
Onneksi Petzen Hollannin kotiin on uusittu ikkunat. Eivät vedä, eivätkö työnnä ; )
Tarkoitit varmaan kolminkertaiset ikkunat ovat tuntemattomat. Useimmissa Euroopan maissa olen törmännyt kaksinkertaisiin ikkunoihin. Yksinkertaiin en muista törmänneeni.Ikävä taipumus tuo ikkunoihin törmääminen.
- pallonkiertäjä
korppis kirjoitti:
Ja, että enkö tietäisi ; ) On tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
No jokatapauksessa viime talvena Torniossa tai jossain pohjoisessa mamujen uunit ja hellan levyt olivat päällä pakkasten aikoina. En mää sitä itse keksinyt luin jostain.
Onneksi Petzen Hollannin kotiin on uusittu ikkunat. Eivät vedä, eivätkö työnnä ; )
Tarkoitit varmaan kolminkertaiset ikkunat ovat tuntemattomat. Useimmissa Euroopan maissa olen törmännyt kaksinkertaisiin ikkunoihin. Yksinkertaiin en muista törmänneeni.Minä olen törmännyt, Ausseissa.
- Korppis1
pallonkiertäjä kirjoitti:
Minä olen törmännyt, Ausseissa.
Tarkoitatko Austraaliaa? Vai jotain Euroopan maata?
- hieman-tiedän-minäkin
korppis kirjoitti:
Ja, että enkö tietäisi ; ) On tullut kierrettyä muutakin kuin tahkoa.
No jokatapauksessa viime talvena Torniossa tai jossain pohjoisessa mamujen uunit ja hellan levyt olivat päällä pakkasten aikoina. En mää sitä itse keksinyt luin jostain.
Onneksi Petzen Hollannin kotiin on uusittu ikkunat. Eivät vedä, eivätkö työnnä ; )
Tarkoitit varmaan kolminkertaiset ikkunat ovat tuntemattomat. Useimmissa Euroopan maissa olen törmännyt kaksinkertaisiin ikkunoihin. Yksinkertaiin en muista törmänneeni.Ja, että enkö tietäisi ; )
Toki, toki tiedät kaikesta, ...tai melkein? Olet naurettava.
Minua on aina inhottanut sinun "tietämys" kaikista maista, koska mainostat olevasi "maailmanmatkaaja", mutta et usko, että joku toinenkin on reissannut jos vaikka missä?
Hyvä osoitus kommentistasi oli Amerikan matkastasi, viikko ja lausuntosi oli kuin Seppo Rädyltä;"Saksa on paska maa"!
Hillitse nyt hyvä ihminen tuota maailman tietämystäsi, koska on meitä toisiakin, jotka olemme "maailmaa" kiertäneet. - Korppis1
hieman-tiedän-minäkin kirjoitti:
Ja, että enkö tietäisi ; )
Toki, toki tiedät kaikesta, ...tai melkein? Olet naurettava.
Minua on aina inhottanut sinun "tietämys" kaikista maista, koska mainostat olevasi "maailmanmatkaaja", mutta et usko, että joku toinenkin on reissannut jos vaikka missä?
Hyvä osoitus kommentistasi oli Amerikan matkastasi, viikko ja lausuntosi oli kuin Seppo Rädyltä;"Saksa on paska maa"!
Hillitse nyt hyvä ihminen tuota maailman tietämystäsi, koska on meitä toisiakin, jotka olemme "maailmaa" kiertäneet.Olin toki kaksi viikkoa New Yorkissa ; ) Tarkemmin Manhattanilla ja käväisin parin päivän tripin Long Islannin puolella, meren rannalla.
Kyllä teitä toisiakin on jotka olette matkustelleet, mutta älä nyt vedä herneitä hengityselimiisi jos minä kerron omista kokemuksistani en voi sinun kokemuksia tänne tuoda.
Kerro nyt itse omin sanoin ja yritä käyttää samaa nimimerkkiä kun en pysy perässä kun vaihdat koko ajan sitä.
Missä ollaan kun ollaan Ausseissa? - Viatonsivullinen
Olen tuttavilta kuullut, joka ovat Amerikassa käyneet, siellä on mustaihoisia ihmisiä nykyään. Se yllätti heidät, myös minut.
- Saunaanlämpimään
Ootko muuten kuullut, että suomalaiset heittivät Ruotsissa sähköhellalle vettä, kun kaipasivat saunaa. Istuivat tiskipöydällä "löylyä" ottamassa.
Saunaanlämpimään kirjoitti:
Ootko muuten kuullut, että suomalaiset heittivät Ruotsissa sähköhellalle vettä, kun kaipasivat saunaa. Istuivat tiskipöydällä "löylyä" ottamassa.
Minä olen kolunnut ulkomailla erilaisia sauna-nimikkeillä olevia lämpökojuja. Niistä voisi koostaa hauskoja saunailtojen tarinoita.
Viatonsivullinen kirjoitti:
Olen tuttavilta kuullut, joka ovat Amerikassa käyneet, siellä on mustaihoisia ihmisiä nykyään. Se yllätti heidät, myös minut.
Mustaihoiset dominoivat katukuvaa Manhattaniakin, se tuntui kuitenkin siellä niin normaalilta. Toista se on täällä sateisessa korvessa kun kahtelee näitä nuoria pakolaisia. Eläköityneen tuulipuku kansan keskellä viipottaa viimoisen päälle liipattuja Don Juaneita.
- odottakaanäinkäy
Ehkäpä pakkasen tultua sytyttävät nuotion lattialle. Mitäpä väliä heille jos koko talo syttyy palamaan. Siksi heidän pitäisi asua teltoissa ulkona. Ei palaisi talo vaan teltta.
Vedenkeittimistä, puuttumatta sen enempää siitä saako pakolaiset vedenkeittimiä vai helloja, senverran että vedenkeitin on mainio kapistus, minulla on ollut montakymmentä vuotta ja lapsenikin omistavat vedenkeittimen: sillä saa kiehuvaa vettä paljon nopeammin ja paljon pienemmällä sähkönkulutuksella kuin hellalla. Suosittelen kaikille, esim. iltateen ystäville kuten minä. (mammallakin oli vedenkeitin ja oletin sen kuuluvan normaaliin suomalaiseen talouteen)
- autonpaahtaja
ja leivänpaahtimen voi laittaa auton alle pakkasella jos ei ole lohkolämmitintä, teipillä vaan vipu alas.Mammalla ei aluksi ollut edes sähköä.
- hempppavvn
Minä ole jo yli 60 v. ja ei ole mulla vedenkeitintä ikinä ollut, enkä halua enkä tarvitse lisää vekottimia kaapin päälle. en kaipaa sellaista, pärjännyt mainiosti ilman. jos joku vaikka toisi lahjaksi, en välittäisi ollenkaan, mutta tietysti "esittäisin " iloisesti yllättynyttä.
- tekniikkajyllää
hempppavvn kirjoitti:

Tämä vedenkeitin on kätevä vehje!
Kun jo illalla keittää teeveden valmiiksi, niin aamulla sitä ei tarvitse kuin lämmittää.
Siinä säästyy kallista aikaa.
Toinen tarpeellinen kapine on patterikäyttöinen nenäkarvojen repijä. - k-kk
tekniikkajyllää kirjoitti:
Tämä vedenkeitin on kätevä vehje!
Kun jo illalla keittää teeveden valmiiksi, niin aamulla sitä ei tarvitse kuin lämmittää.
Siinä säästyy kallista aikaa.
Toinen tarpeellinen kapine on patterikäyttöinen nenäkarvojen repijä.Löytyihän pikkunen ilon aihekkin tästä maahanmuutto keskustelusta,tosiaan ei tarvi ku lämmittää valmiiks keitetyn.
- hempppavvn
""nämä pakolaiset Suomessa. Heille pitäisi olla oikein vedenkeitin, että voisi vettä keittää. Minulla ei ole ikinä ollut, osaan keittää vettä kattilassa sähköleyllä. Eikö kukaan ole heille kertonut? Jutussa mainitaan, että hätämajoituksessa on mahdollisuus keittää vettä. Mutta jos nämä ovat tottuneet vedenkeittimiin, niin jo on kurja juttu. Osaan minä hätätilassa kahviakin keittää ilman kahvikeitintä. Se ei tietenkään ole tavallista, mutta kerran meni lasikannu rikki, joten oli pakko keittää vettä kattilassa ja sitten suodattaa se johonkin. Mutta, että vettä, pelkkää vettä!!! Huh, huh. On heillä opittavaa! Toivottavasti valtio ei kuitenkaan kustanna heille vedenkeittimiä!!"""
Missä tällaisesta ollut uutinen?- etsillee
Ja sinä uskot lööppiin voi olla että joku kaivannu vedenkeitintä onko se uutisen arvoinen sinusta, jos hän on tosi turvapaikanhakia luulen hänen olevan tyyväinen täällä ja vielä hengissä.
- bessie-
Missä tämä paikka on?
Voisin lähteä saman tien ostamaan niin monta vedenkeitintä kuin autooni mahtuu ja viedä ne sinne.
Olen asunut tilapäisesti liedettömissä mökkeröissä ja huoneissa. Vähintään kahvinkeitin on melkein aina mukana, autolla matkustaessani usein myös vedenkeitin. Jos mukana olisi lapsia niin sitä suuremmalla syyllä.
En sano, että vedenkeitin pitäisi olla ihan joka huoneessa näissä turvapaikan hakijoiden majoituksissa yleensäkään, saati nyt kun on kiireellä majoitettu. Pitäisi se kuitenkin mahdollisimman pian järjestää lapsiperheiden huoneeseen.
Säästää sitä paitsi sähköäkin lieteen verrattuna. Ja on ilman jonotusta käytettävissä heti kun vauva nälästään ilmoittaa. Tuttipullo isoon mukiin jossa kuumaa vettä, nopeaa ja kätevää.- Omat.tavat.mukana
Nuo vedenkeittimen vastustajat eivät tarvitse lämmintä vettä muutenkaan. Asia on nimittäin niin, että keittimellä voi kiehauttaa pesuvettäkin. Se on yllätys ehkä suomalaiselle maatiaiselle, että joka päivä on mukava peseytyä lämpimällä vedellä. Suomalainen kun menee kerran viikossa saunaan ja peseytyy siellä.
Tilapäismajoituksessa pikkulapsen syöttäminen ja peseminen on hankalaa, joten vedenkeitin on äidille iso apu. Ulkomaalaiset kun pesevät lapsiaankin tiuhaan.
Totta kai vähitellen oppivat maan tavoille, mutta toistaiseksi pitänevät tärkeänä lasten puhtautta. - hempppavvn
Omat.tavat.mukana kirjoitti:
Nuo vedenkeittimen vastustajat eivät tarvitse lämmintä vettä muutenkaan. Asia on nimittäin niin, että keittimellä voi kiehauttaa pesuvettäkin. Se on yllätys ehkä suomalaiselle maatiaiselle, että joka päivä on mukava peseytyä lämpimällä vedellä. Suomalainen kun menee kerran viikossa saunaan ja peseytyy siellä.
Tilapäismajoituksessa pikkulapsen syöttäminen ja peseminen on hankalaa, joten vedenkeitin on äidille iso apu. Ulkomaalaiset kun pesevät lapsiaankin tiuhaan.
Totta kai vähitellen oppivat maan tavoille, mutta toistaiseksi pitänevät tärkeänä lasten puhtautta.naurettavaa!
käyn suihkussa joka päivä töistä tultuani - bessie-
Omat.tavat.mukana kirjoitti:
Nuo vedenkeittimen vastustajat eivät tarvitse lämmintä vettä muutenkaan. Asia on nimittäin niin, että keittimellä voi kiehauttaa pesuvettäkin. Se on yllätys ehkä suomalaiselle maatiaiselle, että joka päivä on mukava peseytyä lämpimällä vedellä. Suomalainen kun menee kerran viikossa saunaan ja peseytyy siellä.
Tilapäismajoituksessa pikkulapsen syöttäminen ja peseminen on hankalaa, joten vedenkeitin on äidille iso apu. Ulkomaalaiset kun pesevät lapsiaankin tiuhaan.
Totta kai vähitellen oppivat maan tavoille, mutta toistaiseksi pitänevät tärkeänä lasten puhtautta.Noh, ei kai Suomi sellainen takapajula ole, etteikö täällä osattaisi peseytyä. Tai sellainen takapajula, jossa laitetaan turvapaikan hakijoita asumaan paikkaan jossa ei ole minkäänlaisia pesumahdollisuuksia.
Sellaistakin kurjuutta näin taannoin eräässä EU maassa, ihmisille ei annettu edes tarpeeksi vettä juotavaksi.
Tilanteen hoitaminen ei ole helppoa, mutta en suostu uskomaan ettemmekö pystyisi toimimaan sekä inhimillisesti ja ihmistä kunnioittaen että mahdollisimman taloudellisesti.
Vastaanottokeskukset voisivat pyytää paikallisia kauppiaita laittamaan esille listan tarvitsemistaan jutuista. Moni olisi valmis ostamaan/antamaan tarpeellista tavaraa, ei vain vanhoja vaatteita ja leluja. Kauppiaskin hyötyisi.
Ilman muuta se joitakin asiakkaita ärsyttäisi pahasti, mutta tuskin monikaan kauppaa vaihtaisi. - Omat.tavat.mukana
hempppavvn kirjoitti:
naurettavaa!
käyn suihkussa joka päivä töistä tultuaniSittenhän ehkä ymmärrät, että vedenkeittimellä saa myös nopeasti pesuveden vaipan vaihtoon.
Ei se pelkästään teeveden keittoon ole ajateltu.
Jonkun mielestä se vain on ääretöntä ylellisyyttä. Mutta kun kateus iskee, niin kadehtii pakolaisenkin tarvikkeita.
- RaakaRolle
1-hyöty näistä hiekkaneekereistä on ollut:
Minusta on tullut snadisti fasiSSti, helvetisti RassiSSti! Kiitos tästä.- bessie-
Mitä hyötyä siitä on yhteiskunnalle tai itsellesi?
- maailman_kansalainen
Vedenkeitin kuuluu jokaisen vieraisiin maihin ja olosuhteisiin matkustavan matkatavaroihin. Maailmaa nähneet ja kokeneet tietävät kyllä tämän. Nyt en tarkoita Euroopan tai Amerikan hiekkarannoilla makaavia vaan maailmaa laajemmalti kiertäviä, joihin itsekin kuulun.
Varsinkin, jos on lapsi- tai vanhusmatkaaja kysymyksessä vedenkeitin voi pelastaa henkesi. Se ei paljon maksa ja kaikissa retkeilytarvikekaupoissa niitä myydään.
- niinpäjoopa
Minusta ainakin television kuvassa näytti sille että osasivat vettä keittää. Miehellä oli vettä paistinpannussa liedellä kiehumassa ja sitä yrittäessään mukiinsa laitta puolet valui pöydälle. Toki vedenkeittimestä olisi ollut helpompi mukiin kaataa.
Luulisin että veden keittäminen keittimellä kuluttaa vähemmän sähköä kuin lieden levyillä.Onpa pojilla oppimista?
Onpa näillä irakilaisilla poikasilla vielä paljon oppimista ennen kuin he kykenevät elämään Suomessa oikeiden miesten tavalla. Meille essolaisille ei tulisi mieleenkään keittää vettä paistinpannulla ja kaataa sitten siitä puolet pöydälle.
Kun meille tulee jano, niin menemme Essolle ja otamme pari keskaria niin siististi, ettei pisaraakaan mene hukkaan. Maassa pitää elää maan tavalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 713075
- 922855
- 512095
Mietin että
Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin201555- 151339
Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon
Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..51318Aaamu on täällä taas!
Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa131291Tajusin vaan...
Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein131263- 181230
Noin ulkonäkö-jutut ei multa
Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin241222