Ehdottaisin palstalle uutta nimeä, esim. Tekniikka, kodintekniikalle ja tietotekniikalle on palstansa, mutta ei yleistä tekniikkapalstaa. Tänne kun kumminkin kirjoitellaan kysymyksiä sytkärin täytöstä, taskulampun paristonvaihdosta, laserleikkurin tehosta ym. Ja oikeat elektroniikkakeskustelut ovat poistuneet suolipalstalta asiallisempiin foorumeihin.
Palstan nimen vaihto
tekniikkaa
4171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä turhia. Täytyy kumminkin palstapoliiseille ja kielipoliiseille olla jotakin tehtävää. Todelliset apua elektroniikkapalstalla tarvitsevat eivät mielellään kirjoita kun puututaan pieneenkin kielioppivirheeseen. Oman osansa näistä sivuraiteista tekeekin sitten "inttäjät" ja rönsyilevät sivuraiteet, joista jälkimmäiseen olen itsekkin syyllistynyt. Tiedän olevani huonokirjoittaja, mutta en anna sen häiritä pahemmin. Joku kielipoliisi vois kaivella tästä kirjoituksesta virheet ja laittaa perään kommenttina.
Aiheeseen vielä. Pienikin apu sopivassa vaiheessa voi tuupata eteenpäin ja johtaa Nokian kaltaiseen menestykseen. Sitä ei aina tiedä. Palsta voi olla hyvin nykyisessä muodossaan. Liikennettä on ja se on hyvä. Sitä onko kysyjällä ollut luetun ymmärtämistä voi itsekseen arvioida, mutta ei mielestäni tarvitse kommentoida.
Mielstäni palstan nimeä ei tarvitse vaihtaa, vaikka kaikki eivät jaksakaan etsiä kysymyksilleen oikeaa palstaa. Sen sijaan tarvittaisiin moderaattori, joka poistaisi asiattomat viestit. Onneksi niitä ei ole paljoa. Itse kirjoittelen palstalle lähinnä vastauksia lukuisilla, hassuilla itse keksityillä nimimerkeillä. Tieto ei näet katoa,vaikka sitä jakaa muille. Olen itse vastaillut, vaikka kysymys ei olekaan "elektroninen".
Uusi nimi voisi varmaan olla tuo: "kaikkitännepalsta" koska ko. nimimerkin idioottihan täällä eniten tuntuu melskaavan...
Ok sovitaan näin.
Nyt se on muutettu koneellani.