Mitä sellainen köyhä ihminen saa lain mukaan omistaa jos hän on työtön ja saa työmarkkinatukea ja lisäksi hän saa sossulta perustoimeentuloa säännöllisesti? Saako olla rahaa säästössä jos nämä kaikki mahdolliset säästöt hän on saanut laitettua sivuun näistä hänen tuloistaan, voiko sossu siihen jotenkin puuttua? Kysymys on siis ainoastaan näistä yllämainituista tuloista ei mistään ns palkkatuloista tms.
Mitä köyhä oikeastaan saa omistaa?
24
586
Vastaukset
- sukanvarteen
Käsittääkseni ainakaan pankkitilillä ei voi isoja summia pitää, jos toimeentulotukea haet. Eli jos jotain jää säästöön, niin neuvoisin laittamaan sukanvarteen.
Työmarkkinatuen suhteen tilanne on toinen. Siihen vaikuttavat vain säästöjen tuotot. Nykyisillä koroilla tililläsi voi olla muutama sata tuhatta, ennen kuin vaikuttaa työmarkkinatukeen. - Parempaanpäin
Osakeomistuksesi ovat mahdollisia, kun Sipilä saa uuden lain voimaan, jossa tietosi salataan sossulta.
- eläke-ukko
Onhan se kurjaa ,kun ei saa omistaa mitään, jos meinaa yhteiskunnan elättinä olla.
Yhteiskunnan elätti kyllä olen itsekin, mutta jätän sen sossun niille jotka pelkäävät omistuksien puolesta.
Otan sen puutuvan rahan pahanpäivän tilitä. Ns. puskurirahastosta. - oikeutta_käynyt
"...Saako olla rahaa säästössä jos nämä kaikki mahdolliset säästötSaako olla rahaa säästössä jos nämä kaikki mahdolliset säästöt..."
Ei saa olla.
Olin toissapäivänä syytteessa rikosoikeudessa, mutta selvisin taitavan asianajan ansiosta aika pienellä sakolla.
Syyte oli törkeä petos, mutta sitä ei syyttäjä kyennyt näyttämään toteen millään tavalla.
Pitkä ja monimutkainen juttu. Selvisin 16 X 234 euron päiväsakoilla toisesta rikoksesta. - Petu_
Säästöjä saa olla tilillä, ja sukanvarressakin tietysti:
http://www.toimeentulotuki.net/tilinrahat.php
Paikkakunnasta riippuen saa olla auto, joissain kunnissa arvo max esim. 1000 euroa (kuka määrittelee), joissain kunnissa ei edes luxusmersu vaikuta tukeen.
Kuteen eräässä toisessa vastauksessani totesin, niin sijoitusasuntokin voi joissain tapauksissa olla (kiinteistömuotoinen, ei asoy), ei siis lainkaan yksiselitteistä :-(
http://www.satakunta.net- EIsaaSÄÄSTÄÄ
Sossun mielestä ei saa säästää edes 1000 euroa työmarkkinatuesta tilille, jotta pystyisi maksamaan yhden kuun asumiskustannusten laskut jotka pahimillaan ovat pitkälle toista tuhatta euroa.
Tämä siitä huolimatta että työttömyysturva ei ole laissa tarkoitettua ansiotuloa.
Kelan maksamia työmarkkinatukia ei voida pitää sellaisina ansiotuloina, jotka voitaisiin ottaa tulona huomioon toimeentulotukihakemuksessa laskennallisena tuloylijäämänä.
Hallinto-oikeuden mukaisesti laskuihin säästettyjä varoja ei siis tule ottaa huomioon toimeentulotukilaskelmassa, koska kyseessä ei ole sellainen tulo eivätkä sellaiset varat, jotka voitaisiin ottaa huomioon myönnettäessä toimeentulotukea.
Muutoinkaan kyseiset varat eivät ole tosiasiassa olleet käytettävissä enää syys tai lokakuussa, koska varat ovat kuluneet välttämättömiin laskuihin, joita varten ne on ollut pakko säästää.
Tästä huolimatta yksi sossu voi tehdä täysin omavaltaisen päätöksen kieltää säästäminen.
Kiinostaisi tietää miten ne kuvittelee että kaupungin omat laskut tulisi silloin pystyä maksamaan? - sossupata
Saa toki säästää - tilillekin, ja jos sossu vielä oikaisuvaatimuksen jälkeen, jossa tuo Helsingin HaO:n päätös on mainittu, ottaa toimeentulotuella ollessa säästetyt varat huomioon niin sitten valitusta hallinto-oikeuteen, ja sitten jos (ja kun) HaO päätöksen kumoaa niin sen jälkeen poliisille ilmoitus virkarikoksesta, ja mukaan laskelma että mitä kuluja (ja muista seuraamuksia) oikeuskäytännön vastainen päätös aiheutti.
Toimi siis noin!
- kaduilla_Kallion
Tuosta tuli mieleen että entäs jos tämä sossun asiakas joka saa toimeentulotukea säännöllisesti alkaisikin kulkemaan marjametsässä ja keräten sieltä marjoja myyntiin vieden sitten myynnistä kertyneet eurot tilillee, sossuko rankaisee tätä ahkeraa marjanpoimijaa saman verran kuin tuloja marjoista oli kertynyt? Ja sama juttu lienee jos hän alkaisi keräämään tölkkejä ja pulloja lisätienestin vuoksi? Miksi sellaista köyhää ihmistä rangaistaan heti pienistä lisätuloista, mutta sossu ei tee mitään esim alkoholisteille jotka yksinkertaisesti juovat kurkusta alas lähes kaiken avustuksen joita elämään saa? Miksi raitista ahkeraa työtöntä kohdellaan eriarvoisesti rapajuopon rinnalla? Ei kaikki työttömät halua istua kallion räkälöissä olutta kittaamassa, on sitä elämässä muutakin vaikka onkin köyhä ja työtön.
- käteisellä
Miksi laittaa rahat tilille? Käteisenä kun säästät ja käytät, niin ei ole ongelmia.
- Petu_
Ei ole ongelmia vaikka laittaisi tilille jos sossu vaan toimii lain ja oikeuskäytännön mukaisesti. Miksi köyhän pitäisi toimia ajatuksella: sossu kuitenkin rikkoo lakia?
-ja miksi sossu saa rikkoa lakia?
-löytyisikä syytä siitä, että meillä on liikaa nim. "käteisellä" kaltaisia tyyppejä joiden mielestä sossun vaatiminen noudattamaan lakia on väärin koska se maksaa?
-ratkaisu = sossutantat maksakoon ilmeisen virheellisten päätösten valituskulut lisäksi tuomioita, joita viranhaltijat eivät yleensä lain rikkomisesta Suomessa saa.
Noin se vaan menee - Suomi kun on - niin on, siis oikeusvaltio!- maanantainasossuun
Saanko siis toimeentulotukea, vaikka tililläni on 5000 euroa? Tulojeni mukaan pitäisi saada, mutta säästöjeni vuoksi en ole hakenut.
- eirahojatilille
Kuulkaa nyt.
Ei rahoja kannata pitää tilillä.
Miksi pitäisi? Ei nykyajan tilit edes kasvata korkoa.
Minulla on sopiva puskurirahasto kotonani.Kahdessa isossa kahvipurkissa jotka olen piilottanut liinavaatekaappiini.Siellä on lähes 15 vuoden säästöt.Siitä asti kun eurot tuli markkinoille.
Olen sairaseläkkeellä ja saan myös toimeentulotukea.
Niistä sitten välillä otan ja hujautan etelän lämpöön.Risteilylle tai ostan hyvän kalliin konjakkipullon josta otan ehtoolla siivut. - RahakoiratTulee
eirahojatilille kirjoitti:
Kuulkaa nyt.
Ei rahoja kannata pitää tilillä.
Miksi pitäisi? Ei nykyajan tilit edes kasvata korkoa.
Minulla on sopiva puskurirahasto kotonani.Kahdessa isossa kahvipurkissa jotka olen piilottanut liinavaatekaappiini.Siellä on lähes 15 vuoden säästöt.Siitä asti kun eurot tuli markkinoille.
Olen sairaseläkkeellä ja saan myös toimeentulotukea.
Niistä sitten välillä otan ja hujautan etelän lämpöön.Risteilylle tai ostan hyvän kalliin konjakkipullon josta otan ehtoolla siivut.Kunnes tulee poliisin rahakoira Jekku ja löytää sun kätkös.
Siinä onkin selittelemistä mistä ne rahat on peräsin?
Nykyään jos pankkiin tallettaa ees 1000 euroo niin joudut selitteleen mistä ne rahat on peräsin.
Aarniolla oli joku yks 500 e seteli videokotelossa ja se joutu siitä liriin. - MaksatKokojenKera
RahakoiratTulee kirjoitti:
Kunnes tulee poliisin rahakoira Jekku ja löytää sun kätkös.
Siinä onkin selittelemistä mistä ne rahat on peräsin?
Nykyään jos pankkiin tallettaa ees 1000 euroo niin joudut selitteleen mistä ne rahat on peräsin.
Aarniolla oli joku yks 500 e seteli videokotelossa ja se joutu siitä liriin.Niin tässä eräs varottava esimerkki.
Mies piilotteli kymppitonneja käteistä kotonaan, tuomittiin törkeästä petoksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Se oli syyttäjän ja tuomioistuimen mielestä erehdyttänyt kaupunkia myöntämään ja maksamaan perusteetonta toimeentulotukea yli 22.000 euroa 10 vuoden aikana, vaikka sillä oli käteistä.
Mies oli syyttäjän mukaan salannut, että hänellä oli hallussaan käteistä kymmenien tuhansien eurojen edestä eli sen olis pitäny käyttää ne käteisensä elämiseen eikä hakee sossusta tukee.
Mies velvoitettiin maksamaan yli 22.000 euroo takaisin kaupungille viivästyskorkoineen.
Ihmetyttää miten ne muka todisti että sillä on ollu ne käteisrahat koko sen 10 vuoden ajan?
Entä jos se oli saanu ne vasta viimeisen kuukauden aikana?
Mikse silti joutu maksaan koko 10 vuoden ajan kaikki sossutuet takas? - ValitettavastiNäinOnTosi
MaksatKokojenKera kirjoitti:
Niin tässä eräs varottava esimerkki.
Mies piilotteli kymppitonneja käteistä kotonaan, tuomittiin törkeästä petoksesta kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen.
Se oli syyttäjän ja tuomioistuimen mielestä erehdyttänyt kaupunkia myöntämään ja maksamaan perusteetonta toimeentulotukea yli 22.000 euroa 10 vuoden aikana, vaikka sillä oli käteistä.
Mies oli syyttäjän mukaan salannut, että hänellä oli hallussaan käteistä kymmenien tuhansien eurojen edestä eli sen olis pitäny käyttää ne käteisensä elämiseen eikä hakee sossusta tukee.
Mies velvoitettiin maksamaan yli 22.000 euroo takaisin kaupungille viivästyskorkoineen.
Ihmetyttää miten ne muka todisti että sillä on ollu ne käteisrahat koko sen 10 vuoden ajan?
Entä jos se oli saanu ne vasta viimeisen kuukauden aikana?
Mikse silti joutu maksaan koko 10 vuoden ajan kaikki sossutuet takas?Ei tällaisessa epäoikeusvaltiossa virkanilkkien tarvitse mitään todistaa, kaikki mikä niiden mieleen juolahtaa on ainoa oikea totuus oli se sitten kuinka uskomaton hyvänsä ja vaikka todisteet kertoisivat muuta. Köyhä on aina syyllinen vaikka toisin todistetaan.
- onkotäälläidiootteja
Niitä rahoja eivät saaneet koskaan takasi.Eikä saa minulta.
En nyt sentään niin tyhmä ole että kun Jekkukoira tulee avaisin oven.Minun ovikelloni on otettu pois,koska en avaa kenellekkään.Rikkokaa sitte munapäät ovi jos haluatte,mutta sitä ennen minä olen poistunut.
Minun rahani on ja pysyy minulla ja koska niitärahoja ei ole tilillä ei kukaan voi todistaa mitä minulla on.Älkää nyt isot ihmiset kirjoitelko p.askaa.
Entä ehdollinen vankeusrangaistus? Mitä se nyt muka on? Tai vaikkapa ehdoton?
Kyllä mun rahani PYSYY tallessa vaikka istuisin 100 vuotta. - RahasViedään
onkotäälläidiootteja kirjoitti:
Niitä rahoja eivät saaneet koskaan takasi.Eikä saa minulta.
En nyt sentään niin tyhmä ole että kun Jekkukoira tulee avaisin oven.Minun ovikelloni on otettu pois,koska en avaa kenellekkään.Rikkokaa sitte munapäät ovi jos haluatte,mutta sitä ennen minä olen poistunut.
Minun rahani on ja pysyy minulla ja koska niitärahoja ei ole tilillä ei kukaan voi todistaa mitä minulla on.Älkää nyt isot ihmiset kirjoitelko p.askaa.
Entä ehdollinen vankeusrangaistus? Mitä se nyt muka on? Tai vaikkapa ehdoton?
Kyllä mun rahani PYSYY tallessa vaikka istuisin 100 vuotta.ÖÖ luuleksä tosiaan että jos poliisi haluaa sisään se ei pääsis?
Jos asut asunto-osakeyhtiössä, niiden yleisavaimet on huoltofirmoilla, josta poliisi hakee ne kun on tulossa tekemään kotietsintää.
Sillä ei ole mitään merkitystä avaatko sää ovee vai et, koska ne avaa sen ite ja päästää Jekun sisään.
Nehän ottaa ne Jekun löytämät rahat sulta pois, niin mitä merkitystä sillä on saatko sen lisäksi linnaa vai vaan ehdollista?
- rikasvsik
Jos omistaa jotain ja/tai on rahaa tilillä enemmän kuin muutama satanen, EI ole köyhä!
- Säästöt_käyttöön
Eikö ne säästöt pitäisi käyttää ensiksi ja sitten vasta viime hädässä, jos ei ole säästöjä jolla maksaa elämistään niin hakee toimeentulotukea? Onkohan toimeentulotuki liian suuri, jos siitä jää vielä säästöön?
- säästöjäon
Ei ole liian suuri,vaan:
-syön vain hernekeittoa
-en osta minulle määrättyjä lääkkeitä
-en käy lääkärissä
-en käy hammaslääkärissä
-en osta vaatteita
-en käy parturissa
-en harrasta mitään
Mutta sitten kun alkaa eläke luistamaan,pakkaan tavarani,otan piilosta säästetyt rahat ja muutan h.elvettiin täältä katteellisten valtakunnasta.
Silloin tosiaan otan ne säästöt käyttöön ja kulutan eläkerahani muualla kun suomessa.
ennen oli kait jotain 4500e saa olla tilillä ja silti saada kelalta rahaa js on ammattu luettu ja opittu ja ei töitä
Tsemppiä!!!- SuomalaisiaSyrjitään
Epäreiluinta on se että mamut saa tukensa jopa vuosi kausiks yhdellä päätöksellä, eikä niiden tarvi toimitella tiliotteitaan sossuun tai minnekään muuallekaan.
Miksei suomalaisia kohdella tasavertaisesti?
Suomen laki kieltää asettamasta Suomen kansalaisia eriarvoiseen asemaan.
Miksi silti suomalaisilta köyhiltä vaaditaan tiliotteet joka kuukaudelta, mutta mamuilta ei?
Juuri tulleilla turvapaikanhakijoillakin voi ihan vapaasti olla vaikkapa kymmeniä tuhansia tilillään ja silti ne ovat oikeutettuja täysiin tukiin. Miksi näin?- SossullePataan
"Juuri tulleilla turvapaikanhakijoillakin voi ihan vapaasti olla vaikkapa kymmeniä tuhansia tilillään ja silti ne ovat oikeutettuja täysiin tukiin. Miksi näin?"
Elä hupaja joutavia. Ei niillä ole edes tilejä kun eivät saa avattua kun ei ole henkkareita. Joskus aikoinaan, taisi olla vuonna temppu&pamppu, työpaikalla oli joku pakolainen saanut laskun ja yritti maksaa sen käteisellä kun tiliä ei ollut, ei onnistunut mutta sanoin että kaupungintalolle voi maksaa.
Mitä vaan kunhan ei huutele , ympäri pitäjiä, varsinkin " kavereille ". Minullakin on joitakin tuttuja, jotka ajelee mersuilla ja bemareilla , käyvät " etelän " lämmössä golfvaamassa . Kaikkein härskeimpiä on ne, jotka jättävät autonsa ( mersu tai muu ) auto nurkan taakse. Menevät sitten leipäjonoon ja kantavat kassi tolkulla eväskasseja auton peräkonttiin. Sitten siirtyvät seuraavalle ruuanjako paikalle. Ei tarvitse kummasta etsivän tai salapoliisin taitoa seuratakseen tätä touhua. Tosin minulla on vähän paremmat välineet ja taidot kuin muilla. En ole niitten hankkimiseen tarvinnut yhteiskunnan varoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124340MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar822191Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5551711Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1001436Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671157Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331088Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60903Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3878- 171874