loy khraton
Perinteisen kalenterin 12kuulle sijoittuvan täydenkuun aikaan vietettävä juhla. Yleensä marraskuussa. Silloin lähetetään jokeen banaaninlehdistä tehtyjä lauttoja (khratonkeja) joissa on kynttilöitä, suitsukkeita kukkasia. Silloin voi toivoa jotain hiljaa. Jos kynttilä ei sammu, kunnes lautta häviää näkyvistä, toive toteutuu. Niihin voi laittaa myös (jotain itsestään) esim. kynnen pala, viemään itsestään pahaa pois (esim. huolta ja vihaa). Jotkut laittavat myös pienimpiä kolikoita (tangeja). * mai mii tang ei ole penniäkään*. Silloin myös monet pienet joutuvat luopumaan tuteistaan :)
Khratongeista järjestetään myös kilpailuja, joissa tietenkin hienoin voittaa. Yleensä isot hotellit on pärjänneet khao lakissa hyvin.
Samaan tapaan taivaalle lähetetään paperilyhtyjä (kom Fai)
Juhlan tarkoitus on kiittää sateista ja riisisadosta. Jonkun tiedon mukaan myös pyydetään merenjumalalta anteeksi vesden saastumista.
Noita kom faita näkee kyllä joskus lennätettävän muulloinkin, vaikkakin se on kiellettyä. Niitä on kyllä varmaan aina jossakin khao lakissakin myytävänä.
MYös lentokenttien läheisyydessä niiden käyttö on kielletty kokonaan.
Turisteille suunnattu loy khraton juhla vietetään khao lakissa, bang niangissa, ison tien varressa. Siellä on kyllä paljon myös paikallisia. On puheita, laulu ja tanssiesityksiä. Voi ostaa itselleen oman khratongin tai kom fain.
Lam kaenissa, myös joen varressa, on loy khraton juhla. Siellä ei tosin juurikaan meitä vaaleaihoisia näe.
Loy khraton
6
208
Vastaukset
- juhlaapukkaaThaikuissa
Se on Loy Krathong, vuonna 2015 pidetään 25.11.2015, onneksi hotellihuoneeni on 14 kerroksessa, sieltä on kiva katsoa , vähän myöhemmin on Kunkun synttärit
- LomgLiveKingImNotSure
Kuninkaan syntymäpäivät luulisi Suomalaisen helppo muistaa 5.12.
joo niin on kirjoitusvirhe
pahoitteluni.
Mukavaa kun suomessakin niitä järjestetään, kun oma matkani sijoittuu toiseen ajankohtaan.
Minä pidän enempi matalista hotelleista, Kuten khao lakin hotellit ovat. korkeat hotellit ja rakennukset tuovat jotenkin kaupunkilaista kuvaa.
Mut onneksi erilaisille mielille on erilaisia hotelleja.
Onkohan khao lakin korkeimassa hotellissa peräti 5 kerrosta? :)- Juhlija
Loy Krathong, juhlaa mennään tänä vuonna viettämään Chiag Maihin. Siellä järjestetään Thaimaan näyttävimmät juhlat. Tuhansia tulilyhtyjä taivaalle ja paraatit ym.
Tänään olisi taas se päivä
http://1.bp.blogspot.com/-gCTSR0t5Paw/Ud7RUI5t-0I/AAAAAAAAA7g/ZmnpWNZOVYo/s1600/CM Yeepeng.jpg
Voi kun voisikin olla paikalla- ChiangMai
Jep, pitää paikkansa ja kaunista on niin taivaalla kuin Chiang Main joessa jne.
Juhalat vain normaalia vaisummat suruajan johdosta, joka ilmenee mm. musiikin vähäisyytenä tai puuttumisena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2319117- 696075
- 265698
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni565552Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv415418Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h945312- 624783
- 434447
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on573786- 493425
