PUUTU AJOISSA HÄIRINTÄÄN

TÄMÄONTOTTA

Maanantai-iltapäiväna 12-vuotias tyttö koki epämukavan kohtaamisen Norjan Altassa. Tytön isä kertoo sattumuksesta paikallislehdessä.

Vietettyään aikaa ystänväsä luona koulun jälkeen, tyttö käveli kotiin Gakorista Bossekopin suuntaan.

Kotimatka kulki lakkautetun Nordlys-hotellin kautta, mistä tyttö on kulkenut monta kertaa ennenkin. Hotelliin on äskettäin perustettu vastaanottokeskus aivan yksin saapuville pakolaislapsukaisille.

Tytön isä kertoo:

”Kun hän kulki hotellin alittavan ’tunnelin’ läpi, hän ohitti kaksi nuorukaista, jotka hänen arvionsa mukaan olivat 18 – 19-vuotiaita. Nuorukaiset ottivat välittömästi kontaktin tyttöön ja kysyivät englanniksi, voisivatko he olla ’ystäviä’. Olemme opettanet hänelle, että tällaisissa tilanteissa kannattaa vain jatkaa matkaa ja niin hän tekikin, mutta nuorukaiset lähtivät seuraamaan”

Tyttö ylitti E6-valtatien ja kulki ohi Coop Extran. Nuorukaiset jatkoivat seuraamista ja ehdottelivat tytölle kaikenlaista.

”Onneksi Coopin edessä autossa istui nuori mies. Hän näki, mitä oli tapahtumassa ja pisti merkille, että tyttö oli silminnähden ahdistunut ja näytti sekä pelokkaalta että vaivautuneelta. Nuori mies ei kuitenkaan tehnyt mitään heti, vaan seurasi tilanteen kehittymistä”, isä kertoo.

Tyttö jatkoi pitkin Bossekopveieniä kunnes hän kääntyi Moreneveienille.

Tässä vaiheessa nuorukaiset ryhtyivät tekemään lähempää tuttavuutta.

”He tarttuivat kiinni tyttööni, riuhtoivat häntä vaatteista ja halusivat hänet mukaansa. Tyttö yritti valehdella, että hänen ystävättärensä asuu viereisessä talossa, mutta sinnikkään nuorukaiset jatkoivat tytön riuhtomista”.

Tuolloin ”pelastava enkeli” saapui paikalle.

”Coopin edessä autossa istunut oli ajanut heidän perässään tarkastaakseen mitä oli tapahtumassa. Kun hän ajoi heitä kohti pitkin Moreneveieniä, nuorukaiset lähtivät livohkaan kohti Thon-hotellia, minkä jälkeen havainnot heistä loppuivat. Onneksi”, vieläkin tilanteesta järkyttynyt isä sanoo.

Toimittaja on ollut yhteydessä nuoreen mieheen, joka näki tytön ja nuorukaiset ja puuttui lopulta tilanteeseen.

”Näin tytön olevan peloissaan, kun hän kulki ohitseni. Hän katseli olkansa yli ja käveli kovaa vauhtia. Minusta tilanne oli hieman outo, joten lähdin seuraamaan häntä. Yht’äkkiä nuorukaiset lähtivät juoksemaan, aivan kuin he olisivat lähteneet oikaisemaan jonnekin”.

”Hän näytti niin pelokkaalta, että päätin ajaa perässä ja katsoa mistä on kyse. Kun sain heidät uudelleen kiinni, tulin ulos autosta. Nuorukaiset lähtivät livettiin, jolloin pystyin puhumaan tytölle ja rauhoittelemaan häntä. En niinkään keskittynyt niihin nuorukaisiin, vaan yritin vain auttaa tyttöä”, nuori mies kertoo.

Hän ei tahdo kommentoida sattumusta enempää, kunnes on kertonut poliisille tietonsa.

Isä oli kovin mielissään toiminnastasi. Mitä ajattelet siitä?

”Tein vain sen, mikä on jokaisen velvollisuus. Asiat nyt vaan eivät voi olla niin, että 12-vuotiaat tytöt eivät saa kävellä rauhassa”, nuori mies sanoo.

Nuori mies otti tytön autoonsa ja huolehti siitä, että tyttö pääsi turvallisesti kotiinsa. Isä kertoo, millainen hänen tyttärensä oli sattumuksen jälkeen.

”Hän oli aivan paniikissa ja täysin murtunut tapahtuneesta”.

Isä otti välittömästi yhteyttä poliisiin.

”Sieltä tuli joku poliisi juttelemaan meidän kanssamme. Ymmärtääkseni he ovat käyneet vastaanottokeskuksessa etsimässä nuorukaisia, mutta heitä ei ole vielä löytynyt. Tyttöni oli niin paniikissa, että hänen oli hyvin vaikea antaa kunnon tuntomerkkejä nuorukaisista”.

Jälkeenpäin 12-vuotiaan tytön isä on iloinen siitä, että kaikki päättyi lopulta onnellisesti.

”Oli tuuria, että nuori mies istui autossaan Coopin ulkopuolella ja tapaus sai onnellisen lopun. Jos häntä ei olisi ollut, eikä hän olisi lähtenyt seuraamaan heitä, kuka tietää mitä olisi voinut sattua. Minä olen ikuisesti kiitollinen hänelle”.

12-vuotiaan isän mielestä asia pitäisi ottaa välittömästi esille vastaanottokeskuksessa, mikä on perustettu vanhaan Nordlys-hotelliin.

”Kaikki varoittivat juuri tästä, ennen kuin aivan yksin saapuneiden pakolaislapsukaisten vastaanottokeskus perustettiin tänne. Monet tytöt kulkevat samaa reittiä joka päivä matkalla harjoituksiin, ystävien luo tai kouluun. Yht’äkkiä, melkein heti keskuksen avaamisen jälkeen jotain tällaista sattuu. Tämä osui nyt omalle kohdalle, mikä on pirullista. On aivan kamalaa ajatella, että tämä sattui minun omalle tyttärelleni”.

Tutkinnanjohtaja Svein Erling Mikalsen kertoo, että poliisi on aloittanut tutkimukset Bossekopin sattumuksesta.

”En voi vahvistaa tai kiistää sitä, mitä tytön isä tai silminnäkijä on kertonut teille. Voin kuitenkin vahvistaa, että tutkimme Bossekopissa tapahtunutta sattumusta, missä kaksi nuorukaista tai nuorta 15 – 20-vuotiasta arabilta näyttänyttä miestä on lähennellyt 12-vuotiasta tyttöä sopimattomalla tavalla. Kaksikko on seurannut tyttöä ja tehnyt lähentely-yrityksiä, mitkä olivat päättyneet silminnäkijän saapuessa paikalle. Yksityiskohtiin menemättä voin vain sanoa, että tutkimme tapahtunutta

3

66

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • xxxccvv

      Jaa mitäs tuo tänne kuuluu

      • Samoja tyyppejä tunkeutuu meillekin tänne maahan, joten käy niitä täälläkin. lue lehtiä. meillekin perustetaan vastaanottokeskuksia joka ikiseen paikkaan. Sehän rupee olemaan jo kuin kirkko. Joka paikassa pitää olla..


      • NorjanLumimies

        Jaa mitäs Jaa mitäs tuo tänne kuuluu, tuo tänne kuuluu


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      97
      1261
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      103
      1019
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      867
    4. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      54
      842
    5. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      36
      839
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      790
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      778
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      626
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      45
      554
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      526
    Aihe