Terrafame tuottaa yhä enemmän tappiota.

pönkkäovelle

Veronmaksajille lasku vaan kasvaa ja tappiota tulee vuosi vuodelta lisää. Kohta taas on laitettava köyhän ja velkaisen valtion lisää lainarahaa Terrafameen. Sipilän hallitus tuhlaa rahaa tuottamattomaan kaivokseen hullunlailla. Eikö ole mitään vastuuta veronmaksajien rahojen tahallaan tuhlaamisesta? Tuollainen pääministeri pitäisi haastaa valtionoikeuteen.

Raaka-aineet Mirko Hurmerinta, 16.11.2015, 11:41
Nikkelin hinta alimmillaan sitten elokuun

Nikkelin hinnassa nähtiin elpymistä syys-lokakuussa, mutta viime viikkoina hintakäyrä on osittanut jälleen alaspäin.

Viime perjantaina nikkelin hinta noteerattiin Lontoon metallipörssissä 9 365 dollarissa tonnilta. Noteeraus on alin sitten elokuun Kiina-paniikin.

Vuoden alusta nikkelin hinta on laskenut jo 37 prosenttia.

19

119

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvätietää_tämäkin

      Koti-Kajaani, Kuulouuri:
      ■”Ihmetyttää taas Talvivaaran
      touhu. Metallitehtaan puolella
      vuorotyöntekijöitä on palkattu aivan
      liikaa. Joka vuorossa on noin
      viisi miestä liikaa. Ja lisää on tulossa.
      Vuoroja on viisi. Vaikka
      suunnitteilla on yksi prosessivaihe
      lisää, työtehtävät ja niiden määrä
      ei juurikaan muutu. Tällä hetkellä
      tehdas pyörii noin 25-30 prosentin
      teholla. Silloin kun ajettiin sadalla
      prosentilla, miehiä tarvittiin kymmenen
      plus työnjohtaja per vuoro.
      Hyvin meni ja luppoaikaakin jäi.
      Nyt nämä vastapalkatut, täysin
      työtä vailla olevat istuu ja nukkuu
      99 prosenttia työajasta. Tämäkin
      maksaa veronmaksajille noin kaksi
      miljoonaa euroa vuodessa.
      Kommentoikaa!”, ’Yksi työnjohtajista’
      kehottaa.

    • malmijatuleee

      Nyt tuleee malmia. Miljuuni ja miljuunia. Ei saa estää. MILJUUNIA JA MILJUUNIA!! Viherpipertäjät ja muut hiippalakit menkee kotiinne. Nyt paukutellaan

      • lisäverotettu

        olet väärässä, tulee ja menee - pelkästään miljoonia euroja


    • kakkakokkare

      Olkaa huoletta. terrafame saa nikkeliä 1e. edestä se tulee maksamaan 3,50e. ei tämä kauan kestä kun loppuu. tietenkin nuo rikkihappo leikit vois lopettaa heti.

      • siitässaitte

        Ei se haittaa vaikka meneekin 200 miljoonaa vuodessa taivaan tuuliin. Pääasia on, että saadaan Nuasjärvi suoloja ja muita myrkkyjä täyteen-nuo mökkiläiset järven rannalla olivat niin nokkavia ja varmoja ettei purkuputkea tule ikinä. Siinä se vaan myrkkyjä suoltaa järveen ja kukaan ei mahda mitään. Yrittäkää nyt myydä mökkejänne paskajärven rannalla, sillä niitä ei osta kukaan.


    • Uudistusmielinen

      Ottakaahan selvää raakaainetoimittajista talvivaaraan. Ja niiten omistus-suhteista.

    • Huijauksen_makua

      Vuori-insinöörin sanoja lainaten. Koe kasoja tehtäessä on käytetty nikkelipitoisempaa malmia kuin mitä nyt louhitaan. Ei tule kannattamaan milloinkaan...

    • Sorasör

      Myrkkyä.....!!!.... MYYYRRRRKKKKKYYYYYÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!!!!!! Nuaselta kohta rönttömökkeja halavallaa.....uuuaaaa. Satojen miljuunien asuntolainojaaaaaaa.......uuuaaa. Poliisiiiii ajaaaaa sinisellääääää auuutoooollaaaaa .... uuuuaaaa

    • elohopeaaon

      tämäkin äijä on syönyt jormasjärven kaloja. tuonlaisia kohtauksia siitä tulee. koittakaa välttää. ja kohta nuasessa sama homma. se elohoppee panee huutammaan.

      • pyöreeseenhuoneeseen

        Myrkkyjen vaikutukset ovat uskomattomia ja aiheuttavat jopa muutoksia käyttäytymisessä.


      • Diploomiduunari

        Ja synnynnäiselle pöljyydelle ja tietämättömyydelle ei mahda mitään näissäkään keskusteluissa.


    • Sorasör

      Lissää suolova nuaselle, ei pysty vielä kellumaan niinkuin kuolleessa meressä. Syyjään sitten lusikalla elohoppeeta ja tuopista sullaa lyijyä päälle... neee...

      • lisäämyrkkyjä

        Aika hyvin kelluu jo. Mutta kannattaa laittaa märkäpuku päälle ettei tule ihottumaa.


    • kotitarvekalastaja

      Voisko Ely aloittaa suolasen veden kalojen viljelyprojektin, esim turskaa ja silliä nuaseen??

      • kalakonsultti

        Ei ainakaan turskaa. Sitä tuli jo yli tarpeen Talvivaarasta tavan pulliaisille.
        Silli voisi olla eri asia. Paitsi että se on puhtaamman veden kala, jos ruokakalaksi
        meinataan saada.
        Mitenkäs olisi ruutana ? Sehän selviää hapettomassakin vedessä talven yli.


    • Änätinajattelija

      Niinkuin joku jo jossain aikaisemmassa keskustelussa mainitsi, niin kohta alkaa lähiseuduilla kasvaa komioita lerstukoita kullingin päigin ja vähän muuallekkin.

    • OnMeilläHallitus
    • sovinistinenkuski

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/uusi-jattilasku-talvivaarasta/qNMPU8Wx

      "Jo nyt kaivokseen on upotettu julkista rahaa jo noin 600 miljoonaa euroa. Tätä menoa miljardiraja menee rikki ihan ilman "kamalan kalliiksi" käyvää kaivosalueen maisemointia."...
      ,,.,,
      -Talvivaaran miehet... ööö... anteeksi... henkilöt:
      Lumefirmassa lumetöissä niin kauan kuin piikki on auki, se olkoon tavoitteemme!

    • Onse vaan hyvä ett pääs aikoinaan Pekan hommiin,oon elättännynä 5 1 1hengen perhettä ja tili tullut kuin illallinen Manulle.2008.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6953
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4612
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4085
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3199
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1676
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1439
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1227
    Aihe