Mettis yksin?

No pitäpä sitä osaisi kommentoida kun aloitit sanomalla kun parhaan on menettänyt niin kannattaako ystävää etsiä. Siis etsit naisystävää joka olisi vähän kuin laastari siihen menetyksen tunteeseen.
Tuli tässä mieleen entinen työkaverini (mies),hänen nuorempi veli noin 45v jolla neljä lasta menetti 40 vuotiaan vaimonsa vuoden alussa. Vaimolla oli noin kolme vuotta sitten havaittu aivokasvain ja sitä ei voitu mitenkään poistaa. Vaimo oli viimeisen elinvuotensa huonossa kunnossa ja menetti viimeisenä vuotena liikunta-, ja puhekykynsä ja sitten menehtyi. Mies lähti kesäkuun alussa lastensa ja tuttavaperheen kanssa kolmen viikon lomalle ja hänellä oli mukanaan uusi naiskaveri. Työkaverini oli aika tuohtunut eikä millään pystynyt ymmärtämään miten veli pystyi niin nopeasti uuteen suhteeseen. Työkaveri ei ollut koskaan nähnyt veljeään tämän uuden tuttavuuden kanssa sinä aikana kun veljen vaimo oli sairaana.
En tiedä mitä yritän tällä sanoa, mutta miksi sinulla on niin kiire jos todella etsit uutta ystävää vierellesi kun ajatuksesi ovat vaimossasi ja kaipauksessa häneen?

Uskallan vähän kommentoida. Ihminen etsii aina ystävää, aina on kaipaus, niin kuin laulussakin sanotaan, ihmisen ikävä toisen luo.
Elämä tarjoillaan meille pätkissä, elin muinoin elämäni pätkän parhaani kanssa ja sitten tuli uusi jakso elämään, jolloin parhaani elää muistoissani jne. Voin kuvitella sumean olosi, mutta aika aina armahtaa ja mikään ei käy hetkessä.
Ajattelin yksin jäätyäni, että ketään ei enää tule, niin hyvää en löydä ja huonompaa en kehtoo ottaa, vaan ei se niin mene. Koskaan en voi sitä aikaa unohtaa, se oli ainut kertaista elämässäni mutta kuitenkin haluan elää minulle uskottua ainutkertaista elämääni, en pelkästään muistoissani.
Olen vuosien saatossa huomannut, että kun elämä tuo eteen uuden ihmisen, kohtaaminen vaatii vain rohkeutta ja kyselemääsi luottamusta. Rakkaus on vielä niin muuntuvainen ilmiö, se kaiken muun lisäksi vain haluaa ja tahtoo. Mikään ei ole turhaa mutta näissä asioissa liika kiirehtiminen on myös turhaa. Suru haluaa elää kanssasi ja rinnallasi oman aikansa.
Sitä paitsi sinulla leskimiehenä ei ole mitään hätää, varo vaan, yksinäisiä leskinaisia ja eronneita naisia on suomen maa pullollaan ja kyllä siinä porukassa on luotettavia, kilttejä ja luonnollisiakin, siitä olen ihan varma. Miten moni nainen haluaisikaan istua vieressäsi ja käsi poskella kuunnella jurinoitasi ja sitten kyynelsilmin yhdessä itkisitte ja välillä nauraisitte. Elämä katsos ottaa, niin julmalta kun se sillä hetkellä tuntuukin mutta kyllä se osaa myös antaa ja se on lohdullista.

Ennakkoasenteesi on sellainen että et ainakaan vielä onnistu löytämään ketään. Hyvä niin, uuden kumppanin kans tulisi vaikeuksia jos koko ajan haikailet menetystäsi.
Kunhan ensin opit elämään yksin ja pääset pahimman yli niin varmasti sinulle kumppani löytyy.

Tosin kauniisti "Mettis" kirjoitit edesmenneestä vaimostasi, "kun parhaan on menettänyt", odottele, sure surusi, suru on välttämätöntä jotta voit jatkaa elämääsi eheänä ihmisenä. Usko vain, taas päivä paistaa ja huomaat osaat iloita ja nauraa, no joo nämä tuntuu vain sanojen helinältä mut totta joka sana, varmaan löydät vielä ihmisen jonka kanssa voit jakaa ilot ja surut.
(meinasin kirjoittaa nimmarikseni "kiltti ja luonnollinen) mut pysyäkseni totuudessa ehkä se ei ihan istu minuun, miul kun on huulipunaa ja ripsiväriä.
Voimia sinulle lähettelen.

Jahas...
Minua kaivataan täällä taas, oletan?
Jonkinlaiseksi kohteeksi varmaan.

Minun siskoni kuoli.
Siitä on jo 67 vuotta aikaa.
Mutta hän oli vain 3 kuukautta vanha.
Näin Joulun alla aina kaipaan häntä.
Hassua sinänsä, koska olen nähnyt hänestä vain valo-kuvan.
Hän lepää siinä kauniisti kauniissa arkussaan.
Antakaa minulle uskoa uuteen siskoon, valakaa minuun luottamusta ja sääliä.
Vanhempanikin ovat kuolleet!
Entiset vaimoni eivät...
yhy...

H.

Älä itke "hunkszi" onhan sinulla vielä entiset vaimosi ja siskosi kenties lähenpänä kuin uskotkaan. Voimia sinullekin vaik tunnut kyl olevan voimissais.

ps. sana sul on hallussas!.