Epätoivoinen rakkaus

Hyvä mies!

Sulla on 90-prosenttisesti elämä kunnossa. Nainen jota rakastat ja saat vastarakkautta, kavereita, vakituinen työ.

Suomi on menossa aina vain syvemmälle suohon. Täällä saa pelätä lastensa puolesta, työnteko ei ole itsestäänselvyys, sosiaaliturva on kohta muisto vain.

Siellä ilmeisesti pystyisit palkallasi elättämään perheesi? Ja naisellasi on myös mahdollisuuksia?

Itse 40-vuotiaana ulkomailla asuneena naisena olen onnellinen, että sain viettää upeat vuodet toisaalla. Ja välillä kaduttaa, etten jäänyt.
Itseäni painoi velvollisuudentunto ja ikävä perhettäni sekä ystäviäni kohtaan joka lennätti kotiin.

Lopulta, onko muulla väliä kuin rakkaudella?

Toivon kaikkea hyvää ja viisasta päätöstä!

Ehkä tuossa on samanlaista pohdintaa kun olen täällä kuullut: tässäkö tää on? Pitäskö nyt jäädä tähän - en osaa kuvitella parempaa puolisoa - vai vielä mennä ja katsoa... Niin, aina sama juttu. Jos olet Suomessa, täältä löytyy arkea, ilkeyttä ja ihan kaikkea huonoa, ja samalla yhtä paljon hyvää, kaikki se ystävällisyys, ihmiset ja muut. Koti-ikävä tulee ehkä aina vaivaamaan niitä jotka lähtee ja kaukokaipuu niitä ketkä jää. Se nyt vaan on yksi niistä jutuista. Samoin epävarmuus heitä, ketkä onnekkaasti löytävät puolisonsa ja alkavat miettiä liittoa ja lapsia. Isoja sitoumuksia, lupauksia ja päätöksiä. Tuntuu lopulliselta ja isolta.

Sinulla on siellä kaikki inhimillisesti hyvä. Mutta kaipaat muuallekin, se kai on inhimillistä sekin. Olisiko sittenkin parempi toisin? Jos lähdet tänne, tulet kaipaamaan sitä ja mietit, jos et... niin. Se on se ikuinen kaipaus, mikä taitaa asua ihmisessä vaan sitkeästi niin kauan, kunnes hän itse päättää, että tämä on nyt näin, tähän sitoudun tuli mitä tuli ja annan olla. Eli en usko, että tuohon on oikeaa tai väärää ratkaisua. Se on totta, että jos tulet Suomeen, saattaa olla ettet enää koskaan rakasta samalla tavalla ja sitten se vaan pitäisi oppia hyväksymään. Tai että rakastaisit, mutta kaipaisit silti aina sinne. Tai että rakastaisit ja tulisit onnelliseksi, ja miettisit miten oikean ratkaisun teit. sama juttu toisinpäin.... Siksi kai meitä aina pelottaakin, koska jokainen ratkaisu sisältää kaikki vaihtoehdot eikä kenelläkään ole kristallipalloa nähdäkseen tulevaan.
Kaikkein ehkä tärkeintä on, tekeekö ratkaisunsa pelosta vai rakkaudesta. Pelkäätkö siis ettet voikaan olla siellä onnellinen tai pelkäätkö isoja päätöksiä? Jos teet pelon pohjalta päätöksen tulla Suomeen, pakenet ja tuomitset itsesi onnettomuuteen, kunnes opit. Tai kunnes aika loppuu. Jos menet hänen kanssaan naimisiin pelosta etkä rakkaudesta, pelkäät ettet löydä tai et uskalla tehdä ratkaisua, pohdit ikuisesti, tai kunnes päätät. Pelkoon perustuvat ratkaisut johtavat aina onnettomuuteen. Jos olet ihan hiljaa, etkä kuuntele ketään muuta kuin itseäsi ja vastaat itsellesi kysymykseen "mitä tekisin, jos en pelkäisi mitään?" tiedät lähdetkö vai jäätkö.

En ehkä osaa selittää tätä, mutta on aivan sama mitä päätät, kunhan koet ja tunnet sen oikeaksi: esimerkiksi tiedät eli tunnet että rakastat niin paljon, että päätät jäädä, että tulkoon mitä tulee, tämän ON sen arvoista. Tai rakastat kotimaata niin paljon, että haluat tänne, tuli mitä tuli. Teet luopumiset rakkaudesta, koska aina sinun on luovuttava jostain. Siltä et voi välttyä, luopuminen on aina pakollista. Mutta kun rakastat, maksat hintaa mielelläsi. Kun astut tielle, missä epäröit, pelkäät, kuuntelet muita (älä siis kuuntele minua vaan itseäsi), ja vaikka ulkoapäin tekisit kaiken oikein, teet väärin.

Et tiedä sitä pohtimalla, mutta tunnet sen kyllä. Eri asia onkin, miten löytää se rohkeus elää niin. Kaikki väittää että heillä se on, mutta kun näkee oman naamionsa, näkee muidenkin. Ja miten vähän sitä rohkeutta on. Mutta mitä eläkkeellä katumiseen tulee, tulet katumaan kuoleman lähestyessä vain sitä, jos et rakastanut, jos haaskasit aikaasi epäröimiseen ja pelkoon, jos kuuntelit muita kun piti elää itse.

Kukaan ei tule eläkkeellä tai ennen kuolemana miettimään "miksi en muuttanut takaisin kun oli niin kivaa se velvollisuudentuntokin!" vaan ajattelee, miksi en rakastanut enemmän. Kukaan ei katkeroidu työttömyydestä vaan rakkaudettomuudesta. Kukaan ei pelkää sotaa, vaan sitä ettei ole mitään minkä puolesta kuolisi.

Mitä pelkäät asumisen suhteen siellä perheellisenä?

Mitä pelkäät naisesi perheessä, kun/jos teillä on lapsia? Ilmeisesti ette tulisi saamaan kunnollista lapsenhoitoapua, jos naisesi jo nyt huolehtii vanhemmistaan ja veljistään.. Jo nyt paniikkikohtauksia, entä sitten, kun olisi omia lapsia lisänä huollettavana!

Haluatko itse lapsia, ja jos haluat, milloin? Lasten hankinta on elämän isoin asia, annatko naisesi päättää asian vastoin tahtoasi ja toiveitasi..

Voisitko ajatella tulevasi yksin Suomeen muutamaksi viikoksi ottamaan etäisyyttä tilanteeseen ja tunnustelemaan onko sinulla kovinkin ikävä naistasi ja nykyistä kotimaatasi?

Vuosi jo asian mietintää.. kyllähän tuohon on joku ratkaisu löydyttävä, jatkuva stressi isosta asiasta ei ole pidemmän päälle ollenkaan hyväksi, edes lähipiirille.

Asutte Etelä Euroopassa? Sieltähän pääsee nopeasti Suomeen vaikka viikonlopuksi jos koti-ikävä yllättää!
En tiedä kuinka eläke-etusi karttuvat kyseisessä maassa ja kuinka voit siirtää ne Suomeen jos eläkepäivinäsi päätätte muuttaa esim. kesiksi Suomeen. Siinä vaiheessa todennäkoisimmin vaimosi? vanhemmat ovat jo siirtyneet autuaimmille metsästysmaille ja veljensä jo täysin omilleen. Hänen tuskin tarvitsee saada paniikkikohtauksia perheestään joka ei enää tarvitse hänen huolenpitoaan.

Kerrot olevasi syvästi kiintynyt ystävääsi ja hän kuulostaakin kaikinpuolin juuri sinulle sopivalta.

Kuitenkin.... kuitenkin.... tehkää kummassakin maassa laillisesti pitävä avioehto ennen avioitumistanne. Tuo säästää kumpaakin massiivisilta oikeudenkäynneiltä jos (ei todennäkoistä kuitenkaan) päätätte erota. Sen VOI aina myohemmin purkaa liittonne aikana.

Kuinka vakaa on nykyinen tyopaikkasi? Mitä teet jos yhtio lopetetaan? saisitko insinoorinä tyopaikan kyseiseltä seudulta helposti?

Miksi ystäväsi painostaa lastenteolla kun hänellä itsellään on jo koko perheensä huollettavanaan? Painostavat hänen vanhempansa saadakseen lapsenlapsia? Hänen perheensä on tiukasti sitonut hänet itseensä. Sinä olisit vain tuolle tiiviille perheelle ylimääräinen jatko.

Kummanko uskonnon mukaan koulutatte lapsenne? kuinka hoidatte lasten kasvatuksen? Ulkopuolisen avun kanssa vai jäisiko äiti koti-äidiksi? Asuisitteko hänen vanhempiensa siipien suojissa vai ostaisitteko oman kodin? Yhteisetiko nimet ostokirjaan?

Teillä on monta käytännon asiaa pohdittavana. Yhteinen elin-ikäinen taival tarvitsee muutakin kuin rakkautta (tietenkin se on tärkeä osa) mutta se pelkästään ei riitä.