A-Studio:Talk 17.12.2015

OpetusOhjelmia

Olipa taas annettu ihmeen ( tai onko mikään ihme) valikoituneelle "asiantuntijoille" tunti ylen lähetysaikaa.Todella surkuhupaisa keskustelu.Sixten Korkman on besserwissseri joka tietää aina jälkiviisaana mitä olisi pitänyt aiemmin tehdä.Ja tietenkin lähes kaikki on tehty väärin hänen mielestään.Mukana ollut IS toimittaja saa jo palkkansa hallituksen ja varsinkin persujen mustamaalaamisesta.Kaikki vuorollaan lyttäsivät hallituksen hankkeet ja yritykset Suomen talouden pelastamiseksi.Puoluetaustat paistoi läpi ja hallituksen toimissa ei löydetty mitään puollustettavaa.Mitä sitten olisi tehtävä kysyttiin;seurasi hetken hiljaisuus ja vaivautuneita katseita.Korkman joka tähän asti ohjelmassa oli haukkunut hallitusta puolsi kuitenkin hallituksen linjaa ??.Miksi sitten edes arvosteli.IS toimittaja vaivaituneesti pää alaspäin lyhyesti komppasi Korkmania ja äkkiä puheenvuoro toisille.Professoreiltakaan ei oikein ihmeenpää neuvoa löytynyt.Teivainen ottaisi vaan lisää lainaa ja kaikille kansalaispalkka ja uunin pankolle lepäämään varmaan.Nais proffa oli vain huolissaan kansainvälisistä sopimuksista niin että Suomi säilyisi houkuttelevana myös jatkossa pakolaisille.
Olipa harvinaisen ylellinen ohjelma.Taas meitä opetettiin oikelle polulle (tai tarkemmin sanottuna vasemmalle polulle)

8

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaikeaa-on

      Ylen parjaus hallitusta kohtaan näyttää tuottavan tulosta gallupin mukaan.
      Alusta asti yleläisille on ollut suuri järkytys,että kaksi sen inhokkipuoluetta oli kärjessä vaaleissa lisäksi hallitus heti ilmoitti,että Ylen toimintaa tullaan tarkastelemaan kriittisesti.
      On syytäkin,sen jälkeen kun yle-vero otettiin käyttöön toimittajat ovat yhä selkeämmin tuoneet oman kantansa esille joka uutisessa.Heille on varattu ikiliikkuja,johon ei säästöt vaikuta vaikka kuinka päivänpolitiikan vaikuttamista tekisivät.
      Yle edustaa yhä enempi vain pääkaupunkiseudun paikallisradiota ja sen poliittista kantaa vaikka sen pitäisi olla eduskunnan radio,ainakin näin väitettiin silloin kun yle-vero päätettiin.
      Arvelen,että nämä ajankohtaisohjelmat aiheuttavat verenpaineen nousua muillekin kuin itselleni.
      Olisi hyvä jos yleläiset nyt kertoisivat mitä hallitus saa tehdä,sillä heillä tuntuu olevan se kaikki järki mitä maassa nyt tarvitaan.

    • hävettää

      Oli miten vain mutta odotin fiksumpaa pohdintaa.EI.toimittaja sentään pysyi melko hyvin aisoissa.Mutta miksi näitä korkmanneja aina työnnetään jupisemaan viisauksiaan.Tai keitä ne muut olivat.Ei jaksanut katsoa.Tuokaa h.mmetissä ihan tavallisia kansalaisia ulkopuolen hesaa.Ihan maakunnista.Hesa ei ole koko kansan unelmaa.Löytyisikö ihan rinnakkais ei tolkii vaan .Aito AA.keskustelu.

      • kyllä. menestyneitä yrittäjiä. keskisestä lähtien. mutta. pakkoveroyle on poliittisessa ohjauksessa ja yrittää sitä samaa indoktrinaatiotaan samoilla "talousoppineilla". yhä uudestaan kuin käärmettä piippuun. aikamme neivostoliitto !


      • Ettäkö tavallisia kansalaisia? Sitä öyhähtelyä ei kestäisi kauaakaan kuunnella.


    • ViisausHetkenKateissa

      Löytyi keskustelijoilla tosiaan niin älykästä asiantuntemusta kyllä tyrmätä jokainen hallituksen esitys alas mutta sitten kun piti ratkaisuja tai vaihtoehtoja yrittää löytää niin ajatusten juoksu tyrehtyi ja älykkyys tuntui ikäänkuin hetkeksi kadonneen.

    • E.Konomi

      Jos ei Sipilän hallitus saa aikaan käännöstä Suomen talouteen, niin sitten on vain pakko myöntää suomalaisten kyvyttömyys asioidensa hoitamisessa. Kaikki puolueet ovat päässeet yrittämään. Mitään ei tapahdu. Suomen talous ajautuu pakostakin EU:n haltuun. EU omaa runsaasti kokemusta ylivelkaisten maiden kuriin saattamisesta.

    • A.Utomaatti

      Pistetään työttömät, eläkeläiset, lapsiperheet, opiskelijat, maahanmuuttajat, kulttuuriväki ja Teivainen hoitamaan Suomen talousasioita.

    • Bror-Erik2442

      Ja höpölöpö kaikki kauhuiset, uhanalaiset ja muuten varalta piiloilevat tonttuset.
      On aivan turhaa elämöidä vain Ylen A-Talkia kohtaan,koskapa tänään tuli taas
      huikea uusinta; Suomi on ruotsalainen.Jokainen historiaa tunteva kansalainen al-
      lekirjoittaa ohjelman peruspresiisin mutta varjojen maassa synkein silmin syyl-
      listä etsivä populisti hosuu kuin Hurinki merihädässä :)
      -Ja onhan Suomi ruotsalainen ja tulee olemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suuri tulipalo

      Missä mikä palaa?
      Kiuruvesi
      20
      3774
    2. Muistatko vielä viime kesän "sutinat"?

      Kohtalo vai mikä lie järjesti, että törmäiltii jatkuvasti toisiimme. Ihan uskomatonta, koska eihän me mitään ikinä sovit
      Ikävä
      24
      3169
    3. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      32
      2375
    4. Yksi "sometähti" vähemmän

      Ei tunnu missään.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      92
      2149
    5. Mies! Lupaatko

      enskerral kertoo mis mennään..? :D <3
      Ikävä
      22
      1990
    6. Tuliko ikävä

      Vai miksi laitoit viestin? Soittamalla voisi saada kiinni. Mutta et sä uskalla
      Ikävä
      26
      1642
    7. Kulta, sovitetaanko joku ilta avainta lukkoon?

      Musta tuntuu että me ollaan pari. Olisi ihana saada asialle sinetöinti viemällä suhde päätyyn asti. ❤️ Rakastan sua ikui
      Ikävä
      41
      1621
    8. Saitko ne viestit

      Silloin viime kuussa? Vai etkö lukemut niitä.
      Ikävä
      32
      1512
    9. Päivi Räsänen eroaa todennäköisesti kirkosta

      Päivi Räsänen kertoo järkyttyneensä evankelis-luterilaisen kirkon homolinjauksesta. Räsänen sanoo todennäköisesti eroava
      Luterilaisuus
      502
      1463
    10. Miten lasketaan?

      Ompa ollut valtava ihmismassa taas Folkkaajia liikenteessä. Miten noin 2200 lipunostaneesta muodostuu 11000 kävijää?.
      Haapavesi
      9
      1424
    Aihe