Evolutionistien mukaan solun syntymiseen ei ole tarvittu mitään älykästä suunnittelijaa eli Jumalaa. Koska annatte sen kuvan, että tiedätte, kuinka se on ollut mahdollista, edellyttää se jonkinlaista näyttöä.
Haastankin evolutionistit todistamaan tämän väitteen. Kootkaa kaikkien arvostetuimpien evoluutiota opettavien yliopistojen viisaimmat tiedemiehet yhteen ja rakentakaa yksi toimiva solu laboratorioissanne. Annan teille helpotusta niin, että saatte käyttää hyväksenne niitä aineita ja luonnonlakeja, jotka Jumala on jo etukäteen suunnitellut ja valmistanut. Jään mielenkiinnolla odottamaan tuloksia.
Solun syntyminen
21
58
Vastaukset
- poiuhpuohih
Voi kressu parka. Osoita sinä ensin, että Jumalasi on luonut unversumin. Soluun on jo rakennettu täysin synteettinen geneettinen koodi ja solu on jatkanut elämistään ja jakautumistaan synteettisen genomin kanssa. Ei ole pitkä matka kun elävä solu saadaan aikaan.
Koska luulet kykeneväsi antamaan tieteellistä näyttöä luomisesta?"Voi kressu parka. Osoita sinä ensin, että Jumalasi on luonut unversumin. Soluun on jo rakennettu täysin synteettinen geneettinen koodi ja solu on jatkanut elämistään ja jakautumistaan synteettisen genomin kanssa. Ei ole pitkä matka kun elävä solu saadaan aikaan."
Synteettinen solu on elämästä yhtä kaukana kuin mikä tahansa eloton aine, kuten esim. tiiliskivi. Siltaa elottoman ja elollisen välille ei voida rakentaa materialla, koska "silta" ei ole materiaa, vaan kyse on yliluonnollisesta Jumalan ihmeestä.
"Koska luulet kykeneväsi antamaan tieteellistä näyttöä luomisesta?"
Miksi luomisesta pitäisi antamaan tieteellinen näyttö, kun kyse ei ole tieteellisestä tapahtumasta, vaan yliluonnollisesta Jumalan ihmeestä? Jumalan yliluonnolliset ihmeet eivät kuulu tieteen piiriin, eikä niitä voi, eikä tarvitse selittää tieteellisesti.- splööf
Mark5 kirjoitti:
"Voi kressu parka. Osoita sinä ensin, että Jumalasi on luonut unversumin. Soluun on jo rakennettu täysin synteettinen geneettinen koodi ja solu on jatkanut elämistään ja jakautumistaan synteettisen genomin kanssa. Ei ole pitkä matka kun elävä solu saadaan aikaan."
Synteettinen solu on elämästä yhtä kaukana kuin mikä tahansa eloton aine, kuten esim. tiiliskivi. Siltaa elottoman ja elollisen välille ei voida rakentaa materialla, koska "silta" ei ole materiaa, vaan kyse on yliluonnollisesta Jumalan ihmeestä.
"Koska luulet kykeneväsi antamaan tieteellistä näyttöä luomisesta?"
Miksi luomisesta pitäisi antamaan tieteellinen näyttö, kun kyse ei ole tieteellisestä tapahtumasta, vaan yliluonnollisesta Jumalan ihmeestä? Jumalan yliluonnolliset ihmeet eivät kuulu tieteen piiriin, eikä niitä voi, eikä tarvitse selittää tieteellisesti."Miksi luomisesta pitäisi antamaan tieteellinen näyttö, kun kyse ei ole tieteellisestä tapahtumasta, vaan yliluonnollisesta Jumalan ihmeestä?"
Juuri siksi.
- Olet_idiootti
Miksi ihmeessä kukaan jaksaisi nähdä vaivaa todistaakseen sinulle jotain mihin et tule ikinä uskomaan?
- uikoo
Mark5 myös kretupalstoilla ketoilee omista harhoistaan ja puhuvista käärmeistä.
- pelkkää-kieroilua
Etkö se ollut juuri sinä, joka väitit, että elämän synnyttäminen labrassa todistaisi vain älykkään suunnittelijan välttämättömyyden? Jos et sinä, niin joku uskonveljistäsi. Teille ei ole ikinä mitkään todisteet kelvanneet.
"Etkö se ollut juuri sinä, joka väitit, että elämän synnyttäminen labrassa todistaisi vain älykkään suunnittelijan välttämättömyyden? Jos et sinä, niin joku uskonveljistäsi. Teille ei ole ikinä mitkään todisteet kelvanneet"
Kyllä olen luultavasti niin sanonut. Juuri näin onkin. Mutta päätin nyt olla vähemmän ankara vaatimuksissani, osoittaakseni, että ette pysty luomaan elävää solua elottomasta aineesta edes älyllä ja järjellä varustettujen tiedemiesten avulla. Ja sen tähden on vielä mahdottomampaa, että solu syntyisi luonnossa ilman minkäänlaista älyn ja tietoisuuden ohjausta.- splööf
Mark5 kirjoitti:
"Etkö se ollut juuri sinä, joka väitit, että elämän synnyttäminen labrassa todistaisi vain älykkään suunnittelijan välttämättömyyden? Jos et sinä, niin joku uskonveljistäsi. Teille ei ole ikinä mitkään todisteet kelvanneet"
Kyllä olen luultavasti niin sanonut. Juuri näin onkin. Mutta päätin nyt olla vähemmän ankara vaatimuksissani, osoittaakseni, että ette pysty luomaan elävää solua elottomasta aineesta edes älyllä ja järjellä varustettujen tiedemiesten avulla. Ja sen tähden on vielä mahdottomampaa, että solu syntyisi luonnossa ilman minkäänlaista älyn ja tietoisuuden ohjausta.Ketkä "me"? Oletatko että jok'ainoa tutkija lukee tätä palstaa?
- älä_kopioi
"Koska luulet kykeneväsi antamaan tieteellistä näyttöä luomisesta?"
Näyttöhän on jo annettu: tämä on se reaalitodellisuus jossa olemme ja elämme.
Evoluutiouskoville ei siis kelpaa reaalitodellisuus, he tarvitsevat todistukseksi jonkin "synteettisen elämän genomin" joka syntyy itsestään ja sattumalta tyhjästä ILMAN tiedemiesten aktiivista toimintaa.
Ette edes ymmärrä sitäkään, että sopivasti koulutettu tiedemies on itse aktiivinen toimija. Te oletatte teorianne mukaisesti, että kaikki luonnon prosessit mitä tapahtuu on itsestään ja sattumasta toimivia tyhjiä luonnon valintoja?
Onko reaalitodellisuuden tajuaminen näin mahdotonta? Ette siis ole kyenneet luomaan yhtäkään uutta ajatusta? Kaikki ajatuksenne on yksinkertaisia kopioita evoluutioteoreettisesta ajattelusta. Onko tämä kopioiva ajattelu mielestänne riittävää aktiivisesti toimivalle tieteen tutkijalle?- hölmön-mölinää
Samaa ämpärityhmää jankutusta. Jokainen tällä palstalla kirjoittaja elää enemmän reaalitodellisuudessa kuin sinä.
- tiedeuskovan_vala
Evokille riittää tämä toisten ajatuksia kopioiva ajattelu malli. Pääse helpommalla kun ei itse tarvitse ajatella mitään. Se riittää, että viittaa tieteen auktoriteettien ajatuksiin.
Evokin uskontunnustus alkaakin sanoilla:
"Minä uskon tieteen auktoriteettien sanaan ilman epäilyksen häivääkään. Pois minusta kaikki epäily ja kriittisyys.
Ja minä tulen karttamaan kaikenlaista toisinajattelua viimeiseen hengenvetooni asti.
Tämä olkoon pyhä velvollisuuteni tiedettä ja tieteen auktoritteetja kohtaan".- Hieno_projektio
Toista se on uskovaisilla... heillä kun on varmat faktat kaikesta. ;D
- katso-peiliin
Evoluutioteoria perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin todisteisiin eliöstön lajiutumisesta, sukulaisuudesta ja erittäin vanhasta iästä. Evoluutioteoriaa tuntevat ovat valmiita korjaamaan käsityksiään sitä mukaa kun uutta tietoa tulee.
Nuoren maan kreationistit pitävä yli kasituhatta vuotta sitten kerrottuja uskonnollisia tarinoita luonnontieteellisinä faktoina voimatta joustaa käsityksistään hiukkaakkaan.
Kumpi uskoo auktoritetteihin ilman epäilyksen häivää? Oletko koskaan uskaltanut tarkastella kriittisesti omia uskonnollisia uskomuksiasi, jotka ovat vastoin nykytiedettä? Et varmasti. Uskot 6000 tai maksimissaan 10 000 vuotta vanhaan mailmaan, maailmanlaajuiseen Nooan tulvaan, Aatamiin ja Eevaan konkreettisina henkilöinä ja ensimmaisinä ihmisinä n. 6000 vuotta sitten. Uskot puihin ja vihantaan ruohoon ennen kuin aurinkoa oli edes olemassa. Uskot varmaan aasin puhuneen Bileamille ja käärmeen Eevalle, auringon pysähtyneen taivaalle ja tähtien putoilevan viimeisinä päivinä taivaalta. Uskot, että korkealta vuorelta voi nähdä maan kaikki valtakunnat ja piin arvo on sinulle tasan 3. katso-peiliin kirjoitti:
Evoluutioteoria perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin todisteisiin eliöstön lajiutumisesta, sukulaisuudesta ja erittäin vanhasta iästä. Evoluutioteoriaa tuntevat ovat valmiita korjaamaan käsityksiään sitä mukaa kun uutta tietoa tulee.
Nuoren maan kreationistit pitävä yli kasituhatta vuotta sitten kerrottuja uskonnollisia tarinoita luonnontieteellisinä faktoina voimatta joustaa käsityksistään hiukkaakkaan.
Kumpi uskoo auktoritetteihin ilman epäilyksen häivää? Oletko koskaan uskaltanut tarkastella kriittisesti omia uskonnollisia uskomuksiasi, jotka ovat vastoin nykytiedettä? Et varmasti. Uskot 6000 tai maksimissaan 10 000 vuotta vanhaan mailmaan, maailmanlaajuiseen Nooan tulvaan, Aatamiin ja Eevaan konkreettisina henkilöinä ja ensimmaisinä ihmisinä n. 6000 vuotta sitten. Uskot puihin ja vihantaan ruohoon ennen kuin aurinkoa oli edes olemassa. Uskot varmaan aasin puhuneen Bileamille ja käärmeen Eevalle, auringon pysähtyneen taivaalle ja tähtien putoilevan viimeisinä päivinä taivaalta. Uskot, että korkealta vuorelta voi nähdä maan kaikki valtakunnat ja piin arvo on sinulle tasan 3."Evoluutioteoria perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin todisteisiin eliöstön lajiutumisesta, sukulaisuudesta ja erittäin vanhasta iästä. Evoluutioteoriaa tuntevat ovat valmiita korjaamaan käsityksiään sitä mukaa kun uutta tietoa tulee."
Jos kerran tiedätte, kuinka evoluutio on toiminut, niin todistakaa se kokeellisesti. Luokaa yksi laboratorioissanne yksi, edes yksinkertainen bakteeri, elottomista aineista. Jos ilman älyä, järkeä ja tietoisuutta oleva evoluutio on siihen pystynyt, niin pitäisi sen olla yksinkertainen toimenpide älyllä ja järjellä varustetuille ja korkeasti koulutetuille yliopistotiedemiehille ja professoreille. Siitä nyt vain todistamaan!- Pirjo626
Mark5 kirjoitti:
"Evoluutioteoria perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin todisteisiin eliöstön lajiutumisesta, sukulaisuudesta ja erittäin vanhasta iästä. Evoluutioteoriaa tuntevat ovat valmiita korjaamaan käsityksiään sitä mukaa kun uutta tietoa tulee."
Jos kerran tiedätte, kuinka evoluutio on toiminut, niin todistakaa se kokeellisesti. Luokaa yksi laboratorioissanne yksi, edes yksinkertainen bakteeri, elottomista aineista. Jos ilman älyä, järkeä ja tietoisuutta oleva evoluutio on siihen pystynyt, niin pitäisi sen olla yksinkertainen toimenpide älyllä ja järjellä varustetuille ja korkeasti koulutetuille yliopistotiedemiehille ja professoreille. Siitä nyt vain todistamaan!Esittele sinä meille yksi älyllä ja järjellä varustettu kreationisti, niin voimme palata asiaan.
Mark5 kirjoitti:
"Evoluutioteoria perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin todisteisiin eliöstön lajiutumisesta, sukulaisuudesta ja erittäin vanhasta iästä. Evoluutioteoriaa tuntevat ovat valmiita korjaamaan käsityksiään sitä mukaa kun uutta tietoa tulee."
Jos kerran tiedätte, kuinka evoluutio on toiminut, niin todistakaa se kokeellisesti. Luokaa yksi laboratorioissanne yksi, edes yksinkertainen bakteeri, elottomista aineista. Jos ilman älyä, järkeä ja tietoisuutta oleva evoluutio on siihen pystynyt, niin pitäisi sen olla yksinkertainen toimenpide älyllä ja järjellä varustetuille ja korkeasti koulutetuille yliopistotiedemiehille ja professoreille. Siitä nyt vain todistamaan!Ainakaan vielä ei bakteeria pystytä rakentamaan alusta lähtien. Mutta jos joskus pystytään, uskonveljesi tulee kertomaan sen todistavan vain älykkäästä suunnittelijasta, kuten silloin kun Craig Venter -instituutin tutkimusryhmä kehitti synteettisen genomin.
Tiedettä ei vaan kerta kaikkiaan tehdä kreationistien vaateiden mukaan, ja miten voitaisikaan kun jo näillä palstoilla todistamisen vaateet ovat keskenään ristiriitaisia.
Lukemattomat todisteet viittaavat hitaaseen evoluutioon satojen miljoonien vuosien aikana. Kreationistien kerralla tapahtuvaa luomista eivät tue mitkään tieteelliset tosiasiat. Päin vastoin. Kuten teologian tohtori antropologi Eero Junkkaala on todennut kreationismista ja ID:ismistä "Minusta tällainen käsitys edustaa silmien sulkemista tosiasioilta, eikä ole sen raamatullisempi kuin tieteellisen maailmankuvan hyväksyminen."
Ja toisaalla: "Kreationismi ei kuulu biologian opetukseen sen vuoksi, että se ei ole biologiaa. Siinä sekoitetaan tiede ja usko."Pirjo626 kirjoitti:
Esittele sinä meille yksi älyllä ja järjellä varustettu kreationisti, niin voimme palata asiaan.
Sellaisiakin saattaa olla, tosin ei näillä palstoilla ole tullut vastaan, mutta heilläkin uskonnollinen usko ohittaa logiikan. Paloheimon älykkyyttä en todi epäillä, mutta älyllistä rehellisyyttä kyllä. Tarkoitus pyhittää yliopistomiehelläkin keinot, kuten eduskunnalle osoitetussa lausunnossa koskien tasa-arvoista avioliittolakia.
- olet_kopioautomaatti
katso-peiliin kirjoitti:
Evoluutioteoria perustuu useisiin toisistaan riippumattomiin todisteisiin eliöstön lajiutumisesta, sukulaisuudesta ja erittäin vanhasta iästä. Evoluutioteoriaa tuntevat ovat valmiita korjaamaan käsityksiään sitä mukaa kun uutta tietoa tulee.
Nuoren maan kreationistit pitävä yli kasituhatta vuotta sitten kerrottuja uskonnollisia tarinoita luonnontieteellisinä faktoina voimatta joustaa käsityksistään hiukkaakkaan.
Kumpi uskoo auktoritetteihin ilman epäilyksen häivää? Oletko koskaan uskaltanut tarkastella kriittisesti omia uskonnollisia uskomuksiasi, jotka ovat vastoin nykytiedettä? Et varmasti. Uskot 6000 tai maksimissaan 10 000 vuotta vanhaan mailmaan, maailmanlaajuiseen Nooan tulvaan, Aatamiin ja Eevaan konkreettisina henkilöinä ja ensimmaisinä ihmisinä n. 6000 vuotta sitten. Uskot puihin ja vihantaan ruohoon ennen kuin aurinkoa oli edes olemassa. Uskot varmaan aasin puhuneen Bileamille ja käärmeen Eevalle, auringon pysähtyneen taivaalle ja tähtien putoilevan viimeisinä päivinä taivaalta. Uskot, että korkealta vuorelta voi nähdä maan kaikki valtakunnat ja piin arvo on sinulle tasan 3.Käsityksesi kuvastaa tiedon puutetta. Et liene koskaan ole lukenut Raamattua itse vaan olet kuunnellut ja toistat (kopioit) sitä mitä jotkut hörhöt siitä sanovat.
Evoluutiouskovien tavallisin mielipuuha onkin väärien ajatusten toistelu varsinkin silloin kun kyse on Raamatun tekstistä.
Useimmin väärä ymmärrys tulee siitä ettei luettua tekstiä ymmärretä. Viittauksesi Raamatun oletettuihin virheisiin osoittaa sen, että tunne lainkaan sen sisältöä. Toistelet (kopioit) toisten esittämiä vääriä käsityksiä siitä. olet_kopioautomaatti kirjoitti:
Käsityksesi kuvastaa tiedon puutetta. Et liene koskaan ole lukenut Raamattua itse vaan olet kuunnellut ja toistat (kopioit) sitä mitä jotkut hörhöt siitä sanovat.
Evoluutiouskovien tavallisin mielipuuha onkin väärien ajatusten toistelu varsinkin silloin kun kyse on Raamatun tekstistä.
Useimmin väärä ymmärrys tulee siitä ettei luettua tekstiä ymmärretä. Viittauksesi Raamatun oletettuihin virheisiin osoittaa sen, että tunne lainkaan sen sisältöä. Toistelet (kopioit) toisten esittämiä vääriä käsityksiä siitä.Olen lukenut Raamatun kahteen kertaan kokonaan läpi jopa sukuluettelot mukaan lukien. Uuden testamentin ja osia vanhasta testamentista olen lukenut kymmeniä kertoja ollessani fundamentalistinen herätyskristitty. Harrastin pitkälti toistakymmentä vuotta ihmisten käännyttämistä kristinuskoon, joten tunnen kyllä senkin puolen ajattelutavan.
Itse asiassa olen melko vakuuttunut, että fundamentalistikristityistä valtaosa ei itse tunne Raamattuaan. Siitä luetaan vain joitain kohtia ja toistellaan omaan oppiin sopivimpia jakeita. Tuskin kukaan Raamattua ja luonnontieteitä tunteva pitää Raamattua luonnontieteen oppikirjana. Jopa äärivanhoillinen Päivi Räsänen on irtisanoutunut sellaisesta ajatuksesta.
- sattuma.ja.välttämätömys
Alkuräjähdyksessä oli vain energiaa. Siitä syntyivät alkeishiukkaset ja niistä kevyet alkuaineet. Tähtien prosesseissa syntyivät raskaammat alkuaineet. Näistä kehittyi eläviä organismeja, jotka kehittyivät edelleen yhä monimutkaisemmiksi rakenteiksi ja nyt 4500 000 000 vuotta maan syntymästä kehitys on johtanut jo ihmisaivoihin saakka.
Maa on kuitenkin nuori planeetta. Todennäköisesti elämän siemenet ovat tulleet tänne ulkoavaruudesta, kuten vesikin.- 253t5
"Tähtien tarhoissa vallitsee vain käsky ikuisen elämän lain". Tämän tiesi jo Reino Helismaa aikoinaan sanoittaessan laulun "linnunrata".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖261117Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55902- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me127867Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22783Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759