HS - Psykoosilääkkeistä rajut sivuvaikutukset ..

Arvaamuskokemus

"Useita psykooseja sairastanut 32-vuotias nainen kertoo saaneensa psykoosilääkkeistä vakavia haittavaikutuksia. Hoitosuositusten mukaan lääkehoidolle ei kuitenkaan ole vaihtoehtoa."

http://www.hs.fi/kaupunki/a1452052289003

Tänään Hesarissa. Rohkea artikkeli. Minulle itselle annettiin skitsofrenia-diagnoosi (sekä monia muita diagnooseja), ja lääkkeiden vaikutukset olivat paljon vakavampia kuin ilman niitä olo. Nykyään en syö mitään lääkkeitä, ja hyvin menee.

131

2120

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • psykoottinen-
      • Anonyymi

        Mitä hyötyä tarkoitat , ei kai sairaasta ihmisestä ole kellekään mitään hyötyä milläänlailla

    • Pokke

      Hyvä! itsekkin taistelin syksyn hoitoa vastaan ja lopetin kertaheitolla lääkitykset. En usko minkään mtt.n auttavan yhtään ketään, samaa jankuttavat kaikille. Kaikkea hyvää sinulle!

    • Valtto

      Artikkeli sisältää niin paljon väärinkäsityksiä, asiavirheitä ja harhaanjohtavaa tiedottamista psykiatrian puolelta, että olkoon tämä seuraava artikkeli jota kommentoin erillisessä ketjussa.

      Venlalle osanotto. Hän on tullut psykiatrian huijaamaksi ja hyväksikäyttämäksi mitä karuimmalla tavalla.

    • dfsa

      Kuten tuosta artikkelista hyvin tulee ilmi, psykoosin hoito on niin banaalin lääkekeskeistä, ettei hoidosta voi kerta kaikkiaan päästä eroon kokematta lääkkeiden ihmeellisiä ja "parantavia" vaikutuksia. Jos siis haluaa eroon psykiatreista psykoosipotilaana mahdollisimman vähin vaurioin (ja ilman pakkohoitoa), niin ei voi oikein muuta kuin leikkiä että lääkkeet (joita ei oikeasti syö, koska ne ovat myrkylllisiä ja tehottomia) tehoavat ja olo on mitä mainioin. Näin potilaan asemasta katsottuna psykiatrit olivat niin vahvasti karkeiden ennakkoluulojensa lumoissa, että siinä ei potilaan kokemat oikeat ongelmat juuri häirinneet "hoidon" toteutumista. Tärkeintä oli "hallita" jonkin piilevän, mystisen mielikuvitussairauden nimeltä skitsofrenia "oireita" näilllä hermomyrkyillä, jotka aiheuttavat paitsi riippuvuutta, myös lisäävät psykoosiriskiä pitkällä aikavälillä. Nuo idiootit itse luovat osaltaan monille nuorille ihmisille elinikäiset henkiset ja fyysiset vammat liian vahvalla ja liian pitkäkestoisella lääkityksellä sekä stigmatisoimalla potilaansa puolivammaiseksi invalidiksi, ja selittävät sitten kaikkien hoidosta aiheutuvien traumojen ja osin lääkeriippuvuudesta johtuvien toistuvien psykoosien johtuvan itse sairaudesta. Mikään ei ole sen irvokkaampaa ja tragikoomisempaa. Onneksi tajusin olla syömättä psykoosilääkkeitä paria kuukautta pidempään, koska voisin hyvin olla tuon artikkelin naisen asemassa. Nyt olen fyysisesti terve ja hyväkuntoinen sekä henkisesti toimintakykyinen, ainoa mistä kärsin on skitsofreniadiagnoosin aiheuttama stigma.

      • Valtto

        Hyvin sanottu.

        Psykiatreille ei voi sanoa 'ei' tai se tulkitaan sairaudentunnottomuudeksi ja annosmäärää lisätään. Jouduttuaan psykiatrian käsiin ainoa tapa välttää Venlan kohtalo on teeskennellä, että tämän hetkinen 'lääke' ja annosmäärä toimivat ja kehua siihen päälle vielä parilla komparatiivilla miten olo on nyt parempi. Tietenkään ainetta ei lähtökohtaisesti kannata mennä ottamaan ellei itse nimen omaan halua, mutta esittää käyttävänsä ja kehua psykiatria kannattaa joka tapauksessa.

        Ihan oikein tiesit, skitsofrenia on mielikuvituksen tuotetta, pseudosairaus, johon on muodikasta tässä ajassa uskoa. Psykoosihan on itse asiassa sairautena myös mielikuvitusta. Oikeasti kyseessä on normaali ihmisreaktio esimerkiksi traumaattisiin elämäntapahtumiin, jota psykiatria on opettanut kansaa kutsumaan psykoosiksi. Psykoosi on yhtä vaikeasti määriteltävä kuin riivaus, tai rakkaus. Rakkaus on todellista, mutta kuka sen osaisi objektiivisesti määritellä. Riivaus ja psykoosi ovat vain keksittyjä nimityksiä, tekosyitä tai peitenimiä, näkökulmasta riippuen, normaalille ihmisreagoimiselle.

        HS:n artikkeli on niin mehukas kaikkine valheineen ja väärinkäsityksineen, että kirjoitan pidemmän kannanoton myöhemmin. Myös lukija kommenteista huomaa miten huonosti ihmiset ymmärtävät mitä psykiatria on ja mitä käyttämämme aineet, 'psyykenlääkkeet', ovat.

      • arkontti
        Valtto kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        Psykiatreille ei voi sanoa 'ei' tai se tulkitaan sairaudentunnottomuudeksi ja annosmäärää lisätään. Jouduttuaan psykiatrian käsiin ainoa tapa välttää Venlan kohtalo on teeskennellä, että tämän hetkinen 'lääke' ja annosmäärä toimivat ja kehua siihen päälle vielä parilla komparatiivilla miten olo on nyt parempi. Tietenkään ainetta ei lähtökohtaisesti kannata mennä ottamaan ellei itse nimen omaan halua, mutta esittää käyttävänsä ja kehua psykiatria kannattaa joka tapauksessa.

        Ihan oikein tiesit, skitsofrenia on mielikuvituksen tuotetta, pseudosairaus, johon on muodikasta tässä ajassa uskoa. Psykoosihan on itse asiassa sairautena myös mielikuvitusta. Oikeasti kyseessä on normaali ihmisreaktio esimerkiksi traumaattisiin elämäntapahtumiin, jota psykiatria on opettanut kansaa kutsumaan psykoosiksi. Psykoosi on yhtä vaikeasti määriteltävä kuin riivaus, tai rakkaus. Rakkaus on todellista, mutta kuka sen osaisi objektiivisesti määritellä. Riivaus ja psykoosi ovat vain keksittyjä nimityksiä, tekosyitä tai peitenimiä, näkökulmasta riippuen, normaalille ihmisreagoimiselle.

        HS:n artikkeli on niin mehukas kaikkine valheineen ja väärinkäsityksineen, että kirjoitan pidemmän kannanoton myöhemmin. Myös lukija kommenteista huomaa miten huonosti ihmiset ymmärtävät mitä psykiatria on ja mitä käyttämämme aineet, 'psyykenlääkkeet', ovat.

        Psykoosi diagnosoidaan täysin subjektiivisesti ilman tieteellisiä testejä, eikä kaikki ihmiset, joille se on diagnosoitu, edes ole samanlaisia tapauksia. Tuhansia ihmisiä oikeasti vainotaan Suomessa, ja moni sellainen diagnosoidaan "psykoottiseksi" vain siksi, kun he kertovat vainosta. Mutta kun eihän se nyt voi olla totta, niin kyse on "harhaluulosta" ja "potilaan" on pakko olla psykoosissa. Vittu mitä paskaa.
        Toinen juttu on sitten se, mikä "psykoosi" ylipäätään on. Onko sinulla jotain näkemystä siitä, mitä se pitää sisällään? Näkee näkyjä, kuulee ääniä, puhuu outoja ja sekavia? Siis miten se ihan käytännössä ilmenee, jos joku on oletetusti "psykoosissa"? Ihan mielenkiinnosta kyselen sinun näkemystä.

      • Valtto
        arkontti kirjoitti:

        Psykoosi diagnosoidaan täysin subjektiivisesti ilman tieteellisiä testejä, eikä kaikki ihmiset, joille se on diagnosoitu, edes ole samanlaisia tapauksia. Tuhansia ihmisiä oikeasti vainotaan Suomessa, ja moni sellainen diagnosoidaan "psykoottiseksi" vain siksi, kun he kertovat vainosta. Mutta kun eihän se nyt voi olla totta, niin kyse on "harhaluulosta" ja "potilaan" on pakko olla psykoosissa. Vittu mitä paskaa.
        Toinen juttu on sitten se, mikä "psykoosi" ylipäätään on. Onko sinulla jotain näkemystä siitä, mitä se pitää sisällään? Näkee näkyjä, kuulee ääniä, puhuu outoja ja sekavia? Siis miten se ihan käytännössä ilmenee, jos joku on oletetusti "psykoosissa"? Ihan mielenkiinnosta kyselen sinun näkemystä.

        En ole varma ymmärsitkö viimeisen viestini sanoman mitä tulee psykoosi sanan merkitykseen. Psykoosi terminä on siis käytännössä niin kaikenkattava, että sitä voidaan kutsua panchrestoniksi (http://dictionary.reference.com/browse/panchreston). Toisin sanoen sitä ei voi määritellä mitenkään järkevästi tai objektiivisesti. Psykoosi on ihan mitä vaan kukin haluaa sen olevan. Psykooseja näkevät ihmiset, jotka niitä haluavat nähdä. En henkilökohtaisesti tunnusta koko sanaa vaan käytän tilalla mm. termejä sekavuus, äärimmäinen henkinen kärsimys(reaktio) tai valtavirrasta poikkeava näkemys, ajatus tai käytös, joka on ei-haluttua.

        Yleistä objektiivista määritelmää psykoosille ei siis ole olemassa psykiatreillakaan yhtään sen enempää kuin on rakkaudelle. Jos ihmisiltä kysyy mitä on rakkaus, saa niin monta vastausta kuin on vastaajia. Psykoosia käsitteenä on mielestäni ehkä kuitenkin parempi verrata riivaukseen, sillä molemmat ovat enemmän peitesanoja todellisuudelle siinä missä rakkaus on varsin 'juurisanastoa' kuvatulle ilmiölle. Psykoosi sana peittää alle erilaiset ei-hyväksytyt mallit poliittisessa ja sosiaalisessa kontekstissa.

      • arkontti
        Valtto kirjoitti:

        En ole varma ymmärsitkö viimeisen viestini sanoman mitä tulee psykoosi sanan merkitykseen. Psykoosi terminä on siis käytännössä niin kaikenkattava, että sitä voidaan kutsua panchrestoniksi (http://dictionary.reference.com/browse/panchreston). Toisin sanoen sitä ei voi määritellä mitenkään järkevästi tai objektiivisesti. Psykoosi on ihan mitä vaan kukin haluaa sen olevan. Psykooseja näkevät ihmiset, jotka niitä haluavat nähdä. En henkilökohtaisesti tunnusta koko sanaa vaan käytän tilalla mm. termejä sekavuus, äärimmäinen henkinen kärsimys(reaktio) tai valtavirrasta poikkeava näkemys, ajatus tai käytös, joka on ei-haluttua.

        Yleistä objektiivista määritelmää psykoosille ei siis ole olemassa psykiatreillakaan yhtään sen enempää kuin on rakkaudelle. Jos ihmisiltä kysyy mitä on rakkaus, saa niin monta vastausta kuin on vastaajia. Psykoosia käsitteenä on mielestäni ehkä kuitenkin parempi verrata riivaukseen, sillä molemmat ovat enemmän peitesanoja todellisuudelle siinä missä rakkaus on varsin 'juurisanastoa' kuvatulle ilmiölle. Psykoosi sana peittää alle erilaiset ei-hyväksytyt mallit poliittisessa ja sosiaalisessa kontekstissa.

        Joo, kyllä minä ymmärsin, mietin vaan, mitä tarkoitit sillä "normaalilla reaktiolla", että mitä se ihan konkreettisesti pitää mielestäsi sisällään. Olen samoilla linjoilla, en usko, että on olemassa sellaista asiaa kuin "psykoosi" tai "skitsofrenia". Koko psykiatrian paradigma on lähinnä metafysiikkaa, jossa diagnoosit perustuvat oletuksiin ja subjektiivisiin näkemyksiin siitä, miten mieleltään terve käyttäytyy.
        Psykologia sen sijaan on erittäin hyödyllinen tieteenala, ja sitä voitaisiin hyödyntää yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseen paljon paremminkin, kuin nyt tapahtuu.

      • Valtto
        arkontti kirjoitti:

        Joo, kyllä minä ymmärsin, mietin vaan, mitä tarkoitit sillä "normaalilla reaktiolla", että mitä se ihan konkreettisesti pitää mielestäsi sisällään. Olen samoilla linjoilla, en usko, että on olemassa sellaista asiaa kuin "psykoosi" tai "skitsofrenia". Koko psykiatrian paradigma on lähinnä metafysiikkaa, jossa diagnoosit perustuvat oletuksiin ja subjektiivisiin näkemyksiin siitä, miten mieleltään terve käyttäytyy.
        Psykologia sen sijaan on erittäin hyödyllinen tieteenala, ja sitä voitaisiin hyödyntää yhteiskunnan hyvinvoinnin edistämiseen paljon paremminkin, kuin nyt tapahtuu.

        Normaalireaktiolla tarkoitan sitä, ettei ihminen voi reagoida epänormaalisti. Epänormaalireaktio olisi yliluonnollista eikä sellainen toteudu kuin fiktiivisissä elokuvissa ja muussa taiteessa. Arkipuheessa normaalilla tarkoitetaan tietenkin tyypillistä tai tavanomaista, epänormaalilla epätyypillistä tai poikkeuksellista, mutta epätyypillinen tai poikkeuksellinen ihmisreaktio, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä käytöstä, tunteilua tai ajattelua, ei ole sairaus. Mikään käytös, ajatus tai tunne tai niiden yhdistelmä ei ole eikä voi olla sairaus. Siksi mielisairaus, joka siis tarkoittaa ei-haluttua käytöstä, ajatuksia ja/tai tunteita, ei ole sairaus, kuin kielikuvallisesti, samassa merkityksessä kuin valas on kala. Valashan on oikeasti nisäkäs eikä kala.

        Psykologiakin on monelta osin lähes yhtä älyvapaata hommaa kuin psykiatria. Eittämättä ihmisten käytöksen tutkiminen on hyödyllistä, mutta yhtenä huomiona sanottakoon, että psykologian ala perustaa lukuisiin erilaisiin ajattelulinjoihin ja -tapoihin ihmisen käyttäytymisestä, eli sekin on erittäin subjektiivista. Erilaiset villit, simplistiset tai radikaalit teoriat jylläävät psykologian kentällä, joten henkilökohtaisesti en laittaisi paljoa luottoani psykologiaankaan. Psykologiaa vaivaa lisäksi myös kova usko psykiatriaan, jonka alle käytännön toiminta yhteiskunnassa on alistettu.

      • arkontti
        Valtto kirjoitti:

        Normaalireaktiolla tarkoitan sitä, ettei ihminen voi reagoida epänormaalisti. Epänormaalireaktio olisi yliluonnollista eikä sellainen toteudu kuin fiktiivisissä elokuvissa ja muussa taiteessa. Arkipuheessa normaalilla tarkoitetaan tietenkin tyypillistä tai tavanomaista, epänormaalilla epätyypillistä tai poikkeuksellista, mutta epätyypillinen tai poikkeuksellinen ihmisreaktio, jolla tarkoitetaan tässä yhteydessä käytöstä, tunteilua tai ajattelua, ei ole sairaus. Mikään käytös, ajatus tai tunne tai niiden yhdistelmä ei ole eikä voi olla sairaus. Siksi mielisairaus, joka siis tarkoittaa ei-haluttua käytöstä, ajatuksia ja/tai tunteita, ei ole sairaus, kuin kielikuvallisesti, samassa merkityksessä kuin valas on kala. Valashan on oikeasti nisäkäs eikä kala.

        Psykologiakin on monelta osin lähes yhtä älyvapaata hommaa kuin psykiatria. Eittämättä ihmisten käytöksen tutkiminen on hyödyllistä, mutta yhtenä huomiona sanottakoon, että psykologian ala perustaa lukuisiin erilaisiin ajattelulinjoihin ja -tapoihin ihmisen käyttäytymisestä, eli sekin on erittäin subjektiivista. Erilaiset villit, simplistiset tai radikaalit teoriat jylläävät psykologian kentällä, joten henkilökohtaisesti en laittaisi paljoa luottoani psykologiaankaan. Psykologiaa vaivaa lisäksi myös kova usko psykiatriaan, jonka alle käytännön toiminta yhteiskunnassa on alistettu.

        Tarkoitin lähinnä esim. erityisherkkyyttä, jonka olemassaolo on myös tieteellisissä kokeissa osoitettu, joka on psykologinen termi. Introversion ja ekstroversion käsitteet ovat myös psykologiaa. Mm. näitä voitaisiin ottaa paljon enemmän huomioon lasten kasvattamisessa, kouluissa, työelämässä jne.
        Myös psykologian puolella on toki paljon hömppää, mutta ero psykiatriaan on, että siinä ei pyritä määrittelemään, kuka on terve tai sairas. Psykologia on lähtökohtaisesti neutraalia ihmismielen ja käyttäytymisen tutkimista, psykiatria taas arvottavaa.

      • Valtto
        arkontti kirjoitti:

        Tarkoitin lähinnä esim. erityisherkkyyttä, jonka olemassaolo on myös tieteellisissä kokeissa osoitettu, joka on psykologinen termi. Introversion ja ekstroversion käsitteet ovat myös psykologiaa. Mm. näitä voitaisiin ottaa paljon enemmän huomioon lasten kasvattamisessa, kouluissa, työelämässä jne.
        Myös psykologian puolella on toki paljon hömppää, mutta ero psykiatriaan on, että siinä ei pyritä määrittelemään, kuka on terve tai sairas. Psykologia on lähtökohtaisesti neutraalia ihmismielen ja käyttäytymisen tutkimista, psykiatria taas arvottavaa.

        En tiedä mitä on erityisherkkyys vaikka olen siitä kuullut ennenkin joidenkin puhuneen. Jos tarkoitat kuvata jotakin persoonallisuuden piirrettä niin ymmärtänen näkökulmasi vaikka en itse näe konseptissa oikeastaan hyötyä. Jotkut ovat toisia herkempiä, ujompia, rohkeampia, sitkeämpiä, tempperamenttisia ja niin edelleen, mutta miksi sitä pitäisi jotenkin erityisesti painottaa. Sitä paitsi sehän muuttuu koko ajan. Ennen ujo ihminen voi olla vanhemmalla iällä ihan muuta. Kaikki tuollaiset konseptit ovat joka tapauksessa keinotekoisia. En ymmärrä miten sellainen konseptin olemassaoloa voisi todistaa.

        Kouluissa on hyvä huomioida resurssien rajoissa erilaiset oppilastyypit. Jotkut lapset tarvitsevat enemmän apua, tukea ja kaipaavat toisia enemmän huomiota, mutta miksi leimata lasta tässäkään tapauksessa "erityisherkäksi", "ADHD:ksi" tai miksikään muuksi? Kaikki se on kuitenkin keinotekoista ja antaa sekä lapselle, opettajalle, vanhemmille että muille sidosryhmille kuvan, että tässä on jotakin erikoista. Miksemme vain tyytyisi sanomaan, että lapsi on tässä iässä kovin herkkä tunteilulle tai herkästi loukkaantuva tai henkisesti heikompi?

        Kaikki on kuitenkin lopulta kiinni siitä mitä elämässä oppii, paineensieto ja elämänkatsomus mukaan lukien. Nopeasti mennään psykologiassakin siihen, että aletaan määrittelemään kuka on erityinen ja kuka ei. Se on pelottavan lähellä sitä mitä psykiatrit tekevät työkseen 24/7; lajittelevat kenen ajatukset, käytös ja tai tunteet ovat heidän oppinsa mukaan sairaita ja leimaavat nämä ihmiset yhteiskunnan silmissä sairaiksi, ilman mitään lääketieteellistä kriteeriä.

      • arkontti
        Valtto kirjoitti:

        En tiedä mitä on erityisherkkyys vaikka olen siitä kuullut ennenkin joidenkin puhuneen. Jos tarkoitat kuvata jotakin persoonallisuuden piirrettä niin ymmärtänen näkökulmasi vaikka en itse näe konseptissa oikeastaan hyötyä. Jotkut ovat toisia herkempiä, ujompia, rohkeampia, sitkeämpiä, tempperamenttisia ja niin edelleen, mutta miksi sitä pitäisi jotenkin erityisesti painottaa. Sitä paitsi sehän muuttuu koko ajan. Ennen ujo ihminen voi olla vanhemmalla iällä ihan muuta. Kaikki tuollaiset konseptit ovat joka tapauksessa keinotekoisia. En ymmärrä miten sellainen konseptin olemassaoloa voisi todistaa.

        Kouluissa on hyvä huomioida resurssien rajoissa erilaiset oppilastyypit. Jotkut lapset tarvitsevat enemmän apua, tukea ja kaipaavat toisia enemmän huomiota, mutta miksi leimata lasta tässäkään tapauksessa "erityisherkäksi", "ADHD:ksi" tai miksikään muuksi? Kaikki se on kuitenkin keinotekoista ja antaa sekä lapselle, opettajalle, vanhemmille että muille sidosryhmille kuvan, että tässä on jotakin erikoista. Miksemme vain tyytyisi sanomaan, että lapsi on tässä iässä kovin herkkä tunteilulle tai herkästi loukkaantuva tai henkisesti heikompi?

        Kaikki on kuitenkin lopulta kiinni siitä mitä elämässä oppii, paineensieto ja elämänkatsomus mukaan lukien. Nopeasti mennään psykologiassakin siihen, että aletaan määrittelemään kuka on erityinen ja kuka ei. Se on pelottavan lähellä sitä mitä psykiatrit tekevät työkseen 24/7; lajittelevat kenen ajatukset, käytös ja tai tunteet ovat heidän oppinsa mukaan sairaita ja leimaavat nämä ihmiset yhteiskunnan silmissä sairaiksi, ilman mitään lääketieteellistä kriteeriä.

        Erityisherkkyys nyt on vaan se suomenkielinen käännös, englanniksi se on "highly sensitive person". Kyse ei ole erityisyydestä, vaan siitä, että joillakin on huomattavasti herkempi hermojärjestelmä. Se on todettu ihan tieteellisillä kokeillakin, kyse on synnynnäisestä ominaisuudesta.
        Se pitäisi ottaa huomioon mm. siinä, että korkean herkkyyden lapselta ei pidä odottaa samanlaista reagoimista ärsykkeisiin kuin vähän tai vähemmän herkiltä. Nythän käy yleensä niin, että korkean herkkyyden lapsen katsotaan olevan "epänormaali" tai viallinen, jos hän reagoi hyvin voimakkaasti johonkin, johon ei useimpien mielestä pitäisi niin reagoida. Siitä aiheutuu turhaa kärsimystä korkean herkkyyden lapsille.
        Korkean herkkyyden lapsilla on kääntöpuolisesti positiivisia ominaisuuksia, joita vähemmän herkillä ei ole, mutta monesti käy niin, ettei tämä pääse hyödyntämään niitä niin hyvin kuin voisi. Tässä tulee juuri se korkean herkkyyden toteaminen ja tiedostaminen kuvaan. Kun asia tiedetään, niin voidaan pyrkiä minimoimaan korkean herkkyyden haittavaikutuksia ja hyödyntämään paremmin korkeasti herkän vahvuuksia.
        Kaikki lapset eivät tosiaan todellakaan ole samanlaisia, ei edes lähelle, vaan erot ovat niin valtavia, että ne on yksinkertaisesti pakko ottaa huomioon, jos halutaan, että lapset voivat mahdollisimman hyvin.

      • Anonyymi

        En saanut artikkelia esille

      • Anonyymi
        Valtto kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        Psykiatreille ei voi sanoa 'ei' tai se tulkitaan sairaudentunnottomuudeksi ja annosmäärää lisätään. Jouduttuaan psykiatrian käsiin ainoa tapa välttää Venlan kohtalo on teeskennellä, että tämän hetkinen 'lääke' ja annosmäärä toimivat ja kehua siihen päälle vielä parilla komparatiivilla miten olo on nyt parempi. Tietenkään ainetta ei lähtökohtaisesti kannata mennä ottamaan ellei itse nimen omaan halua, mutta esittää käyttävänsä ja kehua psykiatria kannattaa joka tapauksessa.

        Ihan oikein tiesit, skitsofrenia on mielikuvituksen tuotetta, pseudosairaus, johon on muodikasta tässä ajassa uskoa. Psykoosihan on itse asiassa sairautena myös mielikuvitusta. Oikeasti kyseessä on normaali ihmisreaktio esimerkiksi traumaattisiin elämäntapahtumiin, jota psykiatria on opettanut kansaa kutsumaan psykoosiksi. Psykoosi on yhtä vaikeasti määriteltävä kuin riivaus, tai rakkaus. Rakkaus on todellista, mutta kuka sen osaisi objektiivisesti määritellä. Riivaus ja psykoosi ovat vain keksittyjä nimityksiä, tekosyitä tai peitenimiä, näkökulmasta riippuen, normaalille ihmisreagoimiselle.

        HS:n artikkeli on niin mehukas kaikkine valheineen ja väärinkäsityksineen, että kirjoitan pidemmän kannanoton myöhemmin. Myös lukija kommenteista huomaa miten huonosti ihmiset ymmärtävät mitä psykiatria on ja mitä käyttämämme aineet, 'psyykenlääkkeet', ovat.

        Ymmärtävät huonosti myös muita sairauksia ja niihin tarvittavia lääkkeitä ihan menee ällikällä välillä kun lukee jonkun taviksen diagnoosia jostain ystävästään.

    • tufdgjkhfhkk

      Toivottavasti monikulttuurisuuden lisääntyminen johtaa siihen, että Suomessakin saa puhua rehellisesti lääkehaitoista.

      Tuo on minusta todella ongelma, että lääkärit pitävät lääkehaittaa syytöksenä.
      Toivottavasti näkemys kehittyy objektiivisempaan suuntaan.

    • Cisseac

      Ei kannata syödä mitään mielisairaus lääkkeeitä esim Buranassa on moninkertainen määrä sivuvsikutuksia vrt johonkin uuden polven psykoosilääkkeeseen. Hulluus parantaa ittessään ja jokainen on oma persoona.

    • Arvaamuskokemus

      "Skitsofrenian Käypä hoito -suositusta mukana laatimassa olleen psykiatrian erikoislääkärin Jorma Oksasen mukaan lääkehoidolle ei ole skitsofreniassa vaihtoehtoa."

      "Kukaan ei käytä mielellään lääkkeitä ja pidän inhimillisesti ymmärrettävänä, että joskus haluaa kokeilla, pärjäisikö sittenkin ilman. Psykoosipotilaita sairaalassa hoitava lääkäri näkee kuitenkin jatkuvasti potilaita, jotka ovat jättäneet lääkkeensä pois ja joutuneet pian uudelleen sairaalaan”, psykiatrian erikoislääkäri Oksanen sanoo."

      Tietysti psykiatrien näkemys on vinoutunut, koska he näkevät vain ne tapaukset, jotka palaavat esimerkiksi sairaalaan. He eivät näe meitä, joille on läimäisty tuollainen vakava leima kuin "skitsofrenia", "psykoosi" tai muu vastaavaa, ja jotka ovat usein ainakin osaksi omin resurssein onnistuneet pakenemaan siitä paikasta.

      • Arvaamuskokemus

        Minun kokemukseni mukaan myös esimerkiksi suomalaisissa psykiatrian poliklinikoilla annetaan "kaksisuuntainen", "psykoosi", "skitsofrenia", yms, diagnooseja ihan tuosta vain, lappua heittämällä. Ne diagnoosit tavallaan oikeuttavat vakavia aiheuttavan lääkityksen, pakkotoimet ja muun sellaisen. Diagnoosin jälkeen melkein mitä tahansa potilaan sanomaa asiaa saatetaan tulkita niin, että se tukee sitä diagnoosia.

        Minulla on melkein kaikki minusta kirjoitetut psykiatrian tahon asiakirjat käsissäni. Niiden asiakirjojen vääntely on ihan käsittämätöntä. Jos lukee niitä asiakirjoja, niin olen niiden mukaan melkein hulluin ja epäloogisin ihminen koko maailmassa.

      • psykoottinen-
        Arvaamuskokemus kirjoitti:

        Minun kokemukseni mukaan myös esimerkiksi suomalaisissa psykiatrian poliklinikoilla annetaan "kaksisuuntainen", "psykoosi", "skitsofrenia", yms, diagnooseja ihan tuosta vain, lappua heittämällä. Ne diagnoosit tavallaan oikeuttavat vakavia aiheuttavan lääkityksen, pakkotoimet ja muun sellaisen. Diagnoosin jälkeen melkein mitä tahansa potilaan sanomaa asiaa saatetaan tulkita niin, että se tukee sitä diagnoosia.

        Minulla on melkein kaikki minusta kirjoitetut psykiatrian tahon asiakirjat käsissäni. Niiden asiakirjojen vääntely on ihan käsittämätöntä. Jos lukee niitä asiakirjoja, niin olen niiden mukaan melkein hulluin ja epäloogisin ihminen koko maailmassa.

        Valehtelua täynnä potilaskertomukset! Siellä täysin tietoisesti jätetään kertomatta kaikki mikä sotii diagnoosia vastaan ja kaikin mielikuvituksen keinoin yritetään tonkia kaikista normaaleistakin asioista jotakin asian tynkää diagnoosien tukemiseksi! Näin sille, joka lukee potilaskertomuksen syntyy täysin väärä kuva tilanteesta. Ja tämä on täysin hyväksyttyä, he mukamas keskittyvät olennaisiin asioihin. Tosiasiassa psykiatri vain keskittyy todistelemaan kuinka hänen diagnoosinsa on oikea (vaikka olisi väärä).

        Sen jälkeen kun sinulla on joku diagnoosi tai useampia kaikki tekemisesi täysin normaalitkin joutuva diagnoosilasien alle. Niistä yritetään löytää jotakin diagnoosiesi oireita. Esim. jos olet masentunut, et voi koskaan puhua enään mistään surullisesta asiasta elämässäsi vaikka jonkun kuolemasta. Se on heti masennusta. Itkeä et saa ollenkaan. Esim. 2 jos sinulla on kaksisuuntainen et voi koskaan osoittaa olevasi mistään iloinen tai ahkera, tai huonosti nukuttu yö, se katsotaan heti sinun maniaksesi. Esim.3 jos sinulla on skitsofrenia et voi koskaan puhua enään mistään, että joku ihminen olisi sinulle ilkeä esim. vaikka puoliso, joka juuri petti sinua, sillä se tulkitaan skitsofreniaksi ja joudut osastolle.

        Saa siinä sitten yrittää pitää omasta järjestään kiinni, kun "hoitotaho" kohtelee sinua näin! Kaikesta normaalistakin tehdään epänormaalia. Sentähden mitä vähemmän puhuu mistään elämänsä asioista hoidossa sen parempi ja vähemmiltä väärinkäsityksiltä vältytään. Turvallisia puheenaiheita ovat lähinnä sää, politiikka ja uutiset.

    • psykoottinen-

      Pitäsköhän "meidän konkareiden" auttaa näitä vasta psykiatrien kynsiin joutuneita parkoja joutumasta heidän lääkeväkivallan kohteeksi? Eikö vain? Nyt kaikki kehiin kirjoittamaan tänne, miten olette päässeet eroon pakkolääkityksestä! Ja varsinkin osastolta!

      Tässä on mun neuvot:
      1. Rukoile varjelusta, johdatusta, apua, että säästyt psykiatrien hoidoista. Herra on mut varjellut! Kiitos Hänelle! Hän voi antaa sinulle viisautta ja ymmärrystä miten sinun pitäisi toimia, Häneltä minäkin olen kaiken tämän saanut!

      2. Opettele ajattelemaan kuin psykiatri. Opiskele sairautesi (netistä, kirjoista) oireet, kriteerit, hoidot, käypä hoito linjaukset. Näin tiedät mitä sinun psykiatrisi ajattelee mistäkin, mitä sanot heille ja mitä hän tulee suosittelemaan sinulle sen hoidoksi.

      3. Älä puhu kenellekään varsinkaan hoitohenkilökuntaan kuuluvalle mistään sairauteesi viittaavasta muuta kuin pakkotilanteessa, jos he jo tietävät siitä tai kysyvät siitä. Älä valehtele, se on synti ja menetät uskottavuutesi, jos jäät siitä kiinni. Sinun sanaasi ei uskota senkään vertaa sen jälkeen. Sinua pidetään sen jälkeen hoitonegatiivisena ja hyvässä lykyssä siitä syystä tuplaavat lääkityksesi. Opettele vaikenemaan ja hillitsemään itsesi!

      4. Jos joudut puhumaan jotakin sairaudestasi pakon edessä toimi seuraavasti:
      Puhu siitä niinkuin psykiatri, olethan oppinut heidän ajattelumaailmansa, käytä samaa kieltä.

      Esim. Tunnet, että sinua vainotaan. Hallituksen puheenjohtaja on kääntämässä koko taloyhtiön sinua vastaan ja naapurit ahdistelevat sinua. Tyypillinen skitsofrenian oire. Puhu näin:

      Sairas: Onhan tässä vähän ollut noita psykoosioireiksi tulkittavia, että minä kärsin.

      Psykiatri: mitä?

      Sairas: No, sellaisia harhoja, että hallituksen puheenjohtaja olisi minua vastaan mutta kyllä se on minulle monta sellaista oikeaa kirjettä lähettänytkin hallituksen nimissä, että onko se sitten vainoamista vai ei? Vähän tässä olen ihmetellyt. Moni naapurikin on tullut kylään pitkästä aikaan puhumaan näistä taloyhtiön sotkuista ja eikä sitäkään ole tapahtunut moniin vuosiin. Ehkä olen yliherkkä, en oikein tiedä mitä ajattelisin. Vaimokin on sitä mieltä, että kyllä nyt on jotakin näillä naapureilla, kun myötäänsä ravaavat kylässä. Mitä mieltä sinä olet?

      Psykiatri: Vaikea tietää tapausta, se voi olla myös sairauttasi mutta olet kyllä sairaudentuntoinen ja se on hyvä merkki, aivan selvästi hoito alkaa tepsimään. Kyllä tämä tästä! Ehkä tämä sinun tilanteesi onkin vain stressin laukaisema tilanne, kyllä ne taloyhtiön puheenjohtajat joskus voivat olla tuollaisiakin, on itsellänikin kokemusta. Pidetään sinua vielä hetki täällä ja jos uutta ei ilmene, sinut voidaan siirtää avopuolelle jatkoon.

      Mutta ÄLÄ puhu näin: musta tuntuu että mua vainotaan, taloyhtiön puheenjohtaja varsinkin ja se on kääntänyt koko taloyhtiön mua vastaan. EI, EI, EI! Vaikene ennemmin. Puhu vain niistä oireista, jotka itsekin tunnistat sairaudeksesi!
      Psykiatri: neuroleptilääkitykselle tai jos jo olet, nostaa annostusta tai lisää siihen uuden lääkkeen. Et pääse ulos osastolta pitkiin aikoihin. Diagnoosi: skitsofrenia

      Opetus on se, että kun käytät samoja sanoja, kun psykiatri, hänelle syntyy kuvitelma siitä, että tajuat sairautesi ja olet sairaudentuntoinen. Sitä he pitävät hyvänä merkkinä! Tosiasiassa sinä et sanonut niin, etkä siis edes valehdellut! Sinulla joko on diagnoosit tai niitä pohditaan sinun päällesi, olet itsekin niistä tietoinen ja mietit oletko sairas vai et ole! Sairaan sairaudentuntohan on muutenkin niin häilyvää lajia, että yhdessä hetkessä sitä voi oikeasti olla ja toisessa oletkin sen kadottanut, se ei ole mikään pysyvä tila, niinkuin he luulevat ja sinä voit olla perillä, joistakin harhoistasi ja täysin pihalla toisista.

      Eli ei sitä kovin ole olemassakaan koko sairaudentuntoa, niin kauan kuin sairastat eli oireilet. Sairautesihan kehittää koko ajan uutta kamaa ja sitä mukaa, kun saat jonkun selville harhaksi, sinulla on jo kymmenen uutta työn alla, joita sinä et vielä tajua. Mutta tämäkin keksintö pelaa sinun pussiisi. Olethan sinä oikeasti monesti itsekin hämilläsi siitä mitä tapahtuu, siispä sinä voit käyttää sitä hyödyksesi! Pohdit vain ääneen eri vaihtoehtoja siitä mitä on tapahtunut. Ja puhu vain niistä, joista olet itsekin päässyt selvyyteen, että ne ovat sairauttasi. Mielellään niistä, mitä voit myös perustella aivan järkisyilläkin, niin että jää epäselväksi, ovatko ne edes harhoja. Tässä auttaa lähipiiri, jos myös he ovat kanssasi samaa mieltä. Muita uskotaan aina enemmän kuin sinua!

      jatkuu seuraavassa viestissä...

    • psykoottinen-

      ...jatkoa edelliseen viestiini.

      Puhu asiasta niin moniulotteisesti ja monimutkaisesti, että kaikille jää epäselväksi mitä ajatella asiasta. Kerro mitä sairaanhoitajasi, puolisosi, siskosi, kumminkaimasi, ystäväsi, naapurisi on sanonut asiasta niin, että sen kaiken keskellä psykiatri ei pysy kärryillä mitä sinä ajattelet asiasta. Jos hän kysyy kaiken jälkeen, mitä sinä itse ajattelet. Voit vastata jotakin ympäripyöreätä kuten: onhan tässä diagnoosissa sulattelemista tai tehdä vastakysymyksen mitä sinä tohtori ajattelet tästä? Tämäkin tulkitaan avoimuudeksi hyväksyä oma sairautesi. Eli pojot kotiin!

      Voit myös käyttää harhautusta ja kääntää puheen johonkin muualle, kuten: ulkona liikkumislupa, erityisruokavalio, lääkkeiden kelakorvattavuus, osaston harrastukset, lupa päästä kotiin hoitamaan jotakin asiaa yms. ”Ihan pakko kysyä tähän väliin, ettei unohdu…” Ei hän kovin montaa kertaa edes muista kysyä uudestaan samaa ja hänellä on kiire! Yleensä hänellä on aikaa noin vartti sinun asioihisi, joten jos se menee sinun jorinoihisi, niin hän ei kerkiä sitten enää ottaa selvää niistä asioista mitä hänen piti ottaa selvää, ei hän sinun takiasi jää ylitöihin. Pelaa siis aikaa, jos et muuta keksi.

      Pähkinän kuoressa:
      -ammattislangi
      -sairaudentunto, asian tarkka valikointi mistä alkaa puhumaan, vain sairauden tuntoisista asioista
      -järkiperusteet
      -todistajat
      -moniulotteinen asian pyöritys
      -oireista vaikeneminen niin pitkälle kun ylipäänsä pystyt
      -harhautus ja ajan pelaaminen

      5. Osastolla pidä itsesi puhtaana, käy suihkussa säännöllisesti, pue puhtaat vaatteesi yllesi ja näytä normaalilta. Pidä itsestäsi huolta ulkonäöllisesti. Mitä tyylikkäämpi olet sen parempi! Petaa sänkysi ja ole valveilla päivällä vaikka se lääkityksellä olisi miten vaikeaa. Lue päivän lehdet ja osallistu osaston toimintaan mitä heillä on. He tarkkailevat sinua ja tätä pidetään normaalin ihmisen käytöksenä! ÄLÄ nuku päiviä, ole likainen, passiivinen, unelias, ei kiinnostunut mistään, aggressiivinen, itkevä, pelokas, kiihtynyt, masentunut yms.

      Tee kaikkesi saadaksesi liikkumisluvat ulos ja kerro heille mitä yksinkertaisimmista arkisista asioista, joita sinun on ihan pakko mennä kotiin hoitamaan ja kuinka kukaan muu ei voi tehdä niitä kuin sinä. He aluksi yrittävät estää sitä kaikkea mutta älä anna periksi, vaivaa asialla heitä joka päivä. Lopulta he suostuvat ja kun olet sitten vähän, joka päivä jossakin asioitasi hoitamassa, he alkavat luottaa sinuun, että sinä pidät huolta itsestäsi, eli olet normaali. Siis et ollenkaan käyttäydy niin kuin ne skitsofreenikko kasvikset mitä on osastolla eli olet parantumassa siis! Sinulla on motivaatiota ja halua! Sinä osaat ja kykenet! Tämä siis tulkitaan sinun parantumiseksi vaikka he sitä kynsin hampain aluksi vastustavatkin. Näytä heille kuinka selviät kaikista arkijutuistasi täysin loistavasti ilman heidän apuaan!

      Siispä tee suuri numero kaikesta arkisesta elämässäsi: Kukkien kastelu, kissan ruokinta, laskujen maksu, lasten hoito, keittiöremontti, pyykin pesu, kaupoilla käynti ostamassa jotakin elintärkeätä, jonkun viranomaislapun täyttö yms. Huom! Muista painottaa kuinka se on sinun hommaasi, eikä tässä nyt oikein mitenkään kukaan muu voisi hoitaa sitä; ei osaa, pysty, jaksa, kerkiä, ei ole ketään yms. Muista perustella järjellä, kuinka laskut pitää hoitaa eräpäivänä vaikka kuinka olisi kipeä, eihän voi olla, että psykiatrin takia tulee maksuhäiriö, kissa kuolee, kukat kuolee, lapset on heitteillä, vaatteet paskassa, ilman tärkeää asiaa, paperit jää hoitamatta, kukaan ei päästä remonttimiestä sisään…!!! Tätä voit sitten laajentaa työssä/ opiskelussa käymiseen osastolta, jos sinulla sellainen on. Tietenkin mangut siirtoa avo-osastolle tai avohoitoon heti, kun vain pystyt sitä perustelemaan heille. Yleensä se onnistuu vasta tässä vaiheessa! Yritä päästä ulos osastolta mahdollisimman pian!

      6. Mikäli olet pakkohoidossa, tuskin pystyt välttymään täysin lääkitykseltä mutta on olemassa sentään jotain mitä pystyt tekemään. Mikäli olet uusi tapaus, voit vaatia pääsyä esim. psykologisiin testeihin ja vedota siihen, että ne vääristyisivät, mikäli sinua lääkitään niiden aikana. Tähän he yleensä suostuvat! Voit myös yrittää puhua sen puolesta, että lääkkeesi olisi mahdollisimman pienellä annoksella. Keksi joku järkiperuste sille, muita he eivät kuuntele. Hyviä syitä on esim. joku muu fyysinen sairaus, joka estää lääkitsemästä sinua kovin suurilla annoksilla tai se pitäisi nostaa hitaammin sen tähden. Hyödyllisiä sairauksia on: sydänsairaudet, maksa, munuaiset sekä allergia. Lääkkeet yleensä vaikuttavat näihin, joten käytä hyväksesi muut sairautesi mikäli sinulla on niitä. Tämä pitää olla mustaa valkoisella joku lääkäri sinulle todennut tietenkin, ei se muuten kelpaa.

      ...jatkuu seuraavassa viestissä!

    • psykoottinen-

      Hyväksi havaittu keino on myös herkkyys. Voit puhua kuinka olet niin herkkä kaikille lääkkeille ja asioille ylipäänsä, että ei tarvita kuin pieni onneton puolikas tabletti jotain, kun tapahtuu vaikka mitä. Kerro muutama esimerkki jostakin muualta. Tämä on mennyt läpi minulla. Itse en edes uskonut, että saisin sen läpi mutta sain silti! Enkä edes valehdellut sillä se on totta! Jos sinulla on joku fyysisen puolen lääke käytössäsi voit myös tutkia sopiiko se keppihevoseksi, ettet voi käyttää jotakin lääkettä! Jos tarvitset autoa kulkemiseen elämässäsi, tällä saatat myös saada vaikutettua lääkekuppisi sisältöön. Ei suinkaan kaikilla lääkkeillä pysty ajamaan autoa! Käytä siis hyväksesi mitä ikinä sinulla on oikeasti!

      Ja sitten ne sivuoireet. Muista valittaa niistä hyvin paljon kuinka et voi syödä sen tähden jotakin! Niistä tulee niin paljon ongelmia, että sinulla on suorastaan runsauden pula minkä valitset. Voit vaikka vedota siihen, että puolisosi ei suostu tähän lääkkeeseen, koska se aiheuttaa impotenssia! Laitat vaikka hänet vaihteen vuoksi soittamaan sinne! Pitäähän heidän ottaa sinun kokonaistilanteesi huomioon! Tai voit vedota, kuinka joku lääke väsyttää liian paljon, niin ettet jaksa hoitaa lapsiasi sen kanssa, eihän sellainen peli vetele! Älä koskaan sano heille, että et halua syödä lääkkeitä vaan puhu asiasta kuinka sinä et syystä X voi syödä sitä. Sinulla pitää aina olla hyvä syy kaikkeen! Muuten sinut leimataan hoitonegatiiviseksi ja lääkitään entistä enemmän ja väkisin.

      7. Älä riehu, älä sano suoraan vastaan, älä kiroa, älä vastustele, älä rehentele, älä pidä meteliä, älä puhu ääneen yksin, älä puhu kovaa, älä haasta riitaa kenenkään kanssa, älä ole väkivaltainen yms. joudut lepositeisiin ja pakkolääkitykselle, luultavammin piikille! Jos sinulla on jotakin mistä sinun pitää heille sanoa vastaan, tee se keskustellen, järkiperustein, sivistyneesti ja aika heille varaten. Rauhallisesti ja kylmän viileästi. Perustele asiasi mahdollisimman hyvin!

      8. Ole ystävällinen, kehu psykiatriasi tai hoitajaasi satunnaisesti jostakin oikeasta asiasta mitä löydät hyvää heistä, se uppoaa kuin lämmin veitsi voihin, suurin osa heistä, kun on oikeasti narsismiin kallellaan. He pitävät sinusta sen jälkeen ja saat parempaa kohtelua. Mikäli pääset asioillesi, vie heille joskus jotain tuliaisia kuten pulla tai omppu. ”kun tuli nyt ostettua tällainen iso pullapussi, ettenhän mä voi sitä yksin syödä…” Mutta puolihuolimattomasti eikä liian usein ja läpinäkyvästi.

      9. Yritä puhua itsellesi miedoin lääkitys mitä on. Ota siis selvää kaikista vaihtoehdoista ja opettele lääkkeiden vaikuttavat aineet, niin olet aina kartalla siitä, mitä sinulle yritetään syöttää vaikka et olisi koskaan kyseisestä lääkkeestä kuullutkaan. Kysy aina vaikuttava aine, sillä samaa myrkkyä syötetään eri kauppanimillä sinulle. Tämä taustatyö on tehtävä ennen lääkärille menoa. Siten voit välttää tulevaisuudessakin jonkun mömmön syöttämisen sinulle, kun voit sanoa, että se on jo kokeiltu ja ei auttanut/ oli sivuoireita/ ei sovi muiden sairauksien kanssa yhteen yms. Ja sitten voit ehdottaa jonkun miedomman tuotteen mistä olet jo ottanut selvää. Tietysti teet kaikkesi puhuaksesi johonkin vedoten lievimmän mahdollisen annostuksen. Muista psykiatri kuuntelee vain järkisyitä, siis pidä huolta, että sinulla on sellaisia hänelle esittää!

      Pidä huolta, että lääkkeesi ei kuulu niihin, joita voidaan valvoa verikokein sinusta, sillä sen lopettaminen siviilissä paljastuisi heti! Tai että se ei ole näitä piikkejä, sillä sitäkään et pysty lopettamaan siviilissäkään ilman heidän tietämättään. Kun pääset ulos osastolta, tietysti lopetat lääkkeen välittömästi, etkä syö sitä. Älä tosin kerro sitä kenellekään hyvin pitkään aikaan. Joskus pitkän ajan jälkeen voit sen sanoa, kuinka haluat kokeilla välillä ilman oloa ja olet lopettanut sen. Muistathan sairaanhoitajan luona tehdä kaikkesi, että lääkkeistä ei tule puhetta. Vastaa kysymyksiin jotakin täysin muuta, ympäri pyöreätä kuten: hyvin tässä menee, arkiaskareistakin selvitään/ eipä tässä nyt ole kauheasti ollut valittamista/ puoliso on ihan tyytyväinen siihen miten meillä parisuhteessa nyt menee ja kuinka ongelmia on ollut niin paljon vähemmän yms. Tai harhauta, kysy jostakin mistä tahansa sairaanhoitajaltasi, kun tuli just nyt mieleen muuten. Voit myös ottaa puheeksi vaihtoehtoisia hoitomuotoja hänen kanssaan ja keskustella niistä, jos et muuta keksi.

      ...jatkuu seuraavassa viestissä.

    • psykoottinen-

      ...jatkoa edelliseen viestiin.

      10. Kun vihdoin pääset irti hoitojärjestelmästä, pidä huolta, että et sinne mene toiste ja ettei sinulla ole elämässäsi ihmisiä, jotka voivat sinut sinne toisen kerran toimittaa! Pysy kaukana ihmisistä, jotka tietävät tilanteesi (jos heidän mielestään sinun pitäisi olla hoidossa ja syödä lääkkeesi) tai muuta paikkakuntaa. Karta jokaista kokemusasiantuntijaa, he passittavat sinut ensimmäisenä hoitoon, jos huomaavat sinussa jotain sairauteen viittaavaa. Älä kerro kenellekään sairaudestasi! Käyttäydy normaalisti muiden ihmisten kanssa. Käytä itsehillintää. Ainoat ihmiset kenen kanssa voit olla oma sairas itsesi on he, jotka eivät vie sinua hoitoon missään tilanteessa! Jos sinulla ei ole sellaisia, pidä sairautesi itselläsi!

      Tee tämä varjellaksesi henkeäsi ja terveyttäsi! Älä usko tätä hoitojärjestelmää, joka on kuin keisari ilman vaatteita -sadusta revitty! Jos sinulla on psykoosisairaus (skitsofrenia tai kaksisuuntainen) he eivät suostu siihen, että olisit ilman lääkitystä sairautesi kanssa. Tätä on käypä hoito – lääkehoitoa ja se tuhoaa terveyden ja vie ennen aikaiseen hautaan! Minä en ainakaan sinne halua!

      Herra voi parantaa oikeasti, Hän on parantanut minuakin! Kiitos ja kunnia Hänelle!

      • mitäänherraaole

        Taidat olla vaan ihan totaalisen höyrähtänyt etkä sitä edes itse tajua.

    • ylpeähullu

      Hyvä keskustelu, tykkään. Tälläisistä ketjuista huomaa miten ihmiset ovat sairaita itse sitä huomaamatta. Lääkärit ovat hoitamassa meitä, eivät suinkaan vainoamassa, mutta lienee turha selittää sitä ihmisille jotka kieltävät sairautensa.

      • psykoottinen-

        Kommenttisi vaan osoittaa sen, kuinka et tiedä omasta kokemuksestasi mitä se psykoottisten ihmisten "hoito" on! Tai olet jo aivosi menettänyt lääkkeiden vaikutuksesta. Tai olet aivopesty ja uskot, että keisarilla on päällään tosi hienot vaatteet! Kannattaa tutustua kyseiseen satuun, siinä on hyvä opetus "joukkopsykoosista", jossa itse tällä hetkellä elelet! Siinä kukaan ei uskalla tunnustaa tosiasioita, koska arvovaltainen taho väittää keisarin uusien vaatteiden olevan niin hienoja, että ne näkevät vain fiksut ihmiset. Tosiasiassa hän on alasti. Kukapa haluasi muiden silmissä näyttää tyhmältä. Kukaan ei siis myönnä totuutta, ettei joutuisi häpeän alaiseksi. Mutta kyllähän se lopulta sekin valhe paljastui!

        Mikäli tutustuisit edes psykiatrian historiaan tietäisit, ettei nykyaika ole mikään poikkeus entiseen, yhtä hullua hoitoa nykyäänkin mutta vain eri menetelmillä.

        Ja jos perusteesi olisi oikea, niin selitä miksi nykyään "hyvästä hoidosta huolimatta" täällä on yhä enemmän psyykkisesti sairaita ihmisiä ja yhä enemmän vakavammin psyykkisesti sairaita ihmisiä ja yhä enemmän mielenterveysongelmien takia eläkkeellä olevia ihmisiä? Eikö hoidon tarkoitus olisi vähentää sairautta ja eläkkeelle joutumisia? Katso tilastot niin huomaat miten "hyvää hoitoa" Suomessa toteutetaan! Ja muista verrata löydöksiäsi kehitysmaihin, joissa ihmisillä ei ole varaa tähän "hienoon hoitoon"!

        Ylpeys on muuten synti, tee parannus! Oletko muuten kenties kokemusasiantuntija? Siinä monilla heistä on suuri vaara alkaa ajatella olevansa jotenkin paremman luokan sairaita, vähän enemmän yläpuolella kun muut sairaat, kun lääkärin pöydissä pääsevät joskus istuskelemaan. Vähästä se joillakin hattuun nousee, ei voi kuin ihmetellä!

      • ewtagu

        "ylpeähullu" olet ihan oikeassa. Osa näiden palstojen jutuista on täyttä potaskaa ja ovat todennäköisesti sairaan ihmisen aikaansaannoksia. MUTTA moni puhuu totta, mikä on hyvin pelottavaa.
        Mielestäni psykiatrian diagnoosien ja kaiken siihen liittyvän pitäisi kadota potilaan tiedoista viimeistään 5 vuotta viimeisimmästä käynnistä. Tällöin diagnoosit ja epämiellyttävä ajanjakso eivät vainoaisi potilasta hamaan loppuun asti.
        mielenterveyden diagnoosit ovat leimaavia, vaikka kyseessä olisi niinkin lievä diagnoosi kuin masennus. Kenenkään ei pitäisi kärsiä tällaisesta.

      • ffgfeg

        Mitä niille "oikeasti" sairaille mielestäsi pitäisi tehdä?

      • ylpeähullu
        psykoottinen- kirjoitti:

        Kommenttisi vaan osoittaa sen, kuinka et tiedä omasta kokemuksestasi mitä se psykoottisten ihmisten "hoito" on! Tai olet jo aivosi menettänyt lääkkeiden vaikutuksesta. Tai olet aivopesty ja uskot, että keisarilla on päällään tosi hienot vaatteet! Kannattaa tutustua kyseiseen satuun, siinä on hyvä opetus "joukkopsykoosista", jossa itse tällä hetkellä elelet! Siinä kukaan ei uskalla tunnustaa tosiasioita, koska arvovaltainen taho väittää keisarin uusien vaatteiden olevan niin hienoja, että ne näkevät vain fiksut ihmiset. Tosiasiassa hän on alasti. Kukapa haluasi muiden silmissä näyttää tyhmältä. Kukaan ei siis myönnä totuutta, ettei joutuisi häpeän alaiseksi. Mutta kyllähän se lopulta sekin valhe paljastui!

        Mikäli tutustuisit edes psykiatrian historiaan tietäisit, ettei nykyaika ole mikään poikkeus entiseen, yhtä hullua hoitoa nykyäänkin mutta vain eri menetelmillä.

        Ja jos perusteesi olisi oikea, niin selitä miksi nykyään "hyvästä hoidosta huolimatta" täällä on yhä enemmän psyykkisesti sairaita ihmisiä ja yhä enemmän vakavammin psyykkisesti sairaita ihmisiä ja yhä enemmän mielenterveysongelmien takia eläkkeellä olevia ihmisiä? Eikö hoidon tarkoitus olisi vähentää sairautta ja eläkkeelle joutumisia? Katso tilastot niin huomaat miten "hyvää hoitoa" Suomessa toteutetaan! Ja muista verrata löydöksiäsi kehitysmaihin, joissa ihmisillä ei ole varaa tähän "hienoon hoitoon"!

        Ylpeys on muuten synti, tee parannus! Oletko muuten kenties kokemusasiantuntija? Siinä monilla heistä on suuri vaara alkaa ajatella olevansa jotenkin paremman luokan sairaita, vähän enemmän yläpuolella kun muut sairaat, kun lääkärin pöydissä pääsevät joskus istuskelemaan. Vähästä se joillakin hattuun nousee, ei voi kuin ihmetellä!

        Tiedän omasta kokemuksestani mitä psykiatrinen hoito on. Kirjoituksesi on hieman sekavahko ainakin omasta mielestäni, oletko hoidon piirissä tällä hetkellä (Älä ota tätä loukkauksena)?

        Toki on lääkäreissä eroja, mutta teoriat orjuuttamisesta ja alistamisesta kuulostaa kyllä vainoharhalta.

        Tiedostan lääkkeiden hyödyt ja haitat, olen "lääkerealisti".

        Ikävää jos joku kokee mielenterveyden ongelmat leimaaviksi, itse olen ollut mahdollisimman avoin ja saanut kyllä hyvän vastaanoton läheisiltä ja työkavereilta.

      • Hullunomainen

        Hullunomainen: Osastoilla lääkärit tuskín edes näkevät hoidokkejaan ja kuitenkin heittävät diagnoosejaan ja lääkitystä niiden mukaisesti. Niin paljon tapahtuu vääryyttä ja mitä nuoremmasta henkilöstä on kyse, sitä helpommin se tapahtuu. Omaisenkin on hyvin vaikeata päästä tuohon vaikuttamaan.

      • psykoottinen-

        Enemmän ne kuitenkin kuuntelevat omaisia kuin potilaita! Pystyt vaikuttamaan hoitoon, kun et anna periksi! Ole sinnikäs!

        Mutta totta se on mitä sanot!

      • psykoottinen-
        ylpeähullu kirjoitti:

        Tiedän omasta kokemuksestani mitä psykiatrinen hoito on. Kirjoituksesi on hieman sekavahko ainakin omasta mielestäni, oletko hoidon piirissä tällä hetkellä (Älä ota tätä loukkauksena)?

        Toki on lääkäreissä eroja, mutta teoriat orjuuttamisesta ja alistamisesta kuulostaa kyllä vainoharhalta.

        Tiedostan lääkkeiden hyödyt ja haitat, olen "lääkerealisti".

        Ikävää jos joku kokee mielenterveyden ongelmat leimaaviksi, itse olen ollut mahdollisimman avoin ja saanut kyllä hyvän vastaanoton läheisiltä ja työkavereilta.

        "Ikävää jos joku kokee mielenterveyden ongelmat leimaaviksi, itse olen ollut mahdollisimman avoin ja saanut kyllä hyvän vastaanoton läheisiltä ja työkavereilta."

        Tuo edellä mainittu todistaa sen, että sinulla ei ole psykoosisairautta vaan joku muu tai sinun työpaikkasi on joku "suojatyö" missä kuntoutetaan mielenterveysongelmaisia. Eli kaikilla siellä olevilla muillakin on joku ongelma tai diagnoosi. Tottakai siellä sinut hyväksytään työkaverina mutta kokeillepas ihan oikeaa työpaikkaa, niin mitenköhän sinunkin käypi?

        Masennus ja neuroosit vielä menee työpaikoilla ja siellä voipi olla kohtalotovereitakin mutta menepäs laukomaan kaksisuuntainen tai skitsofrenia niin saat aivan toista kohtelua siitä edespäin! Ei taatusti tule mitään hyvää vastaanottoa muuta kuin omissa kuvitelmissasi! Ja jopa sun hyvillä ystävilläsi ja sukulaisillasi on nieleskelemistä siinä jääkö enään ystäväpiiriin vai ei! Tää on karu totuus! Ainakin, jos he itse eivät ole jotakin ongelmaisia!

        Hyvä, että sulla on noin mutta älä anna väärää kuvaa tästä kurjasta maailmasta niille, jotka on oikeasti sairaita ihmisiä!

        "Toki on lääkäreissä eroja, mutta teoriat orjuuttamisesta ja alistamisesta kuulostaa kyllä vainoharhalta."

        Sitä paitsi sä vääristelet ja käsität väärin sen mistä puhutaan mutta omapa on valintas! Tässä ketjussa puhutaan pakkolääkitsemisestä eli pakkohoidosta!

      • pipilaari
        psykoottinen- kirjoitti:

        "Ikävää jos joku kokee mielenterveyden ongelmat leimaaviksi, itse olen ollut mahdollisimman avoin ja saanut kyllä hyvän vastaanoton läheisiltä ja työkavereilta."

        Tuo edellä mainittu todistaa sen, että sinulla ei ole psykoosisairautta vaan joku muu tai sinun työpaikkasi on joku "suojatyö" missä kuntoutetaan mielenterveysongelmaisia. Eli kaikilla siellä olevilla muillakin on joku ongelma tai diagnoosi. Tottakai siellä sinut hyväksytään työkaverina mutta kokeillepas ihan oikeaa työpaikkaa, niin mitenköhän sinunkin käypi?

        Masennus ja neuroosit vielä menee työpaikoilla ja siellä voipi olla kohtalotovereitakin mutta menepäs laukomaan kaksisuuntainen tai skitsofrenia niin saat aivan toista kohtelua siitä edespäin! Ei taatusti tule mitään hyvää vastaanottoa muuta kuin omissa kuvitelmissasi! Ja jopa sun hyvillä ystävilläsi ja sukulaisillasi on nieleskelemistä siinä jääkö enään ystäväpiiriin vai ei! Tää on karu totuus! Ainakin, jos he itse eivät ole jotakin ongelmaisia!

        Hyvä, että sulla on noin mutta älä anna väärää kuvaa tästä kurjasta maailmasta niille, jotka on oikeasti sairaita ihmisiä!

        "Toki on lääkäreissä eroja, mutta teoriat orjuuttamisesta ja alistamisesta kuulostaa kyllä vainoharhalta."

        Sitä paitsi sä vääristelet ja käsität väärin sen mistä puhutaan mutta omapa on valintas! Tässä ketjussa puhutaan pakkolääkitsemisestä eli pakkohoidosta!

        Outoja ystäviä ja sukulaisia sinulla jos eivät sinua ja sairauttasi hyväksy työpaikasta puhumattakaan. Itse olen ihan normi työpaikassa ilman mitään huonoa kohtelua ja sukulaiset ja kaverit kohtelee ihan normaalisti. Tottakai huolestuvat jos käytös muuttuu ja koettavat silloin vain auttaa. Jos sulla huonoja kokemuksia niin ei se tarkoita että kaikilla muillakin olisi, joten älä itse anna sellaista kuvaa että kaikki kohtelee sairauden takia huonosti. Ikävää tietty jos sulla huonot kokemukset. Myöskään omat kokemukseni saamastani hoidosta ei ole huonoja eikä papereihini ole kirjattu mitään vääriä tietoja. Pakkohoidettu tai lääkitty minua ei myöskään ole. Monella tuntuu olevan selkeä ajatusvääristymä siitä että psykiatria ja lääkkeet ovat vain pahasta. Ohje näin ajatteleville: ei sinne psykiatrille ole pakko hakeutua. Hoida vaan itse oma nuppisi kuntoon ilman lääkkeitä niin ei tarvitse sitten täällä kitistä.

      • Ylpeähullu
        pipilaari kirjoitti:

        Outoja ystäviä ja sukulaisia sinulla jos eivät sinua ja sairauttasi hyväksy työpaikasta puhumattakaan. Itse olen ihan normi työpaikassa ilman mitään huonoa kohtelua ja sukulaiset ja kaverit kohtelee ihan normaalisti. Tottakai huolestuvat jos käytös muuttuu ja koettavat silloin vain auttaa. Jos sulla huonoja kokemuksia niin ei se tarkoita että kaikilla muillakin olisi, joten älä itse anna sellaista kuvaa että kaikki kohtelee sairauden takia huonosti. Ikävää tietty jos sulla huonot kokemukset. Myöskään omat kokemukseni saamastani hoidosta ei ole huonoja eikä papereihini ole kirjattu mitään vääriä tietoja. Pakkohoidettu tai lääkitty minua ei myöskään ole. Monella tuntuu olevan selkeä ajatusvääristymä siitä että psykiatria ja lääkkeet ovat vain pahasta. Ohje näin ajatteleville: ei sinne psykiatrille ole pakko hakeutua. Hoida vaan itse oma nuppisi kuntoon ilman lääkkeitä niin ei tarvitse sitten täällä kitistä.

        Samanlaisia kokemuksia minullakin. Työpaikalla kaikki kannustavat paranemiseen ja saan levätä rauhassa, kyseessä ei ole ns. suojatyöpaikka. Hoito on ollut asiallista ja minä päätän lääkityksestä viimekädessä. Tosin pakkohoidossa en ole ollut, koska menin vapaasti sairaalaan ja osasin käyttäytyä. Monia psykiatreja olen tavannut ja eroja kyllä on, mutta kaikki ovat kuitenkin ajatelleet minun parasta hoitolinjasta huolimatta.

      • Fillariaaa
        pipilaari kirjoitti:

        Outoja ystäviä ja sukulaisia sinulla jos eivät sinua ja sairauttasi hyväksy työpaikasta puhumattakaan. Itse olen ihan normi työpaikassa ilman mitään huonoa kohtelua ja sukulaiset ja kaverit kohtelee ihan normaalisti. Tottakai huolestuvat jos käytös muuttuu ja koettavat silloin vain auttaa. Jos sulla huonoja kokemuksia niin ei se tarkoita että kaikilla muillakin olisi, joten älä itse anna sellaista kuvaa että kaikki kohtelee sairauden takia huonosti. Ikävää tietty jos sulla huonot kokemukset. Myöskään omat kokemukseni saamastani hoidosta ei ole huonoja eikä papereihini ole kirjattu mitään vääriä tietoja. Pakkohoidettu tai lääkitty minua ei myöskään ole. Monella tuntuu olevan selkeä ajatusvääristymä siitä että psykiatria ja lääkkeet ovat vain pahasta. Ohje näin ajatteleville: ei sinne psykiatrille ole pakko hakeutua. Hoida vaan itse oma nuppisi kuntoon ilman lääkkeitä niin ei tarvitse sitten täällä kitistä.

        "Pakkohoidettu tai lääkitty minua ei myöskään ole."

        Tästä kokemattomuudestasi saattaa johtua, että et ymmärrä etkä näe asian toista likaisempaa laitaa.

        "Monella tuntuu olevan selkeä ajatusvääristymä siitä että psykiatria ja lääkkeet ovat vain pahasta. Ohje näin ajatteleville: ei sinne psykiatrille ole pakko hakeutua."

        Henkilökohtaisesti näen psykiatrian isossa kuvassa selvästi negatiivisena vaikuttimena yhteiskunnassa, mitä se toiminnallaan näyttäisi olevan myös tieteellisen yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta.

        Psykiatriahan ei ihmisiltä kysele haluatko tulla vai et ja se on juuri se suurin ongelma. Psykiatria käskee. Siitä koko psykiatrisessa järjestelmässä on kysymys.

      • Ylpeähullu
        Fillariaaa kirjoitti:

        "Pakkohoidettu tai lääkitty minua ei myöskään ole."

        Tästä kokemattomuudestasi saattaa johtua, että et ymmärrä etkä näe asian toista likaisempaa laitaa.

        "Monella tuntuu olevan selkeä ajatusvääristymä siitä että psykiatria ja lääkkeet ovat vain pahasta. Ohje näin ajatteleville: ei sinne psykiatrille ole pakko hakeutua."

        Henkilökohtaisesti näen psykiatrian isossa kuvassa selvästi negatiivisena vaikuttimena yhteiskunnassa, mitä se toiminnallaan näyttäisi olevan myös tieteellisen yhteiskuntatutkimuksen näkökulmasta.

        Psykiatriahan ei ihmisiltä kysele haluatko tulla vai et ja se on juuri se suurin ongelma. Psykiatria käskee. Siitä koko psykiatrisessa järjestelmässä on kysymys.

        Se että ihminen joutuu(pääsee) pakkohoitoon kertoo jotakin ihmisen tilasta. Jos joku kokee kohdanneensa vääryyttä niin ainahan siitä voi valittaa. Psykiatria ja psykiatrit eivät ole mitään jumalia, eikä heillä ole sellaisia oikeuksia.

        Miksi yleensä hakeutua psykiatreille jos heistä on vain haittaa? Puheet vainoamisesta kertoo jo aika paljon kyseisen ihmisen tilasta...

        Ja edelleenkin lääkityksestä päättää jokainen itse. Valitettavaa että et itse huomaa omaa tilaasi mutta se on osa sairauden piirettä.

      • psykoottinen-
        pipilaari kirjoitti:

        Outoja ystäviä ja sukulaisia sinulla jos eivät sinua ja sairauttasi hyväksy työpaikasta puhumattakaan. Itse olen ihan normi työpaikassa ilman mitään huonoa kohtelua ja sukulaiset ja kaverit kohtelee ihan normaalisti. Tottakai huolestuvat jos käytös muuttuu ja koettavat silloin vain auttaa. Jos sulla huonoja kokemuksia niin ei se tarkoita että kaikilla muillakin olisi, joten älä itse anna sellaista kuvaa että kaikki kohtelee sairauden takia huonosti. Ikävää tietty jos sulla huonot kokemukset. Myöskään omat kokemukseni saamastani hoidosta ei ole huonoja eikä papereihini ole kirjattu mitään vääriä tietoja. Pakkohoidettu tai lääkitty minua ei myöskään ole. Monella tuntuu olevan selkeä ajatusvääristymä siitä että psykiatria ja lääkkeet ovat vain pahasta. Ohje näin ajatteleville: ei sinne psykiatrille ole pakko hakeutua. Hoida vaan itse oma nuppisi kuntoon ilman lääkkeitä niin ei tarvitse sitten täällä kitistä.

        Ja mikähän se sinun diagnoosisi oli? On ihan eri asia puhua jostakin masennuksesta tai muusta lievästä mielenterveyden häiriöstä kuin jostakin psykoositasoisesta sairaudesta! Et ole ollut tahdonvastaisessa hoidossa, joten aika suurella todennäköisyydellä kärsit jostakin paljon lievemmästä sairaudesta! Silloin hoitokin on aivan erillaista psykiatrien käsissä, niin lääkkeistä kuin itse muustakin kohtelusta lähtien! Sama pätee ympäristöön.

      • psykoottinen-
        Ylpeähullu kirjoitti:

        Se että ihminen joutuu(pääsee) pakkohoitoon kertoo jotakin ihmisen tilasta. Jos joku kokee kohdanneensa vääryyttä niin ainahan siitä voi valittaa. Psykiatria ja psykiatrit eivät ole mitään jumalia, eikä heillä ole sellaisia oikeuksia.

        Miksi yleensä hakeutua psykiatreille jos heistä on vain haittaa? Puheet vainoamisesta kertoo jo aika paljon kyseisen ihmisen tilasta...

        Ja edelleenkin lääkityksestä päättää jokainen itse. Valitettavaa että et itse huomaa omaa tilaasi mutta se on osa sairauden piirettä.

        Valitukset ei hyövää mittää psykiatrian piirissä, koska sinä potilaana olet täysin altavastaajana lääkäriarmeijan ja heidän diagnoosinuijansa alla. Eihän heidän tarvitse perustella diagnoosejaan mitenkään, kun he ovat lääkäreitä! Hehän "tietävät" koulutuksensa ja kokemuksensa tähden. Koko potilasturva ja valitus oikeus on lähinnä näennäistä! Ainoastaan siinä tapauksessa, että he tekevät jotakin "käypää hoitoa" vastaan ja siitä on mustaa valkoisella on mahdollista valittaa heistä.

        Miksikö hakeutua? No, jos ei ole kroisos pennonen ja on sairas, niin tarvitsee vähintään sairaslomaa ehkäpä jopa eläkettä tullakseen toimeen elämänsä kanssa! Harva on niin rikas, että pystyy elämään ilman säännöllistä toimeentuloa, jos ei jaksa työtään tehdä sairautensa tähden.

        Ja toinen syy miksi hakautua on se, että kun ei sinne hakeudukaan mutta jonkun muun mielestä sinun pitää hakeutua ja tekee sinusta ilmoituksen ja joudut sinne vastoin tahtoasi. Kuka tahansa voi tehdä sinusta ilmoituksen, joka otetaan haudan vakavasti silloin, kun sinulla on psykoositasoinen diagnoosi!

        Ne, jotka sinne hoitoon eivät pääse, ovat niitä mietoja tapauksia, joiden ei sinne tarvitsekaan päästä tai heillä ei ole vielä diagnoosia. Psykoosidiagnoosilla tämä järjestelmä taatusti toimii, niin että olet sisällä osastolla ennen kuin huomaatkaan.

        Ja edelleenkin, kun ihminen on pakkohoidossa häntä ei taatusti kuunnella, jos hän haluaa olla ilman lääkettä (muuta kuin äärimmäisessä poikkeustapauksessa esim. olet raskaana yms.). Sama pätee avopuoleen, heti jos kerrot olevasi ilman lääkettä tai lopettavasi sen sinulle aletaan pitää semmoiset palopuheet miksi sinun pitäisi syödä lääkkeesi lopun elämääsi, että siinä mitään vapaaehtoista enään ole. Jos oireilet, joudut lääkkeesi syömään ja sinua uhataan pakkohoidolla. Jos olet vähäoireinen ja sairaudentuntoinen silloin ehkä lääkkeettömyyttäsi katsotaan hieman suopeammin mutta sekin on täysin lääkärikohtaista ja heitä on vähemmän. Ja kela ei anna sinulle sairaslomaa/ eläkettä, jos sinua ei hoideta "käyvän hoidon" mukaisesti eli lääkitä.

        Niin missä tässä oli se vapaaehtoisuus sinun mielestäsi? Se, että sinä syöt lääkkeesi ilomielin vapaaehtoisesti ei muuta tätä järjestelmää sellaiseksi! Ainut vapaaehtoisuus mikä tapahtuu tässä maassa on se, että kotioloissa voit jättää itse lääkkeesi syömättä ja jättää sen kertomatta kenellekään. Ja sekin tapahtuu vain niissä tapauksissa, että lääkettäsi ei mitata säännöllisesti verestä tai että se ei ole piikki.

        Aidossa vapaaehtoisuudessa pitäisi voida pystyä elämään sairaana eläkkeellä ilman, että sinun edellytetään syövän lääkkeitä! Näin ei tapahdu tässä maassa! Ja turha tulla väittämään kuinka hoitoa tarvitaan, eikö syöpäpotilaskin saa itse valita käyttääkö hän solumyrkkyjä sairauteensa vai eikö käytä? Ja eikö sairasloma/eläke pitäisi saada itse sairauden tähden eikä sen tähden, että vain popsii pillerinsä? Ja koska lääkkeet keskimäärin vain huonontavat potilaan työkykyä ei pidä paikkaansa sekään väite, että sillä hoidolla yritetään välttää sairasloma/ eläke! Se kun ei pidä paikkaansa pitkällä juoksulla. Ja puhun nyt psykoosilääkkeistä! Hyvin harva ihminen pystyy käymään psykoosilääkkeillä töissä muutamaa vuotta kauempaa! Suurin osa ei sitäkään. Ja ne jotka pystyy heillä yleensä on muita alhaisempi annostus ja sen tähden hieman pidempään. Työkyvyn se vie kaikilta muutamassa vuodessa ja aiheuttaa pysyvät vauriot. Jos tuut väittään vastaan, niin esitä todistusaineisto!

      • psykoottinen-
        Ylpeähullu kirjoitti:

        Samanlaisia kokemuksia minullakin. Työpaikalla kaikki kannustavat paranemiseen ja saan levätä rauhassa, kyseessä ei ole ns. suojatyöpaikka. Hoito on ollut asiallista ja minä päätän lääkityksestä viimekädessä. Tosin pakkohoidossa en ole ollut, koska menin vapaasti sairaalaan ja osasin käyttäytyä. Monia psykiatreja olen tavannut ja eroja kyllä on, mutta kaikki ovat kuitenkin ajatelleet minun parasta hoitolinjasta huolimatta.

        Et halua kertoa diagnoosiasi, otan sen myönnytyksenä, että se on joku muu kuin psykoosisairaus (kaksisuuntainen tai skitsofrenia). Mitään muuta syytä sinulla ei ole salata sitä nikkisi takana muuta kuin se, että haluat todistella minun väitteeni vääriksi.

        On täysin eri asia olla töissä jollakin lievemmällä mielenterveyden häiriöllä, kuin psykoositasoisesti sairaana. Niihin on eri lääkkeet, eri hoidot, erillainen kohtelu psykiatrien ja sairaanhoitajien toimesta. Eli et tiedä mitään siitä, mistä tänne olet tullut puhumaan, mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Ja tuo, että et ole ollut pakkohoidossakaan puhuu sen puolesta. Miksi haluat antaa kuvan, että tiedät mitä me psykoottiset koemme hoitojärjestelmässä/ yhteiskunnassa, kun et sitä edes taida tietää henkilökohtaisesti?

      • Ylpeähullu
        psykoottinen- kirjoitti:

        Valitukset ei hyövää mittää psykiatrian piirissä, koska sinä potilaana olet täysin altavastaajana lääkäriarmeijan ja heidän diagnoosinuijansa alla. Eihän heidän tarvitse perustella diagnoosejaan mitenkään, kun he ovat lääkäreitä! Hehän "tietävät" koulutuksensa ja kokemuksensa tähden. Koko potilasturva ja valitus oikeus on lähinnä näennäistä! Ainoastaan siinä tapauksessa, että he tekevät jotakin "käypää hoitoa" vastaan ja siitä on mustaa valkoisella on mahdollista valittaa heistä.

        Miksikö hakeutua? No, jos ei ole kroisos pennonen ja on sairas, niin tarvitsee vähintään sairaslomaa ehkäpä jopa eläkettä tullakseen toimeen elämänsä kanssa! Harva on niin rikas, että pystyy elämään ilman säännöllistä toimeentuloa, jos ei jaksa työtään tehdä sairautensa tähden.

        Ja toinen syy miksi hakautua on se, että kun ei sinne hakeudukaan mutta jonkun muun mielestä sinun pitää hakeutua ja tekee sinusta ilmoituksen ja joudut sinne vastoin tahtoasi. Kuka tahansa voi tehdä sinusta ilmoituksen, joka otetaan haudan vakavasti silloin, kun sinulla on psykoositasoinen diagnoosi!

        Ne, jotka sinne hoitoon eivät pääse, ovat niitä mietoja tapauksia, joiden ei sinne tarvitsekaan päästä tai heillä ei ole vielä diagnoosia. Psykoosidiagnoosilla tämä järjestelmä taatusti toimii, niin että olet sisällä osastolla ennen kuin huomaatkaan.

        Ja edelleenkin, kun ihminen on pakkohoidossa häntä ei taatusti kuunnella, jos hän haluaa olla ilman lääkettä (muuta kuin äärimmäisessä poikkeustapauksessa esim. olet raskaana yms.). Sama pätee avopuoleen, heti jos kerrot olevasi ilman lääkettä tai lopettavasi sen sinulle aletaan pitää semmoiset palopuheet miksi sinun pitäisi syödä lääkkeesi lopun elämääsi, että siinä mitään vapaaehtoista enään ole. Jos oireilet, joudut lääkkeesi syömään ja sinua uhataan pakkohoidolla. Jos olet vähäoireinen ja sairaudentuntoinen silloin ehkä lääkkeettömyyttäsi katsotaan hieman suopeammin mutta sekin on täysin lääkärikohtaista ja heitä on vähemmän. Ja kela ei anna sinulle sairaslomaa/ eläkettä, jos sinua ei hoideta "käyvän hoidon" mukaisesti eli lääkitä.

        Niin missä tässä oli se vapaaehtoisuus sinun mielestäsi? Se, että sinä syöt lääkkeesi ilomielin vapaaehtoisesti ei muuta tätä järjestelmää sellaiseksi! Ainut vapaaehtoisuus mikä tapahtuu tässä maassa on se, että kotioloissa voit jättää itse lääkkeesi syömättä ja jättää sen kertomatta kenellekään. Ja sekin tapahtuu vain niissä tapauksissa, että lääkettäsi ei mitata säännöllisesti verestä tai että se ei ole piikki.

        Aidossa vapaaehtoisuudessa pitäisi voida pystyä elämään sairaana eläkkeellä ilman, että sinun edellytetään syövän lääkkeitä! Näin ei tapahdu tässä maassa! Ja turha tulla väittämään kuinka hoitoa tarvitaan, eikö syöpäpotilaskin saa itse valita käyttääkö hän solumyrkkyjä sairauteensa vai eikö käytä? Ja eikö sairasloma/eläke pitäisi saada itse sairauden tähden eikä sen tähden, että vain popsii pillerinsä? Ja koska lääkkeet keskimäärin vain huonontavat potilaan työkykyä ei pidä paikkaansa sekään väite, että sillä hoidolla yritetään välttää sairasloma/ eläke! Se kun ei pidä paikkaansa pitkällä juoksulla. Ja puhun nyt psykoosilääkkeistä! Hyvin harva ihminen pystyy käymään psykoosilääkkeillä töissä muutamaa vuotta kauempaa! Suurin osa ei sitäkään. Ja ne jotka pystyy heillä yleensä on muita alhaisempi annostus ja sen tähden hieman pidempään. Työkyvyn se vie kaikilta muutamassa vuodessa ja aiheuttaa pysyvät vauriot. Jos tuut väittään vastaan, niin esitä todistusaineisto!

        Miksi sinne pakkohoitoon yleensä joudutaan? Lue lakia niin tiedät. 3 eri lääkäriä päättää asiasta ennenkuin pakkohoito päätös on tehty.

        Psykoosi ei johda automaattisesti osastolle. Itse menin osastolle vapaaehtoisesti ja pääsin avolle koska osaan käyttäytyä.

        Sanomisistasi saa sellaisen käsityksen ettei aihetta pakkohoidolle mielestäsi ole. Käsitykseni ja kokemukseni mukaan sairaalaan ei kyllä oteta ketään huvikseen paikkoja täyttämään.

        Miksi koet tarvetta vähätellä linun sairauttani? Tekeekö se sinun mielipiteestäsi jotenkin oikeamman? Olenko kertonut diagnoosiani sinulle?

        Ikävää että sinulla on huonoja kokemuksia hoidosta, kai se on sitten niin yksilöllistä miten me koemme tilanteet.

      • pipilaari
        psykoottinen- kirjoitti:

        Ja mikähän se sinun diagnoosisi oli? On ihan eri asia puhua jostakin masennuksesta tai muusta lievästä mielenterveyden häiriöstä kuin jostakin psykoositasoisesta sairaudesta! Et ole ollut tahdonvastaisessa hoidossa, joten aika suurella todennäköisyydellä kärsit jostakin paljon lievemmästä sairaudesta! Silloin hoitokin on aivan erillaista psykiatrien käsissä, niin lääkkeistä kuin itse muustakin kohtelusta lähtien! Sama pätee ympäristöön.

        Niin kyllähän se hoito on vaativampaa psykoosista kärsivän henkilön kohdalla varsinkin kun he eivät omasta mielestään koe olevansa sairaita eivätkä tarvitse hoitoa tai lääkitystä. Näin olen myös itse kokenut enkä halunnut hoitoa tai lääkkeitä koska eihän minussa mitään vikaa ollut vaikka kuvittelin ja kuulin kaikenlaista. Kimppuuni on käynyt psykoosissa oleva ihminen joka kuristi minua ja väitti minun vieneeni hänen hampaansa. Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan.

      • Fillariaaa
        Ylpeähullu kirjoitti:

        Se että ihminen joutuu(pääsee) pakkohoitoon kertoo jotakin ihmisen tilasta. Jos joku kokee kohdanneensa vääryyttä niin ainahan siitä voi valittaa. Psykiatria ja psykiatrit eivät ole mitään jumalia, eikä heillä ole sellaisia oikeuksia.

        Miksi yleensä hakeutua psykiatreille jos heistä on vain haittaa? Puheet vainoamisesta kertoo jo aika paljon kyseisen ihmisen tilasta...

        Ja edelleenkin lääkityksestä päättää jokainen itse. Valitettavaa että et itse huomaa omaa tilaasi mutta se on osa sairauden piirettä.

        Et ymmärrä mitään psykiatriasta. Ehkä ymmärtämättömyytesi johtuu harhaluuloisuussairaudestasi?

      • Fillariaaa
        Ylpeähullu kirjoitti:

        Miksi sinne pakkohoitoon yleensä joudutaan? Lue lakia niin tiedät. 3 eri lääkäriä päättää asiasta ennenkuin pakkohoito päätös on tehty.

        Psykoosi ei johda automaattisesti osastolle. Itse menin osastolle vapaaehtoisesti ja pääsin avolle koska osaan käyttäytyä.

        Sanomisistasi saa sellaisen käsityksen ettei aihetta pakkohoidolle mielestäsi ole. Käsitykseni ja kokemukseni mukaan sairaalaan ei kyllä oteta ketään huvikseen paikkoja täyttämään.

        Miksi koet tarvetta vähätellä linun sairauttani? Tekeekö se sinun mielipiteestäsi jotenkin oikeamman? Olenko kertonut diagnoosiani sinulle?

        Ikävää että sinulla on huonoja kokemuksia hoidosta, kai se on sitten niin yksilöllistä miten me koemme tilanteet.

        "Miksi sinne pakkohoitoon yleensä joudutaan?"

        Osaatkohan edes itse vastata kysymykseesi? 99/100 ei osaa vastata tuohon kysymykseen mitenkään järkiperäisesti.

        "3 eri lääkäriä päättää asiasta ennenkuin pakkohoito päätös on tehty."

        Ei pidä paikkaansa. Yksi "lääkäri" päättää asiasta ja toinen toimii yleensä kumileimasimena näkemättä henkilöä.

        "Pääsin avolle koska osaan käyttäytyä."

        Toisin sanoen mitä psykiatria teki oli kontrolloi sinun käytöstäsi. Mitä tekemistä tällä on sairauksien kanssa? Kysyn, koska olen kiinnostunut tietämään ymmärrätkö juuri äsken kirjoittamasi toteamuksen merkityksen, tunnustatko siis, että psykiatria toimii yhteiskunnassa sosiaalikontrollin välineenä näennäislääketieteellisyyden varjolla? Kirjoittaessasi käytät jatkuvasti sanaa hoitaa. Mitä tarkoitat hoitamisella?

      • Googuu

        "Yksi "lääkäri" päättää asiasta ja toinen toimii yleensä kumileimasimena näkemättä henkilöä."Juuri näin ainakin minun tapauksessa kävi.En jutellut niiden kahden psyken kanssa joiden nimi oli pakkohoitopäätöksessä.Varsinainen sadistipuoskari joka minua "hoiti" mätki 2 viikon tuomioita perätysten ja lääkitsi minut siihen kuntoon että alkoi puhua jotta tarvitsen edunvalvojan.Onneksi "hoito" keskeytettiin eikä hän päässyt "hoitamaan" minua neurolepteillä mikä oli hänen suunnitelmissaan.Mutta kylläpä tulin silti huonossa kunnossa hoidosta pois.

      • psykoottinen-
        pipilaari kirjoitti:

        Niin kyllähän se hoito on vaativampaa psykoosista kärsivän henkilön kohdalla varsinkin kun he eivät omasta mielestään koe olevansa sairaita eivätkä tarvitse hoitoa tai lääkitystä. Näin olen myös itse kokenut enkä halunnut hoitoa tai lääkkeitä koska eihän minussa mitään vikaa ollut vaikka kuvittelin ja kuulin kaikenlaista. Kimppuuni on käynyt psykoosissa oleva ihminen joka kuristi minua ja väitti minun vieneeni hänen hampaansa. Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan.

        "Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan."

        Sairaus ei vie valtaa keneltäkään, se on psykiatrien keksimä myytti! Ihminen on sairaanakin vastuussa teoistaan ja kykenee hillitsemään itsensä, jos niin tahtoo. Se, että kaikki eivät halua tahtoa tätä, ei muuta tosiasiaa miksikään! Riippuu täysin ihmisen omasta moraalista mitä hän tekee psykoosinsa aikana. Jos hänen mielestään riehumisessa tai väkivaltakäytöksessä ei ole mitään vikaa terveenäkään, voi hän tehdä mitä tekoja hyvänsä sairaanakin. Tämä on hänen moraalinsa ja jokainen ihminen tekee kaikki tekonsa oman sisäisen moraalisäännöstönsä lävitse. Se joko hyväksyy teon tai ei hyväksy. Tosin ihminen voi rikkoa omaa moraalisäännöstöään vastaan terveenäkin mutta se on epätodennäköisempää. Ja sekin on hänen valintansa. Jos hän päättää olla tekemättä jonkun teon hän käyttää yksinkertaisesti itsehillintää niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Psykiatrien pitäisi lakata ottamasta vastuu teoista ihmisiltä. Kaikki, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyä moraalisäännöstöä vastaan (laki) kuuluvat siis vankilaan, eikä suljetulle osastolle. Tällä sairaus ottaa vallan myytin varassa lepää koko pakkohoitoajattelu!

        Siitä huolimatta, että tämä ei kelpaa kaikille, varsinkaan ateistiselle psykiatrialle, niin mistä johtuu se, että raamattu (siis Jumala) ei erottele ihmisiä, kun he tekevät jotakin väärin hänen lakejaan vastaan? Kaikille on samat säännöt. Koska Jumala loi ihmisen ja tietää tämän, että nämä "psyykesairaudet" eivät estä ihmistä elämästä oikein, jos hän vain itse niin valitsee ja tahtoo. Sitä paitsi todistan omasta sairaasta kokemuksestani juuri edellä mainitun! Minä olisin voinut sairaudessani tehdä vaikka mitä kauheaa ja minulla, jos kenellä oli siihen vielä sairauden puolelta vaikka mitä sairaita yllykkeitä mutta enpäs tehnyt! Olen elänyt läpi vuosia psykoottisena ihmisenä ilman lääkitystä ja olin todella sairas! Milläs selität tämän, jos uskot tuohon "sairaus ottaa vallan" myyttiin? Mun koko elämä todistaa aivan toista! (Nyt olen hyvin pitkälle parantunut, kiitos ja kunnia yksin Jumalalle.)

        En silti ota kunniaa tästäkään itselleni vaan annan sen Jumalalle, sillä hän on minut varjellut, sitä olen myös rukoillut, ja häneltä olen saanut moraalini sekä itsehillinnän, joka on yksi Hengen hedelmistä. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Mutta on tässä minunkin pitänyt valita oikein tekeminen ja haluta sitä, sekä hillitä itseni eli käyttää tahtoani. Ei Jumala ketään niin sanotusti pakota elämään tahdossansa, jos ihminen ei itse sitä halua. Ihmiset eivät ole robotteja, heillä on vapaus valita.

        Raamattu ei puhu muista ihmisistä, jotka ns. menettävät itsehillinnän, kuin riivatuista. He ovat väkivaltaisia niin itselle kuin toisillekin. Minun käsitykseni on se, että siihen tilaan ei voi joutua ihminen ilman jotakin omaa valintaansa (harrastaa noituutta, okkultismia, epäjumalanpalvontaa yms.). Eli he itse ovat vastuussa tilanteestaan, että joutuvat riivatuiksi. He ovat itse olleet yhteydessä näihin pahoihin henkiin. Näin olen käsittänyt. Pahat henget ovat voimakkaampia kuin ihminen ja tällöin he eivät kykene hillitsemään itseänsä. Se, että ateistinen psykiatria ei tunnusta riivaustilaa omakseen, johtaa väistämättä siihen, että he saavat jonkun psyykediagnoosin, yleensä skitsofrenia. Sitten kaikki skitsofreenikot joutuvat kärsimään tästä, luullaan että sairaus aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty hillitsemään itseänsä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Eikä heidänkään tukkoon lääkitsemisensä mitenkään auta heidänkään tilannettaan. Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa heidät näistä pahoista hengistä.

      • psykoottinen-
        Googuu kirjoitti:

        "Yksi "lääkäri" päättää asiasta ja toinen toimii yleensä kumileimasimena näkemättä henkilöä."Juuri näin ainakin minun tapauksessa kävi.En jutellut niiden kahden psyken kanssa joiden nimi oli pakkohoitopäätöksessä.Varsinainen sadistipuoskari joka minua "hoiti" mätki 2 viikon tuomioita perätysten ja lääkitsi minut siihen kuntoon että alkoi puhua jotta tarvitsen edunvalvojan.Onneksi "hoito" keskeytettiin eikä hän päässyt "hoitamaan" minua neurolepteillä mikä oli hänen suunnitelmissaan.Mutta kylläpä tulin silti huonossa kunnossa hoidosta pois.

        Otan osaa, sinulle on tehty kamalaa vääryyttä! Hirveätä lääkeväkivaltaa! Saat olla onnellinen, että selvisit tästä "hoidosta" ylipäänsä selväjärkisenä tai edes hengissä!

        Nämä psykiatrian lääkärithän eivät ajattele omilla aivoillaan vaan heillä on sellainen toimintaperiaate, että kun ensimmäinen lääkäri on ottanut jonkun hoitolinjan ja tehnyt diagnoosin, he vain jatkavat sitä. Mitä turhaa vaivata päätään, mikä tilanne on kyseessä. He ovat kollegoilleen uskollisia ja vetävät niin sanotusti yhtä köyttä. Ei psykiatri toista psykiatria pure ja ala epäilemään heidän tekemiään diagnooseja tai hoitokäytäntöjä muuta kuin jossakin äärimmäisessä tapauksessa.

      • Mitä_psykoosi_on
        psykoottinen- kirjoitti:

        "Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan."

        Sairaus ei vie valtaa keneltäkään, se on psykiatrien keksimä myytti! Ihminen on sairaanakin vastuussa teoistaan ja kykenee hillitsemään itsensä, jos niin tahtoo. Se, että kaikki eivät halua tahtoa tätä, ei muuta tosiasiaa miksikään! Riippuu täysin ihmisen omasta moraalista mitä hän tekee psykoosinsa aikana. Jos hänen mielestään riehumisessa tai väkivaltakäytöksessä ei ole mitään vikaa terveenäkään, voi hän tehdä mitä tekoja hyvänsä sairaanakin. Tämä on hänen moraalinsa ja jokainen ihminen tekee kaikki tekonsa oman sisäisen moraalisäännöstönsä lävitse. Se joko hyväksyy teon tai ei hyväksy. Tosin ihminen voi rikkoa omaa moraalisäännöstöään vastaan terveenäkin mutta se on epätodennäköisempää. Ja sekin on hänen valintansa. Jos hän päättää olla tekemättä jonkun teon hän käyttää yksinkertaisesti itsehillintää niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Psykiatrien pitäisi lakata ottamasta vastuu teoista ihmisiltä. Kaikki, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyä moraalisäännöstöä vastaan (laki) kuuluvat siis vankilaan, eikä suljetulle osastolle. Tällä sairaus ottaa vallan myytin varassa lepää koko pakkohoitoajattelu!

        Siitä huolimatta, että tämä ei kelpaa kaikille, varsinkaan ateistiselle psykiatrialle, niin mistä johtuu se, että raamattu (siis Jumala) ei erottele ihmisiä, kun he tekevät jotakin väärin hänen lakejaan vastaan? Kaikille on samat säännöt. Koska Jumala loi ihmisen ja tietää tämän, että nämä "psyykesairaudet" eivät estä ihmistä elämästä oikein, jos hän vain itse niin valitsee ja tahtoo. Sitä paitsi todistan omasta sairaasta kokemuksestani juuri edellä mainitun! Minä olisin voinut sairaudessani tehdä vaikka mitä kauheaa ja minulla, jos kenellä oli siihen vielä sairauden puolelta vaikka mitä sairaita yllykkeitä mutta enpäs tehnyt! Olen elänyt läpi vuosia psykoottisena ihmisenä ilman lääkitystä ja olin todella sairas! Milläs selität tämän, jos uskot tuohon "sairaus ottaa vallan" myyttiin? Mun koko elämä todistaa aivan toista! (Nyt olen hyvin pitkälle parantunut, kiitos ja kunnia yksin Jumalalle.)

        En silti ota kunniaa tästäkään itselleni vaan annan sen Jumalalle, sillä hän on minut varjellut, sitä olen myös rukoillut, ja häneltä olen saanut moraalini sekä itsehillinnän, joka on yksi Hengen hedelmistä. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Mutta on tässä minunkin pitänyt valita oikein tekeminen ja haluta sitä, sekä hillitä itseni eli käyttää tahtoani. Ei Jumala ketään niin sanotusti pakota elämään tahdossansa, jos ihminen ei itse sitä halua. Ihmiset eivät ole robotteja, heillä on vapaus valita.

        Raamattu ei puhu muista ihmisistä, jotka ns. menettävät itsehillinnän, kuin riivatuista. He ovat väkivaltaisia niin itselle kuin toisillekin. Minun käsitykseni on se, että siihen tilaan ei voi joutua ihminen ilman jotakin omaa valintaansa (harrastaa noituutta, okkultismia, epäjumalanpalvontaa yms.). Eli he itse ovat vastuussa tilanteestaan, että joutuvat riivatuiksi. He ovat itse olleet yhteydessä näihin pahoihin henkiin. Näin olen käsittänyt. Pahat henget ovat voimakkaampia kuin ihminen ja tällöin he eivät kykene hillitsemään itseänsä. Se, että ateistinen psykiatria ei tunnusta riivaustilaa omakseen, johtaa väistämättä siihen, että he saavat jonkun psyykediagnoosin, yleensä skitsofrenia. Sitten kaikki skitsofreenikot joutuvat kärsimään tästä, luullaan että sairaus aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty hillitsemään itseänsä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Eikä heidänkään tukkoon lääkitsemisensä mitenkään auta heidänkään tilannettaan. Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa heidät näistä pahoista hengistä.

        Pitääkö psykoosissa olla halu/tarve riehua? Olla väkivaltainen?

      • syyntakeettomina_
        psykoottinen- kirjoitti:

        "Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan."

        Sairaus ei vie valtaa keneltäkään, se on psykiatrien keksimä myytti! Ihminen on sairaanakin vastuussa teoistaan ja kykenee hillitsemään itsensä, jos niin tahtoo. Se, että kaikki eivät halua tahtoa tätä, ei muuta tosiasiaa miksikään! Riippuu täysin ihmisen omasta moraalista mitä hän tekee psykoosinsa aikana. Jos hänen mielestään riehumisessa tai väkivaltakäytöksessä ei ole mitään vikaa terveenäkään, voi hän tehdä mitä tekoja hyvänsä sairaanakin. Tämä on hänen moraalinsa ja jokainen ihminen tekee kaikki tekonsa oman sisäisen moraalisäännöstönsä lävitse. Se joko hyväksyy teon tai ei hyväksy. Tosin ihminen voi rikkoa omaa moraalisäännöstöään vastaan terveenäkin mutta se on epätodennäköisempää. Ja sekin on hänen valintansa. Jos hän päättää olla tekemättä jonkun teon hän käyttää yksinkertaisesti itsehillintää niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Psykiatrien pitäisi lakata ottamasta vastuu teoista ihmisiltä. Kaikki, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyä moraalisäännöstöä vastaan (laki) kuuluvat siis vankilaan, eikä suljetulle osastolle. Tällä sairaus ottaa vallan myytin varassa lepää koko pakkohoitoajattelu!

        Siitä huolimatta, että tämä ei kelpaa kaikille, varsinkaan ateistiselle psykiatrialle, niin mistä johtuu se, että raamattu (siis Jumala) ei erottele ihmisiä, kun he tekevät jotakin väärin hänen lakejaan vastaan? Kaikille on samat säännöt. Koska Jumala loi ihmisen ja tietää tämän, että nämä "psyykesairaudet" eivät estä ihmistä elämästä oikein, jos hän vain itse niin valitsee ja tahtoo. Sitä paitsi todistan omasta sairaasta kokemuksestani juuri edellä mainitun! Minä olisin voinut sairaudessani tehdä vaikka mitä kauheaa ja minulla, jos kenellä oli siihen vielä sairauden puolelta vaikka mitä sairaita yllykkeitä mutta enpäs tehnyt! Olen elänyt läpi vuosia psykoottisena ihmisenä ilman lääkitystä ja olin todella sairas! Milläs selität tämän, jos uskot tuohon "sairaus ottaa vallan" myyttiin? Mun koko elämä todistaa aivan toista! (Nyt olen hyvin pitkälle parantunut, kiitos ja kunnia yksin Jumalalle.)

        En silti ota kunniaa tästäkään itselleni vaan annan sen Jumalalle, sillä hän on minut varjellut, sitä olen myös rukoillut, ja häneltä olen saanut moraalini sekä itsehillinnän, joka on yksi Hengen hedelmistä. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Mutta on tässä minunkin pitänyt valita oikein tekeminen ja haluta sitä, sekä hillitä itseni eli käyttää tahtoani. Ei Jumala ketään niin sanotusti pakota elämään tahdossansa, jos ihminen ei itse sitä halua. Ihmiset eivät ole robotteja, heillä on vapaus valita.

        Raamattu ei puhu muista ihmisistä, jotka ns. menettävät itsehillinnän, kuin riivatuista. He ovat väkivaltaisia niin itselle kuin toisillekin. Minun käsitykseni on se, että siihen tilaan ei voi joutua ihminen ilman jotakin omaa valintaansa (harrastaa noituutta, okkultismia, epäjumalanpalvontaa yms.). Eli he itse ovat vastuussa tilanteestaan, että joutuvat riivatuiksi. He ovat itse olleet yhteydessä näihin pahoihin henkiin. Näin olen käsittänyt. Pahat henget ovat voimakkaampia kuin ihminen ja tällöin he eivät kykene hillitsemään itseänsä. Se, että ateistinen psykiatria ei tunnusta riivaustilaa omakseen, johtaa väistämättä siihen, että he saavat jonkun psyykediagnoosin, yleensä skitsofrenia. Sitten kaikki skitsofreenikot joutuvat kärsimään tästä, luullaan että sairaus aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty hillitsemään itseänsä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Eikä heidänkään tukkoon lääkitsemisensä mitenkään auta heidänkään tilannettaan. Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa heidät näistä pahoista hengistä.

        Olisikohan tässä mitään mielenkiintoista: TV 2, tänään klo 22:13, Theroux ja syyntakeettomina tuomitut.

        TV2 keskiviikkona 13.1. klo 22.13 ja torstaina 14.1. klo 10.28. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        1/2. LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen.

        TV2 keskiviikkona 20.1. klo 22 ja torstaina 21.1. klo 10.30. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        2/2. Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan.
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

      • syyntakeettomina_
        psykoottinen- kirjoitti:

        "Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan."

        Sairaus ei vie valtaa keneltäkään, se on psykiatrien keksimä myytti! Ihminen on sairaanakin vastuussa teoistaan ja kykenee hillitsemään itsensä, jos niin tahtoo. Se, että kaikki eivät halua tahtoa tätä, ei muuta tosiasiaa miksikään! Riippuu täysin ihmisen omasta moraalista mitä hän tekee psykoosinsa aikana. Jos hänen mielestään riehumisessa tai väkivaltakäytöksessä ei ole mitään vikaa terveenäkään, voi hän tehdä mitä tekoja hyvänsä sairaanakin. Tämä on hänen moraalinsa ja jokainen ihminen tekee kaikki tekonsa oman sisäisen moraalisäännöstönsä lävitse. Se joko hyväksyy teon tai ei hyväksy. Tosin ihminen voi rikkoa omaa moraalisäännöstöään vastaan terveenäkin mutta se on epätodennäköisempää. Ja sekin on hänen valintansa. Jos hän päättää olla tekemättä jonkun teon hän käyttää yksinkertaisesti itsehillintää niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Psykiatrien pitäisi lakata ottamasta vastuu teoista ihmisiltä. Kaikki, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyä moraalisäännöstöä vastaan (laki) kuuluvat siis vankilaan, eikä suljetulle osastolle. Tällä sairaus ottaa vallan myytin varassa lepää koko pakkohoitoajattelu!

        Siitä huolimatta, että tämä ei kelpaa kaikille, varsinkaan ateistiselle psykiatrialle, niin mistä johtuu se, että raamattu (siis Jumala) ei erottele ihmisiä, kun he tekevät jotakin väärin hänen lakejaan vastaan? Kaikille on samat säännöt. Koska Jumala loi ihmisen ja tietää tämän, että nämä "psyykesairaudet" eivät estä ihmistä elämästä oikein, jos hän vain itse niin valitsee ja tahtoo. Sitä paitsi todistan omasta sairaasta kokemuksestani juuri edellä mainitun! Minä olisin voinut sairaudessani tehdä vaikka mitä kauheaa ja minulla, jos kenellä oli siihen vielä sairauden puolelta vaikka mitä sairaita yllykkeitä mutta enpäs tehnyt! Olen elänyt läpi vuosia psykoottisena ihmisenä ilman lääkitystä ja olin todella sairas! Milläs selität tämän, jos uskot tuohon "sairaus ottaa vallan" myyttiin? Mun koko elämä todistaa aivan toista! (Nyt olen hyvin pitkälle parantunut, kiitos ja kunnia yksin Jumalalle.)

        En silti ota kunniaa tästäkään itselleni vaan annan sen Jumalalle, sillä hän on minut varjellut, sitä olen myös rukoillut, ja häneltä olen saanut moraalini sekä itsehillinnän, joka on yksi Hengen hedelmistä. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Mutta on tässä minunkin pitänyt valita oikein tekeminen ja haluta sitä, sekä hillitä itseni eli käyttää tahtoani. Ei Jumala ketään niin sanotusti pakota elämään tahdossansa, jos ihminen ei itse sitä halua. Ihmiset eivät ole robotteja, heillä on vapaus valita.

        Raamattu ei puhu muista ihmisistä, jotka ns. menettävät itsehillinnän, kuin riivatuista. He ovat väkivaltaisia niin itselle kuin toisillekin. Minun käsitykseni on se, että siihen tilaan ei voi joutua ihminen ilman jotakin omaa valintaansa (harrastaa noituutta, okkultismia, epäjumalanpalvontaa yms.). Eli he itse ovat vastuussa tilanteestaan, että joutuvat riivatuiksi. He ovat itse olleet yhteydessä näihin pahoihin henkiin. Näin olen käsittänyt. Pahat henget ovat voimakkaampia kuin ihminen ja tällöin he eivät kykene hillitsemään itseänsä. Se, että ateistinen psykiatria ei tunnusta riivaustilaa omakseen, johtaa väistämättä siihen, että he saavat jonkun psyykediagnoosin, yleensä skitsofrenia. Sitten kaikki skitsofreenikot joutuvat kärsimään tästä, luullaan että sairaus aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty hillitsemään itseänsä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Eikä heidänkään tukkoon lääkitsemisensä mitenkään auta heidänkään tilannettaan. Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa heidät näistä pahoista hengistä.

        Olisikohan tässä mitään mielenkiintoista: TV 2, tänään klo 22:13, Theroux ja syyntakeettomina tuomitut.

        TV2 keskiviikkona 13.1. klo 22.13 ja torstaina 14.1. klo 10.28. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        1/2. LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen.

        TV2 keskiviikkona 20.1. klo 22 ja torstaina 21.1. klo 10.30. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        2/2. Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan.
        yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

      • paska_esittely

        "LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen."

        Sairaudentunnottomuus on psykiatrista propagandaa, jolla perustellaan psykiatrisen pakottamisen näennäismoraalisuus.

        "Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan."

        Vastuu ja vapaus ovat saman kolikon kääntöpuolia. Jos vastuu ihmisen elämästä laitetaan psykiatrien huostaan, on vapaus mennyttä uhreilta.

      • Fillariaaa
        syyntakeettomina_ kirjoitti:

        Olisikohan tässä mitään mielenkiintoista: TV 2, tänään klo 22:13, Theroux ja syyntakeettomina tuomitut.

        TV2 keskiviikkona 13.1. klo 22.13 ja torstaina 14.1. klo 10.28. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        1/2. LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen.

        TV2 keskiviikkona 20.1. klo 22 ja torstaina 21.1. klo 10.30. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        2/2. Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan.
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

        Erittäin hyvä dokkari. Suosittelen kaikille joita kiinnostaa nähdä läheltä millaista kusettamista psykiatria on. Loius Theroux:n By Reason of Insanity tarjoaa ehkä niitä parhaita mahdollisuuksia arvioida itse miten pseudotieteellistä teeskentelyä koko vankimielisairaala"hoito" mielisairaiksi leimattuja rikollisiakin kohtaan on.

        Viisi tähteä.

      • 666666666
        psykoottinen- kirjoitti:

        "Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan."

        Sairaus ei vie valtaa keneltäkään, se on psykiatrien keksimä myytti! Ihminen on sairaanakin vastuussa teoistaan ja kykenee hillitsemään itsensä, jos niin tahtoo. Se, että kaikki eivät halua tahtoa tätä, ei muuta tosiasiaa miksikään! Riippuu täysin ihmisen omasta moraalista mitä hän tekee psykoosinsa aikana. Jos hänen mielestään riehumisessa tai väkivaltakäytöksessä ei ole mitään vikaa terveenäkään, voi hän tehdä mitä tekoja hyvänsä sairaanakin. Tämä on hänen moraalinsa ja jokainen ihminen tekee kaikki tekonsa oman sisäisen moraalisäännöstönsä lävitse. Se joko hyväksyy teon tai ei hyväksy. Tosin ihminen voi rikkoa omaa moraalisäännöstöään vastaan terveenäkin mutta se on epätodennäköisempää. Ja sekin on hänen valintansa. Jos hän päättää olla tekemättä jonkun teon hän käyttää yksinkertaisesti itsehillintää niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Psykiatrien pitäisi lakata ottamasta vastuu teoista ihmisiltä. Kaikki, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyä moraalisäännöstöä vastaan (laki) kuuluvat siis vankilaan, eikä suljetulle osastolle. Tällä sairaus ottaa vallan myytin varassa lepää koko pakkohoitoajattelu!

        Siitä huolimatta, että tämä ei kelpaa kaikille, varsinkaan ateistiselle psykiatrialle, niin mistä johtuu se, että raamattu (siis Jumala) ei erottele ihmisiä, kun he tekevät jotakin väärin hänen lakejaan vastaan? Kaikille on samat säännöt. Koska Jumala loi ihmisen ja tietää tämän, että nämä "psyykesairaudet" eivät estä ihmistä elämästä oikein, jos hän vain itse niin valitsee ja tahtoo. Sitä paitsi todistan omasta sairaasta kokemuksestani juuri edellä mainitun! Minä olisin voinut sairaudessani tehdä vaikka mitä kauheaa ja minulla, jos kenellä oli siihen vielä sairauden puolelta vaikka mitä sairaita yllykkeitä mutta enpäs tehnyt! Olen elänyt läpi vuosia psykoottisena ihmisenä ilman lääkitystä ja olin todella sairas! Milläs selität tämän, jos uskot tuohon "sairaus ottaa vallan" myyttiin? Mun koko elämä todistaa aivan toista! (Nyt olen hyvin pitkälle parantunut, kiitos ja kunnia yksin Jumalalle.)

        En silti ota kunniaa tästäkään itselleni vaan annan sen Jumalalle, sillä hän on minut varjellut, sitä olen myös rukoillut, ja häneltä olen saanut moraalini sekä itsehillinnän, joka on yksi Hengen hedelmistä. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Mutta on tässä minunkin pitänyt valita oikein tekeminen ja haluta sitä, sekä hillitä itseni eli käyttää tahtoani. Ei Jumala ketään niin sanotusti pakota elämään tahdossansa, jos ihminen ei itse sitä halua. Ihmiset eivät ole robotteja, heillä on vapaus valita.

        Raamattu ei puhu muista ihmisistä, jotka ns. menettävät itsehillinnän, kuin riivatuista. He ovat väkivaltaisia niin itselle kuin toisillekin. Minun käsitykseni on se, että siihen tilaan ei voi joutua ihminen ilman jotakin omaa valintaansa (harrastaa noituutta, okkultismia, epäjumalanpalvontaa yms.). Eli he itse ovat vastuussa tilanteestaan, että joutuvat riivatuiksi. He ovat itse olleet yhteydessä näihin pahoihin henkiin. Näin olen käsittänyt. Pahat henget ovat voimakkaampia kuin ihminen ja tällöin he eivät kykene hillitsemään itseänsä. Se, että ateistinen psykiatria ei tunnusta riivaustilaa omakseen, johtaa väistämättä siihen, että he saavat jonkun psyykediagnoosin, yleensä skitsofrenia. Sitten kaikki skitsofreenikot joutuvat kärsimään tästä, luullaan että sairaus aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty hillitsemään itseänsä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Eikä heidänkään tukkoon lääkitsemisensä mitenkään auta heidänkään tilannettaan. Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa heidät näistä pahoista hengistä.

        Ihminen joka on täysin sekaisin ei kykene ajattelemaan asioita rationaalisesti eikä ymmärrä tekojensa seurauksia. Siinä mikään kuvitteellinen yläkerran äijä auta. Mieti nyt itsekin mitä puhut. Riivattuja ja pahoja henkiä, noituutta ja okkultismiä. Oletko syönyt sieniä?

      • ylpeahullu

        Valitettavaa on että monesti ihmiset uskovat parantuneensa Jumalan avulla ja jättävät lääkkeet pois. Tästä seuraa seuraava sairausjakso ja siihen saata liittyä vahvojakin uskonnollisia kokemuksia (maniassa).

        Kyllähän sen huomaa terve ihminen kirjoitteluista ketkä ovat sairaana täällä, valitettavasti. Yleensä he vastustavat juuri psykiatriaa hyvin voimakkaasti.

        Toki on tapauksia joissa potilasta on kohdeltu väärin vaikkapa pakkohoidossa mutta siihenkin on oma valitusmenettely. Oikeusasiamiehen päätöksistä huomaa että vääryksiin kyllä puututaan.

      • ffffffccccc

        Kuinkahan monta oikeusasiamiehelle tullutta valitusta ei oteta tosissaan? Arvaan että suurta osaa.

      • psykoottinen-
        paska_esittely kirjoitti:

        "LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen."

        Sairaudentunnottomuus on psykiatrista propagandaa, jolla perustellaan psykiatrisen pakottamisen näennäismoraalisuus.

        "Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan."

        Vastuu ja vapaus ovat saman kolikon kääntöpuolia. Jos vastuu ihmisen elämästä laitetaan psykiatrien huostaan, on vapaus mennyttä uhreilta.

        Samaa mieltä! Sairaudentunto, vastuu ja vapaus kysymyksessä.

        Sairaudentunnottomuus on psykiatrien keksintö sekin. Tosi asiassa psykoottisesti sairas voi olla samaan aikaan sairaudentuntoinen ja sairaudentunnoton! Niin kauan kuin ihmisellä on psykoottista oireilua, hän on oikeasti sairas. Kun hän lakkaa kärsimästä oireilustaan hän vasta on terve ja pystyy näkemään koko sairautensa. Tähän tosin nykypsykiatria ei millään hoidoilla pysty ja kaikki psykoottiset ovat enemmän tai vähemmän sairaita hoidostaan huolimatta!

        Tämä edellä mainittu johtuu siitä tosiasiasta, että ihmisen sairaus kehittää uusia oireita ja tarinoita sitä mukaa, kun potilas pääsee kartalle aikaisemmasta oireilustaan. Yhden asian hän voi ymmärtää ja toisesta olla pihalla kuin lumiukko. Ei sairautta pysty päihittämään sen tähden sairaudentunnolla! Psykiatrit ovat aaseja, kun eivät myönnä tätä! Mutta siinä he suojelevat oman hoitonsa mainetta! Heidänhän täytyisi myöntää, että psykoottiset ihmiset kulkevat vapaalla jalalla vaikka ovatkin lääkittyjä! Ja koska he ovat pelotelleet ihmiset, että sellainen vasta vaarallista onkin, on tässä vaikea pähkinä purtavaksi, milläs tämän selität, että yksi psykoottinen on vaaraksi ja toinen ei olekaan? Sairaudentunnolla.

        Oikea parantunut eli siis sairaudentuntoinen on siis vain se, jolla oirehtiminen on kokonaan loppunut tai ne oireet mitä hänellä on, ovat samanlaisia kuin aiemmin eli siis vain jäänteitä ja hän on niistä jo perillä. Yleensä tämä tapahtuu vasta siinä vaiheessa, kun ihminen alkaa toipumaan ja siis sairaus lakkaa kehittämästä koko ajan uutta materiaalia. Toipuminenhan tapahtuu vähän kerrassaan ja oireet ensin jäävät junnaamaan paikoillaan ja sitten nekin alkavat vähenemään, lopulta niitä esiintyy vain ”stressitilanteissa” kunnes oireet loppuvat kokonaan. Ja tässäkin sairauden tuntoinen sairas tarvitsee itsehillintää ihan niinkuin se sairaudentunnoton psykoosissa oleva ihminenkin. Sairaudentuntoisella voi olla ihan yhtä pahat oireet, siis olla täydessä psykoosissa, kuin täydessä psykoosissa olevalla sairaudentunnottomallakin on! Siis sairaudentuntoisuus ei ole mikään vakuutus siitä, että ihminen vielä on paremmassa kunnossa. Tosin alku se voi olla siihen. Ja se voi olla merkki siitä, jos tilannetta osataan tulkita muultakin osin. Mutta tätähän psykiatrit eivät osaa!

        Oikeastaan se on aika mahdotonta tietää kenenkään muun kuin henkilön itse! Ulkoapäin ei pysty näkemään ihmisen motiiveihin miksi hän tekee jotakin mitä hän tekee. Oireet mitä psykiatrit ulkoapäin tuijottavat eivät itsessään välttämättä kaikilla näy jotenkin itselle tai toisille tuhoisalla tavalla, eikä muutenkaan epänormaalina käyttäytymisenä ja silti ne teot on tehty psykoottisin ajatusmotiivein eli ovat olleet henkilön sairautta. Näitä tapauksiahan psykiatrit eivät erota ensinkään normaaleista! Samoin he sekoittavat täysin normaalien ihmisten käytöstä psyykkisistä ongelmista johtuviksi, kun he tuijottavat oirelistojaan miten joku heidän mielestään kyseisessä sairaudessa toimii. Samoja asioita voi tehdä ilman psykoottista ajatuskuviotakin ja täysin terveenäkin. Näin tervekin voi saada mielenterveysdiagnoosin, koska psykiatrit eivät tajua motiivien päälle mitään, eivätkä psykoottisen sairaan ajatusmaailman päälle mitään.

        Että mitä järkeä on tässä koko sairaudentunto luokittelussa? Oikeasti parantuneita he sitten nimittävät: oireettomalla jaksolla, erottaakseen heitä näistä sairaudentuntoisista mikä sekin on valhe, koska kyllä ihmisiä paranee ihan oikeasti mutta eivät he halua päästää irti näitäkään hoitosysteemistä ja myöntää, että joku paranee. Kerran psykoottinen, niin aina heidän mielestään psykoottinen. Odotetaan vain milloin seuraavan huonomman jakson saat. ”Sairaan” leimasta et pääse eroon, kun kerran olet sen saanut.

      • psykoottinen-
        syyntakeettomina_ kirjoitti:

        Olisikohan tässä mitään mielenkiintoista: TV 2, tänään klo 22:13, Theroux ja syyntakeettomina tuomitut.

        TV2 keskiviikkona 13.1. klo 22.13 ja torstaina 14.1. klo 10.28. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        1/2. LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen.

        TV2 keskiviikkona 20.1. klo 22 ja torstaina 21.1. klo 10.30. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        2/2. Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan.
        yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

        Kukaan ei ole syyntakeeton! Sekin on psykiatrien keksintö. Ihan niinkuin muutkin rikolliset moni ei kadu tekojaan jälkikäteenkään! Miksi tällaisia sitten päästetään ulos vankiloista? He uusivat rikoksensa koska eivät näe siinä mitään väärää! Tällä ei ole mitään tekemistä sairaudentunnon kanssa. Kyse on moraaliongelmasta!

        Se, että nämä rikolliset todetaan syyntakeettomiksi ja annetaan vahva lääkitys vaan pahentaa tätä tilannetta, koska monet lääkkeet tekevät täysin turraksi ihmisen ja tuhoavat koko tunnejärjestelmän aivoistasi. Siis et tunne mitään, et siis myös synnintuntoa, tämä saa aikaiseksi sen, että sinun on myös vaikea katua tekemisesi.

        Psykopaattienhan tunnusmerkki on se, että he eivät kykene katumaan tekojaan eivätkä tuntemaan sääliä uhrejaan kohtaan. Tämän psykiatrit tiedostavat ja tunnustavat mutta he tekevät lääkkeillä myös psykoottisista ihmisistä tällaisia. Miten tämä on selitettävissä järjellä ja muka auttaa näitä ihmisiä? Sehän vain keskimäärin pahentaa tilannetta! Todellinen vaarallinen ihminen on siis juuri päinvastoin kuin mitä psykiatrit sanovat. Se on se ihminen, joka syö sellaisia lääkkeitä, joka turruttaa hänen tunne-elämänsä. Tosin hänelläkin on sama moraali sekä tahto vielä tämän päälle ihan niin kuin psykoottisellakin ihmisellä tai ylipäätänsä kenellä ihmisellä vain. Riippuu siis hänen moraalistaan sekä itsehillinnästä mitä hän todellisuudessa tekee tekojen tasolla.

      • psykoottinen-
        ylpeahullu kirjoitti:

        Valitettavaa on että monesti ihmiset uskovat parantuneensa Jumalan avulla ja jättävät lääkkeet pois. Tästä seuraa seuraava sairausjakso ja siihen saata liittyä vahvojakin uskonnollisia kokemuksia (maniassa).

        Kyllähän sen huomaa terve ihminen kirjoitteluista ketkä ovat sairaana täällä, valitettavasti. Yleensä he vastustavat juuri psykiatriaa hyvin voimakkaasti.

        Toki on tapauksia joissa potilasta on kohdeltu väärin vaikkapa pakkohoidossa mutta siihenkin on oma valitusmenettely. Oikeusasiamiehen päätöksistä huomaa että vääryksiin kyllä puututaan.

        Tässä näkee miten sananvapaus nykysuomessa halutaan poistaa, kaikki jotka eivät ole "psykiatriauskossa" ovat siis sairaita. Ja heidän sairautensa nimenomaan näkyy siinä, että he eivät usko psykiatriaan! HALOO!

      • psykoottinen-
        Mitä_psykoosi_on kirjoitti:

        Pitääkö psykoosissa olla halu/tarve riehua? Olla väkivaltainen?

        Sillä ei ole mitään tekemistä psykoosin kanssa! Mutta jos kysyisit tätä asiaa psykiatrilta hän vastaisi toisin, että kyllä monissa tapauksissa se näin ilmenee. Hehän eivät ymmärrä psykoosin olemusta ensinkään.

        Psykoosi on ajatteluvääristymä, jossa todellisuus on jollakin tavoin vääristynyt ajattelussasi. Tulkitset tavallisia asioita omasta vääristyneestä ajatusmaailmastasi käsin. Se millä tavoin tämä vääristymä kenelläkin ilmenee on täysin yksilökohtaista ja mitään muottia psykoosille ei ole olemassa eikä voida tehdäkään. Sen tähden ulkopuolelta sitä ei voi kukaan välttämättä toisesta ihmisestä edes huomatakaan. Eiväthän he kuule sinun ajatuksiasi. Se miten jonkun sairaus voi tulla ilmi muille tulee esiin joissakin tapauksissa hänen puheidensa tai tekojensa kautta, josta voidaan päätellä, että ne eivät ole täysin normaaleja. Tämä on tietysti tulkintakysymys! Mihin sitä sitten verrataan? Mikä on normaalia ja mikä on epänormaalia?

        Esim. Ihminen kokee että häntä vainotaan. Hän muuttaa sen tähden. Hän tosin on myös opiskelija ja valitsee tarkoin paikkakuntansa myös muita tarpeitaan palveleviksi. Hän saa opiskelupaikan uudelta paikkakunnalta. Myös uusi koti on tarkoin harkittu sekä harrastusmahdollisuudet.

        A. Opiskelija muuttaa opintojensa perässä ja uusi koti sekä paikkakunta sopii myös harrastuksien osalta hänelle ja muilta osin hänelle - normaalia!
        B. Kyseinen opiskelija kertoo kuinka hän muutti sen tähden, että ihmiset eivät vainoaisi häntä - psykoottinen! Tässä tosin on mahdollisuus, että jotakin ihmistä oikeasti onkin vainottu ja sekin pitäisi ottaa huomioon.

        Sama asia voi siis olla täysin normaalia tai täysin sairasta, asia itsessään ei ole mitenkään sairasta eli muuttaminen. Kyse on siitä mistä syystä, mistä motiivista hän muutti! Jos siis sairas kertookin version A joka myös on totta, hän ei saa diagnoosia mutta jos hän kertoo lisäksi B:n hän saa diagnoosin. Itse teko ei vielä paljasta häntä.

        Edellä mainitun tähden psykiatrit eivät todellisuudessa erota psykoottisia ihmisiä ollenkaan vain räikeimmät tapaukset he tajuavat, ihan niinkuin tavallisetkin ihmiset.

      • psykoottinen-
        syyntakeettomina_ kirjoitti:

        Olisikohan tässä mitään mielenkiintoista: TV 2, tänään klo 22:13, Theroux ja syyntakeettomina tuomitut.

        TV2 keskiviikkona 13.1. klo 22.13 ja torstaina 14.1. klo 10.28. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        1/2. LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen.

        TV2 keskiviikkona 20.1. klo 22 ja torstaina 21.1. klo 10.30. Ohjelma on katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

        2/2. Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan.
        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

        http://areena.yle.fi/1-2728288

        Katsoin juuri ensimmäisen osan tuosta dokumentista. Vahvisti vain niitä käsityksiä mitä olen jo huomannut aikaisemmin ja kirjoittanut tännekin aikaisemmin. Eli:

        1.Ihminen voi olla hyvin vahvalla lääkityksellä ja siitäkin huolimatta täydessä psykoosissa! Huom! Ei taida toimia lääkkeet ainakaan kaikille! Osalla oireet tosin vähäisempiä.

        2. Heiltä viedään pois normaali vastuu tekemisistään ja hoetaan: se oli sinun sairautesi et voinut itsellesi mitään, sen sijaan, että ihminen laitettaisiin vastuuseen teoistaan. Jotkut myöntävät itse teon olevan väärin mutta eivät myönnä, että he itse tekivät sen. Saa siinä sitten ihmetellä miten tuollaisen ihmisen voi päästää vapauteen. Tietenkään häntä ei pitäisi. Siis kannatetaan sairaus ottaa vallan ihmisestä myyttiä.

        3. Ihmiset ovat tunne-elämältään täysin poissa tästä elämästä. Tämä selitetään sairauden negatiivisiksi oireiksi vaikka on lääkityksen aiheuttamaa. Tosin myöntävät sentään sen, että lääkitykselläkin voi olla osuutta asiaan. Ihminen on turta, eikä hänellä ole myötätuntoa uhriaan kohtaan eikä synnintuntoa.

        4. Sairauden myöntämistä ja sairaudentuntoisuutta pidetään hyvänä merkkinä ja enteenä toipumisesta, jonka varaan lasketaan poispäästäminen.

        5. Tämänkin miehen kertomus siitä, kuinka hän tappoi oman isänsä kertoo hyvin sen, mistä itse tapossa oikeasti oli kyse. Hän hautoi vihaa sisällään useita vuosia isäänsä kohtaan ja lopulta se viha purkautui ulos suunnitelmana tappaa hänet. Ei siis mikään hetken mielijohde vaan täysin suunnitelmallinen ajateltu murha, jonka hän kylmän viileästi toteutti lopulta. Kun ihmisen sydän velloo missä tahansa synnissä ensin ajatuksen tasolla, eikä siitä tehdä parannusta, lopulta se saa ihmisen tekemään tekoja. Tässä tapauksessa murhan. Se, että hänellä liittyi kuvioon myös joitakin ajatusvääristymiä, ei muuta tätä tosiasiaa miksikään. Hänen moraalinsa salli oman isänsä vihaamisen ja oikeutti tällä tunteella hänen tappamisensa. Hän ei vieläkään myönnä tekoaan synniksi, että hän teki sen. Tämä on moraaliongelma eikä mikään psykoosiongelma. Toisin sanoen, jos joku asia tuntuu tästä ihmisestä väärältä ja hän ajattelee jonkun asian väärin, hänen mielestään hänellä on vieläkin oikeus toimia sen mukaisesti. Ja hänet sitten aiotaan vapauttaa psykiatrien toimesta. Kyllä on hirveetä!

        6. Toipumiseksi katsotaan se, että pitää huolta omista asioistaan ja on sairaudentuntoinen sekä suostuu popsimaan kiltisti pillerinsä. Heillä on silti oireita mutta tämä ei muka ole psykoosia enää. Pah! Toisin sanoen psykoottisia ihmisiä on tuolla vapaalla jalalla tänäkin päivänä vaikka olisivat rikoksen tehneet. En tosin tiedä Suomen tilannetta vankimielisairaaloissa mutta tuskin se eroaa tuosta Amerikan tilanteesta, sitä paitsi juuri nämä asiat minä olen jo huomannut itsekin hoidon piirissä joko omakohtaisesti tai toisten elämää seuraten eli Suomessa sama tilanne.

        7. Juuri se mitä sanoinkin, että psykoottinen ihminen pystyy hillitsemään yllykkeensä jos haluaa, tulee ilmi yhden toisen miehen puheista. Hän kuulee lääkitykselläkin ääniä mutta ei tottele tyhmiä ääniä muita kylläkin. Niin että on tässä kummallinen ajatuskuvio, toisaalta sairaus ottaa vallan myytti lepää vankalla perustallaan ja toisaalta sitten he kuitenkin uskovat, että jotkut kykenevät hillitsemään psykoottiset yllykkeensä. Ei voi syödä kakkua ja säästää sitä samaan aikaan! Se on jompsin kumpsin eli juuri näin, että pystyy hillitsemään, jos vain tahtoo! Psykiatria on maailman epäloogisinta puuhaa! Ja tuo miehen looginen ajattelu eli aivojen ja järjen käyttö psykoosinkin keskellä on kaikilla muillakin. Jos pystyt ajattelemaan ääniä tyhmiksi ja ei tyhmiksi, siis käytät järkeäsi, eikös juu? Tämä todistaa mun väitteet siitä, että psykoosissakin kaikki teot kulkevat järki-moraaliakselin läpi, sen jälkeen ihminen tekee tietoisen valinnan ja hän voi käyttää tahtoaan sen toteuttamiseen ja hillitä itsensä. Sairaudella ei ole valtaa kenestäkään!

        Koko syyntakeettomuus pitäisi lakkauttaa!

        Kannattaa katsoa niin näkee tämän psykiatrian toimimattomuuden ihan käytännössä!

      • Fillariaaa
        psykoottinen- kirjoitti:

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

        http://areena.yle.fi/1-2728288

        Katsoin juuri ensimmäisen osan tuosta dokumentista. Vahvisti vain niitä käsityksiä mitä olen jo huomannut aikaisemmin ja kirjoittanut tännekin aikaisemmin. Eli:

        1.Ihminen voi olla hyvin vahvalla lääkityksellä ja siitäkin huolimatta täydessä psykoosissa! Huom! Ei taida toimia lääkkeet ainakaan kaikille! Osalla oireet tosin vähäisempiä.

        2. Heiltä viedään pois normaali vastuu tekemisistään ja hoetaan: se oli sinun sairautesi et voinut itsellesi mitään, sen sijaan, että ihminen laitettaisiin vastuuseen teoistaan. Jotkut myöntävät itse teon olevan väärin mutta eivät myönnä, että he itse tekivät sen. Saa siinä sitten ihmetellä miten tuollaisen ihmisen voi päästää vapauteen. Tietenkään häntä ei pitäisi. Siis kannatetaan sairaus ottaa vallan ihmisestä myyttiä.

        3. Ihmiset ovat tunne-elämältään täysin poissa tästä elämästä. Tämä selitetään sairauden negatiivisiksi oireiksi vaikka on lääkityksen aiheuttamaa. Tosin myöntävät sentään sen, että lääkitykselläkin voi olla osuutta asiaan. Ihminen on turta, eikä hänellä ole myötätuntoa uhriaan kohtaan eikä synnintuntoa.

        4. Sairauden myöntämistä ja sairaudentuntoisuutta pidetään hyvänä merkkinä ja enteenä toipumisesta, jonka varaan lasketaan poispäästäminen.

        5. Tämänkin miehen kertomus siitä, kuinka hän tappoi oman isänsä kertoo hyvin sen, mistä itse tapossa oikeasti oli kyse. Hän hautoi vihaa sisällään useita vuosia isäänsä kohtaan ja lopulta se viha purkautui ulos suunnitelmana tappaa hänet. Ei siis mikään hetken mielijohde vaan täysin suunnitelmallinen ajateltu murha, jonka hän kylmän viileästi toteutti lopulta. Kun ihmisen sydän velloo missä tahansa synnissä ensin ajatuksen tasolla, eikä siitä tehdä parannusta, lopulta se saa ihmisen tekemään tekoja. Tässä tapauksessa murhan. Se, että hänellä liittyi kuvioon myös joitakin ajatusvääristymiä, ei muuta tätä tosiasiaa miksikään. Hänen moraalinsa salli oman isänsä vihaamisen ja oikeutti tällä tunteella hänen tappamisensa. Hän ei vieläkään myönnä tekoaan synniksi, että hän teki sen. Tämä on moraaliongelma eikä mikään psykoosiongelma. Toisin sanoen, jos joku asia tuntuu tästä ihmisestä väärältä ja hän ajattelee jonkun asian väärin, hänen mielestään hänellä on vieläkin oikeus toimia sen mukaisesti. Ja hänet sitten aiotaan vapauttaa psykiatrien toimesta. Kyllä on hirveetä!

        6. Toipumiseksi katsotaan se, että pitää huolta omista asioistaan ja on sairaudentuntoinen sekä suostuu popsimaan kiltisti pillerinsä. Heillä on silti oireita mutta tämä ei muka ole psykoosia enää. Pah! Toisin sanoen psykoottisia ihmisiä on tuolla vapaalla jalalla tänäkin päivänä vaikka olisivat rikoksen tehneet. En tosin tiedä Suomen tilannetta vankimielisairaaloissa mutta tuskin se eroaa tuosta Amerikan tilanteesta, sitä paitsi juuri nämä asiat minä olen jo huomannut itsekin hoidon piirissä joko omakohtaisesti tai toisten elämää seuraten eli Suomessa sama tilanne.

        7. Juuri se mitä sanoinkin, että psykoottinen ihminen pystyy hillitsemään yllykkeensä jos haluaa, tulee ilmi yhden toisen miehen puheista. Hän kuulee lääkitykselläkin ääniä mutta ei tottele tyhmiä ääniä muita kylläkin. Niin että on tässä kummallinen ajatuskuvio, toisaalta sairaus ottaa vallan myytti lepää vankalla perustallaan ja toisaalta sitten he kuitenkin uskovat, että jotkut kykenevät hillitsemään psykoottiset yllykkeensä. Ei voi syödä kakkua ja säästää sitä samaan aikaan! Se on jompsin kumpsin eli juuri näin, että pystyy hillitsemään, jos vain tahtoo! Psykiatria on maailman epäloogisinta puuhaa! Ja tuo miehen looginen ajattelu eli aivojen ja järjen käyttö psykoosinkin keskellä on kaikilla muillakin. Jos pystyt ajattelemaan ääniä tyhmiksi ja ei tyhmiksi, siis käytät järkeäsi, eikös juu? Tämä todistaa mun väitteet siitä, että psykoosissakin kaikki teot kulkevat järki-moraaliakselin läpi, sen jälkeen ihminen tekee tietoisen valinnan ja hän voi käyttää tahtoaan sen toteuttamiseen ja hillitä itsensä. Sairaudella ei ole valtaa kenestäkään!

        Koko syyntakeettomuus pitäisi lakkauttaa!

        Kannattaa katsoa niin näkee tämän psykiatrian toimimattomuuden ihan käytännössä!

        Kommenttejani liittyen listaamiisi kohtiin 1-7.

        1. Mitä tarkoitat psykoosilla? Missä sellainen on? Kuka sellaisen on nähnyt tai määritellyt? Mitä tarkoitat lääkityksellä? Miten viittaamasi lääkitys pitäisi auttaa tai toimia?

        Psykoosi on psykiatrista terminologiaa, joka suomen kielellä vastaa sitä, että joku on sekaisin, hassu, omituinen, erilainen millä tahansa häiritsevällä tavalla arvioivan puolen näkökulmasta. Miten sellaista voisi lääkitä muutoin kuin nuijanukutuksella?

        2. Pitkälti samaa mieltä kirjoittamasi kanssa. Rikolliset kuuluvat vankilaan ja suoritettuaan rikoslain mukaisen rangaistuksen heidät tulee päästä vapaaksi. Psykiatriset vankimielisairaalat, ihan kuin niillä olisi jotakin tekemistä sairaalan kanssa, tulee lopettaa. Järjestelmä herjaa vapaan oikeusvaltion periaatteita.

        3. Mitä tarkoitat sairaudella, johon viittaat? Käytätkö sanaa tässä yhteydessä, jotta lukijat ymmärtäisivät mihin ylipäänsä viittaat vaikka et siihen itse uskokaan vai uskotko vakavasti mieli(kuvitus)sairauksien olemassaoloon? Kannattaa olla täsmällinen, jotta sinua ei tulkita väärin. Kirjoittamasi jättää tulkinnan varaa, minkä vuoksi kyselen.

        Siinä olet ihan oikeassa, että psykiatrit eivät tunnista tai tarkoituksella esittävät, että eivät tunnista syöttämiensä lamaavien kemikaalien aiheuttavan juuri niitä seuraamuksia, joita kutsuvat skitsofreniaksi. Skitsofrenia on keppihevonen, jolle viranomaiset perustelevat milloin mitäkin toimintaansa. Sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Skitsofrenia on ei-toivottua käytöstä, ajatuksia ja/tai tunteita, mikä tulee erinomaisesti esiin dokkarissa.

        4. Juuri näin. Ilman noitatunnustusta inkvisiittoritkaan eivät päästäneet otteestaan. Tosin noitatunnustuksen tehnyt tapettiin pian tunnustuksensa jälkeen. Psykiatriassa tunnustus symboloi alistumista psykiatrian uskon tahtoon ja legitimoi vallankäytön kohteeseen.

        5. Hyvin ymmärretty. Tosin, mitä tulee tekijän ymmärrykseen teostaan, täytyy muistaa, että haastateltu on jatkuvan psykiatrisen painostuksen ja tarkkailun sekä tv-kameroiden alla. Hän todennäköisesti jo ymmärtää pitkän kontaktinsa vuoksi, ettei psykiatria salli sanottavan mitään psykiatrian uskon vastaista joutumatta siitä myöhemmin rangaistavaksi. Siten jää epäselväksi katsojille kuinka paljon hän aidosti uskoo "lääkäreiden" selityksiä ja miksi hän todellisuudessa teki murhan. Kuten tekijä itsekin kertoo, hänestä oli raikasta, että Theroux kysyi häneltä oikeasti relevantteja kysymyksiä siitä mitä tapahtui, mitä hän tunsi ja mitä hän ajattelee tapahtuneesta nyt. Psykiatria ei koskaan mene sellaiseen, koska heidän intressiensä mukaista on peittää totuus ja vaientaa syvempi keskustelu pseudotieteellisin konseptein. Kyseinen henkilö kuuluisi vankilaan suorittamaan rangaistustaan.

        6. Psykiatriassa toipuminen on tarkoittaa ihan mitä sattuu. Kun henkilö on lamattu tai vaurioitettu passiiviseksi zombiksi, apinaksi tai robotiksi, kutsutaan sitä parantumiseksi. Toipuminen tai parantuminen ovat täysi vitsi psykiatriassa.

        Tämän kohdan kirjoituksestasi herää taas samat kysymykset jotka esitin jo ensimmäisessä kohdassa. Mitä tarkoitat psykoosilla, johon viittaa paljon.

        7. "Koko syyntakeettomuus pitäisi lakkauttaa" Tästä on helppo olla samaa mieltä. Rikolliset kuuluvat vankilaan, syyttömät vapauteen. Ihminen on aina vastuussa omasta toiminnastaan. Ihmiset ovat aina yrittäneet paeta vastuutaan sysäämällä sitä milloin riivauksen, mielisairauden tai thetanien ja vastaavien syyksi. Kaikki samaa hömppää vastuunpakoilua.

      • psykoottinen-
        Fillariaaa kirjoitti:

        Kommenttejani liittyen listaamiisi kohtiin 1-7.

        1. Mitä tarkoitat psykoosilla? Missä sellainen on? Kuka sellaisen on nähnyt tai määritellyt? Mitä tarkoitat lääkityksellä? Miten viittaamasi lääkitys pitäisi auttaa tai toimia?

        Psykoosi on psykiatrista terminologiaa, joka suomen kielellä vastaa sitä, että joku on sekaisin, hassu, omituinen, erilainen millä tahansa häiritsevällä tavalla arvioivan puolen näkökulmasta. Miten sellaista voisi lääkitä muutoin kuin nuijanukutuksella?

        2. Pitkälti samaa mieltä kirjoittamasi kanssa. Rikolliset kuuluvat vankilaan ja suoritettuaan rikoslain mukaisen rangaistuksen heidät tulee päästä vapaaksi. Psykiatriset vankimielisairaalat, ihan kuin niillä olisi jotakin tekemistä sairaalan kanssa, tulee lopettaa. Järjestelmä herjaa vapaan oikeusvaltion periaatteita.

        3. Mitä tarkoitat sairaudella, johon viittaat? Käytätkö sanaa tässä yhteydessä, jotta lukijat ymmärtäisivät mihin ylipäänsä viittaat vaikka et siihen itse uskokaan vai uskotko vakavasti mieli(kuvitus)sairauksien olemassaoloon? Kannattaa olla täsmällinen, jotta sinua ei tulkita väärin. Kirjoittamasi jättää tulkinnan varaa, minkä vuoksi kyselen.

        Siinä olet ihan oikeassa, että psykiatrit eivät tunnista tai tarkoituksella esittävät, että eivät tunnista syöttämiensä lamaavien kemikaalien aiheuttavan juuri niitä seuraamuksia, joita kutsuvat skitsofreniaksi. Skitsofrenia on keppihevonen, jolle viranomaiset perustelevat milloin mitäkin toimintaansa. Sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Skitsofrenia on ei-toivottua käytöstä, ajatuksia ja/tai tunteita, mikä tulee erinomaisesti esiin dokkarissa.

        4. Juuri näin. Ilman noitatunnustusta inkvisiittoritkaan eivät päästäneet otteestaan. Tosin noitatunnustuksen tehnyt tapettiin pian tunnustuksensa jälkeen. Psykiatriassa tunnustus symboloi alistumista psykiatrian uskon tahtoon ja legitimoi vallankäytön kohteeseen.

        5. Hyvin ymmärretty. Tosin, mitä tulee tekijän ymmärrykseen teostaan, täytyy muistaa, että haastateltu on jatkuvan psykiatrisen painostuksen ja tarkkailun sekä tv-kameroiden alla. Hän todennäköisesti jo ymmärtää pitkän kontaktinsa vuoksi, ettei psykiatria salli sanottavan mitään psykiatrian uskon vastaista joutumatta siitä myöhemmin rangaistavaksi. Siten jää epäselväksi katsojille kuinka paljon hän aidosti uskoo "lääkäreiden" selityksiä ja miksi hän todellisuudessa teki murhan. Kuten tekijä itsekin kertoo, hänestä oli raikasta, että Theroux kysyi häneltä oikeasti relevantteja kysymyksiä siitä mitä tapahtui, mitä hän tunsi ja mitä hän ajattelee tapahtuneesta nyt. Psykiatria ei koskaan mene sellaiseen, koska heidän intressiensä mukaista on peittää totuus ja vaientaa syvempi keskustelu pseudotieteellisin konseptein. Kyseinen henkilö kuuluisi vankilaan suorittamaan rangaistustaan.

        6. Psykiatriassa toipuminen on tarkoittaa ihan mitä sattuu. Kun henkilö on lamattu tai vaurioitettu passiiviseksi zombiksi, apinaksi tai robotiksi, kutsutaan sitä parantumiseksi. Toipuminen tai parantuminen ovat täysi vitsi psykiatriassa.

        Tämän kohdan kirjoituksestasi herää taas samat kysymykset jotka esitin jo ensimmäisessä kohdassa. Mitä tarkoitat psykoosilla, johon viittaa paljon.

        7. "Koko syyntakeettomuus pitäisi lakkauttaa" Tästä on helppo olla samaa mieltä. Rikolliset kuuluvat vankilaan, syyttömät vapauteen. Ihminen on aina vastuussa omasta toiminnastaan. Ihmiset ovat aina yrittäneet paeta vastuutaan sysäämällä sitä milloin riivauksen, mielisairauden tai thetanien ja vastaavien syyksi. Kaikki samaa hömppää vastuunpakoilua.

        Kiitos, rakastan keskusteluja ja ihmisiä, jotka todella alkavat miettimään sanomisiani vaikka he olisivatkin eri mieltä. Sinulla oli mielenkiintoisia ajatuksia. Olemme hyvin pitkälti samoilla linjoilla. Vastaukset kysymyksiisi:

        1.
        Käytän psykoosi sanaa psykiatrian määrittämien termien mukaan, väärinkäsityksien välttämiseksi. Itse olen sitä mieltä, että koko mielenterveysalan ammattitermistö pitäisi kokonaan keksiä uudelleen. Uskon kyllä, että on olemassa niin kaksisuuntainen kuin skitsofreeninen psykoosi mutta ne ovat hyvin erilaisia mitä psykiatria niistä väittää sekä niille pitäisi siis keksiä niitä paremmin kuvaava nimitys. Olen oman parantumiseni pohjalta sitä mieltä, että ne ovat selviytymiskeinoja ihmisen elämäntilanteissa ja ne noudattavat sentähden tiettyjä omia sairaita lainalaisuuksiaan, jotka vain ”sairas” itse voi ymmärtää. Niitä ei pysty sen tähden ulkoapäin ymmärtämään eikä millään oirelistoja laatimalla ikinä määrittämään. Tästä pidän poikkeuksena aineiden esim. huumeiden aiheuttamat psykoosit.

        Psykoosin voisi minun mielestäni määrittää vaikkapa näin: se on ajatuksia, tunteita, tekoja, jotka eivät ole oikeassa suhteessa siihen, mitä juuri silloin tapahtuu realiteeteissa. Siis jollakin tavalla vääristyneitä, yli-, ali-, ei pidä paikkaansa yms. Siihen voi liittyä asioita, joita muut eivät koe, kuten harhanäkyjä, harhakuulemisia, harhatuntemuksia minkä tahansa aistin kautta.

        Itse määrittelisin neuroosin, osa psykoosiksi, syystä että se on rajatulla alueella eli ihminen yleensä kokee silloin lähinnä suhteetonta syyllisyyttä ja ahdistusta. Parempi termi olisi: osa todellisuudentajun menetys

        Maanisdepressiivisen kaksisuuntaisen määrittelisin ihmiseksi, joka on täydessä psykoosissa (ts. kaikilla tunne-elämän alueilla) mutta hän oireilee siinä aktiivisella tavalla omasta sisimmästään käsin. Yrittää ratkaista elämänsä ongelmia tekemisellä ja ajattelemisella, siis aktiivisesti. Parempi termi olisi: Täysi todellisuudentajun menetys aktiivisin oirein.

        Skitsofreeninen on mielestäni myös täydessä psykoosissa mutta hän yrittää ratkaista elämänsä asioita passiivisella tavalla. Eristäytymällä, suojautumalla, ennakoimalla yms. Tämä on myös monien äänien yksi tarkoitus, suojella uusilta iskuilta. Sen tähden skitsofreenikko elää jatkuvassa pelossa. Parempi nimitys olisi: Täysi todellisuudentajun menetys passiivisin oirein.

        Narsismin määrittelisin: Täysi todellisuudentajun menetys pahuuden oirein (valhe, väkivalta yms). Tämä sen tähden, että narsisti pitää itseään pystyssä pahuudella, joka sekin on yksi selviytymiskeino muiden joukossa. Tässä on vain se poikkeus, että hän itse valitsee moraalisesti tämän. Muissa keinoissa valinta ei tapahdu tietoisesti ja muut keinot ovat niillä henkilöillä, joidenka moraaliin tämä vaihtoehto ei sovi. Narsisti itse uskoo omiin valheisiinsa, eivät paljasta todellista sisintään kenellekään, koska heidän mielestään kaikki ovat heitä vastaan tai voivat käyttää sitä heitä vastaan yms. siis on menettänyt todellisuuden tajunsa.

        Kaikkien psykoosien tarkoitus on auttaa ihmistä selviämään elämästään vaikka se nykyään nähdään kamalana peikkona, joka tuhoaa ihmisen elämän. Tämä johtuu siitä, että sairauden olemusta ei ymmärretä mikä sen tarkoitus ja mieli on! Jos psykoottista ihmistä oikeasti haluttaisiin auttaa, niin hänen koko elämänhistoriaansa ja elämäntilanteeseensa pitäisi perehtyä ja häntä pitäisi konkreettisesti auttaa niissä ongelmissa mitä hänellä elämässään on. Sen tähden tämä Keroputaan suomalaisella mallilla ollaan saatu parempia tuloksia kuin tavallisessa hoidossa, koska he kysyvät mitä ihminen tarvitsee ja yrittävät auttaa siinä (tosin myös he käyttävät lääkkeitä joten…parantamisen varaa olisi). Psykoosien tarkoitus on myös laittaa ihminen käsittelemään elämänsä ongelmat. Et voi jatkaa samalla tavoin enää kuin aiemmin, on pakko tehdä muutoksia.

        Psykoosi sanalle parempi sana olisi todellisuudentajun menetys. Ylipäänsä diagnosointi eri tapauksiksi on sinänsä täysin turhaa, koska sama ihminen voi käyttää tilanteen mukaan mitä hyvänsä näistä selviytymismekanismeista, niin kuin minäkin olen käyttänyt narsismia lukuunottamatta mutta voisin olla narsisti, jos päättäisin niin. Meidän perheestä on tullut kaikkia näitä edellä mainittuja sairauksia! Tosin on tiettyjä indikaattoreita miksi joillekin tulee vain joku tietty, eikä muita. Riippuu ongelmien määrästä sekä ihmisen perusluonteesta, myös siitä mikä tilanteeseen sopii parhaiten. Esimerkiksi uskon puute ihmisiin ja väsymys voivat muuttaa ihmisen toimintaperiaatetta. Näin kävi minullekin kun kaksisuuntainen vaihtui skitsofreniaan, ainakin se oli yksi syy. Kaikkia todellisuudentajunsa menettäneitä tulisi kohdella samalla tavalla, sillä ne ovat vain saman ”sairauden” erilaisia ilmenemismuotoja. Introvertit (sisäänpäin kääntynyt luonne) ovat herkempiä skitsofreniaan, kun taas extrovertit enemmän kaksisuuntaisia. Mutta tästä voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon, joten lopetan.

        ...jatkuu seuraavassa viestissä.

      • psykoottinen-
        Fillariaaa kirjoitti:

        Kommenttejani liittyen listaamiisi kohtiin 1-7.

        1. Mitä tarkoitat psykoosilla? Missä sellainen on? Kuka sellaisen on nähnyt tai määritellyt? Mitä tarkoitat lääkityksellä? Miten viittaamasi lääkitys pitäisi auttaa tai toimia?

        Psykoosi on psykiatrista terminologiaa, joka suomen kielellä vastaa sitä, että joku on sekaisin, hassu, omituinen, erilainen millä tahansa häiritsevällä tavalla arvioivan puolen näkökulmasta. Miten sellaista voisi lääkitä muutoin kuin nuijanukutuksella?

        2. Pitkälti samaa mieltä kirjoittamasi kanssa. Rikolliset kuuluvat vankilaan ja suoritettuaan rikoslain mukaisen rangaistuksen heidät tulee päästä vapaaksi. Psykiatriset vankimielisairaalat, ihan kuin niillä olisi jotakin tekemistä sairaalan kanssa, tulee lopettaa. Järjestelmä herjaa vapaan oikeusvaltion periaatteita.

        3. Mitä tarkoitat sairaudella, johon viittaat? Käytätkö sanaa tässä yhteydessä, jotta lukijat ymmärtäisivät mihin ylipäänsä viittaat vaikka et siihen itse uskokaan vai uskotko vakavasti mieli(kuvitus)sairauksien olemassaoloon? Kannattaa olla täsmällinen, jotta sinua ei tulkita väärin. Kirjoittamasi jättää tulkinnan varaa, minkä vuoksi kyselen.

        Siinä olet ihan oikeassa, että psykiatrit eivät tunnista tai tarkoituksella esittävät, että eivät tunnista syöttämiensä lamaavien kemikaalien aiheuttavan juuri niitä seuraamuksia, joita kutsuvat skitsofreniaksi. Skitsofrenia on keppihevonen, jolle viranomaiset perustelevat milloin mitäkin toimintaansa. Sellaista ei todellisuudessa ole olemassa. Skitsofrenia on ei-toivottua käytöstä, ajatuksia ja/tai tunteita, mikä tulee erinomaisesti esiin dokkarissa.

        4. Juuri näin. Ilman noitatunnustusta inkvisiittoritkaan eivät päästäneet otteestaan. Tosin noitatunnustuksen tehnyt tapettiin pian tunnustuksensa jälkeen. Psykiatriassa tunnustus symboloi alistumista psykiatrian uskon tahtoon ja legitimoi vallankäytön kohteeseen.

        5. Hyvin ymmärretty. Tosin, mitä tulee tekijän ymmärrykseen teostaan, täytyy muistaa, että haastateltu on jatkuvan psykiatrisen painostuksen ja tarkkailun sekä tv-kameroiden alla. Hän todennäköisesti jo ymmärtää pitkän kontaktinsa vuoksi, ettei psykiatria salli sanottavan mitään psykiatrian uskon vastaista joutumatta siitä myöhemmin rangaistavaksi. Siten jää epäselväksi katsojille kuinka paljon hän aidosti uskoo "lääkäreiden" selityksiä ja miksi hän todellisuudessa teki murhan. Kuten tekijä itsekin kertoo, hänestä oli raikasta, että Theroux kysyi häneltä oikeasti relevantteja kysymyksiä siitä mitä tapahtui, mitä hän tunsi ja mitä hän ajattelee tapahtuneesta nyt. Psykiatria ei koskaan mene sellaiseen, koska heidän intressiensä mukaista on peittää totuus ja vaientaa syvempi keskustelu pseudotieteellisin konseptein. Kyseinen henkilö kuuluisi vankilaan suorittamaan rangaistustaan.

        6. Psykiatriassa toipuminen on tarkoittaa ihan mitä sattuu. Kun henkilö on lamattu tai vaurioitettu passiiviseksi zombiksi, apinaksi tai robotiksi, kutsutaan sitä parantumiseksi. Toipuminen tai parantuminen ovat täysi vitsi psykiatriassa.

        Tämän kohdan kirjoituksestasi herää taas samat kysymykset jotka esitin jo ensimmäisessä kohdassa. Mitä tarkoitat psykoosilla, johon viittaa paljon.

        7. "Koko syyntakeettomuus pitäisi lakkauttaa" Tästä on helppo olla samaa mieltä. Rikolliset kuuluvat vankilaan, syyttömät vapauteen. Ihminen on aina vastuussa omasta toiminnastaan. Ihmiset ovat aina yrittäneet paeta vastuutaan sysäämällä sitä milloin riivauksen, mielisairauden tai thetanien ja vastaavien syyksi. Kaikki samaa hömppää vastuunpakoilua.

        Lääkitys. Psykiatrisesti ajateltuna lääkkeiden tarkoitus olisi auttaa sairauden oireisiin. Sitä nykylääkitys ei tee potilailleen kuin osittain ja riippuen tapauksesta. Esim. äänien häviäminen. Itse olen sitä mieltä, että niin kauan kuin ihminen oireilee ajatuksin, sanoin, teoin, tuntein, aistiharhoin hän on ”sairas” eli käyttää selviytymismekanismiaan. Eli silloin se miten häntä yritetään hoitaa, ei auta! Koska mielestäni ”sairaus” on selviytymismekanismi, ei sitä pystytä hoitamaan lääkkeellisin keinoin. Mutta ymmärrän miksi joidenkin oireet lievittyvät tällä; tehdään lääkkeillä aivovaurio ihmiselle. Monet harhat tulevat voimakkaasta tunnetilasta esim. pelosta. Kun koko tunnejärjestelmä lamautetaan, sillä väistämättä on vaikutusta harhojen määrään. Tämä ei ole silti potilaan hoitamista vaan tuhoamista. Ja kun myös aivojen kognitiivinen osa tuhotaan niin häviää myös harha-ajatukset, koska olet kasvis ja et juurikaan kykene enää ajattelemaan kovinkaan paljon. Tämän tähden olen lääkitystä vastaan!

        Sairaus on hapsuloissa, koska mielestäni se ei varsinaisesti ole sairaus vaan selviytymismekanismi mutta kuitekin niin, että hän tarvitsisi apua, siis myös eläkkeen tilansa tähden ja siitä syystä hänen tulisi saada sairas leima, koska muuten yhteiskunta ei anna sitä. Ehkä pitäisi enemmänkin puhua, että ihminen ei ole elämäntilanteensa selviytymismekanisminsa tähden työkykyinen. Samahan pätee muihinkin mielenterveysongelmiin. Tämän tähden on oikeutettua puhua sairaudesta mielenterveysongelmista, he eivät ole terveitä, joten sen vastakohta on sairas. Vain sairaat saavat sairaslomaa tai eläkettä. Tämä siis yhteiskunnan tähden.

        Tähän edellä mainittuun tuo vielä poikkeuksen ihmiset, jotka kärsivät jonkun aineen takia (esim. huumeet) uskon, että niitä on paljon muitakin kuten ympäristömyrkyt. Mutta siitä minulla ei ole kuin hypoteesi. Uskon, että heidänkin auttamisensa pitäisi perustua vieraan aineen elimistöstä poistamiseen. Miten se sitten tapahtuisi, onkin vaikea kysymys. Paastolla on ainakin ennen Neuvostoliitossa parannettu monia skitsofreenikoita ja uskon, että heidän tapauksissaan on ollut kyse tällaisesta ”sairauden” aiheuttajasta. Paaston tiedetään ajavan luonnollisesti ulos myrkkyjä ihmisen kehosta. Eli myrkytyksen aiheuttamat tapaukset pitäisi erotella niistä, jotka ovat traumojen uhreja.

        Viimeisen poikkeuksen tapaukseen tuo se, että myös riivatut pitäisi luokitella omakseen eikä mielenterveysongelmaisten joukkoon. Tiedän, että kaikki eivät usko tähän mutta itse olen kristitty ja uskon.

        Ja olen sitä mieltä, että monet ihmiset ovat nykyään väärin diagnosoituja. Eivät oikeasti sairasta kyseistä sairautta mutta silti heillä on diagnoosi. Se johtuu tästä ulkoisten oireilujen tarkkailusta. Terveet ihmiset voivat käyttäytyä samoin kuin psykoottiset mutta koska heidän sisäisiä motiivejaan ei tarkastella syntyy vääriä diagnooseja. Psykiatrit eivät oikeasti erota psykoottisia ihmisiä eivätkä ymmärrä psykoosin olemusta. Kaikki tietyllä tavalla käyttäytyvät ihmiset saavat siis diagnoosin vaikka olisivatkin terveitä. Lähinnä tässä on kyse yhteiskunnan turvallisuuden takaamisesta.

        5. Hyvä näkökulma, jota en itse tajunnutkaan! Siis voi hyvinkin olla, että hän ei uskaltanut sanoa mitään ”psykiatrien uskoa vastaan”, senhän ymmärtää jokainen aivojaan käyttävä, että he eivät koskaan päästä ulos, jos et ole heidän kanssaan samaa mieltä. Siis voi olla, että hän salasi jotain! Hyvä pointti! Kuka siis tietää mitä hänkin sanoisi täysin vapaassa ympäristössä, sitä emme saa tietää. Ja juuri samaa mieltä, psykiatriaa ei kiinnosta yksilön omat kokemukset tai ajatukset vaan aivopestä ihminen heidän omillaan. Mitä apua siitä muka on? Ei mitään ja ongelmat vain pahenevat!

        6. Täysin samaa mieltä! Oikea toipuminen ja parantuminen on mielestäni sitä, kun ihminen ei tarvitse enää omaa selviytymismekanismiaan, siis lakkaa oireilemasta. Mutta kun yleensä ihmisen ”sairaus” on vahvasti ympäristön itsensä aiheuttama, niin tuntuu hölmöltä puhua sairaan parantumisesta. Monesti ne oikeat syntipukit pitäisi laittaa sinne hoitoon ja sairasleimasimen alle eikä sitä, joka kärsii siitä. Uskon vahvasti, että psykoosisairailla on kokemusta elämässään narsisteista ja ovat sen tähden vaurioituneet. Ei heidän seurassaan kukaan pysy terveenä! Näin on ollut ainakin minun kohdallani. No, tämä on taas uusi keskustelun aihe, lopetan tähän.

        Herra on mua parantanut ja Häneltä olen saanut viisauden erottaa asioita toisistaan, Kiitos ja kunnia Hänelle!

      • Anonyymi
        Fillariaaa kirjoitti:

        Et ymmärrä mitään psykiatriasta. Ehkä ymmärtämättömyytesi johtuu harhaluuloisuussairaudestasi?

        Taisi olla narsistin antama alentava kommentti, että itse tuntisi itsensä paremmaksi ja viisaammaksi. Omaa tyhmyyttä ja heikkoutta vaan pitää peitellä toisia morkkaamalla perusteettomasti. Et näköjään itsekkään tiedä miten kevyin perustein jotkut dianosoi potilaita, jotkut kirjoittelevat vääriä tekstejä potilasta, puhumattakaan huonosta kohtelusta ja väkivallasta. Hoito- ja sosiaalialoilla on henkilöitä, jotka ovat pikkurikollisia, väkivaltaisia, osaavat kiusata ja järjestää hankalia/kiusallisia tilanteita. On siellä joitakin asiallisia tyyppejä, mutta taitaa suurimmaksi osaksi fiksumman lääkärit mennä yksityiselle puolelle, tosin joillakin hoitajilla on tarve vedättää lääkäreitä. Toivotaan, että alalle tulisi enemmän asiallisempia, oikeuden mukaisempia ja sympaattisempia hoitajia. Voimia ja jaksamista tunnollisille ja fiksuille hoitajille ja hodettaville

      • Anonyymi
        Fillariaaa kirjoitti:

        "Miksi sinne pakkohoitoon yleensä joudutaan?"

        Osaatkohan edes itse vastata kysymykseesi? 99/100 ei osaa vastata tuohon kysymykseen mitenkään järkiperäisesti.

        "3 eri lääkäriä päättää asiasta ennenkuin pakkohoito päätös on tehty."

        Ei pidä paikkaansa. Yksi "lääkäri" päättää asiasta ja toinen toimii yleensä kumileimasimena näkemättä henkilöä.

        "Pääsin avolle koska osaan käyttäytyä."

        Toisin sanoen mitä psykiatria teki oli kontrolloi sinun käytöstäsi. Mitä tekemistä tällä on sairauksien kanssa? Kysyn, koska olen kiinnostunut tietämään ymmärrätkö juuri äsken kirjoittamasi toteamuksen merkityksen, tunnustatko siis, että psykiatria toimii yhteiskunnassa sosiaalikontrollin välineenä näennäislääketieteellisyyden varjolla? Kirjoittaessasi käytät jatkuvasti sanaa hoitaa. Mitä tarkoitat hoitamisella?

        Nuo 3: n lääkärin arvioinnit on muodollisuuksia, pakkohoito on päätetty jonku käskystä. Tarkkailuajanjaksoillakaan ei välttämättä lääkäriä tavata, jos niitä tapaa kysymyksetkin voi olla asiattomia lääkäreillä ja hoitajilla. Onko jollakin tarkoitus olla provosoiva, onko tietämättömyyttä miten käytännössä asiat menee ja miten erilaisia käytäntöjä eri paikoissa on. Joillakin ei ole mitään sanan valtaa hoitoihin, lääkityksen ja omiin asioihinsa diaknoosiseista riippumatta. Ei olla tasa-arvoisia hoitojen suhteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi olla narsistin antama alentava kommentti, että itse tuntisi itsensä paremmaksi ja viisaammaksi. Omaa tyhmyyttä ja heikkoutta vaan pitää peitellä toisia morkkaamalla perusteettomasti. Et näköjään itsekkään tiedä miten kevyin perustein jotkut dianosoi potilaita, jotkut kirjoittelevat vääriä tekstejä potilasta, puhumattakaan huonosta kohtelusta ja väkivallasta. Hoito- ja sosiaalialoilla on henkilöitä, jotka ovat pikkurikollisia, väkivaltaisia, osaavat kiusata ja järjestää hankalia/kiusallisia tilanteita. On siellä joitakin asiallisia tyyppejä, mutta taitaa suurimmaksi osaksi fiksumman lääkärit mennä yksityiselle puolelle, tosin joillakin hoitajilla on tarve vedättää lääkäreitä. Toivotaan, että alalle tulisi enemmän asiallisempia, oikeuden mukaisempia ja sympaattisempia hoitajia. Voimia ja jaksamista tunnollisille ja fiksuille hoitajille ja hodettaville

        Oletko laittanut merkille, miten sopivasti tänne kirjoittelevat ihmiset aina unohtaa mainita siitä minkälaista haittaa sairaudentunnottomat ja harhaiset ihmiset aiheuttaavat ympärilleen.

      • Anonyymi
        psykoottinen- kirjoitti:

        "Avohoito ilman lääkitystä ei ainakaan ole oikea paikka näille ihmisille kun sairaus vie vallan."

        Sairaus ei vie valtaa keneltäkään, se on psykiatrien keksimä myytti! Ihminen on sairaanakin vastuussa teoistaan ja kykenee hillitsemään itsensä, jos niin tahtoo. Se, että kaikki eivät halua tahtoa tätä, ei muuta tosiasiaa miksikään! Riippuu täysin ihmisen omasta moraalista mitä hän tekee psykoosinsa aikana. Jos hänen mielestään riehumisessa tai väkivaltakäytöksessä ei ole mitään vikaa terveenäkään, voi hän tehdä mitä tekoja hyvänsä sairaanakin. Tämä on hänen moraalinsa ja jokainen ihminen tekee kaikki tekonsa oman sisäisen moraalisäännöstönsä lävitse. Se joko hyväksyy teon tai ei hyväksy. Tosin ihminen voi rikkoa omaa moraalisäännöstöään vastaan terveenäkin mutta se on epätodennäköisempää. Ja sekin on hänen valintansa. Jos hän päättää olla tekemättä jonkun teon hän käyttää yksinkertaisesti itsehillintää niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Psykiatrien pitäisi lakata ottamasta vastuu teoista ihmisiltä. Kaikki, jotka rikkovat yleisesti hyväksyttyä moraalisäännöstöä vastaan (laki) kuuluvat siis vankilaan, eikä suljetulle osastolle. Tällä sairaus ottaa vallan myytin varassa lepää koko pakkohoitoajattelu!

        Siitä huolimatta, että tämä ei kelpaa kaikille, varsinkaan ateistiselle psykiatrialle, niin mistä johtuu se, että raamattu (siis Jumala) ei erottele ihmisiä, kun he tekevät jotakin väärin hänen lakejaan vastaan? Kaikille on samat säännöt. Koska Jumala loi ihmisen ja tietää tämän, että nämä "psyykesairaudet" eivät estä ihmistä elämästä oikein, jos hän vain itse niin valitsee ja tahtoo. Sitä paitsi todistan omasta sairaasta kokemuksestani juuri edellä mainitun! Minä olisin voinut sairaudessani tehdä vaikka mitä kauheaa ja minulla, jos kenellä oli siihen vielä sairauden puolelta vaikka mitä sairaita yllykkeitä mutta enpäs tehnyt! Olen elänyt läpi vuosia psykoottisena ihmisenä ilman lääkitystä ja olin todella sairas! Milläs selität tämän, jos uskot tuohon "sairaus ottaa vallan" myyttiin? Mun koko elämä todistaa aivan toista! (Nyt olen hyvin pitkälle parantunut, kiitos ja kunnia yksin Jumalalle.)

        En silti ota kunniaa tästäkään itselleni vaan annan sen Jumalalle, sillä hän on minut varjellut, sitä olen myös rukoillut, ja häneltä olen saanut moraalini sekä itsehillinnän, joka on yksi Hengen hedelmistä. Kiitos ja kunnia Jumalalle! Mutta on tässä minunkin pitänyt valita oikein tekeminen ja haluta sitä, sekä hillitä itseni eli käyttää tahtoani. Ei Jumala ketään niin sanotusti pakota elämään tahdossansa, jos ihminen ei itse sitä halua. Ihmiset eivät ole robotteja, heillä on vapaus valita.

        Raamattu ei puhu muista ihmisistä, jotka ns. menettävät itsehillinnän, kuin riivatuista. He ovat väkivaltaisia niin itselle kuin toisillekin. Minun käsitykseni on se, että siihen tilaan ei voi joutua ihminen ilman jotakin omaa valintaansa (harrastaa noituutta, okkultismia, epäjumalanpalvontaa yms.). Eli he itse ovat vastuussa tilanteestaan, että joutuvat riivatuiksi. He ovat itse olleet yhteydessä näihin pahoihin henkiin. Näin olen käsittänyt. Pahat henget ovat voimakkaampia kuin ihminen ja tällöin he eivät kykene hillitsemään itseänsä. Se, että ateistinen psykiatria ei tunnusta riivaustilaa omakseen, johtaa väistämättä siihen, että he saavat jonkun psyykediagnoosin, yleensä skitsofrenia. Sitten kaikki skitsofreenikot joutuvat kärsimään tästä, luullaan että sairaus aiheuttaa sen, että kukaan ei pysty hillitsemään itseänsä. Tämähän ei pidä paikkaansa. Eikä heidänkään tukkoon lääkitsemisensä mitenkään auta heidänkään tilannettaan. Jeesus Kristus yksin voi vapauttaa heidät näistä pahoista hengistä.

        Justiinsa, joo......
        Ihminen kyllä saattaa tehdä psykoosissa jotain sellaista, mitä ei ikinä tekisi ns. terveenä ollessaan.

        Sinä kirjoitat, että ihminen itse valitsee ja päättää, on moraalia, jne.
        Kuitenkin kerrot, kuinka itse olet saanut joltain jumalalta moraalisi ym., eli silloin et taida itse ottaa vastuuta teoistasi ja itsestäsi, vaan annat tuolle yläkerran herralle vastuun (?).

        Se ei ole mikään paha henki ihmisen sisällä silloin, kun ihminen menee psykoosiin, esim. huumeet, ja jo pelkkä alkoholikin voi saada psykoosin aikaiseksi.

        On noilla osastoilla tullut nähtyä paljon porukkaa, jotka luottavat elämänsä ja selittävät tekonsa johonkin taivaalliseen turvaten.

      • Anonyymi
        paska_esittely kirjoitti:

        "LouisTheroux tutustuu tuomittuihin rikoksentekijöihin Ohion psykiatrisessa vankisairaalassa. Paraneminen alkaa oman sairauden myöntämisestä, mutta osalle se on vaikeaa vielä vuosienkin jälkeen."

        Sairaudentunnottomuus on psykiatrista propagandaa, jolla perustellaan psykiatrisen pakottamisen näennäismoraalisuus.

        "Tuomittujen matka vankisairaalasta vapauteen on pitkä ja lääkärien vastuu suuri. Sopeuttaminen yhteiskuntaan ja normaalielämään pyritään toteuttamaan pieni askel kerrallaan."

        Vastuu ja vapaus ovat saman kolikon kääntöpuolia. Jos vastuu ihmisen elämästä laitetaan psykiatrien huostaan, on vapaus mennyttä uhreilta.

        Psykiatrisessa vankisairaalassa panostetaan siihen, että ihminen oppii ottamaan vastuun teoistaan. Siellä ei henkilökunta ota keneltäkään vastuuta pois.
        Itse olen ollut Suomessa oikeuspsykiatrisessa hoidossa, ja se oli elämäni käännekohta, viimeinen tilaisuus tulla kuntoon, ja onnistui.

        Kun elämässään välttää asioita, jotka ovat kenties laukaisseet psykoosin ( jonka seurauksena on tehnyt jotain typerää ), voi välttyä uusilta psykooseilta, eikä enää tule tehtyä mitään typerää.

      • Anonyymi
        psykoottinen- kirjoitti:

        Sillä ei ole mitään tekemistä psykoosin kanssa! Mutta jos kysyisit tätä asiaa psykiatrilta hän vastaisi toisin, että kyllä monissa tapauksissa se näin ilmenee. Hehän eivät ymmärrä psykoosin olemusta ensinkään.

        Psykoosi on ajatteluvääristymä, jossa todellisuus on jollakin tavoin vääristynyt ajattelussasi. Tulkitset tavallisia asioita omasta vääristyneestä ajatusmaailmastasi käsin. Se millä tavoin tämä vääristymä kenelläkin ilmenee on täysin yksilökohtaista ja mitään muottia psykoosille ei ole olemassa eikä voida tehdäkään. Sen tähden ulkopuolelta sitä ei voi kukaan välttämättä toisesta ihmisestä edes huomatakaan. Eiväthän he kuule sinun ajatuksiasi. Se miten jonkun sairaus voi tulla ilmi muille tulee esiin joissakin tapauksissa hänen puheidensa tai tekojensa kautta, josta voidaan päätellä, että ne eivät ole täysin normaaleja. Tämä on tietysti tulkintakysymys! Mihin sitä sitten verrataan? Mikä on normaalia ja mikä on epänormaalia?

        Esim. Ihminen kokee että häntä vainotaan. Hän muuttaa sen tähden. Hän tosin on myös opiskelija ja valitsee tarkoin paikkakuntansa myös muita tarpeitaan palveleviksi. Hän saa opiskelupaikan uudelta paikkakunnalta. Myös uusi koti on tarkoin harkittu sekä harrastusmahdollisuudet.

        A. Opiskelija muuttaa opintojensa perässä ja uusi koti sekä paikkakunta sopii myös harrastuksien osalta hänelle ja muilta osin hänelle - normaalia!
        B. Kyseinen opiskelija kertoo kuinka hän muutti sen tähden, että ihmiset eivät vainoaisi häntä - psykoottinen! Tässä tosin on mahdollisuus, että jotakin ihmistä oikeasti onkin vainottu ja sekin pitäisi ottaa huomioon.

        Sama asia voi siis olla täysin normaalia tai täysin sairasta, asia itsessään ei ole mitenkään sairasta eli muuttaminen. Kyse on siitä mistä syystä, mistä motiivista hän muutti! Jos siis sairas kertookin version A joka myös on totta, hän ei saa diagnoosia mutta jos hän kertoo lisäksi B:n hän saa diagnoosin. Itse teko ei vielä paljasta häntä.

        Edellä mainitun tähden psykiatrit eivät todellisuudessa erota psykoottisia ihmisiä ollenkaan vain räikeimmät tapaukset he tajuavat, ihan niinkuin tavallisetkin ihmiset.

        Vääristynyt ajatusmaailma... vähän voisi kyllä kyseenalaistaa.

        Ok, on vainoamisajatuksia, kaikenlaisia epätodellisia luuloja ja uskomuksia, ne kai yleisimpiä psykoottisessa tilassa, mutta se ei ole enää vääristynyttä ajattelua, kun esim. alkoholin aiheuttamssa deliriumissa alkaa örkit ja mörkit tulla listojen raoista ja katonrajasta. Joillekin saattaa " ilmestyä " jotakin vielä paljon hurjempaa.

        Psykooseja on kovin erilaisia, eikä niistä osaa oikein sellainen ihminen tietää, joka ei ole niitä kokenut.
        Monet psykoottiset ihmiset eivät ole lainkaan esim. väkivaltaisia.

      • Anonyymi
        psykoottinen- kirjoitti:

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/12/louis-theroux-2016

        http://areena.yle.fi/1-2728288

        Katsoin juuri ensimmäisen osan tuosta dokumentista. Vahvisti vain niitä käsityksiä mitä olen jo huomannut aikaisemmin ja kirjoittanut tännekin aikaisemmin. Eli:

        1.Ihminen voi olla hyvin vahvalla lääkityksellä ja siitäkin huolimatta täydessä psykoosissa! Huom! Ei taida toimia lääkkeet ainakaan kaikille! Osalla oireet tosin vähäisempiä.

        2. Heiltä viedään pois normaali vastuu tekemisistään ja hoetaan: se oli sinun sairautesi et voinut itsellesi mitään, sen sijaan, että ihminen laitettaisiin vastuuseen teoistaan. Jotkut myöntävät itse teon olevan väärin mutta eivät myönnä, että he itse tekivät sen. Saa siinä sitten ihmetellä miten tuollaisen ihmisen voi päästää vapauteen. Tietenkään häntä ei pitäisi. Siis kannatetaan sairaus ottaa vallan ihmisestä myyttiä.

        3. Ihmiset ovat tunne-elämältään täysin poissa tästä elämästä. Tämä selitetään sairauden negatiivisiksi oireiksi vaikka on lääkityksen aiheuttamaa. Tosin myöntävät sentään sen, että lääkitykselläkin voi olla osuutta asiaan. Ihminen on turta, eikä hänellä ole myötätuntoa uhriaan kohtaan eikä synnintuntoa.

        4. Sairauden myöntämistä ja sairaudentuntoisuutta pidetään hyvänä merkkinä ja enteenä toipumisesta, jonka varaan lasketaan poispäästäminen.

        5. Tämänkin miehen kertomus siitä, kuinka hän tappoi oman isänsä kertoo hyvin sen, mistä itse tapossa oikeasti oli kyse. Hän hautoi vihaa sisällään useita vuosia isäänsä kohtaan ja lopulta se viha purkautui ulos suunnitelmana tappaa hänet. Ei siis mikään hetken mielijohde vaan täysin suunnitelmallinen ajateltu murha, jonka hän kylmän viileästi toteutti lopulta. Kun ihmisen sydän velloo missä tahansa synnissä ensin ajatuksen tasolla, eikä siitä tehdä parannusta, lopulta se saa ihmisen tekemään tekoja. Tässä tapauksessa murhan. Se, että hänellä liittyi kuvioon myös joitakin ajatusvääristymiä, ei muuta tätä tosiasiaa miksikään. Hänen moraalinsa salli oman isänsä vihaamisen ja oikeutti tällä tunteella hänen tappamisensa. Hän ei vieläkään myönnä tekoaan synniksi, että hän teki sen. Tämä on moraaliongelma eikä mikään psykoosiongelma. Toisin sanoen, jos joku asia tuntuu tästä ihmisestä väärältä ja hän ajattelee jonkun asian väärin, hänen mielestään hänellä on vieläkin oikeus toimia sen mukaisesti. Ja hänet sitten aiotaan vapauttaa psykiatrien toimesta. Kyllä on hirveetä!

        6. Toipumiseksi katsotaan se, että pitää huolta omista asioistaan ja on sairaudentuntoinen sekä suostuu popsimaan kiltisti pillerinsä. Heillä on silti oireita mutta tämä ei muka ole psykoosia enää. Pah! Toisin sanoen psykoottisia ihmisiä on tuolla vapaalla jalalla tänäkin päivänä vaikka olisivat rikoksen tehneet. En tosin tiedä Suomen tilannetta vankimielisairaaloissa mutta tuskin se eroaa tuosta Amerikan tilanteesta, sitä paitsi juuri nämä asiat minä olen jo huomannut itsekin hoidon piirissä joko omakohtaisesti tai toisten elämää seuraten eli Suomessa sama tilanne.

        7. Juuri se mitä sanoinkin, että psykoottinen ihminen pystyy hillitsemään yllykkeensä jos haluaa, tulee ilmi yhden toisen miehen puheista. Hän kuulee lääkitykselläkin ääniä mutta ei tottele tyhmiä ääniä muita kylläkin. Niin että on tässä kummallinen ajatuskuvio, toisaalta sairaus ottaa vallan myytti lepää vankalla perustallaan ja toisaalta sitten he kuitenkin uskovat, että jotkut kykenevät hillitsemään psykoottiset yllykkeensä. Ei voi syödä kakkua ja säästää sitä samaan aikaan! Se on jompsin kumpsin eli juuri näin, että pystyy hillitsemään, jos vain tahtoo! Psykiatria on maailman epäloogisinta puuhaa! Ja tuo miehen looginen ajattelu eli aivojen ja järjen käyttö psykoosinkin keskellä on kaikilla muillakin. Jos pystyt ajattelemaan ääniä tyhmiksi ja ei tyhmiksi, siis käytät järkeäsi, eikös juu? Tämä todistaa mun väitteet siitä, että psykoosissakin kaikki teot kulkevat järki-moraaliakselin läpi, sen jälkeen ihminen tekee tietoisen valinnan ja hän voi käyttää tahtoaan sen toteuttamiseen ja hillitä itsensä. Sairaudella ei ole valtaa kenestäkään!

        Koko syyntakeettomuus pitäisi lakkauttaa!

        Kannattaa katsoa niin näkee tämän psykiatrian toimimattomuuden ihan käytännössä!

        Voivoi.
        Moni psykoosissa väkivaltaisen teon tehnyt katuu tekoaan jälkeenpäin, kun psykoosi menee ohi ja pystyy ajattelemaan omilla aivoillaan.
        Tietenkään kukaan ei välttämättä pysty sanomaan, tapahtuuko taas jotain, jos psykoosi tulee uudestaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voivoi.
        Moni psykoosissa väkivaltaisen teon tehnyt katuu tekoaan jälkeenpäin, kun psykoosi menee ohi ja pystyy ajattelemaan omilla aivoillaan.
        Tietenkään kukaan ei välttämättä pysty sanomaan, tapahtuuko taas jotain, jos psykoosi tulee uudestaan.

        Itse olen ollut psykoosissa enkä koskaan ole tehnyt kärpäsellekään pahaa. Sisimmät arvoni on pelittäneet vaikka kuinka todellisuudentaju heittänyt ja ole käyttäytynyt normisti. On toki todellisuus heittänyt esim olen nähnyt maailman hyvin eri lailla. Yksi asia mikä psyykenlääkkeissä on huolestuttavaa on niiden kyky rapauttaa kognitiivista toimintaa ja korkeampaa ajattelua arvioida omaa toimintaa ja tuntea. Kykyä itsereflektioon ja prosessointiin. Plus ne voi lisätä levottomuutta ja aggressiota (akatisia). Vieroituksessa voi iskeä unettomuutta ja psykoosioireistoa. Näin kävi mulle, eikä kyseessä ollut psykoosilääke. En epäile vaikka psyykenlääkkeet lisäävät aggressiota plus aggressiivinen lääkekeskeinen pakottava hoitotyyli jossa tunne-elämän ongelmia kohdataan medikalidaation kautta. Ja pakotetaan aineita josta voi tulla haittaa, sekös vasta vihaa lisää? Vieroitus saa oloa heittelemään ja syy on kehon mukautuminen lääkkeisiin.

    • khgffhjk

      Voihan tulla lääkkeestä jokin haittavaikutus, joka on todella vahingollinen, vaikka lääkäri olisi vilpittömästi parhaansa mukaan hoitanut. Ei asiat aina mene yksiin kaikkien kannalta.

      • 46yi5i5g

        Sen takia olisi tärkeää, että asiakas tai potentiaalinen käyttäjä saisi rehellistä tietoa aineiden mahdollisista hyödyistä ja haitoista, jotta hän voisi tehdä tietoisen valinnan käytön suhteen ja, että käyttövalinta on aina henkilön oma, ei lääkärin pakottama.

      • okhgggjkl

        Ja saman pitäisi koskea muitakin lääkkeitä kuin psyykenlääkkeitä, sillä myös niillä ainakin poikkeustapauksissa voi olla varsin rajuja ja erikoisia haittavaikutuksia.

      • vaäkjdfsaä

        Skitsofrenian hoidon historia on täynnä esimerkkejä, jotka ovat tarkoituksella vahingollisia. Nämä lääkkeet eivät ole mitenkään poikkeus: tarkoitushan oli alunperin matkia lobotomiaa, joka oli 1900-luvulla juhlittu hoitomuoto mitä erilaisimpiin psyykkisiin ongelmiin. Lobotomian ongelmana oli tosin se, että potilas ei enää hoidon jälkeen useinkaan käynyt itsenäisesti paskalla eikä noussut ylös aamuisin ilman apua, mutta muuten hoito toimi kuulemma loistavasti. Sen keksijäkin sai oikein Nobelin palkinnon. Muita hoitomuotoja oli insuliinikooma, sähköshokkihoito yms. Kaikkien ensisijaisena tarkoituksena on ollut vaurioittaa aivoja tavalla, joka taannuttaa potilaan ja vapauttaa hänet ikävistä muistoista, ahdistuksesta ja harhoista. Neuroleptit toimivat lyhyellä aikavälillä juuri siksi, koska ne vaurioittavat aivoja ja heikentävät aivotoimintaa. Potilaat vaikuttavat lääketokkurassa sovinaisemmilta ja helpommin hallittavilta (he voivat jopa asua kotonaan), mutta vuosien ja vuosikymmenien myötä he tietenkin menettävät toimintakykyään. Lisäksi lääkkeet lisäävät aivojen dopamiinijärjestelmän herkkyyttä niin, että niiden lopettaminen johtaa helposti yhä paheneviin vieroituspsykooseihin. Lääkkeiden aiheuttama iatrogeeninen vamma tietenkin tulkitaan psykiatrien toimesta osaksi skitsofrenian sairaudenkuvaa, koska olisi aikamoinen kolaus arvovallalle ja lääkeyhtiöiden bisneksille myöntää, että he itse vahingoittavat potilaita pysyvästi hoidollaan. Todellisuudessa skitsofreniaa diagnoosina ei olisi välttämättä edes olemassa, jos 1900-luvulla olisi osattu erottaa aivokupan oireet ei-elimellisistä psykooseista ja jos psykiatriset hoidot eivät olisi niin vammauttavia itsessään, että ne loivat kroonisesti sairaita ihmisiä ja tällä tavalla loivat kysyntää psykiatrien tarjoamille "palveluille"

      • Niisemenee
        vaäkjdfsaä kirjoitti:

        Skitsofrenian hoidon historia on täynnä esimerkkejä, jotka ovat tarkoituksella vahingollisia. Nämä lääkkeet eivät ole mitenkään poikkeus: tarkoitushan oli alunperin matkia lobotomiaa, joka oli 1900-luvulla juhlittu hoitomuoto mitä erilaisimpiin psyykkisiin ongelmiin. Lobotomian ongelmana oli tosin se, että potilas ei enää hoidon jälkeen useinkaan käynyt itsenäisesti paskalla eikä noussut ylös aamuisin ilman apua, mutta muuten hoito toimi kuulemma loistavasti. Sen keksijäkin sai oikein Nobelin palkinnon. Muita hoitomuotoja oli insuliinikooma, sähköshokkihoito yms. Kaikkien ensisijaisena tarkoituksena on ollut vaurioittaa aivoja tavalla, joka taannuttaa potilaan ja vapauttaa hänet ikävistä muistoista, ahdistuksesta ja harhoista. Neuroleptit toimivat lyhyellä aikavälillä juuri siksi, koska ne vaurioittavat aivoja ja heikentävät aivotoimintaa. Potilaat vaikuttavat lääketokkurassa sovinaisemmilta ja helpommin hallittavilta (he voivat jopa asua kotonaan), mutta vuosien ja vuosikymmenien myötä he tietenkin menettävät toimintakykyään. Lisäksi lääkkeet lisäävät aivojen dopamiinijärjestelmän herkkyyttä niin, että niiden lopettaminen johtaa helposti yhä paheneviin vieroituspsykooseihin. Lääkkeiden aiheuttama iatrogeeninen vamma tietenkin tulkitaan psykiatrien toimesta osaksi skitsofrenian sairaudenkuvaa, koska olisi aikamoinen kolaus arvovallalle ja lääkeyhtiöiden bisneksille myöntää, että he itse vahingoittavat potilaita pysyvästi hoidollaan. Todellisuudessa skitsofreniaa diagnoosina ei olisi välttämättä edes olemassa, jos 1900-luvulla olisi osattu erottaa aivokupan oireet ei-elimellisistä psykooseista ja jos psykiatriset hoidot eivät olisi niin vammauttavia itsessään, että ne loivat kroonisesti sairaita ihmisiä ja tällä tavalla loivat kysyntää psykiatrien tarjoamille "palveluille"

        Hyvin analysoitu. Olet selvästi perehtynyt alaan.

      • psykoottinen-
        vaäkjdfsaä kirjoitti:

        Skitsofrenian hoidon historia on täynnä esimerkkejä, jotka ovat tarkoituksella vahingollisia. Nämä lääkkeet eivät ole mitenkään poikkeus: tarkoitushan oli alunperin matkia lobotomiaa, joka oli 1900-luvulla juhlittu hoitomuoto mitä erilaisimpiin psyykkisiin ongelmiin. Lobotomian ongelmana oli tosin se, että potilas ei enää hoidon jälkeen useinkaan käynyt itsenäisesti paskalla eikä noussut ylös aamuisin ilman apua, mutta muuten hoito toimi kuulemma loistavasti. Sen keksijäkin sai oikein Nobelin palkinnon. Muita hoitomuotoja oli insuliinikooma, sähköshokkihoito yms. Kaikkien ensisijaisena tarkoituksena on ollut vaurioittaa aivoja tavalla, joka taannuttaa potilaan ja vapauttaa hänet ikävistä muistoista, ahdistuksesta ja harhoista. Neuroleptit toimivat lyhyellä aikavälillä juuri siksi, koska ne vaurioittavat aivoja ja heikentävät aivotoimintaa. Potilaat vaikuttavat lääketokkurassa sovinaisemmilta ja helpommin hallittavilta (he voivat jopa asua kotonaan), mutta vuosien ja vuosikymmenien myötä he tietenkin menettävät toimintakykyään. Lisäksi lääkkeet lisäävät aivojen dopamiinijärjestelmän herkkyyttä niin, että niiden lopettaminen johtaa helposti yhä paheneviin vieroituspsykooseihin. Lääkkeiden aiheuttama iatrogeeninen vamma tietenkin tulkitaan psykiatrien toimesta osaksi skitsofrenian sairaudenkuvaa, koska olisi aikamoinen kolaus arvovallalle ja lääkeyhtiöiden bisneksille myöntää, että he itse vahingoittavat potilaita pysyvästi hoidollaan. Todellisuudessa skitsofreniaa diagnoosina ei olisi välttämättä edes olemassa, jos 1900-luvulla olisi osattu erottaa aivokupan oireet ei-elimellisistä psykooseista ja jos psykiatriset hoidot eivät olisi niin vammauttavia itsessään, että ne loivat kroonisesti sairaita ihmisiä ja tällä tavalla loivat kysyntää psykiatrien tarjoamille "palveluille"

        Näinhän se juuri on, harva ihminen tosin vaivautuu perehtymään tämän pseudotieteenalan historiaan mitä älyttömyyksiä he ovat milloinkin tehneet ja mitä he nyt tekevät. Uskovat ennemmin tätä mediamyllytystä hyvästä hoidosta, jota ei ole olemassakaan. Suurin osa näistä skitsofreenian oireista on hyvinkin neuroleptien ja muiden vahingollisten toimenpiteiden aiheuttamia, eiväthän he halua myöntää tuhoavansa ihmisiä tietoisesti!

        He, jotka ovat joutuneet sen kohteeksi, eivät tietysti itse valita, sillä he eivät enään ymmärrä omaa tilaansa. Lähipiirikin lähinnä jää ihmettelemään miksi siitä tuommoinen tuli ja he uskovat ennemmin psykiatreja, jotka tietysti peittelevät jälkensä kertomalla, että se kuuluu sairauden oireisiin. Tietysti se on omaisellekin vaikea myöntää totuus, jos siihen törmäävät, kun usein he ovat olleet ne, jotka ovat kuskanneet potilaan hoitoon. Oma syyllisyys painaa.

        Ja joillekin ihmisille on turvallisuudentunteen ylläpitämiseksi helpompi uskoa valheita, kun herätä näkemään todellisuus. Se, että nämäkin aivan tieteellisesti tunnustetut tosiasiat halutaan lakaista maton alle lyttäämällä: "olet harhainen" leimalla otsaan itse ajattelevia ihmisiä, kertoo vain miten suurta sensuuria tässä maassa harjoitetaan sekä kuinka ihmisten mainetta tuhoamalla yritetään pitää kiinni valheista. Totuus ei silti muuksi muutu ja jos oikeasti haluaisi keskustella asioista ei pitäisi laittaa päätään pensaaseen vaan tunnustaa tosiasiat ja keskustella niiden pohjalta. Tarkoitan tässä niitä papukaijoja, jotka kynsin hampain puolustelevat "käypää hoitoa".

        Uskon silti, että on olemassa "skitsofrenia" mutta, että se oikeasti on aika kaukana psykiatrien määritelmistä ja sille pitäisi keksiä parempi nimikin.

      • ylpeähullu
        psykoottinen- kirjoitti:

        Näinhän se juuri on, harva ihminen tosin vaivautuu perehtymään tämän pseudotieteenalan historiaan mitä älyttömyyksiä he ovat milloinkin tehneet ja mitä he nyt tekevät. Uskovat ennemmin tätä mediamyllytystä hyvästä hoidosta, jota ei ole olemassakaan. Suurin osa näistä skitsofreenian oireista on hyvinkin neuroleptien ja muiden vahingollisten toimenpiteiden aiheuttamia, eiväthän he halua myöntää tuhoavansa ihmisiä tietoisesti!

        He, jotka ovat joutuneet sen kohteeksi, eivät tietysti itse valita, sillä he eivät enään ymmärrä omaa tilaansa. Lähipiirikin lähinnä jää ihmettelemään miksi siitä tuommoinen tuli ja he uskovat ennemmin psykiatreja, jotka tietysti peittelevät jälkensä kertomalla, että se kuuluu sairauden oireisiin. Tietysti se on omaisellekin vaikea myöntää totuus, jos siihen törmäävät, kun usein he ovat olleet ne, jotka ovat kuskanneet potilaan hoitoon. Oma syyllisyys painaa.

        Ja joillekin ihmisille on turvallisuudentunteen ylläpitämiseksi helpompi uskoa valheita, kun herätä näkemään todellisuus. Se, että nämäkin aivan tieteellisesti tunnustetut tosiasiat halutaan lakaista maton alle lyttäämällä: "olet harhainen" leimalla otsaan itse ajattelevia ihmisiä, kertoo vain miten suurta sensuuria tässä maassa harjoitetaan sekä kuinka ihmisten mainetta tuhoamalla yritetään pitää kiinni valheista. Totuus ei silti muuksi muutu ja jos oikeasti haluaisi keskustella asioista ei pitäisi laittaa päätään pensaaseen vaan tunnustaa tosiasiat ja keskustella niiden pohjalta. Tarkoitan tässä niitä papukaijoja, jotka kynsin hampain puolustelevat "käypää hoitoa".

        Uskon silti, että on olemassa "skitsofrenia" mutta, että se oikeasti on aika kaukana psykiatrien määritelmistä ja sille pitäisi keksiä parempi nimikin.

        Eli toisinsanoen sinä psykoottisena vastaan muu maailma olet oikeassa. Huomaatka asetelman?

      • sivustakysyjä
        ylpeähullu kirjoitti:

        Eli toisinsanoen sinä psykoottisena vastaan muu maailma olet oikeassa. Huomaatka asetelman?

        Miten niin muu maailma?

      • psykoottinen-
        ylpeähullu kirjoitti:

        Eli toisinsanoen sinä psykoottisena vastaan muu maailma olet oikeassa. Huomaatka asetelman?

        Se, että minä arvostelen psykiatrista hoitoa ei tee siitä mitään vastakkain asettelua eikä harhaa. Sinä siis olet sitä mieltä, että kukaan ei saa sanoa mitään vastaan eikä arvostella psykiatrian alaa ilman, että hän on sairas ja siis hoitoon laitettava!

        Aika mielenkiintoista, sinne pöpiläänhän sitten kuuluisi koko tiedeyhteisö, median edustajat ja kaikki muutkin, jotka eivät jostakin syystä ole samaa mieltä. Aika totalitääristä natsivaiennustouhua sullakin. Tuohan on tyranniaa ja siihen kuuluu sensuuri toisinajattelijoita kohtaan. Pidätkö ihmisiä todella noin tyhminä, että he eivät erota kuka täällä puhuu totta ja kuka ei? Sinä kannatat juuri tätä psykiatrien pitämää yksinvaltias asemaa, jossa vastalauseita ei siedetä! Siitä rangaistaan laittamalla hoitoon.

        Jokaisella ihmisellä täällä suomessa on ainakin laillinen oikeus ilmaista mielipiteensä, sitä kutsutaan sanavapaudeksi! Jokainen itse pohtikoon tykönänsä mihin sitten uskoo ja mitä ajattelee mistäkin mutta mielestäni ihmisillä on oikeus saada kuulla koko totuus.

        Minulla herää epäilys, oletko sinä edes oikeasti potilas itse vai oletko sinä hoitohenkilökunnan edustaja oikeasti "trollaamassa" täällä? Niin paljon on jo kuultu tuota sinun diagnosointiasi minua kohtaan, että ettet vaan sillä oikeasti paljastanut jo itsesi? Samaa puhuu tuo ylimielinen holhoova asenne potilaita kohtaan sekä täysi ymmärtämättömyys siihen, että joku oikeasti voi kärsiä psykiatrien käsissä. Ehkä oletkin psykiatri ja koet sanomiseni piikkinä lihassasi? Kenties pelkäät, että nyt joku oikeasti kuunteleekin minua, eikä tulekaan sinun tykösi tai osaakin pitää sairautensa sikäli itsellään, että säästyy käsistäsi. Olen varmasti sinun mielestäsi hyvin raivostuttava ja vaarallinen tyyppi! Ettäs vielä kehtaan neuvoa muita pääsemästä kynsistäsi. En jää odottamaan tunnustustasi. Voin toki olla väärässäkin. Kukin ajatelkoon omilla aivoillaan. Nimimerkin takaahan voi kirjoitella ihan kuka vaan mitä vaan.

      • kukkuukukkuu
        psykoottinen- kirjoitti:

        Se, että minä arvostelen psykiatrista hoitoa ei tee siitä mitään vastakkain asettelua eikä harhaa. Sinä siis olet sitä mieltä, että kukaan ei saa sanoa mitään vastaan eikä arvostella psykiatrian alaa ilman, että hän on sairas ja siis hoitoon laitettava!

        Aika mielenkiintoista, sinne pöpiläänhän sitten kuuluisi koko tiedeyhteisö, median edustajat ja kaikki muutkin, jotka eivät jostakin syystä ole samaa mieltä. Aika totalitääristä natsivaiennustouhua sullakin. Tuohan on tyranniaa ja siihen kuuluu sensuuri toisinajattelijoita kohtaan. Pidätkö ihmisiä todella noin tyhminä, että he eivät erota kuka täällä puhuu totta ja kuka ei? Sinä kannatat juuri tätä psykiatrien pitämää yksinvaltias asemaa, jossa vastalauseita ei siedetä! Siitä rangaistaan laittamalla hoitoon.

        Jokaisella ihmisellä täällä suomessa on ainakin laillinen oikeus ilmaista mielipiteensä, sitä kutsutaan sanavapaudeksi! Jokainen itse pohtikoon tykönänsä mihin sitten uskoo ja mitä ajattelee mistäkin mutta mielestäni ihmisillä on oikeus saada kuulla koko totuus.

        Minulla herää epäilys, oletko sinä edes oikeasti potilas itse vai oletko sinä hoitohenkilökunnan edustaja oikeasti "trollaamassa" täällä? Niin paljon on jo kuultu tuota sinun diagnosointiasi minua kohtaan, että ettet vaan sillä oikeasti paljastanut jo itsesi? Samaa puhuu tuo ylimielinen holhoova asenne potilaita kohtaan sekä täysi ymmärtämättömyys siihen, että joku oikeasti voi kärsiä psykiatrien käsissä. Ehkä oletkin psykiatri ja koet sanomiseni piikkinä lihassasi? Kenties pelkäät, että nyt joku oikeasti kuunteleekin minua, eikä tulekaan sinun tykösi tai osaakin pitää sairautensa sikäli itsellään, että säästyy käsistäsi. Olen varmasti sinun mielestäsi hyvin raivostuttava ja vaarallinen tyyppi! Ettäs vielä kehtaan neuvoa muita pääsemästä kynsistäsi. En jää odottamaan tunnustustasi. Voin toki olla väärässäkin. Kukin ajatelkoon omilla aivoillaan. Nimimerkin takaahan voi kirjoitella ihan kuka vaan mitä vaan.

        Et taida olla ihan kunnossa. Ota nyt nätisti ne lääkärin määräämät lääkkeet niin loppuu tuo vainoharhainen tarinointi.

      • Ylpeähullu
        kukkuukukkuu kirjoitti:

        Et taida olla ihan kunnossa. Ota nyt nätisti ne lääkärin määräämät lääkkeet niin loppuu tuo vainoharhainen tarinointi.

        Tätä olen koittanut hänelle kertoa, mutta turhaan. Sairas mikä sairas...

      • 4yvsf5ywfvc6
        Ylpeähullu kirjoitti:

        Tätä olen koittanut hänelle kertoa, mutta turhaan. Sairas mikä sairas...

        Milloin itsensäilmaisusta tai eriävästä mielipiteestä on tullut sairaus? Oletko lukenut George Orwellin 1984?

      • Anonyymi
        vaäkjdfsaä kirjoitti:

        Skitsofrenian hoidon historia on täynnä esimerkkejä, jotka ovat tarkoituksella vahingollisia. Nämä lääkkeet eivät ole mitenkään poikkeus: tarkoitushan oli alunperin matkia lobotomiaa, joka oli 1900-luvulla juhlittu hoitomuoto mitä erilaisimpiin psyykkisiin ongelmiin. Lobotomian ongelmana oli tosin se, että potilas ei enää hoidon jälkeen useinkaan käynyt itsenäisesti paskalla eikä noussut ylös aamuisin ilman apua, mutta muuten hoito toimi kuulemma loistavasti. Sen keksijäkin sai oikein Nobelin palkinnon. Muita hoitomuotoja oli insuliinikooma, sähköshokkihoito yms. Kaikkien ensisijaisena tarkoituksena on ollut vaurioittaa aivoja tavalla, joka taannuttaa potilaan ja vapauttaa hänet ikävistä muistoista, ahdistuksesta ja harhoista. Neuroleptit toimivat lyhyellä aikavälillä juuri siksi, koska ne vaurioittavat aivoja ja heikentävät aivotoimintaa. Potilaat vaikuttavat lääketokkurassa sovinaisemmilta ja helpommin hallittavilta (he voivat jopa asua kotonaan), mutta vuosien ja vuosikymmenien myötä he tietenkin menettävät toimintakykyään. Lisäksi lääkkeet lisäävät aivojen dopamiinijärjestelmän herkkyyttä niin, että niiden lopettaminen johtaa helposti yhä paheneviin vieroituspsykooseihin. Lääkkeiden aiheuttama iatrogeeninen vamma tietenkin tulkitaan psykiatrien toimesta osaksi skitsofrenian sairaudenkuvaa, koska olisi aikamoinen kolaus arvovallalle ja lääkeyhtiöiden bisneksille myöntää, että he itse vahingoittavat potilaita pysyvästi hoidollaan. Todellisuudessa skitsofreniaa diagnoosina ei olisi välttämättä edes olemassa, jos 1900-luvulla olisi osattu erottaa aivokupan oireet ei-elimellisistä psykooseista ja jos psykiatriset hoidot eivät olisi niin vammauttavia itsessään, että ne loivat kroonisesti sairaita ihmisiä ja tällä tavalla loivat kysyntää psykiatrien tarjoamille "palveluille"

        Tuon saman jutun asiasisältö olen lukenut muualtakin. Psykiatrin ja lääketieteen puolen henkilöstö syö itsekkin lääkkeitä, tosin monilla taitaa olla vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavia ja toimintoja parantavia lääkkeitä. Mitähän heidän diagnoosit mahtaa olla. Minäkin haluaisin lääkkeitä, jotka parantaisi muistia, oppimista, olisin iloinen ja positiivinen. Tosin sivuoireena voi olla asiaton nauraminen ja iloisuus siinä tilanteessa, jossa pitäisi suhtautua asioihin asiallisesti, myötätuntoisesti tai vakavasti

      • Anonyymi
        ylpeähullu kirjoitti:

        Eli toisinsanoen sinä psykoottisena vastaan muu maailma olet oikeassa. Huomaatka asetelman?

        On aika monta tuon kirjoittajan kannalla, mutta eivät tänne kirjoittele. Provootko ja yritätkö ärsyttää

      • Anonyymi
        kukkuukukkuu kirjoitti:

        Et taida olla ihan kunnossa. Ota nyt nätisti ne lääkärin määräämät lääkkeet niin loppuu tuo vainoharhainen tarinointi.

        Miten sun oma lääkkeen otto. Ei taida suinkaan lääkitys olla kohdallaan, kun pitää provosoida ja olla vastarannan kiiskenä. Ei tuossa ole mistään vainoamisesta puhuttu, esitti vaan oman näkemyksen asiasta. Et selvästikään ole arvostelukykyinen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sun oma lääkkeen otto. Ei taida suinkaan lääkitys olla kohdallaan, kun pitää provosoida ja olla vastarannan kiiskenä. Ei tuossa ole mistään vainoamisesta puhuttu, esitti vaan oman näkemyksen asiasta. Et selvästikään ole arvostelukykyinen

        Omalla kohdallani psykoosi puhkesi vieroituksessa lääkkeistä, varmaan suureksi osaksi koska ne sotki uneni. Olin käyttänyt m.lääkkeitä lähes koko aikuisikäni. Yritin samaanaikaan selviytyä monista elämäni velvoitteistani mikä osoittautui aika stresssavaksi.

        Lääkkeistä luopuminen oli psyykelle stressaava asia. Ensinnäkin siksi että tein sen aika nopealla tahdilla joka heitti hermostoni aikamoiseen shokkiin, koska velvotteista selviytyminen on aika hankalaa kun vieroitus sotkee kapasiteettia käsitellä stressiä ja herkistää hermostoa. Uskoisin että se sotkee jotenkin autonomista hermostoa ja sen toimintoja, ja voi esim tehdä palautumisen hankalammaksi koska keho ajautuu herkemmin ylibireystilaan missä sympaattinen hermosto on yliaktivoituneena ja palautuminen voi tätrn reistata. Vieroitus on keholle pitkäänkestävä krooninen stressi johon keho voi suhtautua kuin vaaraan koska ihmisellä ei ole aiempaa kokemusta tästä ja se voi tuntua kehossa "vaaralta" josta keho hälyttää. En tiennyt turvallisemmasta tavasta vieroittautua minkä opin muilta vieroittautujilta myöhemmin jossa hermosto hiljalleen totittelee vähenevään annokseen palkon pienemmin astein mikä minimoi vieroitusoireiden kuten esim unettomuuden mahdollisuutta. Minulla ei aluksi ollut mitään tukea vieroitukseen, lääkäri tai kukaan ei ymmärtänyt mitä koin mikä oli pelottavaa. Yririn vain jatkaa elämässä painamista kuin ennenkin tuossa tilassa ymmärtämättä että olisi ehkä hyvä vetäistä jarrua koska kyse ei ole normaalista tilasta elimistölle eikä elimistön mekanismit toimi ihan normaalisti. Neuronit ei toimi normaalisti kun yhtäkkiä poistetaan aine jonka alaisuudessa ne on koko aikuisiän toimineet eikä se ole naps vaan että kaksi viikkoa ja elämä on taas normaalia.

        Toisekseen vieroitusoireet on hyvin stressaavia psyykelle koska ne tekee keinotekoisia vahvoja tunne-elämyksiä mitä vieroittautujat kutsuu nimellä "neuroemotions", milloin tuntee olevansa tunteiden vuoristoradassa jotka tuntuu itselle vierailta. Yhtäkkiset suuttumuksen tai surun tunteet pulpahtelovat pintaan mitä omituisimmissa tilanteissa. Tunne-elämä oli keinotekoisen herkistynyt, normaali luonteenikaan ei ollut sellainen ennen lääkkeitä. Oma itse tuntuu itselle vieraalta ja normaalit selviytymismallit ei toimi. Moni selviytymismalli on poissa pelistä. Aloin potea depersonalisaatiota vieroituksen aikana jolloin tunsin syvää vierautta tuttuun ja turvalliseen. Oma itsekin tuntui vieraalta ja läheiset. Viimeinen niitti pahassa voinnissa oli unettomuudesta ja vieroituksesta seuranneet kognition ongelmat jossa yhtäkkiä pää ei toiminutkaan kun sen omissa velvoitteissa piti. Oma kapasiteetti menee vain pärjäämiseen sen sijaan että selviää arjen askareista kuten ennenkin. Suuri osa kapasiteetista menee muuhun kuten itselle vieraiden tunnetilojen prosessointiin jotka vieroitus puhkaisee. Myös kaikki vieroituksen puhkaisemat fyysiset tuntemukset voi olla stressi elimistölle ja mielelle.

        Kokemani kärsimyksen kylmä ja ymmärtämätön, omien lääkkeidensä haitoista ymmärtämätön mt-järjestelmä psykiatreineen tulkitsi relapsina ja alkoi tunkea uusia lääkkeitä ja lääkitä oireita. Ongelmani olikin lääkkeiden puute. Päädyin lopulta osastolle romahtaneena. Turruttava lääkitys ei mennytkään kuin Strömsössä ja tuntui lisäävän vain haittavaikutuksia. Tunsin oloni yhä enemmän kognitiivisesti rapautuneeksi ja yhä enemmän itselleni vieraaksi. Ja vielä enemmän turraksi. Olo oli todella epämiellyttävä.

        Eihän se ihme ollut kun tungettiin turruttavia lääkkeitä minkälaisiin en koskaan ollut koskenut. Muutos olossani oli dramaattinen, olo muuttui sekunnissa lääkkeiden myötä ihan oudoksi. Siihen päälle sain extrapyramidaalioireita jotka lääkäri sivuutti johon sain diagnoosin vasta kuukausia pitkää lääkeputkea myöhemmin. Ne aiheutti isointa tuskaa mitä olin siihen mennessä lääkkeistä kokenut.Järkytyin koko kokemuksesta niin kuin elämäni olisi muuttunut sekunnissa että psyykeni alkoi rakoilla. En saanut nukuttua ja aamulla kun heräsin huonojen unien jälkeen olo oli itselle vieras lääkkeissä. Depersonalisaation puhkeaminen ja unihäiriöt (vieroituksen puhkaisemat) olivat isoja tekijöitä psykoosin puhkeamisessa. Taustavaikuttajana vahvasti lääkepurku ja lääkkeet mitkä ei tarkoittaneet että ongelmieni alkulähde oli lääkkeiden tarve mitä psykiatria väitti.

        Kokemus lääkehaitoista oli traumatisoiva mutta psykiatrian mielestä minulla oli diabetes mikä tarvii lääkkeitä. Suhtautuminen lääkehaittoihin oli epäuskoista, vähättelevää.

        Yksi teoriani psykoosista on että pitkittyneessä univajeessa kuin unen ajatusrakennelmat ja logiikat alkaa puskea valveaikaan. Aloin tuntea pelkotiloja kuin painajaisissa. Olin sekavassa koktailissa lääkkeitä joka hämmensi minua myös syvästi sillä en ollut totunut noin isoon määrään lääkkeitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omalla kohdallani psykoosi puhkesi vieroituksessa lääkkeistä, varmaan suureksi osaksi koska ne sotki uneni. Olin käyttänyt m.lääkkeitä lähes koko aikuisikäni. Yritin samaanaikaan selviytyä monista elämäni velvoitteistani mikä osoittautui aika stresssavaksi.

        Lääkkeistä luopuminen oli psyykelle stressaava asia. Ensinnäkin siksi että tein sen aika nopealla tahdilla joka heitti hermostoni aikamoiseen shokkiin, koska velvotteista selviytyminen on aika hankalaa kun vieroitus sotkee kapasiteettia käsitellä stressiä ja herkistää hermostoa. Uskoisin että se sotkee jotenkin autonomista hermostoa ja sen toimintoja, ja voi esim tehdä palautumisen hankalammaksi koska keho ajautuu herkemmin ylibireystilaan missä sympaattinen hermosto on yliaktivoituneena ja palautuminen voi tätrn reistata. Vieroitus on keholle pitkäänkestävä krooninen stressi johon keho voi suhtautua kuin vaaraan koska ihmisellä ei ole aiempaa kokemusta tästä ja se voi tuntua kehossa "vaaralta" josta keho hälyttää. En tiennyt turvallisemmasta tavasta vieroittautua minkä opin muilta vieroittautujilta myöhemmin jossa hermosto hiljalleen totittelee vähenevään annokseen palkon pienemmin astein mikä minimoi vieroitusoireiden kuten esim unettomuuden mahdollisuutta. Minulla ei aluksi ollut mitään tukea vieroitukseen, lääkäri tai kukaan ei ymmärtänyt mitä koin mikä oli pelottavaa. Yririn vain jatkaa elämässä painamista kuin ennenkin tuossa tilassa ymmärtämättä että olisi ehkä hyvä vetäistä jarrua koska kyse ei ole normaalista tilasta elimistölle eikä elimistön mekanismit toimi ihan normaalisti. Neuronit ei toimi normaalisti kun yhtäkkiä poistetaan aine jonka alaisuudessa ne on koko aikuisiän toimineet eikä se ole naps vaan että kaksi viikkoa ja elämä on taas normaalia.

        Toisekseen vieroitusoireet on hyvin stressaavia psyykelle koska ne tekee keinotekoisia vahvoja tunne-elämyksiä mitä vieroittautujat kutsuu nimellä "neuroemotions", milloin tuntee olevansa tunteiden vuoristoradassa jotka tuntuu itselle vierailta. Yhtäkkiset suuttumuksen tai surun tunteet pulpahtelovat pintaan mitä omituisimmissa tilanteissa. Tunne-elämä oli keinotekoisen herkistynyt, normaali luonteenikaan ei ollut sellainen ennen lääkkeitä. Oma itse tuntuu itselle vieraalta ja normaalit selviytymismallit ei toimi. Moni selviytymismalli on poissa pelistä. Aloin potea depersonalisaatiota vieroituksen aikana jolloin tunsin syvää vierautta tuttuun ja turvalliseen. Oma itsekin tuntui vieraalta ja läheiset. Viimeinen niitti pahassa voinnissa oli unettomuudesta ja vieroituksesta seuranneet kognition ongelmat jossa yhtäkkiä pää ei toiminutkaan kun sen omissa velvoitteissa piti. Oma kapasiteetti menee vain pärjäämiseen sen sijaan että selviää arjen askareista kuten ennenkin. Suuri osa kapasiteetista menee muuhun kuten itselle vieraiden tunnetilojen prosessointiin jotka vieroitus puhkaisee. Myös kaikki vieroituksen puhkaisemat fyysiset tuntemukset voi olla stressi elimistölle ja mielelle.

        Kokemani kärsimyksen kylmä ja ymmärtämätön, omien lääkkeidensä haitoista ymmärtämätön mt-järjestelmä psykiatreineen tulkitsi relapsina ja alkoi tunkea uusia lääkkeitä ja lääkitä oireita. Ongelmani olikin lääkkeiden puute. Päädyin lopulta osastolle romahtaneena. Turruttava lääkitys ei mennytkään kuin Strömsössä ja tuntui lisäävän vain haittavaikutuksia. Tunsin oloni yhä enemmän kognitiivisesti rapautuneeksi ja yhä enemmän itselleni vieraaksi. Ja vielä enemmän turraksi. Olo oli todella epämiellyttävä.

        Eihän se ihme ollut kun tungettiin turruttavia lääkkeitä minkälaisiin en koskaan ollut koskenut. Muutos olossani oli dramaattinen, olo muuttui sekunnissa lääkkeiden myötä ihan oudoksi. Siihen päälle sain extrapyramidaalioireita jotka lääkäri sivuutti johon sain diagnoosin vasta kuukausia pitkää lääkeputkea myöhemmin. Ne aiheutti isointa tuskaa mitä olin siihen mennessä lääkkeistä kokenut.Järkytyin koko kokemuksesta niin kuin elämäni olisi muuttunut sekunnissa että psyykeni alkoi rakoilla. En saanut nukuttua ja aamulla kun heräsin huonojen unien jälkeen olo oli itselle vieras lääkkeissä. Depersonalisaation puhkeaminen ja unihäiriöt (vieroituksen puhkaisemat) olivat isoja tekijöitä psykoosin puhkeamisessa. Taustavaikuttajana vahvasti lääkepurku ja lääkkeet mitkä ei tarkoittaneet että ongelmieni alkulähde oli lääkkeiden tarve mitä psykiatria väitti.

        Kokemus lääkehaitoista oli traumatisoiva mutta psykiatrian mielestä minulla oli diabetes mikä tarvii lääkkeitä. Suhtautuminen lääkehaittoihin oli epäuskoista, vähättelevää.

        Yksi teoriani psykoosista on että pitkittyneessä univajeessa kuin unen ajatusrakennelmat ja logiikat alkaa puskea valveaikaan. Aloin tuntea pelkotiloja kuin painajaisissa. Olin sekavassa koktailissa lääkkeitä joka hämmensi minua myös syvästi sillä en ollut totunut noin isoon määrään lääkkeitä

        "Yksi teoriani psykoosista on että pitkittyneessä univajeessa kuin unen ajatusrakennelmat ja logiikat alkaa puskea valveaikaan."

        Ottamatta kantaa psykoosin syntyyn, niin kun sivusta kuuntelee ihmisten selityksiä harhoista, niin ne muistuttaa yllättävän paljon unia ja "unen maailmaa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Yksi teoriani psykoosista on että pitkittyneessä univajeessa kuin unen ajatusrakennelmat ja logiikat alkaa puskea valveaikaan."

        Ottamatta kantaa psykoosin syntyyn, niin kun sivusta kuuntelee ihmisten selityksiä harhoista, niin ne muistuttaa yllättävän paljon unia ja "unen maailmaa".

        Tuo on aivan totta.
        Psykoosi on vähän kuin rinnakkaistodellisuus.
        Psykoosissa olevalle ihmiselle ne harhat ja kuvitelmat ovat yleensä sillä hetkellä totta.

    • kupla.puhkeaa

      Hoidetaanko Suomessa parasiittien oireita psyykelääkkeillä bisneksen takia ja tekaistuilla valheellisilla diagnooseilla?

      • ylpeähullu

        Ei hoideta.

      • psykoottinen-

        Suomessa hoidetaan kaikkia, jotka menevät psykiatrian vastaanotolle, et voi mennä sinne ja välttyä saamasta jonkun diagnoosin ja sitä mukaa lääkkeen itsellesi. Siis ÄLKÄÄ hyvät ihmiset menkö sinne puoskareiden vastaanotoille. Hyvä hoito on median antama illuusio mielenterveyssairauksiin, jonka kustantaa lääkeyhtiöt, sillä he hyötyvät siitä! Tätä tukee psykiatrien halu olla yhtä tieteellisiä kuin oikeat lääkärit ja he tukevat omalla arvovallallaan sitä. Tosiasiassa psykiatria on yhtä suurta pseudotiedettä.

        Lääketehtaat suoltavat väärenneltyjä tutkimuksia lääkkeistään mitä he haluavat syöttää ylipäänsä jollekin, että he saisivat siitä rahaa. Mikäli ette usko, niin tehkääpä tutkimus siitä miten paljon mielenterveyslääkkeitä on tutkittu nimenomaan riippumattomien tahojen kautta sekä ilman lääketehtaiden rahoitusta, ilman heidän tutkijoitaan ja kuinka pitkäaikaisia kyseiset tutkimukset ovat sekä onko näistä lääkkeistä edes yritetty ottaa selvää niiden pitkäaikaisista haitoista??? Ja mihin niitä on verrattu. Onko tehty kaksoissokko tutkimus? yms. Tulet huomaamaan, että ne tutkimukset, mitkä hehkuttavat lääkkeiden puolesta ovat itseasissa arveluttavia ja kyseenalaisia! Ja kaikki oikeat tutkimukset millä olisi tieteelle jotakin annettavaa, niistä todetaan, että ne ovat kiistanalaisia juuri näiden potaskatutkimuksien kanssa. Tämä on vain kaikki ihmisten kusetusta! Oikeat tutkimukset tietysti osoittavat, että nämä lääkkeet ovat yhdellä sanalla sanottuna surkeita ja kenenkään ei pitäisi syödä niitä.

        Näin niinkuin karkeasti yleistäen, jotakin poikkeuksia tietysti voi olla!

        Lukekaa: Peter C. Gotzsche: tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus, se on lääkärin ja tutkijan kirjoittama kirja eikä mikään salaliittoteoria!

        http://www.sitruunakustannus.fi/tappavat-laumlaumlkkeet-ja-jaumlrjestaumlytynyt-rikollisuus.html

      • ylpeähullu

        Ikävää että olet tuossa kunnossa, voimia!

      • jhfdfjkk

        Tuosta parasiittikysymyksestä tulikin mieleen, että jos lääkäriin menee sekainen potilas joka valittaa parasiittia, niin mistä lääkäri tietää onko kyseessä parasiitin aiheuttama sekavuus, vai psyykesairaus luulla, että on parasiitti, kun kumpiakin sairauksia on olemassa ? (varsinkin kun lääkärinvastaanotot ovat yleensä hyvin kiireisiä ja johtopäätöksiä tehdään aika lyhyessä ajassa)

        Tämmöisiä vastaavia kysymyksiä olisi vaikka kuinka paljon.

      • ylpeähullu
      • psykoottinen-
      • I943
        ylpeähullu kirjoitti:

        Ikävää että olet tuossa kunnossa, voimia!

        Ikävä että olet noin luuseri.

      • Ylpeähullu
        I943 kirjoitti:

        Ikävä että olet noin luuseri.

        Kiitos asiallisesta kommentistasi, onko noin huono olo?

    • valistaja

      Götzscheltä uusi kirja. Tappava psykiatria ja lääkinnän harha. Kustantaja sitruuna 2016

      • psykoottinen-

        Kiitos vinkistä! Pitää ehdottomasti lukea!

      • lääke.raunio

        Niin onhan se kiva edes jälkeenpäin lukea, mitä päästiin tekemään.

    • psykoottinen-

      Autan vähän niitä, jotka eivät ole hyviä kielissä. Jatkossa siis todetaan (vapaa käännös sisältö lyhennetty), että antipsykootit tuhoavat monella tavoin aivoja. Monet käyttäjät kokevat kognitiivisia puutteita, joita on luultu heidän sairaudekseen vaikka tosiasiassa se on lääkkeiden aiheuttamaa.

      Aivojen etulohkon yhteyksien pienentyminen. Vähentyneet yhteydet aiheuttavat vähentymistä monimutkaisessa ajattelussa, suunnittelussa, huomioimisessa, tunteiden säätelyssä ja muistissa.

      Kokonaisaivojen tilavuuden pienentyminen tarkoittaa melkein aivojen joka osan potentiaalista tuhoa ja toimivuuden heikennystä.

      Harmaan massan pienentyminen. Harmaan massan tiedetään sisältävän monenlaisia alueita aivoista, jotka vastaavat kosketus havaintoihin, tunteisiin, itsehillintään, puheeseen, päättämiseen ja lihasten tottelemiseen. Yksilöt, jotka syövät antipsykootteja kokevat vaikeammaksi suorittaa kyseisiä toimintoja.

      Valkoisen massan pienentyminen. Valkoinen massa on kudosta joka antaa sinun aivojesi kommunikoida keskeisen hermojärjestelmän kanssa. Se käsittää myeliinin ja viejähaarakkeen, jotka molemmat johtavat kemiallisia viestejä aivoissa. Antipsykoottia syövien ihmisten kommunikointi kyky heikentyy.

      Kaikki tämä edellä mainittu siis tapahtuu lääkkeiden syönnin takia! Miksi te ihmiset syötte niitä lääkkeitä? Miksi tuhoatte aivojanne? Jos teillä on mahdollisuus olla syömättä niin olkaa hyvät ihmiset! Jos täällä on hoitohenkilökuntaa lukemassa niin miten te KEHTAATTE tehdä tällaista ihmisille ja TUHOTA heidän aivonsa!??????? HÄVETKÄÄ! LOPETTAKAA HETI VÄLITTÖMÄSTI!

      Ja uusi näkökulma asiaan. Te PSYKIATRIT sanotte, kuinka pakkohoito on välttämätöntä, ettei ihminen tekisi itselleen mitään pahaa tai toisille. Mikä on törkeä valhe. Ihminen hillitsee itsensä psykoosissakin. Nyt nähdään näissä tutkimuksissa, että ne yksilöt jotka TE olette tuhonneet lääkkeillä itse asiassa TULEVAT LÄÄKKEIDEN TÄHDEN kyvyttömiksi hillitä impulssejaan, kun te TUHOATTE heidän aivonsa!!!!!!!!!!!!!!! TE viette heiltä kyvyn päättää ja kyvyn hillitä itseään. TE LUOTTE SEN MITÄ TE MUKA VARJELETTE LÄÄKKEILLÄNNE! Tästä se epäilemättä on saanut alkunsakin teidän haistan paskan teorianne, kuinka mielenterveysongelmainen ei kykene hillitsemään itseään. Peittelette omia tekosianne hävyttömät ihan niinkuin skitsofreenikoille olette sälyttänyt nämä muutkin lääkkeen vauriot.

      Herätkää ihmiset näkemään totuus! Poliitikot, lopettakaa tämä kansalaisten tuhoaminen ja mädän systeemin ylläpito. Se on kallis, tehoton ja tuhoava, eikä hyödytä ketään muuta kuin lääketehtaita sekä hoitoalan ihmisiä työpaikoilla. Tämäkö on sen tarkoitus? Entä potilaat? Missä on heidän oikea auttaminen ja hoitaminen? Puuttukaa jo tilanteeseen, ennen kuin täällä on tuhottu yksi sun toinen veronmaksaja lääkkeillä eläkeputkeen ja asumistukiyksikköön. Näitä lääkkeitä nykyään määrätään yhä suuremmalle joukolle kuten unettomuuteen, autismiin, vanhuksille, masentuneille ja muillekin lievempiin mielenterveysongelmiin. Kohta ollaan eläkkeellä koko Suomi, kuka tekee työt ja kuka maksaa laskut. Suomen velkataakka on tähän verrattuna lastenleikkiä!

      http://mentalhealthdaily.com/2015/07/03/antipsychotics-and-brain-damage-shrinkage-volume-loss/

      "There are several ways in which antipsychotics are thought to cause brain damage. The brain damage associated with antipsychotic usage may directly influence the severity of cognitive symptoms of schizophrenia. Many users of antipsychotics experience cognitive deficits that are thought to be solely from their illness, when in reality they may be a result of the meds.

      Prefrontal connectivity reductions: There is evidence derived from resting fMRI studies suggesting that connections in the prefrontal region of the brain are reduced as a result of antipsychotic treatment. A reduced number of connections may translate to reductions in complex thinking, planning, attention, emotional regulation, and memory.

      Global brain volume loss: Studies have noted that antipsychotics reduce global brain volume. This means that a person’s brain with schizophrenia who has undergone years of antipsychotic treatment (especially at high doses), may display signs of neurodegeneration. Reductions in global brain volume means that nearly every aspect of brain functioning has potential to become impaired.

      Grey matter volume loss: Grey matter is known to include various regions of the brain responsible for sensory perception, emotions, self-control, speech, decision making, and muscle control. Individuals taking antipsychotics experience reductions in grey matter volume, making it tougher to perform certain functions.

      White matter volume loss: White matter is tissue that allows your brain to communicate with the central nervous system. It is comprised of myelin and axons, both of which facilitate chemical messages within the brain. Since those taking antipsychotics experience reductions in white matter, the communication system within their brain becomes impaired."

      • Anonyymi

        Asiaa nimimerkki psykoottinen. Vanha kirjoitus edelleen ajankohtainen.

        Uskon myös vahvasti että näin asia juuri on pitkän lääkehistoriani aikana. Minulla on vahva tunne, että jo masennuslääkkeet veivät kykyäni sympatiaan muita kohtaan tehdessään minut apaattisemmaksi ja välinpitämättömämmäksi ja leikatessaan tunteita. Kaventaen tunteideni rikkautta, sävyjä elämässä. Seksuaalisuutta. Näennäisesti muka luulin että oloni oli tasaisen kiva (kunhan vain muistin ottaa pillerin mihin keho mukautunut!) mutta oikeasti olin sokea käytön aikana negatiivisille vaikutuksille. Olin medication spellbinding-tilassa. Olin herkkä ihminen ja persoonani muuttui jonkun verran lääkkeitä käyttäessä, myös tunneherkkyyteni havaita muiden tunteita. Lääkitsin tietämättni itseäni lamaten tärkeää syvintä sisimpääno. Lääke vei estoja jonkin verran ahdistusta laskiessaan tunteita lamatessaan muokaten luonnettani. Se tuntui aluksi helpottavalta mutta hiljalleen tunnelama paheni mitä pitempään käytin. Olin levottomampi, kärsimättömämpi. Jälkikäteen ymmärsin että masennuslääkkeet todella voivat lisätä motorista ja sisäistä levottomuutta. Muutuin ihmisenä vaikka psykiatria kieltää masennuslääkkeiden persoonaa muokkaavat vaikutisket. Jälkikäteen ajatellen en täysin tunne itseäni kuka olin lääkkeissä. Jos otin alkoholia vähääkään, yhteisvaikutus masennuslääkkeiden kanssa sai minut käyttäytymään ihmeellisesti. Tunsin himoa alkoholiin kun se vei sitä omituista masennuslääketasaisuutta pois jossa olo oli kokoajan luonnottoman mitäänsanomaton. Se loppui aineesta irtaufuttua. Vieroituksessa kehoni oli "shokissa" kun koko hermostoni oli nuoresta pitäen mukautunut aineeseen ja otin sen pois. Mikään ei tuntunut toimivan normaalisti kehossani pitkään sen jälkeen.

        Vielä kun oli jo selvää että lääkkeestä oli lähinnä harmia vuosien mittaan toistelin tarinaa kuinka lääke oli pelastanut elämäni. Muistin alun positiiviset efektit sivuuttaen esim tunnetason leikkautumisen ja sivuuttaen sen miten oikeasti aineen pitkäaikaiskäytöllä voin. Olin aivopesty luulleen hoitaneeni lääkkeillä aivojani ja aivoni tarvitsivat niitä.

        Kun psykiatria jatkoi lääkintääni yhä toksisemmilla kemikaaliyhdistelmillä asiat valkeni minulle. Se oli shokki. Tajusin että he ei oikeasti tiedä mitä he tekee.
        Tajusin että minun kehoni oli ollut koekaniini psykiatrian aineille vuositolkulla. Ei kukaan ollut tutkinut vuosikausien vaikutusta ja siihen päälle seuraavien kemikaalikoktailien vaikutusta ihmisen tunne-elämään, kognitioon, aivoterveyteen. Olin oman elämäni ihmiskoe ja voin huonoiten mitä koskaan voinut.

        Vieroitusoireet oli merkki hermoston epätasapainotilasta minkä aine aiheuttaa. Esim sähköiskutuntemukset oli hermoston epätasapainotilaa. Tutustuin autonomisen hermoston toimintaan ja ymmärsin missä stressissä vieroitus piti kehoani. Kehoni jumiutui flight or fight tilaan. Uskon että psyykenlääkkeet sotkee autonomisen hermosron balanssia mikä voi sairastuttaa ihmisiä dysautonomian kaltaisiin oireisiin. Vieroitus oli luonnotonta pitkäaikaista kärsimystä. Kehoa ei ole suunniteltu näille aineille historiamme valossa, ja jatkuvaan pitkäkrstoiseen stressiin mitä epämääräiset vieroitusoireet aiheuttaa. Vieroitus altistaa mielenterveyden heittelylle, entistä pahemmalle.

        Aloin kokea kuinka lääkkeet vahingoitti aivojani. En ole koskaan kärsinyt niin paljon mitä silloin. Hermostoni oli sekaisin, tunsin outoa levottomuutta jaloissa, ahditavaa liikkumispakon tunnetta, olin impulsiivisempi. Veikkaan että aineet sotki motoriikaani ja dopamiinin tyimintaa tehdessään esim RLS oireita. psykiatria piti minua paranoidina lääkkeiden haitoista vaikka ne selvästi rapautti kognitiota. Olo ei ollut enää kirkas ja skarppi, vaan utuinen, hidas, ajatus jumitti. Ihan omituisia tunteita että pää ei toumi. Seksuaalisuus oli lamautunut, tunne-elämä oli lamautunut. Kärsin kognitiivisista ongelmista ja anhedoniasta, enkä tosiaankaan näitä ollut ongelmaksi kokenut astuessani psykiatrialle vaan olin ollut vahvasti tunteva ihminen. Aineet rapauttivat neurotoksisesti aivojani. Psykiatrialle olin vain mt-ongelmainen ja he sivuutti aineiden negatiiviset vaikutukset minuun. Tarvitsin terapeuttisen lääkkeen.

        Näin joskus paljon huumeita menneisyydessään käyttävän ihmisen jolla oli järkyttävän iso annos neuroleptiä jota myös psykiatria mimulle syötti. Hänellä ei ollut mitään estoja puheessaan. Alkoi puhua kesken asiallisten niitänäitä juttujen estottomia alapääjuttuja. Hän oli oikein lääkemyönteinen tyyppi mutta varmaan aivot rapautuneet. Iso määrä lääkkeitä varmaan vei lisää hänen kykyään itseinhibitioon ja arviointiin mikä soveliasta. Näin osastolla ihmisiä joiden silmät seisoi päässä lääkkeistä, jotka nukahteli pystyyn, joiden kädet vapisi otettuaan tietyn pillerin tai puhe sammalsi kuin kännissä. Eräs tuttuni kuvasi neuroleptin vaikutusta kuin kännitilaan. Aloin seurata enemmän ja enemmän ihmisten kuvaamia haittoja lääkkeistä ja uskon että psyykenlääkkeet voi viedä estoja, inhibitiota ja saada olon heittelemään

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiaa nimimerkki psykoottinen. Vanha kirjoitus edelleen ajankohtainen.

        Uskon myös vahvasti että näin asia juuri on pitkän lääkehistoriani aikana. Minulla on vahva tunne, että jo masennuslääkkeet veivät kykyäni sympatiaan muita kohtaan tehdessään minut apaattisemmaksi ja välinpitämättömämmäksi ja leikatessaan tunteita. Kaventaen tunteideni rikkautta, sävyjä elämässä. Seksuaalisuutta. Näennäisesti muka luulin että oloni oli tasaisen kiva (kunhan vain muistin ottaa pillerin mihin keho mukautunut!) mutta oikeasti olin sokea käytön aikana negatiivisille vaikutuksille. Olin medication spellbinding-tilassa. Olin herkkä ihminen ja persoonani muuttui jonkun verran lääkkeitä käyttäessä, myös tunneherkkyyteni havaita muiden tunteita. Lääkitsin tietämättni itseäni lamaten tärkeää syvintä sisimpääno. Lääke vei estoja jonkin verran ahdistusta laskiessaan tunteita lamatessaan muokaten luonnettani. Se tuntui aluksi helpottavalta mutta hiljalleen tunnelama paheni mitä pitempään käytin. Olin levottomampi, kärsimättömämpi. Jälkikäteen ymmärsin että masennuslääkkeet todella voivat lisätä motorista ja sisäistä levottomuutta. Muutuin ihmisenä vaikka psykiatria kieltää masennuslääkkeiden persoonaa muokkaavat vaikutisket. Jälkikäteen ajatellen en täysin tunne itseäni kuka olin lääkkeissä. Jos otin alkoholia vähääkään, yhteisvaikutus masennuslääkkeiden kanssa sai minut käyttäytymään ihmeellisesti. Tunsin himoa alkoholiin kun se vei sitä omituista masennuslääketasaisuutta pois jossa olo oli kokoajan luonnottoman mitäänsanomaton. Se loppui aineesta irtaufuttua. Vieroituksessa kehoni oli "shokissa" kun koko hermostoni oli nuoresta pitäen mukautunut aineeseen ja otin sen pois. Mikään ei tuntunut toimivan normaalisti kehossani pitkään sen jälkeen.

        Vielä kun oli jo selvää että lääkkeestä oli lähinnä harmia vuosien mittaan toistelin tarinaa kuinka lääke oli pelastanut elämäni. Muistin alun positiiviset efektit sivuuttaen esim tunnetason leikkautumisen ja sivuuttaen sen miten oikeasti aineen pitkäaikaiskäytöllä voin. Olin aivopesty luulleen hoitaneeni lääkkeillä aivojani ja aivoni tarvitsivat niitä.

        Kun psykiatria jatkoi lääkintääni yhä toksisemmilla kemikaaliyhdistelmillä asiat valkeni minulle. Se oli shokki. Tajusin että he ei oikeasti tiedä mitä he tekee.
        Tajusin että minun kehoni oli ollut koekaniini psykiatrian aineille vuositolkulla. Ei kukaan ollut tutkinut vuosikausien vaikutusta ja siihen päälle seuraavien kemikaalikoktailien vaikutusta ihmisen tunne-elämään, kognitioon, aivoterveyteen. Olin oman elämäni ihmiskoe ja voin huonoiten mitä koskaan voinut.

        Vieroitusoireet oli merkki hermoston epätasapainotilasta minkä aine aiheuttaa. Esim sähköiskutuntemukset oli hermoston epätasapainotilaa. Tutustuin autonomisen hermoston toimintaan ja ymmärsin missä stressissä vieroitus piti kehoani. Kehoni jumiutui flight or fight tilaan. Uskon että psyykenlääkkeet sotkee autonomisen hermosron balanssia mikä voi sairastuttaa ihmisiä dysautonomian kaltaisiin oireisiin. Vieroitus oli luonnotonta pitkäaikaista kärsimystä. Kehoa ei ole suunniteltu näille aineille historiamme valossa, ja jatkuvaan pitkäkrstoiseen stressiin mitä epämääräiset vieroitusoireet aiheuttaa. Vieroitus altistaa mielenterveyden heittelylle, entistä pahemmalle.

        Aloin kokea kuinka lääkkeet vahingoitti aivojani. En ole koskaan kärsinyt niin paljon mitä silloin. Hermostoni oli sekaisin, tunsin outoa levottomuutta jaloissa, ahditavaa liikkumispakon tunnetta, olin impulsiivisempi. Veikkaan että aineet sotki motoriikaani ja dopamiinin tyimintaa tehdessään esim RLS oireita. psykiatria piti minua paranoidina lääkkeiden haitoista vaikka ne selvästi rapautti kognitiota. Olo ei ollut enää kirkas ja skarppi, vaan utuinen, hidas, ajatus jumitti. Ihan omituisia tunteita että pää ei toumi. Seksuaalisuus oli lamautunut, tunne-elämä oli lamautunut. Kärsin kognitiivisista ongelmista ja anhedoniasta, enkä tosiaankaan näitä ollut ongelmaksi kokenut astuessani psykiatrialle vaan olin ollut vahvasti tunteva ihminen. Aineet rapauttivat neurotoksisesti aivojani. Psykiatrialle olin vain mt-ongelmainen ja he sivuutti aineiden negatiiviset vaikutukset minuun. Tarvitsin terapeuttisen lääkkeen.

        Näin joskus paljon huumeita menneisyydessään käyttävän ihmisen jolla oli järkyttävän iso annos neuroleptiä jota myös psykiatria mimulle syötti. Hänellä ei ollut mitään estoja puheessaan. Alkoi puhua kesken asiallisten niitänäitä juttujen estottomia alapääjuttuja. Hän oli oikein lääkemyönteinen tyyppi mutta varmaan aivot rapautuneet. Iso määrä lääkkeitä varmaan vei lisää hänen kykyään itseinhibitioon ja arviointiin mikä soveliasta. Näin osastolla ihmisiä joiden silmät seisoi päässä lääkkeistä, jotka nukahteli pystyyn, joiden kädet vapisi otettuaan tietyn pillerin tai puhe sammalsi kuin kännissä. Eräs tuttuni kuvasi neuroleptin vaikutusta kuin kännitilaan. Aloin seurata enemmän ja enemmän ihmisten kuvaamia haittoja lääkkeistä ja uskon että psyykenlääkkeet voi viedä estoja, inhibitiota ja saada olon heittelemään

        Psykiatria turmelee ihmisten aivoja etenkin paradigmalla jossa lääkintää jatketaan vuosia ja vuosia ja vuosia. Se on selvää. Lopputulos on lääkeriippuvainen, jolla on neurologisen tason ongelmia ja hermosto-ongelmia. Osa haitoista varmaan on salakavalana piilossa ja myöhemmin elämässä diagnosoidaan esim dementiana yhdistämättä lääkkeisiin tai jatkuvasti masentuneena. Masennus on oikeasti seurausta liian pitkästä aineenkäytöstä johon aivot reagoineet negatiivisesri. Vahingoittunut aivotoiminta mitä nimimerkki psykoottinen kuvaa oikein hyvin. Aivot pyrkii vastustamaan lääkkeen vaikutusta esim vähentämällä reseptoreita ja lopussa serotoniinitasot on alhaisemmat. Lopputulos lääkinnästä on huonompi. Lopputulos on kroonikko ellei onnistu vetämään jarrua ajoissa lääkkeissä. Dopamine supersensitivity psychosis on myös ihan todellinen ilmiö. Giovanni Favan vastatoleranssimalliin kannattaa tutustua myös. Todisteita psyykenlääkkeiden haitoista aivoille löytyy esim tardiivi dyskinesia joka voi olla pysyvä.

        En ihmettele jos kroonisesti psykiatrian lääkeriippuvaisella on kroonisia uniongelmia (lääkkeet puhkaisee niitä koska uni on kemiallinen prosessi). Uni on yksi tärkemmistä aivoterveyttä tulebista asioista kun se putsaa amyloidiplakkeja aivoista puhdistaen aivoja. Psykoaktiivisista aineista vieroittautumisen yksi tyypillinen oire on unettonuus.

        . Haitallisin reaktio minulla aineisiin oli kindling-reaktio missä psykiatria vieroituksen jälkeen lääkitsi lisää ja sain siihen huonon neurotoksisen reaktion. Yhtäkkiä tunsin kuin aivoni olisi olleet tulessa, oli polttavia päänsärkyjä ja sain äkillisiä kognitiivisia pahoja ongelmia. Olo oli kuin aivovaurioituneella ja kärsin siitä suuresti jota psykiatria pahensi lisäämällä ja nostamalla lääkemääriä rääkäten hermostoani. Kärsin rapautuneesta kognitiostani ja oudoista vieroitusoireista. Pitkään vieroituksessa lääkkeistä kärsin samanlaisista oireista kuin aivovammapotilas. Afvoni ylikuotmittuivat ja jouduin nukkumaan useita kertoja päivässä. Koen toipuneeni psykiatrian tuottamasta aivovauriosta.

        Kun löysin oikeat terveelliset elintavat, vierotin itseäni aineista kognitiiviset ongelmat parani merkittävästi. Toivuin aivovaurioista. Otti vuosia. Psykiatria lääkitsi minua kun tilitin aivovaurioistani pitäen sitä harhaisuutena. Ne oli vaurioita aivoille, mitä muuta ne olisi olleet?

        Eräs tuttuni on vielä psykiatrian lääkekoukussa. Kokoajan on outo olo, ahdistaa lääkepitoisuuksien heitellessä tai jos lääke unohtuu. Kyseisellä tutulla huonojf muistoja aikanaan lääkevaihdoksista ja on ajanut aika nopeaa lääkkeitä alas minkä epäilee aiheuttaneen häikkää itselleen. Psykiatrian lääkkeet varmasti lisää myös tunne-elämän heittelyä tämän kautta. Hänellä on ollut neurologille vieneitä oireita minkä epäilee johtuneen lääkkeistä. Psykiatri vaan jankuttaa kuinka hänen lääke ei voi aiheutraa sellaista. Ilmeisesti neurologikaan ei pitäneet tätä mahdottomana :D Psykiatrit on puoskareita. Vastuuttomia.

        Psykiatria TE TUHOATTE IHMISIÄ. Olette täydellisessä ignoranssissa siitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykiatria turmelee ihmisten aivoja etenkin paradigmalla jossa lääkintää jatketaan vuosia ja vuosia ja vuosia. Se on selvää. Lopputulos on lääkeriippuvainen, jolla on neurologisen tason ongelmia ja hermosto-ongelmia. Osa haitoista varmaan on salakavalana piilossa ja myöhemmin elämässä diagnosoidaan esim dementiana yhdistämättä lääkkeisiin tai jatkuvasti masentuneena. Masennus on oikeasti seurausta liian pitkästä aineenkäytöstä johon aivot reagoineet negatiivisesri. Vahingoittunut aivotoiminta mitä nimimerkki psykoottinen kuvaa oikein hyvin. Aivot pyrkii vastustamaan lääkkeen vaikutusta esim vähentämällä reseptoreita ja lopussa serotoniinitasot on alhaisemmat. Lopputulos lääkinnästä on huonompi. Lopputulos on kroonikko ellei onnistu vetämään jarrua ajoissa lääkkeissä. Dopamine supersensitivity psychosis on myös ihan todellinen ilmiö. Giovanni Favan vastatoleranssimalliin kannattaa tutustua myös. Todisteita psyykenlääkkeiden haitoista aivoille löytyy esim tardiivi dyskinesia joka voi olla pysyvä.

        En ihmettele jos kroonisesti psykiatrian lääkeriippuvaisella on kroonisia uniongelmia (lääkkeet puhkaisee niitä koska uni on kemiallinen prosessi). Uni on yksi tärkemmistä aivoterveyttä tulebista asioista kun se putsaa amyloidiplakkeja aivoista puhdistaen aivoja. Psykoaktiivisista aineista vieroittautumisen yksi tyypillinen oire on unettonuus.

        . Haitallisin reaktio minulla aineisiin oli kindling-reaktio missä psykiatria vieroituksen jälkeen lääkitsi lisää ja sain siihen huonon neurotoksisen reaktion. Yhtäkkiä tunsin kuin aivoni olisi olleet tulessa, oli polttavia päänsärkyjä ja sain äkillisiä kognitiivisia pahoja ongelmia. Olo oli kuin aivovaurioituneella ja kärsin siitä suuresti jota psykiatria pahensi lisäämällä ja nostamalla lääkemääriä rääkäten hermostoani. Kärsin rapautuneesta kognitiostani ja oudoista vieroitusoireista. Pitkään vieroituksessa lääkkeistä kärsin samanlaisista oireista kuin aivovammapotilas. Afvoni ylikuotmittuivat ja jouduin nukkumaan useita kertoja päivässä. Koen toipuneeni psykiatrian tuottamasta aivovauriosta.

        Kun löysin oikeat terveelliset elintavat, vierotin itseäni aineista kognitiiviset ongelmat parani merkittävästi. Toivuin aivovaurioista. Otti vuosia. Psykiatria lääkitsi minua kun tilitin aivovaurioistani pitäen sitä harhaisuutena. Ne oli vaurioita aivoille, mitä muuta ne olisi olleet?

        Eräs tuttuni on vielä psykiatrian lääkekoukussa. Kokoajan on outo olo, ahdistaa lääkepitoisuuksien heitellessä tai jos lääke unohtuu. Kyseisellä tutulla huonojf muistoja aikanaan lääkevaihdoksista ja on ajanut aika nopeaa lääkkeitä alas minkä epäilee aiheuttaneen häikkää itselleen. Psykiatrian lääkkeet varmasti lisää myös tunne-elämän heittelyä tämän kautta. Hänellä on ollut neurologille vieneitä oireita minkä epäilee johtuneen lääkkeistä. Psykiatri vaan jankuttaa kuinka hänen lääke ei voi aiheutraa sellaista. Ilmeisesti neurologikaan ei pitäneet tätä mahdottomana :D Psykiatrit on puoskareita. Vastuuttomia.

        Psykiatria TE TUHOATTE IHMISIÄ. Olette täydellisessä ignoranssissa siitä.

        Ja se ei lisää hyvää oloa jos aivoissa yhteydet vähenee tai kyky prosessointiin vähenee. Se aiheuttaa invaliditeettiä, suunnittelun ja toimimisen hankaluuksia. Ihmissuhdepulmia. Olen kokenut juuri näitä ulottuvuuksia lääkkeistä.

        Ei tunteita ja ajattelua lamaamalla paranneta kenenkään toimintakykyä vaan lamautetaan hänet. Ei sitä voi parantaa lisäämällä aktivoiva lääke tai muuta. Ne on samaa kuraa eri paketissa lisäten omia ongelmiaan.

        Itse olin kuin jo elävältä haudattu lääkkeissä pahimmillaan. Tajusin että nyt pitää painaa kytkintä ja lähteä. Vieroittautua aineista minimoidakseen tuho.

        Ps. Alun lyhytkestoisesta mahdollisesti myönteisestä vaikutuksesta ei voida todeta että lääke on hyvä aivoille tai toimii. Koska pitemmällä tähtäimellä haitat alkaa tulla esille.

        Psykiatria ei voi piilotella näitä haittoja loputtomiin. Leimaamalla joku mt-ongelmaiseksi he vie toisten vakavastiotettavuutta mutta kyllä totuus noiden aineiden aivoille haitallisuudesta tulee vielä ilmi

    • vissiin.tor.selain

      nimimerkki psykoottinen on trolli, ilm.entinen Sirpaminfo, joka on saanut elinikäisen bannin suomi24:ää. On lahjakas, mutta niin hullu, ettei kannata uskoa kirjoituksiinsa.

      • trollbusters

        lopettaisitko tuon trollaamisen. kiitos.

      • psykoottinen-

        Lakkaa itse trollaamasta tota juttua joka ketjuun!

        Mää olen jo ilmoittanut susta ylläpidolle mutta ei jaksaisi, joka ketjusta tehdä ilmiantoa. En muuten ole ko. henkilö enkä tiedä kenestä puhut mutta en halua kenenkään mainetta niskaani, en hyvää enkä huonoa. Lopeta!

    • Anonyymi

      Kellään ei kiinnosta mitä haittaa psykoosia kokevat, elämässään kärsivät ihmiset saa neurolepteistä joita tungetaan suurella innolla ihmisille kuin niistä ei mitään haittaa olisikaan. Ja kellä haitat kiinnostaa? Kellä kiinnostaa kylmäkiskoisella pillerinjakomielenterveyshoidolla piinatut lääkezombin näköiseksi lääkityt ihmiset jotka miettivät liittyykö anhedonia lääkityksiin ja tutisevat extrapyramidaalioireissaan tai lääkeparkinsonismia potien aivojen välittäjäaineet sotkettuna kuola valuen? Eliniänodote laskien. Pillereitä puolitellen ja sillä vieroitusoireira vältellen, pillereitä joista ei pitäisi tulla mitään riippuvuutta. Joiden parempi tulevaisuus on hautautunut sinne dopamiininsalpauksen, haittavaikutusten ja surkeiden paranemisennusteiden joukkoon. Aloitetaan sinulle neuroleptit on erittäin toimiva tapa tuhota kenenkään tulevaisuus ja kirkas ajattelu sekä luonnollinen tunne-elämä. Luonnollinen tunne-elämä ilman sitä että aivot muotoutuu keinotekoisen toksiinin vaikutuksesta jossa pikkuhiljaa ihmisyyden yksi jos toinenkin puoli häviää kemiallisen turruttavuuden alle. Se on kuin ennenaikainen kuolemantuomio tuottavalle elämälle jossa päivien kulku muuttuu sellaiseksi että sen tärkeimmäksi asiaksi nousee pilleripitoisuuden tasaisena pysyminen ja pillerinkauhonta suuhun tai injektio kehoon. Muuten iskee viekkarit. Jotka pillerinjauhaja ja hänen lääkärinsä helposti luulee omiksi ongelmikseen.

      Kellään ei kiinnosta kenenkään psykoosin kokeneen pillerihaitat. Ne on NIITÄ. Ne ei ole meitä. Näin ihmiset ajattelee. Ja tällä oikeutetaan elämässä kärsineiden mt-ongelmaisten surkea kohtelu ja eletään illuusiossa kuinka pilleri parantaa ja kyllä nykyaikainen psykiatria tietää

      Älkää kysykö harmia saaneilta potilailta. Ne on niitä. Ei ne tiedä kuitenkaan mitään. Hulluja ovat.

      • Anonyymi

        Niin oletko tavannut voimakkaita narsistisia piirteitä omaavan, sairaudentunnottoman ihmisen jota olisi kiinnostanut se että minkälaista haittaa hän ympäristölleen ja läheisilleen tekee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oletko tavannut voimakkaita narsistisia piirteitä omaavan, sairaudentunnottoman ihmisen jota olisi kiinnostanut se että minkälaista haittaa hän ympäristölleen ja läheisilleen tekee?

        Olipa edellä monta, todella hyvää ja oikeaan osuvaa kirjoitusta. Etenkin nimimerkki psykoottinen kirjoitti todella painavaa, lukemisen ja huomion kiinnittämisen arvoista asiaa. Vaikka ketju on tavallaan vanha, se on edelleen, kumma kyllä, ajankohtainen. Koska mikäähän ei ole juuri muuttunut noista kahdeksan vuoden takaisista ajoista. Meno ja tapa toimia mt-, tai muista vaikeuksista kärsiviä kohtaan taitaa olla edelleenkin samanlaista.

        Edelliselle vastaten: kyllä, olen tavannut montakin kertaa kyseisiä narsistisia ja psykopaattisia piirteitä omaavia. Aika usein hoitoalalla olevia, jostakin syystä etenkin hoitajissa oli näitä ominaisuuksia.

        Vain yhden mukavan lääkärin tapasin koko historian aikana. Vaikka hänkään ei minua juuri kyennyt auttamaan. Toivottavasti älykkäänä ihmisenä tekee jotakin läpimädän systeemin ja mt-potilaita leimaavan ja ihmisten elämiä tuhoavan systeemin käytäntöjen muuttamiseksi ja uudistamiseksi inhimillisempään, humaanimpaan ja oikeasti ihmisiä auttavaan suuntaan. Tai sitten vaihtaa alaa kokonaan toiseen. Koska varmasti menestyisi missä tahansa lääketieteen suuntauksessa. Systeemiin ja sen ideologiaan kuuluu se, että "hoidoksi" annetaan vain koko loppuelämääkin stigmatisoivia diagnooseja ja tunne-elämää, somaattista ja aivoterveyttä pilaavia ja tuhoavia neuroleptejä. Oireiden, tai taustalla olevien juurisyiden selvittäminen ei alalla olevia jostakin syystä kiinnosta.

        Siksi suosittelen jokaista äänestämään omilla jaloillaan ja olemaan käyttämättä kyseisiä mt-palveluiksi ja hoidoksi mainostettuja mt-palveluita. Siksi ajaksi ja kunnes muuttavat, parantavat ja uudistavat niitä kivikaudelle jämähtäneitä hoitomenetelmiään.

        Terv. eräs, jonka elämän, tulevaisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden terveydenhuolto ja psykiatria tuhosi lopullisesti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa edellä monta, todella hyvää ja oikeaan osuvaa kirjoitusta. Etenkin nimimerkki psykoottinen kirjoitti todella painavaa, lukemisen ja huomion kiinnittämisen arvoista asiaa. Vaikka ketju on tavallaan vanha, se on edelleen, kumma kyllä, ajankohtainen. Koska mikäähän ei ole juuri muuttunut noista kahdeksan vuoden takaisista ajoista. Meno ja tapa toimia mt-, tai muista vaikeuksista kärsiviä kohtaan taitaa olla edelleenkin samanlaista.

        Edelliselle vastaten: kyllä, olen tavannut montakin kertaa kyseisiä narsistisia ja psykopaattisia piirteitä omaavia. Aika usein hoitoalalla olevia, jostakin syystä etenkin hoitajissa oli näitä ominaisuuksia.

        Vain yhden mukavan lääkärin tapasin koko historian aikana. Vaikka hänkään ei minua juuri kyennyt auttamaan. Toivottavasti älykkäänä ihmisenä tekee jotakin läpimädän systeemin ja mt-potilaita leimaavan ja ihmisten elämiä tuhoavan systeemin käytäntöjen muuttamiseksi ja uudistamiseksi inhimillisempään, humaanimpaan ja oikeasti ihmisiä auttavaan suuntaan. Tai sitten vaihtaa alaa kokonaan toiseen. Koska varmasti menestyisi missä tahansa lääketieteen suuntauksessa. Systeemiin ja sen ideologiaan kuuluu se, että "hoidoksi" annetaan vain koko loppuelämääkin stigmatisoivia diagnooseja ja tunne-elämää, somaattista ja aivoterveyttä pilaavia ja tuhoavia neuroleptejä. Oireiden, tai taustalla olevien juurisyiden selvittäminen ei alalla olevia jostakin syystä kiinnosta.

        Siksi suosittelen jokaista äänestämään omilla jaloillaan ja olemaan käyttämättä kyseisiä mt-palveluiksi ja hoidoksi mainostettuja mt-palveluita. Siksi ajaksi ja kunnes muuttavat, parantavat ja uudistavat niitä kivikaudelle jämähtäneitä hoitomenetelmiään.

        Terv. eräs, jonka elämän, tulevaisuuden, hyvinvoinnin ja terveyden terveydenhuolto ja psykiatria tuhosi lopullisesti

        Minä olen tavannut hoitosysteemissä muutaman huippuhoitajan/terapeutin. Yhteistä heille on ollut se että he tekevät työtään tunteella myös heittäytyen itse mutta ammattimaisesti rajansa tuntien, kyseenalaistaen ja ovat luonteeltaan sympaattisia. He haluavat oppia potilailta. He haluavat auttaa ja ymmärtää. Ei ketään voi auttaa ilman tunneälyä jonkun oppikirjan kautta. He eivät kohtele potilaitaan kylmän diagnoosikeskeisesti, näkevät diagnoosien tuolle puolen, ja tietävät mt-puolen (ja lääkkeidenkin) ongelmat. Ovat ottaneet näitä puheeksikin. He osaavat ajatella laatikon ulkopuolelta, näkevät yhteiskunnassakin pahoinvointia tuottavia rakenteita eikä kaiken keskiössä ole aivokemiat(saatika niiden ongelmat). Toki varmaan systeemi väsyttää ja rikkoo näitä ihmisiä jotka tuovat myös omaa sisintään mukaan töihin ja helposti varmaan kuormittava resurssipuutteinen ala voi kyynistää ja väsyttää. Monesta on tullut psykoterapeutti/ovat psykoterapeutteja ja sopivat siihen mainiosti. Ollakseen terapeutti tarvitaan itsereflektiota ja omaa työstöä joka näkyy päällepäin. Heihin on sisäänrakennettu kyky tehdä työtä. He tsemppaavat ja nostavat ihmistä kun on tunne ettei kykene mihinkään. He on kiinnostuneita mitä ihmiselle on tapahtunut määrittelyn ja kategorisoinnin sijaan missä olljan keskitytty siihen mikä ihmisessä on vialla. (Yleistä psykiatriassa). He kunnioittavat potilaan tahtoa.

        Ja myös hoitajia joiden tietopohja on tasoa, lääke auttaa. Suhtautuvat potilaisiin joilla tietty diagnoosi tulkiten heitä niiden läpi. He haluavat määritellä potilaalle sitä miten häntä kuuluu auttaa nostamalla itseään potilaasta ylemmäksi auktoriteetiksi. Tuskin ovat psykiatrian aineisiin koskaan koskaan koskeneet ja itse varmaan kepilläkään haluaisi koskea mutta potilaille he tunkee niitä oikein innolla. Tai sitren varmaan on vetäneet jotain mietoa lääkettä joskus ja heidön oma myönteinen kokemuksensa on osoitus psykiatrian toimivuudesta. Muistan tämän tyypin. Yritti tuputtaa lääkkeitä vaikka sain pahaa oloa ja haittoja niistä. Heille masennus on kemiallinen epätasapaino, aivo-ongelma tai kuin diabetes ja hokevat että otettu lääke auttaa ja ilman lääkkeitä ei voi parantua. He toistelee fraaseja potilaille pitäen käsiä kuvainnollisesti korvilla hokien "laalaalaaa" en kuule mitä sanoit. Sellainen tunne tulee potilaana. Heille potilaan tulkinta lähtee lääkärin merkinnän kautta he pitää psykiatriaa ja lääkärien merkintöjä kuin Jumalan sanana ja he pitää potilaisiin tunnetasolla vahvaa etäisyyttä.

        He muodostaa ennakkokäsityksen potilaasta jonka pohjalta potilasta tulkitsevat.
        Psykiatriassa tunteet on heille heikkouttakin ammattimaisuudessa. Luulevat että koulu opettaa heille kaiken ja itsevarmana tulevat systeemiin hoitamaan ihmiskärsimystä ihanan kaavamaisesti joka antaa heille palkintoa kun voivat tarkkailla eri diagnooseja saaneita ihmisiä kuin eläintarhassa eri lajeja. Heistä näkee että he ei oikeasti kykene mihinkään kyseenalaistamiseen ja ovat melko yksinkertaista sakkia toistellen lääke auttaa mantraansa. Jos potilas valittaa haittaa he kohtelevat potilasta kuin hän olisi hullu. Pahimmat gaslightaavat minkä ehtivät. Hekin saattavat olla väsyneitä resurssipuutteiseen järjestelmään ja purkavat kyynistymistä potilaisiin kylmän kohtelun kautta tai tehden vain minimin. Osa varmaan on vain duunissa, ja tekevät minimin. Omissa kuvitelmissaan osa heistä varmaan on hyviä hoitajia kun tekevät kaiken mitä psykiatriassa lukee ja koulussa on opittu. Ihan sama saako potilas apua.

        Pitää myös muistaa että henkilökemiat ratkaisee myös. Aina ei luonteet natsaa. Ja sen pitäisi olla ihan ok. Hyvä hoitaja ymmärtää jos potilas haluaa vaihtaa hoitajaa. Olen tavannut sellaisia hoitajia joista jää neutraali olo. Ei tule tunnetta että saa apua muttei tunnetta että olisi kokenut henkisen tason harmia.

        Tokihan ei ole kahta eri kategoriaa ihmisiä kuin ei ole psykiatrisissa diagnooseissa potilaitakaan. Mutta tässä on eroteltu hoitajien piirteitä mitkä on jääneet mieleen sekä huonoissa että hyvissä hoitajakohtaamisissa. Tässä ei ole määritelty suoraan ketään ihmistä ja kaikki ei ole mustavalkoista.

        En ole koskaan tavannut yhtä auttavaa psykiatria kuin "huippuhoitajat". Yleensä psykiatrista on jäänyt korkeintaan neutraali olo. Monesti psykiatrit suhtautuvat vielä hoitajia enemmän tunnetasolla mihinkään reagoimatta ollen robottimaisia. He ovat lääketieteellisiä tarkkailijoita joista tulee omituinen fiilis kuin ei olisi kohdannut ihmistä vaikka puhutaan inhimillisistä tunneasioista. Toki psykiatrin ajatusmaailma on ollut luettavissa lausunnoista jossa on saattanut välittyä aito auttamisen halu ja ymmärtumys. Useimmiten psykiatreista on jäänyt paha olo valitettavasti ja he jos ketkä nostaa itseään. Pahimmat kohtaamiset on olleet psykiatrien kanssa.

        Eräs lääkäri joka ei ollut psykiatri jäi mieleen. Hän kerran totesi että minä opin potilaitani joka päivä uusia asioita. Hän kuunteli. Tuli tunne kuuntelusta ja siitä että hän halusi ymmärtää määrittelyn sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin oletko tavannut voimakkaita narsistisia piirteitä omaavan, sairaudentunnottoman ihmisen jota olisi kiinnostanut se että minkälaista haittaa hän ympäristölleen ja läheisilleen tekee?

        Olen tavannut pahaa oloa kokevia ihmisiä jotka on olleet "kuormittavia" kärsimyksensä kanssa välittämättä muiden tunteista hakiessaan tukea. He ovat saattaneet purkaa pahaa oloa toisiin. Kun kärsimys on pahaa silloin oma paha olo on keskiössä muusta viis ja käyttäytyminen on voinut olla välinpitämätöntä muita kohtaan. Paha olo voi oireilla monenlaisina tunteina ärtyisyydestä räjähtelevyyteen. Kun heillä on niin paha olla että he ovat vyöryttäneet tunteet toisten niskaan ja puhuneet itsemurhasta mikä on nostanut huolta. Toisaalta itsemurhasta puhuminen on myös hyvä asia koska myös siitä pitäisi saada puhua ja se on voinut olla tapa hakea tukea. Monesti kärsivä itsemurha-ajatuksia poteva voi jäädä yksin koska muut ei kykene ottamaan heidän kärsimysrään vastaan koska se on niin ahdistavaa ja kuormittavaa. He saattavat tuntevat olevansa rasite.

        Olen myös tavannut näitä ihmisiä kun he on päässeet tämän pahan olon yli eivätkä he ole enää tällaisia laisinkaan ja ovat huomioonottavaisia ihmisiä, ottavat toisten tunteet huomioon.

        Toki kannattaa pahaa oloa potiessaan ymmärtää myös toisten voimavarat ja hakea myös ulkopuolista tukea esim keskusteluapua. Toki ongelma on että itsemurha-ajatuksista puhuessa systeemi voi viedä vankilamaisiin olosuhteisiin pakkolääkittäväksi joten ymmärrän miksi joku ei hae apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen tavannut hoitosysteemissä muutaman huippuhoitajan/terapeutin. Yhteistä heille on ollut se että he tekevät työtään tunteella myös heittäytyen itse mutta ammattimaisesti rajansa tuntien, kyseenalaistaen ja ovat luonteeltaan sympaattisia. He haluavat oppia potilailta. He haluavat auttaa ja ymmärtää. Ei ketään voi auttaa ilman tunneälyä jonkun oppikirjan kautta. He eivät kohtele potilaitaan kylmän diagnoosikeskeisesti, näkevät diagnoosien tuolle puolen, ja tietävät mt-puolen (ja lääkkeidenkin) ongelmat. Ovat ottaneet näitä puheeksikin. He osaavat ajatella laatikon ulkopuolelta, näkevät yhteiskunnassakin pahoinvointia tuottavia rakenteita eikä kaiken keskiössä ole aivokemiat(saatika niiden ongelmat). Toki varmaan systeemi väsyttää ja rikkoo näitä ihmisiä jotka tuovat myös omaa sisintään mukaan töihin ja helposti varmaan kuormittava resurssipuutteinen ala voi kyynistää ja väsyttää. Monesta on tullut psykoterapeutti/ovat psykoterapeutteja ja sopivat siihen mainiosti. Ollakseen terapeutti tarvitaan itsereflektiota ja omaa työstöä joka näkyy päällepäin. Heihin on sisäänrakennettu kyky tehdä työtä. He tsemppaavat ja nostavat ihmistä kun on tunne ettei kykene mihinkään. He on kiinnostuneita mitä ihmiselle on tapahtunut määrittelyn ja kategorisoinnin sijaan missä olljan keskitytty siihen mikä ihmisessä on vialla. (Yleistä psykiatriassa). He kunnioittavat potilaan tahtoa.

        Ja myös hoitajia joiden tietopohja on tasoa, lääke auttaa. Suhtautuvat potilaisiin joilla tietty diagnoosi tulkiten heitä niiden läpi. He haluavat määritellä potilaalle sitä miten häntä kuuluu auttaa nostamalla itseään potilaasta ylemmäksi auktoriteetiksi. Tuskin ovat psykiatrian aineisiin koskaan koskaan koskeneet ja itse varmaan kepilläkään haluaisi koskea mutta potilaille he tunkee niitä oikein innolla. Tai sitren varmaan on vetäneet jotain mietoa lääkettä joskus ja heidön oma myönteinen kokemuksensa on osoitus psykiatrian toimivuudesta. Muistan tämän tyypin. Yritti tuputtaa lääkkeitä vaikka sain pahaa oloa ja haittoja niistä. Heille masennus on kemiallinen epätasapaino, aivo-ongelma tai kuin diabetes ja hokevat että otettu lääke auttaa ja ilman lääkkeitä ei voi parantua. He toistelee fraaseja potilaille pitäen käsiä kuvainnollisesti korvilla hokien "laalaalaaa" en kuule mitä sanoit. Sellainen tunne tulee potilaana. Heille potilaan tulkinta lähtee lääkärin merkinnän kautta he pitää psykiatriaa ja lääkärien merkintöjä kuin Jumalan sanana ja he pitää potilaisiin tunnetasolla vahvaa etäisyyttä.

        He muodostaa ennakkokäsityksen potilaasta jonka pohjalta potilasta tulkitsevat.
        Psykiatriassa tunteet on heille heikkouttakin ammattimaisuudessa. Luulevat että koulu opettaa heille kaiken ja itsevarmana tulevat systeemiin hoitamaan ihmiskärsimystä ihanan kaavamaisesti joka antaa heille palkintoa kun voivat tarkkailla eri diagnooseja saaneita ihmisiä kuin eläintarhassa eri lajeja. Heistä näkee että he ei oikeasti kykene mihinkään kyseenalaistamiseen ja ovat melko yksinkertaista sakkia toistellen lääke auttaa mantraansa. Jos potilas valittaa haittaa he kohtelevat potilasta kuin hän olisi hullu. Pahimmat gaslightaavat minkä ehtivät. Hekin saattavat olla väsyneitä resurssipuutteiseen järjestelmään ja purkavat kyynistymistä potilaisiin kylmän kohtelun kautta tai tehden vain minimin. Osa varmaan on vain duunissa, ja tekevät minimin. Omissa kuvitelmissaan osa heistä varmaan on hyviä hoitajia kun tekevät kaiken mitä psykiatriassa lukee ja koulussa on opittu. Ihan sama saako potilas apua.

        Pitää myös muistaa että henkilökemiat ratkaisee myös. Aina ei luonteet natsaa. Ja sen pitäisi olla ihan ok. Hyvä hoitaja ymmärtää jos potilas haluaa vaihtaa hoitajaa. Olen tavannut sellaisia hoitajia joista jää neutraali olo. Ei tule tunnetta että saa apua muttei tunnetta että olisi kokenut henkisen tason harmia.

        Tokihan ei ole kahta eri kategoriaa ihmisiä kuin ei ole psykiatrisissa diagnooseissa potilaitakaan. Mutta tässä on eroteltu hoitajien piirteitä mitkä on jääneet mieleen sekä huonoissa että hyvissä hoitajakohtaamisissa. Tässä ei ole määritelty suoraan ketään ihmistä ja kaikki ei ole mustavalkoista.

        En ole koskaan tavannut yhtä auttavaa psykiatria kuin "huippuhoitajat". Yleensä psykiatrista on jäänyt korkeintaan neutraali olo. Monesti psykiatrit suhtautuvat vielä hoitajia enemmän tunnetasolla mihinkään reagoimatta ollen robottimaisia. He ovat lääketieteellisiä tarkkailijoita joista tulee omituinen fiilis kuin ei olisi kohdannut ihmistä vaikka puhutaan inhimillisistä tunneasioista. Toki psykiatrin ajatusmaailma on ollut luettavissa lausunnoista jossa on saattanut välittyä aito auttamisen halu ja ymmärtumys. Useimmiten psykiatreista on jäänyt paha olo valitettavasti ja he jos ketkä nostaa itseään. Pahimmat kohtaamiset on olleet psykiatrien kanssa.

        Eräs lääkäri joka ei ollut psykiatri jäi mieleen. Hän kerran totesi että minä opin potilaitani joka päivä uusia asioita. Hän kuunteli. Tuli tunne kuuntelusta ja siitä että hän halusi ymmärtää määrittelyn sijaan.

        Mainio postaus. Teit sen verran syväluotaavaa analyysiä, pitkästä hoitohistoriasta, niin miten luonnehtisit omaa motivaatiotasi "parantua" tuona aikana?

      • Anonyymi

        Minä söin neuroleptejä ja kaikkia muita psyykenlääkkeitä parikymmentä vuotta.
        Nyt jälkeenpäin on todettu, että aivoissani on valkean aineen muutoksia, ja minulle on kehittynyt myös monihermosairaus, jonka on mainittu olevan aksonaalinen, eli juurikin nuo hermojen viejähaarakkeet ( tuolla aiemmin oli näistä mainittu ) ovat vaurioituneet (ns. aksonivaurioita) .

        En tosiaan voi tietää, johtuvatko nuo kaikki kyseisistä lääkityksistä, mutta arvelen, että lääkkeet ovat olleet ainakin yhtenä osatekijänä näihin vaurioihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen tavannut hoitosysteemissä muutaman huippuhoitajan/terapeutin. Yhteistä heille on ollut se että he tekevät työtään tunteella myös heittäytyen itse mutta ammattimaisesti rajansa tuntien, kyseenalaistaen ja ovat luonteeltaan sympaattisia. He haluavat oppia potilailta. He haluavat auttaa ja ymmärtää. Ei ketään voi auttaa ilman tunneälyä jonkun oppikirjan kautta. He eivät kohtele potilaitaan kylmän diagnoosikeskeisesti, näkevät diagnoosien tuolle puolen, ja tietävät mt-puolen (ja lääkkeidenkin) ongelmat. Ovat ottaneet näitä puheeksikin. He osaavat ajatella laatikon ulkopuolelta, näkevät yhteiskunnassakin pahoinvointia tuottavia rakenteita eikä kaiken keskiössä ole aivokemiat(saatika niiden ongelmat). Toki varmaan systeemi väsyttää ja rikkoo näitä ihmisiä jotka tuovat myös omaa sisintään mukaan töihin ja helposti varmaan kuormittava resurssipuutteinen ala voi kyynistää ja väsyttää. Monesta on tullut psykoterapeutti/ovat psykoterapeutteja ja sopivat siihen mainiosti. Ollakseen terapeutti tarvitaan itsereflektiota ja omaa työstöä joka näkyy päällepäin. Heihin on sisäänrakennettu kyky tehdä työtä. He tsemppaavat ja nostavat ihmistä kun on tunne ettei kykene mihinkään. He on kiinnostuneita mitä ihmiselle on tapahtunut määrittelyn ja kategorisoinnin sijaan missä olljan keskitytty siihen mikä ihmisessä on vialla. (Yleistä psykiatriassa). He kunnioittavat potilaan tahtoa.

        Ja myös hoitajia joiden tietopohja on tasoa, lääke auttaa. Suhtautuvat potilaisiin joilla tietty diagnoosi tulkiten heitä niiden läpi. He haluavat määritellä potilaalle sitä miten häntä kuuluu auttaa nostamalla itseään potilaasta ylemmäksi auktoriteetiksi. Tuskin ovat psykiatrian aineisiin koskaan koskaan koskeneet ja itse varmaan kepilläkään haluaisi koskea mutta potilaille he tunkee niitä oikein innolla. Tai sitren varmaan on vetäneet jotain mietoa lääkettä joskus ja heidön oma myönteinen kokemuksensa on osoitus psykiatrian toimivuudesta. Muistan tämän tyypin. Yritti tuputtaa lääkkeitä vaikka sain pahaa oloa ja haittoja niistä. Heille masennus on kemiallinen epätasapaino, aivo-ongelma tai kuin diabetes ja hokevat että otettu lääke auttaa ja ilman lääkkeitä ei voi parantua. He toistelee fraaseja potilaille pitäen käsiä kuvainnollisesti korvilla hokien "laalaalaaa" en kuule mitä sanoit. Sellainen tunne tulee potilaana. Heille potilaan tulkinta lähtee lääkärin merkinnän kautta he pitää psykiatriaa ja lääkärien merkintöjä kuin Jumalan sanana ja he pitää potilaisiin tunnetasolla vahvaa etäisyyttä.

        He muodostaa ennakkokäsityksen potilaasta jonka pohjalta potilasta tulkitsevat.
        Psykiatriassa tunteet on heille heikkouttakin ammattimaisuudessa. Luulevat että koulu opettaa heille kaiken ja itsevarmana tulevat systeemiin hoitamaan ihmiskärsimystä ihanan kaavamaisesti joka antaa heille palkintoa kun voivat tarkkailla eri diagnooseja saaneita ihmisiä kuin eläintarhassa eri lajeja. Heistä näkee että he ei oikeasti kykene mihinkään kyseenalaistamiseen ja ovat melko yksinkertaista sakkia toistellen lääke auttaa mantraansa. Jos potilas valittaa haittaa he kohtelevat potilasta kuin hän olisi hullu. Pahimmat gaslightaavat minkä ehtivät. Hekin saattavat olla väsyneitä resurssipuutteiseen järjestelmään ja purkavat kyynistymistä potilaisiin kylmän kohtelun kautta tai tehden vain minimin. Osa varmaan on vain duunissa, ja tekevät minimin. Omissa kuvitelmissaan osa heistä varmaan on hyviä hoitajia kun tekevät kaiken mitä psykiatriassa lukee ja koulussa on opittu. Ihan sama saako potilas apua.

        Pitää myös muistaa että henkilökemiat ratkaisee myös. Aina ei luonteet natsaa. Ja sen pitäisi olla ihan ok. Hyvä hoitaja ymmärtää jos potilas haluaa vaihtaa hoitajaa. Olen tavannut sellaisia hoitajia joista jää neutraali olo. Ei tule tunnetta että saa apua muttei tunnetta että olisi kokenut henkisen tason harmia.

        Tokihan ei ole kahta eri kategoriaa ihmisiä kuin ei ole psykiatrisissa diagnooseissa potilaitakaan. Mutta tässä on eroteltu hoitajien piirteitä mitkä on jääneet mieleen sekä huonoissa että hyvissä hoitajakohtaamisissa. Tässä ei ole määritelty suoraan ketään ihmistä ja kaikki ei ole mustavalkoista.

        En ole koskaan tavannut yhtä auttavaa psykiatria kuin "huippuhoitajat". Yleensä psykiatrista on jäänyt korkeintaan neutraali olo. Monesti psykiatrit suhtautuvat vielä hoitajia enemmän tunnetasolla mihinkään reagoimatta ollen robottimaisia. He ovat lääketieteellisiä tarkkailijoita joista tulee omituinen fiilis kuin ei olisi kohdannut ihmistä vaikka puhutaan inhimillisistä tunneasioista. Toki psykiatrin ajatusmaailma on ollut luettavissa lausunnoista jossa on saattanut välittyä aito auttamisen halu ja ymmärtumys. Useimmiten psykiatreista on jäänyt paha olo valitettavasti ja he jos ketkä nostaa itseään. Pahimmat kohtaamiset on olleet psykiatrien kanssa.

        Eräs lääkäri joka ei ollut psykiatri jäi mieleen. Hän kerran totesi että minä opin potilaitani joka päivä uusia asioita. Hän kuunteli. Tuli tunne kuuntelusta ja siitä että hän halusi ymmärtää määrittelyn sijaan.

        Tämä oli hyvä kirjoitus.
        Ihan siitä syystä, koska olen itsekin sitä mieltä, että psykiatriassa on sekä hyvää, että huonoa.
        Olen kokenut molempia, sekää hyvää, että huonoa kohtelua ja asennoitumista.

        Hoitajat ja lääkäritkin ovat " vain " ihmisiä, ja heitä on hyvinkin erilaisia, kuten kaikkia muitakin ihmisiä ammattiin tai mihinkään muuhunkaan katsomatta. Jotkut sopivat alalleen ja jotkut eivät.

        Useimmiten palaute, jota ihmiset, on negatiivista, harvoin kukaan kehuja antaa.
        Ehkä negatiiviset kokemukset jäävät raskaammin mieleen juurikin siitä syystä, että ne saavat aikaiseksi voimakkaamman, tunteita satuttavan, reaktion, kuin positiiviset jutut.

        Itse kun olen joskus kohdannut jossain hyvää palvelua, kohtelua, olen saattanut antaa positiivista palautetta, siitä tulee itsellekin hyvä mieli.
        Aika usein vaan on niin, että palautteet jäävät vähiin, jos sitä antaa vain positiivisista asioista. Negatiivista en edes viitsi antaa, ellei ole ihan pakko.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen tavannut pahaa oloa kokevia ihmisiä jotka on olleet "kuormittavia" kärsimyksensä kanssa välittämättä muiden tunteista hakiessaan tukea. He ovat saattaneet purkaa pahaa oloa toisiin. Kun kärsimys on pahaa silloin oma paha olo on keskiössä muusta viis ja käyttäytyminen on voinut olla välinpitämätöntä muita kohtaan. Paha olo voi oireilla monenlaisina tunteina ärtyisyydestä räjähtelevyyteen. Kun heillä on niin paha olla että he ovat vyöryttäneet tunteet toisten niskaan ja puhuneet itsemurhasta mikä on nostanut huolta. Toisaalta itsemurhasta puhuminen on myös hyvä asia koska myös siitä pitäisi saada puhua ja se on voinut olla tapa hakea tukea. Monesti kärsivä itsemurha-ajatuksia poteva voi jäädä yksin koska muut ei kykene ottamaan heidän kärsimysrään vastaan koska se on niin ahdistavaa ja kuormittavaa. He saattavat tuntevat olevansa rasite.

        Olen myös tavannut näitä ihmisiä kun he on päässeet tämän pahan olon yli eivätkä he ole enää tällaisia laisinkaan ja ovat huomioonottavaisia ihmisiä, ottavat toisten tunteet huomioon.

        Toki kannattaa pahaa oloa potiessaan ymmärtää myös toisten voimavarat ja hakea myös ulkopuolista tukea esim keskusteluapua. Toki ongelma on että itsemurha-ajatuksista puhuessa systeemi voi viedä vankilamaisiin olosuhteisiin pakkolääkittäväksi joten ymmärrän miksi joku ei hae apua.

        On täysin totta, että vaikeissa vaiheissa, esim. itsetuhoisuuden partaalla, tai ihmisen ollessa niissä syvimmissä vesissä, on läheisilläkin raskasta.

        Ihminen, joka purkaa kaiken oman pahan olonsa toiseen, ei välttämättä tule ajatelleeksi asiaa.
        Toki on parempi, että on joku, jolle voi mieltään purkaa, mutta kun kaikki menee liian vaikeaksi, siinä kohtaa on ehkä paras apu se ammattiapu.

        ( Monestihan se on niin, että kun yksi perheessä sairastaa, niin kohta sairastaa kaikki. )

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On täysin totta, että vaikeissa vaiheissa, esim. itsetuhoisuuden partaalla, tai ihmisen ollessa niissä syvimmissä vesissä, on läheisilläkin raskasta.

        Ihminen, joka purkaa kaiken oman pahan olonsa toiseen, ei välttämättä tule ajatelleeksi asiaa.
        Toki on parempi, että on joku, jolle voi mieltään purkaa, mutta kun kaikki menee liian vaikeaksi, siinä kohtaa on ehkä paras apu se ammattiapu.

        ( Monestihan se on niin, että kun yksi perheessä sairastaa, niin kohta sairastaa kaikki. )

        Itsetuhoisista ajatuksista ja kuolemantoiveista kärsii kuitenkin eniten henkilö itse. Kukaan ei oikeasti halua kuormittaa omia läheisiään omilla ongelmillaan ja tunne-elämän ongelmilla.

        Itsetuhoisuus voi johtua monista eri asioista elämässä. Hyvin harvoin se johtuu vain yhdestä elämässä olevasta vaikeudesta ja ongelmasta. Ammattiapuun, tai niihin palveluihin, joita on nykyisin olemassa, ei kannata luottaa. Koska se taho ei koskaan pysty antamaan sitä tukea, mitä omat läheiset ja ystävät voivat antaa. Ainakin itselläni oli enemmän huonoja, kuin hyviä kokemuksia systeemistä. Systeemin on ollut samanlainen jo useamman vuosikymmenen ajan, ja on tuskin muuttunut käytännöiltään ja tavoiltaan toimia mitenkään olennaisesti. Jos valittelee väsymystä, tai itsetuhoisia ajatuksia (etenkin se, jolla on aiemmin annettu diagnoosi) joutuu vain omaa liikkumisvapautta, ja ihmisoikeuksia rajoittavien toimenpiteiden kohteeksi. Negatiivisillekin palautteille tai omien mielipiteiden kertomiselle olisi oma paikkansa terveydenhuollossa ja alalla toimivien keskuudessa ja syytä ottaa huomioon hoitotyötä ja psykiatriaa kehitettäessä. Kyse on enemmän siitä, otetaanko ja hyväksytäänkö potilaiden omia kokemuksia ja ajatuksia hoitoon liittyen.

        Juurisyiden selvittäminen, inhimillinen ja empaattisempi lähestymistapa hoitohenkilöstön taholta olisi oikea tapa kohdata ja auttaa elämässään vaikeuksista kärsivä ihmisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mainio postaus. Teit sen verran syväluotaavaa analyysiä, pitkästä hoitohistoriasta, niin miten luonnehtisit omaa motivaatiotasi "parantua" tuona aikana?

        Mitä tarkoittaa parantuminen? Kiitos, kun laitoit sen lainausmerkkeihin. Alunperin tuntui että tiesin mitä se tarkoitti ja yritin mennä sitä kohti, mutta olen yhä enemmän alkanut ajatella sitä valtasuhteiden näkökulmasta. Kuka määrittelee psykiatriassa parantumisen? Se vaikuttaa psykiatriassa määrittyvän siihen mikä yhteiskunnan ja valtion ja työvoimapalveluiden tavoite kansalaista kohden on, eli olla veronmaksaja tai ainakin pyristellä sitä kohden koulutuksen ynnä muun kautta. Systeemin rakenteet on rakentuneet näin. Itse päädyin juuri mt-palveluihin kun en elämänkriisin vuoksi kyennyt pyristelemään hetkellisesti tuota tavoitetta kohti putkessa kuten muut, joka korosti minulle kokemusta siitä että tarvin apua. Myös tunne omasta kärsimyksestä sai tietenkin hakemaan apua. Nuorena tällaiset tuskalliset tunteet oli hankalia käsitellä. Ei ollut työkaluja. Ja oli vaikeaa. Se olisinko tarvinnut vuosikausien lääkeputken työkalujen löytämiseksi on toinen asia.

        Toki varmaan tähän paranemisajatteluun valtion ja yhteiskunnan näkökulmasta kuuluu myös arvoja yksilön toimintakykyisyydestä ja hyvästä elämästä (länsimaissa on myös hienoa arvoperustaa) mutta systeemin byrokratiassa korostuu varmaan tulos tai ulos-ajattelu potilaiden kohdalla ja lopulta nostetaan kädet pystyyn kuntoutuksessa jos ei tulosta synny. tiedän ihmisiltä katkaistaneen hoitosuhteita kun he eivät ole edenneet hoidossa vaikka tarvitsivat apua. Taustalla vaikuttaa raha ja kuntoutuksessa yritetään säästää rahaa valtion näkökulmasta kun yksilöä kuntoutetaan toimintakykyyn olematta kalliissa laitoshoitokunnossa. Niihin satsataan jotka vaikuttaa etenevän.

        Kiitos psykiatrian (tai no kiitos ja kiitos, päädyin vuosikausien lääkeputkeen joka varmaan lopulta näytteli suurta osaa eläköitymisessä) sain myös kokea olevani toimintakykyinen. Näin ajattelin siis silloin. Olin varmaan joku psykiatrian menestystarina silloin. Pillereitä nappaileva parantuja (koin parantuneeni ja pillereiden näytelleen suurta osaa siinä), silloin vähän miedompia niihin verrattuna mitä lopulta käytin. Vahvemmilla kengännauhojenkin solmiminen oli älyllisesti haastavaa. Tai no, mitä nyt kamppailin haittojen ja lääkeongelmien kanssa lähes kokoajan (aluksi edes ymmärtämättä niiden yhteyttä lääkkeisiin) miettien mihin saumaan elämässä yritän niistä irtautua ja joskus annoksen oltua liian iso makasin apatiassa kotona herätäkseni eloon pienemmällä annoksella.

        Eli siis pysyin pois myös paljon mt-palveluista kuormittamasta ja olin veronmaksaja. Reseptit uusittu muualla. Olen ollut suurilta osin hyvin korkeamotivoitunut parantumaan. Kuuliainen potilas, syönyt kaikki pillerit mitä määrätty. Tai siis siihen pisteeseen kun huomasin että terveyteni on alkanut kärsiä lääkkeiden vuoksi jonka jälkeen en muuta ole tehnytkään kun välttänyt psyykenlääkkeitä. Olen pitkään uskonut psykiatriaan vaikka myönnettäkööt että aluksi joku osa
        Intuitiossani hälytti: miten pilleri voi parantaa masennusta?. Ollut hoitomyönteinen, sairaudentuntoinen. Että paranen kun uskon psykiatriaan ja otan neuvot vastaan. Miettinyt että minun pitää muuttaa haitalliset tapani ja käytökseni niin paranen ja olen yrittänyt kognitiivista terapiaa muuttaakseni haitallisia käytösmallejani jotta olisin tehokkaampi, terveempi ja ehompi ihminen. Tehnyt testejä netissä testatakseni omia hypoteesejani siitä mikä häiriö kaiken taustalla on. Kärsimykseni. Joka osoittaa että olen häiriöitynyt. Miettinyt lääkkeitä mitkä voisi auttaa.

        Itsehän joskus uskoin siihen satuun että minulla on kemiallinen epätasapaino. Että minun aivoissani on vika miksi masennun ja tarvin lääkkeitä toimiakseni. Taustalla vaikutti jargoni millä lääkkeet perusteltiin. Että masennukseni liittyy serotoniiniongelmiin ja lääkkeet tehostavat aivojeni toimintaa jota masennus rapauttaa. Tällöin olin kuuliainen potilas joka söi kiltisti pillerinsä.

        Nykyään suhtaudun paranemisajatteluun skeptisyydellä ja psykiatriaan skeptisyydellä.
        Olen ollut psykiatrian kanssa tekemisissä sen jälkeen kun koin siitä merkittäviä haittoja.

        Suhteeni psykiatriaan on ollut merkittävän harmin jälkeen vinksahtanut. En enää usko siihen ja sen moniin periaatreisiin ja arvoihin mutta olen näytellyt roolia mitä minulta odotetaan, olla diagnosoitavana, jo taloudellisista sekä myöskin lääkepurullisista syistä johon tarvitaan hoitosuhde. Olen miettinyt onko minulle ollut näistä arvoista lähtien paikkaa psykiatrisessa hoidossa. Välillä on tuntunut siltä kuin potisi Tukholman syndroomaa ollessani paikassa mihin minulla on tällainen side. Joltain osin hoitosuhde on ollut eheyttävä. Olen löytänyt oman ääneni, alkanut sanoa enemmän oman mielipiteeni, kritiikkini. Mutta kuitenkin aina tiedostaen että niin mukavaa kuin psykiatria voi olla, voi siellä tulla satutetuksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsetuhoisista ajatuksista ja kuolemantoiveista kärsii kuitenkin eniten henkilö itse. Kukaan ei oikeasti halua kuormittaa omia läheisiään omilla ongelmillaan ja tunne-elämän ongelmilla.

        Itsetuhoisuus voi johtua monista eri asioista elämässä. Hyvin harvoin se johtuu vain yhdestä elämässä olevasta vaikeudesta ja ongelmasta. Ammattiapuun, tai niihin palveluihin, joita on nykyisin olemassa, ei kannata luottaa. Koska se taho ei koskaan pysty antamaan sitä tukea, mitä omat läheiset ja ystävät voivat antaa. Ainakin itselläni oli enemmän huonoja, kuin hyviä kokemuksia systeemistä. Systeemin on ollut samanlainen jo useamman vuosikymmenen ajan, ja on tuskin muuttunut käytännöiltään ja tavoiltaan toimia mitenkään olennaisesti. Jos valittelee väsymystä, tai itsetuhoisia ajatuksia (etenkin se, jolla on aiemmin annettu diagnoosi) joutuu vain omaa liikkumisvapautta, ja ihmisoikeuksia rajoittavien toimenpiteiden kohteeksi. Negatiivisillekin palautteille tai omien mielipiteiden kertomiselle olisi oma paikkansa terveydenhuollossa ja alalla toimivien keskuudessa ja syytä ottaa huomioon hoitotyötä ja psykiatriaa kehitettäessä. Kyse on enemmän siitä, otetaanko ja hyväksytäänkö potilaiden omia kokemuksia ja ajatuksia hoitoon liittyen.

        Juurisyiden selvittäminen, inhimillinen ja empaattisempi lähestymistapa hoitohenkilöstön taholta olisi oikea tapa kohdata ja auttaa elämässään vaikeuksista kärsivä ihmisiä.

        Oletko koskaan kysynyt läheisiltä tai ystäviltä miten he ovat jaksaneet? Onko heillä sama käsitys, että heidän mielestä on parempi että he auttavat, kun se että käännyt ammattilaisen puoleen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä söin neuroleptejä ja kaikkia muita psyykenlääkkeitä parikymmentä vuotta.
        Nyt jälkeenpäin on todettu, että aivoissani on valkean aineen muutoksia, ja minulle on kehittynyt myös monihermosairaus, jonka on mainittu olevan aksonaalinen, eli juurikin nuo hermojen viejähaarakkeet ( tuolla aiemmin oli näistä mainittu ) ovat vaurioituneet (ns. aksonivaurioita) .

        En tosiaan voi tietää, johtuvatko nuo kaikki kyseisistä lääkityksistä, mutta arvelen, että lääkkeet ovat olleet ainakin yhtenä osatekijänä näihin vaurioihin.

        Olen pahoillani kokemistasi oireista ja harmista lääkkeistä. Tuo on hankala saada todistettua haitta lääkkeiden syyksi, siksi psyykenlääkkeet on "täydellinen rikos". En ihmettelisi yhtään jos psyykenlääkkeiden etenkin raskas pitkäaikainen käyttö johtaa aivo- ja hermostovaurioihin esim joiltain osin olisi yhteydessä sairauksien puhkeamiseen esim parkinson, muu aivojen rappeuma, dementia, neuropatia, hermostosairaudet ym.

        Minullakin pitkä lääkehistoria, ei ihan 20-vuotta kumminkaan. Löytyy lääkettä joka psykiatrian lääkekategoriasta,tosin neurolepteistä pienempi kokemus. Pääosin ollut masarilääkkeitä

        Psyykenlääkkeet turmeli elämäni vuoksiksi joten siksi en voi antaa psykiatrialle kovin hyvää arvosanaa ja tulen aina sen hyviinkin puoliin suhtautumaan skeptisesti. Kauhistelen kun miltei jokaiselle tuntemalleni ihmiselle on jossain vaiheessa elämää tyrkytetty näitä lääkkeitä. Mielestäni on järkyttävää että nykyinen psykiatrian paradigma nojaa niin paljon lääkehoidolle ja etenkin pitkille jatkuville lääkehoidoille.

        Ainoa musta valkoisena haitoista on minulla ollut extrapyramidaalioireet jotka yksi psykiatri jopa vahvisti. Oloni oli niin tuskainen silloin etten usko että oma psyyke ilman lääkkeiden myötävaikutusta tuollaisen tuskan kehittymiseen. Ajauduin kierteeseen missä haittaa lääkittiin. Oli melkoinen työ saada elämänlaatunsa takaisin vieroitusten myötä. Huhhuh. Pahan olon kierre. Kroppa oli ihan sekaisin pitkään.

        Lääkkeet sotki uneni vuosiksi kunnes se palautui. Paljon on lääkkeille muutenkin menetetty.

        Muitakin seurauksia on. Paljon. PSSD eli lääkelopetuksen jälkeiset seksuaalihäiriöt, jaloissa jatkuva kihelmöinnin ja sisäisen tärinän tunne (muistuttaa vähän kuvauksia MS-taudin kihelmöinneistä vaikkei minulla sitä olekaan), RLS oireita, korvat soi(senkin puhkeamisen yhdistän lääkkeisiin pitkälti). Aivot tuntuu melko sumuisilta edelleen ja en ole oma itseni vaikka edistystä tullut.

        Kärsin yhdessä vaiheessa rankkaa useiden lääkkeiden vieroitusta niin pahoista väsymyksistä että menin kesken tekemisen lähes poissaolevaan tilaan. Ikkuna mitä jaksoin oli pieni. Tuntui että ylikuormituin kaikesta kuin aivoni olisi ylistimuloituneet ympäristön ärsykkeistä hetkellisesti kuin aivovauriopotilaalla on ilmiö "flooding". Kärsin aistiyliherkkyydestä myös vieroitusoireena. Veikkaan että osa oli autonomisen hermoston ongelmia mitä puhkesi.

        Kiitos neuroplastisuuden aivoni ovat toipuneet paljon kun niitä käyttää ja elää terveellisesti mutta toipuminen on ottanut pitkän aikaa. Mutta melkoista harmia olen käynyt lävitse.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kysynyt läheisiltä tai ystäviltä miten he ovat jaksaneet? Onko heillä sama käsitys, että heidän mielestä on parempi että he auttavat, kun se että käännyt ammattilaisen puoleen?

        Edelliselle kysymyksiisi ystävällisesti vastaten: Itse luotan ja uskon siihen, että oma lähipiiri, kuuntelemisella, ymmärtämisellä ja oikealla tavalla tukemisella auttaa masennuksesta ja itsetuhoisuudesta kärsivää enemmän, kuin mikään hoitotaho. Ymmärrän sen, että se tuo heille mukanaan haasteita ja vaatii kärsivällisyyttä. Mutta kuten sanoin, ei kukaan oikeasti halua kuormittaa omia läheisiään omilla huolillaan ja ongelmillaan. Joskus käy vain niin, että stressi, elämässä olevat vaikeudet, traumat, turhautuneisuus tms. painavat yhtä aikaa päälle. Ja ne saattavat laukaista ihmisessä ihan mitä tahansa, aggressiosta, suruun, syvempiin ahdistuneisuuden, tai jopa raivonpurkauksiin. Tiedän, että sitä on vaikea ulkopuolisen ymmärtää, tai hyväksyä. Mutta minusta on kuitenkin parempi, että ihminen kertoo omasta elämästään, tunteistaan ja kokemuksistaan keinolla millä tahansa edes jollekin, joka on lähellä, kuin että ne kaikki tunteet jäävät ihmisen sisälle. Omien kokemusteni mukaan se on vielä vahingollisempaa. Pahimmilaan johtaa täyteen apatiaan, vetäytymiseen muista ihmisistä ja syrjäytymiseen. Mikä taas pahentaa vielä entisestään sitä masennusta.

        Kysymykseesi on vähän vaikea vastata, koska en ole aina kokenut saavani omilta läheisiltäni sitä kaikkea ymmärtämystä, tai tukea, mitä olisin kaivannut, tai tarvinnut. Mutta olen ainakin sanonut heille, jos minua masentaa, tai minulla on itsetuhoisia ajatuksia. Olen kärsinyt jo 20 vuotta elämästäni kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja se tuottaa erittäin paljon kärsimystä, ja henkistä ja somaattista helve*tiä. Ja kyllä, myönnän suoraan, että olen ajatellut itseni tappamista elämästäni varmaan sen 500 kertaa. En ole pitänyt ihan tarkkaa lukua siitä.

        Mutta kuten sanoin, en usko, että kukaan itselleni tuntematon, vieras, ja kliinisen robottimaisesti ajatteleva ja työkseen tekevä, alalla oleva voi minua, tai muitakaan auttaa. Tähän päätelmään olen tullut, paitsi omakohtaisten, aiempien kokemusten, myös muiden kokemuksista lukeneena. Ja myös seuraavien syiden takia: mt-potilaiden stigmatisoinnin, liiallisen lääkekeskeisyyden, mt-potilaisiin hoitohenkilökunnan osoittaman tietyn asenteellisen ja negatiivisen suhtautumisen, ja taustalla olevien somaattisten sairauksien tutkimatta jättämisen takia. Syitä on monia muitakin. Mutta nämä nyt ainakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko koskaan kysynyt läheisiltä tai ystäviltä miten he ovat jaksaneet? Onko heillä sama käsitys, että heidän mielestä on parempi että he auttavat, kun se että käännyt ammattilaisen puoleen?

        Oikeastaan aika hyvä kysymys.
        Olen ollut tilanteessa, että olen ollut itse huonossa kunnossa vuosia sitten, psykooseja ym. ongelmia.
        Silloin en niin tullut ajatelleeksi omien omaisten jaksamista, valitettavasti.

        Nyt myöhemmin olen päässyt, itse jo paremmassa kunnossa, kokemaan tilanteen, kun läheinen ihminen on ollut todella huonossakin kunnossa henkisesti.
        Olen yrittänyt tukea ja tsempata, mutta se on oikeasti tosi raskasta.

        Vasta siinä vaiheessa tuli ajateltua asiaa siltä suunnalta, miltä minun omaisistani mahtoi tuntua, kun olin itse autettavana.
        Todella silmiä avaava kokemus sinänsä, vaikka ei ole koskaan kivaa, että joku läheinen kärsii.

        Pakko myöntää, että jossain vaiheessa tulee tosi avuton ja turhautunut tunne, kun haluaisi auttaa, mutta ei ole keinoja siihen. Ja omatkin voimat ovat siinä vaiheessa alkaneet olla vähissä.

        Huonosti voiva ihminen on itsetuhoinen, valittaa, kun kukaan ei auta, kukaan ei välitä, kukaan ei pysty auttamaan, jne.
        On sitten pakko sanoa, että ammatti-ihmiset ovat sitä varten olemassa, kun läheiset ja omaiset eivät enää jaksa.

        Jos toinen ei ole kuitenkaan edes halukas ottamaan vastaan auttamisyrityksiä, ja tyrmää lähes kaiken mitä yrittää ehdottaa tai neuvoa, on ne keinot todella vähissä.

        Silmät avaavia tilanteita tosiaan, ja ehkä osittain antavat ymmärrystä myöskin siihen, minkälaista hoitohenkilökunnalla on " vaikeimpien " tapausten kanssa.
        Ei heilläkään välttämättä helppoa ole, vaikka kuinka ehkä haluaisivat potilaan parasta, ja ne keinot ovat rajalliset kyllä silläkin puolella.
        Jos ihmiselle ei apu kelpaa, niin ei oikein auta kuin aluksi kokeilla niitä lääkkeitä, vaikka mielestäni ne eivät olekaan ehkä paras vaihtoehto.
        Ja lääkkeet eivät saisi koskaan jäädä ainoaksi hoitomuodoksi, vaan juurikin terapiaa ja keskustelua tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen pahoillani kokemistasi oireista ja harmista lääkkeistä. Tuo on hankala saada todistettua haitta lääkkeiden syyksi, siksi psyykenlääkkeet on "täydellinen rikos". En ihmettelisi yhtään jos psyykenlääkkeiden etenkin raskas pitkäaikainen käyttö johtaa aivo- ja hermostovaurioihin esim joiltain osin olisi yhteydessä sairauksien puhkeamiseen esim parkinson, muu aivojen rappeuma, dementia, neuropatia, hermostosairaudet ym.

        Minullakin pitkä lääkehistoria, ei ihan 20-vuotta kumminkaan. Löytyy lääkettä joka psykiatrian lääkekategoriasta,tosin neurolepteistä pienempi kokemus. Pääosin ollut masarilääkkeitä

        Psyykenlääkkeet turmeli elämäni vuoksiksi joten siksi en voi antaa psykiatrialle kovin hyvää arvosanaa ja tulen aina sen hyviinkin puoliin suhtautumaan skeptisesti. Kauhistelen kun miltei jokaiselle tuntemalleni ihmiselle on jossain vaiheessa elämää tyrkytetty näitä lääkkeitä. Mielestäni on järkyttävää että nykyinen psykiatrian paradigma nojaa niin paljon lääkehoidolle ja etenkin pitkille jatkuville lääkehoidoille.

        Ainoa musta valkoisena haitoista on minulla ollut extrapyramidaalioireet jotka yksi psykiatri jopa vahvisti. Oloni oli niin tuskainen silloin etten usko että oma psyyke ilman lääkkeiden myötävaikutusta tuollaisen tuskan kehittymiseen. Ajauduin kierteeseen missä haittaa lääkittiin. Oli melkoinen työ saada elämänlaatunsa takaisin vieroitusten myötä. Huhhuh. Pahan olon kierre. Kroppa oli ihan sekaisin pitkään.

        Lääkkeet sotki uneni vuosiksi kunnes se palautui. Paljon on lääkkeille muutenkin menetetty.

        Muitakin seurauksia on. Paljon. PSSD eli lääkelopetuksen jälkeiset seksuaalihäiriöt, jaloissa jatkuva kihelmöinnin ja sisäisen tärinän tunne (muistuttaa vähän kuvauksia MS-taudin kihelmöinneistä vaikkei minulla sitä olekaan), RLS oireita, korvat soi(senkin puhkeamisen yhdistän lääkkeisiin pitkälti). Aivot tuntuu melko sumuisilta edelleen ja en ole oma itseni vaikka edistystä tullut.

        Kärsin yhdessä vaiheessa rankkaa useiden lääkkeiden vieroitusta niin pahoista väsymyksistä että menin kesken tekemisen lähes poissaolevaan tilaan. Ikkuna mitä jaksoin oli pieni. Tuntui että ylikuormituin kaikesta kuin aivoni olisi ylistimuloituneet ympäristön ärsykkeistä hetkellisesti kuin aivovauriopotilaalla on ilmiö "flooding". Kärsin aistiyliherkkyydestä myös vieroitusoireena. Veikkaan että osa oli autonomisen hermoston ongelmia mitä puhkesi.

        Kiitos neuroplastisuuden aivoni ovat toipuneet paljon kun niitä käyttää ja elää terveellisesti mutta toipuminen on ottanut pitkän aikaa. Mutta melkoista harmia olen käynyt lävitse.

        On sullakin kokemusta kertynyt.
        Oikeastaan kiinnitin huomioni tuohon, kun kirjoitit, että " on hankala saada todistetuksi..".

        En koe asiaa sillä tavalla, että minun olisi saatava jotenkin todistetuksi asioita, joita on psykiatrisiin kokemuksiini liittynyt. En myöskään koe eritystä katkeruutta sen kummemmin.
        Tapahtunut on jo tapahtunut, sille ei enää voi mitään.
        Ainoa, että en halua ottaa sitä kaikkea uusintana enää loppuelämäni aikana.

        On parempi keskittyä nykyhetkeen, ja olla tyytyväinen, että monikin asia on paremmin kuin joskus aikanaan.
        Saan elää sentään suht normaalia elämää, asiat ovat paremmin kuin ennen, ymmärrän kaiken paremmin, omat tunteeni, ulkopuolisen maailman, muut ihmiset, jne. kun ei tarvitse käyttää lamaavia lääkkeitä.
        Elämä on ns. rikkaampaa.

        Vaikka fysiikka on huonona, pää ei oikein tahdo toimia ( lähinnä muisti ja uuden oppiminen ), niin olen onnellinen, että kaikenkaikkiaan tilanne on edes tämä mikä nyt on.
        Pahemminkin olisi voinut käydä ( onneksi ei käynyt ).

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan aika hyvä kysymys.
        Olen ollut tilanteessa, että olen ollut itse huonossa kunnossa vuosia sitten, psykooseja ym. ongelmia.
        Silloin en niin tullut ajatelleeksi omien omaisten jaksamista, valitettavasti.

        Nyt myöhemmin olen päässyt, itse jo paremmassa kunnossa, kokemaan tilanteen, kun läheinen ihminen on ollut todella huonossakin kunnossa henkisesti.
        Olen yrittänyt tukea ja tsempata, mutta se on oikeasti tosi raskasta.

        Vasta siinä vaiheessa tuli ajateltua asiaa siltä suunnalta, miltä minun omaisistani mahtoi tuntua, kun olin itse autettavana.
        Todella silmiä avaava kokemus sinänsä, vaikka ei ole koskaan kivaa, että joku läheinen kärsii.

        Pakko myöntää, että jossain vaiheessa tulee tosi avuton ja turhautunut tunne, kun haluaisi auttaa, mutta ei ole keinoja siihen. Ja omatkin voimat ovat siinä vaiheessa alkaneet olla vähissä.

        Huonosti voiva ihminen on itsetuhoinen, valittaa, kun kukaan ei auta, kukaan ei välitä, kukaan ei pysty auttamaan, jne.
        On sitten pakko sanoa, että ammatti-ihmiset ovat sitä varten olemassa, kun läheiset ja omaiset eivät enää jaksa.

        Jos toinen ei ole kuitenkaan edes halukas ottamaan vastaan auttamisyrityksiä, ja tyrmää lähes kaiken mitä yrittää ehdottaa tai neuvoa, on ne keinot todella vähissä.

        Silmät avaavia tilanteita tosiaan, ja ehkä osittain antavat ymmärrystä myöskin siihen, minkälaista hoitohenkilökunnalla on " vaikeimpien " tapausten kanssa.
        Ei heilläkään välttämättä helppoa ole, vaikka kuinka ehkä haluaisivat potilaan parasta, ja ne keinot ovat rajalliset kyllä silläkin puolella.
        Jos ihmiselle ei apu kelpaa, niin ei oikein auta kuin aluksi kokeilla niitä lääkkeitä, vaikka mielestäni ne eivät olekaan ehkä paras vaihtoehto.
        Ja lääkkeet eivät saisi koskaan jäädä ainoaksi hoitomuodoksi, vaan juurikin terapiaa ja keskustelua tarvittaisiin paljon nykyistä enemmän.

        Suurin osa markkinoilla ja psykiatriassa potilaille hoidoksi ja avuksi tarjotuissa lääkkeissä ovat pelkkiä, ihmisen somaattista terveyttä ja aivoja vahingoittavia, sekä terveyttä tuhoavia hermomyrkkyjä. Niitä ei pitäisi koskaan määrätä ihmisille, ei ainakaan pitkäksi aikaa, eikä etenkään koko elämänajan kestäväksi "hoidoksi".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tarkoittaa parantuminen? Kiitos, kun laitoit sen lainausmerkkeihin. Alunperin tuntui että tiesin mitä se tarkoitti ja yritin mennä sitä kohti, mutta olen yhä enemmän alkanut ajatella sitä valtasuhteiden näkökulmasta. Kuka määrittelee psykiatriassa parantumisen? Se vaikuttaa psykiatriassa määrittyvän siihen mikä yhteiskunnan ja valtion ja työvoimapalveluiden tavoite kansalaista kohden on, eli olla veronmaksaja tai ainakin pyristellä sitä kohden koulutuksen ynnä muun kautta. Systeemin rakenteet on rakentuneet näin. Itse päädyin juuri mt-palveluihin kun en elämänkriisin vuoksi kyennyt pyristelemään hetkellisesti tuota tavoitetta kohti putkessa kuten muut, joka korosti minulle kokemusta siitä että tarvin apua. Myös tunne omasta kärsimyksestä sai tietenkin hakemaan apua. Nuorena tällaiset tuskalliset tunteet oli hankalia käsitellä. Ei ollut työkaluja. Ja oli vaikeaa. Se olisinko tarvinnut vuosikausien lääkeputken työkalujen löytämiseksi on toinen asia.

        Toki varmaan tähän paranemisajatteluun valtion ja yhteiskunnan näkökulmasta kuuluu myös arvoja yksilön toimintakykyisyydestä ja hyvästä elämästä (länsimaissa on myös hienoa arvoperustaa) mutta systeemin byrokratiassa korostuu varmaan tulos tai ulos-ajattelu potilaiden kohdalla ja lopulta nostetaan kädet pystyyn kuntoutuksessa jos ei tulosta synny. tiedän ihmisiltä katkaistaneen hoitosuhteita kun he eivät ole edenneet hoidossa vaikka tarvitsivat apua. Taustalla vaikuttaa raha ja kuntoutuksessa yritetään säästää rahaa valtion näkökulmasta kun yksilöä kuntoutetaan toimintakykyyn olematta kalliissa laitoshoitokunnossa. Niihin satsataan jotka vaikuttaa etenevän.

        Kiitos psykiatrian (tai no kiitos ja kiitos, päädyin vuosikausien lääkeputkeen joka varmaan lopulta näytteli suurta osaa eläköitymisessä) sain myös kokea olevani toimintakykyinen. Näin ajattelin siis silloin. Olin varmaan joku psykiatrian menestystarina silloin. Pillereitä nappaileva parantuja (koin parantuneeni ja pillereiden näytelleen suurta osaa siinä), silloin vähän miedompia niihin verrattuna mitä lopulta käytin. Vahvemmilla kengännauhojenkin solmiminen oli älyllisesti haastavaa. Tai no, mitä nyt kamppailin haittojen ja lääkeongelmien kanssa lähes kokoajan (aluksi edes ymmärtämättä niiden yhteyttä lääkkeisiin) miettien mihin saumaan elämässä yritän niistä irtautua ja joskus annoksen oltua liian iso makasin apatiassa kotona herätäkseni eloon pienemmällä annoksella.

        Eli siis pysyin pois myös paljon mt-palveluista kuormittamasta ja olin veronmaksaja. Reseptit uusittu muualla. Olen ollut suurilta osin hyvin korkeamotivoitunut parantumaan. Kuuliainen potilas, syönyt kaikki pillerit mitä määrätty. Tai siis siihen pisteeseen kun huomasin että terveyteni on alkanut kärsiä lääkkeiden vuoksi jonka jälkeen en muuta ole tehnytkään kun välttänyt psyykenlääkkeitä. Olen pitkään uskonut psykiatriaan vaikka myönnettäkööt että aluksi joku osa
        Intuitiossani hälytti: miten pilleri voi parantaa masennusta?. Ollut hoitomyönteinen, sairaudentuntoinen. Että paranen kun uskon psykiatriaan ja otan neuvot vastaan. Miettinyt että minun pitää muuttaa haitalliset tapani ja käytökseni niin paranen ja olen yrittänyt kognitiivista terapiaa muuttaakseni haitallisia käytösmallejani jotta olisin tehokkaampi, terveempi ja ehompi ihminen. Tehnyt testejä netissä testatakseni omia hypoteesejani siitä mikä häiriö kaiken taustalla on. Kärsimykseni. Joka osoittaa että olen häiriöitynyt. Miettinyt lääkkeitä mitkä voisi auttaa.

        Itsehän joskus uskoin siihen satuun että minulla on kemiallinen epätasapaino. Että minun aivoissani on vika miksi masennun ja tarvin lääkkeitä toimiakseni. Taustalla vaikutti jargoni millä lääkkeet perusteltiin. Että masennukseni liittyy serotoniiniongelmiin ja lääkkeet tehostavat aivojeni toimintaa jota masennus rapauttaa. Tällöin olin kuuliainen potilas joka söi kiltisti pillerinsä.

        Nykyään suhtaudun paranemisajatteluun skeptisyydellä ja psykiatriaan skeptisyydellä.
        Olen ollut psykiatrian kanssa tekemisissä sen jälkeen kun koin siitä merkittäviä haittoja.

        Suhteeni psykiatriaan on ollut merkittävän harmin jälkeen vinksahtanut. En enää usko siihen ja sen moniin periaatreisiin ja arvoihin mutta olen näytellyt roolia mitä minulta odotetaan, olla diagnosoitavana, jo taloudellisista sekä myöskin lääkepurullisista syistä johon tarvitaan hoitosuhde. Olen miettinyt onko minulle ollut näistä arvoista lähtien paikkaa psykiatrisessa hoidossa. Välillä on tuntunut siltä kuin potisi Tukholman syndroomaa ollessani paikassa mihin minulla on tällainen side. Joltain osin hoitosuhde on ollut eheyttävä. Olen löytänyt oman ääneni, alkanut sanoa enemmän oman mielipiteeni, kritiikkini. Mutta kuitenkin aina tiedostaen että niin mukavaa kuin psykiatria voi olla, voi siellä tulla satutetuksi.

        Parantua voi, toipuminen on vielä enemmän mahdollista kuin parantuminen.

        Sitten tulee se mutta;

        Vaikka itse paranisi tai toipuisi, yhteiskunnan silmissä se on kyseenalaista, siis muiden ihmisten näkökulmasta.
        Kenties on voimassa ajatus, kerran " hullu ", aina " hullu ".

        Paljon puhutaan stigmasta, ja on totta, että se vaikuttaa monissa yhteyksissä elämän varrella, vaikka olisi kuinka hyvin toipunut tai jopa parantunut.
        Kun diagnoosit näkyvät koneilla, jokainen joka jossain yhteydessä tulee nähneeksi mahdolliset diagnoosit, muodostaa oman käsityksensä kyseisestä ihmisestä.

        Aika typerää, että ihmisestä tehdään mielikuva pelkän diagnoosin perusteella edes tuntematta ja aiemmin tapaamatta kyseistä ihmistä, tai tietämättä mitään hänen juuri sen hetkisestä tilanteestaan.

        Eli vaikka kuinka hyvin itse tuntee voivansa paremmin ja olevansa paremmassa kunnossa, sekä myös ympärillä olevat ihmiset huomaavat muutoksen parempaan, jopa hoitotahokin, niin on vaikeaa yrittää pärjätä ns. normaalin ihmisen tavoin yhteiskunnassa ja sen monissa toiminnoissa.
        Onhan se toki mahdollistakin, mutta vaatii voimia ja jaksamista, kun eteen tulee tilanteita, että leimataan edelleen suurin piirtein " umpihulluksi ".

        Eli itse voi jopa parantua, mutta antaako yhteiskunta ja kaikki ympärillä tapahtuva, sekä ihmiset, parantumisen tapahtua ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parantua voi, toipuminen on vielä enemmän mahdollista kuin parantuminen.

        Sitten tulee se mutta;

        Vaikka itse paranisi tai toipuisi, yhteiskunnan silmissä se on kyseenalaista, siis muiden ihmisten näkökulmasta.
        Kenties on voimassa ajatus, kerran " hullu ", aina " hullu ".

        Paljon puhutaan stigmasta, ja on totta, että se vaikuttaa monissa yhteyksissä elämän varrella, vaikka olisi kuinka hyvin toipunut tai jopa parantunut.
        Kun diagnoosit näkyvät koneilla, jokainen joka jossain yhteydessä tulee nähneeksi mahdolliset diagnoosit, muodostaa oman käsityksensä kyseisestä ihmisestä.

        Aika typerää, että ihmisestä tehdään mielikuva pelkän diagnoosin perusteella edes tuntematta ja aiemmin tapaamatta kyseistä ihmistä, tai tietämättä mitään hänen juuri sen hetkisestä tilanteestaan.

        Eli vaikka kuinka hyvin itse tuntee voivansa paremmin ja olevansa paremmassa kunnossa, sekä myös ympärillä olevat ihmiset huomaavat muutoksen parempaan, jopa hoitotahokin, niin on vaikeaa yrittää pärjätä ns. normaalin ihmisen tavoin yhteiskunnassa ja sen monissa toiminnoissa.
        Onhan se toki mahdollistakin, mutta vaatii voimia ja jaksamista, kun eteen tulee tilanteita, että leimataan edelleen suurin piirtein " umpihulluksi ".

        Eli itse voi jopa parantua, mutta antaako yhteiskunta ja kaikki ympärillä tapahtuva, sekä ihmiset, parantumisen tapahtua ?

        Niin mutta mitä parantuminen tarkoittaa? Kuka määrittelee parantumisen, yksilö itse, hoitotaho ne yhdessä vai kuka? Sitä että on työelämässä ja on tuottava yksilö? Sitä että on tasapainoinen hyvä olo ja on toimintakykyinen? Sitä että on onnellinen? Sitä että on syönyt lääkkeensä, käynyt terapian ja psykiatrian hoitopolun?
        Sitä että psykiatrian mielestä on parantunut ja diagnoosi poistettu? Poistetaanko diagnooseja? Sitä että voi lopettaa mielenterveyspalveluissa käymisen? Voiko olla parantunut vaikka käykin mt-palveluissa? Jos ei ole tuottoisa yksilö yhteiskunnan mielestä? Mitä jos parantuu ja sitten alkaakin kärsiä elämässä uudelleen niin onko se sitten se piilevä sairaus joka puskee pintaan?

        Voiko koskaan parantua jos on vaikka persoonallisuushäiriödiagnoosi tai skitsofrenia tai kaksisuuntainen?

        sanaa parantuminen kannattaa miettiä ja sen merkitystä ja sitä kuinka helposti psykiatrian diagnoosit saattavat saada ihmiset ajattelemaan itsensä jotenkin häiriöityneinä kroonisesti. Kun itseään ajattelee sairaana joka ei voi parantua, sen vaikutukset alitajuntaan on merkittävät.

        Itse pyristelin kohti parantumista pitkään psykiatrian systeemissä. Luin self help kirjoja mielenterveydestä, tein testejä netissä miettien mikä diagnoosi on kärsimykseni takana, kävin terapiassa ja napsin pillereitä. Määrittelin itseäni diagnoosien kautta, luulin että minussa on on joku kemiallinen vika aivoissa mitä pitää hoitaa kuntoon miksi tarvin lääkkeitä. Olin jossain vaiheessa tuottava yksilö ja ihan onnellinenkin ja ajattelin olevani parantunut mutta toisaalta masennuspotilas koska joku minussa oli vialla kun en ilman lääkkeitä pärjännyt. Mutta oikeasti olin hyvin hukassa lääkityksissä jotka erotti minua omista tunteistani, sisimmässäni oli joku pielessä. Joku oli pielessä aina, ajattelin että kyse on sairaudestani.

        Sitten se alkoi valjeta pikkuhiljaa. Olin vetänyt nuoresta asti psykiatrian aineita ja olin oppinut käsittelemään kivuliaita tunteita lääkityksillä ja oppinut tulkitsemaan itseäni psykiatrian dg kehikon läpi. Minut oli opetettu käsittelemään tunteita lääkkeillä systeemissä jo varhaisaikuisuudessa kun aivoni ja tunne-elämäni oli kehittymässä. Nämä lääkkeet ja käsitys itsestä masennuspotilaana oli jotenkin estäneet syvempää prosessointia eli pääsyä oikeasti sinne omien tunteiden alkusyihin, ei vain oireiden hoitoon. Olin jotenkin luullut että ongelmani on "masennus" joka aiheuttaa minulle oireita. En oikein koskaan ollut hyötynyt terapiasta koska käytin lääkkeitä millä oli tunteita leikkaava vaikutus. Terapiasta ajattelin että siellä minun pitää muuttaa haitallisia ajatusmalleja että olisin entistä ehompi ja terveempi ihminen. Koin siis itseni jotenkin sairaaksi joka tarvii kuntoutusta jatkuvasti. Joku tässä yhtälössä ei vain toiminut. Uusin masennuslääkereseptejäni joka muistutti minua joka kerta siitä että olen mt-potilas hoitamassa sairauttani.

        Käydessäni läpi ihan helvetillisiä oloja vieroituksen aikana ja haittavaikutuksia kun minulle määrättiin lääkkeitä vieroituksessa kävin läpi tuskaa. Mutta jossain vaiheessa vieroitusta saavutin todella kummallisen pisteen. Aloin jotenkin tuntea yhteyttä siihen ihmiseen kuka olin ennen lääkityksiä enemmän kuin lääkittyyn "parantuneeseen" ihmiseen. Aloin ymmärtää itseäni paremmin. Kun olin elänyt läpi ihan hirveän ajanjakson aloin arvostaa jokaista päivää milloin en kärsinyt vieroitusoireista tai haittavaikutuksista. Todella pieniä asioita elämässä. Tajusin että kärsimys opettaa meille jotain elämästä.

        Aloin kyseenalaistaa, ajatella kriittisesti. Aloin nähdä että joskus yhteiskuntakin voi tuottaa pahoinvointia, ihmisillä on traumoja ja nähdä pidemmälle kuin virheelliset aivokemiat johon psykiatria on suunnannut huomionsa. Aloin kyseenalaistaa arvoja mitä yhteiskunta on päähäni laittanut.

        Elämään sisältyy kärsimystä. Ja mielummin hittovie kärsin ja koen myös ikäviä tunteita kuin ikinä enää koen sellainen zombiuden mitä lääkkeissä. Ne kognitiiviset ongelmat motä lääkkeissä koin aiheutti myös suurta kärsimystä.
        Ihmiseltä ei voi lääkitä kärsimystä pois niin että hän olisi jotenkin poissa itsestään ja kärsimyksestään. jotkut tuntuu luulevan niin. Kuin lääkkeet toisi elämään jonkun ihanan helpotuksen missä ei tarvi enää kärsiä kun on ikäänkuin "poissa", lääkittynä. Siellä on aina joku kokemassa, esim sen hajaantuneen omituisen turran kognitiivisesti rapautuneen olotilan mitä koin lääkkeissä. Itse kärsin aivan suunnattomasti kun oli niin kummallinen olo lääkkeissä kun psykiatria ylilääkitsi minua loppuvaiheessa lääkepolkuani ennen irtautumista.

        Itse olen skeptinen voiko minun ajattelumaailmallani varustettu ihminen joka on taipuvainen synkkyyteen, ja kokee vahvasti, ikinä "parantua". Minulla on välillä vaikeaa. Elämä myös heittää eteen monenlaista kärsimystä. Esim terveysongelmat.

        Yksi hyvin parantava ajatus on tämä. Olen ihminen. En diagnoosi. Koen monenlaisia tunteita, myös kärsimystä. Olen opetellut kohtaamaan tunteita, siinä on paremmin voimisen avain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta mitä parantuminen tarkoittaa? Kuka määrittelee parantumisen, yksilö itse, hoitotaho ne yhdessä vai kuka? Sitä että on työelämässä ja on tuottava yksilö? Sitä että on tasapainoinen hyvä olo ja on toimintakykyinen? Sitä että on onnellinen? Sitä että on syönyt lääkkeensä, käynyt terapian ja psykiatrian hoitopolun?
        Sitä että psykiatrian mielestä on parantunut ja diagnoosi poistettu? Poistetaanko diagnooseja? Sitä että voi lopettaa mielenterveyspalveluissa käymisen? Voiko olla parantunut vaikka käykin mt-palveluissa? Jos ei ole tuottoisa yksilö yhteiskunnan mielestä? Mitä jos parantuu ja sitten alkaakin kärsiä elämässä uudelleen niin onko se sitten se piilevä sairaus joka puskee pintaan?

        Voiko koskaan parantua jos on vaikka persoonallisuushäiriödiagnoosi tai skitsofrenia tai kaksisuuntainen?

        sanaa parantuminen kannattaa miettiä ja sen merkitystä ja sitä kuinka helposti psykiatrian diagnoosit saattavat saada ihmiset ajattelemaan itsensä jotenkin häiriöityneinä kroonisesti. Kun itseään ajattelee sairaana joka ei voi parantua, sen vaikutukset alitajuntaan on merkittävät.

        Itse pyristelin kohti parantumista pitkään psykiatrian systeemissä. Luin self help kirjoja mielenterveydestä, tein testejä netissä miettien mikä diagnoosi on kärsimykseni takana, kävin terapiassa ja napsin pillereitä. Määrittelin itseäni diagnoosien kautta, luulin että minussa on on joku kemiallinen vika aivoissa mitä pitää hoitaa kuntoon miksi tarvin lääkkeitä. Olin jossain vaiheessa tuottava yksilö ja ihan onnellinenkin ja ajattelin olevani parantunut mutta toisaalta masennuspotilas koska joku minussa oli vialla kun en ilman lääkkeitä pärjännyt. Mutta oikeasti olin hyvin hukassa lääkityksissä jotka erotti minua omista tunteistani, sisimmässäni oli joku pielessä. Joku oli pielessä aina, ajattelin että kyse on sairaudestani.

        Sitten se alkoi valjeta pikkuhiljaa. Olin vetänyt nuoresta asti psykiatrian aineita ja olin oppinut käsittelemään kivuliaita tunteita lääkityksillä ja oppinut tulkitsemaan itseäni psykiatrian dg kehikon läpi. Minut oli opetettu käsittelemään tunteita lääkkeillä systeemissä jo varhaisaikuisuudessa kun aivoni ja tunne-elämäni oli kehittymässä. Nämä lääkkeet ja käsitys itsestä masennuspotilaana oli jotenkin estäneet syvempää prosessointia eli pääsyä oikeasti sinne omien tunteiden alkusyihin, ei vain oireiden hoitoon. Olin jotenkin luullut että ongelmani on "masennus" joka aiheuttaa minulle oireita. En oikein koskaan ollut hyötynyt terapiasta koska käytin lääkkeitä millä oli tunteita leikkaava vaikutus. Terapiasta ajattelin että siellä minun pitää muuttaa haitallisia ajatusmalleja että olisin entistä ehompi ja terveempi ihminen. Koin siis itseni jotenkin sairaaksi joka tarvii kuntoutusta jatkuvasti. Joku tässä yhtälössä ei vain toiminut. Uusin masennuslääkereseptejäni joka muistutti minua joka kerta siitä että olen mt-potilas hoitamassa sairauttani.

        Käydessäni läpi ihan helvetillisiä oloja vieroituksen aikana ja haittavaikutuksia kun minulle määrättiin lääkkeitä vieroituksessa kävin läpi tuskaa. Mutta jossain vaiheessa vieroitusta saavutin todella kummallisen pisteen. Aloin jotenkin tuntea yhteyttä siihen ihmiseen kuka olin ennen lääkityksiä enemmän kuin lääkittyyn "parantuneeseen" ihmiseen. Aloin ymmärtää itseäni paremmin. Kun olin elänyt läpi ihan hirveän ajanjakson aloin arvostaa jokaista päivää milloin en kärsinyt vieroitusoireista tai haittavaikutuksista. Todella pieniä asioita elämässä. Tajusin että kärsimys opettaa meille jotain elämästä.

        Aloin kyseenalaistaa, ajatella kriittisesti. Aloin nähdä että joskus yhteiskuntakin voi tuottaa pahoinvointia, ihmisillä on traumoja ja nähdä pidemmälle kuin virheelliset aivokemiat johon psykiatria on suunnannut huomionsa. Aloin kyseenalaistaa arvoja mitä yhteiskunta on päähäni laittanut.

        Elämään sisältyy kärsimystä. Ja mielummin hittovie kärsin ja koen myös ikäviä tunteita kuin ikinä enää koen sellainen zombiuden mitä lääkkeissä. Ne kognitiiviset ongelmat motä lääkkeissä koin aiheutti myös suurta kärsimystä.
        Ihmiseltä ei voi lääkitä kärsimystä pois niin että hän olisi jotenkin poissa itsestään ja kärsimyksestään. jotkut tuntuu luulevan niin. Kuin lääkkeet toisi elämään jonkun ihanan helpotuksen missä ei tarvi enää kärsiä kun on ikäänkuin "poissa", lääkittynä. Siellä on aina joku kokemassa, esim sen hajaantuneen omituisen turran kognitiivisesti rapautuneen olotilan mitä koin lääkkeissä. Itse kärsin aivan suunnattomasti kun oli niin kummallinen olo lääkkeissä kun psykiatria ylilääkitsi minua loppuvaiheessa lääkepolkuani ennen irtautumista.

        Itse olen skeptinen voiko minun ajattelumaailmallani varustettu ihminen joka on taipuvainen synkkyyteen, ja kokee vahvasti, ikinä "parantua". Minulla on välillä vaikeaa. Elämä myös heittää eteen monenlaista kärsimystä. Esim terveysongelmat.

        Yksi hyvin parantava ajatus on tämä. Olen ihminen. En diagnoosi. Koen monenlaisia tunteita, myös kärsimystä. Olen opetellut kohtaamaan tunteita, siinä on paremmin voimisen avain.

        Minun mielestäni psykiatria saattaa nykyajan maailmassa olla monelle jotain sellaista joka täyttää jotain henkistä tyhjiötä. Lääkkeisiin on lähes taianomaisia odotuksia. Otetaan jotain ainetta ja toivotaan että se vie kohti tätä mystistä parantumista. Minun mielestäni psykiatriassa on jotain tyhjää, se on sisältä vähän onttoa.

        Käy sääliksi nuoria jotka niin varauksetta ottavat näitä tieteellisestikin vähän kyseenalaisia erilaisia häiriöitä itselleen ja ottavat ne hyvin vahvasti osaksi identiteettiään ja näkevät kaikessa vikana keskitetysti omat piirteensä kokien itsensä häiriöityneeksi. Katsovat valkotakkista käytöstä medikalisoituneesta perspektiivistä tulkitsevaa ihmistä suunnilleen ylijumalana joka osaa johdattaa elämässä takaisin hyvinvoinnin polulle.

        Mielestäni on myös ihan normaalia kärsiäkin tässä maailmassa. Elämähän on perusluonteeltaan melkoista tuskaa pahimmillaan, sairautta joka voi aiheuttaa melkoisia kärsimyksiä, rakkaiden menetystä. Voin jopa ymmärtää miksi joku päivänsä päättää jos esim terveys aiheuttaa hirbeää kärsimystä niin että tavallaan voisi haluta elää mutta elämänlaatu sairauden vuoksi on niin heikkoa eikä paranemista ole luvassa. Kyllä, elämässä voi olla tiloja esim terveyden pettämisen vuoksi jotka voi olla niin piinaavia että kuolema voi tuntua ainoalta helpottavalta asialta. Nämähän on ihan kamalia asioita. Eksistentiaalinen tuska on myös ihan normaalia. Miksi täällä ollaan? Mikä pointti kaikessa on? Tai se että alkaa ajatella omilla aivoillaan ja kyseenalaistaa shaissea mitä media ja yhteiskunta päähän laittaa.

        Kärsimys voi myös opettaa ihmisille jotain. Se voi auttaa arvostamaan onnea. Se voi auttaa korjaamaan asioita jos joku asia elämässä esim johtaa pahoinvointiin tai joku terveysongelma aikaansaa mielialaongelmia.

        Kärsimystä on pohdittu esim uskonnoissa. Esim buddhalaisuudessa kärsimystä pohditaan mielenkiintoisesta perspektiivistä. Tai miten ylipäätään uskonnot käsittelee kärsimystä. Filosofian lukeminen on minulle ollut jollain tavoin eheyttävää koska se laittaa pohtimaan asioita uusista perspektiiveistä.

        Onko epänormaalia ja sairasta jos joskus sortuu elon tiellä ja käy pohjalla, ei toimi, ei kykene suorittamaan kuten ennen ja olemaan yhteiskunnan tuottava jäsen? Onko se osoitus siitä että omaa vialliset aivot ja tarvii pillereitä ja psykiatrian hoitopolun että on taas naps vain toimintakykyinen?
        Tarkoittaako henkinen pahoinvointi lääkityksen tarvetta?

        Onko onnellisuus normaalitila mitä pitäisi tavoitella? Mikä on normaalitila?

        Lakkasin jossain vaiheessa jatkuvan "itseni kehittämisajattelun" mistä olin itselleni jonkun päähänpinttymän kehittynyt kun terapiassa yritin muokata itseäni ja käytöstäni. Lakkasin paranemisajattelun että minun pitää pyrkiä kohti paranemista. Se oli huomattavan eheyttävää. Aloin vain kohtaamaan ja hyväksymään tunteita mitä koin ja annoin itseni kokea niitä huolestumatta että olen "epänormaali" ja sairas ja minun pitää juosta psykiatrille jos kärsin. Tottakai itseään kannattaa kehittää esim jos loukkaa käytöksellään muita tai aiheuttaa itselleen jatkuvaa harmia käytöksellään mutta itseään kannattaa myös ymmärtää. Me olemme ihmisiä jotka teemme virheitä. Loppupeleissä uskon että ihmisen kykenevyys tehdä järkeviä päätöksiä on rajallinen ja toistamme aika paljon virheitä. Olemme täällä aikamme ja opettelemme elämään. Opettelemme työkaluja pärjätä asioiden kanssa, oppia kohtaamaan tunteita.

        Tottakai kurssia kannattaa korjata ja tukea kannattaa hakea jos miettii esim päiviensä päättämistä eikä osaa enää nähdä mitään hyvää missään ja mielenterveyspalveluilla on varmasti paikkansa ihmisen tukemisessa.

        Toisaalta, moni kärsimys on hetkittäistä. Aurinko voi paistaa ikävien aikojen jälkeen. Tämän olen havainnut. Ja se voi paistaa kärsimyksen jälkeen ilman pillerin pilleriä jolla hoitaa itsensä kuntoon. Psykiatria varmaan kroonistaa monen ihmisen kärsimyksen alkamalla lääkitsemään heitä ja lääkkeistä saattaa lopulta tulla uusi ongelma.

        Koska julkiset mt-palvelut mielestäni korostavat biologisia hoitoja ja diagnooseja niin vahvasti en niitä voi esimerkiksi suositella kenellekään tutulle ainakaan varoittamatta.

        Olen nähnyt näitä paranemistarinoita kärsimyksestä pilleriä syömättä vaikka ihmisille on pillereitä määrätty ja diagnooseja eri haastavissa elämäntilanteissa. Moni "parantunut" joka myöhemmin elää ihan hyvää elämää vaikeuksien jälkeen omaa yhden asian mitä itse en aikanaan omannut, meinaan kriittisen ajattelun lääkkeitä kohtaan. Lääkkeitä on käytetty vain hetkellisesti tai ei ollenkaan eikä niille ole laitettu niin suurta painoarvoa siinä miten parantaa hyvinvointia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta mitä parantuminen tarkoittaa? Kuka määrittelee parantumisen, yksilö itse, hoitotaho ne yhdessä vai kuka? Sitä että on työelämässä ja on tuottava yksilö? Sitä että on tasapainoinen hyvä olo ja on toimintakykyinen? Sitä että on onnellinen? Sitä että on syönyt lääkkeensä, käynyt terapian ja psykiatrian hoitopolun?
        Sitä että psykiatrian mielestä on parantunut ja diagnoosi poistettu? Poistetaanko diagnooseja? Sitä että voi lopettaa mielenterveyspalveluissa käymisen? Voiko olla parantunut vaikka käykin mt-palveluissa? Jos ei ole tuottoisa yksilö yhteiskunnan mielestä? Mitä jos parantuu ja sitten alkaakin kärsiä elämässä uudelleen niin onko se sitten se piilevä sairaus joka puskee pintaan?

        Voiko koskaan parantua jos on vaikka persoonallisuushäiriödiagnoosi tai skitsofrenia tai kaksisuuntainen?

        sanaa parantuminen kannattaa miettiä ja sen merkitystä ja sitä kuinka helposti psykiatrian diagnoosit saattavat saada ihmiset ajattelemaan itsensä jotenkin häiriöityneinä kroonisesti. Kun itseään ajattelee sairaana joka ei voi parantua, sen vaikutukset alitajuntaan on merkittävät.

        Itse pyristelin kohti parantumista pitkään psykiatrian systeemissä. Luin self help kirjoja mielenterveydestä, tein testejä netissä miettien mikä diagnoosi on kärsimykseni takana, kävin terapiassa ja napsin pillereitä. Määrittelin itseäni diagnoosien kautta, luulin että minussa on on joku kemiallinen vika aivoissa mitä pitää hoitaa kuntoon miksi tarvin lääkkeitä. Olin jossain vaiheessa tuottava yksilö ja ihan onnellinenkin ja ajattelin olevani parantunut mutta toisaalta masennuspotilas koska joku minussa oli vialla kun en ilman lääkkeitä pärjännyt. Mutta oikeasti olin hyvin hukassa lääkityksissä jotka erotti minua omista tunteistani, sisimmässäni oli joku pielessä. Joku oli pielessä aina, ajattelin että kyse on sairaudestani.

        Sitten se alkoi valjeta pikkuhiljaa. Olin vetänyt nuoresta asti psykiatrian aineita ja olin oppinut käsittelemään kivuliaita tunteita lääkityksillä ja oppinut tulkitsemaan itseäni psykiatrian dg kehikon läpi. Minut oli opetettu käsittelemään tunteita lääkkeillä systeemissä jo varhaisaikuisuudessa kun aivoni ja tunne-elämäni oli kehittymässä. Nämä lääkkeet ja käsitys itsestä masennuspotilaana oli jotenkin estäneet syvempää prosessointia eli pääsyä oikeasti sinne omien tunteiden alkusyihin, ei vain oireiden hoitoon. Olin jotenkin luullut että ongelmani on "masennus" joka aiheuttaa minulle oireita. En oikein koskaan ollut hyötynyt terapiasta koska käytin lääkkeitä millä oli tunteita leikkaava vaikutus. Terapiasta ajattelin että siellä minun pitää muuttaa haitallisia ajatusmalleja että olisin entistä ehompi ja terveempi ihminen. Koin siis itseni jotenkin sairaaksi joka tarvii kuntoutusta jatkuvasti. Joku tässä yhtälössä ei vain toiminut. Uusin masennuslääkereseptejäni joka muistutti minua joka kerta siitä että olen mt-potilas hoitamassa sairauttani.

        Käydessäni läpi ihan helvetillisiä oloja vieroituksen aikana ja haittavaikutuksia kun minulle määrättiin lääkkeitä vieroituksessa kävin läpi tuskaa. Mutta jossain vaiheessa vieroitusta saavutin todella kummallisen pisteen. Aloin jotenkin tuntea yhteyttä siihen ihmiseen kuka olin ennen lääkityksiä enemmän kuin lääkittyyn "parantuneeseen" ihmiseen. Aloin ymmärtää itseäni paremmin. Kun olin elänyt läpi ihan hirveän ajanjakson aloin arvostaa jokaista päivää milloin en kärsinyt vieroitusoireista tai haittavaikutuksista. Todella pieniä asioita elämässä. Tajusin että kärsimys opettaa meille jotain elämästä.

        Aloin kyseenalaistaa, ajatella kriittisesti. Aloin nähdä että joskus yhteiskuntakin voi tuottaa pahoinvointia, ihmisillä on traumoja ja nähdä pidemmälle kuin virheelliset aivokemiat johon psykiatria on suunnannut huomionsa. Aloin kyseenalaistaa arvoja mitä yhteiskunta on päähäni laittanut.

        Elämään sisältyy kärsimystä. Ja mielummin hittovie kärsin ja koen myös ikäviä tunteita kuin ikinä enää koen sellainen zombiuden mitä lääkkeissä. Ne kognitiiviset ongelmat motä lääkkeissä koin aiheutti myös suurta kärsimystä.
        Ihmiseltä ei voi lääkitä kärsimystä pois niin että hän olisi jotenkin poissa itsestään ja kärsimyksestään. jotkut tuntuu luulevan niin. Kuin lääkkeet toisi elämään jonkun ihanan helpotuksen missä ei tarvi enää kärsiä kun on ikäänkuin "poissa", lääkittynä. Siellä on aina joku kokemassa, esim sen hajaantuneen omituisen turran kognitiivisesti rapautuneen olotilan mitä koin lääkkeissä. Itse kärsin aivan suunnattomasti kun oli niin kummallinen olo lääkkeissä kun psykiatria ylilääkitsi minua loppuvaiheessa lääkepolkuani ennen irtautumista.

        Itse olen skeptinen voiko minun ajattelumaailmallani varustettu ihminen joka on taipuvainen synkkyyteen, ja kokee vahvasti, ikinä "parantua". Minulla on välillä vaikeaa. Elämä myös heittää eteen monenlaista kärsimystä. Esim terveysongelmat.

        Yksi hyvin parantava ajatus on tämä. Olen ihminen. En diagnoosi. Koen monenlaisia tunteita, myös kärsimystä. Olen opetellut kohtaamaan tunteita, siinä on paremmin voimisen avain.

        Kiitos edelliselle pitkästä ja hyvästä kirjoituksesta, jossa kerroit omia ajatuksiasi. Sanoissasi on todella paljon viisautta ja oivalluksia, jotka saavat, eivät vain minut, varmasti myös monen muun ajattelemaan ja pohtimaan enemmän. Olen kanssasi samaa mieltä etenkin siitä, että kukaan ei ole se hänelle tehty diagnoosi. Eikä sen pitäisi määritellä ja arvottaa ihmistä muiden silmissä ja edessä.

        Kirjoitit, että kärsimys kuuluu elämään ja että kiinnittämällä huomiota elämässä oleviin hyviin ja pieniin asioihin, siitä voi selvitä. Itselleni on ollut omalla kohdalla vaikeata hyväksyä oma sairauteni ja sen aiheuttamat henkiset ja fyysiset kivut. Puhumattakaan siitä, mitä tunteita ne kaikki ovat herättäneet. Itsessäni on se vika, että takerrun liikaa niihin kaikkiin elämässäni oleviin negatiivisiin ja henkistä kärsimystä aiheuttaviin asioihin. Jolloin masennun aika herkästi. Tunteiden käsitteleminen on minulle ollut aina vaikeata. Johtuen lapsuusajan ja kodin ilmapiiristä. Meillä ei tunteita ja omia mielipiteitä ilmaistu, eikä niistä saanut puhua. Ne olivat tabu. Joitakin tunteita lienen projisoinut ja pakannut omaan kehooni. Kuulostaa kai hullulta, mutta ehkä niinkin voi olla.

        Jokatapauksessa hieno ja oivalluksia sisältänyt kirjoituksesi sai minut pohtimaan monia asioita. Ehkä jonakin päivänä kykenen hyväksymään traumaattiset kokemukseni, kaikki fyysistä ja henkistä toimintakykyä rajoittavat sairaudet. Se lienee kuitenkin pidempi prosessi, mutta ehkä uusi alku jopa minulle. En ainakaan ajattele enää, että itseni tappaminen ja elämän lopettaminen olisi jotenkin vääjäämätön seuraus, tai lopputulos.

        Kiitos Sinulle ajatuksia herättävästä tekstistä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mutta mitä parantuminen tarkoittaa? Kuka määrittelee parantumisen, yksilö itse, hoitotaho ne yhdessä vai kuka? Sitä että on työelämässä ja on tuottava yksilö? Sitä että on tasapainoinen hyvä olo ja on toimintakykyinen? Sitä että on onnellinen? Sitä että on syönyt lääkkeensä, käynyt terapian ja psykiatrian hoitopolun?
        Sitä että psykiatrian mielestä on parantunut ja diagnoosi poistettu? Poistetaanko diagnooseja? Sitä että voi lopettaa mielenterveyspalveluissa käymisen? Voiko olla parantunut vaikka käykin mt-palveluissa? Jos ei ole tuottoisa yksilö yhteiskunnan mielestä? Mitä jos parantuu ja sitten alkaakin kärsiä elämässä uudelleen niin onko se sitten se piilevä sairaus joka puskee pintaan?

        Voiko koskaan parantua jos on vaikka persoonallisuushäiriödiagnoosi tai skitsofrenia tai kaksisuuntainen?

        sanaa parantuminen kannattaa miettiä ja sen merkitystä ja sitä kuinka helposti psykiatrian diagnoosit saattavat saada ihmiset ajattelemaan itsensä jotenkin häiriöityneinä kroonisesti. Kun itseään ajattelee sairaana joka ei voi parantua, sen vaikutukset alitajuntaan on merkittävät.

        Itse pyristelin kohti parantumista pitkään psykiatrian systeemissä. Luin self help kirjoja mielenterveydestä, tein testejä netissä miettien mikä diagnoosi on kärsimykseni takana, kävin terapiassa ja napsin pillereitä. Määrittelin itseäni diagnoosien kautta, luulin että minussa on on joku kemiallinen vika aivoissa mitä pitää hoitaa kuntoon miksi tarvin lääkkeitä. Olin jossain vaiheessa tuottava yksilö ja ihan onnellinenkin ja ajattelin olevani parantunut mutta toisaalta masennuspotilas koska joku minussa oli vialla kun en ilman lääkkeitä pärjännyt. Mutta oikeasti olin hyvin hukassa lääkityksissä jotka erotti minua omista tunteistani, sisimmässäni oli joku pielessä. Joku oli pielessä aina, ajattelin että kyse on sairaudestani.

        Sitten se alkoi valjeta pikkuhiljaa. Olin vetänyt nuoresta asti psykiatrian aineita ja olin oppinut käsittelemään kivuliaita tunteita lääkityksillä ja oppinut tulkitsemaan itseäni psykiatrian dg kehikon läpi. Minut oli opetettu käsittelemään tunteita lääkkeillä systeemissä jo varhaisaikuisuudessa kun aivoni ja tunne-elämäni oli kehittymässä. Nämä lääkkeet ja käsitys itsestä masennuspotilaana oli jotenkin estäneet syvempää prosessointia eli pääsyä oikeasti sinne omien tunteiden alkusyihin, ei vain oireiden hoitoon. Olin jotenkin luullut että ongelmani on "masennus" joka aiheuttaa minulle oireita. En oikein koskaan ollut hyötynyt terapiasta koska käytin lääkkeitä millä oli tunteita leikkaava vaikutus. Terapiasta ajattelin että siellä minun pitää muuttaa haitallisia ajatusmalleja että olisin entistä ehompi ja terveempi ihminen. Koin siis itseni jotenkin sairaaksi joka tarvii kuntoutusta jatkuvasti. Joku tässä yhtälössä ei vain toiminut. Uusin masennuslääkereseptejäni joka muistutti minua joka kerta siitä että olen mt-potilas hoitamassa sairauttani.

        Käydessäni läpi ihan helvetillisiä oloja vieroituksen aikana ja haittavaikutuksia kun minulle määrättiin lääkkeitä vieroituksessa kävin läpi tuskaa. Mutta jossain vaiheessa vieroitusta saavutin todella kummallisen pisteen. Aloin jotenkin tuntea yhteyttä siihen ihmiseen kuka olin ennen lääkityksiä enemmän kuin lääkittyyn "parantuneeseen" ihmiseen. Aloin ymmärtää itseäni paremmin. Kun olin elänyt läpi ihan hirveän ajanjakson aloin arvostaa jokaista päivää milloin en kärsinyt vieroitusoireista tai haittavaikutuksista. Todella pieniä asioita elämässä. Tajusin että kärsimys opettaa meille jotain elämästä.

        Aloin kyseenalaistaa, ajatella kriittisesti. Aloin nähdä että joskus yhteiskuntakin voi tuottaa pahoinvointia, ihmisillä on traumoja ja nähdä pidemmälle kuin virheelliset aivokemiat johon psykiatria on suunnannut huomionsa. Aloin kyseenalaistaa arvoja mitä yhteiskunta on päähäni laittanut.

        Elämään sisältyy kärsimystä. Ja mielummin hittovie kärsin ja koen myös ikäviä tunteita kuin ikinä enää koen sellainen zombiuden mitä lääkkeissä. Ne kognitiiviset ongelmat motä lääkkeissä koin aiheutti myös suurta kärsimystä.
        Ihmiseltä ei voi lääkitä kärsimystä pois niin että hän olisi jotenkin poissa itsestään ja kärsimyksestään. jotkut tuntuu luulevan niin. Kuin lääkkeet toisi elämään jonkun ihanan helpotuksen missä ei tarvi enää kärsiä kun on ikäänkuin "poissa", lääkittynä. Siellä on aina joku kokemassa, esim sen hajaantuneen omituisen turran kognitiivisesti rapautuneen olotilan mitä koin lääkkeissä. Itse kärsin aivan suunnattomasti kun oli niin kummallinen olo lääkkeissä kun psykiatria ylilääkitsi minua loppuvaiheessa lääkepolkuani ennen irtautumista.

        Itse olen skeptinen voiko minun ajattelumaailmallani varustettu ihminen joka on taipuvainen synkkyyteen, ja kokee vahvasti, ikinä "parantua". Minulla on välillä vaikeaa. Elämä myös heittää eteen monenlaista kärsimystä. Esim terveysongelmat.

        Yksi hyvin parantava ajatus on tämä. Olen ihminen. En diagnoosi. Koen monenlaisia tunteita, myös kärsimystä. Olen opetellut kohtaamaan tunteita, siinä on paremmin voimisen avain.

        Niinpä, kuka määrittää parantumisen. Hyvä kysymys.

        Mielestäni yksilö itse tietää oman tilanteensa parhaiten, jos ei nyt ajatella mitään psykoottistyyppistä ongelmaa, tai syvää masennusta, ahdistusta, tms.

        Kun ihminen on käynyt siellä " pohjalla ", ja pääsee kuin pääseekin ylös sieltä, niin sitä voi jo ajatella eräänlaisena parantumisena.
        Kun elämässä alkaa mennä paremmin, osaa ja pystyy hoitamaan asiansa, ja itsensä, on se yleensä merkki parempaan suuntaan. Myös se, että oppii tuntemaan ja tunnistamaan omat ajatukset ja tunteet, sekä tulla niiden kanssa toimeen, oppii käsittelemään niitä. Ja oppii myös ottamaan vastoinkäymiset ja erilaiset kolhut vastaan, eikä ensimmäisenä lannistu ja anna elämän mennä täysin raiteiltaan.

        Parantumista ja toipumista ei ole hyvä mitata sillä, tuleeko ihmisestä työkykyinen vai ei.
        Jos ei ole kykeneväinen tekemään töitä, ei se tarkoita, että koko elämä olisi menetetty.

        Omalla kohdallani on vuosien takaa kokemus, kun sain itseni, avun kanssa, parempaan kuntoon, johon toki hoitotahokin tähtäsi, niin sitten kuitenkaan sekään ei tuntunut olevan hyvä asia.
        Kun kerroin, että vointi on hyvä, asiat hoituvat, elämä sujuu kaikin puolin hyvin, niin väitettiin, että suhtauduin epärealistisen optimistisesti omaan pärjäämiseen.
        Eihän ne lääkärit olleet seuraamassa elämääni vierelläni 24/7, näkivät vain silloin tällöin pikaisesti vastaanottokäynnillä.

        Olin syönyt lääkkeitä vuosikaudet, ja kun viimeisestä psykoosilääkkeestä itseni vieroitin, yritettiin minua saada jatkamaan lääkitystä ennaltaehkäisyyn, mahdollisen psykoosin takia.
        Edellisestä psykoosista oli parikymmentä vuotta aikaa, ja vuosien varrella olin päässyt elämässäni eteenpäin, psykoosit aiheuttaneet huonot elämäntavat olivat jääneet taakse.
        Siinä vaiheessa kyseenalaistin lääkkeiden tarpeellisuuden, kun ei mitään psykoottista ollut sen parinkymmenen vuoden aikana ollut.

        Viimeisin hoitotaho ymmärsi ihan hyvin, että olin alkanut toipua ja pärjäsin ns. omillani.

        Mutta tuonkin voisi hyvinkin kyseenalaistaa, että kumpi sen parantumisen tai toipumisen loppujen lopuksi näkee paremmin, yksilö vai hoitotaho.
        Monesti mielipiteet tästä asiasta eivät mene yksiin.
        Omasta mielestäni toipumisen ymmärtää itse, sekä toki ihmiset ympärillä, ja läheiset, huomaavat myöskin, kun muutosta tapahtuu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos edelliselle pitkästä ja hyvästä kirjoituksesta, jossa kerroit omia ajatuksiasi. Sanoissasi on todella paljon viisautta ja oivalluksia, jotka saavat, eivät vain minut, varmasti myös monen muun ajattelemaan ja pohtimaan enemmän. Olen kanssasi samaa mieltä etenkin siitä, että kukaan ei ole se hänelle tehty diagnoosi. Eikä sen pitäisi määritellä ja arvottaa ihmistä muiden silmissä ja edessä.

        Kirjoitit, että kärsimys kuuluu elämään ja että kiinnittämällä huomiota elämässä oleviin hyviin ja pieniin asioihin, siitä voi selvitä. Itselleni on ollut omalla kohdalla vaikeata hyväksyä oma sairauteni ja sen aiheuttamat henkiset ja fyysiset kivut. Puhumattakaan siitä, mitä tunteita ne kaikki ovat herättäneet. Itsessäni on se vika, että takerrun liikaa niihin kaikkiin elämässäni oleviin negatiivisiin ja henkistä kärsimystä aiheuttaviin asioihin. Jolloin masennun aika herkästi. Tunteiden käsitteleminen on minulle ollut aina vaikeata. Johtuen lapsuusajan ja kodin ilmapiiristä. Meillä ei tunteita ja omia mielipiteitä ilmaistu, eikä niistä saanut puhua. Ne olivat tabu. Joitakin tunteita lienen projisoinut ja pakannut omaan kehooni. Kuulostaa kai hullulta, mutta ehkä niinkin voi olla.

        Jokatapauksessa hieno ja oivalluksia sisältänyt kirjoituksesi sai minut pohtimaan monia asioita. Ehkä jonakin päivänä kykenen hyväksymään traumaattiset kokemukseni, kaikki fyysistä ja henkistä toimintakykyä rajoittavat sairaudet. Se lienee kuitenkin pidempi prosessi, mutta ehkä uusi alku jopa minulle. En ainakaan ajattele enää, että itseni tappaminen ja elämän lopettaminen olisi jotenkin vääjäämätön seuraus, tai lopputulos.

        Kiitos Sinulle ajatuksia herättävästä tekstistä!

        Monet mielen ongelmista kumpuaa siitä, kun ei osaa käsitellä omia tunteitaan.
        Tunnetaidot olisivat todella tärkeitä oppia jo lapsuudessa, vaikka koskaan, jopa aikuisenakaan, ei ole myöhäistä niitä harjoitella.

        Vuosikausia itse lääkepöllyssä kuljettuani, tunnepuoli tukossa, oli herättävää lääkitysten loputtua alkaa tuntea, kaikkia mahdollisia tunteita.
        Alkuun se oli ehkä jopa vähän pelottavaakin, hämmentävää, mutta ajan myötä tuntui paljon paremmalta.
        On ollut myös tosi mielenkiintoinen matka tutustua itseensä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet taitava

      monessa asiassa. Myös siinä, miten veit sydämeni. Äkkiarvaamatta, pikkuhiljaa. Yhtäkkiä huomasin että minusta puuttuu jo
      Ikävä
      74
      7834

    2. Sinällään hauska miten jostakin

      jaksetaan juoruta vaikka mitä. Jakorasia yms. Raukkamaista toimintaa. Annetaan jokaisen elää rauhassa eikä levitellä per
      Ikävä
      58
      3223

    3. Mikä ihme sai sut käyttäytymään

      Niin helvetin törkeästi mua kohtaan, jos kerta olet ihastunut?
      Ikävä
      37
      2526

    4. Miten voit manipuloida katsojalukuja?

      Palstatrolli ja väsynyttä sontaa palstalle suoltava Varmakkakkiainen on viime aikoina vedonnot siihen, että hänen ketjuj
      Ateismi
      15
      2146

    5. Osuuspankki Kuhmo!

      Ei pysty pitämään yhtä Otto pankkiautomaattia toiminnassa Ksupermarketin kanssa,20 vuotta sitten Kuhmossa oli neljä auto
      Kuhmo
      35
      2084

    6. Voi helvetti

      Mihin olet mut ajanut.
      Ikävä
      23
      2030

    7. Tiedät etten tiedä

      Mitä pitäisi tehdä.
      Ikävä
      13
      1897

    8. Rakkaalleni!

      Halusin tulla kertomaan, että sinua ajattelen ja ikävöin vaikka olen sukuloimassa. Meinasin herkistyä, kun tykkään sinus
      Tunteet
      15
      1683

    9. Työttömyys kasvaa

      Onneksi persujen kannatus ei kasva.
      Perussuomalaiset
      60
      1633

    10. hyvää yötä.

      toivottavasti sulla oli kiva jouluaatto. 🤍
      Ikävä
      18
      1599
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt