Reichsheeristä Wehrmachtiksi

rajoituksia kaikin keinoin. Reichsheer rakennettiin järjestelmällisesti aikanaan laajennettavien asevoimien siemeneksi. Henkilöstö valittiin tarkasti ja koulutettiin huolella.
Kaikki saivat koulutuksen kahteen aselajiin. Upseerit koulutettiin ainakin yhtä pykälää sotilasarvoa ylempään tehtävään. Aliupseerien suuri osa sai upseerikoulutuksen ja miehistö koulutettiin aliupseereiksi.

ns. "Musta Reichsheer". Perustettiin yrityksiä, yhdistyksiä, virastoja, joiden työntekijät olivat entisiä upseereja, jotka mustissa puvuissaan marssivat aamuisin töihin.
Ne olivat naamioituja sotilasvirastoja, jotka valmistelivat tulevaa laajennusta.

Saksalaiset tunsivat vallan hyvin kasvu-ura ideologian. Herra H:n johdolla hylättiin Versaillesin rauhansopimus sisältöineen ja asevarustelu tuotanto käynnistettiin.
Ja taisi tulla asevelvollisuuteenkin muutoksia. (yleinen asevelvollisuus?)

Ja olihan tässä apuna Neuvostoliitto ja USA. Molemmat maat avustivat Saksan varusteluteollisuutta 1930-luvulla. Ja pieni Suomikin avusti sukellusvenetekniikassa erään insinööritoimiston kautta. (Hollanti?)
Näin se kasvu-ura ideologia toimii kun se osataan.

Suomessakin puhutaan paljon kasvu-urasta mutta ainoastaan talousongelmat ja työttömyys kasvaa. SSS-hallitus avustavin politrukekineen ei kykene kunnon kasvu-ura ideologiaan vaikka puhuvat paljon kasvusta.

suurin ongelma. Kaikki sotilasilmailu oli kielletty. Niinpä panostettiin ensin purjelentoon. Sen harrastajista saatiin ilmailun perusteisiin perehtynyttä joukkoa.

Siviili-ilmailuun rakennettiin hyvin piilotettu sotilaslentäjien koulutusjärjestelmä.
Ensin perustettiin siviililentoyhtiöitä, joille oli tietysti koulutettava lentäjiä ja mekaanikkoja. e onnistui vallan hyvin. Erityisesti Lufthansan johtaja Milch järjesti ohjaajakursseja, joille määrättiin yksinkertaisesti palveluksessa olevia sotilaita, mutta siviilimiehinä.
Sotilaskoulutuksessa avusti Neuvostoliitto. Se tarjosi käyttöön Lipetskin lentotukikohdan, jonne lentäjät lähettiin saamaan taistelukoulutus. Kaikkiaan 1400 lentäjää ehti siellä käydä ennen kuin Hitlerin valtaantulo katkaisi toiminnan. Koulutus jatkui lentokouluissa, jotka olivat vain naamioituja laivueita.
Neuvostoliitto tarjosi myös mahdollisuuden kehitellä uusia sotilaskonetyyppejä 1920-luvulla.
1935 sitten naamiot pudotettiin. Lufwaffen alku oli kyllä hyvin vaatimaton. Käytössä oli vain 400 upseeria, osa maavoimista. Toimintaa johti ilmailuministeriö Göringin johdolla, mutta keskeinen henkilö oli valtiosihteeri Milch. joka oli paljon häntä pätevämpi.

merkittäviä ongelmia.
Taistelulaivasto oli upotettu ja sukellusveneet kielletty.
Saksa sai rakentaa korkeintaan 10 000 tonnin sotalaivoja, mutta rikkoi rajoitusta ns. taskutaistelulaivojen osalta..
Sukellusveneitä kehiteltiin salaa Suomessa, Hollannissa ja Espanjassa.
Laivastosopimus brittien kanssa 1935 poisti käytännössä rajoitukset, jotka virallisestikin kumottiin 1939.
Saksa ei kyennyt rakentamaan edes sallittua 35 % brittien vahvuudesta.

1930-luvulla britit aloittivat kansainliitossa hankkeen ; yksikäään maa ei saa varustautua sotilaallisesti. Ainoastaan britit osallistuivat siihen ja olivat todella huonosti varustautuneita ,kun Saksa alkoi sotimisen...

valtaan tammikuussa 1933 alkoi armeijan nopea vahvistaminen loppuvuodesta päästä vauhtiin.
Palvelukseen otettiin käytännössä kaikki pyrkijät, samoin saatiin ajanmukaista materiaalia. Upseerikoulutusta laajennettiin suuresti. Samassa arvossa 10-15 vuotta palvelleet kapteenit ja majurit ylennettiin nopeaan tahtiin.
Vahvuus kaksinkertaistui vuoden aikana.
Vuoden 1934 huhtikuussa Hitler piti puhuttelun teollisuusjohtajille vakuuttaen, että kaikki asevoimien tilaukset oli täytettävä maksuista murehtimatta. Tässä hän sai aseiden valmistajat taakseen. Vuoden loppuun mennessä asevoimien vahvuus oli noin 300 000 miestä. Kymmenen maavoimien divisioonaa oli lähes täysivahvuisia.
Uusien divisioonien runkoja alettiin muodostaa nimeämällä divisiooniin jalkaväki- ja tykistökomentajat, jotka valmistelivat omien divisiooniensa perustamista varaten henkilöstöä, tiloja ja materiaalia.
Vuoden loppuun mennessä ilmavoimat toimivat avoimesti.
Yhteistoiminta NL:n kanssa oli loppunut.

Hitler julisti 16. maaliskuuta yleisen asevelvollisuuden otetuksi käyttöön ja määräsi maavoimien rauhan ajan kokoonpanoksi 36 divisioonaa. Valmistelut jatkuivat nyt kiihkeästi, sillä oli perustettava myös 12 armeijakunnan ja neljä armeijan esikuntaa joukkoineen.
Syyskuun 19 astui palvelukseen noin 700 000 ikäluokan 1915 nuorukaista.
Myös ilmavoimat perustettiin virallisesti ja ne saivat laivaston kanssa osuutensa asevelvollista.
Saksalla oli nyt miljoona-armeija.

Kun oli käytettävissä riittävästi kanta-aliupseereita ja lisää palkattiin reservistä, voitiin jo ensimmäiseen saapumiserään ottaa satoja tuhansia miehiä. Näistä oli jo puolen vuoden päästä koulutettu taas melkoinen joukko ryhmänjohtajia. Toinen (tai kolmas) saapumiserä saattoi vuoden päästä periaatteessa olla jo miljoona miestä, jos vain kasarmeissa tilaa riitti. Kivääreitä oli varmaan jemmassa edellisen sodan jäljiltä riittävästi.

maavoimien eli Heerin luominen oli valtava urakka huolellisesta valmistelusta huolimatta.

Raskas tykistö ja panssariase oli luotava kokonaan uudestaan. Lisäksi esimerkiksi pioneeri-, viesti- ja huoltojoukot vaativat valtavaa laajentamista.

Oli kunnostettava ja rakennettava laajat kasarmi- ja harjoitusalueet.
Vakinaiseen armeijaan kuului syksyyn 1939 mennessä kaikkiaan 52 divisioonaa, joukossa viisi panssari- ja neljä kevyttä divisioonaa. Niitä vastaavia joukkoja ei muualla ollut, joskin puna-armeija kehitteli saman tyyppisiä.

Kymmenen saksalaisen divisioonan lisäksi kaaderia antoi kuusi itävalatalaista prikaatia keväästä 1938.

vakinaisen väen lisäksi joukkoja reservistä.
Heer suunniteltiin kaksinkertaistettavaksi 51:n lisädivisioonan avulla.

Siinä tulikin suuria ongelmia. Kesään -39 mennessä ehdittiin kouluttaa vain neljä nuorinta ikäluokkaa, josta Heerille riitti pari miljoonaa miestä. Sillä kyettiin täydentämään vakinaiset divisioonat ja perustamaan joukko yhtymiä reservistä. Loput oli muodostettava ikäluokista 1901-1914, joille oli osittain ehditty antaa kolmen kuukauden peruskoulutus. Nyt tiivistettiin kahden vuoden koulutus kuuteen kuukauteen ja arvioitiin sillä saatavan sotakelpoisia joukkoja.
Väkeä oli jätettävä muille puolustushaaroille ja elinkeinoelämälle.

Aseiksi oli otettava käytöstä poistettua kalustoa sekä Itävallan ja Tshekkoslovakian armeijan aseita. Nämä yhtymät olivat siksi varsin puutteellisia ja toimintakyvyltään huomattavasti vakinaisia heikompia.

Tämä 103 divisioonaa oli kuitenkin se armeija, jolla sotaan lähdettiin. Sen ydin oli maailmassa kovatasoisin ja kokonaisvahvuus syksyllä -39 noin neljä miljoonaa.

melkeinpä tyhjästä. Reichwehr otti palvelukseen pienen määrän ilmavoimien upseereita, jotka pystyivät jotenkin seuraamaan kehitystä.
Saksalla oli lupa liikennelentäjien lisäksi kouluttaa vuosittain 36 "urheilulentäjää". Näille annettiin taistelukoulutus NL:ssa Lipetskin tukikohdassa, jossa koulutuksen ehti saada 2500 lentäjää.

Göring perusti 1933 ilmailuministeriön ja ryhtyi johtamaan ilmavoimien vain heikosti naamioitua laajentumista.
Jo syksyllä 1934 toimi useita laivueita. Luftwaffe pudotti naamiot jo 1.3. 1934.

Lentokoneteollisuus lähti samalla käyntiin ja Saksa alkoi kehittää ajanmukaisia lentokonetyyppejä ja tuottaa niitä suuria määriä. Tuotanto nousi vuoden 1934 600:sta peräti 6 000een 1939.
Sodan syttyessä käytössä oli 2 700 sotakonetta. Lufwaffen katsottiin olevan voimakkaampi kuin Ranska, Englanti ja Puola yhteensä.

Vahvalla ilmatorjuntatykistöllä oli lähes 10 000 tykkiä mukaan lukien erittäin tehokkaat 88-milliset.

varustelussa lapsipuolen asemaan, mikä johtui rahapulasta ja osittain siitä, että Hitler ei pitänyt Englantia vihollisena moneen vuoteen.
1939 kumottiin laivastosopimus ja laadittiin rakennusohjelma, joka olisi 1944 mennessä tuottanut laivaston, joka olisi kyennyt haastamaan britit.
Sodan syttyessä oltiin tilanteessa, jossa kyettiin vastaamaan vain tehtävistä Itämerellä ja melko tehottomaksi jääneestä kauppasodasta valtamerillä.
Sodan syttyminen vei merivoimien johdon epätoivoon.

suorituksille luotiin ankaralla koulutuksella. Siitä olivat komentajat vastuussa kaikilla tasoilla. Heikot tulokset pysäyttivät urakehityksen.
Koulutus huipentui armeijakunnan ( noin 30 000 miestä) sotaharjoitukseen ja divisioonan taisteluammuntoihin. Ne olivat samalla koulutustarkastuksia.

Rauhan ajan divisioonat olivat lähes määrävahvuisia, joten upseerit saivat tärkeää kokemusta joukkojen johtamisessa. Saksa oli siinäkin muita edellä, kuten alkaneissa sodissa nähtiin.

saatiin Espanjan sisällissodasta, mihin osallistui 1937-39 noin 8 000 saksalaista. Samalla testattiin sodan oloissa kalustoa kuten 20 mm ja 88 mm it-tykit sekä Heinkel 111 pomminkone ja Me 109 hävittäjä.
Saksalaisten muodostamaa Condor-legioonaa komensivat myöhemmät ilmavoimien marsalkat Sperrle ja Richthofen.
Terroripommituksista saatiin kokemusta. Me-109 osoittautui ylivoimaiseksi neuvostokalustoon ( Il-16 ja 15) nähden.

että Saksan Pz I eli konekiväärivaunu osoittautui leluksi T-26:tta vastaan.
Saksalle tuli kiire suunnitella Pz III vastapainoksi.

tulevaan oli myös Tshekkoslovakian loppuosan miehitys.
Saksa kokosi siihen 40 divisioonaa eli pääosan rauhan ajan armeijasta. Ne muodostivat kaksi armeijaryhmää.

Puolan valtauksessa oli samoin kaksi armeijaryhmää, mutta divisioonia enemmän. Homma sujui niin kuin oli harjoiteltu.

lyhyisiin sotaretkiin sopivaksi valiojoukoksi.

Ongelmia tuli nopeasti.
Merivoimat kärsi jo Norjassa pinta-alusten korvaamattomat tappiot ja pelastui tuholta vain brittien möhläilyn ja norjalaisten kyvyttömyyden takia.
Sukellusvenesotaa kyettiin jatkamaan, mutta sekin tyrehtyi tappioihin 1943.

näkyivät raskaina tappioina taistelussa Englannista 1940. Niistä se ei toipunut, vaan menetti tehonsa Venäjällä jo syksyllä 1941. Voimat hajaantuivat, tuotanto oli riittämätön, eikä uusia tyyppejä saanut kehittää.
Sota käytiin loppuun suunnilleen samalla kalustolla kuin aloitettiin. Paitsi että alussa oli polttoainetta, lopussa ei.

kuvaamaan ilmavoimien tukemien maavoimien nopeita operaatioita1939-41. Niihin pystyivät kuitenkin vain melko harvalukuiset panssari- ja moottoroidut divisioonat jalan marssivien päävoimien ponnistellessa perässä.
Kun panssarijoukkojen voima hiipui joulukuussa 1941, oli homma selvä.

Moskovan edustalle tultaessa oli jo käyty pari kuukautta materiaali- ja näännytyssotaa. Sitä ei myöskään Heer kestänyt, varsinkaan kun ilmavoimien tukea ei juuri ollut.

Materiaalisota jatkui tappiosta toiseen.