Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Vääksyntien risteys

99999999999999

Täällä oli taannoin juttua yhdestä suojatiestä Mäkelänkadun ja Vääksyntien risteyksessä. En löytänyt alkuperäistä eikä se juttu muutenkaan ole tässä muuten tärkeä, mutta jossain kommentissa mainittiin liikennemerkkien näkemisestä.

Tuli eilen mieleeni kiinnittää huomiota asiaan, kun satuin kyseisen paikan kautta ajamaan. Siinä on oikein mielenkiintoinen esimerkki tilanteesta, jossa ei ole iso ihme, jos kuljettajilta jää jotain huomaamatta. Bussikaista muuttuu tavalliseksi kaistaksi, joka päättyy risteykseen ja etenkin ruuhka-aikana siinä on käynnissä aikamoinen "kaistanvaihtoruletti" ja osa tietysti vaihtaa laittoman aikaisin kaistaa kääntyäkseen. Suurin osa kuljettajien huomiosta menee aivan varmasti kaistanvaihtoon ja kolarien välttämiseen.

27

76

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jos nyt oikein hahmotin paikan jota tarkoitit, niin eikös tuo bussikasita lopu jo pari korttelia aiemmin? Ei tuossa vaiheessa pitäisi olla enää mitään kaistanvaihtorulettia käynnissä...

      • hauka.liikenteessä

        Mikähän tuossa on ongelmana? Olen ajanut usein tuosta ko. risteyksestä niin pyhänä, kuin ruuhka-aikaan ja koskaan ei ole ongelmia ilmennyt kevyen liikenteen tai kaistanvaihtojen suhteen. Pitäisikö joidenkin kiikuttaa se ajokortti lähimmälle poliisiasemalle, ennenkuin jotain pahaa sattuu.

      • Aloittaja-ysi

        Tarkistinpa itsekin googlen avulla. En tiedä tuosta juridisesta väittelystä, jonka näköjään sait aikaan eli päättyykö bussikaista jo edelliseen vai sitä edelliseen risteykseen. Käytännön merkitystä asialla ei pahasti ole, koska niiden risteysten väli on jokseenkin kokonaan bussipysäkkiä. Siinä tarkoittamallani pätkällä se kaistanvaihtoruletti nimenomaan käynnistyy:
        -bussit pyrkivät vaihtamaan kaistaa pykälän vasemmalle päästäkseen Hämeentien suuntaan
        -kahdelta vasemmanpuoleiselta kaistalta pyrkii autoja oikeanpuoleisimmalle kääntyäkseen Vääksyntielle
        -sitten on niitä, jotka ovat jo oikeanpuoleisella kaistalla (eikä siinä ole sitten merkitystä, vaikka olisivatkin siellä laillisesti eli vaihtaneet vasta Vallilantien jälkeen, jos nyt siis tulkintasi on oikea ja bussikaista päättyy jo siihen risteykseen eikä vasta pysäkin jälkeen).

        Hommahan sujuisi oikein hyvin, jos kaikki Vääksyntielle pyrkivät ajaisivat samalla tavalla. Silloin ei olisi sitä rulettia. Tai no, toisaalta bussien päinvastainen vaihtosuunta ylläpitää rulettia kuitenkin,.

    • ei.rotan.sukua

      Aloittajalle tiedoksi että bussikaista loppuu edelliseen risteykseen, eli yksi kortteli ennen Vääksyntietä, siis Päijänteentien risteykseen. Eli näin ollen ei siinä mitään häpsänkäikkää pitäisi olla kaistanvaihdon suhteen.

      Tätä ei rotan tarvii huomioida koska se oli taas väärässä.

      • Ei, vaan pari korttelia aiemmin. Piti oikein googlen katunäkymästä tarkistaa muistikuva. Tässä todistusaineisto: https://goo.gl/maps/4TU56Zx2eiL2

        Ja ei, kaistaan maalattu teksti ei ole merkittävä.

      • ei.rotan.sukua
        TheRat kirjoitti:

        Ei, vaan pari korttelia aiemmin. Piti oikein googlen katunäkymästä tarkistaa muistikuva. Tässä todistusaineisto: https://goo.gl/maps/4TU56Zx2eiL2

        Ja ei, kaistaan maalattu teksti ei ole merkittävä.

        Jaa että oikein muistikuva, onhan sinulla ääliömäisen hyvä muisti, todellakin. :D

        Ja mikä sitten on merkittävää, ei varmaan mikään muukaan, maalattu suojatie ei ole merkittävää, nopeusrajoitusmerkit asfaltissa ei ole merkittäviä, siis ei mikään ole merkittävää, miksi ne siihen sitten on maalattu, miksi, onko ollut liikaa maalia.

        Eli lopputoteamuksena sinä et ole mitään merkittävää, et todellakaan.

      • TheSquirrel

        Tieliikennelaki 2§ 9 momentti: Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: "liikenteen ohjauslaitteella liikennemerkkiä, liikennevaloa taikka muuta liikenteen ohjaamiseksi tarkoitettua laitetta tai tiemerkintää".
        Laissa tiemerkintä rinnastetaan liikennemerkkiin. Vieläkö olet kaistaan maalatusta tekstistä samaa mieltä?

      • ei.rotan.sukua kirjoitti:

        Jos viitsisit lakitekstiin tutustua, niin tilanne ehkä selviäisi sinullekin. Se bus -teksti siinä kaistalla kun ei tarkoita, että paikalla olisi bussikaista. Se loppui tuohon linkin risteykseen.

        Mutta ethän sinä viitsi. Kunhan haluat meuhkata.

      • TheSquirrel kirjoitti:

        Tieliikennelaki 2§ 9 momentti: Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: "liikenteen ohjauslaitteella liikennemerkkiä, liikennevaloa taikka muuta liikenteen ohjaamiseksi tarkoitettua laitetta tai tiemerkintää".
        Laissa tiemerkintä rinnastetaan liikennemerkkiin. Vieläkö olet kaistaan maalatusta tekstistä samaa mieltä?

        Tietysti.
        http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L5P45
        > Liikennemerkin vaikutuksen tehostamiseksi tai selventämiseksi
        > voidaan käyttää seuraavia valkoisia tiemerkintöjä:

        Jos liikennemerkkiä ei ole, ei sen vaikutus tehostu tai selvene. Tässä tapauksessa ei ole. Siis bussikaistan merkkiä. Bussipysäkin merkki taitaa olla, ja eiköhän sitä tuo tiemerkintäkin tuossa tarkoita.

        Esittämäni lainaus oli laista. Yrität vedota asetukseen.
        "Asetukset tarkentavat lakia, mutta eivät muuta sen sisältöä"
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Asetus
        Laissa tiemerkinnät rinnastetaan liikennemekkeihin. Asetuksella ei tätä voi kumota. Liikenemerkkiä voidaan tehostaa ajoratamaalauksella (joka on itsessään liikennemerkki).
        Eipä onnistunut tälläkään kertaa. :)

      • TheSquirrel
        TheSquirrel kirjoitti:

        Rotta taitaa hiljetä tässäkin keskustelussa.
        Eipä ollut yllätys kun pätemisen yritys oli noin helposti kumottavissa.

      • TheSquirrel kirjoitti:

        Esittämäni lainaus oli laista. Yrität vedota asetukseen.
        "Asetukset tarkentavat lakia, mutta eivät muuta sen sisältöä"
        https://fi.wikipedia.org/wiki/Asetus
        Laissa tiemerkinnät rinnastetaan liikennemekkeihin. Asetuksella ei tätä voi kumota. Liikenemerkkiä voidaan tehostaa ajoratamaalauksella (joka on itsessään liikennemerkki).
        Eipä onnistunut tälläkään kertaa. :)

        "ajoratamaalauksella (joka on itsessään liikennemerkki)."

        Ei ole. Tiemerkintä ei ole liikennemerkki. Se on liikenteenohjauslaite.

        Rinnastus ei tarkoita samaistamista. Mustikka ja puolukka ovat molemmat marjoja, mutta siitä ei seuraa, että mustikka olisi puolukka.

    • kyllin.ajoissa

      Eiks tuossa nyt ole yks ja hailee milloin siirtyy sille kaistalle mistä käännytään Vääksyntielle, esim bussikaistaakin on pakko joskus käyttää jos meinaa johonkin kääntyä, minä ainakin vaihtaisin kaistaa heti kun siihen on mahdollisuus, eikä jättää sitä viime tippaan.

      • niin.minä.tekisin

        Juuri niin.
        Kyllä sille kaistalle voi siirtyä vaikka edellisen korttelin kohdalla vaikka se bussikaista onkin, ei aina tarvii jättää viimeisen korttelin kohdalle, tuossa kyseisessä tapauksessa heti Vallilantien jälkeen vaikka siinä bussikaista onkin.

      • EiOllutOikein

        Esitit kummallisesti asiasi. Oletkohan lainkaan ymmärtänyt bussikaistan ideaa?

      • kyllin.ajoissa
        EiOllutOikein kirjoitti:

        Esitit kummallisesti asiasi. Oletkohan lainkaan ymmärtänyt bussikaistan ideaa?

        Kyllä minä luullakseni ymmärrän, sitä voi käyttää ruuhka-aikaan jos siinä ei juuri silloin ole busseja, muutenhan se olisi turhan panttina, kaikki hyöty irti kapasiteetista.
        Varsinkin noissa tapauksissa että pitää kääntyä johonkin niin voi hyvissä ajoin vaihtaa bussikaistalle, oli siinä busseja tai ei.

        Olenhan kuitenkin verojen muodossa osallistunut bussikaistojen rakentamiseen ja ylläpitoon, siten katson olevani oikeutettu myös käyttämään niitä.

      • EiOllutOikein
        kyllin.ajoissa kirjoitti:

        "Olenhan kuitenkin verojen muodossa osallistunut bussikaistojen rakentamiseen ja ylläpitoon, siten katson olevani oikeutettu myös käyttämään niitä."
        Aivan oikein. Kansallisomaisuuttahan ne ovat. Käytä aina bussikaistaa ettei seiso hyvä kaista jouten - tai vaikka ei jouten olisikaan.

      • kyllin.ajoissa kirjoitti:

        Kyllä minä luullakseni ymmärrän, sitä voi käyttää ruuhka-aikaan jos siinä ei juuri silloin ole busseja, muutenhan se olisi turhan panttina, kaikki hyöty irti kapasiteetista.
        Varsinkin noissa tapauksissa että pitää kääntyä johonkin niin voi hyvissä ajoin vaihtaa bussikaistalle, oli siinä busseja tai ei.

        Olenhan kuitenkin verojen muodossa osallistunut bussikaistojen rakentamiseen ja ylläpitoon, siten katson olevani oikeutettu myös käyttämään niitä.

        Ehkäpä sinun kannattaisi tutustua vähän liikennesääntöihin ensin.

        Tai jos niillä ei sinun mielestäsi ole merkitystä, niin äläpä sitten itke, jos joku muu katsoo jonkin muun lainkohdan merkityksettömäksi. Vaikkapa sen, joka kieltää iskemästä sinua hengiltä.

    • Selvennänpä
      • sori.vaan

        Onhan tuokin yksi näkökanta mutta täytyy vaan todeta että olet rotan kanssa väärässä, sori vaan.

      • Ei Squirrelille kannata vastata. Se tietää oikein hyvin olevansa väärässä, mutta on nyt ottanut toisen nimimerkin kanssa jonkinnäköiseksi tehtäväkseen yrittää häiriköidä minua. Näitä aina välillä näkee ja hetken kuluttua ne kyllästyvät kun niitä ei pahemmin noteeraa.

        Tuolla asetuksessa on vielä erikseen mainittu, että se BUS -teksti voi selventää bussipysäkin sijaintia. Siinä mielessä ihan järkevä merkintä. Bussipysäkki ei tietenkään tarkoita, etteikö siitä saisi ajaa, pysäköintiin vaikuttaa enemmänkin.

      • sori.vaan
        TheRat kirjoitti:

        Ei Squirrelille kannata vastata. Se tietää oikein hyvin olevansa väärässä, mutta on nyt ottanut toisen nimimerkin kanssa jonkinnäköiseksi tehtäväkseen yrittää häiriköidä minua. Näitä aina välillä näkee ja hetken kuluttua ne kyllästyvät kun niitä ei pahemmin noteeraa.

        Asiahan tuli jo eilen selväksi, eli kun luikit karkuun niin sekin todisti sen että olet väärässä, että sori vaan, myöhästyit.

        Onneksi ei tarvinnut rautalankaa.

        Ei kannata vastata, vastaat kuitenkin. Et noteeraa, nimimerkiltä kuitenkin mainitset.
        Vastaan vain omista kirjotuksistani. Jos koet häiriköinniksi sen että kumoan huuhaavaäitteitäsi, on vain sinun ongelmasi.
        Asiaan:
        Onko lukemisessa vai sen ymmärtämisessä hankaluutta?
        "Tieliikennelaki 2§ 9 momentti: Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: "liikenteen ohjauslaitteella liikennemerkkiä, liikennevaloa taikka muuta liikenteen ohjaamiseksi tarkoitettua laitetta tai tiemerkintää"." Tiemerkintä rinnastetaan liikennemerkkiin ja liikennevaloon. Siis aika vahva merkitys. Olemmeko samaa mieltä?
        "Asetukset tarkentavat lakia, mutta eivät muuta sen sisältöä"
        Jos tiemerkintä voi asetuksella mainiten tarkoittaa pysäkkiä, se on tarkennus tiemerkinnän käyttöön. ASETUKSELLA EI VOI KUMOTA LAKITEKSTISSÄ MAINITTUA TARKOITUSTA, eli BUS-teksti tiessä vastaa liikennemerkkiä.
        Voithan jatkaa jankutusta ja itsesi typeräksi tekemistä. Asiaa se ei kuitenkaan muuta.

      • ei.rotan.sukua
        sori.vaan kirjoitti:

        Asiahan tuli jo eilen selväksi, eli kun luikit karkuun niin sekin todisti sen että olet väärässä, että sori vaan, myöhästyit.

        Onneksi ei tarvinnut rautalankaa.

        Muille tuli mutta ei rotalle, mutta niinhän sanotaan että vaitiolo on myöntymisen merkki, eli kun rotta eilen häippäs niin silloin se tarkoittaa vaitioloa.

        Mitä tästä opimme, no sen ettei rotalle kannata vastailla mitään koska se ei tiedä mitään, kunhan väkyttää. Jos se tähän vastaa niin se on ilmaa, tyhjää, eli ei anna aihetta enempään.

      • OnSeVälilläVaikeaa
        TheSquirrel kirjoitti:

        Ei kannata vastata, vastaat kuitenkin. Et noteeraa, nimimerkiltä kuitenkin mainitset.
        Vastaan vain omista kirjotuksistani. Jos koet häiriköinniksi sen että kumoan huuhaavaäitteitäsi, on vain sinun ongelmasi.
        Asiaan:
        Onko lukemisessa vai sen ymmärtämisessä hankaluutta?
        "Tieliikennelaki 2§ 9 momentti: Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: "liikenteen ohjauslaitteella liikennemerkkiä, liikennevaloa taikka muuta liikenteen ohjaamiseksi tarkoitettua laitetta tai tiemerkintää"." Tiemerkintä rinnastetaan liikennemerkkiin ja liikennevaloon. Siis aika vahva merkitys. Olemmeko samaa mieltä?
        "Asetukset tarkentavat lakia, mutta eivät muuta sen sisältöä"
        Jos tiemerkintä voi asetuksella mainiten tarkoittaa pysäkkiä, se on tarkennus tiemerkinnän käyttöön. ASETUKSELLA EI VOI KUMOTA LAKITEKSTISSÄ MAINITTUA TARKOITUSTA, eli BUS-teksti tiessä vastaa liikennemerkkiä.
        Voithan jatkaa jankutusta ja itsesi typeräksi tekemistä. Asiaa se ei kuitenkaan muuta.

        Tiemerkintä rinnastetaan liikennemerkkiin mutta sitä ei määritellä liikennemerkiksi. Tässä on pieni mutta merkityksellinen ero ja siitä seuraa, että jos jokin asia on sitten toisaalla säädetty osoitettavaksi liikennemerkillä, niin pelkkä tiemerkintä ei tarkoita samaa, se ei siis ole liikennemerkki.

        Joten jäljellä on kysymys siitä, voidaanko bussikaista merkitä pelkällä "BUS" -maalauksella. Ota huomioon, että kunkin liikenteenohjauslaitteen merkitys määritellään asetuksessa, ei laissa. Tuota ylempänä mainittua rinnastusta ei siis voi tulkita niin, että jos jokin asia on asetuksessa määrätty osoitettavaksi liikennemerkillä, niin tiemerkintä ajaisi saman asian, ellei asetuksessa ole siitä nimenomaista mainintaa. Rotta on siis argumentaatiossaan oikeammassa kuin sinä.

      • ei.rotan.sukua
        OnSeVälilläVaikeaa kirjoitti:

        Eipä tässä enää paina rotan puolustuksesi eikä rotan argumentaatiotkaan, rotta hävisi tämän taiston jo eilen, eikä uusintaa tule, se oli kerrasta poikki.

    • Kaksi.pässiä

      Vittu mitä nippelitiedon sarjatulitusta. Riittää, kun tietää, että bussi on isompi ja voittaa autot koska tahansa. Bussikaistalla voi ajaa milloin vaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2228
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      49
      1926
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      74
      1625
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1492
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1393
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1311
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe