Aikataulujensa vanki

Pakonomaisen ennakoimisen takana lymyää pelko kontrollin menettämisestä, on kuvitelma, että kun kaiken ennakoi ja laskelmoi, on turvassa, valmiina, tulipa eteen mitä tahansa. Mutta sIltikin joutuu jatkuvasti tilanteisiin, jotka eivät yllättäen menekään omien suunnitelmien mukaisesti.
Ja niistäkin silti selvitään.
Sitä tosiasiaa kannattaa käyttää itsensä rauhoittamiseen: selvisinhän minä siitäkin tilanteesta/asiasta, vaikken osannut aavistaa kaikkea ennalta. Minä selvisin siitä.
Itsen kannustaminen on tietoisuutta positiivisessa mielessä. Jos huomioi vain ne omien suunnitelmien kannalta negatiiviset asiat, ne silloin korostuvat ja kaikki muu jää kakkoseksi.
Kun seuraavan kerran mietit päiväsi aikataulua, jätä sinne kaiken sekaan myös lupa selvitä asioista spontaanisti. Anna se lupa itsellesi. Ja kun sitten koet selvinneesi jostakin ilman tiukkaa suunnitteluakin, onnittele itseäsi, huomaa onnistumisesi.

Tuttua juttua varmaan monelle täällä suorittamisen keskeisessä maailmassa. Oon itse juossut ympäriinsä kuluttaen kaikki nuoret voimani yli 5v ennen kun burn out tuli vastaan... Mua ahdisti just samalla tavalla jos ei ollut joka tunti suunniteltu. Nyt mietitn mitä olsin voinut tehdä toisin... Pysähtyä! Kysy itseltäsi, kitä pelkäät kaikkein eniten? Useimmiten se on pysähtymistä ja OMIEN TUNTEIDEN KOHTAAMISTA! Ota vapaa ilta vaikka yksikseen ja anna tulla, älä suunnittele mitään - jos itkettää, itke, jos raivostuttaa, pura se johonkin esim. Kirjoittamiseen tai maalaamiseen tai liikuntaan. Muista olla läsnä siinä hetkessä, eli läsnäolon opettelua, ja ajattele ennen kaikkea itsekkäästi itseäsi, mitä mun keho yrittää sanoa mulle, miltä minusta tuntuu nyt? Suorittamisen pakko hellittää sitä mukaa mitä enemmän tekee noin. Believe me, on kyllä helpommin sanottu kuin Tehty! Mutta olet velkaa sen itsellesi! Ei voi ketään auttaakkaan, ennen kun auttaa ensin itseään!
Tsemppiä!