Eli ongelmana on että suunnittelen ja aikataulutan elmäni liian tarkasti, joka helposti rupeaa ahdistamaan itseäni. Suunnittelen koko viikon tarkasti ja hermoilen jo esim maanantaina mitä aion tehdä vaikkapa torstaina, minuutilleen. Jos suunnitelmani muuttuvatkin, ahdistun suunnattomasti ja hermostun täysin. Tästä johtuu että olen kokoajan hyvin stressaantunut sillä eiväthän suunnitelmat koskaan päde täydellisesti. Samassa tilanteessa kamppailevia anyone? Ja kenelläkään vinkkejä miten saisin ns rentoutettua omaa mieltäni ja tätä ns "perfektionisteyttä"? Olen muutenkin hyvin tarkka ja järjestelmällinen ihminen ja tuntuu että hukun omiin ajatuksiini ja pään sisällä olen aivan lopussa.. Help??
Aikataulujensa vanki
Inmymind
2149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pakonomaisen ennakoimisen takana lymyää pelko kontrollin menettämisestä, on kuvitelma, että kun kaiken ennakoi ja laskelmoi, on turvassa, valmiina, tulipa eteen mitä tahansa. Mutta sIltikin joutuu jatkuvasti tilanteisiin, jotka eivät yllättäen menekään omien suunnitelmien mukaisesti.
Ja niistäkin silti selvitään.
Sitä tosiasiaa kannattaa käyttää itsensä rauhoittamiseen: selvisinhän minä siitäkin tilanteesta/asiasta, vaikken osannut aavistaa kaikkea ennalta. Minä selvisin siitä.
Itsen kannustaminen on tietoisuutta positiivisessa mielessä. Jos huomioi vain ne omien suunnitelmien kannalta negatiiviset asiat, ne silloin korostuvat ja kaikki muu jää kakkoseksi.
Kun seuraavan kerran mietit päiväsi aikataulua, jätä sinne kaiken sekaan myös lupa selvitä asioista spontaanisti. Anna se lupa itsellesi. Ja kun sitten koet selvinneesi jostakin ilman tiukkaa suunnitteluakin, onnittele itseäsi, huomaa onnistumisesi.
Tuttua juttua varmaan monelle täällä suorittamisen keskeisessä maailmassa. Oon itse juossut ympäriinsä kuluttaen kaikki nuoret voimani yli 5v ennen kun burn out tuli vastaan... Mua ahdisti just samalla tavalla jos ei ollut joka tunti suunniteltu. Nyt mietitn mitä olsin voinut tehdä toisin... Pysähtyä! Kysy itseltäsi, kitä pelkäät kaikkein eniten? Useimmiten se on pysähtymistä ja OMIEN TUNTEIDEN KOHTAAMISTA! Ota vapaa ilta vaikka yksikseen ja anna tulla, älä suunnittele mitään - jos itkettää, itke, jos raivostuttaa, pura se johonkin esim. Kirjoittamiseen tai maalaamiseen tai liikuntaan. Muista olla läsnä siinä hetkessä, eli läsnäolon opettelua, ja ajattele ennen kaikkea itsekkäästi itseäsi, mitä mun keho yrittää sanoa mulle, miltä minusta tuntuu nyt? Suorittamisen pakko hellittää sitä mukaa mitä enemmän tekee noin. Believe me, on kyllä helpommin sanottu kuin Tehty! Mutta olet velkaa sen itsellesi! Ei voi ketään auttaakkaan, ennen kun auttaa ensin itseään!
Tsemppiä!