Kuuluisa ateismin todiste - torpattu!

KOIVUMITTARIT TODISTE EVOLUUTIOSTA?

BIOS 1 - Eliömaailma, 2008, WSOY - on lukion biologian kirja jonka sivulla 119 lukee seuraavaa:

”EVOLUUTIOTA TAPAHTUU JATKUVASTI”:

- ”Eliöiden evoluutiosta voi tehdä jatkuvasti havaintoja. Perhosten teollisuusmelanismi on esimerkki hyönteisten nopeasta evoluutiosta."

Lukion biologian kirja väittää että evoluutiota tapahtuu jatkuvasti ja että perhosten teollisuusmelanismi on esimerkki hyönteisten nopeasta evoluutiosta. Mitä tämä evoluutio on jota jatkuvasti tapahtuu biologian kirjan mukaan - katsotaanpa.

Englannissa oli koivumittareita (perhosia) joita oli kahdenlaisia koivumittaripopulaatiossa - niillä oli mustia ja valkoisia täpliä. Toisella oli mustia täpliä lähes valkoisella pohjalla - toisella taas valkoisia lähes mustalla pohjalla.
Linnut syövät koivumittareita mutta linnut eivät voi syödä sellaista jota eivät näe. Kun puut olivat vihreänharmaan jäkälän peitossa niin vaaleat perhoset olivat huomaamattomia - koska ne olivat lähes samanvärisiä kuin jäkälä. Tummemmat yksilöt taas erottuivat kuin tumma perhonen vaaleaa taustaa vastaan. Tästä seurasi että lyhyen ajan kuluttua oli hyvin vähän mustia koivumittareita jäljellä. Tämä jatkui pitkään mutta sitten tapahui jotain joka muutti tilanteen.

Englannissa alettiin polttamaan hiiltä suurissa tehtaissa. Jonkin ajan kuluttua savu tappoi suurimman osan jäkälästä ja levitti törkyisen mustan kerroksen nokea talojen, kukkuloiden, kivien ja puiden ylle. Nyt valkoiset perhoset erottuivat selvästi ja mustat olivat suojassa nälkäisiltä linnuilta. Ennen pitkää suurin osa selviytyneistä perhosista oli mustia kun taas valkoisia oli melko vähän jäljellä. Myöhemmin kun Englannissa kiellettiin saastuttaminen jäkälä kasvoi takaisin ja taas valtaosa perhosista oli vaaleita ja vain pieni osa tummia.

Kreationistit eivät kiellä tosiasioita eli että oli parvi perhosia joista suurin osa oli väriltään vaaleita ja että jonkin ajan päästä suurin osa oli tummia - jonka jälkeen niiden suhdeluku muuttui taas entiselleen. Se minkä kreationistit kieltävät on se että perhosten teollisuusmelanismi olisi esimerkki hyönteisten nopeasta evoluutiosta.

TÄHÄN VÄLIIN MÄÄRITELLÄÄN TERMIT JOTTA YMMÄRRETÄÄN MISTÄ PUHUTAAN...

Evoluutioteoria (darvinismi): Usko siihen että ohjaamattomat mekanistiset prosessit (sattumanvaraiset mutaatiot ja luonnonvalinta) selittävät kaikki erilaiset ja mutkikkaat elävät organismit. Viittaa merkittävien innovaatioiden ilmestymiseen tai uusien rakenteiden (kuten siivet) ohjaamattomaan kehitykseen. Teoria jonka mukaan kaikki nykyisin elävät organismit polveutuvat yhteisestä kantamuodosta.

Evoluutioteoria (darvinismi) viittaa makroevoluutioon - makroevoluutio (uuden rakentaminen): Laadullisesti uutta informaatiota edellyttävä uusien geenien, proteiinien, aineenvaihduntareittien, elimien, rakenteiden tai rakennesuunnitelmien synty. Makroevoluutiolla tarkoitetaan täysin uuden rakenteen tai ominaisuuden syntyä. Kun kreationistit puhuvat evoluutiosta he tarkoittavat darvinismia.

Muuntelu (sopeutuminen): Viittaa pieneen vaihteluun jota ajan kuluessa tapahtuu populaatioissa. Esimerkkejä ovat perhosten värin ja sirkkujen nokan koon vaihtelu ja uusien koirarotujen jalostaminen. Muuntelu ei ole evoluutiota siinä merkityksessä minkä darvinismi termille antaa vaikka evolutionistit sitä kutsuvatkin 'virheellisesti' evoluutioksi. Muuntelu on täysin erinlainen prosessi kuin darvinismin hypoteettinen kehitys yksinkertaisista alkutekijöistä monimutkaisiksi.

Muuntelu viittaa mikroevoluutioon - mikroevoluutio (muuntelu, optimointi): Määrällinen muutos jo olemassa olevissa geeneissä, proteiineissa, aineenvaihduntareiteissä, elimissä, rakenteissa tai rakennesuunnitelmissa.
Väitän että evolutionistit pyrkivät aina todistamaan evoluution esimerkeillä sopeutumisesta jopa myös silloin kun he pyrkivät antamaan esimerkkejä evoluutioteorian mukaisesta kehityksestä.

jatkuu

56

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatkoa

      ...TAKAISIN KOIVUMITTARI TARINAAN

      Ovatko koivumittarit esimerkki evoluutioteorian (darvinismin) kuvaamasta evoluutiosta vaiko ovatko ne esimerkki muuntelusta populaation sisällä?
      Todistavatko koivumittarit luonnonvalinnan kyvystä luoda niinkuin evoluutioteoria opettaa? Muista että sekä vaaleat että tummat perhoset olivat läsnä jo tarinan alussa. Mitään uutta ei syntynyt missään vaiheessa koivumittari tarinaa. Missään vaiheessa tarinaa ei luonnonvalinta synnytä mitään uutta. Tarina kuvaakin sopeutumista: populaatio vastaa ympäristön vaihteluun.

      Vaalea perhonen ei missään vaiheessa tarinaa muutu tummaksi perhoseksi. Ainoa asia joka muuttui oli vaaleiden ja tummien perhosten määrien suhde. Perhostarina kuvaa vain pienimuotoista muuntelua alkuperäisen populaatin rajoissa.

      Täten perhosten teollisuusmelanismi on vain esimerkki sopeutumisesta olosuhteisiin jossa mitään uutta ei synny sillä sopeutuminen tapahtuu jo olemassa olevan populaation geenivaraston kustannuksella. Perhoset ovat hyvä esimerkki luonnonvalinnasta mutta perhoset eivät ole esimerkki minkäänlaisesta "kehityksestä/evoluutiosta" sillä mitään uutta ei kehittynyt.

      Perhosten biologiassa ei tapahtunut mitään muutosta. Siksi ne eivät ole todellakaan todiste evoluutioteorian kuvaamasta evoluutiosta jolla on maaginen kyky luoda täysin uusia rakenteita ja ominaisuuksia eliöille teorian mukaan. Kuitenkin koivumittareita käytetään edelleen todisteena evoluutiosta. Näin evoluution todisteet eivät vastaa evolutionistien kehittelemää teoriaa koska todistusaineisto ei vastaa teorian tekemiä johtopäätöksiä. Tämä taas tarkoittaa sitä että evoluutioteoria on looginen virhepäätelmä. Sillä loogisesti päätelmää joka menee todisteita paljon pidemmälle kutsutaan perusteettomaksi ekstrapolaatioksi.

      Muuntelu jota koivumittareiden sopeutumisessa tapahtui ei selitä eliökunnan syntyä. Ihmisten tulee ymmärtää se ettei pelkkä "muutos populaatiossa" tarkoita evoluutiota vaikka evolutionistit niin uskottelevatkin. Kun muutoksen laatu (ainoa asia joka muuttui oli vaaleiden ja tummien perhosten määrien suhde) on täysin väärä evoluution kannalta niin silloin näillä muutoksilla ei voi perustella evoluutioteorian mukaista kehitystä. Kuitenkin evolutionistit niin tekevät ja näin he sortuvat kaksiselitteiseen puheeseen. Kaksiselitteinen puhe tarkoittaa sanan määritelmän muuttamista. Evolutionistit ovat käyttäneet tätä taktiikkaa vuosien ajan hämätäkseen ihmisiä.

      Kun ihmiset tulkitsevat todisteita eli tosiasioita luonnosta (sopeutuminen) evoluutio "uskomuslasit" silmillään niin he näkevät esimerkiksi muutokset koivumittareissakin evoluutiona. Ihmisten ennakko-oletukset johtavat tässä evoluutio tapauksessa monet tulkitsemaan tosiasioita väärin - siksi heidän mielestään esimerkiksi jo olemassa olevien ominaisuuksien määrien suhdeluvun vaihtelut ovat todiste evoluutiosta vaikka mitään uutta ei kehity. Jo olemassa olevan määrien suhdannevaihtelu on täysin erinlainen prosessi laadullisesti kuin uuden kehittäminen. Luonnossa on todisteet vain ensimmäiseen ja tämä tukee Raamatullista luomismallia johon sisältyy alkuperäisen luodun lajin informaation valikointi ja kokonaismenetys.

      • "Ihmisten ennakko-oletukset johtavat tässä evoluutio tapauksessa monet tulkitsemaan tosiasioita väärin "

        Ja sinullahan ei tietysti ole mitään ennakko-olettamuksia, muuta kuin tulkitset tiedettä Raamattun kautta lähtien oletuksesta ettei se voi olla väärässä. On hyvin selvää yrität väkisin sovittaa tiedettä Raamatun sanaan jonka takia teet monia perusteettomia johtopäätösharppauksia ja keksit mitä järjettömämpiä selityksiä sille miksei tieteestä voi tehdä muuta johtopäätöstä kuin Jumala ja luominen.

        No tulipahan taas esille yhden uskovan tekopyhyys.

        "tämä tukee Raamatullista luomismallia "

        Raamatullisessa luomismallissa on tieteellisesti yksi erittäin paha ongelma, se luomisen toteuttaja itsessään on edelleenkin vailla minkäänlaista tieteellistä pohjaa. Tieteellä ei ole pohjaa olettaa Jumalan olemassaoloa tai edes sen mahdollisuutta ja Jumala on kirjaimellisesti tieteellisesti korkeintaan samalla viivalla kaikkivoipan tyhjyyden (ei mitään) kanssa.

        Vaikka älykkäälle suunnittellijalle kyettäisiin osoittamaan tieteellinen tarve, tästä olisi vielä hyvin pitkä matka siihen että olisi mitään järkeä sotkea tieteen tekemiseen sellaisia sanoja kuin jumaluus, yliluonnollinen, iänkaikkinen, kaikkivaltias, kaikkitietävä, henkiolento, maailman luominen viikossa, syntiinlankeemus tai muutakaan johtopäätöstä jonka tekemiseen meillä ei ole tieteellistä pohjaa.

        Tieteessä ei ole oikoteitä joten lopettakaa kreationistit sellaisten yrittäminen, tieteessä ei voida mennä sieltä missä aita on matalin, toisin kuin on uskonasioissa.

    • Mene evoluutio-palstalle tai kreationismi palstalle, jossa moloch_horridus on jo vetänyt sinut kölin alta tämän aiheen tiimoilta. Fiksumpi oppisi, sinä et.

      • säälittävää

        "Taivaallinen jumalmaailma" tietää kaiken. Väkisin väännettyä, epätoivoista oman keksityn maailman ja jumalan selittelemistä ja oikeaksi todistelua, säälittävää sokeiden uskovaisten, oman uskomuksen selittelyä ja "todistelua".
        Ja nämä t-törpön tekstit pitäisi esittää jossakin muualla kuin tässä keskustelussa.

      • yurki10O0js

        Raamatun kirjoittajat eivät nähneet Jumalan syntyä.

      • säälittävää kirjoitti:

        "Taivaallinen jumalmaailma" tietää kaiken. Väkisin väännettyä, epätoivoista oman keksityn maailman ja jumalan selittelemistä ja oikeaksi todistelua, säälittävää sokeiden uskovaisten, oman uskomuksen selittelyä ja "todistelua".
        Ja nämä t-törpön tekstit pitäisi esittää jossakin muualla kuin tässä keskustelussa.

        Mistä KAIKKI? Mieti. Olemattomuus ei luo. Luonnossa on havaittu vain mikroevoluutiota. Se ei ole kehitystä, koska siinä perimä supistuu.

        http://www.kp-art.fi/taustaa/kortit/pages/KP08.htm

        Maallistuneella tiedemaailmalla ei ole omatunnontuskia.

        http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

      • Ja sehän teitä uskovien päätä vaivaa, olette vain rajallisia ja erehtyväisiä ihmisiä kuten me muutkin mutta valtava egonne ei riitä tämän myöntämiseen vaan yksikin avoin ilman vastausta oleva kysymys on teille valtava ongelma mielenrauhalle, varsinkin mitä asioden alkuperään tulee.

        Ja tiede tulee päätymään aikanaan luomiseen jos sille on perusteita, mutta tieteen tekemisessä on turha yrittää käyttää Raamatun kaltaisia potentiaalisia oikoteitä koska se tie johtaa vain tieteen irvikuvaan ja umpikujaan.

      • shadowself kirjoitti:

        Ja sehän teitä uskovien päätä vaivaa, olette vain rajallisia ja erehtyväisiä ihmisiä kuten me muutkin mutta valtava egonne ei riitä tämän myöntämiseen vaan yksikin avoin ilman vastausta oleva kysymys on teille valtava ongelma mielenrauhalle, varsinkin mitä asioden alkuperään tulee.

        Ja tiede tulee päätymään aikanaan luomiseen jos sille on perusteita, mutta tieteen tekemisessä on turha yrittää käyttää Raamatun kaltaisia potentiaalisia oikoteitä koska se tie johtaa vain tieteen irvikuvaan ja umpikujaan.

        "...valtava egonne ei riitä tämän myöntämiseen..."

        Ego ego, heko heko :D:D:D

        http://www.evoluutio.com/?o=0&a=0&st=0

    • uskonwiisaus

      • uskonwiisaus

        Teitä kretardi-idiooteja häpeävät teidän omat uskonveljennekin, koska te saatte kaikki muutkin kristityt näyttämään samanlaisilta idiooteilta, vaika te olette vain säälittävän pieni vähemmistö jälkeenjääneitä pösilöitä. :D:

        Kannattaisi ennemmin pysytellä totuudessa kuin sanassa. Sanan levittäminen valheiden ja vääristelyiden ja pseudotieteellisen potaskan avulla ei edistä muuta kuin uskon häpäisyä ja nolaamista ja naurettavaksi tekemistä.

      • väärinmeni
        uskonwiisaus kirjoitti:

        Richard Dawkins on täysin eri mieltä kanssasi. Richard Dawkins: "Theistic evolutionists are deluded" http://www.youtube.com/watch?v=BAbpfn9QgGA

      • uskonwiisaus

        Todellakin sinulla meni väärin: Richard Dawkins ei ole kristittyjen uskonveli, eikä kyse ollut hänen näkemyksistään. Enhän minäkään usko mihinkään teistiseen evoluutioon, mutta siitähän tässä ei ollut edes kysymys.

      • HihhulismusMaximus

        "Luterilainen kirkko ei katso evoluutioteorian luonnontieteellisenä selitysmallina olevan ristiriidassa luomisuskon kanssa. Luomisusko on kokonaisvaltainen uskonnollinen tulkinta elämän ihmeestä ja sen synnystä. Evoluutioteoria on totena pidetty luonnontieteellinen selitysmalli lajien kehittymisestä."

        http://www.evl2.fi/sanasto/index.php/Evoluutio

        Eli luterilaisen kirkon virallinen kanta on se että evoluutio on totta, mutta teistisen evoluution ja luomisuskon kautta. Ne ovat yleensä jotain fundiksia & kaatumaseurakuntien hörhöjä, jotka jaksavat kiivailla evoluutiota vastaan kuvitellen säälittävästi, että se olisi jotenkin sama asia kuin ateismi. Mitä se tietenkään ei ole, mutta eihän sitä voi hihhulin aivoilla koskaan tajuta.

    • On helppo ymmärtää miksi sait kenkää Uudesta Suomesta.

    • asdfsdfdf

      Jo otsikko oli niin perseellään että melkein itketti. Itse manifestia en edes lukenut. Ei pysty.

    • "Kuuluisa ateismin todiste - torpattu!"

      Evoluutio ei todista mitenkään enenpää ateismista kuin teismistäkään. Evoluutio voi helposti olla mahdollinen myös teistisessä kontekstissa. Ateisti voi myös uskoa luomiseen eli kreationismiin ateistisessa kontekstissa, eli että luomistyön teki joku muu kuin Jumala tai muuten jumalallinen taho.

      Ateismin suurin todiste on se ettei ole löytynyt mitään näyttöä sille että korkeampia henkiolentoja edes voisi, varsinkaan sellaisia joita voisi oikeasti jumalallisiksi kutsua.

      Missä ovat teistien todisteet siitä että jumalalallisuus ja luominen olisi mahdollista? Missä todisteet siitä ettö tietoisuus voisi selvitä tilan ja ajan ulkopuolella? Missä todisteet siitä tietoinen taho jolle kaikki on mahdollista olisi mitenkään mahdollinen?

      Vasta kun saamme nuo todisteet, voimme tieteellisesti harkita sitä mahdollisuutta että maailmankaikkeuden olisi luonut edes jonkinlainen jumalallinen taho. Siihen asti jopa asioiden ilmaantuminen sattumalta spontaanisti tyhjästä on parempi teoria kuin luomistarina.

      • Kyselet todisteiden perään jotka ovat koko ajan silmiesi edessä. Tietoinen ihminen joka elää hienosäädetyssä maailmassa on todistusaineistoa yliluonnollisesta Jumalasta joka on säätänyt luonnonlait ja luonut ihmisen omaksi kuvakseensa.

        Millään tunnetulla luonnollisella prosessilla ei ole kykyä luoda energiaa/materiaa/informaatiota. Se että elämmä maailmankaikkeudessa joka on täynnä energiaa/materiaa/informaatiota on todiste siitä että jokin yliluonnollinen (tunnettujen luonnonprosessien vastainen) voima on tuottanut havaitun todellisuuden.

        Kaikki tietomme informaation synnystä kertovat sen että informaation alkuperäinen lähde on aina luomansa informaation ulkopuolella. Informaation alkuperäistä lähdettä ei ole koskaan voitu löytää itse informaatiosta tai informaatiota tutkimalla. Alkuperäinen lähettäjä ei ole minkään tieteellisen havainnon mukaan informaation ominaisuus joka voitaisiin löytää informaatiosta vaan lähettäjä on aina sen ulkopuolella niin kuin kirjailija on luomansa kirjan materian ulkopuolella.

        Täten kaiken nykyisyydessä olevan todistusaineiston valossa informaation luonteesta meillä ei ole mitään tieteellistä syytä olettaa että maailmassa olevan moniulotteisen ja hienosäädetyn informaation alkuperäisen lähettäjän täytyisi löytyä Hänen luomasta materiasta. Sellainen oletus olisi täysin vastoin informaation luonnetta ja ironisesti juuri tällaista informaatiotieteen vastaista todistetta ateistit vaativat.

        Raamatun mukaan Jumala on iankaikkinen Henki joka on luonut maailmankaikkeuden itsensä ulkopuolelle ja tämä tukee juuri sitä minkä informaatiotiede on saanut selville informaation luonteesta. Tämän vuoksi Jumalaa ei voi löytää Hänen luomistyönsä sisältä mutta Hänen luomistyönsä kyllä todistavat ja viittaavat Häneen. Jumalan luoma todistusaineisto voi kertoa Jumalasta samalla lailla kuin kirja voi kertoa kirjailijasta mutta niin kuin kirjailijaa ei voi löytää kirjan materiasta ei Jumalaakaan voi löytää Hänen luomastaan materiasta vaikka se Hänestä kertookin.

        Sattumalta spontaanisti tyhjästä syntyminen ilman luojaa on puhdasta taikauskoa ja mytologiaa ja vastoin kaikkia tunnettuja havaintoja informaation syntymisestä. Koskaan ei ole havaittu että informaatiota voisi syntyä sattumalta spontaanisti tyhjästä. Väite spontaanille tyhjästä syntymiselle sattumalta ei voi olla edes teoria koska mikään havainto ei tue sellaista vaan kaikki havainnot ovat sitä vastaan. Näin ollen kyseinen väite ei sisällä tieteellisen teorian tärkeintä vaatimusta - jonka mukaan teoria ei saa olla vastaan mitään tunnettua havaintoa.

        William Dembski kirjoittaa evoluutioaatteen taikauskoisesta luonteesta näin:

        - " Evoluutioaatteen mukaan sokea evoluutioprosessi on kyhännyt kokoon ihmisen hermostollisen anatomian, joka puolestaan on synnyttänyt ihmisen tietoisuuden, joka puolestaan tuottaa tietokoneiden kaltaisia luomuksia, jotka puolestaan eivät ole kokoonkyhättyjä vaan huolellisesti suunniteltuja. Tarkoitus, älykkyys ja suunnitelmallisuus tulla tupsahtavat prosessista, joka lähti liikkeelle ilman tarkoitusta, älykkyyttä tai suunnitelmallisuutta. Tällainen lähestymistapa perustuu magialle ominaiseen ajatteluun." (Dembski 2001: 20)

        Todistusaineisto joka sisältää tarkoituksenmukaisuutta, älykkyyttä ja suunnitelmallisuutta on johdonmukaisinta ja selitysvoimaisinta selittää Henkisellä alkuperällä joka jo itsessään sisältää kyseiset ominaisuudet sillä mikään tunnettu luonnonprosessi ei kykene tuottamaan kyseisiä ominaisuuksia. Kaikki todistusaineistossa viittaa juuri siihen mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Ihminen on itsestään tietoinen olento joka kykenee älykkäästi suunnittelemaan ja luomaan asioita. Näin siksi että hän on Jumalan kuvaksi luotu! Luotu todistaa Luojastaan.

      • sdfsfdss
        t-torppa kirjoitti:

        Kyselet todisteiden perään jotka ovat koko ajan silmiesi edessä. Tietoinen ihminen joka elää hienosäädetyssä maailmassa on todistusaineistoa yliluonnollisesta Jumalasta joka on säätänyt luonnonlait ja luonut ihmisen omaksi kuvakseensa.

        Mikään tuosta ei todista yhtään mitään Jumalan olemassa olemisesta. Varsinkin selittely jollain satukirjalla nimeltä Raamattu, jonka tarinatkin on pelkkiä kopioita aiemmista "pakanallisista" uskonnoista.

        Lisäksi, jonkin asian olemassa oleminen kertoo vain ja ainoastaan siitä, että kyseinen asia on olemassa. Se, että elämme maailmankaikkeudessa joka on täynnä energiaa/materiaa/informaatiota ei kerro mitään siitä, mikä/kuka tuon luonut, ainoastaan noiden asioiden olemassa olemisen. Vähän sama kuin paidan oleminen kaapissa ei kerro mitään siitä, kuka on paidan on tehnyt. Yhtä lailla voisin väittää, että Jumala teki paitani, se on ihan yhtä järkevää kuin sinun todistelusi.

        Todistamiseen tarvitaan se, että selität täsmälleen MITEN ne on luotu ja MIKSI kyseessä täytyy olla juuri Jumalan. Yhtä hyvin energian/materian/informaation olemassa olo todistaa lentävän spagettihirviön todellisuuden. Tai oikeastaan samalla loch nessin hirviön tai isojalan jne olemassa olon. Eli esität todisteina asioita, joilla voidaan todistaa mitä vain itseä huvittaa. Joten todisteina nuo ovat arvottomia.

      • sdfsfdss kirjoitti:

        Historiaa selittävien teorioiden totuutta voidaan vertailla niiden selitysvoimaisuuden perusteella nykyisyydessä olevalle todistusaineistolle. Tiedemiehet voivat tehdä havaintoja ja kokeita nykyisyydessä käyttämällä viittä aistiamme (maku, näkö, haju, kuulo ja tuntoaistit). Näin hankitaan tietoa maailmasta. Havainnot ja kokeet ovat kaiken luonnontieteellisen työn perusta. On selvää että voimme havaita (katsoa) vain nykyisyyttä ja tehdä kokeita (mittauksia) vain nykyisyydessä.

        Tiedemiehet voivat suorittaa kokeellista testaus/toisto menetelmää vain nykyisyydessä olevien kohteiden kanssa. Täten tieteellinen kokeellinen menetelmä ei näytä menneisyyteen koska se voi tapahtua vain nykyisyydessä. Kokeellisella menetelmällä ei voi myöskään toistaa menneisyyttä. Kokeellisen luonnontieteen luonne ja rajat osoittavat sen että luonnontiedettä ei voida käyttää historiallisten asioiden tutkimiseen. Kokeellinen luonnontiede kykenee metodinsa kautta antamaan ainoastaan tietoa siitä miten luonto toimii ja muuntelee nykyisyydessä.

        Kokeellisen luonnontieteen luonteen valossa esimerkiksi luomisteoria, alkuräjähdysteoria, evoluutioteoria, teoriaa tähtien ja planeettakuntien synnystä ja mallia multiversumista ei voida pitää tieteellisinä samassa mielessä kuin esimerkiksi painovoimateoriaa. Sillä näistä teorioista ainoastaan painovoimateoriaa voidaan kokeellisesti testata ja toistaa nykyisyydessä.

        Painovoimateoria on näistä teorioista ainoa tieteellisesti mitattavissa oleva asia ja siten ainoa johon tiedemiehet voivat olla tieteen metodilla suoraan yhteydessä. Muut mainitut teoriat käsittelevät menneisyydessä tapahtuneita asioita joita ei voida enää suoraan havaita ja kokeellisesti testata. Ne ovat selityksiä joilla pyritään selittämään nykyisyydessä havaittavaa todistusaineistoa mutta näiden selitysten kuvaamaa historiaa (menneisyyttä) on mahdoton enää tutkia kokeellisesti koska tiedemiehet voivat tehdä kokeita vain nykyisyydessä – nykyisyydellä.

        Tieteen keinoin on mahdollista tutkia empiirisesti nykyisyydessä olevia mekanismeja ja tapahtumia joiden oletetaan aiheuttaneen nykyisyydessä havaittava todistusaineisto menneisyydessä. Tieteen kautta voidaan siis tutkia sitä miten luonto toimii ja muuntelee nykyisyydessä ja sitten verrata ja katsoa sitä mikä historiaa käsittelevä teoria on johdonmukaisin ja selitysvoimaisin havaituille tosiasioille nykyisyydessä.

        Tieteellisten selitysten/teorioiden tulee olla myös loogisia eli pyrkiä löytämään paras looginen selitys tutkimustuloksille. Ne eivät saa olla ristiriidassa minkään tunnetun havainnon kanssa ja niiden tulee synnyttää johtopäätöksiä jotka voidaan varmistaa uusilla havainnoilla tai kokeilla.

        Esimerkiksi kukaan looginen henkilö ei päätyisi näkemykseen jonka mukaan heidän pihalla oleva autonsa olisi suunnitellut ja rakentanut itsensä tyhjästä ilman mitään syytä. Loogisen päättelyn mukaan asioita ei synny itsestään tyhjästä ilman mitään syytä. Väite että auto olisi tehnyt itsensä tyhjästä ilman mitään syytä olisi myös ristiriidassa kaikkien tunnettujen autoja koskevien havaintojen kanssa. Tämän vuoksi suurin osa tieteen tekemisestä keskittyy kausaalisten riippuvaisuussuhteiden (syy-seuraussuhteiden) osoittamiseen joidenka tulee noudattaa logiikan periaatteita.

        Mikäli ”selitys/teoria” ei pysy logiikan periaatteiden rajoissa syy-seuraussuhteiden osoittamisessa esimerkiksi tyyliin; ”se nyt vain syntyi tyhjästä ilman mitään syytä” niin selitys/teoria ei kunnioita silloin tieteen luonteen sääntöjä ja kriteerejä. Riippuvaisuussuhteiden (syy-seuraussuhteiden) puuttuminen johtaa siihen ettei selitystä voida vahvistaa uusilla havainnoilla ja kokeilla ja se on varma osoitus selityksen/teorian heikkoudesta sekä epäjohdonmukaisuudesta. Loogisuus kriteeri toimii siten hyvänä selitysten selitysvoimaisuuden tunnistajana, vahvistajana ja ilmaisijana.

        Teoria on tosiasioiden tulkitsemista mutta ei itse tosiasia. Teoria ja havaitut tosiasiat ovat kaksi eri asiaa. Selitys/teoria auttaa tiedemiestä laittamaan havainnot loogiseksi kokonaisuudeksi. Tämän vuoksi koetulosten etsintää ohjaa yleensä jokin ennalta hyväksytty teoria jota tutkija pyrkii seuraamaan ja jolle hän etsii vahvistusta. Teoriat jotka käsittelevät maailman ja maailmankaikkeuden varhaishistoriaa ovat tieteellisen tiedon ulkopuolella sillä niiden totuudellisuutta on mahdoton varmistaa tieteen kokeellisella metodilla.

        Tämän vuoksi ”kova luonnontiede” on todellisuudessa rajattu toimimaan melko kapealla alueella jotta tieteellinen tieto todella voidaan erottaa ”uskomuksista” joiden todenperäisyyteen ei voida enää olla yhteydessä suorilla havainnoilla. Tämän kokeellisen ”rajan” kunnioittaminen takaa nimenomaan sen että ”kovaa tiedettä” voi ylipäätänsä olla olemassa.

        jatkuu

      • jatkoa

        Näiden kriteerien sisällä toimii siis se kuuluisa ”kova tiede” eli kokeellinen luonnontiede ja mikäli selitykset eivät mahdu näiden kriteerien sisälle niin selitys ei ole tieteellinen. Jotenka mikään maailman ja maailmankaikkeuden varhaishistoriaa käsittelevä teoria ei voi olla luonteeltaan ”kovaa kokeellista luonnontiedettä” mutta ne voivat tarjota parasta selitystä koville luonnontieteellisille tosiasioille.

        Selitysten paremmuudet määräytyvät sitten tieteen pelisääntöjen loogisuuden, johdonmukaisuuden ja selitysvoimaisuuden perusteella. Tässä taistelussa kristinusko ei ole heikoilla niin kuin yleisesti luullaan vaan on päinvastoin ylivoimainen selitysvoimaisuudessaan suhteessa materialistisiin selitysyrityksiin.

      • t-torppa kirjoitti:

        Kyselet todisteiden perään jotka ovat koko ajan silmiesi edessä. Tietoinen ihminen joka elää hienosäädetyssä maailmassa on todistusaineistoa yliluonnollisesta Jumalasta joka on säätänyt luonnonlait ja luonut ihmisen omaksi kuvakseensa.

        Millään tunnetulla luonnollisella prosessilla ei ole kykyä luoda energiaa/materiaa/informaatiota. Se että elämmä maailmankaikkeudessa joka on täynnä energiaa/materiaa/informaatiota on todiste siitä että jokin yliluonnollinen (tunnettujen luonnonprosessien vastainen) voima on tuottanut havaitun todellisuuden.

        Kaikki tietomme informaation synnystä kertovat sen että informaation alkuperäinen lähde on aina luomansa informaation ulkopuolella. Informaation alkuperäistä lähdettä ei ole koskaan voitu löytää itse informaatiosta tai informaatiota tutkimalla. Alkuperäinen lähettäjä ei ole minkään tieteellisen havainnon mukaan informaation ominaisuus joka voitaisiin löytää informaatiosta vaan lähettäjä on aina sen ulkopuolella niin kuin kirjailija on luomansa kirjan materian ulkopuolella.

        Täten kaiken nykyisyydessä olevan todistusaineiston valossa informaation luonteesta meillä ei ole mitään tieteellistä syytä olettaa että maailmassa olevan moniulotteisen ja hienosäädetyn informaation alkuperäisen lähettäjän täytyisi löytyä Hänen luomasta materiasta. Sellainen oletus olisi täysin vastoin informaation luonnetta ja ironisesti juuri tällaista informaatiotieteen vastaista todistetta ateistit vaativat.

        Raamatun mukaan Jumala on iankaikkinen Henki joka on luonut maailmankaikkeuden itsensä ulkopuolelle ja tämä tukee juuri sitä minkä informaatiotiede on saanut selville informaation luonteesta. Tämän vuoksi Jumalaa ei voi löytää Hänen luomistyönsä sisältä mutta Hänen luomistyönsä kyllä todistavat ja viittaavat Häneen. Jumalan luoma todistusaineisto voi kertoa Jumalasta samalla lailla kuin kirja voi kertoa kirjailijasta mutta niin kuin kirjailijaa ei voi löytää kirjan materiasta ei Jumalaakaan voi löytää Hänen luomastaan materiasta vaikka se Hänestä kertookin.

        Sattumalta spontaanisti tyhjästä syntyminen ilman luojaa on puhdasta taikauskoa ja mytologiaa ja vastoin kaikkia tunnettuja havaintoja informaation syntymisestä. Koskaan ei ole havaittu että informaatiota voisi syntyä sattumalta spontaanisti tyhjästä. Väite spontaanille tyhjästä syntymiselle sattumalta ei voi olla edes teoria koska mikään havainto ei tue sellaista vaan kaikki havainnot ovat sitä vastaan. Näin ollen kyseinen väite ei sisällä tieteellisen teorian tärkeintä vaatimusta - jonka mukaan teoria ei saa olla vastaan mitään tunnettua havaintoa.

        William Dembski kirjoittaa evoluutioaatteen taikauskoisesta luonteesta näin:

        - " Evoluutioaatteen mukaan sokea evoluutioprosessi on kyhännyt kokoon ihmisen hermostollisen anatomian, joka puolestaan on synnyttänyt ihmisen tietoisuuden, joka puolestaan tuottaa tietokoneiden kaltaisia luomuksia, jotka puolestaan eivät ole kokoonkyhättyjä vaan huolellisesti suunniteltuja. Tarkoitus, älykkyys ja suunnitelmallisuus tulla tupsahtavat prosessista, joka lähti liikkeelle ilman tarkoitusta, älykkyyttä tai suunnitelmallisuutta. Tällainen lähestymistapa perustuu magialle ominaiseen ajatteluun." (Dembski 2001: 20)

        Todistusaineisto joka sisältää tarkoituksenmukaisuutta, älykkyyttä ja suunnitelmallisuutta on johdonmukaisinta ja selitysvoimaisinta selittää Henkisellä alkuperällä joka jo itsessään sisältää kyseiset ominaisuudet sillä mikään tunnettu luonnonprosessi ei kykene tuottamaan kyseisiä ominaisuuksia. Kaikki todistusaineistossa viittaa juuri siihen mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Ihminen on itsestään tietoinen olento joka kykenee älykkäästi suunnittelemaan ja luomaan asioita. Näin siksi että hän on Jumalan kuvaksi luotu! Luotu todistaa Luojastaan.

        "Tietoinen ihminen joka elää hienosäädetyssä maailmassa on todistusaineistoa yliluonnollisesta Jumalasta joka on säätänyt luonnonlait ja luonut ihmisen omaksi kuvakseensa."

        Todistusaineistossa ei ole mitään mikä viittaisi yliluonnolliseen Jumalaan. Muutenkin ongelmana päättelyssäsi on se ettet ota huomioon ihmismielen päättelykyvyn rajallisuutta ja kuinka se niin helposti menee väärään puutteellisten tietojen kautta.

        Jos meillä ei olisi tieteen kautta parempaa tietoa asiasta, väittäisit maapallon olevan maailmankaikkeuden keskus ja että aurinko kiertää maata. Luotat ihmismielen järkeilyyn ilman tarvittavia tieteellisiä tietoja siitä että miten ihmisen järkeilyä voidaan oikeasti soveltaa sellaisiin asioihin kuin maailmankaikkeuden alkuperä.

        Me emme tällä hetkellä tiedä mikä maailmankaikkeutemme ulkopuolella on mahdollista tai sitä että kuinka pätevää mikään järkeilymme on kyseisellä tasolla.

        Ei tarvitse olla ajan suhteellisuus käsittelyssä niin ihmisen järki on melkoisesti käsityskykynsä rajoilla ja maailmankaikkeuden ulkopuolella tulee mahdollisesti sellaiset vaihtoehdot vastaan kuten ajan poissaolo ja aika joka ei ole lineaarista kuten meidän aikakäsityksemme.

        "Millään tunnetulla luonnollisella prosessilla ei ole kykyä luoda energiaa/materiaa/informaatiota. "

        Nimenomaan tunnetuilla luonnollisilla prosesseilla, emme tunne kaikkia luonnollisia prosesseja. Ja typerää sitä on ruveta keksimään Jumalan kaltaisia luonnottomia uusia prosesseja kun luonnollista vastausta kysymykseen ei ole ainakaan tällä hetkellä.

        Miksi sinulla on niin suuri pakkomielle saada vastaus siihen että miten maailmankaikkeus on syntynyt tai miten maapallon eliökirjo on päätynyt niin monimuotoiseksi että turvaudut vanhoihin satuihin?

        "Kaikki tietomme informaation synnystä kertovat sen että informaation alkuperäinen lähde on aina luomansa informaation ulkopuolella."

        Informaation alkuperäinen lähde voi hyvinkin olla luomansa informaation sisällä, ei temppu eikä mikään esim. Jumalan kaltaiselle todellisuuden hyvin vapaaseen muuttamiseen kykenevälle taholle. Kaikkivoipa olento voi kirjoittaa omaa koodiaan vapaasti uusiksi eikä myöskään ylipäänsäkään tyhjästä oman koodinsa jos tälle ei ole mitään ulkopuolista estettä.

        Kun poistutaan luonnollisen maailmanviitekehyksestä, mikään luonnollisesta maailmasta oppimamme ei välttämättä enää päde, ei edes logiikka lineaarisuuksineen.

        "lähettäjä on aina sen ulkopuolella niin kuin kirjailija on luomansa kirjan materian ulkopuolella."

        Eli olet sitä mieltä että Jumala ei itse voi astua sisään maailmankaikkeuteen vaan on kuin tietokoneen ruudun ääressä nököttävä nörtti simulaatiopelin kimpussa jonka ainakin väittää kovasti itse koodanneensa.

        Täytyy sanoa että aika heikko ja säälittävä tuo Jumalasi. Myöskin loogikka ja todisteet tukee enemmän sitä että Jumala on vain yksi oman lajinsa edustaja ja täten vain yksi jumala monien joukossa kuin että olisi millään tavalla ainutlaatuinen ainoa yliluonnollinen mahtava olento ja todennäköisesti on monia paljon mahtavampia kuin Jumala.

        "Sellainen oletus olisi täysin vastoin informaation luonnetta ja ironisesti juuri tällaista informaatiotieteen vastaista todistetta ateistit vaativat."

        Kyllä tiede ja ateistit huomioivat sen että jos Jumala on, tämä olisi materian ja luonnollisen ulkopuolella, meillä ei vain yksinkertaisesti ole tällä hetkellä mitään keinoa luonnollisen maailman ulkopuolisia asioita joten niin me ateistit kuin te teistitkin pystymme vain arvailemaan mitä siellä luonnollisen ulkopuolella materiattomassa maailmassa on.

        "Koskaan ei ole havaittu että informaatiota voisi syntyä sattumalta spontaanisti tyhjästä. "

        Se että jotain ei ole havaittu ei tarkoita ettei se voisi olla mahdollista. Tiedekään ei ole ettei Jumalaa ole siksi ettei tätä ole havaittu, tiede ei vain oleta että Jumala on koska sille ei ole perusteita.

        Aika huvittavaa kuinka ateisteja syytetään niin paljon skeptisyydestä ja ahdasmielisyydestä kun nimenomaan sinun kaltaiset kreationistit niin heppoisin perustein julistavat vaikka mitä mahdottomaksi.

        "Näin ollen kyseinen väite ei sisällä tieteellisen teorian tärkeintä vaatimusta - jonka mukaan teoria ei saa olla vastaan mitään tunnettua havaintoa."

        Hyvin tunnettu havainto on se ettei olla havaittu tietoisuutta ilman sille sopivaa luonnollista ympäristöä ja materiamöykkyä jota aivoiksi kutsumme, täten on tieteellisesti selvää ettei Jumala mikään henki ole vaan materiaa aivan yhtälailla kuin mekin ja oman luonnollisen ympäristönsä rajoitusten alainen.

        Sinä selvästikin valikoit tieteellisten havaintojen joukosta ne jotka sinun kreationismiisi sopivat ja hylkäät loput. Eikö sinua oikeasti hävetä yhtään olla noin tekopyhä?

      • ***Eli olet sitä mieltä että Jumala ei itse voi astua sisään maailmankaikkeuteen vaan on kuin tietokoneen ruudun ääressä nököttävä nörtti simulaatiopelin kimpussa jonka ainakin väittää kovasti itse koodanneensa.***

        Ei vaan luotujen prosessien tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista eikä Jumala löydy Hänen luomasta materiasta samanlailla kuin kirjan materian koostumuksen tai informaation tutkiminen ei ole kirjailijan tutkimista eikä kirjailijaa voi löytää kirjan materian koostumuksesta.

        Jumala voi tietysti tulla luomaansa maailmankaikkeuteen eli tähän meidän kolmiulotteiseen ulottuvuuteen mutta tämän ulottuvuuden toiminta mekanismien tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista ja siksi väitteet että Jumala tulisi pystyä todistamaan tieteellisesti (toisin sanoen Jumala tulisi löytää laboratorion koeputkessa) on harhapäätelmää tieteen luonteen valossa.

        Tieteen luonteen valossa Jumala on johdonmukaisin ja selitysvoimaisin selitys tieteelliselle todistusaineistolle mutta Jumala ei ole todistusaineiston ominaisuus vaan sen syy! Samoin kuin kirjailija ei ole kirjan kemiallinen ominaisuus vaikka onkin kirjan syy ja alkuperä.

      • NiinEttäReviSiitä
        t-torppa kirjoitti:

        Kyselet todisteiden perään jotka ovat koko ajan silmiesi edessä. Tietoinen ihminen joka elää hienosäädetyssä maailmassa on todistusaineistoa yliluonnollisesta Jumalasta joka on säätänyt luonnonlait ja luonut ihmisen omaksi kuvakseensa.

        Millään tunnetulla luonnollisella prosessilla ei ole kykyä luoda energiaa/materiaa/informaatiota. Se että elämmä maailmankaikkeudessa joka on täynnä energiaa/materiaa/informaatiota on todiste siitä että jokin yliluonnollinen (tunnettujen luonnonprosessien vastainen) voima on tuottanut havaitun todellisuuden.

        Kaikki tietomme informaation synnystä kertovat sen että informaation alkuperäinen lähde on aina luomansa informaation ulkopuolella. Informaation alkuperäistä lähdettä ei ole koskaan voitu löytää itse informaatiosta tai informaatiota tutkimalla. Alkuperäinen lähettäjä ei ole minkään tieteellisen havainnon mukaan informaation ominaisuus joka voitaisiin löytää informaatiosta vaan lähettäjä on aina sen ulkopuolella niin kuin kirjailija on luomansa kirjan materian ulkopuolella.

        Täten kaiken nykyisyydessä olevan todistusaineiston valossa informaation luonteesta meillä ei ole mitään tieteellistä syytä olettaa että maailmassa olevan moniulotteisen ja hienosäädetyn informaation alkuperäisen lähettäjän täytyisi löytyä Hänen luomasta materiasta. Sellainen oletus olisi täysin vastoin informaation luonnetta ja ironisesti juuri tällaista informaatiotieteen vastaista todistetta ateistit vaativat.

        Raamatun mukaan Jumala on iankaikkinen Henki joka on luonut maailmankaikkeuden itsensä ulkopuolelle ja tämä tukee juuri sitä minkä informaatiotiede on saanut selville informaation luonteesta. Tämän vuoksi Jumalaa ei voi löytää Hänen luomistyönsä sisältä mutta Hänen luomistyönsä kyllä todistavat ja viittaavat Häneen. Jumalan luoma todistusaineisto voi kertoa Jumalasta samalla lailla kuin kirja voi kertoa kirjailijasta mutta niin kuin kirjailijaa ei voi löytää kirjan materiasta ei Jumalaakaan voi löytää Hänen luomastaan materiasta vaikka se Hänestä kertookin.

        Sattumalta spontaanisti tyhjästä syntyminen ilman luojaa on puhdasta taikauskoa ja mytologiaa ja vastoin kaikkia tunnettuja havaintoja informaation syntymisestä. Koskaan ei ole havaittu että informaatiota voisi syntyä sattumalta spontaanisti tyhjästä. Väite spontaanille tyhjästä syntymiselle sattumalta ei voi olla edes teoria koska mikään havainto ei tue sellaista vaan kaikki havainnot ovat sitä vastaan. Näin ollen kyseinen väite ei sisällä tieteellisen teorian tärkeintä vaatimusta - jonka mukaan teoria ei saa olla vastaan mitään tunnettua havaintoa.

        William Dembski kirjoittaa evoluutioaatteen taikauskoisesta luonteesta näin:

        - " Evoluutioaatteen mukaan sokea evoluutioprosessi on kyhännyt kokoon ihmisen hermostollisen anatomian, joka puolestaan on synnyttänyt ihmisen tietoisuuden, joka puolestaan tuottaa tietokoneiden kaltaisia luomuksia, jotka puolestaan eivät ole kokoonkyhättyjä vaan huolellisesti suunniteltuja. Tarkoitus, älykkyys ja suunnitelmallisuus tulla tupsahtavat prosessista, joka lähti liikkeelle ilman tarkoitusta, älykkyyttä tai suunnitelmallisuutta. Tällainen lähestymistapa perustuu magialle ominaiseen ajatteluun." (Dembski 2001: 20)

        Todistusaineisto joka sisältää tarkoituksenmukaisuutta, älykkyyttä ja suunnitelmallisuutta on johdonmukaisinta ja selitysvoimaisinta selittää Henkisellä alkuperällä joka jo itsessään sisältää kyseiset ominaisuudet sillä mikään tunnettu luonnonprosessi ei kykene tuottamaan kyseisiä ominaisuuksia. Kaikki todistusaineistossa viittaa juuri siihen mitä odottaisimmekin Raamatun ilmoituksen perusteella. Ihminen on itsestään tietoinen olento joka kykenee älykkäästi suunnittelemaan ja luomaan asioita. Näin siksi että hän on Jumalan kuvaksi luotu! Luotu todistaa Luojastaan.

        "Millään tunnetulla luonnollisella prosessilla ei ole kykyä luoda energiaa/materiaa/informaatiota."

        Tuo on määrittelykysymys, ja teikäläiset ovat sellaisissa erityisen taitavia yrittämään pyörän keksimistä uudelleen. Energia ja materia ovat muunnettavissa toisikseen ja jokapäiväinen esimerkki siitä ovat Aurinko ja muut tähdet, joissa massaa muuttuu energiaksi hyvinkin yksinkertaisella prosessilla.

        Ja lisäksi: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kvanttifluktuaatio

      • t-torppa kirjoitti:

        ***Eli olet sitä mieltä että Jumala ei itse voi astua sisään maailmankaikkeuteen vaan on kuin tietokoneen ruudun ääressä nököttävä nörtti simulaatiopelin kimpussa jonka ainakin väittää kovasti itse koodanneensa.***

        Ei vaan luotujen prosessien tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista eikä Jumala löydy Hänen luomasta materiasta samanlailla kuin kirjan materian koostumuksen tai informaation tutkiminen ei ole kirjailijan tutkimista eikä kirjailijaa voi löytää kirjan materian koostumuksesta.

        Jumala voi tietysti tulla luomaansa maailmankaikkeuteen eli tähän meidän kolmiulotteiseen ulottuvuuteen mutta tämän ulottuvuuden toiminta mekanismien tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista ja siksi väitteet että Jumala tulisi pystyä todistamaan tieteellisesti (toisin sanoen Jumala tulisi löytää laboratorion koeputkessa) on harhapäätelmää tieteen luonteen valossa.

        Tieteen luonteen valossa Jumala on johdonmukaisin ja selitysvoimaisin selitys tieteelliselle todistusaineistolle mutta Jumala ei ole todistusaineiston ominaisuus vaan sen syy! Samoin kuin kirjailija ei ole kirjan kemiallinen ominaisuus vaikka onkin kirjan syy ja alkuperä.

        "Ei vaan luotujen prosessien tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista eikä Jumala löydy Hänen luomasta materiasta samanlailla kuin kirjan materian koostumuksen tai informaation tutkiminen ei ole kirjailijan tutkimista eikä kirjailijaa voi löytää kirjan materian koostumuksesta."

        Jos maailmankaikkeus on luotu, ei Jumalaa voi tutkia tieteellisesti muuten kuin luotua maailmaa tutkimalla, meillä ei ole keinoa tutkia Jumalaa, aivan kuten joudumme tutkimaan kirjailijaan tämän kirjoittamien kirjojen tekstien kautta jos tästä ei yksinkertaisesti ole muuta tietoa saatavilla.

        "siksi väitteet että Jumala tulisi pystyä todistamaan tieteellisesti (toisin sanoen Jumala tulisi löytää laboratorion koeputkessa) on harhapäätelmää tieteen luonteen valossa."

        Se on oikeasti Jumalan itsensä ongelma kun rajaa itsensä tieteen ulkopuolelle. Miten tutkia jotain sellaista minkä tieteelliseen tutkimiseen Luoja ei antanut luoduille minkään tason päteviä keinoja?

        "Tieteen luonteen valossa Jumala on johdonmukaisin ja selitysvoimaisin selitys tieteelliselle todistusaineistolle"

        Olet väärässä, Jumala on hyvin kaukana johdonmukaisimmista ja selitysvoimaisimmista selityksistä. Jo ihan pelkästään se ettei meillä ole johdonmukaista syytä kutsua maailmankaikkeuden Luojaa Jumalaksi sillä se vaatisi tieteellisen todistusaineiston valossa sen vaatimusten täyttymistä eikä tosiaankaan näin tapahdu.

        Emme voi tieteellisin perustein kutsua potentiaalista maailmankaikkeuden Luojaa Jumalaksi tai tehdä johdopäätöstä siitä että tällä olisi ollut mitään tekemistä Raamatun kirjoittamisen kanssa. On olemassa valtava mahdollisuuksien kirjo miltä suljet silmäsi ja siksi teet kokoajan vääriä johtopäätöksiä.

        Ja montako maailmankaikkeuden kykenevää Jumalaa tiede on tästä maailmasta löytänyt? Ei yhtään joten on turvallista olettaa ettei sellaista ole maailmankaikkeuden ulkopuolellakaan. Tai edes montako maailmankaikkeudessa alusta asti elänyttä olentoa tunnet näet täällä vielä olevan läsnä?

        Kyllä se selitysvoimaisin selitys on aina se että jonkinlainen luonnonlaki sieltä maailmankaikkeuden jostain sai jotenkin aikaan sillä tieteellinen todistusaineisto ei tunne yhtäkään tietosuutta, olentoa tai henkeä joka olisi olemassa ennen luonnonlakeja ja vieläpä nimenomaan olosuhteita jotka mahdollistavat elämisen ja tietoisuuden.

        Jos kirja tarvitsee kirjoittajan tieteen havaintojen mukaan kirjoittajan, niin silloin ei pelkästään kirjoittaja ja tarvitsee luojaa vaan kirjoittajan luoja tarvitsee luojan jne.

        Se ei ole mitenkään epäloogista tai tieteellisten havaintojen vastaista että tuo ketju jatkuisi loputtomiin eikä meillä ole loogista tai tieteellisiin havaintoihin perustuvaa syytä olettaa ettei se jatkuisi loputtomiin. Jos Jumala voi olla olemassa ikuisesti eli ilman alkukohtaa tämän olemassaololle, Jumalan yläpuolella voi myös olla loputon määrä toinen toistaan korkeampia luojia loputtomiin.

        Ei ole myöskään loogisia tai tieteellisiin havaintoihin perustuvia syitä olettaa että maailmankaikkeus olisi vain yhden luojaolennon työn tulos. Tai että maapallolle asioita luonut taho olisi sama joka maailmankaikkeuden loi.

        Raamatun Jumala ei muutenkaan ole maailmankaikkeustason luojatyyppiä, enemmänkin korkeintaan paikallisemman tason maapallon elämän luoja ja herra. Kaikista todennäköisimmin ei edes maapallon elämän tai edes ihmisten luoja vaan puhtaasti mitätön luuserihenki joka vain isottelee.

      • Jumalaa ei voi laittaa koeputkeen jossa Häntä voitaisiin tutkia tieteellisesti. Kirjan kemiallisen koostumuksen tutkiminen ei ole kirjoittajan tutkimista - samoin Jumalan luomankunnan koostumuksen tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista.

        Kirja voi sisältää informaatiota kirjailijasta jos kirjailija on halunnut ilmoittaa itsestäänsä kirjan välityksellä. Kirjan sisältämä painomisteen kemiallinen koostumus ei ole informaatiota kirjailijasta vaan kirjan sisältämä kirjainten merkityksellinen järjestys jonka kirjailija äkykkäästi järjesti on informaatiota kirjailijasta kirjailijasta. Samoin Jumala on antanut itsestään tarvittavat tiedot ihmisille ilmoituksen muodossa jotta voisimme tulle tuntemaan Hänet josta koko luomakunta (kirja) todistaa.

        Tämän ilmoituksen nimi on Raamattu. Raamatun kemiallinen ominaisuus jota voidaan tutkia laboratoriossa ei ole Jumalan tutkimista mutta Raamatun sisältämän merkityksellisen viestin tutkiminen on Jumalan tahdon tutkimista.

      • t-torppa kirjoitti:

        Jumalaa ei voi laittaa koeputkeen jossa Häntä voitaisiin tutkia tieteellisesti. Kirjan kemiallisen koostumuksen tutkiminen ei ole kirjoittajan tutkimista - samoin Jumalan luomankunnan koostumuksen tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista.

        "Jumalaa ei voi laittaa koeputkeen jossa Häntä voitaisiin tutkia tieteellisesti."

        Itseasiassa ei ole mitään tieteellisiä todisteita sille että Jumalan laittaminen koeputkeen olisi mahdotonta, ongelma on lähinnä se ettei meillä ole vain ainakaan tällä hetkellä sellaista koeputkea johon Jumalan saisi laitettua.

        "Kirjan kemiallisen koostumuksen tutkiminen ei ole kirjoittajan tutkimista - samoin Jumalan luomankunnan koostumuksen tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista."

        Ensin nyt pitäisi päästä tutkimuksissa oikeasti siihen Jumalaan asti, olemme tieteellisesti hyvin kaukana vielä siitä että Jumalan tutkimisesta tulisi ajankohtaista.

        Ja jos elävän kirjan tarinan fiktiiviset hahmot haluavat tietoa maailmansa luojasta eli kirjoittajasta, ei heillä ole muita vaihtoehtoja kuin tutkia kirjan sisäisen maailman toimintaa, sen koostumusta ja lakeja. aivan kuten mekin joudumme tässä maailmassa, meillä ole minkäänlaista tieteellisessti luotettavaksi todettua tapaa tutkia suoraan maailmamme luojaa.

        "Samoin Jumala on antanut itsestään tarvittavat tiedot ihmisille ilmoituksen muodossa jotta voisimme tulle tuntemaan Hänet josta koko luomakunta (kirja) todistaa."

        MIllä perusteella oletat että maailmankaikkeuden Luoja olisi antanut itsestään ainakaan toistaiseksi ihmiselle minkäänlaista ilmoitusta tai muuta tietoa? Meillä ei ole minkäänlaista tieteellisesti pätevää keinoa tietää että onko maailmankaikkeuden Luoja ollut meihin yhteydessä.

        Tieteellisesti voimme parhaimmillammekin vain todeta että Raamattu saattaa olla maailmankaikkeuden luojan ilmoitus itsestään.

        Meillä ei edes ole siitä minkäänlaista tieteellisesti pätevää näyttöä että maailmankaikkeuden Luoja olisi vielä elossa. Vaikka Jumala olisikin maailman luonut, hänestä ei ole hyvin pitkään aikaan kuulunut mitään.

      • t-torppa kirjoitti:

        Jumalaa ei voi laittaa koeputkeen jossa Häntä voitaisiin tutkia tieteellisesti. Kirjan kemiallisen koostumuksen tutkiminen ei ole kirjoittajan tutkimista - samoin Jumalan luomankunnan koostumuksen tutkiminen ei ole Jumalan tutkimista.

        Kirja voi sisältää informaatiota kirjailijasta jos kirjailija on halunnut ilmoittaa itsestäänsä kirjan välityksellä. Kirjan sisältämä painomisteen kemiallinen koostumus ei ole informaatiota kirjailijasta vaan kirjan sisältämä kirjainten merkityksellinen järjestys jonka kirjailija äkykkäästi järjesti on informaatiota kirjailijasta kirjailijasta. Samoin Jumala on antanut itsestään tarvittavat tiedot ihmisille ilmoituksen muodossa jotta voisimme tulle tuntemaan Hänet josta koko luomakunta (kirja) todistaa.

        Tämän ilmoituksen nimi on Raamattu. Raamatun kemiallinen ominaisuus jota voidaan tutkia laboratoriossa ei ole Jumalan tutkimista mutta Raamatun sisältämän merkityksellisen viestin tutkiminen on Jumalan tahdon tutkimista.

        >Kirja voi sisältää informaatiota kirjailijasta jos kirjailija on halunnut ilmoittaa itsestäänsä kirjan välityksellä.
        Kirja sisältää AINA informaatiota kirjailijasta, usein jopa runsaasti, halusipa kirjailija "ilmoittaa itsestään" tahi ei.
        Esimerkiksi tyypillisestä Agatha Christien kirjasta voidaan helposti päätellä että kirjailija on englantilainen, sivistynyt, yläluokkainen ja erittäin taitava punomaan mutkikkaita jännitysjuonia. Sukupuolta ei voi yhdestä kirjasta juurikaan päätellä, mutta useamman teoksen lukemisen perusteella Agatha on todennäköisemmin nainen kuin mies.
        Tyypillisestä Tarzan-kirjasta taas näkyy aina että kirjailija Burroughs ihailee aristokratiaa ja brittiläistä siirtomaavaltaa lähes koomisuuteen saakka. Hän omaa vilkkaan mielikuvituksen ja osin katastrofaalisen huonot tiedot Afrikan luonnosta. Hän on etevä ja luova juonenkuljettaja, joka ymmärtää erityisesti nuorten kirjallisia tarpeita ja osaa pitää lukijan otteessaan. Aivan varmasti mies.
        Unohda nyt ne koeputket, jos suinkin pystyt... no et sä pysty.

    • ”Selviytyjä ei ole vahvin eikä älykkäin, vaan se joka parhaiten sopeutuu ympäristöön” - Charles Darwin.

      Oles hyvä.

      • Evoluutioon uskovat opettavat että kaikki havaitsemamme eliöt ovat saaneet alkunsa yksisoluisista eliöistä (yksisoluisia eliöitä ovat esimerkiksi alkueläimet). Jokaisessa tapauksessa DNA- ”reseptin” on täytynyt läpikäydä valtava informaation lisääntyminen väitettyjen miljoonien vuosien aikana. Yksisoluisella eliöllä ei ole ohjeita silmien, korvien, veren, ihon, kavioiden, aivojen jne. valmistamiseen joita esimerkiksi ponit tarvitsevat. Jotta ponit olisivat voineet saada alkunsa alkueläimistä täytyisi olla jokin mekanismi - joka synnyttää uutta informaatiota.

        Sillä muista että evoluutiouskomukset opettavat että olipa kerran eläviä olentoja mutta ei keuhkoja – keuhkot eivät olleet vielä kehittyneet joten ei ollut DNA-informaatiota - joka olisi koodannut keuhkojen valmistamista. Jotenkin tämä ohjelma oli kirjoitettava. Oli synnyttävä uutta informaatiota jota ei aikaisemmin ollut olemassa - ei missään.

        Joten uusien toimintojen kehittyminen on ainoa tärkeä asia bakteereista mieheksi evoluution kannalta. Evoluutioteorian päätehtävä on selittää miten uudet orgaaniset elimet ja biokemialliset rakenteet ovat voineet kehittyä. Vasta sitten kun on löytynyt mekanismi joka voi saada aikaan uusien rakenteiden syntymisen voidaan evoluutioteoriaa pitää johdonmukaisena todisteille.

        Olen laittanut merkille sen että aina kun evolutionistit antavat todisteita evoluutioteoriasta niin he kauppaavat todisteita jotka eivät vastaa ja selitä evoluutioteorian ainoaa tärkeää asiaa – uusien rakenteiden syntymistä - esimerkkinä sopeutuminen.

        Evoluutioteorian mukaisella kehityksellä – mikrobeista ihmiseksi – on suunta ja se on yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi eliöiksi -> uusien rakenteiden syntyminen. Ympäristöön sopeutuminen ei kerro mitään tuosta kehityksestä yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi. Itseasiassa sopeutuminen tapahtuu populaatioiden geenivaraston kustannuksella. Alkuperäisten muuntelumahdollisuuksien supistuessa vain osa alkuperäisistä muodoista saa valintaedun joka määräytyy olosuhteiden mukaan. Sopeutuminen eli erikoistuminen olosuhteisiin tapahtuu geenivaraston kustannuksella jolloin vain osa alkuperäisen populaation jo olemassa olevista muodoista saa valintaedun verrattuna populaation muihin muotoihin.

        Esimerkiksi kylmissä olosuhteissa populaatiossa joka sisältää pitkä- ja lyhytkarvaisia eläimiä - pitkäkarvaiset populaation edustajat saavat valintaedun lyhytkarvaisiin nähden koska pitkäkarvaiset pärjäävät kylmässä paremmin. Kun populaatio on sopeutunut tarpeeksi pitkään kylmiin olosuhteisiin niin se sisältää vain pitkäkarvaisia eläimiä koska niiden jälkeläiset pärjäsivät kylmissä olosuhteissa lyhytkarvaisia paremmin. Näin populaatio on erikoistunut kylmiin olosuhteisiin ja pitkäkarvaisiin muotoihin.

        Huomaa että erikoistuminen ei kehittänyt mitään uutta. Se ainoastaan tuotti valintaedun jonka seurauksena lyhytkarvaiset muodot menetettiin populaatiosta. Olosuhteisiin erikoistumisen johdosta populaatio on geenivarastoltaan köyhempi verrattuna alkuperäiseen erikoistumattomaan populaatioon joka sisälsi muodot niin lyhyeen- kuin pitkään karvaan. Lyhytkarvaisten geenien lisäksi menetettiin kaikki muutkin lyhytkarvaisille muodoille ominaiset geenit. Niillä saattoi olla esimerkiksi geenejä kestävyyteen tai herkkään hajuaistiin jotka on nyt menetetty populaatiosta.

        Valinta ei koske pelkästään geenejä vaan koko eläintä ja kaikkia sen kantamia geenejä. Tällainen geenivaraston köyhtyminen jota sopeutumisessa tapahtuu on vastakohta sille mitä evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt menneisyydessä tapahtua (uuden informaation/rakenteiden syntyminen).

        L. van Bertalanffy on kirjoittanut sopeutumisesta hyvin: ”Käsitykseni mukaan ei ole ainoatakaan tieteellistä todistetta sille, että evoluutiolla, jolla tarkoitetaan etenemistä yksinkertaisista monimutkaisemmiksi eliöiksi, olisi mitään tekemistä lisääntyneen sopeutumisen, valintaedun tai suuremman jälkeläisten tuoton kanssa. Sopeutuminen on mahdollista jokaisella organisaation tasolla: ameeba, mato, hyönteinen tai ei-istukallinen nisäkäs on aivan yhtä sopeutunut kuin istukallinen nisäkäs. Elleivät ne olisi, ne olisivat jo aikaa sitten kuolleet sukupuuttoon.”

        Mato joka kohtaa muuttuneet ympäristöolosuhteet tulee valinnan seurauksena paremmin sopeutuneeksi madoksi (sopeutumattomammat muodot häviävät matopopulaatiosta) ei suinkaan hyönteiseksi. Muutos kohti hyönteistä ei merkitse sopeutumista matona. Rakenteen säilyminen (sopeutuminen/mikroevoluutio) ja syntyminen (kehitys/makroevoluutio) perustuvat aivan erilaisiin mekanismeihin ja tekijöihin. Säilyminen selittyy valinnan kautta (mikroevoluutio). Syntyminen vaatisi makroevolutiivisen muutoksen.

      • a-----a
        t-torppa kirjoitti:

        Evoluutioon uskovat opettavat että kaikki havaitsemamme eliöt ovat saaneet alkunsa yksisoluisista eliöistä (yksisoluisia eliöitä ovat esimerkiksi alkueläimet). Jokaisessa tapauksessa DNA- ”reseptin” on täytynyt läpikäydä valtava informaation lisääntyminen väitettyjen miljoonien vuosien aikana. Yksisoluisella eliöllä ei ole ohjeita silmien, korvien, veren, ihon, kavioiden, aivojen jne. valmistamiseen joita esimerkiksi ponit tarvitsevat. Jotta ponit olisivat voineet saada alkunsa alkueläimistä täytyisi olla jokin mekanismi - joka synnyttää uutta informaatiota.

        No ei todellakaan ole ihme että Usarissa kyllästyivät sinuun.

      • dfgdfgdgf

        Eli evoluutioteoria ei selitä kaikkea, mutta ei se tarkoita sitä, että kreationistit olisivat oikeassa. Vaikka pystyisitkin (teoriassa) todistamaan evoluutioteorian vääräksi, et silti vielä olisi todistanut kreationismikaan oikeaksi. Tätä sinun on ehkä vaikea ymmärtää, on nimittäin täysin mahdollista, että SEKÄ evoluutioteoria ETTÄ kreationismi ovat väärässä. Se, että toinen on väärin ei todellakaan johda automaattisesti siihen, että toinen olisi oikeassa, koska todellisuudessa vaihtoehtoja voi olla useampia. Aivan kuten evoluutioteoriastakin on esitetty kymmeniä erilaisia versioita, ei ole olemassa vain yhtä evoluutioteoriaa.

      • t-torppa kirjoitti:

        Evoluutioon uskovat opettavat että kaikki havaitsemamme eliöt ovat saaneet alkunsa yksisoluisista eliöistä (yksisoluisia eliöitä ovat esimerkiksi alkueläimet). Jokaisessa tapauksessa DNA- ”reseptin” on täytynyt läpikäydä valtava informaation lisääntyminen väitettyjen miljoonien vuosien aikana. Yksisoluisella eliöllä ei ole ohjeita silmien, korvien, veren, ihon, kavioiden, aivojen jne. valmistamiseen joita esimerkiksi ponit tarvitsevat. Jotta ponit olisivat voineet saada alkunsa alkueläimistä täytyisi olla jokin mekanismi - joka synnyttää uutta informaatiota.

        Sillä muista että evoluutiouskomukset opettavat että olipa kerran eläviä olentoja mutta ei keuhkoja – keuhkot eivät olleet vielä kehittyneet joten ei ollut DNA-informaatiota - joka olisi koodannut keuhkojen valmistamista. Jotenkin tämä ohjelma oli kirjoitettava. Oli synnyttävä uutta informaatiota jota ei aikaisemmin ollut olemassa - ei missään.

        Joten uusien toimintojen kehittyminen on ainoa tärkeä asia bakteereista mieheksi evoluution kannalta. Evoluutioteorian päätehtävä on selittää miten uudet orgaaniset elimet ja biokemialliset rakenteet ovat voineet kehittyä. Vasta sitten kun on löytynyt mekanismi joka voi saada aikaan uusien rakenteiden syntymisen voidaan evoluutioteoriaa pitää johdonmukaisena todisteille.

        Olen laittanut merkille sen että aina kun evolutionistit antavat todisteita evoluutioteoriasta niin he kauppaavat todisteita jotka eivät vastaa ja selitä evoluutioteorian ainoaa tärkeää asiaa – uusien rakenteiden syntymistä - esimerkkinä sopeutuminen.

        Evoluutioteorian mukaisella kehityksellä – mikrobeista ihmiseksi – on suunta ja se on yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi eliöiksi -> uusien rakenteiden syntyminen. Ympäristöön sopeutuminen ei kerro mitään tuosta kehityksestä yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi. Itseasiassa sopeutuminen tapahtuu populaatioiden geenivaraston kustannuksella. Alkuperäisten muuntelumahdollisuuksien supistuessa vain osa alkuperäisistä muodoista saa valintaedun joka määräytyy olosuhteiden mukaan. Sopeutuminen eli erikoistuminen olosuhteisiin tapahtuu geenivaraston kustannuksella jolloin vain osa alkuperäisen populaation jo olemassa olevista muodoista saa valintaedun verrattuna populaation muihin muotoihin.

        Esimerkiksi kylmissä olosuhteissa populaatiossa joka sisältää pitkä- ja lyhytkarvaisia eläimiä - pitkäkarvaiset populaation edustajat saavat valintaedun lyhytkarvaisiin nähden koska pitkäkarvaiset pärjäävät kylmässä paremmin. Kun populaatio on sopeutunut tarpeeksi pitkään kylmiin olosuhteisiin niin se sisältää vain pitkäkarvaisia eläimiä koska niiden jälkeläiset pärjäsivät kylmissä olosuhteissa lyhytkarvaisia paremmin. Näin populaatio on erikoistunut kylmiin olosuhteisiin ja pitkäkarvaisiin muotoihin.

        Huomaa että erikoistuminen ei kehittänyt mitään uutta. Se ainoastaan tuotti valintaedun jonka seurauksena lyhytkarvaiset muodot menetettiin populaatiosta. Olosuhteisiin erikoistumisen johdosta populaatio on geenivarastoltaan köyhempi verrattuna alkuperäiseen erikoistumattomaan populaatioon joka sisälsi muodot niin lyhyeen- kuin pitkään karvaan. Lyhytkarvaisten geenien lisäksi menetettiin kaikki muutkin lyhytkarvaisille muodoille ominaiset geenit. Niillä saattoi olla esimerkiksi geenejä kestävyyteen tai herkkään hajuaistiin jotka on nyt menetetty populaatiosta.

        Valinta ei koske pelkästään geenejä vaan koko eläintä ja kaikkia sen kantamia geenejä. Tällainen geenivaraston köyhtyminen jota sopeutumisessa tapahtuu on vastakohta sille mitä evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt menneisyydessä tapahtua (uuden informaation/rakenteiden syntyminen).

        L. van Bertalanffy on kirjoittanut sopeutumisesta hyvin: ”Käsitykseni mukaan ei ole ainoatakaan tieteellistä todistetta sille, että evoluutiolla, jolla tarkoitetaan etenemistä yksinkertaisista monimutkaisemmiksi eliöiksi, olisi mitään tekemistä lisääntyneen sopeutumisen, valintaedun tai suuremman jälkeläisten tuoton kanssa. Sopeutuminen on mahdollista jokaisella organisaation tasolla: ameeba, mato, hyönteinen tai ei-istukallinen nisäkäs on aivan yhtä sopeutunut kuin istukallinen nisäkäs. Elleivät ne olisi, ne olisivat jo aikaa sitten kuolleet sukupuuttoon.”

        Mato joka kohtaa muuttuneet ympäristöolosuhteet tulee valinnan seurauksena paremmin sopeutuneeksi madoksi (sopeutumattomammat muodot häviävät matopopulaatiosta) ei suinkaan hyönteiseksi. Muutos kohti hyönteistä ei merkitse sopeutumista matona. Rakenteen säilyminen (sopeutuminen/mikroevoluutio) ja syntyminen (kehitys/makroevoluutio) perustuvat aivan erilaisiin mekanismeihin ja tekijöihin. Säilyminen selittyy valinnan kautta (mikroevoluutio). Syntyminen vaatisi makroevolutiivisen muutoksen.

        "Evoluutioon uskovat opettavat että kaikki havaitsemamme eliöt ovat saaneet alkunsa yksisoluisista eliöistä (yksisoluisia eliöitä ovat esimerkiksi alkueläimet). Jokaisessa tapauksessa DNA- ”reseptin” on täytynyt läpikäydä valtava informaation lisääntyminen väitettyjen miljoonien vuosien aikana."

        Ja mikä oli ongelmana tässä?

        "Yksisoluisella eliöllä ei ole ohjeita silmien, korvien, veren, ihon, kavioiden, aivojen jne."

        Miksi niillä pitäisi olla?

        Olisiko kavioista tai korvista yksinkertaisilla elämänmuodoilla jotain tarvetta näille?

        "Vasta sitten kun on löytynyt mekanismi joka voi saada aikaan uusien rakenteiden syntymisen voidaan evoluutioteoriaa pitää johdonmukaisena todisteille.

        Olen laittanut merkille sen että aina kun evolutionistit antavat todisteita evoluutioteoriasta niin he kauppaavat todisteita jotka eivät vastaa ja selitä evoluutioteorian ainoaa tärkeää asiaa – uusien rakenteiden syntymistä - esimerkkinä sopeutuminen."

        Olet näemmä spämmännyt tätä samaa tesktiä muuallekkin. Mutta asiaan, uusien ominaisuuksien syntyminen ja periytyminen on kyvetty todistamaan lukemattomat ja lukemattomat kerrat ja evoluutio toimivaksi asiaksi. Tästä todistavat niin Banaanikärpäsillä thetyt kokeet, kuin Doverin apinaoikeudenkäynti.

        https://en.wikipedia.org/wiki/Kitzmiller_v._Dover_Area_School_District

      • t-torppa kirjoitti:

        Evoluutioon uskovat opettavat että kaikki havaitsemamme eliöt ovat saaneet alkunsa yksisoluisista eliöistä (yksisoluisia eliöitä ovat esimerkiksi alkueläimet). Jokaisessa tapauksessa DNA- ”reseptin” on täytynyt läpikäydä valtava informaation lisääntyminen väitettyjen miljoonien vuosien aikana. Yksisoluisella eliöllä ei ole ohjeita silmien, korvien, veren, ihon, kavioiden, aivojen jne. valmistamiseen joita esimerkiksi ponit tarvitsevat. Jotta ponit olisivat voineet saada alkunsa alkueläimistä täytyisi olla jokin mekanismi - joka synnyttää uutta informaatiota.

        Sillä muista että evoluutiouskomukset opettavat että olipa kerran eläviä olentoja mutta ei keuhkoja – keuhkot eivät olleet vielä kehittyneet joten ei ollut DNA-informaatiota - joka olisi koodannut keuhkojen valmistamista. Jotenkin tämä ohjelma oli kirjoitettava. Oli synnyttävä uutta informaatiota jota ei aikaisemmin ollut olemassa - ei missään.

        Joten uusien toimintojen kehittyminen on ainoa tärkeä asia bakteereista mieheksi evoluution kannalta. Evoluutioteorian päätehtävä on selittää miten uudet orgaaniset elimet ja biokemialliset rakenteet ovat voineet kehittyä. Vasta sitten kun on löytynyt mekanismi joka voi saada aikaan uusien rakenteiden syntymisen voidaan evoluutioteoriaa pitää johdonmukaisena todisteille.

        Olen laittanut merkille sen että aina kun evolutionistit antavat todisteita evoluutioteoriasta niin he kauppaavat todisteita jotka eivät vastaa ja selitä evoluutioteorian ainoaa tärkeää asiaa – uusien rakenteiden syntymistä - esimerkkinä sopeutuminen.

        Evoluutioteorian mukaisella kehityksellä – mikrobeista ihmiseksi – on suunta ja se on yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi eliöiksi -> uusien rakenteiden syntyminen. Ympäristöön sopeutuminen ei kerro mitään tuosta kehityksestä yksinkertaisemmista monimutkaisemmiksi. Itseasiassa sopeutuminen tapahtuu populaatioiden geenivaraston kustannuksella. Alkuperäisten muuntelumahdollisuuksien supistuessa vain osa alkuperäisistä muodoista saa valintaedun joka määräytyy olosuhteiden mukaan. Sopeutuminen eli erikoistuminen olosuhteisiin tapahtuu geenivaraston kustannuksella jolloin vain osa alkuperäisen populaation jo olemassa olevista muodoista saa valintaedun verrattuna populaation muihin muotoihin.

        Esimerkiksi kylmissä olosuhteissa populaatiossa joka sisältää pitkä- ja lyhytkarvaisia eläimiä - pitkäkarvaiset populaation edustajat saavat valintaedun lyhytkarvaisiin nähden koska pitkäkarvaiset pärjäävät kylmässä paremmin. Kun populaatio on sopeutunut tarpeeksi pitkään kylmiin olosuhteisiin niin se sisältää vain pitkäkarvaisia eläimiä koska niiden jälkeläiset pärjäsivät kylmissä olosuhteissa lyhytkarvaisia paremmin. Näin populaatio on erikoistunut kylmiin olosuhteisiin ja pitkäkarvaisiin muotoihin.

        Huomaa että erikoistuminen ei kehittänyt mitään uutta. Se ainoastaan tuotti valintaedun jonka seurauksena lyhytkarvaiset muodot menetettiin populaatiosta. Olosuhteisiin erikoistumisen johdosta populaatio on geenivarastoltaan köyhempi verrattuna alkuperäiseen erikoistumattomaan populaatioon joka sisälsi muodot niin lyhyeen- kuin pitkään karvaan. Lyhytkarvaisten geenien lisäksi menetettiin kaikki muutkin lyhytkarvaisille muodoille ominaiset geenit. Niillä saattoi olla esimerkiksi geenejä kestävyyteen tai herkkään hajuaistiin jotka on nyt menetetty populaatiosta.

        Valinta ei koske pelkästään geenejä vaan koko eläintä ja kaikkia sen kantamia geenejä. Tällainen geenivaraston köyhtyminen jota sopeutumisessa tapahtuu on vastakohta sille mitä evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt menneisyydessä tapahtua (uuden informaation/rakenteiden syntyminen).

        L. van Bertalanffy on kirjoittanut sopeutumisesta hyvin: ”Käsitykseni mukaan ei ole ainoatakaan tieteellistä todistetta sille, että evoluutiolla, jolla tarkoitetaan etenemistä yksinkertaisista monimutkaisemmiksi eliöiksi, olisi mitään tekemistä lisääntyneen sopeutumisen, valintaedun tai suuremman jälkeläisten tuoton kanssa. Sopeutuminen on mahdollista jokaisella organisaation tasolla: ameeba, mato, hyönteinen tai ei-istukallinen nisäkäs on aivan yhtä sopeutunut kuin istukallinen nisäkäs. Elleivät ne olisi, ne olisivat jo aikaa sitten kuolleet sukupuuttoon.”

        Mato joka kohtaa muuttuneet ympäristöolosuhteet tulee valinnan seurauksena paremmin sopeutuneeksi madoksi (sopeutumattomammat muodot häviävät matopopulaatiosta) ei suinkaan hyönteiseksi. Muutos kohti hyönteistä ei merkitse sopeutumista matona. Rakenteen säilyminen (sopeutuminen/mikroevoluutio) ja syntyminen (kehitys/makroevoluutio) perustuvat aivan erilaisiin mekanismeihin ja tekijöihin. Säilyminen selittyy valinnan kautta (mikroevoluutio). Syntyminen vaatisi makroevolutiivisen muutoksen.

        >Olen laittanut merkille sen että aina kun evolutionistit antavat todisteita evoluutioteoriasta niin he kauppaavat todisteita jotka eivät vastaa ja selitä evoluutioteorian ainoaa tärkeää asiaa – uusien rakenteiden syntymistä - esimerkkinä sopeutuminen.
        Minä taas olen pannut merkille, että sinä kauppaat "todisteita" jotka eivät koskaan selitä yhtään mitään.

      • NäinMeillä

        "Esimerkiksi kylmissä olosuhteissa populaatiossa joka sisältää pitkä- ja lyhytkarvaisia eläimiä - pitkäkarvaiset populaation edustajat saavat valintaedun lyhytkarvaisiin nähden koska pitkäkarvaiset pärjäävät kylmässä paremmin. Kun populaatio on sopeutunut tarpeeksi pitkään kylmiin olosuhteisiin niin se sisältää vain pitkäkarvaisia eläimiä koska niiden jälkeläiset pärjäsivät kylmissä olosuhteissa lyhytkarvaisia paremmin. Näin populaatio on erikoistunut kylmiin olosuhteisiin ja pitkäkarvaisiin muotoihin.
        Huomaa että erikoistuminen ei kehittänyt mitään uutta. Se ainoastaan tuotti valintaedun jonka seurauksena lyhytkarvaiset muodot menetettiin populaatiosta."

        Juuri tästä huomaa että et oikeasti tiedä evoluutiosta juuri mitään. Normaali tilanne ei ole sellainen että meillä olisi alun perin populaatio joka sisältäisi sekä hyvin lyhytkarvaisia että hyvin pitkäkarvaisia yksilöitä vaan että meillä on populaatio jossa esiintyy jonkun verran vaihtelua karvan pituuden suhteen. Vähitellen pitkäkarvaisemmat yksilöt saavat enemmän jälkeläisiä jotka taas saavat enemmän. Näistä taas pitkäkarvaisimmat lisääntyvät jälleen tehokkaammin. Vähitellen meillä on hyvin pitkäkarvainen populaatio jonka karvan pituus on selkeästi pidempi kuin minkään alkuperäisen populaation yksilön. Emme siis ole saaneet vain valintaa alkuperäisen populaation ominaisuuksista vaan sen parhaan ominaisuuden selkeästi korostuneen muodon (edellyttäen että se tarjoaa parhaan edun). Näin siis todellakin saamme jotain uutta, emme vain pelkkää vanhan valintaa.

    • Ateismin kanssa aloituksellahan ei ole mitään tekemistä.
      Alkuperäinen koivumittaritutkimus on myöhemmin toistettu, ja kaikki sen olennainen sisältö on oikeaksi vahvistettu.

    • Darwinin sirkut ovat juuri samanlainen todiste kuin koivumittarit. Niitä on pidetty evoluutioteorian yksinä parhaimmista todisteista vaikka niiden lähempi tarkastelu osoittaa ettei niissä tapahdu ollenkaan "kehitystä" jota kehitysoppi mikrobista -> ihmiseksi vaatisi. Eli uuden informaation syntymistä.

      Tiedemiehet havaitsivat että galapagossaarilla vallinneesta vakavasta kuivuudesta selvinneiden sirkkujen nokat olivat 4% pidempiä ja 6% paksumpia kuin keskiverto sirkuilla. Sitten seurasi kostea ajanjakso. Tällöin tiedemiehet huomasivat että selviytyneiden sirkkujen nokan keskikoko oli noin prosentin verran kapeampi kuin aikaisemmin.

      Muutokset nokkien koossa ovat esimerkki pienimuotoisesta muuntelusta (mikroevoluutio) jonka perinnöllinen informaatio poimitaan jo olemassa olevasta geenivarastosta. Pieniä ja suuria nokkia esiintyi populaatiossa ennen kuivuutta ja pieniä ja suuria nokkia esiintyi populaatiossa kuivuuden jälkeen. Ainoa asia joka muuttui oli pienten ja suurten nokkien määrien suhde.

      On totta että selviytyneiden sirkkujen nokkien koskikoko oli suurempi. Se sopiikin kuvaan koska isonokkaisemmat sirkut pystyivät helpommin murtamaan kuivuuden kestävät siemenet. Populaation suurempinokkaiset sirkut selviytyivät kuivuudesta siis paremmin ja saivat siksi valintaedun. Sirkkupopulaatiossa tapahtui todella luonnonvalintaa mutta se ei tarkoita sitä että sirkuille olisi kehittynyt suurempi nokka. ainoastaan jo olemassa olevat suurempi nokkaiset sirkut saivat valintaedun ja siksi niiden määrällinen suhde kasvoi sirkkupopulaatiossa.

      Mitään uutta lajia tai rakennetta ei siis todellisuudessa syntynyt vaan ainoastaan tapahtui määrällisiä muutoksia jo olemassa olevan populaation geenivarastossa. Luonnonvalinta ja muuntelu voivat synnyttää mikroevolutiivisia (määrällisiä) muutoksia lintujen nokkien koossa (populaation sisällä) mutta tämä mekanismi ei selitä mitään lintujen alkuperästä. Darvinismille ainoa tärkeä asia olisi löytää mekanismi joka selittäisi eliöiden alkuperän sillä vain sellainen mekanismi selittäisi darvinismin. Darvinismin tulisi pystyä selittämään eliöiden alkuperäinen informaatio - ei jo olemassa olevan informaation eri variaatioita - sillä jo olemassa olevan informaation eri variaatiot (muuntelu) ei kerro mitään prosessista joka synnytti alkuperäisen informaation - jossa variaatioita voi sitten tapahtua, geenivaraston tarjoamissa rajoissa.

      Darvinismin ratkaiseva väite on että sen mekanismit voivat luoda monimutkaisia organismeja yksinkertaisista lähtökohdista. Tällä tavoin darvinismi pyrkii selittämään lajien kehityksen. Kuitenkaan darvinismin todisteet joita se käyttää selityksenään eivät vastaa darvinismin väitettä "evoluutio voi luoda monimutkaisia organismeja yksinkertaisista lähtökohdista". Sillä darwininsirkut eivät olleet nokattomia joille olisi kehittynyt (muuntelun ja luonnonvalinnan kautta) täysin uusi rakenne (nokka) jonka vuoksi ne olisivat olleet uutta lajia vaan darwininsirkut ovat tarina sirkkujen jo olemassa olevien nokkien määrien suhdeluvun vaihtelusta olosuhteiden mukaan.

      Sirkuille ei siis kehittynyt mitään uutta - ainoastaan populaaton nokkien määrällinen suhdeluku vaihteli olosuhteiden mukaan kun välillä suurempi nokkaiset sirkut selviytyivät paremmin ja välillä pienempi nokkaiset. Populaatiossa oli aina ollut eri kokoisia nokkia ja tämä nokkien määrällinen suhdeluku ainoastaan vaihteli olosuhteiden mukaan. Kyseessä ei siis ollut makroevolutiivinen muutos - uusien rakenteiden (nokat ) ohjaamaton kehitys vaan tapahtui ainoastaan mikroevolutiivinen muutos (määrällinen muutos jo olemassa olevissa geeneissä) populaation geenivarastossa.

      Galapagossaarille tullut alkuperäinen sirkkupopulaatio omasi geenivarastossaan informaation kaikkiin nokan eri variaatioihin joista luonnonvalinta sitten suosi olosuhteiden mukaan kelpoisimpia. Nyt galapagossaarilla elää 14 eri variaatiota alkuperäisestä sirkkupopulaatiosta. Sirkut eroavat toisistaan ennen kaikkea nokan osalta. Informaatio eri variaatioihin poimittiin (valittiin) sirkkuihin luonnonvalinnan kautta alkuperäisen sirkkupopulaation geenivarastosta - mitään uutta ei luotu luonnonvalinnan kautta vaan ainoastaan valittiin olosuhteisiin kelpoisimmat geenit jo olemassa olevasta geenivarastosta.

      On looginen todistusaineistosta tehty virhepäätelmä pyrkiä perustelemaan darvinismia (evoluutioteoriaa) havainnoilla jotka selittävät ainoastaan jo olemassa olevan aineksen määrällistä muutosta populaation geenivaraston sisällä. Evoluutioteorian kuuluisin todiste on siis selvä looginen virhepäätelmä logiikan sääntöjen mukaan ja samanlaisiin virhepäätelmiin perustuu kaikki darvinismin todisteet.

      • säälittävää

        T-törppö,esitäpä tuo kaikki (hölynpöly) jossakin oikeassa tieteellisessä julkaisussa, ja katso, Nobelin palkinto on sinun. TAI sinun itse keksitylle maailmankuvallesi ei ehkä ole missään tukijoita tai samaa mieltä olevia.
        Tänne nuo kirjoituksesi eivät kuulu, eikä kukaan noita höpinöitäsi edes jaksa lukea.
        Mene ja tee tuosta kaikesta kaikkien hyväksymä "totuus", jos pystyt.

      • NäinMeillä

        "Sirkut eroavat toisistaan ennen kaikkea nokan osalta. Informaatio eri variaatioihin poimittiin (valittiin) sirkkuihin luonnonvalinnan kautta alkuperäisen sirkkupopulaation geenivarastosta - mitään uutta ei luotu luonnonvalinnan kautta vaan ainoastaan valittiin olosuhteisiin kelpoisimmat geenit jo olemassa olevasta geenivarastosta."

        Juuri tuo käsityksesi on pahasti virheellinen. Eri muotoja ei poimita alkuperäisestä populaatiosta vaan luonnonvalinta korostaa haluttuja ominaisuuksia ja ne esiintyvät lopuksi paljon voimakkaammassa muodossa kuin alkuperäisessä populaatiossa. Juuri tätä käytetään hyväksi mm. koirien jalostuksessa jossa saadaan aikaan todella paljon alkuperäisestä poikkeavia rotuja joissa alkuperäiset ominaisuudet ovat korostuneet valtavasti verrattuna lähtötilanteeseen.
        Luonnonvalinta siis tuottaa kiistatta tuloksia jotka poikkeavat alkupäisestä populaatioista.

    • Nyt kun on käynyt selväksi että evoluutioaate ei vastaa todistusaineistoa ja ateismi perustuu todellisuuden vastaisiin uskomuksiin niin jokaisen itseään ateistina pitävän on syytä kysyä mitä tämä tarkoittaa, mikä nyt neuvoksi.. No tämä tarkoittaa sitä että Raamatun Luoja Jumala on luonut maailman ja sinut. Tämä taas tarkoittaa sitä että olet pahemmassa kuin pulassa. Sillä Raamattu sanoo; "Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi, hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan" (Room.2:5-6).

      No se että ihminen huomaa olevansa pahemmassa kuin pulassa on itseasiassa parasta mitä hänelle voi tapahtua jos hän on elänyt itsepetoksessa suhteessa todellisuuteen. Huonojen uutisten ymmärtäminen ja niiden käsittäminen omalle kohdalle on ensiarvoisen tärkeää jotta ihminen voisi pelastua tilasta johon on itsensä ajanut. Sillä itsepetoksessa elänyt ihminen rupeaa hakemaan todellista apua vasta kun hän käsittää todellisen tilansa -> pahempi kuin olla pulassa! Tähän tilaan on olemassa apu ja pelastus jota Luoja Jumala tarjoaa ilmaiseksi jokaiselle -> Herran Jeesuksen armo!

      Raamattu opettaa että Herra Jumala on kaikkivaltias ja oikeudenmukainen Jumala joka tulee tuomitsemaan jokaisen ihmisen - ihmisten tekojen mukaan. Oikeudenmukainen tuomari ei voi katsoa laittomuutta ja rikoksia sormiensa läpi eikä kaikkivaltiaalta Jumalalta pysty kukaan salaamaan rikoksiansa Jumalan lakia (kymmenen käskyä) vastaan.

      Otan havainnollistavan esimerkin. Kun ihminen jää kiinni rikoksista lakia vastaan niin hän joutuu vastaamaan rikoksistaan oikeuteen tuomarin eteen. Oikeudenmukainen tuomari ei voi katsoa rikoksia sormiensa läpi eikä armahtaa rikollista vaikka rikollinen katuisi rikoksiansa vaan oikeudenmukainen tuomari langettaa rikoksista oikeudenmukaisen tuomion. Tuomari voi määrätä syyllisen maksamaan sakkoja rikoksistansa ja vapaus koittaa vasta kun rahat on pöydässä. Velat on maksettu.

      On selvää että jokainen ihminen on syyllinen laittomuuteen Jumalan lain edessä. Jokainen meistä on rikkonut joskus Jumalan lakia kohtaan. Jokainen meistä on esimerkiksi valehdellut joskus ja se on laittomuutta Jumalan lain edessä. Raamattu sanoo että "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, ja sen jälkeen tulee tuomio" (Hebr.9:27).

      Jokainen ihminen joutuu tuomiopäivänä Jumalan tuomioistuimen eteen vastaamaan teoistaan. Ihminen saa mukaan kuolemansa jälkeen ainoastaan syntinsä jotka hän vie viimeiselle tuomiolle. Jumala on säätänyt laittomuudesta Hänen lakiansa kohtaan rangaistukset. Synnin palkka on kuolema (Room.6:23). Synti ja laittomuus eivät voi periä Jumalan valtakuntaa.

      Toisin sanoen Jumalan lain rikkomisesta seuraa kuolemanrangaistus (kuolemalla kuolema = helvetti) sillä ihminen ei voi syntiensä kanssa astua sisällä Jumalan valtakuntaan. Ja koska ihmisellä ei ole mitään muuta mukanaan viimeisellä tuomiolla kuin syntinsä niin niiden vuoksi hän menee Jumalan vankilaan joka on helvetti.

      Jumala rakastaa kuitenkin niin jokaista ihmistä että Hän haluaa lahjoittaa meille syntien anteeksiannon. Tässä on kristinuskon ainutlaatuisuus ja ero kaikkia uskontoja kohtaan. Uskonnot perustuvat siihen että ihminen yrittää ostaa itsellensä iankaikkisen elämän hyvillä teoilla. Mutta hyvät teot eivät pyyhi pois ihmisen suorittamia rikoksia. Ei oikeudenmukainen tuomari voi vapauttaa syytettyä sen vuoksi että syytetty vetoaa hyviin tekoihinsa. Ei - vaan oikeudenmukainen tuomari tuomitsee syyllisen rikosten perusteella eikä hyvät teot pyyhi niitä pois.

      Jumalan armo ja rakkaus tulee esille Jeesuksessa - sillä Jeesus on maksanut vapautumisestamme. Jeesus kuoli Golgatan ristillä ostaakseen meidät vapaiksi. Sillä Jeesus antoi Henkensä jokaisen maailman ihmisen syntien edestä lunastusmaksuksi. Jeesus otti siis päällensä jokaisen ihmisen syntitaakan ja kärsi näiden syntien rangaistuksen eli kuoleman meidän puolestamme. Täten meidän synneistämme on maksettu synnin hinta (kuolemanrangaistus) ja näin me olemme vapaita synneistämme Jeesuksen kuoleman (lunastusmaksun) ansiosta.

      Se tarkoittaa sitä että kun uskomme ja turvaamme Herraan Jeesukseen Pelastajanamme ja Herranamme koko sydämestämme niin Jumala lukee viimeisellä tuomiolla Jeesuksen uhrikuoleman lunastusmaksuksi meidän syntiemme (rikoksiemme) edestä. Sen vuoksi me olemme silloin vapaita emmekä joudu Jumalan vankilaan helvettiin vaan saamme mennä rauhaan Jumalan valtakuntaan Uuteen Jerusalemiin. Kiitos Jeesukselle!

      • valhevalhevalhe

        LOPETA PASKAPÄÄ SE FLOODAAMINEN!

      • säälittävää

        T-törppö, olet säälittävä sokea harhoissa elävä uskovainen.
        Mene ja tee tuosta kaikesta hölynpölystä kaikkien hyväksymä "totuus", jos pystyt.

      • "Jokainen meistä on esimerkiksi valehdellut joskus ja se on laittomuutta Jumalan lain edessä. Raamattu sanoo että "ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, ja sen jälkeen tulee tuomio" (Hebr.9:27)."

        Ja sinä ja MarkJaakob valehtelette niin maan helvetisti, että joudutte suoraan helvettiin ilman valitusoikeutta.

        "Jokainen ihminen joutuu tuomiopäivänä Jumalan tuomioistuimen eteen vastaamaan teoistaan."

        Onneksi en ole ihminen.

      • "ateismi perustuu todellisuuden vastaisiin uskomuksiin "

        Aivan kuten tupakoimattomuus perustuu todellisuuden vastaisten savukkeiden polttamiseen. Tai absolutismi todellisuuden vastaisen alkoholin vaikutuksesta humaltumiseen.

        "On selvää että jokainen ihminen on syyllinen laittomuuteen Jumalan lain edessä."

        Ei ole mitään tieteellistä pohjaa sille että olisi jokin ihmeen Jumalan laki, on vain luonnonlait ja sillä selvä.

        Se olisi järjenvastaista että maailmankaikkeuden Luojan asettaisi vielä luonnonlakien lisäksi erikseen jonkinlaisia moraalilakeja.

      • Järjenvastaista olisi se ettei vanhemmat ilmoittaisi lapsillensa sitä mikä on oikein ja väärin. Yhtä järjenvastainen on sinun väitteesi että taivaan Isän ilmoitus luoduillensa oikeasta ja väärästä olisi järjenvastaista.

      • t-torppa kirjoitti:

        Järjenvastaista olisi se ettei vanhemmat ilmoittaisi lapsillensa sitä mikä on oikein ja väärin. Yhtä järjenvastainen on sinun väitteesi että taivaan Isän ilmoitus luoduillensa oikeasta ja väärästä olisi järjenvastaista.

        Järjenvastaista se olisikin kaikkivoipan vanhemman asettaa asioita jotka ovat lapselle mahdollisia mutta joko oikein tai väärin kun voi kerta heitolla tehdä lapselle mahdottomaksi tehdä vääriä asioita.

        Aika järjetöntä luoja antaa luomukselle kykyjä joiden käytön tältä kieltää. Esim. tappamisen kieltäminen erikseen on aika järjetöntä kun omaa vallan tehdä tappamisen mahdottomaksi.

        Järjenvastaita se on vanhemman antaa pistooli lapselleen mutta kieltää sillä ampumasta, järkevin vaihtoehto on aina olla antamatta sitä pistoolia lapselle ja varmuuden vuoksi vieläpä varmistaa ettei lapsi sellaista mitenkään saisi haltuunsa.

        Tämä tietenkin kertoo loogisesti siitä että jos me ihmiset olemme Jumalan Lain alaisia, silloin on selvää ettei Jumala luonut maailmankaikkeutta koska muuten olisi sisällyttänyt lakinsa luonnonlakeihin. On loogisesti ristiriitaista että sama taho sallii synnin luonnonlakien kautta mutta kieltää synnin toisella lailla.

      • t-torppa kirjoitti:

        Järjenvastaista olisi se ettei vanhemmat ilmoittaisi lapsillensa sitä mikä on oikein ja väärin. Yhtä järjenvastainen on sinun väitteesi että taivaan Isän ilmoitus luoduillensa oikeasta ja väärästä olisi järjenvastaista.

        >>Järjenvastaista olisi se ettei vanhemmat ilmoittaisi lapsillensa sitä mikä on oikein ja väärin.<<
        Vanhemmatkin ilmoittelevat (jos ilmoittelevat) lapsilleen vain ja ainoastaan mikä heidän mielestään ja heidän käsityksensä mukaan on oikein ja väärin.

      • NäinMeillä

        "Nyt kun on käynyt selväksi että evoluutioaate ei vastaa todistusaineistoa"

        Se ei vastaa todistusaineistoa sellaisena kun sinä olet sen ymmärtänyt tai miten se on sinulle syötetty. Tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä sen kanssa mitkä ovat ne evoluution tuhannet ja taas tuhannet tieteellisesti pätevät todistusaineistot.

        " ja ateismi perustuu todellisuuden vastaisiin uskomuksiin"

        Ateismi perustuu nimenomaan siihen että ei ole uskomuksia, siis uskomuksia jostain jumalasta. Mitenkään muuten se ei määritä mitään vaikka sinulle on kenties niinkin jossain väitetty. Ateismi ei tarvitse evoluutioteoriaa mihinkään, ne ovat kaksi täysin eri asiaa.

        " niin jokaisen itseään ateistina pitävän on syytä kysyä mitä tämä tarkoittaa, mikä nyt neuvoksi.. No tämä tarkoittaa sitä että Raamatun Luoja Jumala on luonut maailman ja sinut."

        Jos en usko asiaan A, tästä ei suoraan seuraa että minun pitäisi uskoa asiaan B koska on aina olemassa myös vaihtoehdot C, D ja E jne.

    • giofyur

      En väitä olevani asiantuntija mutta ei ole torppakaan, mistä lie kopsaa, juttunsa, ilmaisesti Reinikaiselta ja kumppaneilta.

      Olisikohan niin, mettä mutaatiot johtivat mm. siihen että nouita perhosia oli eri värisinä muunnoksina, ja sen takia syntyi teollisuusmelanismin kaltainen ilmiö. Kun saasteen muuttivat puunrunkojen väritystä niin parhaiten ympäristöön sopeutivatkin tummat yksilöt, kun taas vaaleat yksilöt kärsivät niiden määrä laski koska olivat alttiina vihollisille.

      Alkujaan oli vähän tummia yksilöitä, mutta muutamassa vuosikymmenessä niitä olikin valtaosa, suhteet olivat muuttuneen päinvastaisiksi.

      Melanismi, soputuminen, survival of the fittest, on evoluutioon liittyvä ilmiö, muuta ei tokikaan yhtä kuin evoluutio, siihen tarvitaan paljon muuta, mutaatioita että on erilaisa yksilöitä, jolloin parhaiten sopetuvat pärjäävät ja tapahtuu kehitystä. Parhaiten sopeutuvat saavat eniten jälkeläisiä.

      • Luonnonvalintaa havainnollistamaanhan tuota koivumittarin melanismia käytetäänkin, mikä onkin aivan oikein.

    • urpollevastausta

      Evoluutio ei liity ateismiin mitenkään.

      Evoluutio on tieteellinen fakta.

      Ateismi on viisautta olla uskomatta lasten satuihin.

      Mikä sinulle urpo on tässä niin vaikeaa ymmärtää?

      • trollejaliikkeel

        Olet trolli

      • kokosjudcb

        ite oot

    • Tuo esimerkki on esimerkki vain yhdestä evoluution osatekijästä (ominaisuuden yleistyminen populaatiossa). Evoluution kaikista osa-alueista on kuitenkin olemassa todisteet. Hakkaat siis olkiukkoa eli yrität vääristelemällä kumota evoluutiota.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe