Millaisia ajatuksia ja kokemuksia kuolemasta

Kuolematon_tai_ei

Yksi hoitotieteen asiantuntija on tehnyt väitöskirjan aiheesta:

Kuoleman vaikeuden lievittäminen kuoleman todellisuuden kohtaavassa ja ohittavassa saattohoidossa.

Substantiivinen teoria saattohoidosta potilaan, perheenjäsenen ja hoitohenkilökunnan näkökulmasta.

Millaisia ajatuksia ja/tai kokemuksia sinulla on kuolemasta?

166

911

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei.kokemuksia

      En ole vielä kertaakaan kuollut.

      • Tietämötönkö_vai

        Etkö ole ollut saattamassakaan ketään viimeiselle matkalleen.


      • ei.kokemuksia
        Tietämötönkö_vai kirjoitti:

        Etkö ole ollut saattamassakaan ketään viimeiselle matkalleen.

        En ole, nopea lähtö jokaisella.


      • täällä.taas

        Minä muistan kaksi kuolemaani. Nykyisen Saksan länsiosan alueella 1400- tai 1500 -luvulla ja Hailuodon Ojakylänlahdelta ehkä huhtikuulta jonakin vuonna alle 100 v sitten.
        Ja on tuntemuksia vielä yhdestä tapauksesta, joka saattaisi olla vaikka Neuvostoliiton sotilaslentäjän kuolema.
        Jos ja kun asia kuitenkin jotakuta kiinnostaa, niin voin suositella lukemaan amerikkalaisen sydänsairauksien erikoislääkäri Maurice Rawlingsin kirjasen "Kuoleman tuolla puolen" ISBN 951-9038-94-9. Kaukolainana ainakin löytyy. Omat muistoni ovat vain itse kuolinhetkeltä ja yhdestä kerrasta vähän ennen tänne syntymistäni. Sen väliajan muistaminen otettiin minulta pois kuten nähtävästi kaikilta muiltakin. Viimeisestä tosin hivenen verran jäi muistiin.
        Saa uskoa tai olla uskomatta, ei liikuta minua.


      • eppu2
        täällä.taas kirjoitti:

        Minä muistan kaksi kuolemaani. Nykyisen Saksan länsiosan alueella 1400- tai 1500 -luvulla ja Hailuodon Ojakylänlahdelta ehkä huhtikuulta jonakin vuonna alle 100 v sitten.
        Ja on tuntemuksia vielä yhdestä tapauksesta, joka saattaisi olla vaikka Neuvostoliiton sotilaslentäjän kuolema.
        Jos ja kun asia kuitenkin jotakuta kiinnostaa, niin voin suositella lukemaan amerikkalaisen sydänsairauksien erikoislääkäri Maurice Rawlingsin kirjasen "Kuoleman tuolla puolen" ISBN 951-9038-94-9. Kaukolainana ainakin löytyy. Omat muistoni ovat vain itse kuolinhetkeltä ja yhdestä kerrasta vähän ennen tänne syntymistäni. Sen väliajan muistaminen otettiin minulta pois kuten nähtävästi kaikilta muiltakin. Viimeisestä tosin hivenen verran jäi muistiin.
        Saa uskoa tai olla uskomatta, ei liikuta minua.

        Oletko lukenut Shanti Devistä?


      • täällä.taas

        Kuutisenkymmentä vuotta sitten jonkin artikkelin luin. Senkin jälkeen jossakin oli pätkä hänestä.


      • eppu2
        täällä.taas kirjoitti:

        Kuutisenkymmentä vuotta sitten jonkin artikkelin luin. Senkin jälkeen jossakin oli pätkä hänestä.

        Siitä on olemassa kirja.


      • täällä.taas

        Näin SPR:n (Suomen Perse Raiskaajat) kaupassa. En ostanut.


    • semen24

      A dream of another existence
      You wish to die
      A dream of another world
      You pray for death

      To release the soul one must die
      To find peace inside you must get eternal

      I am a mortal, but am I human?
      How beautiful life is now when my time has come
      A human destiny, but nothing human inside
      What will be left of me when I'm dead?
      There was nothing when I lived

      What you found was eternal death
      No one will ever miss you

      https://www.youtube.com/watch?v=eUrVtR4HrAY

    • jokusieltäjostakin

      Mä odotan vain kuolemista
      Hornan liekkein nuolemista
      joudun siellä paikkaan kuumaan
      Mustan-Pirun hiiliruumaan.
      Raadan siellä pitkää yötä
      ikuisuus on pelkkää työtä
      valoa ei mistään loista
      kärsimystä sielun poista.
      Pimeys on hyvin kuumaa
      hetkessä se mielen huumaa
      katumus ei auta täällä
      tulikuuman hiilen päällä.
      Mut turha surra aivan suotta
      kevyesti tuhat vuotta
      hiiliä saa kantaa kekoon
      kunnes pääsee tilintekoon.

      • En_jummarra_huijaust

        Kuinka liekkien ja hiilloksen ääressä voi olla pimeää?


    • kukinvuorollaan

      En pelkää kuolemaa mutta en halua olla paikalla sen saapuessa.
      -Woody Allen-

      • Hjuva_rangaistus_ois

        Ikuinen elämä kuulostaa minusta todella pelottavalta.


    • siilimuori3

      Paljon olen nähnyt kuolemista ja kuolevia. Aika nöyräksi vetää kun henki irtaantuu ruumista ja jää vain kuori. Siihen ei turru eikä totu koskaan sillä tavoin että rutinoituisi. On se sen verran ainutlaatuinen tapahtuma ihmisen elämässä.

      Aloituksesi jäi vähän epäselväksi minulle, miten mainitsemasi tehty tutkimus liittyy aiheeseen, sis haluatkos että keskusteltaisiin saattohoidosta? Vai kuolemasta yleensä?

      • Kuolevainen_tääl

        Jokainen voisi tuoda omia ajatuksiaan esille ihan haluamallaan tavalla.
        Jos tohtii ja uskaltaa.

        Tiedän monia, jotka eivät halua tai tahdo keskustella asiasta ollenkaan ja kieltävät sen olevan tulossa omalle kohdalle ollenkaan, kuten yhden ystäväni aviomies kuolinpäivänään sairaalavuoteessa vaimolleen.


      • Nikittömänä_taas

        Itselleni tulee mieleen lähes 100-vuotias entinen naapuri, joka pelkäsi kuolemaa ihan hirveästi. - Hän ja edesmennyt miehensä olivat molemmat olleet ikänsä aktiivisia (en.lut.) seurakuntalaisia.

        Rouva oli ihan kauhuissaan ja pelkäsi, että Jumala saattaisi olla vihastunut ja rankaista häntä, koska hän oli ollut jollain tapaa tekemisissä myös muitten jumalien kanssa sairaala-aikanaan. Sairaalassa oli käynyt eri uskontokuntien edustajia julistamassa omia uskonkuvioitaan. Sattumalta jouduin sairaalaan ja yöksi samaan huoneeseen ko. rouvan kanssa. Hän huusi kaiken yötä kamalalla, kovalla äänellä ja esti muitakin nukkumasta. - Yritin muutaman kerran rauhoitella häntä ja muistutin, että hän on ilmeisesti matkalla aviomiehensä luo.

        Tarina päättyi mielestäni onnellisesti, kun sain kuulla, että rouva oli kuollut viikon sisällä ja lähtenyt rauhallisesti, kun yksi asiallinen ja sympaattinen seurakunnan työntekijä oli vieraillut rouvan luona sairaalassa.


      • siilimuori3
        Kuolevainen_tääl kirjoitti:

        Jokainen voisi tuoda omia ajatuksiaan esille ihan haluamallaan tavalla.
        Jos tohtii ja uskaltaa.

        Tiedän monia, jotka eivät halua tai tahdo keskustella asiasta ollenkaan ja kieltävät sen olevan tulossa omalle kohdalle ollenkaan, kuten yhden ystäväni aviomies kuolinpäivänään sairaalavuoteessa vaimolleen.

        Se on aika tavallista että ei halua miettiä kuolevaisuutta omalla kohdallaan. Tai ylipäätään vanhenemista. Minun äitini esimerkiksi ei ollenkaan hyväksy sitä että tulee vanhaksi, siis kieltää kokonaan. Rollaattorit ja muut apuvälineet on vain vanhoille, vaikka kaatuilua on tapahtunut ja liikkuminen mennyt huonoksi. Kun kerran kysyin häneltä et jos sattuisi että hänen sydämensä pysähtyisi, haluaisiko hänen että elvytettäisiin mikä saattaisi tarkoittaa sitä että jäisi henkiin mutta erittäin huonokuntoisena. Hän meni aivan lukkoon eikä osannut sanoa siihen mitään.

        Omalta kohdaltani en sillä tavoin pelkää itse kuolemaa mutta katkeran kalkin aiheuttaa se että koen että minua tarvitaan vielä täällä ja minulla on paljon tekemistä vaikkakaan ymmärrän sen että en ole korvaamaton kenellekään. Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin. Se on jotenkin selkiytynuyt ihan viime aikoina että kyllä ihmisen elämä on lyhyt. Siksi pitääkin eää tässä ja nyt eikä "sitten kun".


      • 1eero

        Mulla on ihan liian monta kokemusta kuolleista, hautajasia ollu viimevuosia ei ihan jokavuosi, kun meitä on iso sisarparvi miten käynee, en oikein perusta niistä nii minusta se on kiinni miten vanhaksi elän jos elän. Hää on siinä mielessä rattosimpia ei tarvii olla kuoleman vakavia pentele, ikävä aloitus pentele.


      • siilimuori3
        1eero kirjoitti:

        Mulla on ihan liian monta kokemusta kuolleista, hautajasia ollu viimevuosia ei ihan jokavuosi, kun meitä on iso sisarparvi miten käynee, en oikein perusta niistä nii minusta se on kiinni miten vanhaksi elän jos elän. Hää on siinä mielessä rattosimpia ei tarvii olla kuoleman vakavia pentele, ikävä aloitus pentele.

        Elämässä on ikäviäkin asioita joten ei auta laittaa päätä pensaaseen :). Oikiastaan helpompi kun ei laita. Kun tietyt asiat on selvillä, sehän on sen jälkeen helppoa kuin heinänteko, vaikui, onko?

        Uskallanko sanoa, minä olen omiani ollut hautaamassa tosi vähän, mutta edessähän ne ovat, jos vaikka minä ensin, kuka tietää. Mut eihän täältä kukaan ole elävänä selvinny.


      • 1eero
        siilimuori3 kirjoitti:

        Elämässä on ikäviäkin asioita joten ei auta laittaa päätä pensaaseen :). Oikiastaan helpompi kun ei laita. Kun tietyt asiat on selvillä, sehän on sen jälkeen helppoa kuin heinänteko, vaikui, onko?

        Uskallanko sanoa, minä olen omiani ollut hautaamassa tosi vähän, mutta edessähän ne ovat, jos vaikka minä ensin, kuka tietää. Mut eihän täältä kukaan ole elävänä selvinny.

        Nii i minäkin kuuskympisenä tuumailin tai ilmoitin eläväni 80 vuotiaaksi ajattele, ennee 12 vuotta, tässä on alettava elämöö iloisesti voi että onneksi on kesä tulossa, minä elän ja naetiskelen. Kaekki yli kaheksankympin on plussaa ja tehä uuvven aika rajan.


      • Siilimuori3
        1eero kirjoitti:

        Nii i minäkin kuuskympisenä tuumailin tai ilmoitin eläväni 80 vuotiaaksi ajattele, ennee 12 vuotta, tässä on alettava elämöö iloisesti voi että onneksi on kesä tulossa, minä elän ja naetiskelen. Kaekki yli kaheksankympin on plussaa ja tehä uuvven aika rajan.

        Ennää kaksitoista vuotta? Sehän on hirrrrrveen pitkä aika. Elämää pitää elää tässä ja nyt eikä miettiä vuosia. Ikä on vain numero. Samana vuonna syntyneet voivat olla hyvin eri ikäisiä. Elämästä pitää ottaa kaikki irti niin kauan kuin kynnelle kykenee eikä jäädä peukaloitaan pyörittelemään ei myötä eikä vastapäivään.


      • de-meter
        siilimuori3 kirjoitti:

        Se on aika tavallista että ei halua miettiä kuolevaisuutta omalla kohdallaan. Tai ylipäätään vanhenemista. Minun äitini esimerkiksi ei ollenkaan hyväksy sitä että tulee vanhaksi, siis kieltää kokonaan. Rollaattorit ja muut apuvälineet on vain vanhoille, vaikka kaatuilua on tapahtunut ja liikkuminen mennyt huonoksi. Kun kerran kysyin häneltä et jos sattuisi että hänen sydämensä pysähtyisi, haluaisiko hänen että elvytettäisiin mikä saattaisi tarkoittaa sitä että jäisi henkiin mutta erittäin huonokuntoisena. Hän meni aivan lukkoon eikä osannut sanoa siihen mitään.

        Omalta kohdaltani en sillä tavoin pelkää itse kuolemaa mutta katkeran kalkin aiheuttaa se että koen että minua tarvitaan vielä täällä ja minulla on paljon tekemistä vaikkakaan ymmärrän sen että en ole korvaamaton kenellekään. Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin. Se on jotenkin selkiytynuyt ihan viime aikoina että kyllä ihmisen elämä on lyhyt. Siksi pitääkin eää tässä ja nyt eikä "sitten kun".

        "Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin." kirjoittaa siilimuori3.
        Näin se varmasti on siilimuori ja hetkittäin sen kyllä tietääkin. Kai ihminen kuitenkin haluaa olla jotenkin tärkeä, ainakin jollekulle. Muuten pakkaa turhautuminen iskeä päälle, eikä sekään kivaa ole...
        Silti minua jotekin kiehtoo jonkun idän viisaan toteamus: "omiin asioihinikaan en enää puutu". Olla niin vapaa, niin luottavainen...


      • siilimuori3
        de-meter kirjoitti:

        "Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin." kirjoittaa siilimuori3.
        Näin se varmasti on siilimuori ja hetkittäin sen kyllä tietääkin. Kai ihminen kuitenkin haluaa olla jotenkin tärkeä, ainakin jollekulle. Muuten pakkaa turhautuminen iskeä päälle, eikä sekään kivaa ole...
        Silti minua jotekin kiehtoo jonkun idän viisaan toteamus: "omiin asioihinikaan en enää puutu". Olla niin vapaa, niin luottavainen...

        Hieno toteamus tuo " "omiin asioihinikaan en enää puutu". Olla niin vapaa, niin luottavainen..."
        Antaa van virran laillaan viedä ja lakata räpiköimästä vastavirtaan. Ottaa avoimen rennon uteliaana vastaan kaikki mitä on tullakseen :D. Ei nyt ehkä ihan voi heittäytyä puuttumattomaksi omista asioista mut ehkä osittain.


      • Anonyymi
        siilimuori3 kirjoitti:

        Se on aika tavallista että ei halua miettiä kuolevaisuutta omalla kohdallaan. Tai ylipäätään vanhenemista. Minun äitini esimerkiksi ei ollenkaan hyväksy sitä että tulee vanhaksi, siis kieltää kokonaan. Rollaattorit ja muut apuvälineet on vain vanhoille, vaikka kaatuilua on tapahtunut ja liikkuminen mennyt huonoksi. Kun kerran kysyin häneltä et jos sattuisi että hänen sydämensä pysähtyisi, haluaisiko hänen että elvytettäisiin mikä saattaisi tarkoittaa sitä että jäisi henkiin mutta erittäin huonokuntoisena. Hän meni aivan lukkoon eikä osannut sanoa siihen mitään.

        Omalta kohdaltani en sillä tavoin pelkää itse kuolemaa mutta katkeran kalkin aiheuttaa se että koen että minua tarvitaan vielä täällä ja minulla on paljon tekemistä vaikkakaan ymmärrän sen että en ole korvaamaton kenellekään. Mut jotenkin viime aikoina on konkretisoitunut se että ei elämä ole mitään suorittamista vaan se menee omalla panollaan pää-asiassa teit niin tai näin. Se on jotenkin selkiytynuyt ihan viime aikoina että kyllä ihmisen elämä on lyhyt. Siksi pitääkin eää tässä ja nyt eikä "sitten kun".

        Kuol4ema on ottamassa sen osan, mikä kierrossa on välttämätöntä. Tappamisen osan, jotta evoluutio kehittyy taas jotain uutta ehkä luomaan.
        Näin se on kaikessa: materia muuttuu, biologia ehkä loppuu. Yksittäinen ihminen poistuu naama peruslukemilla ja tuoreet ihmiset tekevät uusia kuolevia naama virneessä.
        On siellä kuoleman takana ehkä jotain voimaa, mutta mitä?
        Siihen jokainen saa ehkä vastauksen kuolemansa jälkeen.


    • Kaikkikohtaa

      Keskustelen kuolemsta mieheni kanssa .Se voi tapahtua silmänräpäyksessä tai pitkien kärimysten jälkeen.Omaisille tilanne on ikävä.Äitini ja isäni kuolivat sairauksiin,olin silloin 19 ja 31 v,tuntui luonnolliselta,ei pahalta.Oman lapsen tai lastenlasten kuolema olisi varmaan paha paikka,ei tiedä kuinka paha.Omaa äkkikuolemaa en pelkää,kylläkin sairaustilannetta ,jossa joutuii kärsimään ja kitumaan.
      Nyt olen KIITOLLINEN JA NAUTIN JOKA PÄIVÄSTÄ,vaikka olenkin sepelvaltimotaiutinen 67 v.

    • eppu2

      Kuolema ja syntymä ovat eroittamaton osa elämää.
      Nuorempana sitä ei ajattele, ainakaan omalle kohdalleen.
      Vanhempana sitä rupeaa lukemaan kuolinilmoituksia.
      3 perheenjäsentä olen saattanut viimeiseen lepopaikkaan.
      Monenlaisia lähtöjä olen nähnyt. Rauhaisia ja vähemmän rauhaisia. Ei kuolemassa itsessään mitään pelottavaa ole, sitä vaan toivoisi ja haluaisi, ettei fyysistä ja psyykkistä kärsimystä kukaan joutuisi kantamaan. Vaikka niinhän se ei aina mene.
      Onneksi nykyään saattohoitoon on alettu kiinnittämään huomiota.

      • o-Orvokki

        Olen pohtinut asiaa ja todennut, että luonto varmaan hoitaa hommansa, ainakin jollain tapaa. Jos tuska ja kivut ylittävät kestokyvyn, lähtee taju - luultavasti.


      • eppu2
        o-Orvokki kirjoitti:

        Olen pohtinut asiaa ja todennut, että luonto varmaan hoitaa hommansa, ainakin jollain tapaa. Jos tuska ja kivut ylittävät kestokyvyn, lähtee taju - luultavasti.

        Onneksi kivun hoidossa on menty parempaan suuntaan.

        Saattohoidon määrittely: Oikeus kuolla arvokkaasti.

        Sosiaalinen alue, itsemääräämisoikeus, läheiset.
        Fyysinen alue, perushoito, kivunhoito.
        Psyykkinen alue, tärkeiden asioiden selvittäminen.
        Hengellinen alue, kuolemaan valmistautuminen, oman vakaumuksen mukaan.


    • henrjii

      Veikkaan että kuolema tulee heti hengen lähdön jälkeen, kerkeisipä tehdä puuhun riskuista pesä, ja kiivetä sinne ennen sitä

    • jumala-on-läsnä-

      kuolemanhetkellä,
      --
      Kuolema on onnellinen tapahtuma,
      puolisoni kuolinvuoteen vierellä ollessani tunsin tai koin että jokin henkiolento leijaili huoneessa, se oli enkeli tai itse jeesus samassa tilassa,
      tunsin kuinka puolisoni siirtyi henkiolennon mukaan poistui maanpäältä,
      jälkeenjääville jää kipeä luopumisen suru,
      kuolema tekee kipeää jälkeenjäävien sieluun, sisimpään,

    • Tietenkin kuolema on mielenkiintoinen tapahtuma omalla kohdalla. Olisi kiva kirjoittaa siitä selkeä selostus jälkeenpäin, ehkä kirjoitankin. Mutta pelkään pahoin, ettei sitä kukaan täällä lue, kun silloin ollaan jo toisessa ulottuvuudessa ja sieltä ei tänne saa mitää lähetettyä.
      Oman uskoni mukaan pelastun helvetiltä vain armosta. Se voidaan tulkita niinkin, että kuolema on jo pelastus tästä maailmasta (on melkein kuin helvetti).

      Näin kerran unen, jossa itse Jumala osoitti minulle paikan valtakunnassaan. Jumalaa en nähnyt, vain tiesin Hänen olevan siinä.

      Uskon, että on helpottavaa kuolla ja siksi en kuolemaa pelkää, vaan odotan sitä iloiten. Kuolema on minulle ystävä ja lohdun tuoja.

      Olen monesti saanut viestejä jonkun lähdöstä täältä ikuisuuteen. Usein ne ovat tulleet minulle unessa, mutta joskus valveillakin. Joskus myös jo etukäteen.

      Muitakin viestejä olen saanut. Mm. erään vaikeasti sairaan kohdalla sain viestin, että hän paranee täysin. Kerroin sen hänen ystävälleen, joka vei tiedon tuolle sairaalle. Parantuminen tapahtui aikanaan ja olen siitä kiitollinen ja myös siitä, että sain olla tuon ilosanoman välittäjä.

      Miksi siis pelkäisin, sieluni on tällä vain lainassa. Ja kun laina-aika päättyy, on aika palauttaa sielu lainanantajalle eli Jumalalle.

      • luoja-oli-paikalla

        Tuohon edeliseen puolisoni poisnukkumiseen liityen voin lisätä sen,
        että jokin ihmeelinen hyvyys leijaili siinä huoneessa,
        kun puoliso teki poislähtöä,
        saman koki tyttäreni,
        hänellä oli saman tunne,
        että huoneessa oli jokin ihana kirkas olento yhtäaikaa paikalla,
        se oli käsinkosketeltava tunne,
        on olemassa jotain suurempaa ihmisen ulkopuolella,
        meillä kaikilla on oma suojelusenkeli aina paikalla,
        ilmeisesti se joka sitten vie meidät tuonpuoleiseen,
        kun se aika koitaa,
        sitä mietin,
        voisi olla niitä useampia samaan aikaan liikkellä kuoleman hetkellä,
        jää arvotukseksi, mutta voi olla luulen,


    • marseljeesi

      Jos itse ei olle kuollut eivätkä muut kerro, niin kummallinen on kysymys.

      • Että_sillee

        Niin kummallinen kysymys, että tiedenainen on tehnyt aiheesta väitöskirjan ja väitellyt tohtoriksi. Hän on tutkinut kuoleman kokemuksia sekä kuolevan että läheisten kokemuksiin perustuen.


      • Kysymyksistätärkein

        Kun kuoleman pohtiminen voi olla myöhäistä tuonpuoleisessa, niin kyllä se pitää tapahtua täällä maan päällä eläessä. Se on sillä lailla hyväkin, että juttu ei tule niin suurena yllärinä ja puskista eteen kuin monille iäkkäille ja varsinkin heidän omaisilleen näyttää tulevan.

        Kuoleman kohtaaminen on maailman vaikein asia. Siitä huolimatta että luulisi jokaisen pitkän elämän eläneen jo tietävän mikä lopputulema on.


    • Olen nähnyt lapseni ensimmäisen ja viimeisen hengenvedon.
      En toivoisi kenellekään samaa.

      • O-Orvokki

        Osanottoni.

        En osaa kuvitella mitään kamalampaa, kuin oman lapsen kuoleman kohtaaminen. Olen todennut, että uskon selviäväni jollain tapaa elämästä ja sen vastoinkäymisistä tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta.


      • Oikees oot mielikki ,on rankka rasti edessä kun tarttuu lapsensa arkun kantoliinaan.


      • O-Orvokki

        Jo tekstejänne lukiessa nousee pala kurkkuun ja silmät kostuvat.
        On helpompi hyväksyä, ettei ehkä saa lapsenlapsia ollenkaan kuin menettää sellainen.


      • O-Orvokki kirjoitti:

        Jo tekstejänne lukiessa nousee pala kurkkuun ja silmät kostuvat.
        On helpompi hyväksyä, ettei ehkä saa lapsenlapsia ollenkaan kuin menettää sellainen.

        "On helpompi hyväksyä... ...kuin menettää sellainen." jotenkin jäi vaivaamaan tuo ajatus. Mitä mahdat tarkoittaa.
        Sitä voi vain aavistaa miltä oman lapsen menetys tuntuu, mutta onhan lapsen kanssa eläen koettu ja saatu niin paljon, että ikimaailmassa en olisi halunnut elää ilman lapsiani siinä pelossa että heidät joutuisin kuolemalle menettämään. Emmehän me omista lapsiamme, välikäsiä tässä vain ollaan, mutta heillä on ihan oma elämänkaarensa.


      • O-Orvokki

        Olin lukenut tekstejä huolimattomasti, ja ajatukseni siirtyivät lapsista lapsenlapsiin. - Itse en voi olla varma, että lapsenlapsia syntyisi jonain kauniina päivänä minullekin.


    • Kuolemaaeiole

      " Ei kuolema ole mikään rangaistus, joka ylhäältä annetaan. Se on ihmisen ihana oikeus väsyneenä nukahtaa. "

      Värssy pelittää vain iäkkään, ehkä sairaan kohdalla. Lapsen, nuoren ja elämänsä vedossa olevan kohdalla mitään epäoikeudenmukaisempaa ei ole. Ja silti se pitää hyväksyä kun mitään muuta ei voi. Kasvamista, kehittymistä, ymmärryksen ja käsityskyvyn lisääntymistä ... jäljelle jääville vai mitä ihmettä varten ...

    • Vain muutamat tunnit kädestä pitäen tiedän vaiheet kuolemaan.

      Päivää ennen hän käveli, oli kuolemaan tuomittu vuotta aikaisemmin hän oli hoidossani.

      Myös elämä jälkeen kuoleman jatkuu ei tässä ajassa ja ei kaikilla kuin näen.

    • Tohtorinhattu on varmaan tälläkin tutkimuksella saatu.
      Väistämätön tosiasia jokaiselle
      Paljonpuhutun maalaisjärjen käyttö on varsinkin tässä asiassa hyväksi.
      Ihminen on siitä kummallinen otus, että se saa oka asian, joka sitä jollain tavalla koskettaa, vaikeaksi.
      Sille vaan ei mitään mahda, että elämä on liian lyhyt.

      • Todistuksia jälkeen on monia todistajien läsnä.

        En keskustele asiasta.

        Kaikilla on elämä, mutta mitä on elämän jälkeen monelle savua ja tuhkaa, ei minulle toivon tapaamiseen.


      • xx9 kirjoitti:

        Todistuksia jälkeen on monia todistajien läsnä.

        En keskustele asiasta.

        Kaikilla on elämä, mutta mitä on elämän jälkeen monelle savua ja tuhkaa, ei minulle toivon tapaamiseen.

        Suomi on nolla elämä tai kuolema, vaikka kaikki tietävät... siis venäjä.


      • Anonyymi

        Liian lyhyt?

        On ihmisiä, jotka tappavat itsensä, koska elämä tuntuu liian pitkältä.


    • Kuolema on luonnollinen tapahtuma jota koko ajan yritetään peitellä ja jemmata. Mitä kauemmaksi ajaudutaan uskonnoista, sitä kipeämmin se iskee. Ei ole enää kyse siitä että täällä kuljettava kärsimystie loppuu ja uusi hohtava elämä alkaa.
      Vaan lähinnä siitä, että jokin on peruuttamattomasti ohi. Ei palaa enää ikinä.
      Ei siis ole kyse enää vapaudesta, ja nimenomaan vapaus kärsimyksestä, ja näin ollen ilo toisen puolesta. Vaan syvästä ikävästä, kaipauksesta, tekemättömistä asioista, saavuttamattomista unelmista. Epäoikeudenmukaisuudesta.
      Kuolemaa tarttis brändätä uudestaan, tässä uskonnottomassa yhteiskunnassa. Että se on The End ja sillä siisti, ja seuraavaksi on minun vuoroni.
      Moni sanoo ettei pelkää omaa kuolemaa. Minä pelkään jättää mun lapsia. Pelkään myös sairauksia jotka kovertaa elämän kuorestaan. Vaikka se taitaa olla laupein tapa jälkeläisille lähteä, kun kuolema tulee helpotuksena.

      • siilimuori3

        Iäkkäänkin ihmisen kuolema tuntuu olevan luonnoton tapahtuma silloin kun se tulee itseä lähelle.


      • satuja_vain

        Kuolema ei liity uskontoihin, vaikka monet uskovaiset luulevat olevansa kuolemattomia ja perivät iänkaikkisen elämän.


      • satuja_vain kirjoitti:

        Kuolema ei liity uskontoihin, vaikka monet uskovaiset luulevat olevansa kuolemattomia ja perivät iänkaikkisen elämän.

        Ehkä en ihan ymmärtänyt mitä tarkoitit, mutta minusta kuolemalla on keskeinen sijainti kaikissa uskonnoissa. Elämme jotta kuolemme, eli hetken elämä kulminoituu elämän jälkeiseksi oloksi. Nuhteeton elämä on vaihtotavara iänkaikkiseen. Sarkastisesti katsottuna.


    • de-meter

      Kuolemaa riittävästi nähneenä, koen, että se on aina hyvin intiimi ja omanlaisensa tapahtuma sille, joka täältä lähtee. Me jäljelle jääneet voimme yrittää sitä hallita ja tulkita, mutta emme tiedä miten kuollut sen on kokenut. Mitä tapahtuu tajuttomuudessa, mitä silloin, kun kuoleva selvästi seuraa "toisen ulottuvuuden" tapahtumia ?

      Kuoleman kohtaamiseen on erilaisia tapoja kuten ketjussa on jo mainittu:
      joku pitää elämästä kiinni kynsin hampain, haluaa kuolla itseltäänkin salaa. Toinen valmistautuu kuolemaan liiankin varhain, elää säästöliekillä ja yrittää pelata varman pälle. Pätee usein heihin joilla on hengellinen vakaumus.
      Itse en muista yhtäkään, joka olisi lähtenyt rauhallisesti, elämästä kyllänsä saaneena. Varmasti heitäkin on.
      Eeva Kilpi on todennut, että kuolema on aina väkivaltainen tapahtuma.
      Sellaisena sen olen itsekin sivustakatsojana kokenut, vaikka kuolemisessa olisi ollut nämä "arvokkaat puitteet", jotka eppu2 listasi tuolla ylempänä.

      Uutta kuoleman brändäystä en kannata, hmp.f. Itselleni kokisin täysin luonnottomana todeta, että loppu tuli ja se siitä. Vähän kuin sanoisi;
      paska reissu, mutta tulipa tehtyä..))

      • eppu2

        Monta lähtöä olen nähnyt.
        Niitä, joille se on kauhistus. Niitä, jotka tietävät pian lähtevänsä, yleensä he ovat sinuja elämänkaarensa kanssa.
        Sitten on niitä, jotka ovat niin sairaita, etteivät toivo enää mitään muuta, kuin päästä pois.
        Minusta kuolema on väkivaltainen silloin, jos itse ei ole valmis lähtemään, eikä läheiset päästä irti. ( En siis nyt ajattele mitään tappamisen kautta poistuneita tässä yhteydessä.)
        On joskus niin surullista se, kun kuoleva lohduttaa itkeviä, kauhistelevia omaisiaan.
        Ajattelisin, että, jos ei kunnioita kuolemaa, ei kunnioita elämääkään.


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Monta lähtöä olen nähnyt.
        Niitä, joille se on kauhistus. Niitä, jotka tietävät pian lähtevänsä, yleensä he ovat sinuja elämänkaarensa kanssa.
        Sitten on niitä, jotka ovat niin sairaita, etteivät toivo enää mitään muuta, kuin päästä pois.
        Minusta kuolema on väkivaltainen silloin, jos itse ei ole valmis lähtemään, eikä läheiset päästä irti. ( En siis nyt ajattele mitään tappamisen kautta poistuneita tässä yhteydessä.)
        On joskus niin surullista se, kun kuoleva lohduttaa itkeviä, kauhistelevia omaisiaan.
        Ajattelisin, että, jos ei kunnioita kuolemaa, ei kunnioita elämääkään.

        Hienosti kiteytetty eppu2. Tuo kuoleman väkivaltaisuuskin tuli tarkennettua...
        Moni ikäihminen huokailee, että olisi jo valmis lähtemään täältä, mutta kun se hetki tulee, hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))
        Kuten äitini, jolta jäi lukematta juuri lahjaksi saatu historiateos..

        Aivan, kuolevan ei tulisi joutua lohduttamaan jälkeenjääviä. Ei kai tunteille mitään voi, mutta ehkä siinä auttaisi jonkinlainen etukäteistyö itsensä kanssa, tai ainakin taju siitä, että nyt ei ole kyse minusta, vaan hänestä joka lähtöä tekee.


      • unessa-voi-nähdä
        de-meter kirjoitti:

        Hienosti kiteytetty eppu2. Tuo kuoleman väkivaltaisuuskin tuli tarkennettua...
        Moni ikäihminen huokailee, että olisi jo valmis lähtemään täältä, mutta kun se hetki tulee, hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))
        Kuten äitini, jolta jäi lukematta juuri lahjaksi saatu historiateos..

        Aivan, kuolevan ei tulisi joutua lohduttamaan jälkeenjääviä. Ei kai tunteille mitään voi, mutta ehkä siinä auttaisi jonkinlainen etukäteistyö itsensä kanssa, tai ainakin taju siitä, että nyt ei ole kyse minusta, vaan hänestä joka lähtöä tekee.

        hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))

        Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin hymyilyttää, koska naapurini liki 100-vuotias (eili 104-v) käveli aina plantaaseillaan, siis meidän naapurissa, vahtien puitaan.

        Olipa joku kysynyt siltä, että etkö aio kuolla koskaan, niin hän oli vastannut, että ei hän jouda, koska joku kaatelee aina luvatta hänen puitaan, muka tietä leventääksekseen!

        No, eihän se asia ihan noin mennyt, mutta oli hän kuitenkin sanonut nuo maagiset sanansa, josta oli paljonkin hupia hänen kanssaan. Virkeä vanhus oli.

        eppu2 on nähnyt monta lähtöä ja minä vain yhden ja se oli äitini, jonka lähellä sain olla hänen viimeiset elin hetkensä. Nyt harmittaa, että en kysynyt samaa häneltä, kuin isältäni joskus aikaisemmin, että lupaako hän tulla kuolemansa jälkeen minulle "esiin" ja isäni sanoi heti. En tule.

        Veljeni tuli kuitenkin luokseni unessa. Hän kuoli autokolarissa ja hän näytti, mihin sattui, mutta lohdutti, että nyt on hyvä olla. Lopuksi hän halasi minua ja heräsin siihen istualtani ja tunsin vielä hänen halauksensa voimakkaana.


      • de-meter
        unessa-voi-nähdä kirjoitti:

        hän saattaa keksiäkin jonkin kesken jääneen asian..,))

        Ei pitäisi nauraa, mutta väkisinkin hymyilyttää, koska naapurini liki 100-vuotias (eili 104-v) käveli aina plantaaseillaan, siis meidän naapurissa, vahtien puitaan.

        Olipa joku kysynyt siltä, että etkö aio kuolla koskaan, niin hän oli vastannut, että ei hän jouda, koska joku kaatelee aina luvatta hänen puitaan, muka tietä leventääksekseen!

        No, eihän se asia ihan noin mennyt, mutta oli hän kuitenkin sanonut nuo maagiset sanansa, josta oli paljonkin hupia hänen kanssaan. Virkeä vanhus oli.

        eppu2 on nähnyt monta lähtöä ja minä vain yhden ja se oli äitini, jonka lähellä sain olla hänen viimeiset elin hetkensä. Nyt harmittaa, että en kysynyt samaa häneltä, kuin isältäni joskus aikaisemmin, että lupaako hän tulla kuolemansa jälkeen minulle "esiin" ja isäni sanoi heti. En tule.

        Veljeni tuli kuitenkin luokseni unessa. Hän kuoli autokolarissa ja hän näytti, mihin sattui, mutta lohdutti, että nyt on hyvä olla. Lopuksi hän halasi minua ja heräsin siihen istualtani ja tunsin vielä hänen halauksensa voimakkaana.

        Moni varmasti toivoo tuota: että saisi vaikka unessa kohdata kuolleen läheisensä "unessa-voi-nähdä".
        Kaikille sitä ei vain suoda. Veljeni perhe toivoi sitä kovasti, kun poika kuoli. Joku naapuri sensijaan näki pojasta unen, samantyyppisen kuin kerroit veljestäsi ja kyllä se heitä lohdutti...


      • Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
        Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.


      • de-meter
        hmp.f kirjoitti:

        Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
        Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

        Heh, hauskasti sanottu, hmp.f, "jonkinvarran uskovainen"..))
        Sanottaisiko, etten usko, mutta pidän mahdollisena, olen tietoinen jonkin itseäni isomman voiman läsnä- tai poissaolosta.
        Arvelinkin, ettet tarkoittanut kaupallisia markkinoita tuolla brändäyksellä ja "elämän ylistys, kiitos ja kunnioitus" sopii myös "jonkinverran uskovaisen" pirtaan, eivätkä ne taida täysin uskovillekaan aivan vieraita olla..)) Mutta totta, sitä puolta olisi kyllä varaa painottaa enemmän.


      • hmp.f kirjoitti:

        Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
        Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

        "humps"

        Tästä on jo aikaa, kun kysyin Jesseltä mitä tehdä tuon de-meterin kanssa.
        Anna sen olla, sanoi Jesse.
        Se on ihan liikaa tasa-painossa jo.
        Melkein joutaisi jo meille.
        No, enhän minä malttanut.
        Enkä ole katunutkaan.
        De-Meter on viisautta...pullollaan :)
        Kuinka lie kaunis oli jo nuorena hän.

        H.


      • hmp.f kirjoitti:

        Jos olen oikein ymmärtänyt, sinä, demeter, olet ainakin jonkin verran uskovainen (?) jolloin mitään brändäystä ei tarvitakaan. Se kuoleman ilosanoma on uskoon sisäänleivottu - kärsimysten loppuminen, jälleennäkeminen ym.
        Meillä ateisteilla ei ole sitä. Kun se on ohi, niin se on ohi. Jäljelle jää pelkkä kitkerä maku. Ei sen tarttis olla niin. Se voisi olla myös elämän ylistystä, kiitos siitä mitä oli. Kunnioitusta sitä elämää kohtaan mikä on jäljellä.

        Luin jostain lehdestä jutun antropologista, joka oli neljäkymmenen ikäisenä ymmärtänyt, ettei ole mitään jumalaa eikä jesseä. Hän oli syvästi uskonnollisesta perheestä lähtöisin, kasvatettu uskovaksi. Vasta opiskeltuaan, maailmaa nähtyään, monissa maissa elettyään hän tavallaan "heräsi" ja usko muuttui ateismiin.
        Minäkin olen joskus kuvitellut tai toivonut jonkin isomman voiman olevan läsnä. Ei sitä ole, se on vain ihmisen toiveajatus, jonka avulla elämän koettelemukset saattaa helpommin kestää. Siirtää vastuuta sille näkymättömälle "jumalalle", ellei itse jaksa.


      • de-meter
        hunksz kirjoitti:

        "humps"

        Tästä on jo aikaa, kun kysyin Jesseltä mitä tehdä tuon de-meterin kanssa.
        Anna sen olla, sanoi Jesse.
        Se on ihan liikaa tasa-painossa jo.
        Melkein joutaisi jo meille.
        No, enhän minä malttanut.
        Enkä ole katunutkaan.
        De-Meter on viisautta...pullollaan :)
        Kuinka lie kaunis oli jo nuorena hän.

        H.

        Vai olet sinä oikein jesseltä kysellyt minusta, hunksi ? ..))Etkö luota omaan arvioosi ? Jesse nyt ei anna pahaa todistusta kenestäkään, joka hänet haluaa tuntea ja lasten ja lapsenmielisten on tunnetusti taivasten valtakunta...Mutta kiitos nyt kuitenkin tunnustuksesta.

        Niin Ancelina. Minusta ihminen tarvitsee toivoa, ainakin minä tarvitsen.
        Ja kun en ole olemassaolon mysteeriä pystynyt ratkaisemaan, jätän asiat auki. Uljaampaa olisi tietysti edustaa varmuutta, vakuuttaa, että mitään ihmistä isompaa ei ole, mutta mikä todistaa, ettei ole ?

        Onko jotenkin väärin siirtää vastuuta tai pyytää apua, ellei jaksa ?
        Kovastihan nyt kehotetaan apua hakemaan - ihmisiltä. Sekö on hyväksyttävää, mutta jos pyytää sitä Jumalalta onkin heikko luuseri ?


      • de-meter kirjoitti:

        Vai olet sinä oikein jesseltä kysellyt minusta, hunksi ? ..))Etkö luota omaan arvioosi ? Jesse nyt ei anna pahaa todistusta kenestäkään, joka hänet haluaa tuntea ja lasten ja lapsenmielisten on tunnetusti taivasten valtakunta...Mutta kiitos nyt kuitenkin tunnustuksesta.

        Niin Ancelina. Minusta ihminen tarvitsee toivoa, ainakin minä tarvitsen.
        Ja kun en ole olemassaolon mysteeriä pystynyt ratkaisemaan, jätän asiat auki. Uljaampaa olisi tietysti edustaa varmuutta, vakuuttaa, että mitään ihmistä isompaa ei ole, mutta mikä todistaa, ettei ole ?

        Onko jotenkin väärin siirtää vastuuta tai pyytää apua, ellei jaksa ?
        Kovastihan nyt kehotetaan apua hakemaan - ihmisiltä. Sekö on hyväksyttävää, mutta jos pyytää sitä Jumalalta onkin heikko luuseri ?

        Jokainen voi uskoa ja toivonsa laittaa ihan mihin haluaa, ei siihen todisteita välttämättä tarvitse esittää.
        Sehän on monen uskovan ajatus, uskoa johonkin tai jotain silleen varmuuden vuoksi. Jos kuitenkin onkin jotain suurempaa ja onhan sitä, avaruuskin on valtava, eikä olla siitä kaikkea nähty. Kuvissakin vain pieni osa.
        Ei toki ole luuseri jos joltain jumalista apua pyytää, mutta saako sitä, se on eri juttu. Toki voi kuvitella saavansa ja kun asiat järjestyvät, kuten olisivat järjestyneet muutenkin, on kiitos jumalalle paikallaan.
        Minä luotan enemmän ihmisten apuun, he ovat tässä ja nyt, konkreettisesti sekä henkisesti auttamassa.


      • de-meter kirjoitti:

        Heh, hauskasti sanottu, hmp.f, "jonkinvarran uskovainen"..))
        Sanottaisiko, etten usko, mutta pidän mahdollisena, olen tietoinen jonkin itseäni isomman voiman läsnä- tai poissaolosta.
        Arvelinkin, ettet tarkoittanut kaupallisia markkinoita tuolla brändäyksellä ja "elämän ylistys, kiitos ja kunnioitus" sopii myös "jonkinverran uskovaisen" pirtaan, eivätkä ne taida täysin uskovillekaan aivan vieraita olla..)) Mutta totta, sitä puolta olisi kyllä varaa painottaa enemmän.

        Ei aina tiedä millä tasolla ihmiset uskoo, ei ollut tarkoitus olla loukkaava tai mitään. Toisille uskonto on johtotähti, minkä mukaan elävät, toisille uskonto lähinnä yksi lamppu monien joukossa valaisemaan tietä.


      • Ancelina kirjoitti:

        Luin jostain lehdestä jutun antropologista, joka oli neljäkymmenen ikäisenä ymmärtänyt, ettei ole mitään jumalaa eikä jesseä. Hän oli syvästi uskonnollisesta perheestä lähtöisin, kasvatettu uskovaksi. Vasta opiskeltuaan, maailmaa nähtyään, monissa maissa elettyään hän tavallaan "heräsi" ja usko muuttui ateismiin.
        Minäkin olen joskus kuvitellut tai toivonut jonkin isomman voiman olevan läsnä. Ei sitä ole, se on vain ihmisen toiveajatus, jonka avulla elämän koettelemukset saattaa helpommin kestää. Siirtää vastuuta sille näkymättömälle "jumalalle", ellei itse jaksa.

        Melkein kakskymmentä vuotta uskovaisen kanssa elänneenä, en ole nähnyt että ainakaan hän olisi mitenkään vastuun elämästään kenellekään luovuttanut. Lähinnä se oli omanlaisensa laki- ja moraalikirja. Päätökset hän teki kyllä ilman mitän taivasmerkkien hakemista.
        Jokainen kaipaa varmaan joskus sellaista turvan tunnetta, että menipä miten tahansa, niin joku kantaa. Voin hyvin kuvitella, että ihminen jolla on tuo turva, on tasapainoisempi ja luottavaisempi. Ehjempi? Toisaalta, kaikki me uskomme johonkin, jokainen tarvitsee sen rakkauden ihan missä tahansa muodossa.


      • hmp.f kirjoitti:

        Melkein kakskymmentä vuotta uskovaisen kanssa elänneenä, en ole nähnyt että ainakaan hän olisi mitenkään vastuun elämästään kenellekään luovuttanut. Lähinnä se oli omanlaisensa laki- ja moraalikirja. Päätökset hän teki kyllä ilman mitän taivasmerkkien hakemista.
        Jokainen kaipaa varmaan joskus sellaista turvan tunnetta, että menipä miten tahansa, niin joku kantaa. Voin hyvin kuvitella, että ihminen jolla on tuo turva, on tasapainoisempi ja luottavaisempi. Ehjempi? Toisaalta, kaikki me uskomme johonkin, jokainen tarvitsee sen rakkauden ihan missä tahansa muodossa.

        Ei tietenkään kokonaan voikaan vastuuta elämästään millekään näkymättömälle luovuttaa, mutta eräs tuntemani uskovainen perustelee lähes kaikki päätöksensä ja tekonsa sillä, että "näin jumala tahtoisi", mistä hän sen tietää. Tämä ihmetyttää hänen tuttavapiirissään muitakin kuin minua, tuntuu siltä ettei hänellä ole omaa mielipidettä, vaan hän turvautuu jonkin toisen voimiin ja sanomaan, vaikkei sitä oikeasti tiedäkään. Eikö se ole tavallaan vastuun siirtämistä, etten minä, mutta kun oletan että jumala niin tahtoo.
        Uskovaisia on yhtä montaa sorttia kuin ihmisiä muutenkin, ei heitä voi niputtaa yhteen.
        Varmasti ihmisellä on turvan haun tunne, kuka löytää sen mistäkin. En ollenkaan väheksy uskovaisten korkeimpiin voimiin asettamaa turvan hakemista. Ehkä se sieltä löytyykin, mistä minä sen voisin tietää.


      • de-meter
        Ancelina kirjoitti:

        Jokainen voi uskoa ja toivonsa laittaa ihan mihin haluaa, ei siihen todisteita välttämättä tarvitse esittää.
        Sehän on monen uskovan ajatus, uskoa johonkin tai jotain silleen varmuuden vuoksi. Jos kuitenkin onkin jotain suurempaa ja onhan sitä, avaruuskin on valtava, eikä olla siitä kaikkea nähty. Kuvissakin vain pieni osa.
        Ei toki ole luuseri jos joltain jumalista apua pyytää, mutta saako sitä, se on eri juttu. Toki voi kuvitella saavansa ja kun asiat järjestyvät, kuten olisivat järjestyneet muutenkin, on kiitos jumalalle paikallaan.
        Minä luotan enemmän ihmisten apuun, he ovat tässä ja nyt, konkreettisesti sekä henkisesti auttamassa.

        Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

        Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
        (ja kokemus uskoa)...

        En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.


      • de-meter kirjoitti:

        Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

        Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
        (ja kokemus uskoa)...

        En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

        Tuo on juuri sitä uskoa, että kas kun tuo ihminen sattui tulemaan kinkkisessä tilanteessa avukseni. Entä jos hän olisi tullut muutenkin, ilman että siinä mitään korkeamman voiman johdatusta olikaan.
        Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, sovitaan niin.


      • eppu2
        Ancelina kirjoitti:

        Tuo on juuri sitä uskoa, että kas kun tuo ihminen sattui tulemaan kinkkisessä tilanteessa avukseni. Entä jos hän olisi tullut muutenkin, ilman että siinä mitään korkeamman voiman johdatusta olikaan.
        Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, sovitaan niin.

        Tuotakaan asiaa ei voi tietää, puoleen eikä toiseen.
        Aina voidaan sanoa, todista, että niin on tai todista, ettei niin ole.
        Jos uskoo jonkin korkeimman energian olemassaoloon, siihen ei tarvita uskontoja, eikä kirkkoja.
        Niitähän juuri ihminen on käyttänyt keppihevosenaan tappamiselle.


      • suojelusenkeli-avuksi
        de-meter kirjoitti:

        Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

        Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
        (ja kokemus uskoa)...

        En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

        Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. kirjoitti de-meter

        Minäkin olen usein miettinyt, mistä nämä auttajat ilmestyi vierelleni.

        Olin 13 -v maalaistyttö ja lähdin Pohj.Karjalasta Karhulaan palvelukseen. Kotkaan osasin hyvin, mutta siitä jatko Karhulaan olikin tenkkapoo, vaikka bussinkin tiesin, siis numeron. Pysäkillä kysyin neuvoa eräältä rouvalta ja hän sanoi menevänsä samaan taloon ja opasti minut perille.

        Sitten 19 -v lähdin Englantiin palvelukseen ja matkaa tein laivalla Ruotsiin, siitä junalla, ...niin...mihin, mutta laivalla jatkoin kuitenkin. Määränpää oli kuitenkin jossain Oxfordin lähellä ja juna-asema, josta täytyi lähteä oli Paddington. Kielitaito oli aika kehno, mutta laivalla sattui hytti kaveriksi tyttö, joka oli menossa samaan paikkaan ja opasti minut perille.

        Kyllä sitä nuorena uskalsi, kun nyt en uskalla oikein mennä lähikaupunkiin, ainakaan omalla autolla. Onkohan usko mennyt noihin suojelus enkeleihin "syntieni" vuoksi, mutta tulenlieskoissa tuskin kuoltuani olen. Sellaiseen en usko ollenkaan, tai sitten on Piru matkassa, jos aikoo minut sellaiseen opastaa.


      • eppu2 kirjoitti:

        Tuotakaan asiaa ei voi tietää, puoleen eikä toiseen.
        Aina voidaan sanoa, todista, että niin on tai todista, ettei niin ole.
        Jos uskoo jonkin korkeimman energian olemassaoloon, siihen ei tarvita uskontoja, eikä kirkkoja.
        Niitähän juuri ihminen on käyttänyt keppihevosenaan tappamiselle.

        Eikö se niin ole kaikessa yliluonnollisessa, myös uskossa, mitään ei voida todistaa.
        Sitähän usko on, uskomista ilman näkyviä perusteita. Kirkko ei siihen liity muuten kuin seremoniamestarin roolissa.
        Uskonnon varjolla tehdään niin pahoja tekoja, että se vie pohjaa kaikelta siihen liittyvältä.


      • de-meter
        Ancelina kirjoitti:

        Tuo on juuri sitä uskoa, että kas kun tuo ihminen sattui tulemaan kinkkisessä tilanteessa avukseni. Entä jos hän olisi tullut muutenkin, ilman että siinä mitään korkeamman voiman johdatusta olikaan.
        Jokainen tulee uskossaan autuaaksi, sovitaan niin.

        Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
        Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

        Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
        Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))


      • de-meter
        suojelusenkeli-avuksi kirjoitti:

        Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. kirjoitti de-meter

        Minäkin olen usein miettinyt, mistä nämä auttajat ilmestyi vierelleni.

        Olin 13 -v maalaistyttö ja lähdin Pohj.Karjalasta Karhulaan palvelukseen. Kotkaan osasin hyvin, mutta siitä jatko Karhulaan olikin tenkkapoo, vaikka bussinkin tiesin, siis numeron. Pysäkillä kysyin neuvoa eräältä rouvalta ja hän sanoi menevänsä samaan taloon ja opasti minut perille.

        Sitten 19 -v lähdin Englantiin palvelukseen ja matkaa tein laivalla Ruotsiin, siitä junalla, ...niin...mihin, mutta laivalla jatkoin kuitenkin. Määränpää oli kuitenkin jossain Oxfordin lähellä ja juna-asema, josta täytyi lähteä oli Paddington. Kielitaito oli aika kehno, mutta laivalla sattui hytti kaveriksi tyttö, joka oli menossa samaan paikkaan ja opasti minut perille.

        Kyllä sitä nuorena uskalsi, kun nyt en uskalla oikein mennä lähikaupunkiin, ainakaan omalla autolla. Onkohan usko mennyt noihin suojelus enkeleihin "syntieni" vuoksi, mutta tulenlieskoissa tuskin kuoltuani olen. Sellaiseen en usko ollenkaan, tai sitten on Piru matkassa, jos aikoo minut sellaiseen opastaa.

        Vähän samalla tavalla on käynyt minulle, "suojelusenkeli-avuksi". Samaa johdatusta ja varjelusta ei tuntuisi enää olevan. Ehkä ne enkelit ovat muissa tehtävissä ja tulevat apuun kutsuttaessa..)) Tai sitten ei ole ollut oikein kuulolla...


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Tuotakaan asiaa ei voi tietää, puoleen eikä toiseen.
        Aina voidaan sanoa, todista, että niin on tai todista, ettei niin ole.
        Jos uskoo jonkin korkeimman energian olemassaoloon, siihen ei tarvita uskontoja, eikä kirkkoja.
        Niitähän juuri ihminen on käyttänyt keppihevosenaan tappamiselle.

        Tommy Hellsten sanoi jossakin haastettelussa, ettei hän ole uskova, (vaikka onkin teologian maisteri) koska se mielletään jonkinlaiseksi pakkopaidaksi, hän käytti ilmaisua tietoisena oleminen ja sopii minullekin... Että ovi on auki.


      • de-meter kirjoitti:

        Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
        Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

        Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
        Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

        Eikö näitä uskoon perustuvia terrori-iskuja tehdä juuri siksi, että uskonto niin määrää, Allahin luo on kiirus.
        Tekisivätkö nämä ihmiset samoja hirmutekoja, kävisivätkö uskonsotia ilman uskontoa.
        Suo anteeksi, mutta en viitsi enää tästä jatkaa.


      • eppu2
        de-meter kirjoitti:

        Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
        Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

        Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
        Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

        On tosiaan lukematon määrä mitä emme näe, tai näemme vain laitteiden avulla ja silti uskomme.
        Jos joku sanoo, että on nähnyt enkelin, kuka kukaan on väittämään vastaan. Millä perusteella.
        Maailma on täynnä asioita ja on aina ollut, joita avarakatseiset ihmiset ovat visioineet ja jotka ovat arkea tänä päivänä.
        Kuitenkin aikalaisiltaan ovat saaneet hölmön leiman otsaansa.
        Esim. sähkö on aina ollut olemassa, näkyväksi se tuli, kun ihminen oppi sen valjastamaan.
        Kuka tietää mitä vielä löytyy ´näkymättömästä´ maailmasta.
        Onneksi löytyy niitä tiedemiehiä/naisia, jotka ennakkoluulottomasti tutkivat maailmaa.


      • hyvä.tavaton.sua
        de-meter kirjoitti:

        Aivan. Sitähän sanoin, Ancelina. Kokemus vahvistaa uskoa ja usko kokemusta. So what ?
        Uskomista ilman näkyviä perusteita ? On monia asioita, joita emme näe, mutta silti ne toimivat ja palvelevat meitä. Radioaallot, ydinvoima...

        Uskonnon varjolla tehdään pahoja tekoja ja se vie pohjan kaikelta siihen liittyvältä ? Ei kai sentään. Pahat teot tekee ihminen, ei uskonto.
        Eikö sekin ole uskoa, että jos joku tekee pahaa uskonnon varjolla, kaikki muutkin tekevät ? Uskomusten voima on uskomaton..))

        Et kai sä demetter vertaa ydinvoimaa ja vastaavia uskoon ?? Ei kait ne mitään uskonasioita ole vaan ihmisten suunnittelemii ja hoitamiu jutskii. ;))


      • kehua.pitää
        hyvä.tavaton.sua kirjoitti:

        Et kai sä demetter vertaa ydinvoimaa ja vastaavia uskoon ?? Ei kait ne mitään uskonasioita ole vaan ihmisten suunnittelemii ja hoitamiu jutskii. ;))

        Ei oo sopivaa arvostella Hunksukan lemmikkii.


      • näin.näkisin
        kehua.pitää kirjoitti:

        Ei oo sopivaa arvostella Hunksukan lemmikkii.

        Eiköhän täällä jokaisella ole oikeus mielipiteensä ilmaista, oli se jonkun lässyn mieleen tai ei.


      • de-meter kirjoitti:

        Aivan, Ancelina. Valtaoja on vakuuttavasti todistellut tähtitaivaan puolesta..)) Niin että pieniä ihmisiä ollaan pienellä tähdellä...

        Kirjoitit Ancelina, että luotat ihmisiin ja heidän apuunsa. Minusta se ei sulje pois sitä, että joskus toinen ihminen voi olla taivaallisen avun välikappale. Vaikeissa vaiheissa olen itse saanut apua yllättäviltäkin tahoilta, ikäänkuin tietty ihminen ohjattaisiin elämääni tiettyä tarkoitusta varten. Mutta kuten sanot, usko voi vahvistaa kokemusta
        (ja kokemus uskoa)...

        En mitenkään kokenut sinua loukkaavana, hmp.f. Sen verran tekisi vielä mieli julistaa, että jos uskot rakkauteen, uskot Jumalaan. Ja rakkaus on kuitenkin kaikkien uskontojen ydin.

        Jos uskon rakkauteen, voin myös kohdistaa sen ihmisiin, ja nähdä se heissä. En minä siihen jumalia tarvitse. Tuossa asiassa siis komppaan Ancelia.
        Mutta olet oikeassa siinä, että ihminen tarvitsee myös uskoa ja toivoa. Nekin voi löytää toisissa ihmisissä, vaikka vähän piilossa välillä onkin :))
        Tuohon johdatukseen ja korkeamman voiman ohjailuun.... Uskon että meidän aivot tekevät enemmän työtä meidän puolesta kuin tiedostammekaan. Se alitajunta. On mullekin käynyt niin, että vastauksia on eteeni tullut kun olen niitä kaivannut. Ettei vaan ollut kuitenkin niin, että olisin päässyt eteenpäin myös muilla vastauksilla...


      • de-meter
        hmp.f kirjoitti:

        Jos uskon rakkauteen, voin myös kohdistaa sen ihmisiin, ja nähdä se heissä. En minä siihen jumalia tarvitse. Tuossa asiassa siis komppaan Ancelia.
        Mutta olet oikeassa siinä, että ihminen tarvitsee myös uskoa ja toivoa. Nekin voi löytää toisissa ihmisissä, vaikka vähän piilossa välillä onkin :))
        Tuohon johdatukseen ja korkeamman voiman ohjailuun.... Uskon että meidän aivot tekevät enemmän työtä meidän puolesta kuin tiedostammekaan. Se alitajunta. On mullekin käynyt niin, että vastauksia on eteeni tullut kun olen niitä kaivannut. Ettei vaan ollut kuitenkin niin, että olisin päässyt eteenpäin myös muilla vastauksilla...

        En ole nyt kauppaamassa uskoa kenellekään, hmp.fi, etenkään ihmisille, jotka näyttävät pärjäävän hyvin ilman sitä. Monille syrjäytyneille tai ahdingossa eläville se näyttäisi kuitenkin olevan viimeinen mahdollisuus saada elämästä ote.
        Kriminaalityöntekijöillä oli kokemus, että taparikollisen voi parantaa vain nainen tai Jeesus..)) Että fifty-fifty olivat puntit sielläkin. Helluntaiseurakuntaan ja vapaaseurakuntaan näyttäisi myös päätyvän näitä, jotka hakevat "parannusta", isoa muutosta elämäänsä. Heistä voisi kertoa monta tarinaa, joista osa ei ole edes vaitiolovelvollisuuden takana, mutta kun tuolla alempana jo toinen kirjoittaja sai hyi-hyin ja nuhteet kertoessan omista kokemuksistaan, niin annetaan olla.

        Juuri mahdollisuutena, elämän syventäjänä, uskon ulottuvuuden näen, en minään pakkopaitana tai varman päälle pelaamisena. Joku evankelista, taisi olla Anne Pohtamo, sanoi, että hänestä ei tullut uskovaa siksi, että hänen asiansa olisivat olleet huonosti, vaan siksi, että ne olivat niin hyvin.


      • liiankin.hyvin
        de-meter kirjoitti:

        En ole nyt kauppaamassa uskoa kenellekään, hmp.fi, etenkään ihmisille, jotka näyttävät pärjäävän hyvin ilman sitä. Monille syrjäytyneille tai ahdingossa eläville se näyttäisi kuitenkin olevan viimeinen mahdollisuus saada elämästä ote.
        Kriminaalityöntekijöillä oli kokemus, että taparikollisen voi parantaa vain nainen tai Jeesus..)) Että fifty-fifty olivat puntit sielläkin. Helluntaiseurakuntaan ja vapaaseurakuntaan näyttäisi myös päätyvän näitä, jotka hakevat "parannusta", isoa muutosta elämäänsä. Heistä voisi kertoa monta tarinaa, joista osa ei ole edes vaitiolovelvollisuuden takana, mutta kun tuolla alempana jo toinen kirjoittaja sai hyi-hyin ja nuhteet kertoessan omista kokemuksistaan, niin annetaan olla.

        Juuri mahdollisuutena, elämän syventäjänä, uskon ulottuvuuden näen, en minään pakkopaitana tai varman päälle pelaamisena. Joku evankelista, taisi olla Anne Pohtamo, sanoi, että hänestä ei tullut uskovaa siksi, että hänen asiansa olisivat olleet huonosti, vaan siksi, että ne olivat niin hyvin.

        Mitä jos Pohtamolle tulisikin huonoja tilanteita eteen ettei kaikki enää olisi niin hyvin. Jaksaisiko uskoa.


      • de-meter kirjoitti:

        En ole nyt kauppaamassa uskoa kenellekään, hmp.fi, etenkään ihmisille, jotka näyttävät pärjäävän hyvin ilman sitä. Monille syrjäytyneille tai ahdingossa eläville se näyttäisi kuitenkin olevan viimeinen mahdollisuus saada elämästä ote.
        Kriminaalityöntekijöillä oli kokemus, että taparikollisen voi parantaa vain nainen tai Jeesus..)) Että fifty-fifty olivat puntit sielläkin. Helluntaiseurakuntaan ja vapaaseurakuntaan näyttäisi myös päätyvän näitä, jotka hakevat "parannusta", isoa muutosta elämäänsä. Heistä voisi kertoa monta tarinaa, joista osa ei ole edes vaitiolovelvollisuuden takana, mutta kun tuolla alempana jo toinen kirjoittaja sai hyi-hyin ja nuhteet kertoessan omista kokemuksistaan, niin annetaan olla.

        Juuri mahdollisuutena, elämän syventäjänä, uskon ulottuvuuden näen, en minään pakkopaitana tai varman päälle pelaamisena. Joku evankelista, taisi olla Anne Pohtamo, sanoi, että hänestä ei tullut uskovaa siksi, että hänen asiansa olisivat olleet huonosti, vaan siksi, että ne olivat niin hyvin.

        En mä sitä ajatellutkaan, että olet mitenkään mitään kauppaamassa, kunhan nyt mielipiteitä vaihdetaan eri uskonnoista :) sellainenhan se minunkin on, uskonto, kun uskon ihmisten hyvyyteen.
        Vai nainen tai Jeesus pelastaa :)) Tulee mieleen että ihminen on aina jotenkin vaillinainen, jokaisella on aukkoja johon etsii täytettä. Harvoin ihminen on niin sanoisiko ehjä, ettei kaipaa mitään. Kai se on se joka pitää meidän kehityksen syrjässä kiinni? Ettei koskaan ole täydellinen tai täysin tyytyväinen.


      • eppu2
        hmp.f kirjoitti:

        En mä sitä ajatellutkaan, että olet mitenkään mitään kauppaamassa, kunhan nyt mielipiteitä vaihdetaan eri uskonnoista :) sellainenhan se minunkin on, uskonto, kun uskon ihmisten hyvyyteen.
        Vai nainen tai Jeesus pelastaa :)) Tulee mieleen että ihminen on aina jotenkin vaillinainen, jokaisella on aukkoja johon etsii täytettä. Harvoin ihminen on niin sanoisiko ehjä, ettei kaipaa mitään. Kai se on se joka pitää meidän kehityksen syrjässä kiinni? Ettei koskaan ole täydellinen tai täysin tyytyväinen.

        Eilen katselin ohjelmaa, jossa nuori mies onnettomuuden seurauksena päätyi aivokuolleeksi.
        Oli jo suunnitelmat irroittaa hengityskone. Lääkärit jo kysyivät omaisilta elinluovutuksesta.
        Omaiset eivät halunneet vielä luopua toivosta. 22päivän kuluttua hän heräsi. Palautui ihan normaaliksi ja kertoi kuulemansa puheet ja. että olisi halunnut huutaa, ettei ole vielä kuollut.
        Lääkärit sanoivat, että on vahvoja viitteitä siitä, että tietoisuus voi toimia aivojen ulkopuolella. (Olen törmännyt tähän asiaan ennenkin)
        Mahdollisesti tutkimukset ovat pääsemässä jonkun ennen tuntemattoman asian jäljille.


      • de-meter
        liiankin.hyvin kirjoitti:

        Mitä jos Pohtamolle tulisikin huonoja tilanteita eteen ettei kaikki enää olisi niin hyvin. Jaksaisiko uskoa.

        Jaa, "liiankin.hyvin". Pohtamon puolesta en voi tietenkään puhua, mutta uskoisin, että uskovia kantaa seurakuntayhteys aika huvin - siis toiset ihmiset - ihan niinkuin meitä muitakin jos olemme onnekkaita...


      • eppu2 kirjoitti:

        Eilen katselin ohjelmaa, jossa nuori mies onnettomuuden seurauksena päätyi aivokuolleeksi.
        Oli jo suunnitelmat irroittaa hengityskone. Lääkärit jo kysyivät omaisilta elinluovutuksesta.
        Omaiset eivät halunneet vielä luopua toivosta. 22päivän kuluttua hän heräsi. Palautui ihan normaaliksi ja kertoi kuulemansa puheet ja. että olisi halunnut huutaa, ettei ole vielä kuollut.
        Lääkärit sanoivat, että on vahvoja viitteitä siitä, että tietoisuus voi toimia aivojen ulkopuolella. (Olen törmännyt tähän asiaan ennenkin)
        Mahdollisesti tutkimukset ovat pääsemässä jonkun ennen tuntemattoman asian jäljille.

        Aika huikea tarina... Sinänsä minusta hyvä että on eri uskomuksia ja suuntauksia, että jos vaan todetaan jonkun kohdalla että "tämä on ainoa oikea", niin kaikki muu jää tutkimatta.
        Vaatiihan fysiikassa voima aina jonkun vastavoiman.
        Ite suhtaudun aika skeptisesti kaikkeen mihin en ole tottunut, se on varmaan osittain tullut äidinmaidon mukana, että sellaisia maailmoja ei ole joita en näe :) Ei mun ehkä kantsis IHAN niin laakisti kaikki torjua.


      • eppu2
        hmp.f kirjoitti:

        Aika huikea tarina... Sinänsä minusta hyvä että on eri uskomuksia ja suuntauksia, että jos vaan todetaan jonkun kohdalla että "tämä on ainoa oikea", niin kaikki muu jää tutkimatta.
        Vaatiihan fysiikassa voima aina jonkun vastavoiman.
        Ite suhtaudun aika skeptisesti kaikkeen mihin en ole tottunut, se on varmaan osittain tullut äidinmaidon mukana, että sellaisia maailmoja ei ole joita en näe :) Ei mun ehkä kantsis IHAN niin laakisti kaikki torjua.

        Ethän Sinä näe bakteereja ja viruksiakaan. Oli aika jolloin niistä ei tiedetty mitään.
        Emme me näe ultraviolettiakaan, joka on arkipäivää monille eläimille. Käärmeet käyttävät saalistuksessaan infrapunaa, sitäkään me emme näe.
        Sokeatkaan eivät näe, silti maailma on todellinen paikka heillekin.
        On lukemattomia asioita arjessamme nytkin joita emme näe, ne vain ovat todennettu toisella tapaa.
        Emmehän me kuulekaan kaikkia ääniä. Ihmisen kuuloalue on pieni moniin eläimiin verrattuna.
        Syntymäkuurotkaan eivät tiedä kuulemisen kokemuksesta mitään.
        Minusta on antoisaa ja mielenkiintoista olla avoin maailman ilmiöille.
        Ei se tarkoita sitä, että kaikki pitäisi purematta niellä. Päinvastoin, mitä enemmän seuraa erilaisia ilmiöitä, myös erottelukyky kasvaa.


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Eilen katselin ohjelmaa, jossa nuori mies onnettomuuden seurauksena päätyi aivokuolleeksi.
        Oli jo suunnitelmat irroittaa hengityskone. Lääkärit jo kysyivät omaisilta elinluovutuksesta.
        Omaiset eivät halunneet vielä luopua toivosta. 22päivän kuluttua hän heräsi. Palautui ihan normaaliksi ja kertoi kuulemansa puheet ja. että olisi halunnut huutaa, ettei ole vielä kuollut.
        Lääkärit sanoivat, että on vahvoja viitteitä siitä, että tietoisuus voi toimia aivojen ulkopuolella. (Olen törmännyt tähän asiaan ennenkin)
        Mahdollisesti tutkimukset ovat pääsemässä jonkun ennen tuntemattoman asian jäljille.

        Hieno tarina, eppu2. Elämä on täynnä ihmeitä, eivätkä ne kaikki taida olla ihmisen aikaansaamia..))
        Ja että vanhemmat toivoivat. Elleivät olisi toivoneet, poika olisi mennyttä. Mikä voima siinäkin oli ja mistä se tuli..))
        Tuli ohjelma telkkarista ?


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Ethän Sinä näe bakteereja ja viruksiakaan. Oli aika jolloin niistä ei tiedetty mitään.
        Emme me näe ultraviolettiakaan, joka on arkipäivää monille eläimille. Käärmeet käyttävät saalistuksessaan infrapunaa, sitäkään me emme näe.
        Sokeatkaan eivät näe, silti maailma on todellinen paikka heillekin.
        On lukemattomia asioita arjessamme nytkin joita emme näe, ne vain ovat todennettu toisella tapaa.
        Emmehän me kuulekaan kaikkia ääniä. Ihmisen kuuloalue on pieni moniin eläimiin verrattuna.
        Syntymäkuurotkaan eivät tiedä kuulemisen kokemuksesta mitään.
        Minusta on antoisaa ja mielenkiintoista olla avoin maailman ilmiöille.
        Ei se tarkoita sitä, että kaikki pitäisi purematta niellä. Päinvastoin, mitä enemmän seuraa erilaisia ilmiöitä, myös erottelukyky kasvaa.

        Aivan eppu2. Pakko siteerata taas, vaikka siitä juuri pilkattiin..))
        Yrjö Kallista tällä kertaa: "tutustuesaan uusiin asioihin ihminen ei voi menettää muuta kuin ennakkoluulojaan".
        Mutta kai siinä on turvallisuudestakin kyse. Lukkoon lyöty maailmankuva tuntuu turvalliselta. Minusta se vain on yksiuloitteinen ja tylsä..))


      • de-meter kirjoitti:

        Aivan eppu2. Pakko siteerata taas, vaikka siitä juuri pilkattiin..))
        Yrjö Kallista tällä kertaa: "tutustuesaan uusiin asioihin ihminen ei voi menettää muuta kuin ennakkoluulojaan".
        Mutta kai siinä on turvallisuudestakin kyse. Lukkoon lyöty maailmankuva tuntuu turvalliselta. Minusta se vain on yksiuloitteinen ja tylsä..))

        Aika paljon kaikkea pystyy näkemään ja mittaamaan muullakin kuin silmillä ja korvalla, jotka ovat aika karkeita instrumentteja :) viruksia, atomeja, aaltoja...
        Mulla on ainakin taustalla selkeä epäluulo ja tottumus pysyä epäluuloisena, koska pitkään sain kuulla tarinoita joissa ei ollut kuin vesiperää (äitini). Jonkun piti olla järjen ääni, ja siinä tulin hiontuneeksi :)
        Tasapainoa pitää olla. Jos tuuli on liian myötäinen, se karkaa käsistä :))
        En mä silti väitä että olisitte väärässä. En voi sitäkään todistaa.


      • eppu2
        de-meter kirjoitti:

        Hieno tarina, eppu2. Elämä on täynnä ihmeitä, eivätkä ne kaikki taida olla ihmisen aikaansaamia..))
        Ja että vanhemmat toivoivat. Elleivät olisi toivoneet, poika olisi mennyttä. Mikä voima siinäkin oli ja mistä se tuli..))
        Tuli ohjelma telkkarista ?

        Tuli kanava 6, kanavapaikka 11. Oli muistaakseni nimi: Elossa sittenkin.


      • de-meter
        hmp.f kirjoitti:

        Aika paljon kaikkea pystyy näkemään ja mittaamaan muullakin kuin silmillä ja korvalla, jotka ovat aika karkeita instrumentteja :) viruksia, atomeja, aaltoja...
        Mulla on ainakin taustalla selkeä epäluulo ja tottumus pysyä epäluuloisena, koska pitkään sain kuulla tarinoita joissa ei ollut kuin vesiperää (äitini). Jonkun piti olla järjen ääni, ja siinä tulin hiontuneeksi :)
        Tasapainoa pitää olla. Jos tuuli on liian myötäinen, se karkaa käsistä :))
        En mä silti väitä että olisitte väärässä. En voi sitäkään todistaa.

        Kaikella on aikansa, hmp.f ja vaikka tuntisi kiinnostusta arkitodellisuuden ulkopuolella olevaan, arki on sittenkin se ankkuri , jonka me kaikki tarvitsemme pysyäksemme koossa, pystyäksemme hoitamaan niitä asioita mitkä hoitaa pitää - ja yleensähän ne liittyvät tähän näkyvään maailmaan..))


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Tuli kanava 6, kanavapaikka 11. Oli muistaakseni nimi: Elossa sittenkin.

        Kiitos eppu2. Yritän löytää ohjelman, vaikka sen sisällön jo pääpiirteissään kerroitkin.


      • eppu2
        de-meter kirjoitti:

        Kiitos eppu2. Yritän löytää ohjelman, vaikka sen sisällön jo pääpiirteissään kerroitkin.

        Siinä oli 2 muutakin mielenkiintoista tapausta.


    • Aloitukseen ........
      Olin 8v, kun 1v pikkuvaljeni kuoli - muistan vuosikymmenten jälkeenkin hautajaispäivän ja sen kun pikkuinen arkku suljettiin kolahtaen. Hautaan heitin kokkareen jäistä multaa, pakkasta oli yli 30 astetta.
      Veljeni kuoli 3 vuotta sitten pääsiäis lauantaina 7.4-13, olimme sairaalassa hänen luonaan -
      Kuolema varmasti pelottaa, siis miten se tapahtuu, onko se tuskallista ja miten sen tiedon että kuolee henkisesti kestää.
      Pohdin sitä itsekin, yritän myös muodostaa jotain teoriaa mitä ja missä muodossa fyysisen olomuodon jälkeen. Kaiketi ihmismieli haluaa pitää yllä toivon tms.eikö

      • vaiko.toinen.veli

        Oliko tämä sama veli kun 1-vuotiaana kuoli, eli sinä olet nyt 11-vuotias?


      • ei.pidä.paikkaansa

        7.4.2013 oli sunnuntai eikä edes pääsiäinen.


      • pääsiäinenkin

      • pääsiäinenkin kirjoitti:

        Vuoden 2013 juhlapyhät:

        http://www.webcal.fi/fi-FI/pyhat.php?y=2013

        Muistelinkin että oli sekä toinen pääsiäispäivä että aprillipäivä, kun liukastuin ja käteni murtui. Kahdeksan tuntia istuin ensiavussa, ennen kuin ehtivät kipsaamaan.
        Ei ihme, että persiilleen meni sekin homma.
        Kaikenlaista kuolemankielissä olevaa vaivaista tupa täynnä, taisin olla siinä sakissa pirteämmästä päästä.


      • Onneksi osasivat ja viitsivät kipsata kätesi kunnolla, vaikka olikin aprillipäivä.

        Minulta kului vielä paljon enemmän odottelu- ja hoitoaikaakin, kun peijakkaan työntekijä kipsasi käteni väärään asentoon Peijaksen sairaalassa. Rannetta tutkittiin, se leikattiin, varustettiin titanium-teräksisellä tukilastalla ja monilla ruuveilla useiden viikkojen jälkeen Töölön sairaalassa. - Yksi ruuveista olisi kyllä voitu asettaa parempaan paikkaan, jotta jokin jänne ei liikkuisi sen kohdalla aina rannetta kääntäessä.

        Hoitokuvioon liittyi monenlaisia mutkia ja kohtaamisia kaikenlaisten ihmisten kanssa, mm. tosi äkäisen iäkkään mieslääkärin kanssa, joka paiskasi kiukkuisena tukilastani työhuoneensa ylimmälle hyllylle. - Voisin kirjoittaa pitkän esseen aiheesta, mutta jätän sen toiseen kertaan.


      • optimisti-orvokki kirjoitti:

        Onneksi osasivat ja viitsivät kipsata kätesi kunnolla, vaikka olikin aprillipäivä.

        Minulta kului vielä paljon enemmän odottelu- ja hoitoaikaakin, kun peijakkaan työntekijä kipsasi käteni väärään asentoon Peijaksen sairaalassa. Rannetta tutkittiin, se leikattiin, varustettiin titanium-teräksisellä tukilastalla ja monilla ruuveilla useiden viikkojen jälkeen Töölön sairaalassa. - Yksi ruuveista olisi kyllä voitu asettaa parempaan paikkaan, jotta jokin jänne ei liikkuisi sen kohdalla aina rannetta kääntäessä.

        Hoitokuvioon liittyi monenlaisia mutkia ja kohtaamisia kaikenlaisten ihmisten kanssa, mm. tosi äkäisen iäkkään mieslääkärin kanssa, joka paiskasi kiukkuisena tukilastani työhuoneensa ylimmälle hyllylle. - Voisin kirjoittaa pitkän esseen aiheesta, mutta jätän sen toiseen kertaan.

        No ei ole meillä kummallakaan ihan hyvin mennyt.
        Käteni kipsaus kyllä onnistui, mutta luunpäät kippasivat pois paikoiltaan. Kaksi ja puoli viikkoa kipsissä, sitten leikattiin ja titaanilevy laitettiin. Kaikkiaan yhdeksän viikkoa käsi oli kipsissä.
        Outo kynnys kädessä, mikä lie, lääkäri arveli että joku ruuveista on lian pitkä. Kunhan ei tule nahasta läpi, niin olkoon.
        Eihän käsi taivu normaalisti ja kipujakin on, mutta tuossahan tuo mukana kulkee.


      • vaiko.toinen.veli kirjoitti:

        Oliko tämä sama veli kun 1-vuotiaana kuoli, eli sinä olet nyt 11-vuotias?

        Pikkuveli kuoli -59 ja isoveli 3v sitten


      • vaiko.toinen.veli
        kawe kirjoitti:

        Pikkuveli kuoli -59 ja isoveli 3v sitten

        Oliko pääsiäislauantai, kun ei kuulema pidä paikkaasa?


      • vaiko.toinen.veli kirjoitti:

        Oliko pääsiäislauantai, kun ei kuulema pidä paikkaasa?

        Oikeassa olet siitä on jo 4-vuotta, silloin se pv oli 7.4-12
        Vuodet kiitää, eikö


    • tööttt

      No ainakin vanhempana ihmisenä ihmisten tuhansia tunteita ja niiden vastakkaistunteita -elämästä luopumisen ja luovuttamisen aih kipu kaikkine vaiheineen - viime yönä heräsin outoon ryminään ja ryskeeseen, joka kuului ulkoa
      - ajattelin, että voi ei, taas joku aineisessa rahapulassa ryskivä juopponarkki- peluri
      tai kiimaansa vonkuva kolli etsii kohdetta ku tietää että mökissa asuu yksnäinen avuton eukko - tapahtunu tommosta niin monta kertaa ennenkin
      - sitten torkahdin takaisin uneen - uneeni ilmestyi yht äkkiä yksi veljeni, joka pienen lapsen äänellä kysyi - tiesitkö sinä koskaan , kuka senkin naisen tappoi,
      ja sitten katosi.
      Aamulla herätessä ajattelin että mitään teknomusaa ei ehken kantsis illalla kuunnella kun niin houreilt yöt tuntuu - jos enempikin jotain draaman ja väkivallan aineksia enempikin kokenut elon aikana.
      Kolme itseäni nuorempaa veljeäni aiempina vuosinä yllättäen kuollut melko oudoissa vv-tilanteissa kuin myös isä ja äitikin. Ja monta muuta suunnilleen samanikäistä.

    • Kuolema on tuttu juttu. Ensimmäisen kohdalla pelkäsin, sitten vapisin, kolmannen kohdalla kuolema oli jo armahdus. Ehkä seuraavaa jo odotan, etukäteen en saa surra.

      Nyt teidän, että se on vain enkelin siiven hento heilahdus,
      melkein olematon räpsähdys.
      Tulkoon kun aika on.

      • Kevennösvapauttaa

        Tämä oli hyvä kommentti ja juuri näin ihmiselle pitäisi elämän, kasvamisen ja kokemisen tuloksena käydä. Lapsena ja nuorena ei vielä ymmärrä asiaa ja kuolema tuntuu raskaalta ja ahdistavalta. Mitä enemmän ikää siunaantuu, sitä kevyemmältä aiheen pitäisi alkaa tuntumaan. Vaan miksi ei ...

        Ehkä juuri aiheen keventämisen tarpeesta tykkäsin Mullan alla -sarjasta joka joskus vuosia sitten tuli töllöstä. Se oli hyvä siksi, että juttuun suhtauduttiin ja sitä käsiteltiin toisella tavalla kuin yleensä, ei uskonnoista eikä kasvatuksen ja kulttuurin antamista ahtaista rajoista lähtöisin vaan vapauttavammin.


      • eppu2
        Kevennösvapauttaa kirjoitti:

        Tämä oli hyvä kommentti ja juuri näin ihmiselle pitäisi elämän, kasvamisen ja kokemisen tuloksena käydä. Lapsena ja nuorena ei vielä ymmärrä asiaa ja kuolema tuntuu raskaalta ja ahdistavalta. Mitä enemmän ikää siunaantuu, sitä kevyemmältä aiheen pitäisi alkaa tuntumaan. Vaan miksi ei ...

        Ehkä juuri aiheen keventämisen tarpeesta tykkäsin Mullan alla -sarjasta joka joskus vuosia sitten tuli töllöstä. Se oli hyvä siksi, että juttuun suhtauduttiin ja sitä käsiteltiin toisella tavalla kuin yleensä, ei uskonnoista eikä kasvatuksen ja kulttuurin antamista ahtaista rajoista lähtöisin vaan vapauttavammin.

        Joskus luin jostain lehdestä, siinä oli kuviakin. Vanhempia ihmisiä, valmistivat itselleen arkun, se lienee ollut joku puutyökerho.
        Ajattelin, että mikäpä siinä, samalla voi ajatuksia vaihtaa aiheesta.


      • eppu2 kirjoitti:

        Joskus luin jostain lehdestä, siinä oli kuviakin. Vanhempia ihmisiä, valmistivat itselleen arkun, se lienee ollut joku puutyökerho.
        Ajattelin, että mikäpä siinä, samalla voi ajatuksia vaihtaa aiheesta.

        Naapuripitäjässäni oli myös sellainen puutyöpiiri.
        Mies teki omaa kuolemaansa ajatellen taiten arkkua oman metsän honkapuusta. Puutyöpiirissä oli mukava tunnelma, se oli vapauttavaa tekemistä, niin he kertoivat.
        Vaimo kutoi pellavasta ja ompeli kuolinvaatteetkin valmiiksi, sekin oli lohduttavaa tekemistä.
        Elämän raadollisuus ja käsikirjoituksen arvaamattomuus paljastui, kun he saivat kaiken valmiiksi.
        Heidän nuori tyttärensä kuoli yllättäen ja ikään kuin kaikki olikin valmistettu juuri tätä heidän ainokaistaan varten. Surutyötä olikin tehty jo etukäteen, tavallaan.


      • eppu2
        rosaliiin kirjoitti:

        Naapuripitäjässäni oli myös sellainen puutyöpiiri.
        Mies teki omaa kuolemaansa ajatellen taiten arkkua oman metsän honkapuusta. Puutyöpiirissä oli mukava tunnelma, se oli vapauttavaa tekemistä, niin he kertoivat.
        Vaimo kutoi pellavasta ja ompeli kuolinvaatteetkin valmiiksi, sekin oli lohduttavaa tekemistä.
        Elämän raadollisuus ja käsikirjoituksen arvaamattomuus paljastui, kun he saivat kaiken valmiiksi.
        Heidän nuori tyttärensä kuoli yllättäen ja ikään kuin kaikki olikin valmistettu juuri tätä heidän ainokaistaan varten. Surutyötä olikin tehty jo etukäteen, tavallaan.

        Koskettava kertomus.
        Ikäänkuin heitä olisi jo etukäteen valmistettu tulevaan.


      • de-meter
        rosaliiin kirjoitti:

        Naapuripitäjässäni oli myös sellainen puutyöpiiri.
        Mies teki omaa kuolemaansa ajatellen taiten arkkua oman metsän honkapuusta. Puutyöpiirissä oli mukava tunnelma, se oli vapauttavaa tekemistä, niin he kertoivat.
        Vaimo kutoi pellavasta ja ompeli kuolinvaatteetkin valmiiksi, sekin oli lohduttavaa tekemistä.
        Elämän raadollisuus ja käsikirjoituksen arvaamattomuus paljastui, kun he saivat kaiken valmiiksi.
        Heidän nuori tyttärensä kuoli yllättäen ja ikään kuin kaikki olikin valmistettu juuri tätä heidän ainokaistaan varten. Surutyötä olikin tehty jo etukäteen, tavallaan.

        Hieno tarina tosiaan. Ikäänkuin jokin isompi käsi ohjaisi kulkuamme.
        Vai haluaako joku todistaa toisin ?..))

        Kuolemisen hetki on varmasti se "enkelin siiven hento heilahdus", sitä tuskin kukaan pelkää. Aika ennen sitä on se, mitä pelätään, ymmärtäisin.


    • Olen miettinyt, että arkkujen sijaan ihmiset, tai oikeastaan tuhkattavat ruumiit, voitaisiin polttaa vahvoissa kartonki- tai pahvilaatikoissa, jonka pohjalla pitäisi ehkä olla jonkinlainen vahvistus, laudat, vaneri tms.

      Kirkoissa ja siunaus- tai muistokappeleissa voisi olla erilaisia pohjattomia arkkukuoria, komeita ja kultatuin yksityiskohdin koristeltuja tammiarkkuja, vaatimattomia paneliarkkuja ja erilaisia vaihtoehtoja niiden väliltä. Nämä kuoret asetettaisiin siunattavan ruumiin pahviarkun päälle kappelissa siunauksen tai muun matkaanlähetysseremonian ajaksi. Komea kuori poistettaisiin pahviarkun päältä, kun ruumis siirrettäisiin krematorion polttolinjalle.

      Tuhka voitaisiin myös sirotella komeasta vuokrauurnasta tai pitää uurnaa loppusijoituspaikkana kotona tai haudassa. Erilaisia uurnia saisi myös ostaa, vuokrata tai valmistaa itse.

      Omat tuhkani saisi minun puolestani laittaa vaikka käytettyyn parin litran maitotölkkiin tai vahvaan paperipussiin ennen hautapaikkaan sirottelua tai koloon piilottamista.

      Läksiäisjuhlat ovatkin sitten ihan toinen juttu. Ystävät, naapurit, tutut ja rakkaat juhlivat toivottavasti hyvin. Nauttivat ruhtinaallisesta kestityksestä ja muistelevat hauskoja ja hassuja juttuja yhteisten kokemusten pohjalta. Toivon, että he juhlisivat yhdessä elettyä elämää. Eivät pitäisi hienoja puheita, vaan muistelisivat iloisia ja hassuja tarinoita vuosien varrelta, kukin omalta aikakaudeltaan ja omien muistojensa mukaan.

      • de-meter

        Puolisoni äiti oli Karjalasta. Kun hänen sukuaan on haudattu, on kyllä tullut todistetuksi sananparsi: " karjalaisissa hautajaisissa on enemmän iloa kuin hämäläisissä häissä"...
        Keveys, ilo kyynelten takaa, on niissä ollut vallitseva tunnelma.
        Tuota arkun kierrättämistä ja/tai keventämistä on mietitty paljon.
        Ehkä siihen on tulossa muutoksia, "kuluttajat" eivät vain ole ilenneet sitä vaatia...


      • O-Orvokki
        de-meter kirjoitti:

        Puolisoni äiti oli Karjalasta. Kun hänen sukuaan on haudattu, on kyllä tullut todistetuksi sananparsi: " karjalaisissa hautajaisissa on enemmän iloa kuin hämäläisissä häissä"...
        Keveys, ilo kyynelten takaa, on niissä ollut vallitseva tunnelma.
        Tuota arkun kierrättämistä ja/tai keventämistä on mietitty paljon.
        Ehkä siihen on tulossa muutoksia, "kuluttajat" eivät vain ole ilenneet sitä vaatia...

        Pitäisiköhän ottaa asiasta oma missio, jos ei olisi paljonkaan muuta tekemistä. Sehän voisi olla ekologisempikin vaihtoehto.

        Tuo sanonta on minulle uusi ja ilahduin sitä lukiessa. En taida olla yksin omine "suunnitelmineni".


      • bessie-

        Puinen arkku on ekologisempi ja kaikin puolin 'toimivampi' kuin pahviarkku, se myös sopii nimenomaan tuhkaukseen huomattavasti paremmin.

        Arkkupeitto on mielestäni oikein hyvä vaihtoehto, tosin en itse tuntisi mitään tarvetta peittää hinnaltaan edullistakaan arkkua.

        Uurniahan saa ostaa tai valmistaa itse, ja kai niitä saa jostain vuokratakin. Parin litran maitotölkistä ei kuitenkaan kannata ruveta uurnaa väkertämään, sitä ei kelpuuteta. Kovin paljon vaatimuksia uurnille ei ole asetettu, mutta kahden litran maitotölkki on liian pieni vauvankin tuhkalle.

        Mielestäni olisi parempi tyytyä vähemmän ruhtinaalliseen kestitykseen joissain kohdin ja laittaa jokunen kymppi enemmän noihin pakollisiin; arkkuun ja uurnaan, mutta minä nyt arvostankin sovinnaista ja 'perinteistä' käyttäytymistä näissä asioissa.


      • O-Orvokki

        Kiitos valistuksesta, bessie. - Pitää ottaa selvää muutamista asioista, vaikka luotankin jälkikasvuuni.
        Tytär pyysi kirjaamaan ylös toivomuksiani isänsä muistotilaisuuden jälkeen, kun huomasi, että ilman minua hänellä ei olisi ollut minkäänlaista käsitystä isänsä toiveista. (Vaikka olimme eronneet, olin kai mieheni paras ystävä hänen elämänsä loppuun asti. Tiesin mieheni toiveista, hoidin asioita yhdessä jälkikasvun kanssa ja muistotilaisuuskin järjestettiin kotonani.)

        Jos kuolen lähialueilla ja ruumistani on käytetty oppimateriaalina Anatomian laitoksella, se toimitetaan varmaankin jonkinlaisessa arkussa krematorion kappeliin ja säilytystiloihin.

        Kustannuksilla ei ole väliä, koska haluan, että suurissa ja iloisissa läksiäisjuhlissani jokainen saa nautiskella myös ruoka- ja ja kahvipöydässä. Halutessaan ihmiset voivat esiintyä ja muistella yhteisiä mukavia hetkiä. - Siunaus ja tuhkan piilottaminen on läheisten yksityinen tapahtuma. Ystävät, naapurit, kaverit ja tutut kutsutaan vain "läksiäisiini" juhlimaan elettyä elämää.


      • bessie-
        O-Orvokki kirjoitti:

        Kiitos valistuksesta, bessie. - Pitää ottaa selvää muutamista asioista, vaikka luotankin jälkikasvuuni.
        Tytär pyysi kirjaamaan ylös toivomuksiani isänsä muistotilaisuuden jälkeen, kun huomasi, että ilman minua hänellä ei olisi ollut minkäänlaista käsitystä isänsä toiveista. (Vaikka olimme eronneet, olin kai mieheni paras ystävä hänen elämänsä loppuun asti. Tiesin mieheni toiveista, hoidin asioita yhdessä jälkikasvun kanssa ja muistotilaisuuskin järjestettiin kotonani.)

        Jos kuolen lähialueilla ja ruumistani on käytetty oppimateriaalina Anatomian laitoksella, se toimitetaan varmaankin jonkinlaisessa arkussa krematorion kappeliin ja säilytystiloihin.

        Kustannuksilla ei ole väliä, koska haluan, että suurissa ja iloisissa läksiäisjuhlissani jokainen saa nautiskella myös ruoka- ja ja kahvipöydässä. Halutessaan ihmiset voivat esiintyä ja muistella yhteisiä mukavia hetkiä. - Siunaus ja tuhkan piilottaminen on läheisten yksityinen tapahtuma. Ystävät, naapurit, kaverit ja tutut kutsutaan vain "läksiäisiini" juhlimaan elettyä elämää.

        Tarkoitukseni ei ollut "valistaa", vaan osallistua keskusteluun kertomalla oman mielipiteeni ja vähän 'faktatietoakin' kun sattui oleman aihe joka sekä kiinnostaa että on tullut liiankin tutuksi. Ympäristöasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja hautajaisiakin olen joutunut viime aikoina järjestelemään.

        Muistelen muuten jo vuosia sitten lukeneeni, ettei Anatomian laitoksella ole mahdollisuutta ottaa läheskään kaikkia heille tarjottuja ruumiita vastaan. Sitä en tiedä, onko ylitarjontaa vielä.

        Olen aina ollut innokas järjestämään juhlia ja illanistujaisia, ja aika hanakka osallistumaan sellaisiin. Eron jälkeen on jäänyt vähemmälle noiden omien kutsujen järjestäminen, muiden järjestämille osallistuminen taa huomattavasti lisääntynyt, se kun on nykyään vain omasta halukkuudesta ja viitsimisestä kiinni ja tilaisuudetkin ovat lisääntyneet.
        Mieluummin minä osallistun omiin suuriin ja iloisiin juhliini elävänä, pelkkiä iloisia "läksiäisiä" (ilman siunaustilaisuuteni osallistumista), en todellakaan aio ennakkoon valmistella tai poikaani sellaiseen velvoittaa. Jos jotkut (ei lähiomaiset) omasta aloitteestaan jotain tekevät, niin ajatus siitä tuntuu mielestäni mukavalta, ehkä. Erittäin epätodennäköiseltä myös.


      • O-Orvokki

        bessie
        En tarkoittanut valistamisella mitään negatiivista. Sinä kerroit minulle uutta tietoa!


      • bessie- kirjoitti:

        Tarkoitukseni ei ollut "valistaa", vaan osallistua keskusteluun kertomalla oman mielipiteeni ja vähän 'faktatietoakin' kun sattui oleman aihe joka sekä kiinnostaa että on tullut liiankin tutuksi. Ympäristöasiat ovat aina olleet minulle tärkeitä, ja hautajaisiakin olen joutunut viime aikoina järjestelemään.

        Muistelen muuten jo vuosia sitten lukeneeni, ettei Anatomian laitoksella ole mahdollisuutta ottaa läheskään kaikkia heille tarjottuja ruumiita vastaan. Sitä en tiedä, onko ylitarjontaa vielä.

        Olen aina ollut innokas järjestämään juhlia ja illanistujaisia, ja aika hanakka osallistumaan sellaisiin. Eron jälkeen on jäänyt vähemmälle noiden omien kutsujen järjestäminen, muiden järjestämille osallistuminen taa huomattavasti lisääntynyt, se kun on nykyään vain omasta halukkuudesta ja viitsimisestä kiinni ja tilaisuudetkin ovat lisääntyneet.
        Mieluummin minä osallistun omiin suuriin ja iloisiin juhliini elävänä, pelkkiä iloisia "läksiäisiä" (ilman siunaustilaisuuteni osallistumista), en todellakaan aio ennakkoon valmistella tai poikaani sellaiseen velvoittaa. Jos jotkut (ei lähiomaiset) omasta aloitteestaan jotain tekevät, niin ajatus siitä tuntuu mielestäni mukavalta, ehkä. Erittäin epätodennäköiseltä myös.

        Jätin 60-vuotisjuhlat pitämättä, kun pääsin rakkaitteni järjestämälle juhla- ja hemmottelumatkalle.

        Kun ihmiset kyselivät ja kertoivat odottavansa juhliani, lupasin, että saavat halutessaan osallistua aikanaan viimeisiin suurempiin juhliini, omiin läksiäisiini, kun lähden elämäni viimeiselle tutkimusmatkalle.

        Itseasiassa ei juurikaan nauti omista suurista juhlissani, koska siellä ei yleensä ehdi rauhassa seurustella kaikkien paikalle tulleiden kanssa. - Muissa juhlissa on mukavampaa, kun ei ole velvoitteita pyrkiä osoittamaan henkilökohtaista huomiota kaikille. - Jotkut tulevat kaukaakin ja itse pääsen vaihtamaan vain muutaman repliikin heidän kanssaan. Pienemmät juhlat ovat mielestäni mukavampia.


      • turhaavouhkaamista

        Mitä siinä nyt muka menettää?
        Naimalla saatu ilmainen henki.
        Suurimman osan ihmisistä olisi saanut heittää jo pesuveden mukana ikkunasta pihalle.
        Ei elämä mitenkään ainutlaatuista ja harvinaista ole.
        Sitä tapahtuu maailmassa joka hetki.


      • Totta_On_Oma_juttu
        turhaavouhkaamista kirjoitti:

        Mitä siinä nyt muka menettää?
        Naimalla saatu ilmainen henki.
        Suurimman osan ihmisistä olisi saanut heittää jo pesuveden mukana ikkunasta pihalle.
        Ei elämä mitenkään ainutlaatuista ja harvinaista ole.
        Sitä tapahtuu maailmassa joka hetki.

        Jokainen elämä un erilainen ja ainutkertainen. Ei ole kahta samanlaista.


    • 60 kyllä kaikki tietävät ainakin maalla asuneet kuinka oli ennen ja kuinka on tänään.

      Täällä poltto hautaus on yleinen siinäkin ovat rituaalit. Henki on pois sama millä tavalla hautaus.

      Henki elää näin uskon, olkoon kaikilla oma usko.

    • Psykoterapeutitar

      Kuolema! Jokin lakkaa olemasta! Se, mitä olet tehnyt, olet tehnyt! Mitään ei enää tässä elämässä voi tehdä. Sinua ei enää näy ja numerosi ei enää vastaa!
      Niin monta ja monenlaista kuolemaa nähneenä en osaa sanoa mitään hienoa. Tiedän, että jäljelle jää vain tyhjää, kun ei henki enää kulje.

      • Luotanjauskon

        No ehkä sulla on sitten vain tyhjää kun kerran olet sitä mieltä. Minä odotan muuta ...


    • Moni pelkää kuolleen ihmisen näkemistä, jopa omaisensa katsominen voi olla vaikeaa.
      Muistan kuinka alle kymmenvuotiaana olin mummoni hautajaisissa ja toinen mummo ja äiti kinastelivat, katsooko tyttö vai ei, ja olin ymmyrkäisenä siinä heidän välissään. Mummo sanoi, että vie tyttö ja äiti sanoi, että en vie, vuorotellen katselin kumpaakin ja ihmettelin mitä tässä pitäisi katsoa. Vasta kun ukkini ruuvasi arkkua tajusin, että olisin voinut katsoa kuollutta mummoani.
      Sen jälkeen olen aina jättänyt hyvästini omaisilleni arkku auki, toinen vanhemmistani on ortodoksi ja he siunataan aina arkku auki, joten hyvästelyt tapahtuvat luonnollisesti.
      Joskus joku kertoi kuinka kaikki kävi niin helposti ja hyvin, ei tarvinnut kuin vain maksaa hautaustoimistolle. Se tuntui silloin tosi kurjalta ja surulliselta kuulla. Kaikki kuolemaan liittyvä voidaan ulkoistaa, ensin hoitaa sairaala oman osansa ja loput kaikki annetaan hautaustoimiston tehtäväksi, siinäkin tapauksessa oli sentään kyse äidin kuolemasta.
      Voi olla jopa tärkeää pienelle lapselle nähdä kuollut omainen, vaikka vai käsi, (joskus voi liikenneonnettomuus rikkoa ihmisen niin pahoin), varsinkin jos isän tai äidin kuolema on tullut yllättäen. Lapsen on silloin helpompi ymmärtää, että elämä jatkuu nyt ilman isää tai äitiä. Arkku voi olla joku mystinen laatikko lapselle ja se saattaa vaivata pitkään lapsen mielessä.

      • siilimuori3

        Minä kävin katsomassa kuollutta isääni arkussa. Siinä sisareni kanssa ihasteltiin että niin nätti arkkukin. Johon hautaustoimiston mies että "ihan tavallinen". Jäipä jotenkin mieleen :).


    • Jälkeen jäävien lohduttamisesta:

      Kun joskus vuosituhannen vaihteessa viittäkymppiä lähestyvä, erittäin reipas ja hyväkuntoinen mieskollegani sairastui yllättäen vakavasti ja ajan myötä selvisi, ettei ollut muuta tehtävissä kuin kuoleman odottaminen.

      Odotusta kesti vain muutamia kuukausia. Mies halusi käydä töissä mahdollisimman pitkään. Tuntui ihmeelliseltä, että moni työtovereista alkoi vältellä tätä mukavaa ja varsin sosiaalista miestä. Kuolema ilmeisesti kammotti tai ainakin hämmensi heitä.

      Kävimme lounaalla enemmän ja vähemmän vakiintuneissa ryhmissä noin kilometrin päässä, useimmiten kiireen vuoksi jonkun autolla. Miehet alkoivat vältellä myös samaan aikaan lounaalle lähtemistä tämän kuolemaa odottavan kollegan kanssa. - Puoliksi huomaamatta syntyi uusi käytäntö: aloimme käydä ko. kollegan kanssa kävellen lounaalla ja juttelimme monenlaisista asioista lounastauon aikana. Päätin, että minulla on aikaa, vaikka töitäkin oli yleensä aina odottamassa.

      Mies pahoitteli, ettei hän oikeastaan saanut itselleen aikaa kuolemaan valmistautumiseen, kun vaimonsa heittäytyi hysteeriseksi, ja tätä joutui aina lohduttelemaan kotona. Myös molemmat aikuiset lapset, joista toisella oli jo oma perhekin, vaativat osakseen huomiota ja lohdutusta kuolevalta isältään.

      Koin itseni rinnalla kulkijaksi ja tuntui, että kaikki oli jo sanottu, kun mies joutui muutamaksi viimeiseksi päiväksi sairaalaan. En tainnut käydä katsomassa häntä siellä ollenkaan, olinhan ehtinyt ikäänkuin hyvästellä hänet jo kahden kesken. - En tiedä, miten omaiset käyttäytyivät miehen luona käydessään.

      Hautajaisissa miehn vaimo esiintyi välillä todella dramaattisesti ja näytti siltä kuin hän olisi halunnut erityisesti muistotilaisuudessa olla itse tapahtuman päähenkilö. Kaunis leski, joka esitteli myös omia nuoruuskuviaan jossain albumissa. Hän kertoili missikilpailuista, joihin oli osallistunut jossain pikkukylässä ja esitteli pikkukuvia, joissa näkyi, että hän oli ollut samassa seurassa muutamien kauneusalan ammattilaisten kanssa. - En vielä silloin tajunnut, että leskirouva oli jo viivyttelemättä käynnistänyt uuden miehen etsimisen.

    • Jälkeen jäävien lohduttamisesta: (josta joku kirjoitti ylempänä ketjussa)

      Kun joskus vuosituhannen vaihteessa viittäkymppiä lähestyvä, erittäin reipas ja hyväkuntoinen mieskollegani sairastui yllättäen vakavasti ja ajan myötä selvisi, ettei ollut muuta tehtävissä kuin kuoleman odottaminen.

      Odotusta kesti vain muutamia kuukausia. Mies halusi käydä töissä mahdollisimman pitkään. Tuntui ihmeelliseltä, että moni työtovereista alkoi vältellä tätä mukavaa ja varsin sosiaalista miestä. Kuolema ilmeisesti kammotti tai ainakin hämmensi heitä.

      Kävimme lounaalla enemmän ja vähemmän vakiintuneissa ryhmissä noin kilometrin päässä, useimmiten kiireen vuoksi jonkun autolla. Miehet alkoivat vältellä myös samaan aikaan lounaalle lähtemistä tämän kuolemaa odottavan kollegan kanssa. - Puoliksi huomaamatta syntyi uusi käytäntö: aloimme käydä ko. kollegan kanssa kävellen lounaalla ja juttelimme monenlaisista asioista lounastauon aikana. Päätin, että minulla on aikaa, vaikka töitäkin oli yleensä aina odottamassa.

      Mies pahoitteli, ettei hän oikeastaan saanut itselleen aikaa kuolemaan valmistautumiseen, kun vaimonsa heittäytyi hysteeriseksi, ja tätä joutui aina lohduttelemaan kotona. Myös molemmat aikuiset lapset, joista toisella oli jo oma perhekin, vaativat osakseen huomiota ja lohdutusta kuolevalta isältään.

      Koin itseni rinnalla kulkijaksi ja tuntui, että kaikki oli jo sanottu, kun mies joutui muutamaksi viimeiseksi päiväksi sairaalaan. En tainnut käydä katsomassa häntä siellä ollenkaan, olinhan ehtinyt ikäänkuin hyvästellä hänet jo kahden kesken. - En tiedä, miten omaiset käyttäytyivät miehen luona käydessään.

      Hautajaisissa miehn vaimo esiintyi välillä todella dramaattisesti ja näytti siltä kuin hän olisi halunnut erityisesti muistotilaisuudessa olla itse tapahtuman päähenkilö. Kaunis leski, joka esitteli myös omia nuoruuskuviaan jossain albumissa. Hän kertoili missikilpailuista, joihin oli osallistunut jossain pikkukylässä ja esitteli pikkukuvia, joissa näkyi, että hän oli ollut samassa seurassa muutamien kauneusalan ammattilaisten kanssa. - En vielä silloin tajunnut, että leskirouva oli jo viivyttelemättä käynnistänyt uuden miehen etsimisen.

      • Eiedespikasormi

        Hyvä juttu mutta miksi kaksi kertaa? Kyllä se yhdelläkin selväksi tuli.


      • O-Orvokki

        Hyvä, ettei tullut kolmattakin. Kone tai ohjelma väitti, että oli lähetyshäiriö, eikä kommenttini lähtenyt matkaan. ;)


      • siilimuori3

        Joillekin on olemassa vain minä. Oli tilanne mikä hyvänsä puhe kääntyy itseen. Elänevät minä-minä -maassa.


      • de-meter

        Kiitos tarinasta, O-Orvokki. Teit todella hienoa työtä. Näin, luontevasti ja kuin huomaamatta, ihmiset voivat toisiaan palvella, auttaa arvokkaaseen lähtöön...


      • de-meter kirjoitti:

        Kiitos tarinasta, O-Orvokki. Teit todella hienoa työtä. Näin, luontevasti ja kuin huomaamatta, ihmiset voivat toisiaan palvella, auttaa arvokkaaseen lähtöön...

        Teit todella hienoa työtä.

        Ainakin minulle antoi paljon mietittävää, kuinka menetellä läheisen kanssa, joka on "tuomittu" jo kuolemaan sairauden vuoksi. Paljon olen nähnyt jo niitä, minut mukaan lukien, että mikäli on kyseessä työkaveri, tai täti/setä, niin sitä ei osata lähestyä.

        Ehkä se on avuttomuuden tunne, kun ei osaa auttaa?


      • siilimuori3 kirjoitti:

        Joillekin on olemassa vain minä. Oli tilanne mikä hyvänsä puhe kääntyy itseen. Elänevät minä-minä -maassa.

        Joillekin on olemassa vain minä. ??

        Joillekin taas toisten asioiden penkominen. Kirjoituksiakin arkistoidaan, että varmasti muistaisi, mitä joku kirjoitti silloin joskus ja mielipidettä ei saisi siitään muuttaa.

        Onhan nuo kivoja juttuja, millaisia alusvaatteita käytä, mitä on päälläsi nyt, entäs hiuksesi, ja ennenkaikkea mitä söit/joit ja kävitkö jo kakalla? Niin ja tietenkin se naiminen?:DD


      • de-meter
        Kristiina23 kirjoitti:

        Teit todella hienoa työtä.

        Ainakin minulle antoi paljon mietittävää, kuinka menetellä läheisen kanssa, joka on "tuomittu" jo kuolemaan sairauden vuoksi. Paljon olen nähnyt jo niitä, minut mukaan lukien, että mikäli on kyseessä työkaveri, tai täti/setä, niin sitä ei osata lähestyä.

        Ehkä se on avuttomuuden tunne, kun ei osaa auttaa?

        Aivan, Kristiin23. Ihmiset kokevat avuttomuutta ja sehän on sietämätöntä nykyihmiselle, jonka pitää olla niin pätevä... O-Orvokin tarina minusta nimenomaan rohkaisi siihen, ettei tarvitse olla mitään erityistä, kulkea vierellä vain ja antaa aikaansa.
        Olen ollut mukana kahden läheisen saattohoidossa. Usein minulta kysyttiin, mitä puhun kuolevan kanssa. Puhuin sitä mitä muidenkin kanssa, mitä oli ennenkin puhuttu. Jos kuoleva tahtoi ottaa kuolemisen puheeksi, puhuimme siitä. Onneksi molemmat olivat osansa hyväksyneet, eikä lähestyvä loppu heitä ahdistanut, morfiini auttoi kivuissa.


      • de-meter
        siilimuori3 kirjoitti:

        Joillekin on olemassa vain minä. Oli tilanne mikä hyvänsä puhe kääntyy itseen. Elänevät minä-minä -maassa.

        Sanos muuta, siilimuori. Sekin tuli tarinassa hyvin esille: MINUN puolisoni kuoIi, MINÄ jäin ilman miestä, MINULLE tuli surua ja hankaluutta, MINUN ympärilläni pyörii kaikki...
        Enkä ollenkaan usko, että tarinan kaunis leski olisi ainoa laatuaan tässä minä-minä-kulttuurissa, jossa kuolemastakin voi tehdä demonstraation, esityksen. Monttubileistäkin muistan jonkun puhuneen...


      • eppu2
        de-meter kirjoitti:

        Aivan, Kristiin23. Ihmiset kokevat avuttomuutta ja sehän on sietämätöntä nykyihmiselle, jonka pitää olla niin pätevä... O-Orvokin tarina minusta nimenomaan rohkaisi siihen, ettei tarvitse olla mitään erityistä, kulkea vierellä vain ja antaa aikaansa.
        Olen ollut mukana kahden läheisen saattohoidossa. Usein minulta kysyttiin, mitä puhun kuolevan kanssa. Puhuin sitä mitä muidenkin kanssa, mitä oli ennenkin puhuttu. Jos kuoleva tahtoi ottaa kuolemisen puheeksi, puhuimme siitä. Onneksi molemmat olivat osansa hyväksyneet, eikä lähestyvä loppu heitä ahdistanut, morfiini auttoi kivuissa.

        Toiset eivät edes halua ajatella kuolemaa, siksi tilanteita vältellään.
        Myöskin siksi vältellään, ettei tiedä mitä sanoa, miten suhtautua.
        Kuvitellaan, että pitäisi osata olla nyt jotenkin erityisesti.
        Kuitenkin henkilö on ihan elävä viimeiseen hengenvetoon asti, eikä kuolema tartu.
        Riittää ja on parasta, kun on oma itsensä niinkuin ennenkin. Keskustellaan asioista mistä kuoleva haluaa ja jos ei jaksa, niin istutaan vieressä ja pidetään vaikka kädestä.
        Toivomuksia voi kysyä ja kyllä ihminen yleensä ne ilmaisee halutessaan, jos on siinä kunnossa.


      • de-meter kirjoitti:

        Aivan, Kristiin23. Ihmiset kokevat avuttomuutta ja sehän on sietämätöntä nykyihmiselle, jonka pitää olla niin pätevä... O-Orvokin tarina minusta nimenomaan rohkaisi siihen, ettei tarvitse olla mitään erityistä, kulkea vierellä vain ja antaa aikaansa.
        Olen ollut mukana kahden läheisen saattohoidossa. Usein minulta kysyttiin, mitä puhun kuolevan kanssa. Puhuin sitä mitä muidenkin kanssa, mitä oli ennenkin puhuttu. Jos kuoleva tahtoi ottaa kuolemisen puheeksi, puhuimme siitä. Onneksi molemmat olivat osansa hyväksyneet, eikä lähestyvä loppu heitä ahdistanut, morfiini auttoi kivuissa.

        mitä puhun kuolevan kanssa. ?

        Siinäpä se, mitä puhua? En edes muista mitä tätieni kanssa puhuin, mutta sen muistan, että todella ahdistunut olo oli yhden tätini luona vierailu. Ennen niin "verevä" ja iloinen tätini, oli kuin kuihtunut linnunpoikanen. Osteoropoosi oli vienyt hänet aivan olemattomiin, joten en mennyt enää sinne. Pelkuri olin.

        Äiti luona olin 5 pv sairaalassa samassa huoneessa. Ei siinä paljon juteltu, koska hän sai jo paljon lääkkeitä, mutta jäähyväispuheen hän piti meille lapsille. Olkaa sovinnolla. Eihän me olla oltu!:;)

        Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. Seuraavana iltana hän kuoli.

        Lapsilleni kerroin, että mummi sai diapamia ja morfiinia vuorotellen, jolloin toinen tokaisi. Mummi siis kuoli huumeisiin! No, sehän oli ironista häneltä siis feikki, koska mummi oli tunnetusti se "raivoraitis", joka ei koskaan ottanut mitään alkoholipitoista, kotikaljaa vahvempaa ainakaan..

        No, kaikkea sitä tulee mieleen kuolemastakin, vaikka en olekaan kuollut, vielä.DD


      • de-meter
        eppu2 kirjoitti:

        Toiset eivät edes halua ajatella kuolemaa, siksi tilanteita vältellään.
        Myöskin siksi vältellään, ettei tiedä mitä sanoa, miten suhtautua.
        Kuvitellaan, että pitäisi osata olla nyt jotenkin erityisesti.
        Kuitenkin henkilö on ihan elävä viimeiseen hengenvetoon asti, eikä kuolema tartu.
        Riittää ja on parasta, kun on oma itsensä niinkuin ennenkin. Keskustellaan asioista mistä kuoleva haluaa ja jos ei jaksa, niin istutaan vieressä ja pidetään vaikka kädestä.
        Toivomuksia voi kysyä ja kyllä ihminen yleensä ne ilmaisee halutessaan, jos on siinä kunnossa.

        Tuossapa olisi kaikille sopiva ja yksinkertainen resepti kuolevanpelkoon, eppu2.


      • siilimuori3
        Kristiina23 kirjoitti:

        mitä puhun kuolevan kanssa. ?

        Siinäpä se, mitä puhua? En edes muista mitä tätieni kanssa puhuin, mutta sen muistan, että todella ahdistunut olo oli yhden tätini luona vierailu. Ennen niin "verevä" ja iloinen tätini, oli kuin kuihtunut linnunpoikanen. Osteoropoosi oli vienyt hänet aivan olemattomiin, joten en mennyt enää sinne. Pelkuri olin.

        Äiti luona olin 5 pv sairaalassa samassa huoneessa. Ei siinä paljon juteltu, koska hän sai jo paljon lääkkeitä, mutta jäähyväispuheen hän piti meille lapsille. Olkaa sovinnolla. Eihän me olla oltu!:;)

        Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. Seuraavana iltana hän kuoli.

        Lapsilleni kerroin, että mummi sai diapamia ja morfiinia vuorotellen, jolloin toinen tokaisi. Mummi siis kuoli huumeisiin! No, sehän oli ironista häneltä siis feikki, koska mummi oli tunnetusti se "raivoraitis", joka ei koskaan ottanut mitään alkoholipitoista, kotikaljaa vahvempaa ainakaan..

        No, kaikkea sitä tulee mieleen kuolemastakin, vaikka en olekaan kuollut, vielä.DD

        Vaikka saattohoidossa oleva näyttää olevan "tajuton", emme voi tietää mitä hän kuulee ja aistii. Sen vuoksi olisinkin varovainen puheissani hänen huoneessaan. Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.


      • siilimuori3
        de-meter kirjoitti:

        Sanos muuta, siilimuori. Sekin tuli tarinassa hyvin esille: MINUN puolisoni kuoIi, MINÄ jäin ilman miestä, MINULLE tuli surua ja hankaluutta, MINUN ympärilläni pyörii kaikki...
        Enkä ollenkaan usko, että tarinan kaunis leski olisi ainoa laatuaan tässä minä-minä-kulttuurissa, jossa kuolemastakin voi tehdä demonstraation, esityksen. Monttubileistäkin muistan jonkun puhuneen...

        Aivan. Jospa se on vaikea antaa edes hautajaisissa vainajan olla se keskipiste.


      • siilimuori3 kirjoitti:

        Vaikka saattohoidossa oleva näyttää olevan "tajuton", emme voi tietää mitä hän kuulee ja aistii. Sen vuoksi olisinkin varovainen puheissani hänen huoneessaan. Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.

        Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.???

        Luuletko todella, että "saattohoidossa" olevalle "möläytellään mitä vain?

        Ainakin minun tapauksessa oli oma äitini ja vieraiten "saattohoidossa " en tule olemaan koskaan läsnä.

        Miksi kärjistät minun kirjoituksia "möläytysten" suuntaan? Niitä voi tehdä sellainen, joka menee vähemmän tuntevansa luokse, mutta ei oman rakkaan äitinsä.


      • siilimuori3
        Kristiina23 kirjoitti:

        Ettei tulisi ihan mitä sattuu möläyteltyä.???

        Luuletko todella, että "saattohoidossa" olevalle "möläytellään mitä vain?

        Ainakin minun tapauksessa oli oma äitini ja vieraiten "saattohoidossa " en tule olemaan koskaan läsnä.

        Miksi kärjistät minun kirjoituksia "möläytysten" suuntaan? Niitä voi tehdä sellainen, joka menee vähemmän tuntevansa luokse, mutta ei oman rakkaan äitinsä.

        Kristiina23. Turhaan kiehahdit.

        En tarkoittanut sinun tapaustasi mistä mitään en tiedä vaan otin kantaa tähän aiheeseen että mitä siell jutellaan silloin kun näyttää että hoidettava on tajuton.
        Usein saattohoidettavan huoneessa on muitakin kuin yksi omainen ja saateltava. Siellä voi olla useampi omainen ja hoitajiakin. Tarkoitin sellaista että mitä nämä muut keskenään möläyttelee olettaen että hoidettava ei enää kuule tai ymmärrä.

        Ehkä minun olisi pitänyt osoittaa viestini demeterille, koska viestini oli jatkumoa hänen kirjoitukseensa:
        "Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. "


      • älä.sekoile
        siilimuori3 kirjoitti:

        Kristiina23. Turhaan kiehahdit.

        En tarkoittanut sinun tapaustasi mistä mitään en tiedä vaan otin kantaa tähän aiheeseen että mitä siell jutellaan silloin kun näyttää että hoidettava on tajuton.
        Usein saattohoidettavan huoneessa on muitakin kuin yksi omainen ja saateltava. Siellä voi olla useampi omainen ja hoitajiakin. Tarkoitin sellaista että mitä nämä muut keskenään möläyttelee olettaen että hoidettava ei enää kuule tai ymmärrä.

        Ehkä minun olisi pitänyt osoittaa viestini demeterille, koska viestini oli jatkumoa hänen kirjoitukseensa:
        "Se oli ihmeellistä, kun hän oli jo "tajuton", siis puhumaton, mutta kuitenkin laulujeni lomassa sanoin, että kirjoitan nimppari kortin (XXoma tytär), haluatko laittaa terveisiä? Hän sanoi; "mie en enää jaksa"! Olin pudota tuolilta! Siis hän kuuli lauluni ja jutteluni. "

        Kristiinan kirjoitushan tuo oli.


      • siilimuori3
        älä.sekoile kirjoitti:

        Kristiinan kirjoitushan tuo oli.

        No niinpä olikin, miksi sitten vetää herneet nenuun ja ottaa henkilökohtaisesti tyhjästä? Minä jo ehdinkin ihmetellä et miten vastasin demeterin tekstiin kristiinalle mutta kristiinanhan se olikin ;).


      • onkaionnellinennyt

        Miniä oli helpottunut, otti heti sormuksen sormestaan kun miehensä kuoli. Alkoi nopeasti odottaa lasta toiselle. Käytöksensä oli erittäin tökeröä muutenkin.


    • Luin rimpsun alusta loppuun, hyvä oli, eipä ole mitään lisättävää varsinaisesti. Tuttuja tunteita käsiteltiin. On kokemuksia minullakin. Neljä perheenjäsentä olen menettänyt, kaksi nuorta ja kaksi vanhaa.

    • rehellisyys.kunniaan

      Sivistymätöntä kirjoitella muiden asioista. Hyi optimisti-orvokki.

      • O-Orvokki

        Omista kokemuksista kerroin, ja tuskin kukaan asioita enää osaisi yhdistää. - Anonyymi tarina vuosien takaa. Yksi asianosaisista on poistunut muihin maisemiin. - Ei hävetä yhtään. Jospa rehellisyyden kunniallisuus tarjoaa vastapainoa sivistymättömyydelle.


      • kirjoitella muiden asioista????

        Kun kuolemasta on aloitus, niin harva taitaa pystyä kertomaan täällä omasta kuolemasta.

        Useimmilla on kuitenkin kokemusta läheisen kuolemasta ja kuinka sen tunsi ja koki.

        Radiostakin tuli juttua kuolemasta, siis hautajaisista ja siellä todettiin, että kirkossa ja haudalla itketään, mutta jo kahvi/ruokatarjoilun aikaan hersyviä naurunremahduksia, kun muistellaan vainajan edes `otamuksia eläessään.


      • Uskaltasinko_luvata

        :). :D


      • Täällä.taas
        O-Orvokki kirjoitti:

        Omista kokemuksista kerroin, ja tuskin kukaan asioita enää osaisi yhdistää. - Anonyymi tarina vuosien takaa. Yksi asianosaisista on poistunut muihin maisemiin. - Ei hävetä yhtään. Jospa rehellisyyden kunniallisuus tarjoaa vastapainoa sivistymättömyydelle.

        Jospa minäkin omista... Olin tulossa tänne Maan päälle paikasta, jossa oli kullanväristä, rakkautta, hyvä olla jne. Olin siellä lepäämässä. Olisin halunnut vielä levätä, mutta ei sitä minulta kysytty vaan lähdettävä oli. Sellaisen kaiteen takana seisoin, takana tiski ja vanha mies ison kirjan sivuja käänteli. Sanoi, että saat hyvät eväät, mutta et akkaa etkä pysyvää työpaikkaa. Näytti sitten minulle syyn ja totesin sen olevan oikein ja kohtuullista. Ja sitten sen näkemisen muistaminen otettiin minulta pois. Sitten lähdin alasvievään pimeähköön porraskuiluun. Seuraava muisto onkin, että alle puolivuotiaana ryömin pihanurmella ja totesin, ettei täällä näköjään puohin (= aitan toisissa murteissa) nurkat olekaan lyhyitten tolppien päällä kuten "siellä".
        No siitä "siellä" olosta on pikkuhiljaa muistunut paljonkin pätkiä mieleen. Paikkakunnan tiedän, talonkin nimen ja paikan, mutta silloin siinä oli toisenlainsen talo ja vähän toisessa paikkaa. Siitä muistan pätkiä, joista viimeinen oli kun oman tyhmyyteni takia isän käsivarsille kuolin. Ensin tuntui hirveän pahalta se hengiyksen pidätys, mutta sitten helpotti. Tuli uskomattoman riemukas tunne, että minä kuolen! Minä PÄÄSEN POIS täältä!!!
        Sitten on hatara mielikuva siitä, kun josskin nykyisen Saksan länsiosassa (???kirchen ?) istuin ehkä 1400-1500 -luvulla pienessä yksihuoneisessa maalattiaisessa huneessa edessäni pöytä ja sen vasemmalla puolella huoneen ainut ikkuna, josta näkymä pienelle joelle. Muita huonekaluja kuin se pöytä ja se tuoli jolla istuin, en muista nähneeni. Ovi tähän keltamullalla maalattun taloon oli vastakkaisella suívulla.
        Siinä istuessani joku näppärästi sivalsi pitkällä veitsellä tms (muoto pitkä ja kapeahko kolmio) minulta pään irti. Ei käynyt kipeää. Samassa huoneeseen ryntäsi muutamia muitakin ihmisiä ja he hämmästyivät kovasti, kun se joku muu oli ehtinyt ennen heitä. Näin itseni siinä seisomassa hopeanvärisenä, mutta sitä muut eivät nähneet. Pöydällä oli harmahtava puulautanen ja tahdonvoimallani välitin pääni irrottajalle viestiä, että pane se pää tuohon lautaselle. Ja pani.
        Minä olin siis tehnyt jotain niin pahaa, että sain siinä rangaistukseni. Olisiko se ollut mahdollista vaimoa kohtaan, kun verrataan eväisiini tähän inkarnaatioon?
        Sain tosiaan hyvät eväät. Viimeisen koulun todistus oli koko koulun paras vaikka en juuri ponnistellut. Työpaikat oli pätkiä, tosin viimeisin 30 vuotta. Ja naimisissakin sain olla 15 v, tosin tuhoisin seurauksin. Sitä ainakin piti yläkerrasta pyytää ja pieleenhän se meni. Vanha totuus on oikeassa ja pätee yhä: "Varokin pyytämästä mitään. Voit vielä saada sen".

        Sitten asiasta kiinnostuneille suosittelen pikku kirjasta Maurice Rawlinks: Kuoleman tuolla puolen. Kannattaa ehdottomasti lukea! Kirjoittaja on amerikkalainen sydänsairauksien erikoislääkäri.
        Toivon, että olen onnistunut sen verran oikein elämään, että edes rimaa hipoen pääsisin sinne parempaan paikkaan. Eikä minun enää tarvitsisi tulla tänne. Tosin se sotien jälkeinen tuhatvuotinen valtakunta saattaisi nippa nappa tulla kysymykseen. Alle 30 vuoden kuluttua sekin on selvillä...


      • ent.siivoojaparka
        Täällä.taas kirjoitti:

        Jospa minäkin omista... Olin tulossa tänne Maan päälle paikasta, jossa oli kullanväristä, rakkautta, hyvä olla jne. Olin siellä lepäämässä. Olisin halunnut vielä levätä, mutta ei sitä minulta kysytty vaan lähdettävä oli. Sellaisen kaiteen takana seisoin, takana tiski ja vanha mies ison kirjan sivuja käänteli. Sanoi, että saat hyvät eväät, mutta et akkaa etkä pysyvää työpaikkaa. Näytti sitten minulle syyn ja totesin sen olevan oikein ja kohtuullista. Ja sitten sen näkemisen muistaminen otettiin minulta pois. Sitten lähdin alasvievään pimeähköön porraskuiluun. Seuraava muisto onkin, että alle puolivuotiaana ryömin pihanurmella ja totesin, ettei täällä näköjään puohin (= aitan toisissa murteissa) nurkat olekaan lyhyitten tolppien päällä kuten "siellä".
        No siitä "siellä" olosta on pikkuhiljaa muistunut paljonkin pätkiä mieleen. Paikkakunnan tiedän, talonkin nimen ja paikan, mutta silloin siinä oli toisenlainsen talo ja vähän toisessa paikkaa. Siitä muistan pätkiä, joista viimeinen oli kun oman tyhmyyteni takia isän käsivarsille kuolin. Ensin tuntui hirveän pahalta se hengiyksen pidätys, mutta sitten helpotti. Tuli uskomattoman riemukas tunne, että minä kuolen! Minä PÄÄSEN POIS täältä!!!
        Sitten on hatara mielikuva siitä, kun josskin nykyisen Saksan länsiosassa (???kirchen ?) istuin ehkä 1400-1500 -luvulla pienessä yksihuoneisessa maalattiaisessa huneessa edessäni pöytä ja sen vasemmalla puolella huoneen ainut ikkuna, josta näkymä pienelle joelle. Muita huonekaluja kuin se pöytä ja se tuoli jolla istuin, en muista nähneeni. Ovi tähän keltamullalla maalattun taloon oli vastakkaisella suívulla.
        Siinä istuessani joku näppärästi sivalsi pitkällä veitsellä tms (muoto pitkä ja kapeahko kolmio) minulta pään irti. Ei käynyt kipeää. Samassa huoneeseen ryntäsi muutamia muitakin ihmisiä ja he hämmästyivät kovasti, kun se joku muu oli ehtinyt ennen heitä. Näin itseni siinä seisomassa hopeanvärisenä, mutta sitä muut eivät nähneet. Pöydällä oli harmahtava puulautanen ja tahdonvoimallani välitin pääni irrottajalle viestiä, että pane se pää tuohon lautaselle. Ja pani.
        Minä olin siis tehnyt jotain niin pahaa, että sain siinä rangaistukseni. Olisiko se ollut mahdollista vaimoa kohtaan, kun verrataan eväisiini tähän inkarnaatioon?
        Sain tosiaan hyvät eväät. Viimeisen koulun todistus oli koko koulun paras vaikka en juuri ponnistellut. Työpaikat oli pätkiä, tosin viimeisin 30 vuotta. Ja naimisissakin sain olla 15 v, tosin tuhoisin seurauksin. Sitä ainakin piti yläkerrasta pyytää ja pieleenhän se meni. Vanha totuus on oikeassa ja pätee yhä: "Varokin pyytämästä mitään. Voit vielä saada sen".

        Sitten asiasta kiinnostuneille suosittelen pikku kirjasta Maurice Rawlinks: Kuoleman tuolla puolen. Kannattaa ehdottomasti lukea! Kirjoittaja on amerikkalainen sydänsairauksien erikoislääkäri.
        Toivon, että olen onnistunut sen verran oikein elämään, että edes rimaa hipoen pääsisin sinne parempaan paikkaan. Eikä minun enää tarvitsisi tulla tänne. Tosin se sotien jälkeinen tuhatvuotinen valtakunta saattaisi nippa nappa tulla kysymykseen. Alle 30 vuoden kuluttua sekin on selvillä...

        Joo, semmonen iltasatu tällä kertaa.


    • Kaikilla ei ole setsemäänkymppiinkään mennessä kokemuksia läheisen kuolemasta. Tiedän että näin on. Ovat säästyneet, se voi olla myös puute
      ymmärtää toisten surua. Suuria eroja on, toiset menettäneet monia.

      • Kuolema tulee kaikille 100% varma. Olen nähnyt tuntia kädestä pitäen nämä vaiheet, tietenkin kuolema voi tulla hetkessä.

        Mutta sielu-henki elää sen tiedän siitä en keskustele.


    • Afarensis

      Ihminen on kaksi osainen Sielu (henkinen) ja keho (fyysinen) Kun ihmisen fyysinen keho kuolee, "henki lähee" sielu irtaantuu ruumiista. Ihmisen sielu kuitenkin säilyy ja jatkaa kehittymistään muissa maailmoissa / tuonpuoleisessa. Kuoleman hetkellä kukaan ei tuhoudu tai katoa.

      Hautajaisista: mun mielestä ne on usein turhan surullisiksi väritetyjä. Pitäis olla surullinen vaikka ei itse olisi. esim. jos on ollut takana pitkä kivulias sairaus, voin ajatella että hän pääsi vaivasta ja voi paremmin.

    • näinkin

      Olen nähnyt lapseni menehtyvän syöpään. Viimein kuolema oli helpotus kun haukkoi henkeään henkitorvessa olleiden kasvainten takia.
      Kuoleman pelko lähti täysin, en toivo kuolemaa mutta en pelkääkään. Tulee kun on aika, suhtautumiseni on yhtä luonnollista kuin syntymäänkin.
      En usko että kuoleman jälkeen on mitään, on elettävä se aika minkä meille on annettu täällä maan päällä.

    • jumalan-tekemä-virhe

      EN ikinä olisi halunnu syntyäkkää,
      olen kironnu oman elämäni monta monta monta kertaa,
      miksi jumala loi minut tänne, miksi miksi miksi,
      jos en olisi koskaan syntyny,
      ei koskaan kukaa olisi mun takia kärsinykkää,
      ukko ja sen suku olisi saanu paremman akan jos en olisi koskaan syntynykkää,
      mutta ku tänne on tullu vastoin tahtoaan,
      pakko on elää elämä loppuun asti, vaikka kuinka vituttaa,

      • kuolema-on-hyvä-asia

        lisäys, kun kuolen en ikinä synny uudestaan,
        en ikinä,
        pistän jumalalle hanttiin riivatusti,
        roikun sen helmoissa,
        en suostu lähtemään maailmaan enään ei ikinä,


      • Lorenaa

        Luin ketjun alusta loppuun.
        Näyttää siltä, kun kirjoitukset osoittaisi, monia jännittää tulevaisuus, miten. millätavalla , koska kuolen siis missä iässä? Onko ihmisessä fyysinen olemus ja henkinen olemus siis sielu. Kuka tietää, fyysinen olemus näkyy, mutta sielusta sen olemassa olosta riittää pohtimista.

        Elämä ei kuitenkaan ole aina loogista eikä useimpiin loppumetrien ongelmiin löydy ratkaisua, vaan todellisuus (sielu) on täynnä epävarmuutta ja paradokseja. Logiikan ja ristiriidan ymmärtäminen vaatii varsin korkeatasoista ajattelua. Itsenäinen ajattelu - tutkijoiden mukaan - mahdollistuu myöhemmällä iällä ensisijalla kokemuksen kautta. Kuten tämäkin ketju osoittaa, saattaa heijastaa, jopa kypsempää sekä realistisempaa tilanteen havainnoimista.

        26v sitten olin aviomieheni vuoteen äärellä näkemässä hänen siirtymistä tiedostetusta tilasta tieodostamattomaan ja se ei ollut helppoa havainnoida tilanteen muuttumista 3 t aikana sairaala huoneessa. Tuossa "pesässä" kello seinällä mittasi aikaa - se on ulkomaailmasta tulleille tuttua, valkoiset seinät huoneessa kertoivat rajatusta tilasta, tila oli vain hänen ja meidän lähiomaisten tila,ulkomaailma tulvahti huoneeseen mukanamme, toimme huoneeseen ulkopuolella tunnistettavaa kiihkeää elämänrytmiä. Tässä huoneessa, kiire tuntui väistyvän tuulen tavoin, kiire vain liukui pois. Kamppailin ajatuksen kanssa, olenko minä seuraava, pitääkö minun jättää opiskelemassa olevat lapseni oman onnensa nojaan, silloin en voi olla heille tukena, auttavana äitinä. Ajatus kauhistutti, aiheutti minussa suurta epävarmuutta. Tajusin epävarmuus on pahinta omia eteentulevia asioista miettiessä.

        Niin hiljaa tyynen veden liplatuksen lailla siirryit ajattomuuteen pilvien tuolle puolen, viimeinen henkäyksesi viesti meille hyvästijättöä, ympärillä oleva hiljaisuus puhui rakkaudesta, jota olimme eläneet perheessämme.

        Opin elämään, olemaan vain hiljaa, olla kiirehtimättä, odottaa, elää, kuunnella, elämän eri vaihtoehtoja, joita ympärillä oli. Niin polttava oli kaipuu, joka ajan kuluessa häipyi monien muistojen joukkoon. Onneksi olemme saaneet soputumisen ja unohduksen lahjan.


    • tyhjää-pimeää-ei-mitään

      Elämä jokaisen kohdalla on vain sattumaa,
      mutta kuolema on jokaisen kohdalla varma tapahtuma joskus jossakivaiheessa elämää,
      pitkän elämän eläneenä,
      vaikka luokittelen itseni uskovaiseksi,
      sielunisilmin näen jeesuksen olemassa olon jokaheti
      joka päivä, kun ja jos pyydän jotain,
      mutta kun ajatteleen kuolemaa omalle kohdalle,
      tunnen jotenki näin,
      katoan vain tyhjyyteen,
      ruumis poltetaan tuhkaksi,
      peitetään maahan puolison kanssa samaan paikkaan,
      jää vain tyhjyys leijumaan ilmaan,
      nimi vain hautakiveen, en ole siellä haudassa, olen pois tyhjyydessä,
      on vain pimeetä tyhjää,
      ei mitään
      ei missää,
      näin koen kuoleman,

    • VoihanPeeAjanTuhluuta

      Vai ihan substantiivinen teoria väitöskirjassa? - Siis oikeasti, nimisanainen teoria??

      Jospa väitöskirjasta voisi julkaista linkin, jotta pääsisimme tutustumaan väitöskirjassa esiteltyihin subjeksiivisiin teorioihin. Jokaisella voi hyvinkin olla ihan omia, subjektiivisia teorioita asiasta. Rooli tietysti vaikuttaa asiaan.

      Jos haluaa valita tällaisen aiheen, lienee ihan kohtuullista odottaa, että sitä avattaisiin väitöskirjassa esitellyistä näkökulmista. Ellei halua tai pysty, kannattaisi kirjoittaa toisenlainen aloitus.

    • kuinka-joku-voi-väittää

      että kuoleman jälkeen on elämää, kun kukaan ei ole tullut sitä konkreettisesti kertomaan,
      kuoleman jälkeinen elämä on mielikuvituksen tuottamaa kuvitelmaa, näin luulen,
      --
      Miten joku voi ajatella,
      että kuoleman jälkeen on elämää,
      miten sen voi henkilökohtaisesti kokea,
      haluisin tietää minkälaista elämää,
      ku vaikka kuinka mietin, näen vain tyhjää pimeää,
      vain mielikuvituksissani edelleenki näen sieluni silmin omat tärkeät läheiset ihmiset elävän elämää mutta vain mun mielikuvitusmaailmassani,
      voisiko se olla mahdollista että tapaan kaikki rakkaat läheiset sitten kun olen kuollut ja kupattu,
      kun nyt tunnen jos kuolen ja tietenki joskus kuolen,
      vain tyhjyyttä pimeää, ei mitään missää,

      • Seonsieluton

        Heitä on paljonkin, jotka ovat pitkänkin kliinisen kuoleman jälkeen tulleet takaisin kertomaan mitä näkivät ja kokivat. Etkö sinä lue kirjoja - tai mitään? Mutta voihan se tosiaan olla niinkin, että jos ihmisen henki on tyhjä ja kuori kuolee, niin mitään ei jää jäljelle.


      • Afarensis

        Mun äidillä on kokemus ruumiista irtautumieseta levon aikana, kävi hieman kehonsa yläpuolella, mutta sanoi pelänneensä tilannetta ja palasi takaisin. Vaimoni sisar on käynyt tuonpuoleisessa ja kertoi siellä olevan valoisaa ja rauhallista. Jatkaa hänkin vielä tässä maailmassa.

        kai Lähtemisen lopullisuus on pelottavaa, eikä se tule kellokaulassa. kaikilla on oma vuoronsa. kaikki palasivat sinne mistä olivat tulleet tänne.


      • Rkstn-musiikkia

        Itsekin olen lähtenyt kerran leijumaan ja harmittaa ihan pilusti että pelästyin niin kamalasti, että tarrasin penkistä kiinni. 'Sata' viulua ja kukkaisvalssin tahti saivat aikaan jonkun merkillisen hallusinaation vai minkä lie joka vaikutti sillä tavalla kerran Finlandia-talon konsertissa.


    • Anonyymi

      alotukseen :

      semmonen kokemus,

      kun joku rakas läheinen tai vaikka vain mukavia tuttuja kuolee niin heitä ei enään ole,
      ja raamutun sanan mukaan

      kohta ei asuinpikkakaan heitä enään muista tai tunne ,

      ihmisen kuolema ON aina sen ihmisen elämän LOPPU !
      ja PISTE .

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä häviän tämän taistelun

      Ikä tekee tehtävänsä. En enää miellytä silmääsi.
      Ikävä
      107
      8763
    2. Jos jokin ihme

      Tapahtuisi huomenna niin mikä se olisi sinun elämässäsi?
      Ikävä
      93
      6720
    3. Minua nainen harmittaa, että en pääse sun rahoihin käsiksi

      En pysty myöskään pilaamaan elämääsi niin kauan kun sulla on fuck off pääomaa. Harmittaa myös etten tiedä kuinka paljon
      Ikävä
      65
      6490
    4. Sydän karrella

      Jos yritän olla niin rehellinen kuin pystyn paljastamatta mitään tärkeää. Ensiksi mä huomasin sun tuijottavan mua. Ihme
      Ihastuminen
      34
      5281
    5. Olet taitava

      monessa asiassa. Myös siinä, miten veit sydämeni. Äkkiarvaamatta, pikkuhiljaa. Yhtäkkiä huomasin että minusta puuttuu jo
      Ikävä
      63
      4467
    6. Onko yhtään ikävä

      Vai pitäisikö sinut unohtaa
      Ikävä
      55
      3501
    7. Miksi halusit

      Tällaisen suhteen?
      Ikävä
      50
      3355
    8. Sinulle J mies

      Hyvää joulua ❤️
      Ikävä
      51
      3082
    9. Mikä tarkoitus tällä kaikella

      On ollut? Osaatko vastata tähän?
      Ikävä
      56
      2912
    10. Sinällään hauska miten jostakin

      jaksetaan juoruta vaikka mitä. Jakorasia yms. Raukkamaista toimintaa. Annetaan jokaisen elää rauhassa eikä levitellä per
      Ikävä
      51
      2896
    Aihe