Valtio haluaa tehdä pilata elämän?

Marjaleenan

Kiva, ajoin tossa auton katolleen kuukausi takaperin. Tie oli entuudestaan tuntematon todella syrjäisessä paikassa ja ihan umpijäässä, sama olisi voinut käydä kenelle tahansa. Kyseisessä kohdassa oli nyppylän jälkern jyrkkä alamäki ja mutka. Auto kääntyi sivuluisuun, töksähti penkkaan ja kääntyi pellolle katolleen. Noh, onneksi henkilövahingoilta vältyttiin.

Autohan oli mieheni ja kasko vakuutusta ei ollut. Mieheni otti aluksi asian ihan ok, hankki uuden(350€ rotiskon) auton(jonka joudun muuten maksamaan takaisin..) ja asia unohtui. Kaikki oli hyvin kunnes sain kutsun poliisi laitokselle josta sakko oli noudettava. Viimevuoden, sekä alkuvuodesta olin hyväpalkaisessa työssä, jonka takia sakkoni (20päiväsakkoa) summa nousi 1200€ suuruiseksi. Mieheni on tällä hetkellä työtön, ja itse olen juuri joutun amattitaudin johdosta eläkkellee, joka on pieni. Millä siis minulla on varaa maksaa tuo sakko?? Luottotiedothan tässä menee.. Kaikki rahat menee elämiseen sekä kahteen lapseen. Mieskin on asiasta nyt ihan raivona :(

Eikö riitä että saan niskaan mieheni raivon, uuden auton maksamisen, sekä mieheni menetti vakuutuksen bonuksia monen sadan edestä? Viellä pitää valtion saada itselleen isoin siivu! Tuntuu vaan niin epäreilulle, että minua rangaistaan vahingosta tällä tavalla!

18

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SakkoMaksuun

      Sakon voi maksaa osissa, aina samaa viitenumeroa käyttäen. Sakko määrätään sakotettavan tuomitsemishetken maksukyvyn, ei tekohetken maksukyvyn, mukaan.

      Kertomuksessasi on ristiriitaa.
      "Auto kääntyi sivuluisuun, töksähti penkkaan ja kääntyi pellolle katolleen. Noh, onneksi henkilövahingoilta vältyttiin.", "Autohan oli mieheni ja kasko vakuutusta ei ollut." ja "mieheni menetti vakuutuksen bonuksia monen sadan edestä". Tuon kertomuksen ja kuvauksen perusteella auton liikennevakuutuksesta ei ole korvattu mitään, joten ei siinä voi mitään bonusmenetyksiä tulla.

    • qwqwq

      Olet kuitenkin syyllistynyt virallisen syytteen alaiseen rikokseen nimeltä liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Tuo 20 päiväsakkoa kertoo, että teko lähentelee jo vakavaa piittaamattomuutta, sillä sen rajana on 20 päiväsakkoa. Jos niitä olisi enemmän, niin kortti lähtee silloin 1-6 kuukaudeksi.
      Ei auto lennä pellolle katolleen aivan pienestä nopeudesta.
      Sakossasi todennäköisesti lukeekin: Turvallisen tilannenopeuden noudattamatta jättäminen. Liukkaalla tiellä menetti ajoneuvon hallinnan törmäten tien penkkaan, mistä auto kääntyi pellolle katolleen.
      Jos haluat oikeuden käsittelevän asian, niin vastustamisaika on seitsemän vuorokautta, joka lukee myös sakossa.

    • 17-3

      Ei bonuksia mene, jos vakuutuksesta ei mitään korvattukaan. Vai menikö pellolla jonkun perunaistutukset pilalle, mitkä piti liikennevakuutuksesta korvata?

      Mitä tulee sakkoihin, niin sen hetkiset tulot vaikuttavat mitkä ovat sakon kirjotushetkellä voimassa. Kertomuksestasi ei saanut aivan selvää siitä, että olivatko tulosi pudonneet jo ennen kuin sait sakon vai ei, mutta jos olivat, niin tee ihmeessä valitus sakon euromäärästä.

      • qwqwq

        Vähän nyt sinne päin. Auto oli aviomiehen, silloin häneltä täytyy olla suostumus, jotta poliisi voi ratkaista asian rv-vaatimuksella. Rangaistusmääräykseksi vaatimus muuttuu, jos syyttäjä sen vahvistaa, tai sitä ei määräaikana vastusteta, jolloin ratkaisu siirtyy oikeudelle.
        Poliisilla on myös ETL 3:9 §:n jojalla oikeus olla ryhtymättä esitutkintatoimenpiteisiin, edellyttäen ettei asianomistajalla/auton omistajalla ole vaatimuksia ja mikäli teko olisi ilmeisen vähäinen.
        Aloittaja kertoo olleensa viime vuonna, sekä alkuvuonna hyväpalkkaisessa toimessa, mutta joutuneensa juuri ennen sakon tiedoksiantoa eläkkeelle, joka on pieni. Tällöin sakon rahamääräksi on määrätty viimeksi toimitetun verotuksen keskinmääräiset tulot, jotka paremmin vastaavat hänen maksukykyään. Muutoinhan isopalkkainen johtajakin voisi ilmoittaa poliisille, että otin eilen lopputilin, joten tuloni ovat nyt nolla ja mennä rangaistusmääräyksen vahvistamisen jälkeen takaisin samaan toimeen.


      • 17-3
        qwqwq kirjoitti:

        Vähän nyt sinne päin. Auto oli aviomiehen, silloin häneltä täytyy olla suostumus, jotta poliisi voi ratkaista asian rv-vaatimuksella. Rangaistusmääräykseksi vaatimus muuttuu, jos syyttäjä sen vahvistaa, tai sitä ei määräaikana vastusteta, jolloin ratkaisu siirtyy oikeudelle.
        Poliisilla on myös ETL 3:9 §:n jojalla oikeus olla ryhtymättä esitutkintatoimenpiteisiin, edellyttäen ettei asianomistajalla/auton omistajalla ole vaatimuksia ja mikäli teko olisi ilmeisen vähäinen.
        Aloittaja kertoo olleensa viime vuonna, sekä alkuvuonna hyväpalkkaisessa toimessa, mutta joutuneensa juuri ennen sakon tiedoksiantoa eläkkeelle, joka on pieni. Tällöin sakon rahamääräksi on määrätty viimeksi toimitetun verotuksen keskinmääräiset tulot, jotka paremmin vastaavat hänen maksukykyään. Muutoinhan isopalkkainen johtajakin voisi ilmoittaa poliisille, että otin eilen lopputilin, joten tuloni ovat nyt nolla ja mennä rangaistusmääräyksen vahvistamisen jälkeen takaisin samaan toimeen.

        "Aloittaja kertoo olleensa viime vuonna, sekä alkuvuonna hyväpalkkaisessa toimessa, mutta joutuneensa juuri ennen sakon tiedoksiantoa eläkkeelle, joka on pieni."

        Siinä tapauksessa ehdottomasti kannattaa valittaa sakon euromäärästä, koska sakon euromäärä lasketaan niistä tuloista, mitkä ne ovat rangaistusvaatimuksen antamishetkellä.

        "Tällöin sakon rahamääräksi on määrätty viimeksi toimitetun verotuksen keskinmääräiset tulot, jotka paremmin vastaavat hänen maksukykyään."

        Ei. Kuukausitulo lasketaan ensisijaisesti sakotettavan henkilön viimeksi toimitetun verotuksen perusteella. Mikäli sakotettavan tuloja ei voida verotustiedoista luotettavasti selvittää, taikka mikäli nämä ovat viimeisen verotuksen toimittamisen jälkeen olennaisesti muuttuneet, on tulot mahdollista arvioida muun saatavan selvityksen perusteella.

        Sitä paitsi kirjoittamasi on pahasti ristiriidassa faktojen kanssa, väität sinisin silmin, että aiemmat tulot antavat paremman kuvan henkilön maksukyvystä kuin nykyiset tulot? Kyllä niitä laskuja ja sakkoja maksellaan ensisijaisesti nykyisillä tuloilla, eikä edesmenneillä sellaisilla.

        "Muutoinhan isopalkkainen johtajakin voisi ilmoittaa poliisille, että otin eilen lopputilin, joten tuloni ovat nyt nolla ja mennä rangaistusmääräyksen vahvistamisen jälkeen takaisin samaan toimeen."

        Periaatteessa kyllä, mutta käytännössä se ei ole suurimmalle osalle niin helppoa. Mutta se on yhdentekevää spekuloimista, koska laki on mitä se on, eli päiväsakon euromäärä lasketaan sen hetken tuloista mitä ne ovat rangaistusvaatimuksen antamishetkellä. Jos henkilö pystyy luotettavasti osoittamaan tulojensa pudonneen tuolla kyseisellä hetkellä, sakon euromäärä tasan tarkkaan määräytyy sen ajankohdan tulojen perusteella ja piste.


      • qwqwq

        Älä nyt viitsi naurattaa, ehkä iso mies ?

        Vilkaisehan tänne.

        ://poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/14947_kasikirja_SUOMI_20062012.pdf?8bdfb75e4d2ad288


      • 17-3
        qwqwq kirjoitti:

        Älä nyt viitsi naurattaa, ehkä iso mies ?

        Vilkaisehan tänne.

        ://poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/14947_kasikirja_SUOMI_20062012.pdf?8bdfb75e4d2ad288

        No voi ihmettä, kuinkas iso mies siellä nyt mahtaa olla? :) Jänkhäätkö nyt ihan oikeasti tuosta asiasta?

        Okei. Katso vaan siitä poliisin käsikirjasta, vaikkakaan se ei ole sama asia kuin laki. Mutta jos nyt lainataan tuosta sinun antamastasi lähteestä, niin:

        "Syyttäjä antaa rangaistusmääräyksen esitutkinnan yhteydessä selvitettyjen tulotietojen perusteella. Syyttäjän tulee kuitenkin määrätä sakko RANGAISTUSMÄÄRÄYKSEN ANTAMISHETKEN tietojen mukaan, jos on ilmennyt, että sakotettavan maksukyky on VAATIMUKSEN ANTAMISHETKELLÄ saatuihin tietoihin verrattuna olennaisesti muuttunut (RL 2 luku 2 § 4 mom.). Mahdollinen uusi verotus otetaan kuitenkin huomioon vain, jos se osoittaa edellä kuvattua sakotettavan maksukyvyssä tapahtunutta olennaista muutosta aikaisempaan nähden."

        Korostukset omasta puolesta, muuten teksti lainattu sanasta sanaan antamastasi lähteestä. Kyllä tässä tapauksessa kyse on olennaisesti muuttuneista tuloista, jos on kerran hyväpalkkaisesta työstä jääty tilapäisesti eläkkeelle. Eli vielä kerran, ehdottomasti kannattaa vastustaa sakon euromäärää, sen saa alemmas jos tapauksen tiedot pitävät paikkansa.

        Riittääkö nyt, vai pitääkö alkaa hakea vielä lainausta suoraan laista?


      • qwqwq

        Olet kyllä aikamoinen jästipää. Todennäköisesti me molemmat tunnemme lain pilkulleen, mutta poliisi on noudattanut Poliisihallituksen ohjeita. Lain mukaan rangaistusmääräyksen antaa syyttäjä, ei poliisi. Jos rangaistusvaatimusta ei vastusteta miltään osin, niin nähtäväksi jää kuinka käy.
        Onhan näitä juttuja ollut toki mediassakin, kun formulakuskit, tai jääkiekkoilijat, tai Rytsölät ovat kertoneet, ettei heillä ole nyt sakotushetkellä tuloja ollenkaan. Ei ole mennyt läpi, että esim. Räikköselle, tai Selänteelle olisi määrätty lliikennerikkeestä Suomesssa 34 euron sakot, jotka tulottomalle olisi ilman harkintaa kuulunut määrätä.


      • 17-3
        qwqwq kirjoitti:

        Olet kyllä aikamoinen jästipää. Todennäköisesti me molemmat tunnemme lain pilkulleen, mutta poliisi on noudattanut Poliisihallituksen ohjeita. Lain mukaan rangaistusmääräyksen antaa syyttäjä, ei poliisi. Jos rangaistusvaatimusta ei vastusteta miltään osin, niin nähtäväksi jää kuinka käy.
        Onhan näitä juttuja ollut toki mediassakin, kun formulakuskit, tai jääkiekkoilijat, tai Rytsölät ovat kertoneet, ettei heillä ole nyt sakotushetkellä tuloja ollenkaan. Ei ole mennyt läpi, että esim. Räikköselle, tai Selänteelle olisi määrätty lliikennerikkeestä Suomesssa 34 euron sakot, jotka tulottomalle olisi ilman harkintaa kuulunut määrätä.

        Täytyy kyllä sanoa, että olet aika erikoinen tapaus. Mielestäsi me molemmat tiedämme lain pilkulleen? Tiiäkkö mitä, minulla riittää pokkaa sanomaan, että en tiedä kaikkea lakia pilkulleen. Enkä tule koskaan tietämäänkään, varsinkin laki kun muuttuu monelta osin aika usein.

        Mutta en ymmärrä, miksi sitten asioista myöskin "tietävänä" ihmisenä väität mustaa valkoiseksi tai valkoista mustaksi? Annat itse lähteen luettavaksi, ilman tarkempaa referenssiä edes lähteeseen kohtaan missä asia tulee ilmi, haen sen sieltä itse ja osoitan väitteesi vääräksi niin yhtäkkiä minä olen "jästipää"?

        Kaiken lisäksi olet väärässä siinä, että liikennerikkeestä hyvätuloisille ei olisi laskettu sakkojen euromäärää todistettavasti alentuneiden tulojen johdosta. Niitä on paljon. Jos tarpeeksi ärsyyntyisin jänkhäämisestäsi, voisin kaivaakin esille, mutta ei ole tarvetta. Minulla ei ole tietoa, että Räikkönen tai Selänne olisi edes syyllistynyt Suomessa liikennerikokseen, saati sitten että sakon euromäärää olisivat vastustaneet. Anna ihmeessä linkki dokumenttiin tai uutiseen, jos näin on.

        Olen henkilökohtaisesti ollut oikeudessa todistajana sellaisessa tilanteessa, missä ystäväni sai sakot. Hänen kohdallaan tapahtui päinvastoin - sakkojen euromäärä nousi johtuen siitä, että hänen tulonsa olivat nousseet rikoksen tapahtumishetken jälkeen siihen hetkeen, kun tuomio tuli ja sakko sai lainvoimansa. Rikoksen tapahtumishetkellä hänen tulonsa olivat olleet huomattavasti alemmat jo pidemmän aikaa ja sen jälkeenkin, mutta kun oikeudenkäynti koitti yli vuotta myöhemmin, hänen tulonsa olivat nousseet. Rehellisenä ihmisenä hän ilmoitti todelliset tulonsa, vaikka ne eivät olleet verotuksessa vielä vahvistuneet ja sai sakon niiden tulojen perusteella.

        Homma toimii siis molempiin suuntiin. Käsittämätöntä mielestäni, että tästä asiasta tarvitsee väitellä, vaikka se on päivän selvää poliisihallituksen ohjeiden ja ennen kaikkea lain kirjaimenkin mukaan. Etkö vain pysty myöntämään olevasi väärässä?


      • qwqwq

        Hoh, hoijaa. Minä taas olen henkilökohtaiseti saanut yli 40 vuotta leipäni näistä asioista. Nyt olen tosin jo eläkkeellä.
        Olihan muutama vuosi takaperin mediassa Räikkösestä juttua, kuinka hän Lahden ja Helsingin välisellä moottoritiellä sai sakot, kun ajokortista puuttui ns. pikku -e kirjain, jolla olisi saanut vetää auton perässä olevaa perävaunua.
        Sitäpaitsi et ainakaan ole juristi, kun et huomannut tahallaan heittämääni kompaa 34 euron sakoista. Jokainen juristi tietää, että sakon kokonaismäärää pitää RL 2 a luvun 3 §:n perusteella korottaa samanlaatuisesta rikoksesta määrättävän suurimman rikesakon suuruiseksi, eikä mene näin helppoon. Loppu.


      • 17-3
        qwqwq kirjoitti:

        Hoh, hoijaa. Minä taas olen henkilökohtaiseti saanut yli 40 vuotta leipäni näistä asioista. Nyt olen tosin jo eläkkeellä.
        Olihan muutama vuosi takaperin mediassa Räikkösestä juttua, kuinka hän Lahden ja Helsingin välisellä moottoritiellä sai sakot, kun ajokortista puuttui ns. pikku -e kirjain, jolla olisi saanut vetää auton perässä olevaa perävaunua.
        Sitäpaitsi et ainakaan ole juristi, kun et huomannut tahallaan heittämääni kompaa 34 euron sakoista. Jokainen juristi tietää, että sakon kokonaismäärää pitää RL 2 a luvun 3 §:n perusteella korottaa samanlaatuisesta rikoksesta määrättävän suurimman rikesakon suuruiseksi, eikä mene näin helppoon. Loppu.

        Heh! Nyt tiedän kuka olet, kun kirjoitit "yli 40 vuotta leipäni näistä asioista. Nyt olen tosin jo eläkkeellä." Olet se ns. "poliisinpalvoja", joka ei päässyt poliisikouluun sisään joka ei todistettavasti tiedä laista juuri mitään.

        Ei minun tarvinnut puuttua tuohon "34 euron" päästä keksittyyn sakkoon, koska ei se liittynyt mitenkään mihinkään, paitsi korkeintaan omaan tietämättömyyteesi.

        Täytyy kyllä sanoa, että en ihmettele sitä, että et sinne poliisikouluun päässyt, kun et kerran lukemaasi ymmärrä. Poliiseiltakin näet vaaditaan jonkin asteista laintuntemusta. Lakimiestä sinusta ei saa jiirisahallakaan.

        I rest my case. Alkuperäiselle aloittajalle tiedoksi, että jos tulosi sakon antamishetkellä olivat alentuneet, vastusta sakkojen euromäärää tulojen perusteella niin saat sen alemmas. Tämä qwqwq on eläkkeellä ja pihalla asioista kuin lumiukko keväällä.


      • 10-1

        En nyt kuitenkaan malttanut lopettaa. Myönnän, että pyrin v. 1953 Suomenlinnassa olevaan poliisikouluun. En heikkolahjaisena päässyt, joten pyrin sen jälkeen oikikseen. Sinne pääsin. Sinä taas olet palstalla jo 13 vuotta melskannut, juridiikkaa osaamaton vakiohäirikkö.


      • 17-3
        10-1 kirjoitti:

        En nyt kuitenkaan malttanut lopettaa. Myönnän, että pyrin v. 1953 Suomenlinnassa olevaan poliisikouluun. En heikkolahjaisena päässyt, joten pyrin sen jälkeen oikikseen. Sinne pääsin. Sinä taas olet palstalla jo 13 vuotta melskannut, juridiikkaa osaamaton vakiohäirikkö.

        Hyvä että myönsit :) Heikkolahjaisuus ei näemmä ole kadonnut mihinkään. Minkäköhän alan juristi mahdat olla? Jos asianajaja olet, niin kammoksun niitä raukkoja, jotka sinusta ovat asianajajan palkanneet ja syyttäjä kiittää. On sulla niin pahasti perustietämys kateissa, että huh, huh


      • 19-5

        Mistä tiedät, vaikka olisin toiminut syyttäjänä ?


      • 17-3
        19-5 kirjoitti:

        Mistä tiedät, vaikka olisin toiminut syyttäjänä ?

        Siinä tapauksessa kiittävät vastaajat ja asianajajat. Kaksin käsin.


    • tgfder

      Ihan itse sinä sen elämäsi meinasit pilata, turha siitä on "valtiota" syyttää. Onneksesi selvisit vain varoituksella. Yhtä hyvin ei olisi käynyt jollekulle onnettomalle, joka olisi ollut sopivasti kohdalla, kun sinun tilannenopeutesi jäisellä, tuntemattomalla tiellä mutkassa oli niin järkyttävästi pielessä, että auto meni katolleen asti.

      Ansaitsisit sakot sen hyväpalkkaisen työsi mukaan, mutta harmi kyllä voit saada ne muutetuksi sakotushetken tulojasi vastaavaksi.

      • Aikamies_1961

        Juu, olen ihan samaa mieltä kanssasi. Mistähän kummasta se johtuu, että ensiksi nuo dorkat tumpuloivat ihan itse, kuten esim. ajavat kännissä, kaahaavat hullun lailla, ajavat jonkun kuoliaaksi, aiheuttavat kolareita tms. Kuitenkin niillä on kiinni jäätyään otsaa syyttää ansaitsemastaan rangaistuksesta kaikkia muita ja heissä itsessään ei muka ole mitään vikaa. Säälittäviä luusereita tuollaiset ovat.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...

      Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel
      Ikävä
      226
      1653
    2. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      99
      1478
    3. Pyydän yhteydenottoja kiusatuilta

      Hei, pyydän, että laitat mulle sähköpostia, jos sua on kiusattu palstalla tai jopa tuolla oikeassa elämässä jollakin tav
      Ikävä
      173
      1261
    4. Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?

      Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori
      Tv-sarjat
      38
      1244
    5. Kulkeeko rumuus ja tyhmyys?

      Käsi kädessä?Enkä tarkoita nyt pelkästään ulkoista..jos ihminen ei osaa kuin väännellä naamaansa ja irvistellä sekä saks
      Pyhäjärvi
      13
      1107
    6. Kaipaan mies sun katsetta

      Ootko hylännyt mut?
      Ikävä
      51
      974
    7. Elon Musk jakoi ja julkaisi erittäin järkyttävän raiskausrikostilaston Suomesta.

      https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000010944944.html?fbclid=IwY2xjawHowCJleHRuA2FlbQIxMAABHW3j9H5mtzuitMIUEdaZ-5hPybOXgZVj_
      Maailman menoa
      189
      928
    8. Kristinuskon arvot käyttöön

      Maailma on niin sekaisin että kristinuskon arvot on otettava köyttöön. Tämän myöntää jo uskottomatkin. Änkyräateisti Ric
      Luterilaisuus
      284
      892
    9. Zoon hallitus hajoamassa !

      H pj on lähtemässä karkuun.
      Ähtäri
      25
      838
    10. Millainen nainen kaipaa minua ?

      Millainen nainen kaipaa minua ? Kerro nainen sinä se.
      Ikävä
      48
      837
    Aihe